.

.

31.1.2013

Hilpeä olo



Vihdoin kauniita asioita,
hyviä uutisia,
valoa!

Ehdinkin olla jo vähän nuuduksissa.
Juhlistan päivää aurinkoisilla kuvilla kauniista talosta!









30.1.2013

Zipattu omaisuus



Aina kun näen tälläisen pienen mökin,
tulen ajatelleeksi, että pystyisinkö koskaan siihen,
että omaisuuteni mahtuisi tuohon tilaan?
Tavarasta luopumisen tuska on suuri ja tosi ärsyttävä!
Viime viikolla katselin kirjahyllyä pohtien mistä voisin luopua.
Löysin vaivoin kolme kirjaa! K-o-l-m-e! Käsittämätöntä.

Olen analysoinut asiaa.
Jonnekin syvälle on juurtunut se sota-ajan ajatus,
 että mitään ei saisi heittää pois.
Haha! Minuun?
 Jonka edellinenkin polvi on ollut vaivoin vaipoissa sota-aikana!
Melko tehokasta aivopesua sanoisin.



Mutta niin vain ajattelen;
 olo on turvallinen kun takkeja/laukkuja/liinoja/kaikkea on niin monta,
että koskaan ei enää tarvitse ostaa uutta, jos huono hetki tulee.
Mutta toisaalta; jos niitä on liikaa niin sekin ahdistaa.

Ja toinen asia, joka vaikuttaa luopumiseen, on tunneside.
Viimeiseksi luopuisin perityistä esineistä.
Pakon edessä siis, mutta silloinkin niin,
että siirtäisin ne esineet jollekulle muulle sukulaiselle turvaan.

Mutta eikö se jo mene liian pitkälle,
 kun ala-asteella lahjaksi saamaani esinettä on vaikea heittää pois, vaikka en oikeastaan ole koskaan pitänyt esineestä erityisemmin,
enkä pidä yhteyttä esineen antajaankaan? Hiukan kohtuutonta.

Jos asuisin jenkkilässä, joku tosi-tv-formaatti varmaan iskisi kyntensä minuun ja tekisi elämästäni dokkaria parhaillaan. "Hän käärii joululahjapaperit talteen, harhauttakaa häntä oikealta, hyökkäämme vasemmalta sieppaamaan ne roskiin!"


29.1.2013

Mitä tapahtui Göteborgissa 1862?



Matildasta on olemassa valokuva, joka on otettu Göteborgissa 1862.
Hän on 18-vuotias, mutta matkalla kenen kanssa?
Siihen maailmanaikaan ei matkustettu yksin, ainakaan alaikäisenä ulkomaille, etenkään jos oli naispuolinen. Hän on saattanut olla siellä kasvatusperheensä jäsenten kanssa tai sitten isäpuolensa kanssa, tai molempien. Edelleen hiukan arvailujen varassa oleva biologinen isä saattoi olla myös paikalla.

Koska suvussa vahvana piirteenä jo silloin oli rautatieläisyys, voidaan otaksua että Matilda oli siellä sen vuoksi, että silloin oli Tukholma-Göteborg-radan avajaiset. Mutta täyttä varmuutta ei ole.
Voin kyllä kuvitella junan täyteen pönöttäviä, jännittyneitä, hihitteleviä, rykiviä ja arvokkaita matkustajia. Onkohan tapahtumista olemassa dokumentteja, joissa mainittaisiin paikalla olleita nimeltä?

Olis taas niin kiva päästä kurkkaamaan ajassa taaksepäin!





28.1.2013

Afro?



Musteläikkätesti.
Mitä näet kuviossa?
Minä näen afrotytön...
Mutta oikeasti tämä on ikkunalaudalle syntynyt läiskä,
jossa maali on kulunut sattumanvaraisesti, ilmeisesti kosteuden vuoksi.
Uskomatonta, eikö?






27.1.2013

Rakennusrakkaus



Kuulin että suvussamme on ällistyttävän paljon rakennusmestareita ja muuten vaan rakentelijoita.
Meillä täytyy olla veressä jotain, joka vetää rakennuksiin päin, sillä minäkin olen pienestä pitäen tykännyt vanhoista taloista. Mikähän se sellanen talogeeni on?


 

 


25.1.2013

Elämä on seikkailu!



Olen edelleen ihan tohkeissani eilisestä vierailusta!
Sukulainen asuu yksin talossa, joka on kauniisti sisustettu vanhoilla esineillä, oikeastaan hänen äitinsä aikaisilla, siis jugendilla. Hän liikkuu vaivatta, puhuu selkeästi, kuulee hyvin, muistaa hyvin, ainoastaan lukemiseen ja valokuvien katseluun hän tarvitsee laseja. Hänen naurunsa helähtää vähän väliä, kuin 20-vuotiaalla, vaikka hän on ohittanut sen iän jo 65 vuotta sitten.

Hänen edesmennyt äitinsä oli hänkin nuorekas.
Vasta 100 vuotta täytettyään hän sanoi, että kai hän nyt sitten alkaa tulla vanhaksi.
Sain vierailusta paljon energiaa ja positiivisuutta. Olen aina ollut sitä mieltä, että oma asenne vaikuttaa paljon hyvään ja pitkään elämään. Nyt näin sen omin silmin; nuorekkuutta, huumorintajuisuutta, lämpöä, eläväisyyttä, mielikuvitusta, rohkeutta ja hyvyyttä.

Alkajaisiksi jutustelimme teetä juoden. Seinällä roikkuva Fransin kuva innoitti meitä 200 vuoden aikamatkalle. Sitten eteeni asetettiin kaksi muhkeaa jugend-albumia, joita katselimme hitaasti, joka kuvasta keskustellen. Jokaisesta sukulaisesta hänellä olikin muistoja. Näiden albumien jälkeen eteeni tuotiin pino pienempiä albumeita. Ihastuttavaa!

Ja sitten bingo! Albumissa oli Matildan kuva muiden joukossa! Selvä todiste siitä että sukuhaarat pitivät yhteyttä. Lämmittävä havainto, joka lähentää myös nykyisiä sukupolvia. Useinhan nimittäin eri puolilla Suomea asuneet sukulaiset ovat lakanneet pitämästä yhteyttä. Matildan sukupolvi asui jo aivan hajallaan ympäri Suomea.

Mutta mikä häikäisevintä; hänellä oli kuva Fransin taskukellosta, sellaisesta 1800-luvun kultakellosta, jonka itse keisari oli Fransille antanut työansioista. Tästä en tiennyt mitään aikaisemmin! Ajatella, että itse keisari... nyt läkähdyttää! Illalla oli vaikea saada unta ja aivoissa on edelleen ylikierroksia, ainakin siltä tuntuu. Mieli pursuaa suunnitelmia. Haluan ottaa yhteyttä moniin uusiin sukulaisiin ja kerätä talteen sitä tietoa, jota ei muualta saa, perimätietoa, koska se katoaa suvun vanhojen jäsenten mukana. On kiire, aika on käymässä vähiin...

Mutta eikö elämä olekin seikkailu?!






24.1.2013

Intoa



Nyt juuri oon kauheen innoissani, sillä kohta lähen sukuloimaan!
Lähen Matildan (pappani isoäidin) juurille!!
Tarkemmin sanoen papan pikkuserkun luo.
Odotettavissa on uutta tietoa Matildan isäpuolesta Fransista,
 joka on kuollu jo 1800-luvulla.
 Nyt tapaan sukulaisen, jonka äidille Frans oli isoisä.
 Eli astun hiukkasen menneeseen tämän kyläilyn myötä.
Meidän sukuhaarassa se sukupolvi on jo siirtyny tuonilmaisiin,
 siksi tämä on niin innostavaa!
Vähän kuin pääsisin jutteleen 70-luvulla kuolleen pappani kanssa.
Wau!







23.1.2013

Elämää



Elämä yleensä ja sen eri vaiheet
on olleet mielessä viimeaikoina.

Isäni sisarusparvesta on jäljellä enää kolme poikaa.
Alimmaisesta kuvasta tulee mieleen,
 että siinä pojat lähettävät yhden veneen taas virran yli.

...






Kuvat on otettu eräässä vanhassa tehtaassa,
 jossa anoppini on ollut töissä aivan samoissa saleissa kuin minäkin,
mutta vaan 50 vuotta aikaisemmin. 



21.1.2013

Vihdoin kuvia!



Sain vinkin, jonka avulla pystyn nyt, hitaammin kylläkin (picasan kautta), lisäämään tänne kuvia.
Huh, ihanaa vihdoin olla kuvien parissa taas!











17.1.2013

Kaunista matkaa kummitäti!




Aurinko paistaa niin kauniisti nyt, kun pidät enkeleitä kädestä.
Nyt tuskasi ovat loppuneet, väsymys on poissa.
Tiedän että olet vielä lähellämme,
kun matkasi tuonilmaisiin on alkamassa.

Lähdet edellä menneiden luokse, mutta tässä
sielumme hymyilevät toisilleen.
Osa minua on aina luonasi.




13.1.2013

Miten saan kuvia ladattua blogiin?



Kas tässäpä uusi pulma! Ei nimittäin ole picasa täynnä, vaan latausvaiheessa "selaus"-nappula puuttuu kokonaan! En siis voi selata tietsikalta kuvia ollenkaan. Voin kyllä laittaa blogiin jo blogissa olevia kuvia, mutta siinä nyt ei ole mitään järkeä, vai haluaako joku kattella loputtomiin samoja joulukortteja?

Nyt on sormi suussa ja kaipaan neuvoja.
Olisko jollakulla vinkkiä?

10.1.2013

Kiirettä ja kevätaurinkoa




Ainaki eilen tuntui auringon heleästi paistellessa että keväthän se jo on. Johtuu varmaan siitä kun pakkasta ei oo paljon ollu eikä aurinko näyttäytyny vähään aikaan. Mutta muuten on ollu puuhakas alkuviikko. Megalomaaninen silitysvuori on selätetty, siivottu ja järjestelty, otettu vieraita vastaan, laitettu thairuokaa, tehty omat ja naapurinkin lumityöt, seikkailtu esi-isien perässä.

 


Sattuipa tuossa yksi hölmömpikin tapaus. Kävin yhtenä päivänä asioilla ja paluumatkalla treffasin naapurit sauvakävelyllä tuolla tien päällä. Siinä sitten jäätiin jutustelemaan. Tuli niitten kas puheeksi toinenkin naapuri; kertoivat ettei niillä oo enää laraa. (Jaa Ladakos niillä olikin... hmm en kyllä muista. Mutta ehkä niillä oli joku kakkosauto mökillä.) Juu se meni piikille. (No, tää on nyt jotain autoilijoitten slangia, kas kun itelläni ei oo korttia, että tuskin se nyt piikkimattoon sillä ajeli, rauhallinen mies, mutta jotain... eikö menny katsastuksesta läpi tai muuta...) Niin että nyt niillä on vaan yks koira. (Tuntee sitä ittensä välillä vähemmästäkin onnellisesksi, ettei aina ajattele kaikkea ääneen.)

7.1.2013

Uusia ovia



Täydellä innolla palasin sukututkimuksen pariin! Ostin puuhun lisätilaa ja nyt tutkin unissanikin. Uusia ovia avautuu, teen uusia havaintoja päivittän. Eilen löysin hautausmaalta isoisän isoäidin Matildan "kasvatusvanhempien" haudan. Ja koko köörin, joka kartanossa silloin asui; paronittaren sisarten hautoja myös. Tuollaset hetket on aina liikuttavia...


 







3.1.2013

Lontoossa ja preerialla



Joululomalla ryhdyin lukemaan Dickensiä. Kaksi kaupunkia, suomennos vuodelta 1941.
Aluksi muutama ensimmäinen sivu vähän tökki, sitten sain langanpäästä kiinni. Eipä oo ukkoa turhaan mainittu kirjailijaksi. Harva kirja sillä lailla imasee mukaansa. Elelen 1700-luvun Lontoossa nykyään. Ja mikä enkkuikävä taas onkaan vallalla! Huh ja huh.






Eilen kaivoin Pieni talo preerialla-boxin esiin, avasin sen suojamuoveista ja ryhdyin tutustumaan pakettiin. 6 DVD-levyä, 19 tuntia. Vielä en ehtinyt alottaa, mutta varmaankin tänään. Ajankäyttö menee nyt jotenkin näin; preeria, preeria, preeria, Lontoooooo - preeria, preeria preeria, Lontoooooo...

2.1.2013

Toipumista



Luulin jo että olen terve, mutta pieni asioillakäynti uuvutti yllättävästi.
Otanpa siis rauhallisemmin, enkä yritäkään olla kovin tehokas vielä tänään.






1.1.2013

Vuoden ekat kuvat



 
Tässäpä vuoden ensimmäiset kuvat.
Olkoon se hauska alku tälle vuodelle!