.

.

28.7.2014

Suosittelen!


Suosittelen jokaiselle muodin historiasta ja vaatetuskankaista kiinnostuneille Vapriikin Revontuli-näyttelyä!
Vaatteet ja niiden herkullisen karamellimaiset kankaat ovat vastustamattomia. Aikaa näyttelyn katsastamiseen on vielä vuosi. 




27.7.2014

Huh hellettä!


Veneilimme Näsijärvellä koko viikonlopun. En voi kuvitella mitään muuta paikkaa, jossa olisin kestänyt tämän viikonlopun helteen, kuin vene ja järvi! Täytyy sanoa, että viimeksi olen kekkaloinut bikineissä teini-iässä (ja siitä on KAUAN!), enkä ole lapsuuden jälkeen uinut näin paljon yhden päivän aikana, kuin uin nyt lauantaina. Veden lämpötila oli isolla selällä, jossa syvyyttä oli yli 50 metriä, 29.2 astetta!

Kävimme myös kahdessa rantaravintolassa syömässä makoisat hampurilaiset, rantauduimme muutamiin saariin ja söimme maailman parasta jäätelöä; Minettiä nimittäin! Ryhdyin myös lukemaan "Kuutamolla"-pokkaria, jonka ostin kirppikseltä hiljattain. Pidän kyseisestä elokuvasta ja luulen, että kirja on vielä parempi.


Kotiuduttuamme täällä oli odottamassa 31-asteiset huoneet...




21.7.2014

Eihän toki siilinkään suu tuohesta ole!


Yhtenä iltana istuin portailla nauttien viileästä myöhäisillan ilmasta. Äkkiä viereisestä kukkatarhasta alkoi kuulua rapinaa ja ryskettä. Ällistellen odotin, että mikä kumma sieltä kömpii esiin; mäyrä? Karhunpoika? (Juu, on mulla vähän korkeahkoja rikkaruohoja kukkatarhassa, onhan nekin ihan nättejä!) Lopulta esiin rytisi aivan tavallinen keskikokoinen siili. Huh, ei sentään mitään sen vaarallisempaa. Vaikka on siili kyllä kerran purrut minua sormeen. Nostin käden ylös ja siinä se siili roikkui, sormi suussa, MINUN sormi!

No, tällä siilillä oli parempi maku. Katselin siilin puuhastelua hetken ja minusta alkoi tuntua siltä, että tarhasta kuului massutusta. Maiskis maiskis tuhinaa tuhinaa maiskis. Zoomailin siinä aikani siilin toikkarointia ja niinhän selvisi sekin, että siilin ruokalistaan ei tosiaankaan kuulu pelkät etanat ja madot, kuten olen aina luullut, vaan tarhasta väheni hitaasti mutta varmasti huolella vaalimani villimansikat. Samana päivänä olin katsellut mansikoita todeten etteivät ne vielä ole aivan täysin kypsiä...

Siilin mielestä ne olivat. Ok, eihän siinä muuta voinut kuin katsella siilin touhuja hymyillen heltyneenä. Minä voin ostaa niitä mansikoita vaikka tuhat kiloa, siili ei voi.  Ei kai siilinkään suu tuohesta ole!


18.7.2014

Täällä ollaan!


Ei vain ole yhtään aikaa kirjoittaa blogia.
Eikä useimmiten energiaa edes avata konetta.
Mutta eiköhän tämä tästä taas.
Mukavaa viikonloppua!




4.7.2014

Kellotettua elämää


Aamu-uniselle kuudelta ja viideltä herääminen (viiden ja kuuden tunnin yöunien jälkeen) on aika shokeeraavaa, mutta onneksi on olemassa viikonloput! Tänään nukahdin bussissa ainakin viisi kertaa puolen tunnin matkalla. Mutta kun pääsin kotiin, nykäisin ylleni vintage-kotitakin ja ryhdyin leikkaamaan nurmikkoa! Eikä tunnu yhtään siltä, että menisin vielä pitkään aikaan nukkumaan. 




Näytän tässä kotitakissa muuten paljon typerämmältä kuin tuo kuvan vasemmanpuoleinen leidi... Minusta on hauskaa näyttää typerältä aina välillä. Joskus huvittelemme mieheni kanssa pukeutumalla aivan pöyristyttävän ääliömäisiin vetimiin ja ehkä asun mausteena keikkuvat vielä jotkut kammottavat silmälasit. Sitten otamme itsestämme kamerakännykällä selfien (tätä olemme harrastaneet ainakin 10 vuotta, emme siis ole mukana selfie-iloittelussa muodin vuoksi) ja lähetämme sen jollekulle sukulaisparalle. Kerran tosi läheinen sukulaiseni ei edes tunnistanut minua kuvassa! Ihmetteli vain, että minkä kumman hiipparin kuvan hänelle lähetin. Että terveisiä vaan eräälle, jota veljeksikin kutsun...



2.7.2014

12 yrs a slave


Kävin katsomassa elokuvan kaksitoista vuotta orjana. Pidin siitä ja se herätti pohdintaa vielä elokuvan jälkeenkin. Miten vähän oikeastaan tiedän koko aiheesta; koska ensimmäiset orjat on laivattu Amerikkaan, koska viimeiset on vapautettu, onko koko ajan ollut myös vapaita mustia jne jne.



Ja elokuvan päähenkilöön liittyen (elokuva perustuu tositapahtumiin) ihmettelin että miten niin hänen kuolinaikaansa, -paikkaansa ja -tapaansa ei tiedetä?! Eikö hänellä sitten olekaan jälkeläisiä? Vai eivätkö jälkeläiset tiedä olevansa hänen jälkeläisiään?
 

Sitten pohdin vielä sitä, että jos olisin itse ollut siihen aikaan etelän rikkaita tilanomistajia, olisin varmaan koettanut haalia mahdollisimman paljon orjia pahoilta isänniltä itselleni ja koettanut antaa orjille hyvät olot ja vapauttanut heidät jonnekin maan turvallisempaan osaan.




1.7.2014

Lapsiarmeija ja hassu hattu


Lomat on lusittu ja reippahasti taas työhön käyty käsiksi. Mutta välillä työmatkalla voi nähdä jotakin ällistyttävää. Minä näin lapsiarmeijan! Sitä johti määrätietoinen äiti joka juoksi vauvanvaunujen kanssa (ei kiireen vuoksi, vaan koska he olivat lenkillä!) huutaen napakoita käskyjä pyöräileville lapsilleen. "Tien yli!", "Oikealle!", "Reunaan!" - ja kun pienin heistä sekosi jalkoihinsa, hän kun ei osannut vielä edes pyöräillä, vaan meni isompien perässä potkupyörällään minkä taisi, äiti palautti hänet ruotuun; "Oikealle!! Nyt mennään vastaantulijoiden kaistaa!" Minkähänlainen kersantti äiti mahtaa kotona olla? No, lastenkasvatus ei ole helppoa ja parhaiten sen taitavat ne, joilla ei ole mitään hajua tilanteesta (tai lapsista), mutta tässä kärysi kyllä aika tavalla armeijahenki, vähän liikaakin, vaikka en minä ole itsekään mikään pehmokasvattaja.




Ajattelin että kyseessä on joku sekopää, joka vetää koko elämän läpi juosten, kunnes samalla työmatkalla, jonkin verran myöhemmin, näin pariskunnan joka niinikään juoksi lastenvaunujen kanssa. Jaaha, tämä taitaakin olla joku buumi nykyään? Itse en olisi kyllä jaksanut moista kuntoilua todellakaan pienen vauvan kanssa! Huh, hengästyttää jo pelkkä ajatuskin.




Sitten yksi hattujuttu. Katselin kadulla lähestyvää nuorta mieshenkilöä. Hänellä oli sellainen juutalaisten käyttämä päähine, Kipa, päässään. Yleensähän se on valkoinen, mutta tämä oli kirkkaan vihreä. Siksi se kai kiinnitti huomioni. Tuijottelin häntä syrjäkarein kun hän käveli lähemmäksi. Ihmettelin miksi päähine on niin ryppyinen, tai oikeastaan soikea, vaikka yleensä ne ovat kauniisti päähän aseteltuja ja pyöreitä. Miksi hän on laittanut sen noin rumasti, pohdiskelin. Kunnes aivan lähellä vasta tajusin, että eihän se mikään päähine olekaan, vaan miehen oma tukka, sellainen ruispuikulan muotoinen, vihreä, geelillä litteäksi vedetty keko, jota kehysti tumma sänkitukka. Jos joku muu olisi tämän ajatellut, olisin tuntenut myötähäpeää, nyt olin vain erittäin tyytyväinen, etten pohtinut asiaa ääneen! Kuinkahan käynee vanhana...