.

.

28.1.2015

Hiljaista ja kiirettä


Viimepäivinä on tuntunut, että elämä on on-off. On joko tuskastuttavan hiljaista ja välillä suorastaan tylsää, tai sitten niin kiireistä, että ei ehdi kotona käydä kuin kääntymässä. Viimeiset 7 päivää on ollut kiirettä, mutta tänään on sellainen hiljainen päivä. Nyt kun en ole vielä ehtinyt kuolla tylsyyteen, päätin kirjoittaa muutamia ajatuksia tännekin.

Minä, joka aina sanon, ettei minulla ole koskaan tylsää, kaipaan nykyään jotain ulkopuolista inspiraatiota, jotta saan aikaiseksi mitään. Kylään kutsu tai tapaaminen kaupungissa on pitänyt minua pirteänä alkuviikon. Kotona en saa tehtyä mitään. 

Paitsi sukututkimusta! Sitä voisin helposti tehdä vaikka 15 tuntia putkeen (ja muutamana iltana olenkin roikkunut koneella puoli kahteen) ilman että kyllästyttää. Minuun kyllä vaikuttaa ympäristö -myös ilma- todella paljon. Jos ulkona on inhokkisää, kaikki tuntuu tylsältä. Niinkuin nyt; on epätalvi, niin että tammikuussa sataa vettä ja lämpötila kipuaa harva se päivä nollan yläpuolelle! 

Aamulla kurkistus kalenteriin toi pienen ilonpilkahduksen; pian on helmikuu! Ehkä helmikuussa kaikki on paremmin. Kesä ainakin on hitusen lähempänä.




Tässä pari lemppari-smoothie-reseptiäni:

TERVEYSSMOOTHIE
purkki rahkajogurttia
banaani
ruokalusikallinen kaurahiutaleita
muutamia siemeniä tai pähkinöitä
muutamia gojimarjoja
luraus hunajaa
teelusikallinen merileväjauhetta (spirulina)
tai baobab-jauhetta
loraus aronia-mehua

Tätä olen syönyt aamuisin jo monta viikkoa. Pientä variaatiota voi tehdä tyyliin 'mitä kaapista löytyy'. Kammottavan värinen myrkynvihreydessään, mutta maistuu hyvältä ja pitää nälän loitolla yllättävän kauan. 

SAMETTISMOOTHIE
kolme banaania
desi tai pari luonnonjogurttia
avocado (poista siemen!)
loraus kauramaitoa
desi mustikoita tms marjoja vaikka suoraa pakastimesta

Ihanan samettinen ja banaaninen maku!



19.1.2015

Onnea ja epäonnea


Joskus optimistisuuden puuskassa pusken päin haasteita, joiden onnistumisodote on aivan mitätön. Näin kävi kun löysin vahingossa netistä ihanan kakkureseptin, jonka päätin toteuttaa viikonloppuna, vaikka kaikki viimeaikaiset kakkukokeiluni ovat menneet kiville niin että paukkuu. Mutta tämän kanssa olin silti innoissani ja salamyhkäinen; minusta se kuulosti erityisen hyvältä kakulta. Kaikki tuntui menevän hyvin, niin kauan kunnes otin kakun pois uunista. Se hyllyi epäilyttävästi. Ihan kuin sisus olisi sulaa massaa ja kuori vain hämäävän kypsä. Sain kakun kumottua nätisti lautaselle, mutta melko pian kakku näytti enemmän tulivuoren kraaterilta kuin kakulta! Sisus oli todellakin aivan sulaa taikinaa, vaikka se koetintikkuun ei tuntunutkaan. Tässä kohdassa joudun aina psyykkaamaan itseäni aivan erityisesti, etten purskahtaisi itkuun kuin pieni lapsi! Kakku on nyt kuitenkin melkein syöty, sillä se on taikinamaisuudessaan aivan paholaismaisen hyvää. Voi olla että tarjoilen tulevaisuudessa vieraille kakkua jälkiruokakulhosta...







Välillä elämään mahtuu onneakin sen verran, että ihan kaikki ei tunnu suossa tarpomiselta. Koska olen vaipunut erityisen vahvasti sukututkimuksen suohon, heh heh, niin onnea kaivataankin. Olen selvittänyt viimepäivinä muutaman ihmisen kulkua onnenkaupalla niin, että mieli on hyvä ja valoisa. Olen näet hankkinut muutamia matrikkeleita, joiden avulla 1900-luvun ihmisten tutkiminen on kuin lasten leikkiä. Kattavan matrikkelikokoelman hankkiminen vie tietysti aikaa, eikä aina ole mahdollistakaan tai siitä ei kaikissa tapauksissa ole hyötyä, mutta sukututkimuksen mustaa aukkoa (1900-lukua) voi valottaa kuitenkin aika hyvin näillä keinoin. Toinen hyvä keino on sanomalehdet! Kuolinilmoituksissa mainitaan usein sukulaiset tietyssä järjestyksessä, josta sukututkija saa aivan oivallista vinkkiä eteenpäin!



15.1.2015

Nukketaloon kaivataan taloudenhoitajaa


Olen vähän kyllästynyt siihen että nukketaloni asukkaat porsastelevat kuin mitkäkin, eikä kukaa siivoa jälkiään. He eivät ilmeisesti tunne käsitettä tiskaaminen. Karhuvaarikin vain vetelee hirsiä, arvokkaan vanhan lintukuvioisen peitekankaan alla muuten, keittiön sivustavedettävässä. No hän on varmasti leponsa ansainnut, mutta talo pursuaa nuorta väkeä, joka voisi joskus vähän ryhdistäytyä. Ajattelin, että heitä piristäisi saada uudet julisteet keittiön seinille, ja ehkä he piristyivätkin - juhlimaan lisää! Viinipullokaapistakin on kadonnut yllättävän monta pulloa...




Työkaverini toi Italiantuliaisina heille komean astiaston, johon kuuluvan soppakulhon he ovat asettaneet turvaan nurkkakaapin päälle. Pitäisiköhän heidän hankkia enemmän astiakaappeja? Hmm... oikeastaan havahdun tähän taloudenhoitajaongelmaan vasta nyt. Talossa asuu väkeä kuin kesäsiirtolassa, mutta kaikki ovat sukulaisia tai ystäviä keskenään, eikä kukaan heistä tietenkään voi alentua taloudenhoitajaksi. Pitääpä laittaa lehteen ilmoitus. Hal. pest. kunnoll. ja rehell. tal. hoit. ensi til. Vast. täm. lehd. kont. nimim. 'Asunto taataan'.



14.1.2015

Satupuita


Olen nauttinut lumesta käymällä lumisten puiden keskellä laavulla, tuijottamalla lumoutuneena hiljalleen leijuvia isoja lumihiutaleita ja tekemällä lumitöitä joka käänteessä riemumielin. Lumitöiden tekeminen on muuten yksi harvoja kotitöitä, joista pidän suuresti. Tuollaisten satupuiden sekaan voi helposti kuvitella Elsa Beskowin metsän väkeä tai Rudolf Koivun ratsastavan prinssin tai Martta Wendelinin iloisia lapsia tai Jenny Nyströmin hiippailevan tontun tai Bilibinin koristeellisen hirsitalon.








13.1.2015

Kuumia tunteita verhoista


Ihmisillä on tarkkoja käsityksiä siitä, millaiset verhojen pitää olla. Minullakin on varma kuva oikeanlaisista verhoista, vaikka joku pyörittelee varmasti päätään minun ikkunoilla roikottamistani "rievuista". En esimerkiksi juuri koskaan ripusta ikkunaan kahta samanlaista verhokangasta. Jos ikkunalla on pakko olla useampi tekstiili, valitsen mieluiten keskenään sopivat mutta erilaiset verhot. Minun verhojani ei ommella; annan kankaiden roikkua sellaisina kuin ne kangaskaupassa käynnin jälkeen ovat. Suoristan toki alareunan, mutta en tunne tarvetta ommella mitään käännettä, kuten esim uusimmalle hankinnalleni kirjaston verholle (alin kuva) on käynyt.







Jonkun mielestä ikkunalle ei voi ripustaa mitään muuta kuin oikean verhon. Tiedättehän; sellaisen 'oikean mittaisen', oikealla tavalla ripustetun ja asiallisesti ommellun. Minusta ikkunalle voi ripustaa vaikka vanhan alushameen, kuten keskimmäisessä kuvassa olen kylppäriin ripustanut. Tilasta riippuen ikkunan pitää olla enemmän tai vähemmän peitetty; en halua asua akvaariossa. Pahin tapa peittää ikkuna on asentaa valkoiset metallikaihtimet. Mutta eniten minua puistattaa nykyinen tapa olla ripustamatta ollenkaan verhoja! Tekstiili-ihmisenä saan siitä näppylöitä. Voin tuohtuneena jupista vaikka kuinka monen ikkunan nähdessäni "vääränlaisista verhoista".... Vaikka poikkean verhovaltavirrasta, olen karmea tiukkapipo!

12.1.2015

Avantoon!



Etukäteen pelkäsin vähän että olisi ihan lälly sää, kun tänään on vuoden ensimmäinen avantopäivä! Vaan ei sentään, pakkasta on juuri sopivasti, reilut kymmenen astetta. Kolme kertaa uskaltauduin veteen ja joka välissä kuumaan saunaan hyväksi toviksi. Ensimmäinen kerta on kyllä pahin vaikka vuodenkin tauon jälkeen. Mutta kun pääsee veteen niin huomaa, että eihän tämä nyt niin paha ollutkaan! Toisella kerralla voi mennä jo reippaasti ja kolmas on rutiinia. Kokeilkaas! :)





11.1.2015

Turvallista ajomatkaa!


Tässä pitkillä automatkoilla, etenkin näillä säillä, toivoo aina ettei mitään sattuisi. Niin varmaan on seuraavan mainoksenkin suunnittelija ajatellut - vaikka ensimmäinen mielleyhtymä ainakin minulla oli, että missä grillissä tuo vauva tuolla autossa oikein on?


Mutta silti; laittaisitko vauvasi tuollaiseen härveliin, etenkin kun siihen aikaan (mainos taitaa olla 20-luvulta) ei tiedetty mitään turvavöistä? Voin kuvitella miten tuolta singahtaa kaaressa ulos, jos pahasti käy. Onhan tuo toki modernia ja kätevää, että äiti ei enää jumitu kotiin vauvan kanssa, mutta silti...



10.1.2015

Kirppikselle käypi tie


Jyväskylässä kirppiksellä! Löytöinä yksi arkkitehtuurikirja Sortavalasta, jossa äitini on käynyt ensimmäisen luokan koulua, Pitsikirja ja Arabian rotanhäntäleimalla varustettu Willow-tarjoilulautanen. Oikein tyytyväinen päivän löydöksiin!


9.1.2015

Luetun ymmärtäminen kangertelee (taas)


Tästä on jo tovi, mutta tuli vain jostain mieleen, että otsikot voi käsittää toisellakin tavalla mitä kirjoittaja tarkoittaa. Joskus kirjoittajalle sattuu tahattomia, joskus ehkä tahallisiakin kömmähdyksiä, niin että lööpin voi käsittää kahdella aivan eri tavalla.

Minulle käy aika usein niin, että luen nopeasti jonkun otsikon ja jään sitten ihmettelemään ja kääntelemään asiaa mielessäni. Aina en välttämättä edes huomaa että olen lukenut väärin, sillä maailma on ihmeellinen paikka ja kaikkea uskomatontakin saattaa tapahtua. Mutta useimmiten nauran itselleni tai häpeän, kun tajuan että olen pohtinut jotakin asiaa jota ei ole edes olemassa.


Näin kävi siis jokin aika sitten, kun nopsasti netissä silmiini osui lööppi: "Nuorukaisen Fergusonissa ampunut poliisi erosi virastaan". 

Minä tätä pohtimaan - että jaa-a, joku poliisi on sitten istunut jonkun nuorukaisen autossa ja ampunut. Hm hm - mitähän se siellä ammuskeli? Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut. Mutta missähän se nuorukainen sillä välin oli; olikohan poliisi kaapannut sen auton? 

Minä näin NIIN sieluni silmin sen poliisin istumassa yksin jossain Fergusonissa, (vähän niinkuin Mazdassa tai Corollassa), ampumassa laukauksen, ehkä jopa vahingossa. Ja hätääntynyt nuorukainen katselee kaapattua autoaan jonkin matkan päässä voimattomana! Pudistelin päätäni tuohtuneena moisesta käytöksestä ja samalla vähän ihmettelin miksi siitä on sellainen isohko lööppi tehty - mutta sellaista on maailman meno nykyään. Ei ole mitään kunnon asiaa uutisoitavana, niin pitää kärpäsistä tehdä härkäsiä. Mutta miksi se poliisi erosi virastaan...?!

Aika pian minulle selvisi kuitenkin totuus, että Ferguson on muutakin kuin auto (mun autotietämyksellä traktori = auto); se on myös pikkukaupunki jossain meren takana, ja sittenhän se uutinen tosiaan muutti merkitystään aivan täysin! 


Käykö muille koskaan samalla tavalla? 
Kehtaako kukaan myöntää...



8.1.2015

Kirjastonhoitajattarena


Sain joululahjaksi kirjahyllyn, kaiuan kaivatun ja hartaasti toivotun! Sellaisen itsetehdyn, mittojen mukaan värkätyn ja seinään pultatun. Mielessä kangastelee jo kovasti valmis kirjastohuone, harmoninen tunnelma, keskellä kaksi muhkeaa nojatuolia ja niiden välissä pieni antiikkinen pöytä, jolle voi laskea kirjan hetkeksi ja sitten taas jatkaa lukemisen lumoavassa maailmassa.


Olen noin kymmenvuotiaasta lähtien ollut kova lukemaan ja edelleen ne kymmenvuotiaankin kirjat kelpaavat, kunhan ovat tarpeeksi vanhoja tai muuten koukuttavia.


Vanhimmat kirjani ovat 1600-luvulta. Ihan näin huonosti en niitä jatkossa aio säilyttää. Kirjastohuoneen ikkunaan aion muuten laittaa UV-kalvon. Ei tarvitse pelätä kaiken haalistuvan piloille.


Yhtähyvin uppoaa poikien kuin tyttöjenkin seikkailukirjat. Olen muuten pienenä ollut enemmän poikatyttö kuin prinsessa. Ja olen vieläkin. (Vaikka joskus hämäänkin rimpsuvaatteilla!)


Lempikauppani netissä on antikvariaatit. Juurikin tällä viikolla odotan kolmea kirjaa saapuvaksi kätevästi postilaatikkoon. Minun on pakko suitsia itseäni aikalailla nettidivareissa. Houkutuksia on sadoittain!


Yksi koukuttava juttu kirjallisuudessa on kaunis kuvitus! Uusintapainokset ihanista vanhoista satukirjoista harvoin kelpaavat sen vuoksi. Uusien kirjojen paperin laatu ja värit ja kuvien terävyys ovat aivan erilaisia, kuin vanhojen. Sitä paitsi vanhan kirjan tuntu ja tuoksu ovat tärkeitä elementtejä kokonaisuudessa.


Toinen tärkeä juttu kirjoja hankittaessa on sukututkimus. Kaikki matrikkelit, historiikit, tutkimukset jne, jotka vähänkin koskevat jotakin sukulaista, ovat tervetulleita. Näin saadaan "lihaa luiden päälle" niin sanotusti, eli pelkät sukupuun nimilistat muuttuvat inhimillisiksi kertomuksiksi.


Vanhat oppikirjat kiehtovat myös. Omat lukukirjani olivat aikoinaan aivan kauhea pettymys; jo lapsena inhosin sitä naivistista kuvitustyyliä, kun aikuinen yrittää piirtää kuin lapsi. (Ei lapsi ihaile lapsen piirtämää kuvaa, vaan aikuisen satumaisia kauniita kuvia ja tahtoo kovasti yltää rajoittuneilla taidoillaan samaan!)


Osittain kirjojen viehätys tulee niistä tunnelmista, joita koki kun luki näitä kirjoja ensikerran. Joskus lapsuustunnelmiin voi sukeltaa taianomaisesti kun lukee vaikka viisikon uudelleen. Kirjat ovat siis myös pieniä aikamatkoja. Mutta rentoutuminen ja arjen nollaus eivät ole pahasta nekään. 


Kirjastossamme minulla on 34 hyllyä, joiden kunkin pituus on 80cm. (Näiden lisäksi on elokuva-, teatteri-, ja näyttelijäkirjallisuus, joka asuu olohuoneessa sohvan takana olevalla hyllyllä.)  Koska tähän määrään mahtuu sekapäisen paljon kaksoiskappaleita ja jopa kolmoiskappaleita (vahingossa ostettuja), on tehtävä täysin uusi järjestys koko kirjastoon ja kirjalista. Rakennan parhaillaan uutta luokitusta, jonka mukaan hyllyt täytetään täysin uudella tavalla. Ihanaa ja työlästä puuhaa!



6.1.2015

Mitä yhteistä on leipomisella ja (kone)ompelemisella?



Huomenna on kylään tulossa eräs sukulaistäti, jota en ole koskaan aikaisemmin kutsunut meille. Olemmehan tunteneetkin vasta pari-kolme vuotta. Ajattelin tarjota hänelle ensin porkkanakeiton, sellaisen samettiseksi pyöräytetyn, johon tulee kermaa ja pinnalle ripottelen yrttejä. Sen teen huomenna aamulla, koska se on kuumana ja tuoreena parasta.


Toiseksi ajattelin tehdä Ranskalaisen sieni-juustopiirakan, johon tulee kangassieniä ja suppiksia ja fetaa ja juustoraastetta. Siitä tulee aika ruokaisa ja uskon että mikään ei voi mennä pieleen... valmistan sen myöhemmin tänään.


Teen kanssa ajattelin tarjota paitsi pieniä jouluksi tekemiäni leivonnaisia; appelsiininkuoripipareita, rahka-luumutorttuja ja pikantteja kaneliässiä.


Eilen kuitenkin ryhdyin tekemään lisäksi vielä jotakin isompaa makeaa tarjottavaa, jotakin näyttävämpää ja hienompaa. Jotakin sellaista jota en ole ennen tehnyt. Burlesque Baking-kirjan kakut vaikuttivat hiukan liian haastavilta aloittelijalle, joten päädyin Isoäidin parhaat leivonnaiset-kirjaan. Sieltä valkkautui Appelsiinipiirakka.


Se vaikutti tarpeeksi helpolta mutta silti herkulliselta. Mutta. Piirakka epäonnistui Täydellisesti!! Pohjasta tuli näkkileipä, vaikka suljin uunin 10 min ennen aikojaan ja kuorrutus jäi ihan vetiseksi, vaikka keitin siitä kokoon ainakin puolet! (Ohjeessa sanotaan että kolmannes.)


Melkein itku kurkussa alistuin. Teen kiireesti appelsiinipiirakan tilalle tänään pannukakun, sen ainakin osaan. Ja voi hyvänen aika miten välillä inhoan leipomista! Ihan yhtä vaikeaa kuin kaveerata ompelukoneen kanssa... Ja miten paljon haluaisin osata molempia, ompelua ja leipomista! 



5.1.2015

KÄÄK - parfyymit lopussa!


Nyt on käynyt niin että parfyymit on ihan lopussa! Parhaimmillaan minulla oli vuosi sitten muistaakseni noin 12-13 pulloa (kun nuo pienet miniatyyrit lasketaan mukaan) mutta nyt ne on huvenneet niin, että jäljellä on enää Pradan Candy-pullossa tilkka pohjalla. Se on hassu tuoksu; minulle tulee mieleen pöly ja museo siitä tuoksusta ja siksi pidän siitä.


Parfyymit on sikamaisen kalliita, ellen sitten tilaisi netistä jotain sokkona...
Laivallekin menen  näillä näkymin vasta parin kuukauden kuluttua. Ja minähän käytän parfyymiä ihan joka päivä, olin sitten töissä kuralammikossa tai once in lifetime-juhlissa!


Minusta jokaisessa päivässä pitää olla parfyymin verran luxusta. En ollenkaan allekirjoita mitään murheen laaksossa vaeltamista! Sitä paitsi liiallisen säästämisen seurauksena kalliskin parfyymi muuttuu etikaksi, eihän siinä ole mitään hupia. Käytettäväksi ne on tarkoitettu!


Joskus tosin mieheni vihjailee, että olen ruiskuttanut päälleni hyönteismyrkkyä, mutta miehet nyt vaan ei ymmärrä tätä juttua ollenkaan, vai mitä ladyt? 
(Miehissä on monia asioita joita minä en ymmärrä!)




3.1.2015

Päämäärä


Tänä vuonna lupasin jälkikasvulle, että harrastamme joka kuukausi jotakin urheilu/rentoutuslajia, niin että aina on eri laji kyseessä. Tammikuussa on päätetty mennä avantoon ja saunaan! Muita talvisia lajeja voisi olla vaikkapa luistelu ja pulkkailu, mutta ei kuitenkaan hiihto, sillä omistan vain tosi leveät Ruotsin armeijan sukset, joilla ei ole mitään asiaa valmiille laduille, enkä omista monoja ollenkaan. Vähän vaikeaa kaupungissa hiihto niillä nääs.