.

.

6.2.2015

Tykkään lukea...


...kuolinilmoituksia! Jopa niin paljon, että olen monia päiviä viettänyt lukien vanhoja sanomalehtiä mikrofilmeiltä. Parhaita ovat 1910-50 -lukujen lehdet; niiden viattoman rehelliset uutisoinnit kaikenmaailman rikoksista nimineen kaikkineen jaksavat huvittaa ainakin minua. Voisiko kukaan nykyään kuvitella seuraavanlaista (roisia) uutista: "Amerikassa Suomalaisjuurinen mies xx hirttäytyi sellissä. Hän oli raiskannut Suomalaisen farmari xx:n 11-vuotiaan tyttären nimeltä xx..." !! Tyrmäävää!

Myös mainokset ovat loistavia! Tuotteita kehutaan kaikkein parhaiksi aivan ilman mitään häpyä. Siis todellakin röyhkeästi läpinäkyvin valhein. Mutta varsinaisesti ahmin Kuolinilmoituksia. Karl Fazer syntyi 1866 ja kuoli 1932. Hänen hautajaispäivänään kahvila oli kiinni. Gallen-Kallela kuolee Tukholmalaisessa hotellissa, tytär ja vaimo kuolinvuoteensa äärellä. Kellonajan tarkkuudella kuolemasta kerrotaan useassa lehdessä.

Monet laittavat kuolinilmoituksen useisiin lehtiin, jopa kahtena tai kolmena peräkkäisenä päivänä samaankin lehteen! Viive kuoleman ja kuolinilmoituksen välillä ei ole niin pitkä kuin nykyään. Nopeimmillaan kuolemasta ilmoitetaan seuraavana päivänä. Aluksi kuolinilmoitukset tavataan laittaa etusivulle. Sitten pikkuhiljaa niitä hilataan kauemmaksi ja kauemmaksi sisäsivuille. Kaikkien kuolemasta ei toki ilmoiteta. Tapa kuolinilmoituksista yleistyi 20-30-luvuilla, mutta alueellisiakin eroja on. Turussa kuolinilmoituksia on silmiinpistävän vähän, kun taas Helsingissä ja Tampereella ollaan aktiivisia.




Jos Helsingin Sanomista ei henkilön kuolinilmoitusta löydy, Hufvudstadsbladetissa se melko varmasti on. Sillä ei välttämättä ole merkitystä oliko vainaja ruotsinkielinen vai ei. Kieliäkin sekoitetaan; ilmoituksessa saattaa lukea "Kära Mor, mummi och Syster". Joskus vainajallekin kerrotaan jokin asia näin lehti-ilmoituksen välityksellä: "Kiitos äiti rakkaudestasi!" Kaunis asia, mutta halutaanko siinä julistaa ensisijaisesti kuitenkin lukijoille, että näin äiti rakasti meitä ja me rakastimme äitiä? Uskon että itselleen vainajalle tämä kiitos menee ajatuksenkin voimalla perille, ilman painokoneita...

Ja tietysti syy kuolinilmoitusten ahmimiseen löytyy sukututkimusintohimostani. Niistä saan tietää hautajaispäivän ja -paikan sekä omaisten nimet, mikäli olen niin onnekas, että ne mainitaan.



Ei kommentteja: