.

.

27.5.2015

Eikö kukaan voisi jarruttaa aikaa...?


Miten päivät voivat olla hitaita ja singahtavia yhtä aikaa? Olen nauttinut kaikenlaisista asioista viikon aikana. Istunut moottoripyörän kyydissä, lämmittänyt saunaa, ollut maakellarisaunassa, ostanut 50-60-luvun sukkanauhasukkia + korsetteja + juhlahansikkaita, kuunnellut hyvää bändiä, maistanut pontikkaa, tehnyt sukututkimusaarrelöytöjä, ottanut itseäni niskasta kiinni, jutellut tatuoinneista ja seurannut niiden tekoa, valokuvannut luontoa, kaivanut kuoppia, istuttanut kukkia, puhunut syvällisiä, halannut ystäviä, nuuhkinut kevättä, nauttinut vehreydestä, huumaantunut menneestä, ryöminyt 1800-luvun talon alla, kiivennyt romahtavia portaita, ollut picnicillä hautausmaalla, ollut dildo-esittelyssä, kantanut muuttolaatikoita (ei omia), vajonnut ajatuksiini kahvilassa, allekirjoittanut työsopimuksen, kuunnellut sadetta, tilannut monta ihanaa elokuvaa netistä, ostanut villikasvikeittokirjan, puhunut puhelimessa ystävättärien kanssa, varannut ajan hammaslääkärille, kiipeillyt höyryveturin päällä, valokuvannut ystävättären lasta, syönyt intialaista ruokaa, käynyt pistettävänä, unohtanut asioita, raivannut puutarhaa ja kokenut että aika ei riitä mihinkään!!!








21.5.2015

Moniavioisuudesta


Luin uutisen 17-vuotiaan tytön pakkoavioliitosta itseään kymmeniä vuosia vanhemman miehen kanssa. Mies oli jo ennestään naimisissa, mutta hän uhkaili tytön perhettä, niin että heidän oli pakko suostua avioliittoon. Kyseisessä maassa nousi kohu asiasta. Nyt maan itsevaltainen johtaja kehottaa miehiä pistämään vaimonsa lukkojen taakse ja rajoittamaan sosiaalista mediaa - "niin ei tule mitään keskustelua". Jokainen voi pienellä googlettamisella löytää tämän uutisen, vaikkapa kopioimalla edellisen kursivoidun kohdan.

Että tällä viisiin.


Johduin tuosta uutisesta ajattelemaan miten toispuoleista moniavioisuus käytännössä on. Lähes aina tälläisissä tapauksissa miehellä on oikeus useisiin vaimoihin, mutta vaimoilla ei useisiin miehiin. Kiinnostavaa. Aikamoinen epäsuhta, vai mitä siskot?

Joskus pohdin myös sitä onko taantuminen niinsanotusti "keskiajalle" mahdollista nykymaailmassa. Alueet joissa on sotatila ja kriisi, taantuvat uskomattomalla tavalla. Huonolla onnella mitä vain voi tapahtua, eivätkä hyvät olomme ole itsestäänselviä tästä ikuisuuteen. Melko hyytävä ajatus.



15.5.2015

Dyykkaamisesta


Hortauksen lisäksi myös dyykkaus on nykyään buumi. Aika usein näkee kaupungin kaduilla mummoja mutta myös ihan siistejä keski-ikäisiä miehiä penkomassa roskiksia. Ammattimaisimmat viilettävät fillarilla suoraan seuraavalle roskikselle, eikä heitä voisi luulla dyykkariksi ainakaan ulkonäön perusteella. Mutta mutta, sepä tässä onkin veikeä juttu; yhä enemmän yhä parempaa tavaraa ja ruokaa heitetään roskikseen joka ikinen päivä joka ikisellä paikkakunnalla, eivätkä kaikki dyykkaa siksi että olisi pakko, vaan siksi että tuhlaus tekee pahoinvoivaksi.

Minä olen dyykannut aika paljonkin tavaraa; huonekaluja, polkupyöriä, kirjoja, lehtiä. Mutta viimeaikoina olen alkanut kiinnostua myös ruokien dyykkaamisesta! Kerran olen jo kokeillutkin; sain hyviä banaaneja ja rasiallisen kirsikkatomaatteja. Muutakin olisi ollut tarjolla, mutta minulla ei ollut kassissa tilaa sillä kertaa. Tosin kättäni en työntäisi tämän näköiseen puistoroskikseen, vaan valikoin turvallisempia kohteita.


Ruokien roskiin heittäminen nykyisessä mittakaavassa on minusta käsittämätöntä. Ekologista on käyttää ruoka mahdollisimman tarkasti hyödyksi ja sitten vasta ruoaksi kelpaamattomat tähteet laittaa kompostiin. Päivämäärien mukaan roskiin heittäminen on osittain tietämättömyyttä ja osittain välinpitämättömyyttä. Myös terveestä järjestä ja aisteihin luottamisesta on hiukan vieraannuttu. Jos ruoka ei näytä, haise, tunnu eikä maistu pilaantuneelta, se ei sitä ole, vaikka pakkauspäivämäärä sanoisi mitä. Lakikin taitaa asian suhteen olla liian tiukka...

14.5.2015

Hortoilun horjuvat ensiaskeleet


Olen alkanut kiinnostua Hortauksesta taikka hortoilusta, miten vaan. Se on nykyään oikea buumi ja tarkoittaa villikasvien keräämistä ruoaksi. Minulla kasvituntemus rajoittuu suunnilleen nokkoseen, voikukkaan ja piharatamoon, joten ihan suuren suurta hortoiluretkeä en ainakaan ilman opastajaa voi tehdä.

Eilen päätin hakea ensimmäisen hortaushyppyselliseni puutarhasta; turvallisesti yrttipenkin vierestä. Yrttien lisäksi napsin ruohokentälle levinnyttä viinisuolaheinää, nokkosta ja voikukkaa. Niiden pienet babyversot on kuulemma parhaita ja täynnä superfoodin aineksia.

Popsin siis pihviä ja hortaa vuoron perään... mojovin tuntemuksin! Nimittäin kaikista varotoimista huolimatta nokkosen versoa puraistessa se iski takaisin ja pisti minua kitalakeen. Ainakin tunnin kitalaessa jomotti kiinnostava nokkostuntemus. Ei välttämättä paha, mutta veikeä! Yhden viinisuolaheinän lehden pureskeltuani vilkaisin jostain syystä toista alapuolelle; siellä majaili pieni etana! Yök, maha kääntyi ylösalaisin ja mietin olinko ehkä jo jauhanut jonkun etanan suussani muusiksi. Mikään ruokalaji ei saa minua niin pahoinvoivaksi pelkkänä ajatuksena, kuin etanan (tai osterien) syöminen! Olkoon vaikka miten marinoitu valkosipulissa (ja tämä ei ollut). En pessyt näitä kasvisaaliitani, koska ulkona oli satanut koko päivän, mutta ensi kerralla kyllä pesen.

Tänään piipahdin metsässä ja napsin koivun pikkuruisia lehtiä kitaani kuin hirvi. Kameran kanssa suuntaan katseeni useinkin kasvikuntaan ja etenkin monenlaisiin pikkuruisiin jäkäliin ja epämääräisiin möllyköihin. Nyt pitää ruveta opiskelemaan tätä alaa vähin erin ja syödä turvallista kotimaista Super Foodia koko tuleva kesä!











13.5.2015

Mom


Älkää luulko että olen raskaana, nyt olen vain eläytynyt pienen lapsen huoltajan rooliin. Olin nimittäin yökylässä ystävättäreni luona ja sain seurailla kolmilapsisen perheen arkea läheltä. Seuraavana päivänä bongasin kirppikseltä Eve Hietamiehen Tarhapäivä-nimisen kirjan. Nappasin halvan pokkarin mielijohteesta mukaani ja nyt olen siis jatkanut tätä pienen lapsen kanssa sujuvaa arkea muutaman päivän. Olen todennut että se on mukavaa, etenkin kun kirjan voi laskea kädestään ja sitten taas palata kaikessa rauhassa, ilman että kukaan kiskoo tai huutaa siinä välissä palaamaan lapsiarkeen.


Samalla olen miettinyt vähän kateellisena miten hienosti lapsia nykyään osataan käsitellä. Itse taisin aikoinani olla niin väsynyt ja hukassa, että en paljon osannut filosofoida. Useimmiten siitä mentiin missä aita oli matalin ja karjuttiin pää punaisena kummatkin (lapsi ja minä) kunnes ääni lähti. Jos ajassa voisi matkustaa muuttamaan joitakin menneitä huonoja hetkiä, menisin sen tekemään. Lohdutuksekseni tiedän että useimmat ajattelevat varmasti samoin!

12.5.2015

Pihatöitä


Nyt vasta, monta vuotta omenapuita omistaneena, olen oppinut leikkaamaan niitä! On leikattava tietenkin kuivat oksat, suoraan ylös tai alas sojottavat oksat, sekä liian terävässä kulmassa pääoksasta lähtevät. On harvennettava, otettava pois toisiaan hankaavat ja liian lähekkäin kasvavat oksat. Jos puita ei leikkaa, ne pääsevät rehottamaan valtoimenaan ja lopulta lehvästö on niin tiivis, hämärä ja kostea, että omenat homehtuvat ja saavat kaikenlaisia tauteja. Isoilla teleskooppileikkureilla olen sohinut sekä kotona, että mökillä ja tulokseen olen oikein tyytyväinen. Katsotaan millainen omenasato tänä vuonna tulee! Parina viime vuonna omenat ovat olleet rupisia ja muumiotautisia.





Tosin tuloksena on myös jumittuneet hartiat, joita kävin eilen pehmittämässä hierojalla.