.

.

7.10.2016

Kokkausprojekti nro 67; Rosmariinilla ja valkosipulilla maustettu suppilovahverovoi




Keittokirja nro 15

(Huom! Kuvan sieni on myrkyllinen, eikä liity ohjeeseen!)


Katja Palmdahl:
Kantarelli ja kumppanit, sivu 77;
(Ruotsink.alkup. 2013, Suomennettu 2014)

Rosmariinilla ja valkosipulilla maustettu suppilovahverovoi


5 dl suppilovahveroita
3 valkosipulinkynttä ohuina siivuina
200 g huoneenlämpöistä voita
 2 tl tuoretta rosmariinia silputtuna
hyppysellinen chiliä
2 rkl osterikastiketta
suolaa ja pippuria



Paista suppilovahverot ja valkosipuli voissa ja mausta suolalla ja pippurilla.

Pane voi kulhoon ja kääntele joukkoon vahverot, rosmariini, chili ja osterikastike. Lisää tarvittaessa hyppysellinen suolaa. Kääri voi voipaperiin. Maustevoi maistuu erinomaiselta lihan ja kanan kera.


Tämä resepti herätti muutamia kysymyksiä;
Pitääkö sienet silputa? Jos, niin niitä on oltava kokonaisena 1 litra. Onko chilin oltava jauhetta vai kuivattu palko? Käytin yhden pienen kuivan palon murskattuna hiutaleiksi. Jos paistetut sienet lisätään huoneenlämpöiseen voihin, voi sulaa ja seos pitää kovettaa ensin kulhossa ennen käärimistä. Pidin seosta yön yli jääkaapissa, jotta sain sen käärittyä leivinpaperin sisään rullalle. Tämän jälkeen pakastin rullan.

Hyvin maukas, mutta ei tulinen!





Ei kommentteja: