.

.

20.12.2016

Kokkausprojekti osa 89; Uuniohrapuuro




Keittokirja nro 21




Halonen, Kauppinen, Kokki:
Armas aika, intohimona joulu, sivu 47;
(Porvoo 2015)

Uuniohrapuuro


5 dl vettä
2 dl kokonaisia ohrasuurimoita
1 litra täysmaitoa
1 tl suolaa



Kiehauta vesi ja laita suurimot kuumaan veteen. Anna turvota yön yli. 
Kaada turvonneet suurimot ja maito uuninkestävään astiaan. Muista että maito kuohuu kiehuessaan, joten käytä tarpeeksi tilavaa astiaa. 
Paista 150-asteisessa uunissa reilun tunnin ajan tai kunnes suurimot ovat pehmeitä. Sekoita välillä. Lisää suola.
Mikäli haluat puuron pintaan väriä, nosta lopuksi uunin lämpötila 250 asteeseen, ota puuroastian kansi pois ja anna kypsyä vielä sen verran, että pinta saa kullanruskeita pisteitä.


Mielestäni vettä oli ohjeessa vähän liikaa, joten suosittelisin noin 3 dl. Ihmettelin myös paisto-ohjetta, jossa sanotaan että suurimot pehmenevät uunissa, mutta minun suurimoni pehmenivät jo liotuksessa yön aikana. En tiedä johtuiko se siitä, että käytin esikypsytettyjä suurimoita? Joka tapauksessa minun puuroni kypsyi vasta 2 tunnin paistamisen jälkeen. Lopputulos on herkullinen. Voinokareita suosittelen lisättäväksi loppuvaiheessa uunivuokaan. Tästä tulee reilun kokoiset annokset ainakin neljälle.



Ei kommentteja: