.

.

30.4.2021

Pesupuuhista yllätetty


Esittelen teille nyt hänet, joka hengaili pihassamme viime syksynä useita päiviä. Kerran sattui niin, että katsoin oikealla hetkellä ulos, kun hän vietti rauhallista iltapäivää tuija-aitamme vierellä. Minä en koskaan erota kumpi on kumpi; kumpi on rusakko, kumpi jänis. Ja vaikka tämä on selitetty minulle useaan kertaan, en muista sitä. Olen yleismaailmallisesti sanonut kaikkia vain jäniksiksi, mutta saanut siitä vähän huomautuksia. Joten olkoon hän nyt siis vain pupu.











Naapurissamme hengaa pupuja enemmänkin. Niiden lisäksi siellä oikein parveilee kauriita... vai pitääkö niitä sanoa peuroiksi?! Fasaaneja täällä ei sitävastoin näe ikinä. Niitä taas parveilee lapsuudenkotini pihassa kesät talvet. Voisin katsella villieläimiä loputtomiin. Ai niin, unohdin oravat! Niitähän minä katselen loputtomiin, enkä kyllästy ikinä.

 

29.4.2021

Ups, missä smoothie?


Miten on hurahtanut kuukausia siitä, kun olen tehnyt smootheja?!
Nyt on pakko skarpata, kun minähän rakastan smootheja ja mehuja!!



Kävin alkuviikosta läpi sellaiset keittokirjat, jotka liittyvät erityisesti kesään; smoothiet + raakamehut + limonadit + jäätelöt, hillot + marjamehut + piiraat, salaatit + villikasvit + yrtit ja tietysti grilliherkut. Kannoin kirjat hyllystä pöydälle ja sitten keksin kirjoittaa kirjojen kansiin kauppalistat. Eilen ostin kahden mehun tarpeet kaupasta ja tänään se alkaa! Uusi virkeänraikas kesäkokkailu.

 

28.4.2021

Museokamaa


Niin paljon kuin museoissa olenkin rampannut elämäni aikana, en ole koskaan oikein innostunut museokortista jostain syystä. En sano, etteikö se olisi ylen kätevä, mutta ehkä olen vain laiska hankkimaan sitä ja sitten se edellyttäisi museokäyntejä vaikka fiilis notkahtaisi? Joka tapauksessa nyt, kun museoihin ei ole vuoteen päässyt, on jonkinasteinen ikävänpoikanenkin niihin maailmoihin jo.

Vaikka välillä olenkin kokenut varsinaista museoähkyä ja kiertänyt ne kaukaa, on tämä fiilis laimentunut ja voisin jo ihan hyvin haahuilla jossakin museossa taas. Ähky johtuu ehkä ammatillisesta väsymisestä, ristiriidoista joita siinä maailmassa on. Itse lukeudun siihen koulukuntaan, jonka mielestä tärkeintä on museoesineen hyvinvointi ja vanhat rakennukset, eikä se, että kävijä pääsee hypistelemään esineitä ja että paikka on aina 100% esteetön. Tiedän, olen aika nipo.

Onneksi vieraissa museoissa kykenen kyllä nauttimaan elämyksestä, enkä kiinnitä teknisiin puoliin niinkään huomiota. Näissä Helsingin kaupunginmuseon näyttelyratkaisuissa on mukavasti sekä klassista, että modernia otetta. (Kuvat on otettu joitakin vuosia sitten.)










 

27.4.2021

Mitä meistä siirtyy polvesta toiseen?



Olen joskus miettinyt, mitä kaikkea olen mahtanut periä esivanhemmilta? No, kaiken tietysti, mutta tarkemmin, että mitä keneltäkin? Ja onko mitään omaa... paitsi yhdistelmä heistä. Olisi niin mukava tietää, mitä keneltäkin on valahtanut tänne saakka perimästä. Enkä nyt tarkoita pelkkää fyysistä olemusta, vaan luonnetta, huumorintajua, jääräpäisyyttä, introverttiutta, herkkyyttä jne.

Yhden mielestä olen selkeästi äitini näköinen. Toisen mielestä isäni. Kolmannen mielestä selkeä isäni isä. Jonkun mielestä taas äitini äiti. Jonkun mielestä olen hyvin vahvasti isäni suvun näköinen. Pakko siis päätellä, että olen tätä kaikkea ja joku vain näkee yhteyden johonkin itselleen tutumpaan henkilöön enemmän kuin toiseen.

o

Tässä kuvassa on Maija. Hän on äitini isäni äidin serkku. Hän on eräs suuresti ihailemani sukulainen. En ole häntä koskaan tavannut, mutta olen kuullut ja lukenut hänestä paljon. Hän on inspiroinut minua, hän kiehtoo minua ja olen onnekkaasti saanut tavata hänen tyttärensä ja poikansa, isoisäni pikkuserkut. Tässä sukuhaarassa eletään pitkään. Siis todella pitkään! Maija on tehnyt siinä Suomen ennätyksen - toistaiseksi. Upeaa Maija! Miten paljon olisin halunnut tutustua sinuun! Ja miten vähästä se oli kiinni, että en ehtinyt.



Olen katsonut televisiossa pyörivää "Sukuni salat"-ohjelmaa. Minusta se on huikean hieno salapoliisityön tulos ja upeiden kertomusten kavalkadi. Ja etenkin minusta on ollut kutkuttavan mielenkiintoista huomata miten suvun piirteitä ja ominaisuuksia siirtyy eteenpäin.

 Eilinen Hjallis Harkimon suku oli erityisen kiinnostava. Se, miten suvussa tosiaankin on samaa, ehkä kaukanakin, mutta samaa edelleen... Miten paljon ne geenit oikein johdattavat meitä elämässä? Hjalliksella on Tallinnalainen esi-isä, kauppias, raatimies ja pormestari saksalaista sukujuurta. Useampikin. Ja rakennusmestari, joka työskenteli mm VR:llä 1800-luvulla. Siis kauppiaita, purjehtijoita, poliitikkoja, rakentajia, kuten Hjalliskin.

Hauska sattuma on, että myös minun suvussani on rakennusmestari, joka työskenteli mm VR:llä 1800-luvulla. Sekä pormestareita, raatimiehiä, kauppiaita, saksalaista sukujuurta, siellä kaukana 1400-1600-luvuilla. Mahtaako olla yhteisiä esi-isiä? Todennäköisesti. Sanonkin aina, että me kaikki olemme sukua; emme vain tiedä mitä kautta.

o

Tässä kuvassa on Esteri, äitini äiti. Hän syntyi Viipurissa 1903. Hänen isänsä oli ajuri ja äitinsä saunottaja. He muuttivat Viipurista takaisin vanhempien sukujuurille Joutsaan 1920-luvun alussa. Miten mahtoi kulttuuripääkaupungin tyttö sopeutua maaseudulle? Ehkä hyvinkin, sillä mamma ei ollut kovin räiskähtelevä bilettäjätyyppi, vaikka räväkkää 20-lukua elikin.



Sukuni saloissa eiintyi myös Maria Veitola. Hänenkin sukunsa asui Viipurissa ja oliko sielläkin joku ajuri? Hänen juurensa ovat myös Lappeenrannassa, jossa esi-äiti piti kauppaa. Sattumoisin minunkin sukuni on asunut Lappeenrannassa ja pitänyt kauppaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Siis samoihin aikoihin. He ovat varmasti tunteneet toisensa. Miten pieni maailma onkaan!

o

Tässä kuvassa on Johan Henrik Alander, kotoisasti Juho Heikki vaan. Hän on suutarin poika Ruovedeltä. Seitsemästä lapsesta toiseksi vanhin. Hänen tiensä kulkee 14-vuotiaana rengiksi saman pitäjän taloissa, kunnes 21-vuotiaana hän muuttaa Tampereelle Messukylän Linnefabriikkiin töihin. 30-vuotiaana hän muuttaa Ylöjärven Lielahteen ja menee ihan pian myös naimisiin Lielahtelaisen mystisen naisen kanssa... Juho Heikistä tulee minun äitini isän äidin isä, joka tekee elämänuransa sittemmin Tampereella ratavartijana, Alanderin ylikäytävän maisemissa.



Tässä kuvassa on mystinen Lielahden Matilda, joka hurmaa Juho Heikin. Hänkin on verrattain iäkäs tuon ajan ensi-avioliittoon; 32-vuotias. Mikä hänessä on mystistä? Kaikki! Hän on syntyisin Lielahtelaisesta Niemen rusthollista, ihan siitä Lielahden kartanon vierestä. Hänen äidillään on traaginen rakkaustarina takanaan ja Matilda asuu äitinsä kanssa, kunnes äiti löytää uuden miehen ja Matildasta tulee Helsinkiläinen. Matildan äiti kuolee, kun tyttö on 10-vuotias. Matildan isäpuoli on tärkeässä ammatissa, kulkee ympäri maata vastuullisissa töissä. Hilma-siskolla on sentään isä, mutta Matildalla vain mummo ja tädit ja sedät, siellä rusthollissa, Lielahdessa. 13-vuotiaana Matilda muuttaa virallisestikin pois Helsingistä, takaisin Lielahteen, suvun lähelle. Mutta ei mummon luo, vaan itse kartanoon!


Kartanon omistajat, Clas Stjernvall ja vaimonsa Selma von Kraemer, pitävät Matildaa luonaan kuin omaa tytärtä. Opettavat hänelle suuren maailman tapoja. Vievät Pietarin hoveihin. Käyvät Göteborgissa rautatien avajaisissa. Matilda asuu heidän luonaan yhtäjaksoisesti seitsemän ja puoli vuotta, kunnes tulee täysi-ikäiseksi 1865. Tuohon aikaan täysi-ikäinen on vasta 21-vuotias. Tässä iässä Matilda tahtoo kovasti takaisin Helsinkiin, vaikka pitääkin kasvatusvanhemmistaan. Minkäs voi, päästettävähän se tyttö lopulta on! Eihän hän näitäkään vanhempiaan hylkää. Ei hylkää; Matilda palaa käymään kartanossa ainakin kesällä 1867, 23-vuotiaana, vaikka asuu kuitenkin vielä Helsingissä. Kaupungista hän saa viimein tarpeekseen huhtikuussa 1869 ja saapuu nyt lopullisesti takaisin kartanoon.

Muutto sattuu tuohon ajankohtaan mahdollisesti senkin vuoksi, että isäpuolen uusi perhe muuttaa tällä kertaa Lappeenrantaan. Uudessa perheessä on neljä uutta pientä sisarustakin, tärkeitä ja rakkaita, mutta ehkäpä Matilda kaipaa rauhaa? Onneksi Matilda muuttaa ajoissa, sillä Clas-isä kuolee heinäkuussa, 65-vuotiaana, sydänkohtaukseen kartanossa ja vuoden lopulla kuolee myös Selman äiti, Eva Kristiina Charpentier, joka on muuttanut tyttärensä luo Lielahteen. Nyt on hyvä, että Matilda on Selman tukena. Kolmen vuoden kuluttua, 1872, Selma päättää myydä kartanon Wilhelm von Nottbeckille, mutta sopimukseen kuuluu, että he saavat asua kartanolla edelleen. Ja siellä Selma myös kuolee 1888.

Matilda, tämä mystinen nuori nainen, kohtaa siis Lielahdessa Johan Henrikin. Kaksi melko epäsäätyistä jo syntymänsäkin puolesta, mutta etenkin kasvatuksensa ja elämänvaiheidensa puolesta hyvin erilaista persoonaa. Voin kuvitella millaisen vaikutuksen tämä nainen on tehnyt koneenkäyttäjään! Mutta miten koneenkäyttäjä hurmasi maailmaa nähneen ja kartanossa kasvatetun Matildan, sitä tarina ei kerro. Ainakaan avioliitolla ei ollut kiire, sillä ensimmäinen lapsi syntyy vasta kaksi vuotta häiden jälkeen. Kerrotaan kuitenkin, että Selma vastusti Matildan avioliittoa Alanderin kanssa. Ja että sekä Stjernvallit, että Nottbeckit muistivat nuorta paria lahjoilla, kun he nyt kuitenkin avioliittoon päättivät vakaasti astua, toukokuussa 1876.



 

26.4.2021

Lavakauluskasvimaa



Viimevuotisten kuvien kera mietin miten toteuttaa kasvimaa tänä vuonna...
Ainakin olen sahaillut läheisen lehtipuun alaoksia, josko tänne tulisi hitusen enemmän valoa. Ylin penkki neljästä on jo oikeastaan asuttu; siinä kasvaa kaksi pionia, kaksi mustikkapensasta ja monta tulppaania sekä narsissia. Ja joku tuntematon, jonka olen päässyt unohtamaan.



Toisessa penkissä kasvaa valkosipuleita ja tulppaaneja. Voi olla, että istutan siihen tänä kesänä lisäksi kurpitsan tai kurkun taimia pari kappaletta? En ajatellut täyttää sitä kovin täyteen, sillä olen hullaantunut valkosipuleihin! Aion laajentaa niiden viljelystä ensi vuonna. (Sipulit laitetaan maahan syksyllä, joten tämän kesän osalta määrä on päätetty.)



Kolmannessa penkissä on tilaa. Tai no, siellä kasvaa myös joku monivuotinen, joka pitää tarkistaa viime vuoden viljelysuunnitelmasta. Mutta sinne ehkä voisin kokeilla jotakin juurikasta ja sen lisäksi kurkkua tai kurpitsaa.



Neljännessä eli viimeisessä tarhassa kasvoi viime vuonna hernettä ja juurikkaita. Se tarha tuotti pettymyksen. Voi olla, että kylvän sinne nyt vain krassia. Vanhat vadelmantaimet sieltä tunkevat ylös koko ajan ja joudun painimaan niiden kanssa varmasti vielä vuosia.



Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen tämän kasvitarhan kokoon. Alunperin oli ajatus laittaa tähän vielä kaksi lavakaulaa tuohon nurmikon rajalle. eli käytävän oikealle puolelle, mutta koska paikka on kuitenkin hiukan liian varjoisa tuon kuusiaidan takia, jonka taakse aurinko kääntyy iltapäivällä, olen luopunut ajatuksesta. Laattoja meillä on pinossa vielä aika määrä, eli niitä voisin tuoda tänne enemmänkin. Yksi tuppo nauhusta kasvaa tuossa yläosassa ja niiden viereen olen ruohikon reunalle kylvänyt kukkasipuleita ja kesäksi aion siihen istuttaa vielä maissia ja auringonkukkaa. Maissi muuten kasvaa jo sisällä aika korkeuksissa!



Ylimpänä tässä alas viettävässä pihan osassa on vanha kasvihuoneen runko. Muoviset seinät on hajonneet jo vuosikausia sitten. Viime vuonna keksin tehdä rungosta pöyheän köynnöshuoneen! Nyt siinä kasvaakin jo muutama köynnöksentaimi ja odotan innolla, miten vihreät seinät ja katto alkavat muodostua! Kerron myöhemmin kesällä miten kasvu edistyy ja mitä siinä loppujen lopuksi oikein kasvaakaan... (lisäyksiä ehkä tulossa!)

 

22.4.2021

Kirjastossa


Tässä on lempikirjastoni! Se on Seinäjoen kaupunginkirjasto, joka on Alvar Aallon suunnittelema vuonna 1965. Kirjastoon tehtiin suuri lisärakennus 2012 ja se sointuu mielestäni erittäin hyvin yhteen vanhan kanssa. (Kaksi alinta kuvaa on uudesta rakennuksesta.) Näiden kahden rakennuksen välillä on maanalainen yhteys, mutta maan päällä ne ovat selkeästi erillään.

Rakastin jo nuorena tämän paikan tunnelmaa. Sen hiljaista rauhaa ja tuoksua. Sitä, miten iltapäivän auringonvalo siivilöityy ikkunoista sisään. Ja sitä ihanaa määrää maailmoja, johin kirjasto ylipäätään avaa ovia! Vain se on ahdistanut, kun tajuaa, ettei ikinä ehdi lukea kaikkea...








Nykyään olen laiska kirjastonkäyttäjä, sillä olen luonut kotiini oman kirjaston. Käyn kirjastoissa lähinnä vain fiilistelemässä ja hengailemassa, ehkä selailemassa joitakin lehtiä joskus. Ja tietysti valokuvaamassa!

 

21.4.2021

Parfyymien maailmassa


Parfyymit!
Olen nauttinut niistä jo teini-ikäisestä lähtien, lähes joka päivä.
Aluksi sain hajuvesiä ja parfyymejä kummeiltani joululahjaksi monena vuotena. Sellaisia kuin esimerkiksi YSL:n Paris ja Madame Rochas...

Sittemmin ostin itse niitä mihin rahat riittivät eli markettien halvimpia hajuvesiä, kunhan tuoksuu! Yhteen aikaan Body Shopin Mansikka, Vanilja, White Musk ja Kookos olivat lemppareitani.

Sitten aloin kokeilla Stokkan houkuttelevasta hyllystöstä jotain itselleni joululahjaksi. Löytyi upeita tuoksuja ja harmitti vain monen pullon hintaluokka. 




Lopulta löysin saman alan harrastajia, hyviä nettisivuja ja etenkin ulkolaisia nettikauppoja ja mikä tärkeintä; Niche-tuoksut! Isojen tuoksutalojen tunnetut ja kaupoissa yleisesti saatavilla olevat tuoksut tehdään kaupallisuuden nimissä. Niche on kuin artesaanisuklaa siinä massalevyn vieressä. Se on Nenä edellä tehty taideteos, pieni erä ja erilainen maailma. Niche voi olla ison talon tuote tai aivan hyvin pikkuinen merkki, josta ei kukaan koskaan ole kuullutkaan. Suosittelen!




Aivan ensiksi luen parfyymin tuoksunuotit. (Kyseessä on se tuoksu jonka haistat parfyymistä. Se ei kuitenkaan ole sama kuin ainesosa. Jonkun nuotti voi olla vaikkapa "kahvi", mutta ainesosissa ei ole kahvia.) Ensin on Top notet, alkunuotit, jotka kestävät 10-15 minuuttia. Jos suihkutat parfyymiä korvalliselle tai kaulaan, nenäsi turtuu jo tästä alkutuoksusta ja joudut lisäilemään tuoksua pitkin päivää. Lopulta olet kammottava haisuli, jota kaikki karttavat. Tuoksu kannattaa laittaa pienessä määrin joko ranteeseen tai kyynärtaipeeseen. Siitä se ei leyhy ihan heti kaikkien muitten nenään, eikä turruta omaa nenääsi. Voit tuoksutella samaa aamulla sipaistua tuoksua vielä illallakin!

Top noten eli alkunuotin jälkeen aukeaa sydäntuoksu, middle note, joka kestääkin sitten hieman kauemmin ja voi olla aika erilainen kuin ensinuotti. Se voi kestää tunnin verran. Lopulta aukeaa se viimeinen eli pohjatuoksu, base note, joka on se viimeinen ja pitkäaikaisin tuoksu. Siksi parfyymiä ei kannata koskaan ostaa ensinuuhkaisun perusteella. Kannattaa sipaista tuoksua iholle ja odotella rauhassa ja nuuhkia päivän ajan. Jos tuoksu on nappivalinta niin sitten vain ostoksille! Monista nettikaupoista saa myös huokealla pieniä testereitä, joiden kautta on helppo tutustua eri tuoksuihin. Monia tuoksuja ei valitettavasti voi ostaa Suomesta. Silloin testerin ostaminen netistä helpottaa kukkaroa ja mieltä.




Paras perussivusto tästä aiheesta on ehdottomasti Fragrantica! Sieltä voi katsoa tuoksuperheitä (onko kyseessä esim hedelmäinen tuoksu, kukkaistuoksu vai joku muu), nuotteja ja myös arvosteluita. Sieltä ei voi ostaa mitään, mutta tietoa on valtavasti!

Paras ostospaikka sen sijaan mielestäni on Luckyscent. Olen tilannut heiltä valtavasti testereitä ja tutustunut huikeaan määrään erilaisia tuoksuja jo vuosien ajan. Tilauksen maksimimäärä on 10 testeriä kerrallaan, mutta siitäkin riittää jo pitkäksi aikaa. Minusta heidän sivuillaan on hyvin informaatiota, valikoima on laaja, kauppa on luotettava ja toimitus nopeaa. Testerit pujahtavat kotiin kirjekuoressa hyvin pakattuina.

Varoituksen sana kuitenkin vielä! On myös firmoja, joiden sivut vaikuttavat olevan ok, mutta kaikki ei sujukaan ok... Sellainen firma on esimerkiksi Parfumly. Tilasin heiltä by Kilianin ja Atelier Colognen tuoksut syksyllä. En tajunnut, että lähetys tulee joltakulta yksityiseltä. Sain paketin kauan odoteltuani Minskistä, Valko-Venäjltä! Eipä siinä mitään, mutta paketissa olivat Ex Nihilon pullot, aivan väärät ja täysin tuntemattomat minulle! Kaikkien selkkauksien jälkeen olen hävinnyt rahani, eikä firma ole auttanut minua mitenkään. Loputonta sähköpostittelua vain ja ajan tappamista. Tarkemmin katsottuna tuon firman puhelinnumeron maakoodikin vie Pohjois-Koreaan! Joten sieltä en osta enää koskaan mitään.




Tällä hetkellä kaapissa olevat parfyymit lukeutuvat aika lailla lemppareihini ja niitä on sopiva määräkin; 12 erilaista. (Lisäksi tietysti muutamia testereitä.) Alla lista tämänhetkisistä:

BYREDO: 1996, Bal D´Afrique, Pulp, Mojave Ghost ja Gypsy Water
ATELIER COLOGNE: Tobacco Nuit
ACQUA DI PARMA: Bergamotto di Calabria, Leather, Fico di Amalfi
CARNER BARCELONA: Rima XI
VAN CLEEF & ARPLES: Ambre Imperial
MEMO PARIS: Italian Leather

 

20.4.2021

Polun mutkassa


Olen miettinyt enemmän tai vähemmän viimeisen vuoden aikana omaa tulevaa polkuani. Etenkin tämän vuoden puolella, kun töitä ei ole, mielen taustalla pyörii useinkin kysymys; mihin suuntaan nyt?

Periaatteessa sama vanha ala on siellä yhä, mutta työtä on tipoittain ja työmatkojen pituus käy todella voimille. Mietteissä on siis, voisiko olla jotakin muuta? Joku muu haaveammatti? Sillä kuulun todellakin niihin, jotka ovat saaneet tehdä rakastamaansa työtä, jopa kahtakin erilaista.




Eräs salainen haave on alkanut nostaa päätään ja muuttua konkreettisemmaksi viime aikoina. En ole yhtään varma voisiko siitä olla ansiotyöksi koskaan, mutta veri vetää siihen suuntaan kummasti ja se on käytävä läpi, vaikka vain harrastuspohjalta. Oli miten oli, se tulee olemaan iloksi ja hyödyksi myös useille muille ja se tuntuu painavan vaakakupissa eniten. 

Saada aikaan jotakin, josta voisi olla iloa myös muille!
Ehkä se on polun uusi suunta.

 

19.4.2021

Kuistilla


Vielä joku aika sitten nämä viimevuoden kuistikuvat saivat mielen epätoivoon. Yksi tärkeä kriteeri talon etsinnässä aikoinaan oli, että siinä pitää olla lasikuisti. Ja niin tässä siis on ja aika tilavakin. Ja arvaahan sen miten täyteen sen saa rojua, jos ei ole koko ajan tikkana varuillaan!

Monet kerrat kuisti on hävettänyt vieraitten ilmestyessä ovelle. Enää ei edes auta selittelyt muutosta, meidän molempien vanhempien kuolinpesien tyhjäyksestä tai mistään. Se vain on hirveä rytö! Ei oikein tiedä mistä edes raivauksen aloittaisi.




Siellä jossakin pohjalla on sisareni 80-luvun alussa ostamat kaksi rottinkituolia ja mamman vanha 1930-luvun ompelukone pöytänä. Miten niiden päälle ja väleihin ja eteen voikin kertyä niin paljon kaikkea tuikitärkeää? Kuten vaikkapa laatikoittain puutarhatulia, liikennevalo, kaikenmaailman kenkiä, mattoja ties mistä, työkaluja sikin sokin...

Viikonloppuna sain kuitenkin pitkästä aikaa raivattua toisen tuolin lähes istuttavaksi ja pöydän tyhjäksi. Vaihdoin siihen liinan ja kannoin muutaman kasvin täältä sisältä odottamaan ulospääsyä. Vielä on duunia, mutta kaikki ei näytä aivan toivottomalta! Ja nythän on vasta huhtikuu. Joskus se on raivautunut vasta sydänkesällä.

 

18.4.2021

Viikonloppufiilis


Kotiviikonlopuissa on parasta pitkään nukkuminen. Heräillessä voi avata television ja katsella Vancouverin "Remppa vai muutto"-sarjaa ja ihastella kaikenlaisia taloja ja sitä upeaa muutosta, jonka remppa saa aikaan. Ja tietysti leikkiä minkä itse valitsisi.

Kiireetön aamupala, blogin tsekkaus, portailla istuminen. Ja sitten päättää mitä tänään puuhastelisi. Tosin näihin aikoihin niskansa ja selkänsä (ja nyt uutena myös lonkkansa) saa kipeäksi takuuvarmasti omenapuiden leikkauksella ja saksien kanssa puutarhan napsimisella. Niin että kahden päivän duuniputki taitaa olla vain haave. Kunnes kroppa taas tottuu.

Pieni ajelu kuuluu viikonlopun fiilistelyihin myös. Meinasimme hakea munkit superhyvästä Vehoniemen munkkikahvilasta, mutta väenpaljous oli niin suuri, että jänistimme viime metreillä. Joku muukin oli päättänyt aloittaa kesän maailman parhailla munkeilla!




Sunnuntai-iltaan kuuluu grillaus, saunominen ja jonkun kivan leffan katsominen. Ja pieni "sunnuntaiviski" sohvalla nojuen ja lopuksi muutama kuppi vihreää teetä. Kyllä tällä saa viikolla tyhjentyneet akut taas hyvin hyrräämään.

 

17.4.2021

Pääskysiä vuorikankaassa


Tämä ihana pääskyskangas löytyy vanhasta jakun vuorista. En osaa sanoa miltä ajalta se on, mutta joka tapauksessa eläkeiässä jo. Saattaa olla, että kyseessä on sekasikiö teatterivaate, jolloin ikää on vaikea määrittää siihen käytettyjen monenlaisten ja monen ikäisten materiaalien vuoksi.

Pääskysten myötä aion ottaa blogista lauantaivapaata ainakin useimpina viikkoina kesäaikana. Te kaikki, jotka pidätte blogia, tiedätte etteivät nämä julkaisut synny viidessä minuutissa. Ja luulen, että blogimaailmakin viettää aikaa enemmän ulkona kuin ruudun ääressä näinä ihanina kesäisinä viikonloppuina. 

Kaunista kesälauantaita siis kaikille!