Viime silaus

 

Lapsuudenkodin WC:tä olen hionut viime päivinä. Nyt on viime silaus tehty ja muutoskuvista näkee askel askeleelta mitä tapahtui maalaamisen jälkeen. Vaikka seiniin olinkin hyvin tyytyväinen, halusin kuitenkin yksityiskohdatkin kuntoon. Haluan siis viihtyä myös täällä sisällä, aina kun käyn. Ja tuo tursuileva sekava kulmahyllykkö on pistänyt negatiivisella tavalla silmään. Siispä toimeen!

Ensiksi tilasin Manufactumista muutamia vanhanhenkisiä tuotteita. Perunakäsivoidetta, pionikasvovoidetta, Pasta Del Capitano-hammastahnaa, Per Blan-hammasjauhetta, hammasharjapidikkeen, hammasharjan, palasaippuan jne. (Manufactum on myymälä, jonka nettisivuja olen selaillut jo vuosia ja ihastellut monenmoisia vanhanaikaisia mutta uusia tuotteita, jotka on pääasiassa tehty ”oikeista materiaaleista” eli metallista, puusta, lasista jne.)

Sitten ajattelin, että pimeän kauden lähestyessä, olisi kiva, jos vessassa olisi joku pikkuvalo, jotta unenpöpperöisenä ei tarvitsisi aina sytyttää isoa valoa päälle, koska en oikein pidä kirkkaista valoista. Siispä tilasin pattereilla ja timer-toiminnolla varustetun hassun vanhahtavan led-lampun könöttämään hyllykköön. Sen saa syttymään automaattisesti tiettyyn kellonaikaan ja palamaan yhtäjaksoisesti 6 tuntia kerrallaan, jonka jälkeen se sammuu itsekseen ja on sammuneena 18 tuntia, kunnes taas syttyy. Tai sitten sen voi laittaa normaalisti palamaan ja sammuttaa kun ei tarvitse.

Mutta vieläkin tursuileva hylly vähän häiritsi. Mikään kaappi tänne pikkuruiseen vessaan ei mahdu, enkä halua alkuperäistä peiliä vaihtaa peilikaappiin. Ihan sattumalta keksin sitten Clasulla käydessäni, että ostan pari metallista eväsrasiaa, johon saan kätkettyä kauniisti kaikenlaista ja lisäksi yhden puukantisen lasipurkin, johon tungin kaikki vanulaput. Kirppikseltä löysin Marimekon kankaasta tehdyn olkalaukun, joka saa toimittaa meikkipussin virkaa tuon pinkin pussukan kaverina. Niihin saa piilotettua pieniä puteleita, kuten kynsilakanpoistoainetta ja dödöä.

Lopputulos on mielestäni nyt varsin miellyttävä. Jos tulee vielä tarve saada sälää aisoihin, voin aina ostaa jonkun metallisen tai lasisen purkin lisää. Kovin paljonhan minulla ei täällä edes ole kosmetiikkaa, joten aika hyvin tämä on nyt tässä. Viimeisen kuvan nappasin äsken, eli ensimmäisestä kuvasta kesän alussa on matkattu aika harppaus tähän päivään. Rahallisesti muutamilla kympeillä selvittiin (plus tilatut tuotteet) ja ajallisesti maalaamiseen meni muutama päivä. Tyytyväisyysasteikolla mitattuna paikka kiihtyi nollasta sataan vähällä vaivalla ja kohtuullisessa ajassa.

Usva

Rajapintoja. Kun yö vaihtuu päiväksi, päivä yöksi, lämmin kylmäksi, valoisa hämäräksi, selkeä utuiseksi ja utuinen selkeäksi. Niinä hetkinä luonto on maagisimmillaan.

 

Logo

Kun puhun siitä miten kaikki oli ennen niin kaunista, tarkoitan esimerkiksi tätä.

Nämä ovat eri firmojen asiakirjoja, tositteita, laskuja, kuitteja, tilauslistoja…

 

Kautta linjan tyylikkäänä

Kun katson vanhoja dokumenttifilmejä vaikkapa Helsingistä, ihastelen sitä, miten tyylikkäinä ihmiset kulkivat! Naisilla oli kampaus, hatut, hansikkaat, käsilaukut, silkkisukat, pitsit. Miehillä kenties vesikampaus, pikkutakki, kiiltävät kengät, hattu, ehkä jopa silinterihattu - parhaimmillaan Chapeau claque, jonka mekanismi sai hatun painumaan lätyksi ja taas ponnahtamaan uljaaksi kiiltäväksi silinteriksi. Mutta yhtä kauniita ovat tavallisen kansan lipalliset lakit. En sano lippalakit, koska niistä tulee mieleen muovinen lippa ja teksti Valmet tai Hankkija. Miehillä oli kalvosimet, kaulukset, nilkkaimet. Kengännauhat päättyivät metalliseen kärkeen.

En koskaan osaa päättää mihin aikaan pysähtyisin. Turnyyrit ovat kauniita, mutta korsetin pakkopaitamainen olemus hirveä. Silkkisukat ihania, mutta vyötärölinja pepun päällä järkyttävä. Ehkä aika saisi pysähtyä fyysisiltä osiltaan johonkin 1960-luvun alkuun, jolloin ei oltu vielä ehditty purkaa kaikkea. Vanha Kämp olisi vielä olemassa. Elementtilähiöt olisivat vasta tulossa. Joka ikinen autokin olisi tyylikäs! Miksi ei voisi istuttaa nykyihmistä sieluineen tuohon fyysiseen maailmaan. Ehkä vähän leikkaisin pois nykyihmisestäkin. Nykyihminen on niin vakava. Loukkaantumista tapahtuu koko ajan siinä määrin, että välillä pelkään uutta sisällissotaa. Koko maailma on repeytynyt uudella tavalla kahtia. Minä olen epäilemättä enemmän vanhan maailman ihmisiä.

Nyt kun olen saanut itseni kuriin vaatteiden ostamisen suhteen, ihailen yhä enemmän asusteita! Hatut, huivit, aurinkolasit, persoonalliset silmälasin pokat, hansikkaat, käsilaukut, sukat. Sekä ilman muuta korut, huulipunat, kynsilakat, parfyymit. Kai nyt joka naisen garderoobiin kuuluu kattava valikoima asusteita! Rakastan kaikkea vanhaa tälläkin saralla. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ihan juurikin nykypäivänä alkaa taas olla kiinnostavia asusteita kaupoissa! Vai mitä voi muuta sanoa, kun eteen tulee pinkki hirvennahkalaukku? Tai uskomattomat peccarynnahkaiset hansikkaat? Tai cognac-värinen käsilaukku, salkku tai reppu? Minä uskon oikeisiin materiaaleihin. Luonnontuotteisiin. Oikea nahka. Aito silkki. Kunnon pellava. Vähemmän tuotteita, enemmän laatua, painopiste lähellä tuotetussa.

 

Katson vielä kerran kesään

Käännän pääni ja katson olkani yli vielä kerran kesään.

Tunnen hennon tuulenvireen, sellaisen jota sanotaan lehmän henkäykseksi.

Veden liplatuksen ja kalojen hyppimisen loiskinnan.

Auringon lämmön ja varjon viileyden.

Tuoksut!

En halunnut millään päästää irti kesästä.

Itkin kun näin kurkiaurojen taivaalla ottavan korkeutta.

Huokaisen, kun säkkipimeys tulee jo puoli yhdeksältä.

Enää ei voi istua portailla.

Ulkoelämä muuttuu sisäelämäksi.

 

Nuotion äärellä

 

Mökillä eräs lempipuuhistani on tulen sytyttäminen.

Saunaan, takkaan, nuotiopaikalle rannassa.

Ei sytytysainetta, ei sytytyspaloja. Ei sanomalehteä tai paperia.

Ei sytkää, ei katkeavia bulkki-tulitikkuja.

Tuohi. Venäläiset tikut. Kuivaa puuta.

Savun tuoksu ja rauha.

Tuleen katselua.

Zen.

 

Tuikitärkeät tilpehöörit

Pidän tilpehööristä!

Se varmaan johtuu siitä, että pidän visuaalisesti herkullisista asioista. Vanhat esineet, ah! Kun katselen koteja televisiosta, lehdistä, netistä tai livenä, pidän nykyään muutamaa asiaa tärkeänä. Ensinnäkin tekstiilit! Verhot, matot, liinat, tyynyt, shaalit, seinävaatteet ja kaikki se muu, joka oli välttämätöntä isoäitiemme aikaan kylmissä asunnoissa. Nykyään niitä ei tarvita, paitsi sisäisesti, tunnelman takia. Pahin kirosana asunnolle, jonka olen ikinä keksinyt, on "veroviraston aula"! Tarkoitan sillä kylmää tunnelmaa, kaikuvaa tilaa, loisteputkia, terästä, lasia, betonia... Kuka nyt sellaisessa haluaa asua? No, moni haluaa, tuumin ihmeissäni yllättävän usein. Olkoon niin.

Tekstiilien lisäksi kiinnitän huomioni nykyään myös viherkasveihin. Olkoon se vaikka just kaupasta ostettu basilikapurkki keittiön designtasolla. No, se on kyllä aika hupaisa visio suoraan sanoen, mutta menettelee, jos ei mitään muuta ole. Mutta sitä en ymmärrä, miksi myytävien asuntojen kuvissa zoomataan johonkin basilikantynkään? Tai vision takia tietysti, mutta miksi tuhlata kuvatilaa täysin teennäiseen ja epäolennaiseen? Onko se kiintokalusteeseen verrattava asia... Hups, nyt suistuttiin vähän sivuraiteelle. Kasveissa minua kiehtoo erityisesti erikoiset ja harvinaiset kasvit, kuten vaikkapa siemenestä kylvetyt hassut vihreät pilkahdukset vanhoissa ruukuissa. Tai kunnon vanhan ajan kasvit tuuheina pensaina. Tällä hetkellä olen ylpeä isosta joulutähdestäni, joka viihtyy meillä jo kai kolmatta tai neljättä vuotta.

Tekstiilien ja kasvien lisäksi kaipaan eloa. Koti ei mielellään saa olla täyteen tungettu ja tavaralla tukittu, niinkuin meillä, mutta pitää siellä elämän jälkiä olla. Puoliksi luettu Hesari sohvannurkassa. Tyhjentämätön teesihti sivupöydällä. Pari seitkytluvun Aku Ankkaa vessan hyllyssä. Kameran akku latautumassa DVD-soittimen vieressä. Jotakin semmoista, joka osoittaa, että koti on inhimillinen ja asuttu. Tilpehööri kuuluu tähän kategoriaan. Pursuileva korurasia, jossa jo kolmen sukupolven koruja. Kakskytseitsemän huulipunaa mummolta perityssä peltirasiassa. Saippuapakkaus jota ei ole maltettu heittää pois, kun se on niin nätsy. 

Kukaan ei puhu enää konmarituksesta. Vai olenko minä vain kääntänyt selkäni niille viiltäville netissä kiertäville kommenteille, joissa ylpeillään että "heitin moolokkiin kaikki isoisoäidin pitsit ja ameriikantädin kirjeet, kun ne ei oikein pirskahtele." Tai "maalasin 1700-luvun talonpoikaiskaapit valkoiseksi, kun se tuo niin kivasti valoa"! Se on melkein kuolemaakin pahempaa ja hirvittävintä muodin mukana menemistä, jota voin kuvitella missään sukupolvessa aina kivikaudesta lähtien. Eikä sitä tosiaankaan paranna sisustusohjelmien asiantuntijalausunnot siitä, miten "tämän kodin sisustus pitäisi kyllä päivittää tähän hetkeen." Siis miten niin? Kaikessa muussa puhutaan jo ekologisuudesta, mutta sisustuksessa on edelleen hienointa mitä enemmän heittää roskiin ja hankkii päivitettyä tavaraa vanhan tilalle.

 

Autio maaseutu

Näissä maaseudun autioissa taloissa asuu suruun pukeutunut kauneus.

Mietin usein, että eikö mitään voida tehdä?

 

Auringonkukkakuume ja pikkueläimet

Olen ihastellut tänä vuonna todella monessa paikassa maaseudulla auringonkukkia! Tuntuu, että peltojen reunamilla on yhdellä jos toisella pieni auringonkukkasarka ja onpa joillakin jopa kokonainen peltokin keltaisenaan! Miten ihanan piristävää. Puhumattakaan niistä kauniista kukkapelloista, joita niin moneen kuntaan on kylvetty viime vuosina.

Oravat juoksentelevat seinällämme ihan päivittäin. Ne ressut eivät vain aina osaa varoa maalattua lautapintaa, johon kynnet uppoavat huonommin ja todistinkin äskettäin järkyttyneenä oravan tippumista kolmesta metristä suoraan maahan. Se ei onneksi loukkaantunut, vaan jatkoi matkaa saman tien, mutta katastrofi oli noin 15cm:n päässä meidän kiviportaiden reunan muodossa. Eikä se suinkaan pudonnut jaloilleen, niin kuin kissa, vaan selälleen, melkein päälleen. Auts!

Mökkiterassilla törmäsin lumikkoon. Kun se huomasi, että en ole vaarallinen, se jäi katselemaan minua pitemmäksi aikaa. Se jopa haukotteli! Onko mitään söpömpää kuin pienen eläimen haukotus?! Mietin olisiko se helppo kesyttää. Jos asuisin mökillä vakituisesti, voisin kokeilla.

Myöskin lepakkoja elelee jossakin mökkitonttimme liepeillä. Iltahämärissä voi nähdä mustia vilahduksia kaartelevan edestakaisin pihan poikki. Niiden taidokkaat lentoradat ovat ihastuttavia! Harmi vain, että niitä on vaikea nähdä tarkemmin.

 

Positiivisia valintoja

Täytin keväällä pyöreitä. Puoli vuosisataa toisin sanoen. Olen turhaan odotellut kutsua johonkin viiskymppis-lääkärintarkastukseen. Viime viikolla tepastelin itse lääkäriin ja pyysin jonkinlaista yleiskuntotarkastusta. Siispä sain lähetteen verikokeisiin ja mukaan lapun johon täytellään aamuin illoin verenpainelukemia. Jees, jotain tämmöistä kaipasinkin! Olen nyt vuoden ajan tehnyt korjausliikettä elämäntavoilleni. Juon vähemmän alkoholia, joskaan en ole ikinä tykännyt juoda paljon. Valitsen kaupassa vähemmän rasvaisia ruokia. Syön enemmän kalaa. Syön paljon vähemmän sokeria. Ja liikun hitusen enemmän.

Eilen kävin verikokeissa. (Tästäkin aiheesta voisi kirjoittaa oman lukunsa; "verikokeen ottaminen"!) Osa arvoistani on parantunut selvästi tammikuusta, saatika sitten viime vuodesta. Kolesteroli on kuitenkin aika hälyttävä. Tosin viimeksi se on mitattu 2017, joten en osaa sanoa miten huono se välillä oli ja onko se parempi kuin viime vuonna. Aika oleellinen tieto siis puuttuu! Mutta neljässä vuodessa lukemat on huonontuneet. Verenpainetta en ole koskaan seurannut järjestelmällisesti, mutta muistan, että jo 90-luvun alussa lukemista on sanottu, että ovat koholla. Ja nyt kun katson vanhoja papereita, huomaan, että näin onkin. Ihan hirveän kaukana en ole niistä lukemista nyt siis. Ne olisivat siis voineet nousta ties mihin, jos ikä toisi koko ajan lisää huonoja lukemia. Sinänsä tässä ollaan hyvissä lähtökohdissa kuitenkin vielä.

Pureskelin asiaa eilen illalla. Mietin kolesterolia ja verenpainetta. Aavistelen, että lääkäri haluaa määrätä minulle lääkkeet. En kuitenkaan ole ollenkaan halukas tarttumaan pillerirasiaan vielä, ennenkuin teen korjausliikkeitä enemmän! Laadin siis uusia suunnitelmia ja aion katsoa miten lukemat kehittyvät. Jos ruokavalinnat vaikuttavat, niin johan on kumma jos en saa lukemiani paremmiksi! Toki perinnöllisyys ja ympäristötekijätkin vaikuttavat terveyteen, mutta käsittääkseni jokaisen osuus on 1/3, eli voin hyvin peitota huonon geenivaikutuksen omilla valinnoillani. Olen hyvin optimistisella mielellä ja pirteämpi kuin aikoihin! 

Tulen kertomaan miten asia etenee, mitä valintoja olen tehnyt ja onko niistä ollut vastaavaa hyötyä. Tarkastelujakson mitaksi voisi ottaa puoli vuotta. Ja koska elämäntapamuutokseni alusta alkaa olla kohta vuosi täynnä, voin kertoa että ainakin paino on tippunut noin 7 kiloa ja esimerkiksi mielitekoni ruoan ja juoman suhteen ovat muuttuneet aika lailla. Parempaa päin siis!

 

Sen kauneutta ja surullisuutta

Huikaiseva kauneus, johon kuuluvat luonnon värit, kuulas ilma ja ensipakkaset. Ja silti rinnassa tuntuu suru, kun kurjet lähtevät, joutsenet lähtevät, luonto rapistuu ja kasvit vaipuvat talvilepoon. Jää vain kevään odotus, joka lohduttaa juuri nyt.

 

Metsäauto

Sunnuntaikuviksi metsäauto. Vanhoja hylättyjä autoja on yllättävän paljon pitkin Suomen maaseutua peltojen reunoilla, metsissä ja ladoissa, sekä tonteilla. Minusta ne ovat aarteita!