Silläviisii sitte

 

Odotin koko torstai-päivän lääkärin soittoa, jota ei kuulunut. Olin vähä närkkis ja stressi-ihottuma kutisi. No perjantaina olin sovitusti kaupungissa ja päätin laittaa viestiä sairaalaan. No, eipä sinne voinutkaan mitään viestiä laittaa. Sitten päätin soittaa Taysin naistentautien polille ja joku vastasi kiireisen kuuloisena. Selitin asiani, että lääkärin piti soittaa torstaina siitä koepalasta, mutta hän ei soittanut. Hoitaja sanoi jättävänsä viestin lääkärille, koska lääkäri oli juuri sillä hetkellä jossain kokouksessa.

Olin just Sokoksen kemppariosaston huudeilla, kun puhelin soi ja vastasin. Lääkäri. Koska Sokkarilla oli just 3+1-päivät ja kauhee kuulutusten kailotus, niin sanoin lääkärille, että siirryn tuohon ulos, mutta voit kyllä puhua. Menin sitten Hämeenkadulle nojaileen seinään ja siinä mä sit itkin kun sain kuulla ne uutiset. ’Valitettavasti syöpä se taas on. Siinä alavatsan kasvaimessa ja todennäköisesti myös siinä imusolmukkeessa, joka oli suurentunut.’

Ensi perjantaina on lääkäreiden kokous, jossa he päättävät uusien syöpätapausten hoidosta ja mulle soitetaan perjantaina tai maanantaina, koska tapauksia on paljon. Luultavasti on tulossa leikkaus, tai sytot tai sädetys - taikka ne kaikki. Ja kun miettii pidemmälle, niin sittenhän luultavasti en taas voi liikkua ihmisten ilmoilla juurikaan, koska immuniteetti romahtaa. Vietän kesäni siis metsässä. Ehkä kaljuna. Saatana!

Ei mulla muuta. Vituttaa niin että sielu halkee!