6. ja viimeinen syto ohi!

 

Näin nopeasti se aika sitten meni, vaikka toukokuussa tuntui ikuisuudelta odottaa syyskuun puoliväliä ja olin ekan syton jälkeen jo vähällä luovuttaakin! Onneksi en, sillä oireet oli jollain lailla helpompia kuin edelliskerralla, syksyllä -23. Mielialakin oli ihan toinen; ei itkuinen ja lohduton ja järkyttynyt ja pelokas.

Multa useiten kysytään, että onko ne sytot tehonnu. Sitähän ei voi tietää. Veriarvojen syöpäantigeenit on toki laskeneet, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö syöpä vaanisi silti jossakin. Kuten viimeksi kävi. Sen näkee noin kolmen- viiden vuoden sisällä sitten.

Nyt odotan vielä veriarvoja, TT-kuvausta, syöpälääkärikäyntiä ja uusia lääkkeitä. Pientä jännitystä niiden suhteen, mutta niihin on onneksi kolmisen viikkoa, niin että saan toipua näistä oireista ja huilahtaa vähän. Saan myös sitten ruveta kulkemaan rennommin ihmisten ilmoilla, joka on kyllä ihanaa!

Mutta nyt tämä päivä mukaan lukien on vielä noin 11 päivää oirehtimista, joka on vaan kahlattava läpi. Pitäis ehkä väsätä joku aamukampa. Tämä on niin positiivista, että voin nauraa näille päiville,  että oletpas viimeinen! Mahtavaa!!