Tukholmassa joskus ennen

Sateisen viikonlopun piristeeksi muutamia kuvia Tukholmasta. Silloin joskus, kun kaikki oli paremmin…

 

Suomen palvelut sunnuntaiveneilijän näkökulmasta

Olemme veneilleet viime vuosina jonkin verran. Meillä ei ole mitään ns kotisatamaa, jossa vene odottelisi meitä saapuvaksi, vaan kuljetamme venettä trailerilla aina sinne, minne nenä näyttää. Olemme siis veneilleet useilla järvillä ja suunnitelmissa on myös käväistä merellä jossain vaiheessa.

Ihmetystä on kuitenkin herättänyt muutama asia; hyvin vaihtelevan tasoiset veneenlaskuluiskat, huonosti informoidut laskupaikat tai vierasvenelaiturit (täytyy usein katsoa google mapsista onko luiskaa ja missä se tarkalleen sijaitsee tai kiikaroida tovi, ennen kuin selviää missä on vierasvenelaituri, jos tulee järveltä päin), sekä kirjavat palvelut satamissa ja palveluiden huimat tasoerot.

Monet pikkukunnat eivät tunnu tajuavan, miten ison mahdollisuuden bisnekseen he menettävät pienillä huolimattomuuksillaan. Onko luiska sopivan kalteva ja sopivan pituinen? Jos luiska on liian jyrkkä, ei sitä pysty käyttämään. Jos luiska on vino, asettuu traileri veden alla vinoon, vaikka vene tulee vesiltä aina vaakasuorassa trailerille… vinossa olevalle trailerille vene siis asettuu vinoon. Onko luiskan vieressä laituri? Jos ei, miten yksinään pystyy venettä laskemaan? Mihin vene kiinnitetään siksi aikaa kun auto ja traileri ajetaan parkkiin? Tai missä toinen voi seistä pitelemässä venettä paikoillaan, jottei se humpsahda ulapalle? Miten veneeseen astutaan (tai sieltä pois), jos ei ole mitään laiturintapaistakaan? Vedestä? Reiteen saakka kahlaten?

Jos haluat käväistä satamaravintolassa tai jossain muussa kohteessa rannalla, olisi kiinnostava tietää missä sijaistee vierasvenelaituri. Ylipäätään satamassa kannattaisi olla vaikka edes kioski! Vaikka edes jäätelökioski. Mutta uskokaa minua, melko isojenkaan järvien rannassa kohtuukokoisissa satamissa saattaa olla vain hiekkainen parkkialue. No tai sitten se jonkun kokoinen parkkipaikka on yhteinen jopa kahdelle eri kulttuurikohteelle ja uimaan menijöille ja satamaa käyttäville. Tila on selvästi käymässä VÄHÄN ahtaaksi!

Ja sitten vielä yksi juttu. JOS pidät ravintolaa tai muuta asiakaspalvelupaikkaa satamassa, tai ihan missä vaan, niin muista, että ”hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas”, eli vaikka se elämä kuinka ottaa päähän ja vihaat työpaikkaasi, niin ÄLÄ näytä sitä asiakkaalle. Ikinä! Työpaikalla et ole sinä, vaan edustat työpaikkaasi. Ja asiakas on aina oikeassa, vaikka ei olisikaan. Anna hänen ajatella niin. SE on bisnestä.

 

Asuntonäyttömaniaa...

Olen jo yli 10 vuotta sitten ehdottanut ystävättärelle, että mitä jos ryhtyisimme harrastamaan asuntonäyttöjä? Sitten muutin pois ja asia jäi hieman leijumaan. Eilen kävin kuitenkin tyttäreni kanssa asuntonäytössä ja jokin naksahti!

Minähän siis olen ihminen, joka rakastaa selata myynnissä olevien asuntojen kuvia netistä ja lehdistä muutenkin. Ilman että olen tässä mitään muuttoa tekemässä. Voi olla, että selitys löytyy herkkyydestä ja sitä myötä hyvästä mielikuvituksesta, joka inspiroi valtaviin tarinoihin pään sisällä.

Eilinen asunto oli riman alitus. Vaikka olen itsekin asunut siellä sun täällä, hieman kulahtaneemmissakin kämpissä, joissa jääkaapinovi saattoi jäädä käteen ja tiskipöydän ovet retkottivat tai hiiri juoksi pitkin seinänvierustoja, kun illalla tuli kotiin ja laittoi valot päälle. Minua ei haittaa pienet kolhut tai asunnon vanha ikä; sehän onkin vain plussaa! Mutta joku raja on minullakin.

Asunnon on mielellään oltava hyvien kulkuyhteyksien päässä tai palvelujen on oltava fillaroinnin päässä. Tai sitten puolisolla on oltava auto. Omakotitalo hakkaa kaikki muut, mutta kerrostalokin voi olla jees, jos se on vanhassa hirsitalossa tai siinä on kiva huonejako ja viihtyisä piha, eikä se ole "lego" kuten tyttäreni nimittää elementtitaloja.

Plussaa kerrostalossa on erityisesti läpi-talon-asunto, parveke, paksut seinät, puulattiat ja sellainen kylppäri, ettei muovimaton alla väijy hirviöitä. Sauna olisi näköalaikkunalla parhautta! Ja kaikkein tärkeintä olisi rauhallinen ja turvallinen naapurusto! En kaipaa sitä naapuria, jolla oli ryyppyremmi asunnossaan alvariinsa ja jossa joku huusi kesken kaiken "laita se kirves pois!"

Eiliseen asuntoon palatakseni; Läpi talon asunto, kiva huonejako, yli 60 vuoden ikäinen talo, mukava piha ja naapurusto, bussipysäkki lähellä ja palvelut ulottuvilla ihan hyvin. Puulattiat, keittiössä lankavetimet, makkarissa leea-salvat, halpa vuokra ja neliöitä yli 50. Mutta yksi ainoa asia vesitti tämän kaiken ihanalta kuulostavan paikan. Kun joku on tupakoinut sisällä 25 vuotta. Sille ei vain voi mitään, mutta sen kämäsempää kämppää en ole kuunaan nähnyt... en ole varma auttaako otsonointi ja maalaaminenkaan. Sori, kiva olisi, mutta ei.

 

Kotimaanmatkailuvinkkinä Kallenautio

Jos et ole koskaan käynyt Kallenautiossa, niin suosittelen tutustumaan!

Paikka on valtatie 66:n varrella, noin 15 km Orivedeltä Ruovedelle päin osoitteessa Kallenautiontie 327. Kesän aukiolot ovat voimassa 22.8. saakka. Miljöö on ihana ja rakennuksissa on kiinnostavan museon lisäksi ihana kahvila ja monipuolinen käsityöläiskauppa. 

 

Pink silk

Mieleni kaipaa juuri nyt jotakin pinkkiä, jotakin haurasta, pehmeää ja kaunista. Jos tämä hame olisi kosketus, se olisi hellä posken hipaisu kämmenselällä, kuulaassa auringonnousun valossa parvekkeella, josta näkyy meri. Vieno hymy ja syvä katse.

 

Auringonläikässä

Rakastan auringonläikkiä, auringon säteiden siivilöitymistä pilvien takaa, auringon lämpöä poskilla, ikkunasta soljuvaa valoa, valoa tekstiileillä, valoa erilaisilla pinnoilla, etenkin vanhoilla esineillä ja valon heijastumista peileistä.

Rakastan vanhan tuoksua kodinomaisissa museoissa. Yksinkertaista kauneutta. Pehmeyttä, lämmintä tunnelmaa ja kodikkuutta. Kuvittelen AINA asuvani juuri tuossa museossa, tuossa huoneistossa, jossa vierailen. Pysähdyn hetkiseksi ja aistin tunnelmaa. Kuvittelen miten ehkä järjestelisin huonekalut itselleni sopivasti. Kuvittelen, miten istun juuri tuon ikkunan ääressä ja katselen ulos.

Myös joku sellaisessa vanhanaikaisessa tavaran vähyydessä kiehtoo kovasti. Se, että on lähinnä vain käyttötarkoitukseltaan tarpeelliset esineet ja siinä vain mausteeksi jotain ilahduttavaa, jotain turhaa. Sillä kauneuttahan ennen oli kaikissa esineissä.

 

Rintamamiestalon wc:n remontti

Mainitsinkin jo, että viime viikolla olin lapsuudenkodissani ja huhkin maalipensseli kourassa päiväkausia. Tässä kuvakavalkadi 50-luvun rintamamiestalon wc:n muutoksesta kesän aikana. Maalaamista ja tapetointia tuo yläkerta, jossa tämä wc:kin sijaitsee, kaipaa kyllä rutkasti. Koska olen päättänyt kääriä hihat ja maalata kaiken itse, päätin aloittaa helposta kohteesta, jossa on pienet seinät, ja joka ei heti ole näköpiirissä, jos jotain menee pieleen. Tai niinhän minä luulin, että tämä olisi helpoin kohde. Oikeastaan se taisi olla vaikein! Kaikkien johtojen ja yksityiskohtien paljous hidasti ja vaikeutti työtä uskomattoman paljon.

Olen viimeksi maalannut joskus yli kymmenen vuotta sitten muutamia huonekaluja, joten maalaamiseen on pieni tuntuma. Seiniä tai kattoa en ole maalannut koskaan, enkä siis ole käyttänyt telaa, enkä edes tiennyt mikä hitto on pohjamaali. Siihen nähden ja oikeastaan muutenkin, olen itseeni tosi tyytyväinen! Tuo oranssi on ollut wc:n värityksenä koko elinikäni ja voin sanoa, että inhoan sitä suuresti! Mutta nuo vanhat vaaleansiniset muovipaneelit sen sijaan ovat minusta ihastuttavat, eikä hetkeäkään ollut mielessä poistaa niitä. Arvostan suuresti myös vanhaa IDO 59:ä (tai ylipäätään vanhaa Arabian tehtaan valmistamaa) wc-kalustoa. Sen verran olen ulkomailla ärsyyntynyt toimimattomista vessanpytyistä ja täällä kotimaassa kuullut asiantuntijoiden kommenttia modernien pyttyjen tukkeutumisista, että mielessä ei myöskään ole näiden kiintokalusteiden vaihto.

Aivan aluksi pyyhin kaiken rautakaupasta ostamallani maalipesulla. Sitten olen pohjalle sutinut pohjamaalia; kattoon neljä kerrosta ja seiniin kolme kerrosta ja lopuksi pari kerrosta varsinaista maalia, joka on sävytetty hitusen sinertävän valkoiseen ja sävyn nimi on ”talvi”. Vertailin harkiten kaikenlaisia valkoisen sävyjen värimalleja seiniin ja totesin, että tämä sopii parhaiten alapaneelin kanssa yhteen. Maali on puolikiiltävä. Takaseinä ja vasen seinä ovat rapattua muuriseinää. Katto ja muut seinät ovat jotakin kovalevyn tapaista materiaalia.

Sain ainakin kolmelta ihmiseltä kommenttia, että jätä tuo oranssi putki maalaamatta. Ihan sekunnin ehkä katsoinkin sitä sillä silmällä, sillä tuleehan se herkullisesti esiin uuden seinän ansiosta, mutta ei sittenkään. Mutta koska arvelin kokonaisuudesta tulevan liian valkoisen ja kalsean, ajattelin valita putken alaosaan vaaleansinisen sävyn. Putki on valurautaa ja maalasin sen samalla pohjamaalilla ja puolikiiltävällä pintamaalilla.

Jotta wc:stä tulee täydellinen, aion hankkia lampun suojaksi vielä vanhan kuvun. Alkuperäinen kupu on rikkoutunut joskus ja uskon, että se on ollut pallomainen. Mahdollisesti hankin siihen kuitenkin kauniin levenevän sylinterinmuotoisen lasikuvun, jossa on uurteita. Pyyhkeet ovat Lapuan Kankureitten pellavaiset pyyhkeet ja väri luonnollisesti vaalean sininen. Kosmetiikka on pääosin luonnonkosmetiikkaa ja tällä hetkellä olen eniten ihastunut Manufactumin vanhanaikaisen tyylisiin purnukoihin. Voi olla, että ihan valmiina wc:n hyllyillä on muutama sellainen.

Vaikka tämä remppa on vasta alkua ja ihan pieni sellainen, se piristää aivan hurjasti! Wc:n neliömäärä kasvoi selvästi ja nyt siellä on raikas ja viihtyisä tunnelma.