Kotoisaa ja innostunutta

 

Rauhallista kotoilua näinä aikoina. Kasveja, vaatteita, kesän odotusta… JA yksi aika kiva juttu, josta olen tosi innoissani. Viikon sisällä tiedän itsekin enemmän ja voin kertoa sitten mistä on kyse.

Urho Kaleva twiittaa

Jonkun aikaa olen ihmetellyt taas maailman menoa, ihan globaalia nykymenoa siis. Onko nyt valtionpäämiehille sopivaa kirjoitella twiittejä? Ei ole, sanon minä! Suuri askel kohti hiekkalaatikkoa on menty, kun semmoiseen ryhdytään. Ja sitä paitsi, TÄSSÄ tilanteessa, joka Suomella on eilisen jälkeen, kaikki netissä toimiva on uhan alla. Meitä häiritään ja jokainen toimimaton systeemi saa epäilykset esiin. Sieltä se tulee, idästä, niin kuin on aina tiedetty. (Ja aina tapahtunutkin. Tack vaan isoveli, voit kattoa peiliin.)

Ihan naurattaa ajatuskin siitä, että Urho Kaleva Kekkonen näpyttelisi twiitin vaikka Ranskan presidentille! ”Lähekkö kalaa?” ”Hä?” ”Nii, lähekkö lappii?” ”E. Ei ny kerkiä.” ”Jaha.” Eihän semmoista vaan tapahdu. No ei tietysti enää, kun Kekkonen kuoli jo 1986, mutta mielikuvissa siis. Sitä paitti ihan joka kohassa sitä verkkoa nykyään käytetään. Autoissa, lentokoneissa, junissa, laivoissa, tehtaissa, jopa keittiöissä ja puutarhoissa. Vaikka en mää ny usko, että herra isoherra alkais mun myyräkarkotinta häiritteen… ai nii, eihän se ookkaa netin päässä, huh!

 

Miten vanhanaikaisesti sitä voisi elää

Tätä mietin aina silloin tällöin, että millaisessa modernittomuudessa sitä oikein voisi elää. No ainakin voisin elää pikkuruisessa hirsimökissä, eli ns. mummonmökissä, jossa on ulkosauna, ulko-wc ja kaivovesi. 

Sähkön osalta olisi mukavaa, jos mökissä olisi sähkövalo, jääkaappi, vedenkeitin, mikro, pesukone, imuri, televisio, radio, puhelin, netti… ja herttaleijaa nyt sitä taas huomaa kahmivansa kaikenlaisia laitteita ympärilleen! 

Tiedän, että pärjäisin kyllä kynttilänvalolla, kellarilla, puuhellalla, luudalla, patteriradiolla ja gramofonilla. Mutta tiukkaa tekisi pesukoneen, television ja puhelimen kanssa! Jos olisi lankapuhelin ja lähimailla elokuvateatteri, niin sitten voisin luopua netistä, televisiosta, tabletista ja kännykästä.

Omassa kylässä pitäisi myös olla posti ja kunnolla toimiva pankki ja kauppa. Ja hyvä bussi- tai junayhteys!

Mutta kynnyskysymykseksi jäisi kyllä se pesukone. Kerran olen vuoden elänyt ilman pesukonetta ja kiristelin hermojani. Ehkäpä joku ekoyhteisö on keksinyt siihen pulmaan paremman ratkaisun kuin pyykkilauta?

 

Ruukkumaniaa

 

Tolkutonta millainen ruukkumania tänne on iskenyt! Suorastaan himoitsen vanhoja kukkaruukkuja; Arabian, Kupittaan ja kenen vaan, kunhan on vanha!

Ehkä eniten rakastan näitä piparkakkureunaisia ruukkuja ihan kaiken värisenä. Ne tuovat mieleen mamman, jonka kodista muistan niin paljon yksityiskohtia!

Tai tätä neliskanttista muhkeaa ruukkua, joka on mamman. Pelkään aivan kauheasti rikkovani sen! En muista mikä kukka mammalla siinä kasvoi. Minä laitoin siihen lukinliljan sipulit.

Tämä pieni Arabian perusruukku on sitä mallia, jota äitillänikin oli, kun olin pieni. Siinä ojentelee ensimmäistä lehteään Kolibrikukka.

Äitin palmuvehka pääsi tähän uuteen kirppislöytöön pari viikkoa sitten. Aluslautasena Rörstrandin vanha soppalautanen, jolta söin aina lapsena. Olen muuten niitä harvinaisia ihmisiä, jotka ovat onnistuneet lähes tappamaan palmuvehkan…

Tässä Arabian altakasteluruukussa äitillä kasvoi muhkea kaktus. Minulla sitä asuttaa Kiinanruusu.

Tämä suloinen yhdistelmä; vaalea vanha ruukku ja vaalea värinokkonen totuttelevat toisiinsa juuri.

Ja tämä olohuoneen kukkaikkunan joukkio asustaa kaikkineen vanhoissa ruukuissa. Vasemman reunan mehikasvirouva on kuin Japanilainen asetelma, kun taas hänen yläpuolellaan suojelevasti lehtiä ojenteleva joulutähti joutui hiiren syömäksi talvella ja siksi on vähän toispuoleinen. Oikeanpuoleinen hujoppi on siemenestä kasvatettu eksoottinen hedelmä, mutta en enää muista mikä.

Äitienpäivä

Äitienpäivänä muistan omaa edesmennyttä äitiäni lämmöllä ja rakkaudella.

1700-luvulla lapsia muuten kutsuttiin avioplantuiksi. Näin ainakin Ilmajoen kirkkoherra ruumissaarnoissaan heitä kutsuu; hän luetteli montako avioplanttua henkilö eläessään sai. (AU-lapsi oli kai vaan tavallinen planttu.) Tunnen itseni lantuksi, enkä oikein tiedä miten suhtautua. Ehkäpä hilpeydellä?

 

Sananen Jussigaalasta

Jussigaala, se Suomen Oscarjuhla, joka pitää aina katsoa. Nyt teemana gaalaporukalle oli kierrätyspuku. Moni kertoikin mikä oman puvun tarina oli, mutta jos aiheena on ”kierrätys”, niin pitääkö sen olla myös susiruma? Kyllä kierrätyksen pitäis olla jo selviö ihan joka alueella, mutta miksi siitä pitää tehdä jotain hassua ja erikoista? Tehdä niinku poikkeushössötys? Että meillä on nyt tänä vuonna tämmönen teema (jonka voi unohtaa huomenna).

Toinen asia, josta en tykkää, on päätös jättää nais- ja miesroolipalkintojen jako jatkossa pois kokonaan. En yksinkertaisesti ymmärrä miks?! En ole varma, onko tällä jotain tekemistä yleisen sukupuolikeskustelun kanssa. Tai siis toki varmaan on. Mutta en ymmärrä miten esim ”naispääosa”-palkinto on pois joltain muulta? En tosiaan ole sillä kannalla, että maailmaa muutetaan poistamalla vanhoja asioita. Minusta maailmaa voisi muuttaa paremmin, tuomalla vanhan joukkoon uusia aineksia! Ja ihan joka asiassa se tuskin lienee tarpeellistakaan. Vai minkähänlainen olisi vaikka tangomarkkinat ilman kuningasta ja kuningatarta? 

Jäi vähän sellanen lattea fiilis. Odotin upeita elokuvia ja odotin konkareitten voittoja paljon enemmän. Suoraan sanottuna en muista ikinä nähneeni noin huonoa Jussigaalaa! Ja jäin miettimään - viime vuosista viisastuneena - että jospa seuraavat 10 vuotta pääosajussin nappaakin aina mies? Mitäpä luulette, kuinka naisväen suu mutristuisi siinä tapauksessa? Me naisethan sen osaamme! ”Meitä riistetään! Ei mies saa aina voittaa! Kyllä pitää naiskiintiö saada tämmöseen epäkohtaan.” Välillä mietin, että millä Suomenmuotoisella hiekkalaatikon reunalla tässä istun oikein?

 

Tiinoista Annaan - kirjahaaste

Suurin piirtein kolme vuotta sitten aloitin kirjahaasteen, jossa tavoitteena on lukea elämäni tärkeimmät kirjat uudelleen kronologisessa järjestyksessä. Ja aloituksen piti tapahtua nimenomaan varhaislapsuuden kirjoista. Aloitin Richard Scarryn Iloisesta sanakirjasta. Yllättävää oli, että kirjan myötä todella pääsin takaisin niihin ihaniin lapsuuden fiiliksiin ja muistumiin, joita olin elänyt lähes 50 vuotta aikaisemmin. Sitten kävin läpi muutamia muita; Aale Tynnin Satuaapisen, pari Pekka Töpöhäntää, kaikki Muumit, Viisikot, Tiinat… jokaisen kohdalla pääsin aikamatkalle omiin fiiliksiini lapsuuden lukuhetkinä. Jokainen toi valtavasti mukavia muistoja ja uudenlaista iloa edelleen.

Tiinojen kohdalla täytyy sanoa, että jossain vaiheessa iski kuitenkin valitettava Tiina-ähky! Niitähän on siis 30 kpl, eikä jokaisen kohdalla ihan ole sellainen olo, että tässä mennään kehityksessä eteenpäin, vaan sarja alkaa junnata ja mietinkin, että montako kymmentä kesälomaa Tiina oikein peruskouluaikanaan viettää? Ilmeisesti osa kirjoista kertoo kuitenkin samasta kesälomasta. Pidin sarjan keskivaiheilla lähes vuoden tauon ja aloitin Annat siinä rinnalla. Puolisen vuotta sitten jatkoin Tiinojen parissa ja eilen luin viimeisen Tiinan loppuun ja tänään jatkan Sateenkaarinotkon lukemista. Tuli kyllä vähän tyhjä olo, kun noinkin pitkä sarja sitten todella viimein loppui. Tiinoista löysin suosikkini (alkupään kirjat ja ihan loppu) ja osasta päätin luopua. En aio ikinä enää junnata niiden kanssa.

 

Jatkossa haasteeseen kuuluu vielä ainakin muutama Tintti, pari Tarzania ja jokunen muu yksittäinen kirja. Aikuiselämän hienoimpia lukuelämyksiä ovat olleet Salinger, Kurt Vonnegut ja Merete Mazzarella, muutamia mainitakseni. Kirjojen myötä aukeaa niin upeita maailmoja, että en ikinä luopuisi lukemisesta. Elokuvat tulevat hyvänä kakkosena, mutta vasta matkan päässä kirjoista.

 

Kirpparilta kukkajuttuja

 

Oh, miten huikeelta tuntuu kierrellä isoa kirpputoria, jossa ei ole käynyt ainakaan kahteen vuoteen! Olin siis aamupäivällä Tampereen kirpputori Silinterissä. Se on yksi lempikirppareitani Tampereella ja menin sinne mielessäni yksi päämäärä; löytää Arabian vanhoja kukkaruukkuja ja sopivia aluslautasia ulkoruukuille. Ja löysinkin! Pari Arabian SN-mallin ruukkua, sekä aivan mahtavia metallivuokia aluslautasiksi.

Tässä siis koko satsi!

Pienempi musta ruukku maksoi oivalliset 10€ ja sen vuoksi suostuin maksamaan isommasta valkoisesta ruukusta peräti 22€, koska keskihinta näille oli mielestäni vielä sietorajoilla. Aluslautasia ei valitettavasti kummallekaan ollut.

Pidän kaikenlaisista emaliastioista ja ilahduin kun löysin nämä sulottaret vaivaisella 2,5€ kappalehinnalla.

Mieletön rohee kuparivuoka maksoi 6,5€. Rakastan tämän tapaisia kämäsiä tapauksia! 

Ainoastaan emalivuoat olivat samassa pöydässä, kaikki muut löydöt olivatkin sitten siellä täällä ympäri kirppistä. Ajattelin jopa olevani myöhässä, sillä kirppis oli auennut jo tuntia aikaisemmin. Porukkaakin siellä kierteli jonkun verran. Mutta näköjään aina on mahdollisuuksia tehdä omia löytöjä. Olen tyytyväinen!

Vertailussa toukokuu

Nyt on tavallista kylmempi toukokuu. Joskus tähän samaan aikaan on huhkittu helteen kourissa, vaan tänään ilmassa leijaili jopa lunta, kuten monena muunakin lähipäivänä. Vuosi sitten toukokuu on näyttänyt tältä, mutta epäilenpä että tänä vuonna ei päästä lähellekään. Olenpa silti nyt ostanut jo multasäkkejä ja kiertänyt myös kahdesti tarkastelemassa pihan jokaista kasvia, että ovatko ne selvinneet talvesta, kauriista ja jäniksistä. Moni näyttääkin selvinneen, mutta osaa pitää vielä odotella. Ja jokainen menetys tietysti harmittaa. Kuinkas sun puutarha?

 

Kenkäkenkäkenkä

 

On aika pistää talvikengät kaappiin ja ottaa kevyemmät jalkineet esille. Näköjään pidän punaisesta, oranssinruskeasta ja vähän mustasta. Kuvan alalaidassa keskellä on oranssit maiharit, jotka ostin 1995. Valtaosa on ostettu käytettynä. Ja koska näitä on jotenkin salakavalasti kertynyt hyvä määrä, en ole hetkeen enää ostanutkaan kenkiä. Kyllä näillä mennään kai aika pitkälle.

Meretelle kiitos Jakarandoista!

 

Tänä keväänä en ollut lainkaan innoissani siementen kylvöstä. Tarkoitan siis niitä kaikkia hyötykasveja, joita olen koettanut kasvatella viime vuosina perhanan huonolla menestyksellä. Noo, joillekin sentään annan vielä mahdollisuuden; parille kurkulle ja yhdelle minikurpitsalle. Pistin siemenet vesilasiin kolme päivää aikaisemmin ja sain ne itämään. Sitten vaan humpsautin ne taimimultaan kasvamaan ja kuukauden kuluttua vien taimet ulos. Tämmöisestä määrästä ymmärtääkseni saatan selvitä jollain lailla. Ei portailla ja etupihalla olevien ruukkujen määrä silti pienene, ehei! Aion ostaa taimistoista monenmoisia yrttejä ja pikkutomaatteja ja muuta kiintoisaa. Ja onhan mulla ne kukkasipulit, joita Korpikankaalta juuri tilasin.

Eksoottisista kasveista olen koettanut kasvatella sitä sun tätä koko kevättalven, mutta koska joku niistä itää jopa 1,5 vuotta, on vaikea vielä sanoa miten kokonaisuudessaan tulen onnistumaan. Eilen kylvin pesusienikurkun ja kahvin. Vielä olisi jäljellä Jakaranda, kiitos Merete Mazzarellan! Rakastan hänen kirjojaan ja eräässä niistä, jonka luin talvella, hän matkaili Australiassa ja ihasteli Jakarandoja. No minä, joka mielikuvituksen siivin elän kaiken hyvin voimakkaasti, aloin myös ihailla Jakarandoja, vaikka eihän mulla ollu mitään käsitystä siitä, miltä ne edes näyttää. Google auttoi tässä pulmassa ja sitten löysinkin itseni jo pussillinen Jakarandan siemeniä kädessäni.

Eilen katselin jotain arkkitehtuuriohjelmaa ja salakavalasti heti jo haaveilinkin asuvani jossakin lämpimässä maassa ja mietin mitä siellä kasvattaisin. Jos olisi vain parveke ja portaat, eikä puutarhaa ollenkaan, niin kasvattaisin ruukussa sitruunoita, appelsiineja, oliiveja, tomaatteja ja vaikka mitä yrttejä! Ah, chilejä unohtamatta! Saattaa olla, että pystyisin haaveilemaan kasvien kasvatuksesta melko loputtomiin…

Huhtikuun kooste ja kokkaus

 

Huhtikuu on takana, enkä oikein tajua sitä, koska se jos mikä meni hujauksessa! Perheessä oli suuria terveydellisiä haasteita ja lopulta leikkaus. Tällä hetkellä toipumista hiljalleen ja nyt sitä vasta alkaa vähitellen tajuta, että voi huokaista helpotuksesta. Alkukuukausi menikin stressissä ja sumussa. Korppoon pääsiäisloma oli tietysti ihanaa lepoa ja virkistystä kaiken keskellä. Työpestini on ylittänyt reilusti puolivälin ja niissä kuvioissa olen positiivisella mielellä. Uusia tuulia tulossa! 

Paitsi, että mikä ihme on se uusi lakimuutos, joka astuu voimaan huomenna? Että ”jokaisen työttömän pitää hakea itselleen sopivaa työtä vähintään neljästi kuukaudessa”? Siis samaa paikkaako sitä moni hakee kerran viikossa vai? Kun kaikki ei asu sielä Helsingissä, saakeli vieköön, jossa kaikki on kädenojentaman päässä ja kaikkea on enemmän kuin tarvitsisikaan. Hieman ärsyttävää! Ja sitten vielä, että millä se hakeminen todennetaan? Pitääkö äänittää puhelu johonkin työpaikkaan, että voi todistaa soittaneensa??

Näinä verkkaisina kotipäivinä olen myös ajatellut yhä useammin keittokirjahyllyä. Olen ottanut esiin pari kirjaa ja tehnyt sosekeittoa ja aion tehdä myös ainakin smootheja. Mun lempikirja, josta olen kokeillut suunnilleen 2/3 resepteistä, on tuo Smoothie-kirja! Ehkäpä otan lisäksi hirvenlihaa pakastimesta ja väsään routapaistia tai sitten teen poronkäristystä. Eilen yritin ostaa karhunlihaa, mutta harvoinhan sitä on etelän ihmisille saatavilla. Reseptien puute ei ainakaan ole esteenä. Kirjoja löytyy noin 260 ja lisäksi useita reseptivihkoja. En ehdi koko elämäni aikana testata kaikkia! Kiinnostus on taas herännyt, sitähän tämä vaan ja hyvä niin!

Ihana tuoksutilaus saapui!

 

Siitä on jo vuosia kun ihastuin Byredon parfyymeihin! Sittemmin löysin Lahdesta ihanan pienen putiikin, joka myy Byredon tuoksuja. Henkilökunta oli hyvin asiantuntevaa ja erittäin ystävällistä. Byredon tuoksuista suurin osa on suosikkejani. Bal d’Afrique on ehkä kuitenkin kaikkein ihanin, vaikka valinta onkin vaikea! Viime perjantaina innostuin pitkästä aikaa tekemään tuoksutilauksen ja huomasin, että Petit St Louis on laajentanut tuoksumerkkien valikoimaa, eikä ollenkaan huonommin, sillä Diptyque on myös suosikkejani. Tilaamalla kotimaasta, vältät kätevästi myös tullimaksut tai voit ehkä jopa mennä paikan päälle nuuhkimaan ja selvittämään omaa suosikkiasi.

PetitStLouis

Tällä kertaa paketista löytyi pari tuoksuöljyä, joita ei ollenkaan enää saa esim Byredon omasta nettikaupasta (Apuah!) ja pari hiustuoksua ja yksi käsidesi. Bonuksena ihanasti vielä pari testeriä. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. Tykkään kehua paikkoja, joista oikeasti pidän, ilman että saan heiltä palkkioita.

Korpikankaan tilaus

 

Hetken aikaa Korpikankaan paketti odotteli kuistilla sitä, että mulla olisi otollista aikaa tutustua uusiin tilaamiini sipuleihin. Tänään oli se aika ja tämmöisiä sieltä löytyi; muutamia tarhaan kätkettäviä kukkia, joitakuita ulkoruukkuun jemmattavia kukkia ja pari sisäkukkaakin. Jeih, nyt vaan odottelen maan lämpiämistä! Onneksi voin jo tällä viikolla ostaa lisää multaa ja harjoitella sisäkukkien kanssa. Eikä ulkoruukkukukkienkaan kanssa varmaan tarvii kauheesti odotella. Ne voi piankin pistää kuistille odottamaan ulos siirtoa. Voi kuinka viherpeukaloa syyhyttääkään! Te tiedätte kyllä tunteen, luulen niin.

Etätyöpäivä

 

Piitkästä aikaa saan tehdä etätyöpäivän! Voihan olla, että tämä on elämäni viimeinen etätyöpäivä ja sen viimeinen etäruokkis. Jos vaihdan työpaikkaa ja alaa, niin se on hyvin todennäköistä. Herkälle introvertille etäpäivät sopivat hyvin. Työtahti on paljon sutjakampi kuin konttorin äänimaailmassa, matkoja ei tarvitse tehdä, kaikkeen pystyy keskittymään loistavasti ja ennen kaikkea saa olla rauhassa. Tiedän, että tästä aiheesta on kaksi ääripäämielipidettä. Ekstrovertit kärsivät kotona. Ymmärrän senkin. 

Soisin, että koulussa ja työelämässä voisi valita vapaasti kumpaa haluaa tehdä. Olisiko se pelkkää etäduunia vai pelkkää paikallaoloa? Vai sekoitus näitä kahta? Itse valitsisin ehkä 60-80% etätyötä. Luulen, että kouluaikana olisin tehnyt samoin. Voi olla, että se mahdollisuus olisi jopa vaikuttanut persoonaani positiivisesti. Ehkäpä semmoinen mahdollisuus on tulevaisuuden herkillä introverttilapsilla.