Kyllähän se kesä jo polttelee…

 

Nyt kun pihasta se suurin lumikuorma on sulanut melko vähiin, kierrän tarkastelemassa pihaa jo innolla, että mikä kasvi selvisi talvesta tai että mitä millekin on tapahtunut. Esimerkiksi viime kesänä istuttamani magnolia näyttäis olevan elossa! Mutta samalla myös peurat näyttävät mutustelleen suklaakirsikkaa, marjakuusta, magnoliaa ja yhtä sun toista puuta ja pensasta. Olen jopa katsellut ikkunasta kun ne veijarit mutustelivat punaherukkapensaita. Mutta menköön nyt.

On sitä kasviluetteloitakin jo selailtu moneen kertaan ja odotan ihan sikana taimistojen aukeamista. Ja sitä, että voi istuskella portailla, nauttia auringosta ja seurailla oravia ja muita höppänöitä. Ja totta kai odotan sitä kaikkea kasvien kasvatusta! Jotenkin mulle merkkaa eniten sellanen mikromaailma. Joskus leikittelen ajatuksella, että mulle annetaan kamera ja piirretään maahan yhden neliömetrin ruutu ja sanotaan, että tästä ruudusta otat 50 erilaista kuvaa. Enkä epäile, etteikö se haaste multa onnistuisi. Ennemmin tykkään zoomailla muurahaisen jalkoja, kuin jotain isoa maisemaa. Voi olla, että se pätee mun elämänkatsomukseen muutenkin.

En ole mikään puutarhanillittäjä. Meillä kasvaa varmaan kaikkia mahdollisia rikkaruohoja ja osaa saatan jopa ihan kasvattaa ihastuksella, kun kuvittelen, että ne on jotain vanhan ajan kasvitarhojen perinnekasveja. En todellakaan tunne kasveja, saati niiden latinankielisiä nimiä. Ihailen edesmenneitä vanhempiani, jotka kouluttamattomina ihmisinä opettelivat huikean määrän kasvitietoutta ja kasvien latinankielisiä nimiä. Heillä oli välillä enemmän tietoa ja kokemusta, kuin kasvialan ammattilaisilla. Heille merkkasi paljon mm se, että presidentti kävi pihassamme ja että he kävivät vastavierailulla Kultarannassa, vieden sinne kasviharvinaisuuden tuliaisena. Minä en koskaan oppinut sitä kaikkea, mutta nautin puutarhajutuista omalla tavallani. Ja tokihan sieltä lapsuudesta on jotakin kasveihin liittyviä juttuja periytynytkin. Kuten että ’syreeni’ ei ole sireeni. Syreenin nimi tulee kieleemme kutakuinkin suoraa tieteellisestä nimestä ’syringa’, kun taas sireeni sijaitsee paloaseman katolla.

Upein juttu tänä keväänä on ehdottomasti se, että sain mieheltäni synttärilahjaksi kasvihuoneen! Se on ollut haaveena jo ehkä 10 vuotta, koska se ensimmäinen pikkuruinen kasvihuone hajosi kauan sitten. Aika monen kasvin kasvatus saattaa onnistua paljon paremmin kasvihuoneessa kuin portaillamme, missä olen niitä vuosia koettanut kasvatella. Olen lakannut pari vuotta sitten kasvattamasta tomaattejakin, mutta nyt luulen, että muutama ostotaimi päätyy kasvihuoneeseen tulevana kesänä! Olen hartaasti makustellut mielessäni mitä kaikenlaista ihanaa voisin siellä oikein kasvatellakaan…

Laukkuja, osa 3

 

Silkkinen iltalaukku. Tämäkin kaunokainen on ollut minulla ainakin 25 vuotta. Se on kirjekuorimainen iltalaukku, joka ei paljon aukea. Sisällä on pieni sivutasku ja vuori on samaa kangasta kuin päällysosakin. Mitään merkkejä tai leimoja ei ole missään. En tiedä olenko koskaan käyttänyt laukkua ja yhä vähemmän sen käyttö kiinnostaa, koska sinne ei käytännössä mahtuisi edes puhelin kunnolla, vaikka minulla onkin pieni vanha puhelin. Tai että puhelimen lisäksi ei juuri mitään. Suurin syy käyttämättömyydelle kuitenkin on, että kangas on revennyt takaa muutaman cm:n matkalta ja nuo helmet on sisältä aika likaiset. Se pitäisi siis viedä konservaattorin käsittelyyn tai sitten itse puhdistella hemmetin varovasti jollain hammasväliharjalla. En jaksa kiinnostua, joten vaikka laukku kaunis onkin, päädyin laittamaan senkin poistoon.

Kaupunkinotkumista

 

Keväästä -20 aina viime kesään saakka en käynyt kaupungissa juuri ollenkaan. En ajanut edes bussilla keskustan läpi varmaan kahteen vuoteen! Joten nyt kokonainen päivä vaan notkuen keskustassa ilman mitään tapaamisia on aika outo juttu. Melkein kymmenen tuntia haahuilua ja hengailua, väsyttää lopulta niin, että tekis mieli pistää pitkäkseen kaffilan soffalle.

Mutta löysin hienoja juttuja kyllä! Esimerkiksi kävin ekaa kertaa Sokoksen (Tampereen) pääovien luona olevassa Italialaisessa kahvilassa. Otin ensin salaatin - jota saa joko mukaan tai paikan päällä syötäväksi - ja huh huh sepä oli parasta salaattia ikinä!! Annokset maksetaan painon perusteella ja niitä saa siis sekoitella. Otin vuohenjuustosalaattia ja siihen kylkeen vähän tomaatti-mozzarellasalaattia ja muutaman oliivin päälle. Kyytipojaksi chilikermaviilikastiketta muhkea määrä. Salaatin jälkeen tempaisin vielä kitaani jäätelöä; pieni kulhollinen valkosuklaacappuccino- ja lakritsijäätelöä. Nam! Sokoksen kempparista mukaan tarttui Korresin EdT nimeltä Anafi  (tuoksunuotteina mandariini, bergamotti ja greippi) ja Mauin kookos-hiusöljysuihke.

Sitten piti löytää rauhallinen paikka puhua puhelimessa, joten menin erääseen lähistön kahvilaan. Join chailatten ja äkkiarvaamatta todistin aika outoa kohtausta, jonka eräs miesasiakas järjesti, kun henkilökunta oli käymässä toisessa salissa. Hän hermostui tiskillä odottelusta aivan suunnattomasti ja lopulta hän julisti suureen ääneen ”Missä on henkilökunta? Me kokoomuslaiset emme odottele!! Meillä on nyt valta!” Lopulta hän vielä julisti tarjoilijalle soittavansa kaupunginjohtajalle. Me muut asiakkaat katselimme ihmeissämme. Olin aluksi melkein varma, että hän on joku kaupunginteatterin näyttelijä ja tämä on joku rooli tai piilokamera. Mutta todennäköisesti hän oli vain joku, jota maalla sanottaisiin kylähulluksi. Kaupungissa ei vissiin korrektisti sanota miksikään.

Käväisin myös vintageliikkeessä ja vintage-UFFilla, mutta en oikein miellä tätä nykyään vintageksi kutsuttua oikeaksi vintageksi. Ne rekit tursuaa 80-lukua, ja mitä vintagea se nyt muka on? Sehän oli eilen! Odottakaa vain nuorisolaiset, huomenna 2010-luku on vintagea, sittenpä näette. Ja kahden sekunnin kuluttua kaikki nykyään itsestäänselvä ja kaikin puolin ok-asiat on erittäin kiellettyjä. Tämä on vähän kuin asuisi psykopaatin kanssa; hiki hatussa koetat opetella sääntöjä, jotka kuitenkin muuttuu äkkiarvaamatta ja kaikki on päälaellaan, niin että olet aina väärässä, teet mitä tahansa, ja SINÄ olet aina se, joka joutuu pyytelemään anteeksi.

Mutta jos minä olen keskustassa, livahdan aika varmasti myös kirjakauppaan. Selasin monia monia kiinnostavia ja ihania kirjoja, mutta ostamaan päädyin kuitenkin vain kolme. Tai sekin on harvinaista nykyään, sillä sätin itseäni lakkaamatta kaikesta uuden hankkimisesta. Kirjojen suhteen omistaminen on vain hyvä juttu, mutta kun ne pahukset vain vievät tilaa niin tolkuttomasti! Se on se huono puoli. Marie Kondon ”Kurashi - iloa säkenöivä elämä” vaikutti tolkun teokselta, josta voisi saada paljonkin vinkkiä ja inspiraatiota. Muuten en ole mikään himomarittaja, mutta periaatteessa osa hänen maritus-jutuistaan on kyllä hyviä. Fida Kettusen ”Vintage & second hand” on kuin minulle luotu (vaikkakin koetan olla nykyään tosi tiukalla seulalla näissä vintagevaate-kirjoissakin). Kirja käsittelee kuitenkin käytetyn hankkimista fiksulla tavalla monista kanteista ja käy läpi vuosikymmenetkin lyhyesti. Nicklas Brendborgin ”Iätön meduusa ja ikuisen nuoruuden ihme” taas menee samaan kastiin kuin muutkin hyllyssäni olevat vanhuustutkimukset. Loputtoman kiehtova aihe!

En ole enää sellainen kaupunki-ihminen, joka jaksaisi ja haluaisikaan juoksennella shoppailemassa aamusta iltaan ja nytkin halusin puolet ajasta vain nukkumaan. Mutta ennenkuin pääsin kallistamaan pääni asuntoauton penkkiin, söin vielä sushia Itsudemossa ja smoothia Arnoldsilla. Minusta kaupungissa pitäisi olla jonkinlainen divaanihuone meille väsähtäneille entisille shoppailijoille, jossa voisi edes lojua sohvalla pitkällään. Kahvilassa se ei taida olla kovin jees? No mutta siihen nähden, että en koe shoppailleeni, tuhlasin päivän mittaan kyllä vähän liikaakin. Tiedän, että vastaavasti pitää siis ottaa vähän rauhallisemmin. Luoja, onneksi en asu kaupungissa!! Jos joka päivä olisin näitten houkutusten äärellä, tuho olisi varma.

Uudelleen jäsenkorjaajalle

Nyt oon potenu lähes puoli vuotta tuota olkapäätä, kiertäjäkalvosinoireyhtymää (joka on yleisnimitys kuulemma olkapään vaivoille), kuten lääkäri sanoo. Oon käyny lääkärissä, syöny buranaa ja panadolia, kokeillu tavallista hierontaa, kuumakivihierontaa, Kalevalaista jäsenkorjausta, fysioterapiaa ja meridiaanihierontaa. Oon uinu Voltarenissa, Ice powerissa ja Jopa Bärenbalsamissa. Oon ostanu jumppakuminauhan ja venytelly sillä lähes joka päivä. Ja edelleen tilanne aaltoilee päivästä ja vuorokaudenajasta riippuen.

No okei, koen että jäsenkorjaajasta oli viimeksi hyötyä aivan superihanasti! Kipu katosi päiväkausiksi. Kunnes palasi hiipimällä jälleen, ja mun olis oikeestaan pitäny sit mennä mahdollisimman pian uudelleen hänen vastaanotolleen, mutta olin buukannu kalenterini ihan täyteen, niin että tässä sitä vasta ollaan toista kertaa, seitsemän viikkoa myöhemmin. Nyt olen lakaissut kalenterini aika puhtaaksi ja voin ujuttaa uuden käynnin vaikka kuinka pian. Koin myös, että fyssari auttoi suunnilleen yhtä hyvin. Mutta mikä hassuinta, avanto+sauna tuntuu auttavan mystisesti myös. Siinä kuulemma kylmyys ja ehkä jopa kylmä+kuuma on se ratkaiseva juttu. Ja ylläripylläri jäägeeli tuntuu myös varsin hyvältä. Eli päätellen tästä uimahallin kylmäallas ja sauna olisi yhtä jees?

Hiukan riepoo kyllä, että mittarissa on vasta vähän yli 50 ja jo nyt on kroonisesti kolesterolia, (varmaan verenpainettakin), refluksia, olkapäävaivoja, lonkkasärkyä, mystisiä nivelkipuja ja uusimpana uutena suonikohjujen oireita! Suonikohjut on alkaneet huolettaa, koska ennen ne oli täysin oireettomat ja nykyään  pohje on kuuma, jalka väsyy ja jopa kipuilee. Googletin tietysti. Veritulpan oireita ei voi sulkea pois ja se voi kulkeutua keuhkoihin ja olla kohtalokasta. No okei okei, lentokoneesta voi tippua jääkönttä suoraa mun päähän ja jäljelle jää vaan märkä läntti maahan. Aina voi tapahtua mitä vaan. Mutta mä oon budjetoinu itelleni 60-70 vuotta elinaikaa vielä, joten mitä hittoa?! En aio kyllä kuolla vielä aikoihin! Joten pakko kipittää taas lääkäriin ja valittaa oikeen kunnolla.

Auts, onko kylässä ripsiäinen vai jauhiainen…

 

Sain juuri eilen vaihdettua viimeisetkin mullat kaikkiin viherkasveihin, jotka ylipäätään haluaa uudet mullat. (Kaikki ei halua, esim huonekumipuu.) Chiliin en tosin myöskään vaihtanut. Oon juuri ihastellu miten chili reippaasti talvehti ilman kasvilamppua ja alkoi punnertaa hurjaa määrää uusia chilejä maailmaan. Ja mitä huomaankaan?! Yhtäkkiä chilin lehdet on laikukkaat ja niillä on jotain epämäärästä valkosta. Viime viikolla ei vielä ollut! Käääk!! Ei ole rihmaa, mutta onko ne aikuisia ötököitä, nymfejä, toukkia, munia vai ulosteita…?

Panikoidun välittömästi. Tutkin suurennuslasilla chilin ja kaikki chilin vieressä asuvat muut kasvit (granaattiomena, värinokkoset, timjami) ja raivaan chiliamppelille tilan kylmältä kuistilta. Roudaan sen sinne, koska se on eristettävä mahdollisimman nopeasti kaikista muista kasveista ja koska chili ei välttämättä pahastu kylmästä, mutta ötökät voi pahastua. Toivon, että ne pahastuu!

Sitten googlettelen kiivaasti. En tosin vieläkään ole aivan varma onko meillä nyt sitten ripsiäinen vai jauhiainen… mutta pelkään että se on ensinmainittu. Se pentele. Jollain kasvisivustolla sanotaan, että älä panikoidu, ötökät kuuluu ekologiaamme. Käsi ylös se viherkasvityyppi, joka ei yhtään panikoidu, kun kotoa löytyy ripsiäisinvaasio?! Miten muka voi olla panikoitumatta??

Sieluni silmin näen miten ne leviävät pitkäaikaisen taistelun jälkeen yksi toisensa jälkeen jokaiseen kasviin ja joudun heittämään kaikki kasvit roskiin (koska kompostiin niitä ei saa heittää leviämisvaaran vuoksi) ja sitten koti on tyhjä ja kaikki vuosien kasvatus pitää aloittaa alusta, kunnes tulee taas joku invaasio… siis aika lannistavaa!

Self help, psykologia, itsetuntemus

 

Työpaikkani aulassa on ”ota tästä”-hylly, jossa on pääasiassa hömppäromskuja (niin ihania kuin nekin ovat), mutta viimeaikoina siihen on ilmestynyt myös tosi kiinnostavia kirjoja, joita pistän kategorioihin self help, itsetuntemus, psykologia. Lukiossa ihastuin psykologiaan, mutta luin sitä vain yhden kurssin, koska luulin pääseväni helpommalla kun valitsin laajan matikan sen sijaan, että olis ollu psykologia ja lyhyt matikka. Mikä ääliömäinen valinta! Oon moneen kertaan ajatellu, että pitäis varmaan ostaa joku psykologiankirja ja hahmottaa vähä uudelleen niitä asioita. Mutta tykkään myös kaikenlaisista self help-kirjoista ja pohdiskelevista jutuista tosi paljon!

Kirjahyllyni romskut on vähentyneet ja self help on lisääntynyt. Ehkä se kuuluu tähän aikakauteen tai sitten keski-ikään? Tai pohdiskelevaan introverttiuteen. Jotenkin näen, että se liittyy yhteen kasvavan  kiinnostuksen kanssa, jota tunnen terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan. Odotan mielenkiinnolla mitä sinne työpaikan hyllyyn vielä ilmestyykään!

Kaikki tiet vievät R…

 Sinnehän ne kaikki tiet johtaa; rasvamaksaan! Tosin R… on parempi kuin S…, mutta jos rasvamaksaa ei hoida, se etenee maksatulehdukseen, sitten kirroosiin ja lopulta myös siihen syöpään. Näin se lääkäri mulle asian kartoitti. Hän sanoi, että on oma asiani miten sen hoidan, vai hoidanko ollenkaan, mutta hän on nyt kertonut mihin se johtaa. Pallo on nyt mulla. Sisso.

Hyvä olikin, ettei se alkanut paasata sen enempää kieltoja tai rajoja. Nykyään tiedetään, että rasvamaksa voi kehittyä jopa lapselle ja sen suurin aiheuttaja on sokeri. Geeneissäni näkyy sokerikoukku ja alttius rasvamaksaan. Ja nyt tajuan, että nehän kulkee tiiviisti käsi kädessä. Jos ei olisi toista, tuskin olisi toistakaan! Ja siinä on myös avain paranemiseen. Ainut keino parantua rasvamaksasta on siis laihduttaminen. Omalla kohdallani se tarkoittaisi ainakin 10 kiloa, mutta 15 olisi vielä parempi, eikä 20:kään olisi liikaa.

Mutta helvetti, kuinka vaikeaa se on, jos on sokeririippuvainen! Olen puhunut muiden sokeririippuvaisten kanssa ja olemme yhdessä todenneet ensinnäkin, että tämä on todellinen ja vakava riippuvuus ja toisekseen, että totaalikieltäytyminen on usein se huonoin vaihtoehto. Mun kohdalla vaikeutta tuottaa karkit ja erityisesti suklaa, mutta myös energiajuomat, limsat ja leivonnaiset. Joka päivä on saatava sokeriannos. Miksi emme sitten viru kadulla huonokuntoisina ja rettelöiden? Koska sokeria saa jopa alle eurolla ja oikeastaan sitä saa vaikka ei haluaisi. Ei kai narkkaritkaan rettelöisi jos jogurtissa olisi kokaiinia ja kekseissä LSD:tä ja irtokarkeissa heroiinia?

On toki muutamia keinoja irroittautua sokerista. Ensinnäkin on siis se totaalinen sokerilakko. Vieroitukseen kuluu noin kuukausi. Olen sen kokenut muutaman kerran. Ensimmäiset päivät kuluu levottomassa, turhautuneessa ja vihaisessa fiiliksessä. Ensimmäiset kaksi viikkoa on jatkuvaa taistelua. Kaupassa pitää vältellä karkkihyllyä, sillä retkahdus on aika taattu jos parkkeeraa kuolaamaan suklaata ja muita herkkuja. Kaupassa on eksynyt olo, kun ei tiedä mitä ostaisi sokerin tilalle. Hedelmät ei kiinnosta! Ei siis yhtään. Saati vihannekset. Saati mikään. Tympii ja haluaisi vaan nukkua, että aika kuluisi, että olo helpottaisi. Kuukauden päästä voi jo suht rennosti mennä karkkihyllyn ohi pysähtymättä. Muutaman kuukauden päästä voi katsella karkkeja vaikka kuinka, eikä yhtään tee mieli, päin vastoin. Ällöttää. Jossain vaiheessa tulee retkahdus (erittäin todennäköisesti) ja sillon sitä vihastuu, kun luulee, että lempisuklaan reseptiä on kavalasti muutettu tällä välin, koska se maistuu pahalta. Oikeasti vaan oma makuaisti on muuttunut. Retkahdusta ei kannata säikähtää, sillä tässä vaiheessa tilanteen saa vielä helposti korjattua. Mutta jos kehität itsellesi uuden riippuvuuden, alkaa kaikki alusta. Vittumaista, mutta totta.

Kerran päivässä-metodi on toinen vaihtoehto. Eli päätät milloin syöt sen päivän makean annoksen. Onko se aamulla, päivällä vai illalla. Mulle se ois iltapäivällä. Et siis napsi pitkin päivää, vaan hillitysti sen yhden ajankohdan aikana. Olkoon se kolme keksiä, kääretortun palanen taikka suklaapatukka. Tämä on oikeasti ravitsemusneuvojan vinkki, jos henkilön tulee massuteltua makeaa pitkin päivää. Tämä on siis vaihtoehto ja askel parempaan. Ei ole tarkoitus totaalikieltäytyä. Jos tiedät, että illalla syöt ravintolassa ja siihen kuuluu jälkkäriksi vaikka jäde, silloin syöt sen päivän sokeriannoksen vasta illalla.

Puolitus on kolmas vaihtoehto. Se toimii näin: aina kun haluat makeaa tai sitä on jossain tarjolla, syö vain puolet siitä mitä normaalisti söisit. Puolikas kakkupala. Puolikas suklaapatukka. Puolikas mitä vain. Ja se siis tarkoittaa, että puolitat sen päiväannoksesi ja siitä tulee puolet viikkoannoksesta, puolet kuukauden sokerimäärästä jne. Ei mikään kovin radikaali keino, mutta jotain sentään. Ja tämäkin on ammattilaisen ohje, ei minun keksimäni. Minä koetan makustella näitä keinoja ja miettiä mikä porras olisi ensin ja mikä sitten. Jotenkin itseään pitää tässä sokeriasiassa huijata, jos aikoo onnistua mukavasti. Tai en tiedä, onko se vain huonoa huijaamista.

’Hitunen päivässä’ on ihan itse keksimäni viimeinen porras. Siinä voin syödä karkkiaskista vaikka kolme karkkia päivässä. Tai kaksi, tai yhden. Siis tosi vähän, mutta kuitenkin sen verran, että on sitä makeaa. Tämä vaatii rautaista tahtoa ja luultavasti noita kahta muuta porrasta ensin alkuun. Sitä en vielä tiedä kauanko noita portaita pitää elää, jotta voi siirtyä seuraavalle. Kuukausi voisi olla sopiva. Liian nopea tahti ei todennäköisesti toimi. Jos kuukausi tuntuu liian hitaalta, mieti että se on kuitenkin parempi kuin et tekisi muutosta lainkaan. Kroppa vaatii oman aikansa, jotta tavasta tulee fyysinen normi.

Olen myös miettinyt, että pitäisikö varata aika joltain ravitsemusneuvojalta. Nuo edellä mainitsemani neuvot ei ole siis minun saamiani. Haluisin ehkä henkilökohtaisen tsemppaajan ja jonkun, joka osaa nämä jutut kuin vettä vaan. En jaksaisi ruveta testailemaan ja opettelemaan kaloreita ja pohtimaan mikä minkäkin kanssa on ok ja missä vaiheessa päivää. Että voinko esim tehdä aamusmoothien vai en. Jos päädyn ammattilaisneuvoihin, kerron täällä miten homma etenee. Olen tiedostanut tämän ”jotain tarttis tehdä” jo aika monta vuotta. On niin paljon mukavampaa olla tekemättä mitään. Mutta tympii, kun painoa karttuu ja elämä hankaloituu koko ajan. Ja onhan se syöpäkin aika hyvä pelote.

Ikigai wellness spa

 

Kävin Spassa, kuten tapanani nykyään näkyy olevan. Selailin jo talven synkkinä iltoina silmät kiiluen erilaisia Spa-sivuja ja Ikigai wellness spa näytti perhanan hyvältä! Vai miltä muka kuulostaa 2,5 tuntia kestävä kokovartalohieronta päästä varpaisiin, joka alkaa jalkakylvyllä?! Mahtavaa, sanon minä! No, valitsin tutustumiskäynnillä kuitenkin ’vain’ Balilaisen spahieronnan, jolla oli kestoa 1,5h.

Paikka on Luminaryn toinen kerros. Enpäs ollutkaan käynyt täällä aiemmin (paitsi Itsudemossa sushilla) ja siksi olin innokkaan utelias. No, rakennus itsessään ei tehnyt mitään huikeaa vaikutusta, tosin minähän sompailin vain tuossa matalassa osassa, en siellä tornitalossa. Spa on valoisa tila, jonka ikkunat ovat Itsenäisyydenkadulle päin, mutta fiilis oli kovin toimistomainen ja oikeastaan se muistutti luentosalia, jonka komerossa oli hierojan vastaanotto. Kaikesta huolimatta olin todella vaikuttunut Spa-hieronnasta! Tämä itämainen leidi ei todellakaan säästellyt näppivoimissa.

Monestihan Spassa tulee sellainen olo, että hoito on hipsuttelua ja mikäs siinä, sehän on autuaan nautinnollista! Mutta jos tavallisella hierojalla kaipaisi vähän tunnelmaa ja Spassa vähän voimaa, niin täältä löytyvät ne kaikki. Hierontahuone oli pieni, mutta kauniisti sisustettu ja taustalla soi koko ajan jotain rauhallista itämaista musiikkia. Vuorovaikutus hierojan kanssa toimi hyvin (puhuimme suomeksi) ja hän kertoi aina mitä seuraavaksi tekee. Tämän hieronnan jälkeen oli todellakin möyhennetty olo! Ja lisäksi tuoksuin hyvältä kaikista niistä aineista, joita hän minuun hölväsi. Suosittelenko? Todellakin! Spa-olosuhteet ja urheiluhierojan näpit, sitä täältä voi odottaa.

Siinä makoillessani kuvittelin täydellisen Spa-päivän. Ensinnäkin spa sijaitsisi Luminaryn ylimmässä kerroksessa, josta avautuu näköala ympäri keskustaa ja kahdelle järvelle. Aamu alkaisi uimapyrähdyksellä uima-altaan lämpimässä vedessä ja sen jälkeen voisi hengata tavallisessa saunassa, höyrysaunassa ja vielä lopuksi savusaunassakin. Saunan ja suihkun jälkeen joku toisi silkkikimonon puettavaksi ja raikkaan vihersmoothien siemailtavaksi. Lepotuolissa nautittu smoothie ja kaupungin kattojen ihailu auringon noustessa jatkuisi rauhalliseen tahtiin personal trainerin ohjaamana kuntosalilla. Pukuhuoneessa kimono vaihdettaisiin pellavajoggereihin. Mukavan treenin jälkeen olisi luvassa erilaisia joogalajeja, Qigong-tunti ja Tai Chi-tunti. No ei kokonaisia tunteja, mutta pieni rauhallinen hetki aamuvoimistelua kuitenkin. 

Näiden jälkeen levähdys ja muutama suussasulava sushi maistuisi kyllä. Levähdyksen jälkeen olisi vuorossa aromaterapiahierontaa ihanien tuoksujen huumaamana. Pitkä jalkahieronta, käsihieronta ja pää-kasvohieronta kuuluisi täydelliseen spahan totta kai. Spa olisi kauniiden sermien suojaama alue ikkunaseinien ääressä ja paikassa tuoksuisi suitsukkeiden lempeä aromi. Musiikkina olisi vaimeasti soiva Vivaldi. Lopuksi voisi istua pellavavaatteissa parvekkeella ja syödä auringon lämmittämiä tuoreita mansikoita ja siemailla lasillinen vaikka skumppaa ja nukahtaa kesäpäivän leppoisaan ilmaan. Pienen kauneusunen jälkeen voisi istahtaa kampaajan tuoliin, jossa loihdittaisiin upea juhlakampaus oikein pitkän kaavan kautta. Joku asettelisi eteen kattauksen huulipunia ja parfyymejä, joista saisi valita mieleisensä. Kaiken päätteeksi saisi pukeutua rekistä valittuihin pellavaluomuksiin ja strassi- tai helmikoruihin ja päivän mittaan käytetyt kimono ja joggerit saisi mukaan kauniisti pakattuna rentoon kassiin. Sitten voisi jatkaa päivää omaan tahtiin menemällä vaikkapa elokuviin tai syömään. (Ja tässä vaiheessahan päivä onkin jo aika pitkällä.)

Tämmöisestä päivästä maksaisin kyllä aika paljon! Mahtaako missään päin maailmaa kukaan ideoida tämmöisiä palveluja? Jos ei, niin otapa koppi! Varaan ajan oitis. Ja jos olen jonain päivänä satumaisen rikas, notkun tuolla vähintään kerran viikossa, lupaan!

Laukkuja, osa 2

 

Tämä hassu intianbasaarimainen pikkulaukku on tupsahtanut meille muistaakseni joltain kirpparilta, ehkä 90-luvulla. Laukku vaikuttaa toisaalta itse tehdyltä, toisaalta ei. Mitään merkkejä siitä ei löydy. Laukku on hyvin pieni kirjekuorimallinen iltalaukku, joka ehkä juuri kokonsa takia on jäänyt lähes käyttämättä silloinkin, kun tykkäsin tämän tapaisesta tyylistä. Siksipä päädyin vain puhdistamaan harmaantuneet lasihelmet kostealla pumpulipuikolla ja laitoin laukun kiertoon.

Pinta on samettia, kirjonta metallilankaa ja kahva metallilankapunosta ainakin päällisin puolin ja sisältä punaista kangasta. Ei taskuja.

Kahdeksas ravintolakäynti; Borneo

 

Tällä kertaa suht pikainen kipaisu ravintola Borneoon, joka oli jo monien vuosien takaa tuttu paikka, mutta päätimme tsekata vieläkö paikka on hyvä. Ja olihan se!

Tämä Malesialainen ravintola Borneo sijaitsee osoitteessa Itsenäisyydenkatu 15, Tampere. Eli jos et tunne Tamperetta kovin hyvin, niin Itsenäisyydenkatu on se katu, joka jatkuu asematunnelista eteenpäin, kun keskusta jää selän taakse. Kävele pari korttelia ja siinä se on, kadun vasemmalla puolella. (Bussilla yksi pysäkinväli Stokkalta.) Päätimme tepastella paikalle reilusti ennen lounasajan loppumista ja kysyä josko ala carte-listalta voisi jo tilata. Mukava ylläri oli, että se onnistui hyvin ja tarjoilija vain mainitsi, että odotusaika olisi noin puoli tuntia. Se sopi meille ja siirryimme pöytään. Siinä ympärille katsellessa saattoi päätellä, että Borneo on hyvä ravintola, sillä paikka oli aika täysi ja sisään lappasi väkeä tasaiseen tahtiin. Täytyy siis varmaan joskus tsekata se lounasbuffetkin.

Borneossa ei ole alkuruokia, siispä tilasimme heti alkuun mangolassit, 5€/kpl. Ai miten pehmeää ja hyvää ja iso annos! Lassit (joita löytyy listalta kolmea makua) löytyvät talon erikoisjuomien kohdalta. Jos ruoka on tulista, lassi viilentää mukavasti, mutta joka tapauksessa suosittelen sitä ruokajuomaksi mausteisen itämaisen keittiön kylkeen.

Pääruoaksi tilasin Ayam Masak Merahin, listalla nro 7, hintaan 17,90€. Se tarkoittaa kanaa ja sipulia kaffirlimetinlehtien kanssa mausteisessa tomaattikastikkeessa. Listalla esitellään ruoka sanoilla ”kirpeä ja makea”, mutta en tiedä - itse sanoisin, että kevyesti tulinen (taisi olla yksi chilipalko-merkintä pienestä tulisuudesta) ja mausteinen. Kylkeen tulee kookoksella maustettua riisiä, mutta pyysin sitä puoli annosta, sillä kokemuksesta tiedän, että riisiä saa aina ison kulhon ja se on vähän liikaa. Kana oli mureaa ja kastike muutenkin oikein hyvä. Kurkunsiivut olivat yllättävän maukkaita myös, mutta annoksen salaatinlehti oli vähän väsähtänyt. Lopussa olin hyvin tyytyväinen siihen, etten ottanut koko annosta riisiä, sillä olin ihan täynnä. Tämän takia jätin jälkiruoankin tilaamatta. Tällä kertaa siis lyhyen kaavan kautta!

Ala Carte-listalla heillä on jostain syystä omaperäinen jaottelu; pääruoiksi on merkitty vain kolme ruokaa, joista yksi on vähän suurempi jaettava annos. Erikseen on sitten listattu riisiruokia 12 kpl, nuudeliannoksia 4 kpl, kasvisruokia yksi jaettava isompi annos ja sen lisäksi neljä muuta annosta, sitten vielä erikseen nuudeliruokia 4 kpl, lisukkeita 5 kpl ja jälkiruokia 3 kpl. Tarjolla on siis kanaa, naudanlihaa, katkarapua, tofua, kasviksia ja kananmunaa (huom! Kasvisruokien listalla yhdessä annoksessa kananmunaa). Jos minä mitään mistään ymmärrän, niin vegaaniruokaakin täällä pystyy tilaamaan, mutta kannattaa kysyä tarjoilijalta varmuuden vuoksi. Listalla on eritelty laktoositon, maidoton, gluteeniton, vähägluteeninen ja pähkinä.

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Taisimme solkata tarjoilijalle jotain sekavaa fingelskaa, eli tahtoo sanoa, että tarjoilija ymmärsi vähän suomea, mutta enimmäkseen kommunikoimme englanniksi. Vaikka henkilökunnalla oli kovasti kiirettä, saimme annoksemme jopa nopeammin kuin tarjoilija arvioi.

Miljöönä ravintola on viihtyisä, tilava ja varmasti aika Malesialaishenkinen. (En ole käynyt Malesiassa, mutta arvelen, että siihen on pyritty.) Vaikka itse rakennus ei ole kummonenkaan ja vilkasliikenteinen tie on aivan ikkunoiden alla, sisällä on lämmin ja viihtyisä tunnelma. Viereisessä rakennuksessa on myös suosittu vaatekirppis, jos haluat hengata shoppailemassa samalla reissulla. Ja jos vintagevaatteet kiinnostaa, löytyy alan klassikkoliike Yesterday samalta kadulta, hiukan eteenpäin kulkiessa. Lähellä olevan Tammelantorin varrella on antiikkiliike, kissakahvila, vintageliike miehille ja saman rakennuksen nurkan takana vintageliike naisille.

Erityispiirteenä ravintolasta voisi sanoa, että ruoka on paitsi Malesialaista, niin käytössä on myös suvun omat reseptit. Minusta on hauskaa, että joistakin annoksista sanotaan, että ne on syntyneet kun malesialainen ja kiinalainen on mennyt naimisiin ja yhdistänyt ruokaperinteensä. On myös Malesian intialaisten ruokakulttuurista kehittyneitä annoksia ja Thaimaan ja Malesian rajaseudun keittiöiden ruokia, sekä tyypillistä ruokaa Malajien saariston alueelta, Indokiinasta Australiaan. Malesia Aasian maustekaupan keskuksena kuvastuu annoksissa. Plussaa ruokalistan informatiivisuudesta!

Tälle ravintolalle annan hyvät pisteet. Suosittelen! Eikä tarvitse pelätä tulisuutta, sillä suurin osa annoksista ei ole chili-kuvakkeella merkitty. Edellinen ravintolakäynti, Aloha Ramen, löytyy täältä ja muiden ravintoloiden lista oikeasta sivupalkista julkaisupäivämäärineen.

Fasulla aamuteellä

 Hiljainen kolea aamu, mutta aurinko paistaa ihanasti jo nyt. Kahvilan ikkunoista näkyy koskimaiseman sijaan rakennustelineitä. Tarjontakin on mennyt alaspäin; ei enää Fasun omaa chilisuklaakakkua, puhumattakaan siitä ihanasta aamupalabuffetista! Ennen tulin syömään sitä aina, kun vietin aamun kaupungissa. Ja entäs teevalikoima? Listalla on kaks vihreää teetä! Kaks!! Eikä mustaakaan ole enempää. Huh. 

Oijoi mitä vääriä valintoja Fasu sinulta! Paikka on yksi Tampereen ihanimpia kahvilan paikkoja ja rakennus on upeaa funkista. Teillä viihtyisi, jos vain ei olisi tunnetta alasajosta. Se valitettavasti näkyy myös asiakkaissa; mun lisäksi kaks asiakasta. Ennen niitä oli vähintään kymmenen. Surku. Mutta tää croissant on kyllä hyvää, eipä sillä. Ja kylkiäiskonvehti on parempi kuin missään.

Ymmärrän kyllä, että ensin oli ratikkatyömaa helvetistä. Se tappoi käytännössä koko Tampereen keskustan Ratinaa lukuunottamatta. Sitten tuli korona. Ja se se vasta tappoikin. Mutta silti! Yrittämisen puute tuntuu ja rohkeat ideat loistaa poissaolollaan. Tietysti päätökset tehdään jossain Hesan toimistotornissa, niinkuin kaikki tämän maan päätökset. 

Voisko Helsinki esimerkiksi itsenäistyä? Leikkautua irti Suomesta, pitää huolta omista asioistaan, puuttumatta maaseutuun ja pikkukaupunkielämään, josta se ei mitään ymmärrä. Siellä viljelisivät luomukauraa Mannerheimintien penkereillä ja probioottisia porkkanoita Kampin katolla. Meinasin sanoa, että vuohia vois olla rautatieaseman katolla, mutta hitsi, unohdin että sehän riistää eläimiä. Ei niitä saa lypsää, koska se on riistoa, ylivaltaa ja kolonialismia! Vaikka vuohella ei oliskaan lapsia, niin silti! HYI!

Pakko käydä uudestaan tiskillä ja ostaa vielä kakkua. Vaikka varta vasten valitsin ensin croissantin, koska se on ikään kuin järkevämpi valinta ja halvempikin kuin kakku. No niin, nyt ei ole enää halpa kahvilareissu! Viime kuussa järkytyin, kun kahviloihin oli mennyt 69€! Näin se lähtee. Lapasesta siis. Ei tarvita kuin vielä kolme tällaista kahvilakäyntiä, niin teen uuden ennätyksen. Onneksi en hurlumvuosina (silloin kun isompi palkka juoksi ja notkuin kahviloissa monta kertaa viikossa mättämässä kakkuja) pitänyt tilikirjaa. Silloin kahviloihin meni kevyesti varmaan satku kuussa. Sissus!

Musta muuten tuntuu, että tänne sopis ton sekalaisen radiokanavan sijaan klassinen musiikki. Taikka sitten joku käheä jazz. Jazzista puheen ollen, mustat osaa laulaa jazzia täydellisesti. Vähä niinku kotoiset romanit tangoa. Niin se vaan on. Ei yllä muitten äänimaailma sille tasolle. Näin ei varmaan sais missään tapauksessa sanoa, mutta närkästyjät ja puolestaloukkaantujat painukoot hittoon. Tämä maailma on lähes kaikilta osin mennyt sellasiin sfääreihin, että en voi kun ihmetellä huuli pyöreenä. Mutta semmosta se kai on ollu aina omalla tavallaan. 1700-luvun ihminen on ällistelly nuorisolaisten tapaa pukeutua ja käyttäytyä. Ja maalaiset kaupunkilaisten ja köyhät aatelisten. Olispa kiva kävästä vähä aikakoneella vaklaamassa muissa ajoissa. Mikään ei muutu. Maailma kiertää kehää ja ihmiset vaan luulee olevansa tosi uudenlaisia. Ja oikeesti me ollaan koko ajan niin kivikaudella, että!

Siskon luona fiilistelemässä

 

Olin siskon luona käymässä ja fiilistelemässä.

Lapsuudenkodin värimaailma mietteissä

Värikarttoja on selailtu, värimalleja zoomailtu eri valoissa ja eri kohdissa. Monikin paikka kaipaisi uutta maalia, mutta tärkeimpiä kohteita tänä vuonna lienee ainakin tiskikaappien ovet ja yläkerran portaat. Valkoinen on ehdoton nou nou, mutta kirkuvaa 70-lukuakaan ei kukaan kaipaa. Vihreän sävyt taitaa olla kovasti huudossa juuri nyt, mutta itse olen saanut sitä lajia aivan tarpeeksi varhaislapsuuden aikaisessa tummanvihreässä keittiössämme, eikä se siis ole missään muodossa listoilla. Eniten pidän nykyään vaaleista siniharmaista, lilasta, kaurasta, vanhasta roosasta ja muista puuterisista sävyistä. Ei ehkä kovin rohkeaa tai omaperäistä, mutta lämmintä ja miellyttävää, jota jaksaa katsella ehkä loppuelämän.

Oikea löytö!

Talo: Wivi Lönn, 1912

Paikka: Lapinniemi, Tampere

Sisältää: Kahvilan ja myymälän nimeltä BYPIAS.

Myynnissä: ihania pellavavaatteita! Koruja, tuoksukynttilöitä, keramiikkaa, kodinsisustusta…

Koska olin täällä itse ensimmäistä kertaa ja ihastuin suuresti, haluan välittää muillekin nämä tunnelmat kuvina.