Seikkailuja Helsingissä III

 

Silmäys menneen ajan loistohotelli Fenniaan!

Kuljimme sisareni kanssa Fennian ohi ja silloin pälkähti päähän, että pakkohan meidän on vilkaista myös sisälle, jos sinne nyt ylipäätään (nykyään) pääsee. Yllätys oli aikamoinen, kun ovi aukesi ja pääsimme aulaan saakka! Juttelimme mukavan naisen kanssa, joka istui vastaanottotiskin takana ja saimme luvan valokuvata aulaa, mutta luonnollisesti yläkerroksiin meillä ei ollut mitään asiaa. Tai onhan minulla aina asia vaikka mihin, mutta pääsyä ei.

Fennian talo valmistui 1898 ja Fennia avattiin 1899 ja ihan alun alkaen se todellakin oli loistohotelli. Hotellit Kämp ja Seurahuone olivat vielä vanhempia loistohotelleja ja ainoastaan Kämp on enää olemassa - sekin kerran (1960-luvulla) puretussa ja uudelleen rakennetussa talossa. Mutta takaisin Fenniaan; Fennian rakennuttajakaartiin kuului kauppaneuvoksia (mm Sinebrychoff, jonka taidekokoelmasta sai alkunsa taidemuseo), siirtomaatavaroiden maahantuoja, leipurimestari, sekä ravintola Kappelin ravintoloitsija.

Rakennuksesta tuli loistelias ja moderni. Siellä oli mm sähköllä toimiva hissi. Käytävillä ja katoissa oli kattomaalauksia. (Ja mietinkin, että onko niistä yksikään jäljellä…) Mutta varsinainen loisto alkoi, kun ruotsalainen ravintoloitsija Jonsson osti Fennian ja muutti nimeksi ”Grand Hotel Fennia”, jonka upeat avajaiset järjestettiin alkuvuodesta 1909. Rakennukseen tehtiin uudistuksia ja laajennuksia ja sen sisäpihalla oli mm pyramidinmuotoisella lasikatolla katettu talvipuutarha, jonka keskellä oli värikkäästi valaistu suihkulähde, jonka suihku nousi kahdeksaan metriin.

Fennian ravintola oli kaupungin ensimmäinen kabareeravintola ja kaupungin suurin juhlahuoneisto. Luonnollisesti siellä järjestettiin suihkuseurapiirin merkittävimpiä kekkereitä, kuten Ida Aalbergin 40-vuotistaiteilijajuhla 1914 ja Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotissyntymäpäiväjuhlat vuonna 1915. Suomen kenraalikuvernööri Seyn piti Fenniassa kenraalikuvernööriviraston satavuotisjuhlat 1909. Fennian katolla kuvattiin Teuvo Puron ”Sylvi” 1911 (yksi ensimmäisiä elokuviamme), koska ensinnäkin Fennian katto oli tasainen ja koska sen ajan elokuvien sisäkohtauksiin tarvittiin niin paljon valoa, että ne täytyi kuvata ulkona.

Vuoden 1918 sisällissodassa Fennia toimi punakaartin sotilassairaalana, mutta myös jonkin aikaa valkoisten päämajana. Hauska yksityiskohta on, että Suomen lipun lopullinen ulkoasu sai täällä muotonsa, koska Yleisesikunnan piirustuskonttori sijaitsi Fenniassa. Hotellia uudistettiin 1920-luvulla rakentamalla lisää huoneita ja mm sen huoneisiin asennettiin puhelimet, äänieristys, sekä lämmin ja kylmä vesi.

Hotellitoiminta päättyi 1942, kun Kulutusosuuskuntien keskusliitto osti rakennuksen päätoimipaikakseen. Ravintolatoiminta jatkui kuitenkin edelleen. Omistajanvaihdoksia tuli ja meni, mutta ravintolatoiminta säilyi. 1983 Fennia myytiin rakennusliike Hakalle. Viimeisenä ravintolana talossa toimi tanssiravintola Fennia, joka meni konkurssiin 1995. Omistussuhteiden ja ravintoloiden vyyhti reilun sadan vuoden ajalta on kaiken kaikkiaan melko sekava, mutta yhden asian haluan vielä kertoa sieltä loisteliaalta ravintola-ajalta. Mennään ajassa taaksepäin sinne 1960-luvulle. 

Edesmennyt lankoni oli tuohon aikaan nuorukainen. Hän oli töissä ravintola Fenniassa ’vessapoikana’ - en tosin tiedä mikä se virallinen termi oli - mutta olettekos ennen kuulleet sellaisesta työstä? Sellaista palvelua ei saa Suomessa enää mistään edes rahalla. Mutta ennen osattiinkin olla loisteliaita! Hänen tehtävänsä oli ojentaa asiakkaalle saippua ja sitten pyyheliina ja samalla ehkä sipaista harjalla vähän olkapäiltä hilsettä… kuvitelkaas! On iso harmi, etten itse koskaan älynnyt ja ehtinyt häntä haastatella aiheesta. Mutta semmoista se oli; mennyt maailma. Jotenkin minä kaipaan sitä aikaa, vaikka en ole edes elänyt 60-lukua.

Laukkuja, osa 9

Tämä ihanan pehmeä nahkainen Jousilaukun valmistama käsilaukku (noin 1950/60-luku) on eräs kokoelmani suosikkeja! Laukku on yllättävän tilava ja sopii sekä arkeen, että hiukan juhlavampaankin tilanteeseen. Näitä on tehty eri värisinä, sillä sisareni osti juuri Helsingistä täysin samanlaisen toffeenvärisenä. Laukussa on vihertävä kangasvuori ja vain yksi sivutasku. (Joskus liian monta taskua tekee laukusta yllättävän sekavan, johon onnistuu hukkaamaan ihan kaiken.) Laukku on tosi miellyttävän tuntuinen pehmeytensä takia kädessä. Laukussa on pientä kulumaa, mutta käytön jäljet on ihan jees.

Seikkailuja Helsingissä II

Kansallisteatterin lippukassassa ja Kuokkasella. 

Olimme nykineet Kansallisteatterin ovea jo edellisiltana, mutta näyttää ne näyttelijät jo lähteneet lomille. Onneksemme lippukassa oli vielä toisena Helsinkipäivänämme auki ja sinnehän me poukkasimme innosta pinkeenä. Menimme höpisemään lippukassan työntekijöille ja huokailimme Tarmo Mannin maskeerausvälinevitriinin äärellä. Kyllähän tähän teatteriin on aivan pakko tulla vielä katsomaan joku näytelmäkin! Harmi vaan, että ne vanhat Suomi-Filmiläiset on suurelta osin siirtyneet jo taivaalliselle näyttämölle. Haluaisin nähdä Ella Erosen, Emmi Jurkan, Eino Kaipaisen, Jussi Jurkan, Martti Katajiston, Joel Rinteen, Tauno Palon…!

Olen ollut suuri filminäyttelijäfani jo 80-luvulta saakka ja teatteri vei pauloihinsa 90-luvulla. Olen lukenut aika määrän alan kirjallisuutta (elämäkertoja, muistelmia, kaskuja, näytelmiä, historiikkeja, ym) ja siitäpä varmaan Kuokkasen peruukkiliikekin on tullut tutuksi. Kävin täällä jo 90-luvulla ”pyhiinvaellusmatkalla” ja nyt päätimme ottaa selvää vieläkö Kuokkanen on olemassa.

Kyllä vaan, siellähän se on Kansallisteatterin takakulmilla Itäisellä Teatterikujalla! Ulko-ovella soitimme summeria ja sitten tupsahdimme ensimmäisen kerroksen liikkeeseen (kuva 1), jossa myydään peruukkeja. Eihän meillä mitään peruukkienostamisajatusta ollut, mutta halusimme nähdä liikkeen ja vähän jutustella myyjien kanssa. Olimme onnekkaita, sillä eläköitynyt rouva, jonka isoisä on perustanut Kuokkasen peruukkiliikkeen yli 100 vuotta sitten, oli myös paikalla! Nykyään rouvan poika on liikkeen johdossa. Tämä on siis perheyritys, neljännessä polvessa nykyään. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja tästä seikkailusta jäi oikein hyvä fiilis!

Meille myös sanottiin peruukkipuolella, että menkää toisen kerroksen maskeerauskauppaankin (samaa Kuokkasta sekin), koska siellä näette vanhoja huonekaluja ja koette vanhan liikkeen henkeä. Kolmannessa ja neljännessä kerroksessa heillä on kuulemma sitten vielä työtilat. Eipä tarvinnut kahdesti käskeä!

Maskeerauspuolella meidät otettiin yhtä ystävällisesti vastaan kun täysverisinä turisteina toljotimme suu auki kaikkea upeaa vanhaa ja uutta rekvisiittaa. Ajatella, että kaikki Tauno Palot ja muut suuruudet on täällä asioineet elokuvan kultaisilla vuosikymmenillä 1940-50-luvuilla! Missähän nyt oltaisiin ilman 1960-luvun suurta näyttelijälakkoa ja sen tuomaa monen vuoden notkahdusta elokuvantekoon? Oikeastaan elokuva alkoi toipua hitaasti vasta joskus 70-80-lukujen myötä, mutta ei ole koskaan saavuttanut sitä samaa gloriaa kuin suurina vuosina!

Sitä paitsi elokuvassa ja teatterissa näytellään nykyään pitkälti omilla hiuksilla, mitään peruukkeja ei juuri tarvita. Onneksi ooppera on vielä perin vanhoillinen ja sillä tavalla näyttävä taidemuoto peruukkeineen! Toivon Kuokkaselle ainakin vielä seuraavat sata vuotta upeaa tulevaisuutta! 

Pää pyörällä ja ajatukset menneen ajan glamourissa lähdimme hymyillen kohti uusia seikkailuja.

Toukokuun kooste

 

Kuten arvelinkin, toukokuu kului vielä nopeammin kuin huhtikuu! Toukokuussa oli kuitenkin jotenkin eläväisempi fiilis ja tein kaikenlaista ihanaa. Otimme sähköpyörät esiin (joilla emme voineet miehen sairauden takia ajella viime kesänä ollenkaan) ja ajoimme vähäsen. Pyöräilin tavallisella pyörälläkin aika paljon.

Kävin sisareni kanssa syömässä Kajossa (esittely täällä.) Kävin sukulaisen uudessa kodissa, maalasin seiniä pikakäynnillä lapsuudenkodissa, aloin vähennellä turhia kalorimääriä, aloitin tukisukkien käytön ja eniten itselleni yllätyksenä voin todeta, että tykkään niistä hurjasti! Jalat on simpsakan oloiset ja viileät ja sukkikset pysyy jalassa niiden päällä paljon paremmin kuin ilman niitä.

Tein puutarhajuttuja eli pääasiassa perkasin melkein koko pihan yhtä tarhaa lukuunottamatta. Purin myös vanhan grillikatoksen puulaatat pois ja leikoin omenapuista sateenvarjomaisia ja kiskoin joka puolelle ryöppyäviä vadelmia pois. Ajelimme myös paljon pitkin maaseutua, jossa kuvailimme ja ihastelimme luontoa.

Söin kansainvälisellä ruokatorilla kameliburgerin! Se maistui oikein hyvältä; jotenkin pehmeältä ja yllättävän miedolta. (Viimeksi vastaavassa tilaisuudessa söin krokotiiliburgeria ja siinä oli vähän ikävä kalainen jälkimaku.) Kävin piiiiitkästä aikaa taidenäyttelyssä Nuutajärven lasikylässä ja voi että…! Minä niin rakastan lasia! Olen itsekin puhaltanut muutaman lasijutun, niin että tiedän miten vaikeaa se on.

Ennätin toukokuussa myös vaipua huoliin ja alakuloonkin. Valvoin yön tunteina ehkä enemmän kuin aikoihin. Huolta aiheuttaa ylipäätään elämän ohi lipuminen ja se, että kaikki vanha, johon olen niin kiintynyt, tuntuu valuvan pois (otan esimerkiksi aika raskaasti monet uudet kaavoitussuunnitelmat ja talojen tuhopoltot, kuten Tampereen Breitensteinin huvilan palon.)

Seikkailin lopuksi Helsingissä siskoni kanssa ihan antaumuksella! Päätimme kiertää metrolinjan varrella olevat kaikki vähänkin kiinnostavat kauppakeskukset ja kuuden sellaisen pikakelaus väsytti kyllä ihan totaalisesti! Nyt tiedämme minne ei enää kannata palata ja mihin palaamme varmasti. Fifty-fifty siinä kävi, eli puolet voidaan jättää jatkossa ihan unholaan. Niiden lisäksi ehdimme toki vaikka mitä muuta… mutta siitä enemmän joku toinen päivä.

Seikkailuja Helsingissä I

 

Eilen lähdimme siskoni kanssa Helsinkiin. Halusimme testata minkälainen hotelli olisi asemalla oleva uudehko GrandCentralHelsinki, siis se joka on Valtion Rautateiden vanhaan konttorisiipeen (vuodelta 1909) avattu, ja ainakin nettitietojen mukaan silmää miellyttävä paikka.

Varatessani huonetta, toivoin vanhan osan ylintä kerrosta, eli sitä, jossa on kaari-ikkunat. Ja sellaisen huoneen toki saimmekin. Näkymää en sen kummemmin toivonut, koska ajattelin, että samapa tuo, jokainen suunta on kiinnostava.

Huone oli yllättäen Kansallisteatterille päin ja vanhana teatterifanina nautin illalla vielä juuri ennen nukahtamista siitä näystä, kun kuu paistoi kansallisteatterin lipputasanteen takorauta-aidan läpi ja saatoin mielikuvituksessani sijoittaa kaikki vanhat ”Suomi-Filmi”-tähdet tuohon jylhään vanhaan teatterirakennukseen. Tämmöistä näkyä ei useinkaan saa katsella suoraan sängystä!

Hotelli oli sijainnista huolimatta rauhallisen oloinen. Yllätyimme kuitenkin siitä, miten uskomattoman laaja tämä hotelli oikeasti on! Se vain tuntui jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan! Melkein eksyimme huonetta etsiessämme.

Arvostan sitä, miten rakennuksen vanhoja huonekaluja on säilytetty osana hotellin kalustoa! Käytävillä oli monenlaisia vanhoja huonekaluja. Kuulin sivusta, miten joku asiantuntija kertoi toiselle, että suurin osa viraston huonekaluista oli jo ehditty myydä, mutta noin satakunta saatiin kuitenkin säilytettyä vanhassa rakennuksessa.

Lamput ovat kuulemma Tynellin klassisia aarteita! (Ei ihan jokainen, mutta moni.)

Henkäisimme ihastuksesta jo sisäänkäynnin kohdalla! Kaikkialla oli ”vanhan Suomen” henkeä ja jokainen pienikin juttu näytti olevan hyvällä maulla ja tarkkuudella valittu.

Mutta se klassinen kauneus ei jäänyt pelkästään aulaan, vaan jatkui kautta linjan joka paikassa! Je mehän kolusimme jokaisen mahdollisen kolkan hotellissa, sillä mitä muutakaan seikkailija muka tekisi?

Baari oli sekin hienosti sisustettu ja aamupalalla sinnekin saattoi mennä syömään. Aamupalasta puheen ollen; harvoin on ollut niin hyvää ja monipuolista aamupalaa tarjolla! Ja aamupalan voi tilata halutessaan lisämaksusta myös huoneeseen.

Yleisissä wc-tiloissakin oli ihasteltavaa.

Aulan vieressä oleva lounge oli kaunis ja viihtyisä. Kävimme koeistumassa yhdet tuolit lähtöaamuna.

Olisi kiva suunnitella sisustus tämmöiseen vanhaan rakennukseen avattuun hotelliin! Minä toisin tänne paljon enemmän antiikkia! Tätä tosin ei oltu pilattu tunkemalla joka paikkaa täyteen sälää.

Loungen nurkassa häämötti vanhan kassakaapin ovi - siis kuvittelin, että se saattoi olla ehkä meidän makuuhuoneen kokoinen säilö kaikelle arvokkaalle? Ja kuka sitäkin on hallinnut aikoinaan? Sata vuotta sitten!

Näitä yleisiä wc-tiloja löytyi useampia, tottakai näin isosta rakennuksesta! Ihan rakastuin noihin pikkuruisen lasitetun tiilen näköisiin seinälaattoihin!

Jollain tavalla täällä myös tuli mieleen Hohto-elokuva! Luojan kiitos en ollut täällä ypöyksin. Olisin varmaankin paennut koko rakennuksesta pois!

Ja voi tuota vanhan maailman yksityiskohtien määrää! Kaikkialla oli kauneutta.

Täällä oli loputtomasti portaikkoja (hissikammoinen voi elellä täällä oikein hyvin!) ja käytäviä ja kulman takana uusia mittaamattomia käytäviä.

Kaikki tämä on hotellia! Ja myös sisäpiha on tehty kauniiksi istutuksineen! Monissa keskikaupungin sisäpihoissahan on asfalttia seinästä seinään, täällä ei.

Ja näitä huonekaluja piisasi! Olin käsilaukkuineni ja hansikkaineni ja vintagemekkoineni kuin Juurakon Hulda, joka on muuttanut maalta kaupunkiin jonkun asessorin kotiapulaiseksi. Ja tuollaisen pöydän ääressä sitä voisi vähän järjestellä asessorin tärkeitä papereita ja kirjoittaa koneella puheita puhtaaksi.

Nämä pöydät ja kaapit sijaitsivat aina käytävän päässä, suurten ikkunoiden edessä.

Ja kun kaappiin sitten kurkistaa, voi löytää valtion inventointileiman… Eliel Saarinen!

Käytävien seiniin oli onneksi ja riemuksi jätetty monenlaisia tekstejä ja fragmentteja!

Oli myös muistoja kansalaissodasta nimitaulujen muodossa…

… ja ammuskelun jälkien muodossa. Hieman ikävää, mutta minusta ikävää historiaa ei missään nimessä pidäkään poistaa kokonaan!

Hotelli saa meiltä korkeat pisteet! Tämä kyllä singahtaa hopeasijalle heti Kämpin jälkeen. Kaikki tuntui moitteettomalta ja hotellin asiakaspalvelu oli todella ystävällistä. Ainoastaan hotellin ravintolassa saimme ala-arvoista asiakaspalvelua mennessämme eilen illalla sinne syömään. Asiakaspalvelijan ei kuulu väännellä kasvojaan asiakkaan kysymyksille ja kuulostaa ylimieliseltä ja osoittaa kaikin tavoin miten typeriä kysymyksiä he esittävät! Jätimme asiasta tänään reklamaation hotellin respaan. Muuten muistimme kyllä kehua paikkaa vuolaasti. Harmittaa tosin, että liian myöhään tajusimme, että täällä olisi voinut käydä myös saunassa! Ensi kerralla sitten - koska aika varmasti tulemme tänne uudelleen.

Isoolla kirkolla!

 

Ihan pikasesti vaan;  isoolla kirkolla ollaan, eli Helsingin humussa on hurviteltu jo aamusta saakka. Nyt hotellissa levähtämässä ja hetken kuluttua uudelleen seikkailemaan.

Pari uutta käsilaukkuakin tarttui mukaan! Jos on kaksi ihanaa, joiden välillä on mahdoton tehdä ratkaisua, niin ota molemmat! Sillä tavalla se ratkeaa.

Seikkailusta ja hotellista lisää myöhemmin.

Miten rakastankaan lasia!

 

Jos asuisin Alvar Aallon suunnittelemassa suuressa talossa, jossa olisi valkoisia seinäpintoja, suuria ikkunoita ja vähäeleisen tyylikkäitä tasoja, niin tällaisia lasitöitä ripottelisin ympäriinsä! (No, ehkä tarvittaisiin myös vähän paksumpi lompakko…)

Eli vietimme lauantaisen iltapäivän Nuutajärven lasikylässä. Monisteesta voi zoomata taiteilijoiden nimiä, koska minä menin niissä kyllä railakkaasti sekaisin. Mutta suurimman vaikutuksen tekivät kyllä Tommi Ketosen Graal-tekniikalla tehdyt upeat veistokset, (kuvat 17-19) joissa useimmissa oli nähtävillä kasvoja tai esim eläinhahmoja.

Myös pahka pikkuruisine lasiveistoksineen lumosi minut täysin! (Kuva 8) Joskus haaveilin asumisesta jossain ihanassa ruukkikylässä, jossa voisi ostaa taiteilijoiden töitä vaikka joka päivä. Koti ja puutarha olisi ehkä piankin täynnä upeaa taidetta…