Pick me, pick me

 

Vihdoinkin raikkaampi kolumni kuin koskaan silmiini aiheesta osunut, on Hallamaan tämän aamuinen ’pick me girl’. Olen vuosia miettinyt tätä termiä ja vuosia myös miettinyt kirjoittavani aiheesta. Rehellisesti sanottuna ei hajuakaan olenko jo kirjoittanut vai en, eli taas voin vedota syöpälääkemuistiini, heh. Joka tapauksessa aion nyt ainakin pyöritellä ja pureskella aihetta. Ensinnäkin; miksi poikamainen tai epätyttömäinen tyttö tai nainen olisi lähtökohtaisesti kuolaamassa epätoivosta poikien perään, että ’valitteppa minut, pliiiiis!’? Kysynpä vaan. Kuulostaa kateudelta ja panettelulta heitä kohtaan. Että jos poika/mies on lähtökohtainen maailmankaikkeuden napa ja kaiken tekemisen päämäärä, niin pitäiskö katsoa mikä vuosiluku kalenterissa lukee?

Jos multa kysytään, olen ollut lapsenakin jo pick me girl ja olen sitä edelleen, jos se nimittäin tarkoittaa oman tien kulkemista, poikien taikka miesten seurassa viihtymistä ja jonkinlaista Tiina-kirjamaista reippautta ja reiluutta. En kuitenkaan koskaan ole hahmottanut itseäni miesten perään kuolaavaksi epätoivokimpuksi, jonka keino on erottua muista tytöistä näkyvyyden nimissä. Minä vain olen geeneineni, ajatuksineni ja piirteineni tällainen, eikä se ole mitään taistelua naisten kesken.

Lapsena minulla oli ympärillä lähinnä poikaserkkuja, kunnes menin kouluun ja tutustuin bestikseeni, joka oli tyttö. Me olimme aika reippaita poikamaisia tyttöjä, ryömimme ojissa, vakoilimme ihmisiä ja rakensimme majoja koulun metsässä, kunnes joku kateellinen tuli ja pisti hienon majamme päreiksi. Kesäisin poikaserkkuni tuli Tampereelta meille lomaa viettämään. Pelasimme sulkapalloa, luimme Tarzania, vakoilimme kaikkia, puuhasimme koko ajan jotain touhukasta aina yläasteelle saakka. Teininä ei tullut edes mieleen ruveta kilpailemaan luokan tyttömäisten tyttöjen kanssa, koska miksi olisi pitänyt? Lähinnä suhtauduin silloin tyttöihin täsmälleen samoin kuin nytkin; miksi helvetissä kiduttaa itseään vaikkapa epämukavilla korkokengillä, joissa jalat menee solmuun, jotta miesten mielestä on hienoa?? Minua ei kiinnostaneet discot ja pynttäys. Tepastelin maihareissani ja katselin sivusta kaikenlaista riikinkukkomaista pyörimistä.

Vetäisin luokkakaveria turpaan yläasteen naulakoilla, kun joku vaan ärsytti. Ja se luokkakaveri oli poika. (Sori Jari!) Hän löi takaisin ja siinä sitä sitten seisottiin hetken tippa linssissä molemmat. Asiaan ei koskaan palattu, eikä meidän välille jäänyt edes pahoja viboja. Että silläkö minä yritin iskeä häntä, vai mikä tämän pick me-kuvion salajuoni nyt oikein on?

Mitä tulee aikuisikään ja työelämään, niin täytyy sanoa aika painokkaasti, että vittumaisimpia työpaikkoja on naisvaltaiset paikat, ainakin minun kokemuksen mukaan. Sitä hemmetin loputonta selkäänpuukotusta, juonimista, juoruilua ja pelaamista. Sellaista, jota en alkuun edes tajunnut, kun olin niin suora ja ajattelin, että mikä tässä nyt on kuulkaa naiset ongelma? No eihän ne asiat niin ratkenneet, vaan minua katsottiin hyvinkin viistoon. Työporukoissa miesten keskuudessa on aika suora meininki. Että jos kaikki on jees, kaikki on jees, eikä niin että onkohan kaikki nyt jees ja mitähän se sillä tarkoitti viime perjantaina ja mikähän sen oikea pyrkimys on ja miten tässä pitäisi pelata… ziisus!

En minä mitenkään miehiä palvo, mutta en naisiakaan. Lähinnä kiinnitän huomioni järkeviin, kiinnostaviin, persoonallisiin ja mukaviin tyyppejä. Jos mies on joku naurettava pullistelija, kierrän sen kaukaa. Jos nainen on joku naurettava kikattaja, kierrän sen kaukaa. Siinä ei ole kuulkaa mitään salajuonta, ei mitään ’valittepa minut’-tarkoitusta taikka vihaa jotakin sukupuolta kohtaan!

Ja ihan loppuviimeksi; miksi ei ole käsitettä ’pick me boy’ niille pojille, jotka lukevat runoja ja ovat rauhallisia, kun totta helvetissä ne vaan koettaa päästä tyttöjen suosioon ja vihaavat niitä rempseitä poikamaisia poikia? Ettekö kuule miten runopojat oikein huutaa, että ’pick me, pick me!’? Eikö tässä jo ole koko käsitteen kummallisuus ilmiselvänä? Naiset on aika valmiita nokkimaan toisiaan milloin minkäkin asian varjolla, että siitäkö tämäkin pick me-juttu nyt kumpuaa? Miehille ei taida tulla edes mieleen moinen omissa porukoissaan.

Jotenkin kaikkein surkeinta minusta on nyt se, että aikuiset naiset tulee pyytelemään anteeksi ’naisvihaansa’ kun he on tajunneet olleensa ’pick me girleja’ ja sitten sitä päivitellään kuinka kamala ja etenkin salakavala on tämä kaikenkattava naisviha. Pyörittelen silmiäni, että mikä tätä nykyaikaa oikein vaivaa taas. En ymmärrä, mutta ehkei mun tarviikaan. Katselen edelleen sivusta kaikkea outoa pyörimistä ja tepastelen maihareissani eteenpäin, korkeintaan hymähtäen puolikyllästyneesti tällekin kotkotukselle.