Ruokakompleksi sytojen ohessa

 

Kaikkein pirullisin syto-oire on mun mielestä ällötys ruokaa kohtaan! Nyt kun viikko on kulunut kolmannesta sytosta, alkaa oire hellittää, mutta olo ei vieläkään ole normaali. Tiedän, että on ihmisiä, joille ruoka ei merkitse nautintoa ja luulen sen johtuvan jollain lailla alentuneesta makuaistista. Mulle ruoka ja makumaailma yleensäkin on yksi elämän isoimpia elämyksiä ja siksi asian kanssa temppuilu ottaa päähän.

Yleensä syton jälkeen ruoka alkaa ällöttää, hajut ällöttää, ajatuskin ruoista alkaa tökkiä. Sama pätee juomiin. Samaan aikaan on ummetus, joka hiljalleen vaihtuu ripuliksi. Nyt esimerkiksi paino on tippunut 2,5 kiloa viikossa. Tätä menoa kuihdun olemattomiin ensi talvena. Jännittävin yksityiskohta tässä kaikessa hulabaloossa on kuitenkin se hetki, kun psyyke astuu kuvaan. Ensimmäiseksi yleensä miettiä pizzoja; mikä maistuisi, koska tilaisin, olisiko se kotipizzaa vai sittenkin gourmetpizzaa jostain muusta ravintolasta. Alan selata pizzerioitten menuita. Päässä alkaa pyöriä hirveästi ruokia. Lopulta on vaikea keskittyä muuhun kuin ruokaan, kunnes menee pari päivää, syön kuin ahmatti ja kaikki palaa normaaliksi - noin viikoksi, jolloin koko juttu pyörähtää taas alkuun.

Tänään mennään siinä kohdassa kun aion tilata pizzan ja nukahdan ajatuksiin ravintoloista. Tällaista sekoilua ei ole ollut koskaan ennen sytoja. Käytännössä kroppa menee varmaan johonkin hätätilaan ravinnon suhteen, sitten se alkaa huutaa ruokaa ja psyyke peesaa siinä vieressä täysin palkein. Se on vähän kuin täysi apatia vaihtuisi raivokohtaukseen kerran kolmessa viikossa ja siinä välissä olisi viikon verran niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aika vuoristorataa siis.

Kaupassa käynti on vaikeaa. Ensin ei halua mitään, sitten ostelee sitä ja tätä ja lopuksi kahmii kädet vapisten vaikka mitä. Huono puoli siinä on se, että aika paljon jää syömättä ja menee kompostiin, koska ei sittenkään maistu. Olen itselleni armollinen siinä, koska ollaanpa tässä aika ekologisesti tehty valintoja koko elämän ajan.

Kaikkein eniten kaipaan juuri nyt Satu Silvon Silvoplee-ravintolaa kaikkine soosseineen! Rakastin niitä soosseja! Voisin kahmia niitä sankokaupalla. Voisiko joku perustaa vastaavan ravintolan? Kokonaisuutena se oli paras ravintola ikinä. Himoitsin sen herkkuja. Ja romahdin, kun se lopetti. Perustakaa sellainen vaikka Tampereelle!