Tänään on kaupunkipäivä; pari kahvilaa, ystävän tapaaminen, yhdessä kiehtovassa liikkeessä käyminen (pitkästä aikaa), sekä iltapäivällä paluu kartanolle. Oon kartanolla nyt niin paljon, että en tiedä kuuluuko mulle juurikaan mitään muuta. Oon monena päivänä tavannut kartanolla taiteilijayhteisön jäseniä ja tuntuu epätodelliselta olla yksi heistä. Tulee ekana sellanen fiilis, että äh, mähän oon vaan mä, enkä mikään taiteilija. Tosin aina joskus vuosien varrella joku on sanonu mulle ihan pelkän ulkonäön perusteella, että sä oot tollanen taiteellinen. Kai se on hyvällä sanottu, tai ainakaan mä en jaksa ottaa sitä loukkauksen yrityksenä.
 |
| Boulangerie Marco; cappuccino ja pistaasi-vadelmaleivos |
Mun on myös vähän vaikea suhtautua siihen, kun lähes jokainen kartanolla tulee kysymään että mitä mä kirjoitan; ikään kuin mä olisin oikein joku kirjailija. Mutta jos mun nyt jotain pitää sanoa tekeväni, niin tokihan mä kirjoitan, mutta en tiedä tuleeko siitä muuta kuin monistenippu sukulaisille - sitä paitsi siihen voi mennä vuosikausia! Ja voi olla, että mä oon vaan se joka aloittaa työn ja joku muu lopettaa sen, mikäli syöpä astuu kuvaan ennen kuin mitään on valmiina. Joka tapauksessa mulla on nykyään vahvasti sellanen olo, että Matildan tarina ympäröivine henkilöineen kuuluu nyt saada paperille, koska minä olen ainut joka siitä tietää niin paljon kuin mahdollista ja haluan, että se jää myös jälkipolville ihmeteltäväksi ja ihasteltavaksi.
2 kommenttia:
Pois tuollaiset ajatukset. Olet taiteilija. Piste!
😍 Kiitos, sinä ihana! 💜
Lähetä kommentti