Syyssiivouksia nurin kurin

Nyt on aika laittaa parvekekalusto, tuo pieni puinen pyöreä kahvipöytä ja kaksi tuolia, kasaan ja lumelta suojaan, purkaa riippumatto, pestä kaikki ne kymmenet ruukut ja kipot, joita alkukesästä ripotteli pitkin pihoja. Tyhjättävä niiden sisältö joko kompostiin tai sisälle talvehtimaan tai kasvimaahan talvehtimista kokeilemaan. Kitkettävä ja leikattava vielä tuhat asiaa, kirjattava ylös sitä sun tätä, ja jo kiireesti tehtävä omenasadolle jotakin!

Ja mitä minä teen? Ryhdyin eilen imuroimaan alakertaa ja nyt heti herättyäni yläkertaa. Suunnittelemaan verhojen vaihtoa, vaikka kaikki ikkunat sisältä ei ole edes puhtaat! Olen kyllä mestari välttelemään liian isolta tuntuvia projekteja jollain ihan käsittämättömällä puuhalla. Mutta ehkä kuitenkin kaikkein käsittämättömintä oli, kun huomasin eilen illalla lohduttavani itseäni, että kevätkylvöihin on aikaa enää vain nelisen kuukautta!

 

Kesän nautinnolliset teemat

Tänä kesänä tärkeämmäksi kuin koskaan, on tulleet seuraavat asiat;

rauhalliset hetket omien ajatusten kanssa, eli sellainen oma zen,

kukat puutarhassa ja puutarhanhoito ylipäätään,

luonto ihan kaikkineen, pienintä piirtoa myöten!

Olen todella kiitollinen, että tähän on nyt mahdollisuus! 

Monesti erityisesti kesäajat olen ollut töissä kiinni ja kauniit kesäpäivät on kuluneet haaveillen, että voi kun saisi vain olla rauhassa ja saisi olla omassa puutarhassa. Iltaisin ei ole kovin paljon jaksanut ja hyttysetkin on rynnänneet heti kimppuun, jos jotain on mennyt tekemään.

Viikonloput olemme olleet paljolti poissa kotoa, joten niistä on ollut vielä vähemmän apua.

Huomaan, että minusta on kuoriutunut iän myötä yhä enemmän varsinainen kotihiiri!

 

Rutiinit

Tajusin hiljattain miten rutiineja rakastava olen! Huomasin myös, että rutiiniriippuvuus on vahvistunut iän myötä. Nuorena olin paljon spontaanimpi ja päivärytmini saattoivat vaihdella hyvinkin paljon. Nykyään huomaan, että jos joku rikkoo rutiinini, olen lähinnä ärtynyt. Keski-ikäistymisen varmimpia merkkejä?

Esimerkiksi täällä lapsuudenkodissa on aina selvä aamurutiini. Pyrin nousemaan suht aikaisin, teen aamutoimet, sytytän tuoksukynttilän, pistän Katri Helenan kootut soimaan (aina se sama levy), keitän murukahvin, avaan edellispäivänä ostamani tuorepuristetun appelsiinimehun, lapan kulhoon maustamatonta paksua jogurttia, johon pilkon joko mandariinia tai banaania sekaan. Luen uutiset, koronatilastot, katson blogit. Joka aamu tämä sama kaava! Päivän toimet kulkee melko lailla samaa kaavaa, riippuen tietysti vähän siitä, tapaanko kavereita vai en. Iltatoimet on samanlaiset joka ilta. Joka päivä vuodenajasta tai vuodesta riippumatta. Aina samaa.

Naurettavaa, rauhoittavaa ja ihan hitsin mahtavaa! Olen suuresti huvittunut asiasta.

 

Lapsuudenkodin tunnelmissa

Lapsuudenkoti.

Siinä on monelle sellaista hohdokkuutta, satujen taikamaata, mennyttä lumoa, jota ei löydy muualta. Olen pohdiskellut tänä vuonna paljon lapsuusmuistoja. Ajatellut kirjoittaa niitä enemmänkin ylös. Miettinyt sanontaa, että lapsuus on vailla huolia. Ei se nyt aivan niin taida olla. Lapsena toki oli paljon niitä auringonpaisteisia hetkiä, kun saattoi lojua nurmikolla lukemassa Aku Ankkoja, Tarzaneita, Tiinaa, Tinttejä. Käydä pikaisesti syömässä kun huudettiin ja palata sitten vakoilemaan kaikkia epäilyttäviä ihmisiä. Itse esimerkiksi vakoilin useinkin erästä Mafiapomoa ja pistin kaiken likoon löytääkseni pankkiryöstäjä ”Volvo-Markkasen”...

Mutta oli toki harmistuksiakin. Ei saanut lupaa juosta kaverille. Piti päntätä kokeisiin, vaikka olisi paljon mieluummin mennyt ulos. Piti syödä hernekeitto loppuun, vaikka oksetti. Ja viikonloppu päättyi aina liian aikaisin! Aikuisten määräysvalta tuntui epäreilulta. Luokkakavereitten kirjo ahdistavalta. Introverttina ja hyvin herkkänä lapsena olisin mieluiten hääräillyt kotosalla. Minulla ei koskaan ollut kaveriporukkaa, vaan se yksi ”paras kaveri”, jonka puolesta annettiin kaikki. Sellainen sydänystävyys jatkuu toki edelleen.

On ihana palata kotikonnuille ja nuuhkia muistojen patinoituneita lehtiä. Katsella valokuvia. Kierrellä tärkeitä paikkoja. Elää ikäänkuin rinnakkaiselämää hetken ajan. Mutta täälläkin on tulevaisuus, ei pelkästään menneisyyttä. Suunnitelmia, haaveita, hiljaisia toteutuksia. Inspiraatioita ihan eri tavalla kuin muualla!

 

Kesähaaveita

 

Onpa tänään kaunis aamu ja olokin on erityisen pirteä ja touhukas!

Vaikka vielä ei voi istua portailla ja nauttia aamuista, linnuista, oravista, kasveista ja samalla haaveilla loppumattomia haaveita kaikista maailmankaikkeuden aiheista, niin parvekkeen ovea pidän jo aamuisin auki samalla kun kuntoilen hiukan karistaen nukkumattia itsestäni. Tänään orava juoksi kaidetta pitkin touhuissaan minua huomaamatta. Söpöliini.

Keväisin tapaan lukea muutamia puutarhakirjoja, jotta virityn kesän henkeen tarpeeksi ajoissa. Kesä tuntuu muutenkin aina menevän ohi aivan liian nopeasti! Kuvien kesäaamu on kuvattu mökillä viime vuonna. Siellä minulla ei ole villin puutarhan seassa oikeastaan mitään mietittyä, mutta kotona yritän hallita muutamia asioita hieman enemmän. Mikään viivottimella linjoja vetävä tietäjä en ole, mutta jonkinlainen pää pilvissä haahuileva kokeilija ja kaiken ihastelija kylläkin.

Rennolla otteella ja nautinnolla suhtaudun puutarhaan! 

Ja suurella rakkaudella kesään!