Sissus, vihdoinkin! Aloin olla jo todella huolissani, että olenko pudonnut jonosta johonkin kämäseen kuiluun ja odotan ihan turhaa kutsua, joka ei ikinä tule. Taysista siis ilmoitettiin kesäkuun puolivälissä, että saan kutsun… mutta hei, siitä ilmoituksesta on jo kolme kuukautta! Siksi aloin hermoilla, mutta päätin, että katsotaan vielä yksi kuukausi, koska jono saattaa olla jopa 3-4 kk pituinen. Helpottunut ja riemukas olo, että olenhan minä siellä - ihan oikeasti ja nyt alkaa tapahtua! Pikkuisen jännittää kyllä, että minkälaisen lausunnon lääkäri sitten kirjoittaa ja että hyväksyykö Kela sen hakemukseni sitten. Jos näissä mennään toivottuun suuntaan, niin loppuvuodesta olen jo psykoterapiassa! Onpa sitä odotettukin!!
Tämähän lähti käyntiin siitä, kun kuulin viime joulukuussa, että eräs tuttu on saanut aikoinaan syöpälääkäriltä suoraa lähetteen terapiaan, jossa hän kävikin sitten kolme vuotta. Olin ihan että häh, minulle ei kukaan ole kertonut! Tammikuussa aloin heti selvittää asiaa ja tajusin, että ajat on muuttuneet, ei sinne terapiaan niin vain mennä! No, seuraavaksi alan nyt tutkailla terapeutteja, soitella heille ja - sitten kun on rahaa - mennä koekäynnille. Kun löytyy sopiva, niin sillä sitten alan käydä, mikäli Kela myöntää tukea siihen.
Raha-asioista puheen ollen; sain siis viimeksi kuntoutustukea elokuun eka päivä, semmoiset noin 500€. Mitäpä luulette, onko jo aika hiton kova halu saada lisää jostain?! Mun on pakko tällaisina aikoina syödä hätävara-säästöjä, mutta kohta niitäkään ei enää ole. Yhtään. No, tein neljä viikkoa sitten Varmaan uusintahakemuksen siitä kuntoutustuesta ja nyt oon saanu vastauksen; hylky. Sama hakemus on nyt automatic Kelan arvioitavana (johon voi mennä viikkoja) ja jos siitäkin tulee hylky, niin sitten se siirtyy Kelan yleistukihakemuksen käsittelyksi (jonka siis tein erikseen parisen viikkoa sitten), jossa siinäkin käsittelyssä kestää aikansa. Hurraa, montako kuukautta ihmisen pitää odottaa muutamia roposia?! Ja sitten valitetaan, kun työttömät saa niin helposti kasoittain rahaa. No hah hah. En tiedä kuka saa, en ainakaan minä ole ikinä saanut.
Toki niillä, jotka asuu yksin, eikä ole läheisiä auttamassa, on todellinen paniikki tämmöisessä tilanteessa! Saattaa mennä kämppä alta ja joutuu vaikka kadulle. Aika hyytäviä tarinoita on ihmisillä. By the way, ratikassa eräs pyörätuolissa istuva mies kailotti meille kaikille pois lähtiessään, että olkaa onnellisia kun voitte kävellä! Se sai hymyn huulilleni, koska todellakin siitä olen onnellinen!! Ne ajat, kun olen pyörätuoliin joutunut syöpähoitojen aikana turvautumaan, on olleet aika ankeita.
