Fagervikin ruukin raitilla

 

Raaseporista ajeltiin Inkooseen Fagervikin ruukille, joka on Suomen viidenneksi vanhin rautaruukki. Se oli toiminnassa vuosina 1646-1902. Sen perusti ruotsalainen Carl Billsten, jonka vanhemmat olivat saksalaissyntyisiä.

Fagervik on hieman erilainen kuin esimerkiksi Fiskars, Billnäs tai Mathildedal. Siellä ei juurikaan ole palveluita, ellei ota lukuun kahvilaa ja museota, jota emme löytäneet (ahaa, googletus; se onkin siis kahvilarakennuksessa, mutta auki vain ke ja su), mutta tämä on  silti erittäin suloinen ruukkiyhdyskunta pikku mökkeineen.

Ruukinkujan punamullatut mökit on rakennettu alun perin seppien asunnoiksi.

Mökit on rakennettu 1700- ja 1800-luvuilla.

Nykyään ne ovat yksityisomistuksessa, eikä niiden sisään kannata astella, vaikka ovi olisikin auki.

Mietin, että asuuko joku täällä läpi vuoden, vai ovatko nämä vain kesämökkejä?

Puitteet käsityöläisruukille olisivat kohdillaan ja näistä saisi Luostarinmäen kaltaisen hienon museoalueen tai mökeissä voisi olla eri alojen yrittäjiä tekemässä ja myymässä tuotteitaan.

Mutta ymmärrän kyllä, että kukaan ei halua luopua mökistään. En minäkään luopuisi! Tosin ehkä pitäisin toisinaan avoimien ovien päivää…?

Ruukin alueella voi kuljeskella vapaasti, kunhan ei poikkea mökkien pihoihin taikka  kartanon puutarhassa yksityisalueen rajojen sisäpuolelle.

Täällä on hyvin kodikas ja lämmin henki. Melkein kuin olisi aikamatkalla.

Kirkkokin täältä löytyy. Ruukinpatruuna hoiti papin palkkauksen aina vuoteen 1870 saakka, jolloin tehtävä siirtyi Inkoon seurakunnalle.

Suomen ensimmäiset perunat muuten viljeltiin seppien puutarhoissa 1720-luvulla.

Ruukin kirkko on vuodelta 1737 ja sen kiinteä sisustus lienee alkuperäinen.

Ruukinraitti johtaa kartanoon, joka on rakennettu 1773. Se on asuinkäytössä, edelleen samalla suvulla, Hisingeillä, joille kartano siirtyi Billstenien jälkeen. (Lievä asuinpaikkakateus tässä kyllä iskee.) Kartanon puistossa on edelleen goottilainen kasvihuone, orangeria vuodelta 1844, jossa kasvatettiin mm ananasta, orkideoita ja sitrushedelmiä.

Vuonna 1723 kaksi ruotsalaisveljestä, nimeltään Hising, ostivat isonvihan seurauksena rappeutuneen ruukin ruukkioikeuksineen. He saattoivat ruukin uuteen kukoistukseen. Kartanon ympärillä on ranskalainen puutarha jossa on edelleen mm kiinalainen paviljonki. Nämä ovat yksityisellä puolella, joten niitä emme nähneet.

1730 oli ruukille tärkeä vuosi, kun se sai rautapellin ja tinatun läkkipellin valmistukseen lähes yksinoikeuden koko Ruotsin valtakunnassa. 1808-09 käyty sota katkaisi Suomen taloudelliset ja poliittiset siteet Ruotsiin ja samalla se merkitsi pellinvalmistuksen loppumista Fagervikissa hiljalleen.

Koitti aika, jonka kourissa Hisingerit muuttivat tilan asteittain maatalouden ja karjanhoidon varaan rakentuvaksi suurtilaksi.

Hisinger-suvun hautakappeli vuodelta 1766 on kirkkotarhan kulmassa.

Ruukinpatruuna Fridolf Hisinger (ruukin johdossa vuodesta 1824) kehitti maataloutta edelleen ja toi mm useita uusia kasvilajeja Suomeen. Olisipa kiinnostavaa tehdä kasviarkeologisia tutkimuksia Fagervikissa!

Lopuksi kurkkasin vielä kahvilaan, joka olikin perin söpö ja kutsuva paikka. Emme kuitenkaan jääneet ryystämään tänne mitään herkkukahvia, vaan nautimme vain hetken ulkoterassilla lämpimästä ilmasta.

Raaseporin linnassa!

Juhannuspäivänä lähdetään ajelemaan Mathildedalista ilman mitään ihmeempää suunnitelmaa, mutta matkalla hoksataan, että sissus, Raaseporin linnanrauniothan on ihan meidän reitillä! 

Linnan on perustanut tiettävästi Bo Jonsson Grip, kaupan ja hallinnon keskukseksi 1374. Tuohon aikaan Suomessa oli kolme valtiollista linnaa; Turun, Hämeen ja Viipurin linnat.

Keskiajalla täällä saattoi elellä hovielämää, nauttia mestausten seuraamisesta, kärvistellä piirityksissä, jännittää merirosvoja, shoppailla uusimpia uutuuksia.

Linna on rakennettu pienelle sisämaan saarelle ja sitä rakensivat talonpojat taksvärkkitöinään useiden vuosikymmenten ajan.

Kirjallisissa lähteissä linna mainitaan virallisesti ensi kerran 1378.

Aluksi linnassa oli vain kehämuuri ja kolme nelikulmaista, kolmikerroksista tornia.

1440-luvulta Raaseporin omisti drotsi Kaarle Knuutinpoika Bonde, joka rakennutti asuintiloja sisäpuolelle.

Bondesta tuli kuningas 1448 ja kahteen kertaan vielä myöhemminkin. Hän asui Raaseporissa 1465-67.

Täällä Bonde tapasi myös Raaseporin ruusuna tunnetun Kristiina Aabrahamintyttären Pohjan pitäjästä, jonka kanssa hän sai kaksi lasta.

He avioituivat kuitenkin vasta Kaarlen kuolinvuoteella, keväällä 1470. Avioliitto tosin mitätöitiin Kaarlen kuoleman jälkeen. Tämä tekee Kristiinasta ainoan suomalaisen kuningattaren.

Linnan loistokaudella täällä asui noin 70 ihmistä.

Linnaa hallinnoi myös yksi nainen; rouva Katariina Eerikintytär Nipertz 1483-87, joka oli linnanherra Lauri Akselinpoika Tottin leski. Hän kuoli linnassa 1487, noin 41-vuotiaana.

Katariinan jälkeen vallan otti Sten Sture vanhempi.

1500-luvun alussa vallan kahvassa oli Niilo Eskilinpoika Banér, joka teloitettiin joulukuussa 1520. Teloitus tapahtui linnanraunioiden pohjoispuolella sijainneella mestausmäellä.

Kyseessä olivat Tukholman verilöylyn jälkimainingeissa tapahtuvat poliittiset välienselvittelyt.

Viimeinen varsinainen linnanherra oli Erik Flemming, vuosina 1528-40. Kuningas Kustaa Vaasa erotti hänet virastaan.

Flemming tunnettiin yleisesti talonpoikien rääkkääjänä.

Menneisyys kurottaa nykypäivään; Lauri Akselinpoika Tott odotti syksyllä 1468 vaimoaan ja pientä poikaansa tulevaksi linnaan. Hän oli odottanut keväästä lähtien, mutta he eivät uskaltaneet matkustaa sodan vuoksi aikaisemmin.

Viimein suruviesti saapui linnaan; Katariina ja pieni poika hukkuivat Raaseporin ulkosaaristossa lähes 200:n muun kanssa. Sanotaan, että Katariina ja poika kummittelevat täällä edelleen.

Raasepori hylättiin 1553. Syynä hylkäämiseen olivat Helsingin perustaminen, jolloin linnan merkitys väheni, maankohoaminen, jolloin isoilla laivoilla perille ei enää päässyt.

Uusi yritys asuttaa linnaa tapahtui 1556. Kuitenkin olutkellarin romahtaminen parin vuoden kuluttua, oli viimeinen niitti. Linna hylättiin tämän musertavan tapahtuman jälkeen uudelleen.

Tämän jälkeen linna sai autioitua ja raunioitua yli 300 vuotta, kunnes raunioita ryhdyttiin restauroimaan 1890.

Muurit olivat romahtaneet ja lähes kaikki tiilet olivat murentuneet.

Pyöreästä tornista puuttui useampi kerros ja linnanpihalle oli muodostunut kolmimetrinen maakerrostuma.

Linna tyhjennettiin vyörymistä ja muureja vahvistettiin, jotta linna voitiin avata ensimmäisille vierailijoille 1893. Suomen ensimmäinen matkailumaja avattiin linnan viereen ja se toimii nykyään kahvilana.

Linnaa restauroitiin edelleen 1900-luvulla. Viimeinen restauraatio päättyi 1988.

Linnaa ei voi restauroida alkuperäiseen asuunsa, sillä ei tiedetä, miltä linna on näyttänyt.

Vesi on rakennusaikana ollut noin 2m korkeammalla ja linnalle on tultu laivoilla ja veneillä. Esteeksi kutsumattomia vieraita vastaan juntattiin linnan ympärille noin 18 000 paalua kahteen kehään. Niistä osa on edelleen paikoillaan.

Linna on avoinna tänä kesänä heinäkuun loppuun saakka joka päivä klo 11-19 ja elokuussa 16.8. saakka klo 11-17. Linnaan voi ostaa liput läheisestä lipunmyyntipisteestä ja ilman opastustakin linnaan pääsee toki itsenäisesti kiertelemään. Kuuntelin sivusta opastusta hetken aikaa ja voin vakuuttaa, että se on elämys! Opas oli varsinainen persoona. Mitään hillitöntä tungosta linnassa ei ollut, joten mielikuvituksellekin riitti tilaa. Pohdin millaista olisi loikkia ajassa vaikka 1730-luvulle katsomaan miltä linna näytti tuossa vaiheessa, ja edelleen 1630-luvulle, jolloin luulisi linnassa vielä olleen rakenteet suht kunnossa. 1530-luvulla siellä jo tulisikin vastaan vartijoita ja voisi joutua tyrmään tai ainakin vakavaan kuulusteluun. 1430-luvulla linna olisi pienempi, eikä lukuisia asuintiloja vielä olisi. Mahtoikohan 1330-luvulla paikalla jo olla rakennustyömiehiä?

Aattoilta Mathildedalissa

 

Liedon Vanhalinnalta päädyttiin Mathildedaliin, jossa nelisen vuotta sitten oltiin yötä paikallisessa majoituksessa. Siitä voit lukea lisää täältä.

Tosin täytyy alleviivata, että jos luet tuon vanhan jutun, niin niitä kaikkia putiikkeja ei enää ole täällä! Mun suosikkijutut oli poistuneet, eli Petri’s Chokolate on vain Porvoossa ja Halikossa. En kaipaa suklaata, vaan sitä ihanaa Räderin keramiikkaa, jota he ennen myi Mathildedalissa. Ja Tiina Harjolan keramiikkaakaan täältä ei enää saa. Sitä saa kylläkin Teijon ruukilta, joka on onneksi lähellä.

Uutena asiana löydettiin Matildan Kievari! Hyvin söpö pieni talo sivukujalla. Juomia saattoi jäädä nauttimaan sisälle tai sitten mennä ulos puutarhaan. Ensimmäisen kuvan puutarha on heidän.

Joimme kievarissa mojitot.

Sitten tepastelimme takaisin päätielle ja sen kulmassa oli vanha rukoushuone. Etualan kukat hohtaa kuin jeesus konsanaan (niissä vanhoissa risteissä, joita ihmisillä on seinillä).

Rannassa on aika paljon kaikenlaista; liikkeitä ja ravintoloita.

Bistro Bruket oli ensin meidän kohde, sillä siellä saatiin viimeksi hyvät pizzat.

Vaan hepä ei enää myyneetkään pizzoja! Järkytys. 

Lähdimme läkähtyneinä ja väsyneinä takaisin kohti autoa.

Jos joku haluaa perehtyä tämän ruukin ajantasaisiin systeemeihin, niin kannattaa kurkata tästä.

Täällä on kyllä paljon nähtävää. Ja jos esim pyöräilee pikkuteitä vähäsen, niin näkee todella kauniita paikkoja, jotka keskustassa pysytellen jäisi kokonaan näkemättä.

Lopuksi meidän pizzahimoon vastasi Kyläravintola Terho, jossa oli juuri alkamassa joku juhannuskeikka. Saatiin silti ystävällisesti hakea sisältä take away-pizzat, vaikkei lippua kekkereille ostettukaan.

Oltiin puskaparkissa ihan lähellä Terhoa ja syötiin herkulliset pizzat omassa autossa. Tämä pizza on Fuji. Loppuilta kuunneltiinkin sitten ’Baddingia’ livenä.