Aallon teatteri

 

Nyt katsotaan miltä Seinäjoen kaupunginteatteri näyttää.

Kaupungintalon kakkoskerroksen takaovelta nähtynä.

Teatterin on suunnitellut Alvar ja puolisonsa Elissa Aalto.

Teatteri valmistui muista Aaltokeskuksen rakennuksista poiketen vasta 1987.

Samoja Aaltomaisia aineksia täälläkin; selkeitä linjoja, tyylikkäitä valaisimia, sauvatiiliä.

Tärkeässä roolissa täälläkin on tilan tuntu ja valo.

Ihania valaisimia, kuten Aallolla aina.

Täydellisen Aaltomainen värimaailma ja tarkoin valitut huonekalut.

Ikkunoista voi katsella kaupungintaloa, Lakeuden Ristiä, sekä kirjastoa.

Teatterin 120-paikkainen ravintola.

Teatterista löytyvät mm Alvar-sali ja Elissa-studio.

Jopa tämä valaisinklassikko löytyy ala-aulasta. Sen vieressä voi levähtää penkillä ja ihailla näkymiä.

Ulkona sauvatiilet ja säleikkörakenne nivovat Aaltokeskuksen rakennuksia yhteen.

Upeita kohtaamisia

 

En tiedä, koettaako henkimaailma lähettää ympärilleni nyt roppakaupalla hyviä ihmisiä ja hyviä kohtaamisia, mutta sellainen oli taas viikonloppuna!

Tuntuu kuin olisin kohdannut kadoksissa olleen sisaren! Ryhdyimme melkein heti juttelemaan syvästi ja sitten istuimme ja puhuimme ja puhuimme kello neljään saakka yöllä. Enkä minä ole valvonut niin pitkään enää vuosikausiin! Oli hassu olo; en ole koskaan tavannut ihmistä, jolla on niin samanlainen logiikka ja samantyyppinen mieli (varmaankin adhd) kuin minulla. Se on hyvin hyvin harvinaista. Että jonkun laskupääkin on samanlainen ja laskemislogiikka myös. Omituista!

Tällaisista kohtaamisista saa energiaa ja valoa ihan tavattomasti.

Aallon kaupungintalo

 

Seinäjoen kaupungintalon suunnittelukilpailun voitti tietenkin Alvar Aalto. Kaupungintalo muotokieli muistuttaa flyygeliä ja se valmistui 1962.

Flyygelimuodon näkee parhaiten sivulta päin, esimerkiksi tästä kirjaston edestä.

Samaan Aaltokeskukseen kuuluu myös Lakeuden Risti.

Aukion reunoilla on kaupungintalon ja kirkon lisäksi Aallon teatteri ja kirjasto ja hiukan taaempana myös virastotalo, jotka ei näy kylläkään ihan tässä kuvassa, sillä niistä tulee omat julkaisut.

Kaupungintalon takaosa on hyvin tyylikästä Aaltoa sekin. Tämä länsisiipi on alunperin suunniteltu kaupunginjohtajan asunnoksi, mutta muutettu työtiloiksi 1970-80-luvuilla.

Keraamiset sauvatiilet Aalto oli kehittänyt Kelan pääkonttorin suunnittelun yhteydessä 1953-1956.

Kaupungintalon takaa pääsee ylätasanteelle.

Säleiköt ja sauvatiilet yhdessä - toimiva kokonaisuus!

Pääsisäänkäynnin edustalla on pilarihalli

Kirkko on saanut muotonsa ruumisarkusta, kirjasto taas avoimesta kirjasta, kaupungintalo flyygelistä.

Ja sitten kurkistus kaupungintalon sisätiloihin. Ala-aula.

Puhtaat pinnat ja yksinkertaiset linjat.

Valaisimet ja valkoisin sauvatiilin koristellut pylväät ala-aulassa.

Toisen kerroksen ylä-aula.

Valtuustosalin tyylikkäät valaisimet ja istuimet.

Seinäjoen vaakunassa kuvataan vanhan vesitornin sakaroita.

Ihailen näiden tuolien linjoja.

Valon kajastus valtuustosalissa on upea.

Tunnelma on kuin aika olisi pysähtynyt. Ja tuoksukin on omanlaisensa.

Ovenkahvat! Näitä kuulemma jopa varastetaan ovista.

Yksinkertaiset värit, muodot ja hillitty määrä huonekaluja. Se riittää.

Kaupungintalon piirustukseen heijastuva sisätila.

Näkymän kruunaa takaseinän ikkunoiden säleikkö.

Kaunista kaidelinjaa.

Lähes kaikki Aaltomaiset elementit samassa kuvassa.

Nämä linjat - kaikkiin neljään suuntaan - lumoavat.

Jos asuisin funkistalossa, niin sauvatiiliä olisi pakko saada omiinkin seiniin!

En kyllästy näihin koskaan!

Musta vai valkoinen…

Ja lopuksi voi vaikka levähtää ala-aulan tuoleilla, selata Seinäjoki-oppaita ja suunnata fiilistelemään lisää Aallon rakennuksia.

Helvetin esikartanostako olen vuokrannut huoneen?

 

Tulen työhuoneelle aikaisin, ensimmäisenä koko talossa. Rauha ja viileys, ah. Aamupäivän mittaan taloon tipahtelee enemmän ihmisiä, yksi kerrallaan. Iltapäivällä alkaa jyminä. En tiedä mitä se on, ehkä Pirkkalan kentältä on taas lähtenyt koneita tarkkailemaan drooneja tai tekemään sotaharjoituksia, sillä niitähän on nykyään aika paljon. Onko ilmassa ukkostakin? Aamulla satoi ja päivä on pilvinen ja tuulinen. Työhuoneen ikkunan alla kasvaa puu, jossa istuskelee kyyhkysiä.

Haen sopivaa paikka, jossa voisin lukea kaikessa rauhassa. Talvella sellainen onnistui lähes missä tahansa, nyt se ei onnistu enää juuri missään. Ja sitten se alkaa, jyminä voimistuu selväksi musiikiksi. Päässä vinkuu tinnitus, aamusta iltaan, taukoamatta ja se ei pidä kovista äänistä. Rauhallisessa paikassa en kiinnitä siihen huomiota, mutta muuten se ärsyyntyy metelistä, ihan kuin haluaisi ilmoittaa huutaen, että täällä minäkin olen kuuluuko?!

Avaan netin; Hiedanrannan tapahtumat, no niin siinähän se sitten on, syypää tähän infernaaliseen meteliin, joka vaan kovenee ja syvenee. Tehdasaukiolla järjestetään Ankea-festivaali. Siis noin 50 m päässä talosta. Sellaisia bändejä kuin God is an astronaut, This will destroy you ja Katatonia. On toki hienoa, että on tapahtumia ja taidetta ja kulttuuria. Mutta nyt tuntuu samalta kuin minä menisin jonkun säveltäjän korvan juureen huutamaan omia tekstejäni, oikein kailottaisin mitä Matilda milloinkin tekee ja sekoittaisin hänen aivonsa sekasotkuksi ja ajatuksensa rikkonaisiksi pätkiksi. Ja sitten sanoisin, että tämä on kuule kulttuuria, että olepa nyt vain iloinen siitä! Jessus, sanon vaan, koska olen alkanut suhtautua kaikkeen yhä enemmän kuin mummojen mummo ja ihmettelen taas kerran sitä, miksi musiikin on oltava niin kovalla. En yhtään ihmettele miksi niitä työhuoneita halutaan rauhallisista paikoista! Olisikohan Villa Lantessa tilaa…

Tummissa fiiliksissä

 

Ihan hiukan ehdin jo ajatella, että meidän elämän painajainen alkaa olla takanapäin. Että vaikka se vaatiikin vielä pitkän ajan toipumista, niin kuitenkin pahin on ohi. Siis painajainen nimeltä syöpä. Mutta ei, se saatana hilluu täällä yhä edelleen! Neljäs syöpä meidän perheessä neljän vuoden sisään on jo aivan helvetin paskaa.

Se on kuin näkymätön kahle, josta ei pääse irti. Se vaikuttaa kaikkeen suunnitteluun vahvasti. Se vaikuttaa mieleen ja siihen miten jaksaa asioita ottaa vastaan. Ja se vaikuttaa myös syöpäpelkoon, joka ehkä olis muuten alkanut hiljalleen laantua ajan kanssa. Näen painajaisia, herään vatsa kipeänä ja itken herkemmin kuin aikoihin. Yritän olla reipas, mutta se ei kovin hyvin onnistu. Valvon öisin ja mietin, että miltä tuntuu kun mieli alkaa hajota. Että onko se sitä, kun ei enää vaan jaksa pitää kiinni. Onko se nyt.

Kartanokuulumisia

 

Onpas vierähtänyt muutama aika siitä, kun oon viimeks päivittäny kartanokuulumisia. Jotenkin musta tuntui pitkään siltä, etten muusta puhukaan kuin kartanosta ja aloin varta vasten tähyillä muihin aiheisiin.

Ensinnäkin tehtaan viereinen ratikkapysäkki näyttää nykyään varsin passelilta; piipussa on vanhoista muurauslastoista tehtyjä kukkia kunnianosoituksena entisajan muuraustaidolle, ratikkalinjan vierustalle on istutettu paljon erilaisia kukkia, tehtaan remppa etenee ja tehdasaukion toiminta valmistautuu kesään. Ravintola, jätskikioski ja sauna ovat näyttäneet merkkejä talviunilta heräämisestä. Tosin näillä keleillä vois tuommoisen heräämisen ajoittaa ihan vaan sään mukaan vähän aikaisemmaksikin, eikä aina se ’kun me avataan kalenterin mukaan kesäkuun eka päivä…’

Uusia huonekaluja ei olla hetkeen aikaan saatu kartanolle, mutta uusia vuokralaisia on tullut kyllä. Kovin paljon ei taida olla enää tilaakaan, ehkä kaksi vajaata huonetta. Mahdollisesti joku yhteiskäyttöhuone muutetaan jossain vaiheessa vuokrahuoneeksi, jolloin tilaa saadaan ehkä vähän vielä lisää.

Alakerran keittiö ja ruokailuhuone elävät elämäänsä jo vähän viihtyisämpään suuntaan. Tämä ruokailuhuone on jonkun kuningasideasta muutettu aikojen saatossa ihmeelliseksi barokkilinnaksi, joka ei yhtään sovi kartanon muuhun tyyliin. No, ehkä se on parempi kuin pelkkä kylmä toimistolook, joiden kaikuna katossa on edelleen loisteputket, kuten niin monessa muussakin tilassa, esim lähes kaikissa työhuoneissa. Ne riipii rumuudellaan ihan sieluun saakka. Huomatkaa hämyisen likainen ikkuna!

Meidän huoneen ikkunat on nyt pesty ja kasvit ja maljakot asetettu sievästi paikoilleen. Eipä niitä klaseja kukaan tullut pesemään, ihan itse oli tartuttava hommiin. Ostin ikkunanpesusetin, mutta kaupunki kieltäytyy hyvittämästä siitä mitään. He ei myöskään suostu pesettämään ikkunoita millään firmalla, koska kalliiksihan se tulee. Voi jestas. Pitääkö tässä kaikki itse tehdä, kysyn vaan? Aivan sairaan hirveää katella harmaita ikkunoita, joita ei ole kuulemma pesty viiteen vuoteen!

Tämähän menee silleen, että kaupunki vuokraa tilan ja ehtona on, ettei siihen mene rahaa heiltä yhtään. Ei siis panostusta mihinkään niin turhanpäiväiseen kuin viihtyisyys. Ja kyllä, jokainen ihan itse rakentaa sen oman työhuoneensa viihtyisäksi, mutta tarkoitan tässä nyt yhteisiä ja yleisiä tiloja. Suoraan sanottuna hävettää kartanon puolesta. Itse tekisin toisin, jos voisin päättää.

New York päätyi oman työhuoneen seinälle. Se on kaupunkikuva, jossa on vasta muutama pilvenpiirtäjä! Tosi ihana katella ja miettiä millaista sen ajan Nykkiin olisi mennä. Vähän muitakin suunnitelmia omaan työhuoneeseen on, mutta niistä enemmän varmaan ensi viikolla. Matilda-projektin kanssa olen jonkinlaisessa blokissa, jumissa, suossa. Se on kai ihan normaalia, joten en ehkä panikoidu ihan vielä.

Ja koska asia on muutenkin jo julkinen, niin voin kai sen täälläkin sanoa; kaupunki on laittanut kartanon poistolistalle. Kartano tarvitsee suuren perusrempan, eikä kaupunki aio sitä tehdä. Niinhän minä jo arvelinkin. Tämähän on vain väliaikaisratkaisu, kunnes tehtaan telliskivi valmistuu. Ei se kyllä ole yhtään sama, kuin upea kartano, mutta näillä mennään. Kartano menee siis tällä tietoa myyntiin 2030. Ryhdyn kai lottoamaan taas kerran, heh. Paljonkohan ne tästä haluis? Viis milliä? Vai yhden? Remppa maksaa miljoonia ehkä sekin. Ja ylläpito tonttivuokrineen voi olla ällistyttävä. Jos tämän joku ihana ihminen remppaa yhtä kauniiksi kuin Milavida on rempattu, ja avaa tänne ravintolan, kahvilan, boutiguehotellin tai jotain, niin muutan heidän nurkkiin sitten uudestaan. Nyt vain toivotaan, ettei kaupunki peru lupaustaan ja aikaista myyntiä!