.

.

27.11.2022

Enpä hittovie olis uskonu!

 

Mun isä oli innokas lintujen ruokkija. Osti tutulta maanviljelijältä kaurasäkkejä ja piti kylän fasaaniparven elossa läpi talven monen kymmenen vuoden ajan. Vei mettäänki jäniksille ruokaa. Suunnitteli pihaan monia pikkulintujen ruokintapaikkoja, joissa oli pähkinöitä ja läskiä ja muuta semmosta. Hymähtelin sille touhulle vähä. Ei vois mikää vähempää kiinnostaa ku pikkulinnut ja niitten ruoka! Fasaanit nyt oli ihan jees, kun niitä saatto olla jopa 40 yhtä aikaa pihassa kiekumassa. Paitti että hyi hitto kun niillä on ruma ääni!

Sittemmin ihmettelin keski-ikäistyviä kavereita, jotka opetteli lintujen ääniä ja yritti tunnistaa jotain yhdentekeviä tirppoja. Kattelin sitä touhua vähä niinku että et oo tosissas… Tunnistin lintumaailmasta ehkä pari kolme. Sen fasaanin, sit sen ”vauvalinnun”, joita näki aina Viron matkalla ja sit joutsenen. Harakkaa ja varista piti aina miettiä monta sekunttia, että kumpi olikaa kumpi. Kun nehän on ihan epäloogisia! Harakka H=niinku harmaa ja Varis V=niinku valkonen onki väärin päin! Kuka ne on oikeen nimenny?! No okei, punatulkku ja talitintti. Joskus kuovi ja kurki. Tota viimestä piti miettiä ikuisuus, että mikäs se ny taas olikaa.

Ja mitä kaikkia näitä ny on. Yhtä harmaata massaa, kaiken maailman piipittäjiä. Ja sitten tuli se yks pikkulintu tuomaan isän kuolinviestiä. Koputti ikkunaan ja toiseenkin. Tuijotti ja niiaili. Ja sit meni kymmenen minuuttia ku sisko soitti, että sairaalasta oli soitettu. Sillon mä ajattelin, että ohhoh, onko siinä sittenkin perää, kun aina sanotaan, että linnut tuo kuolinviestejä. Pakko uskoo, kerta tää toi!

Ja mitä tapahtuu nyt? Mää ripustelen linnuille siemenpallukoita kotiin ja mökille ja odotan jännityksellä, että tuleeko herra närhi, jonka opin tuntemaan viime talvena ja tuleeko herra tikka, joka on mun henkilökohtanen kaveri! Siis oikeesti? Odotan pinkeenä jännityksestä, että kelpaako ruoka! Kuka on pihan kunkku ja että ei kai ne vaan pelkää mua, kun toljotan metrin pääs ikkunalla? Että onpa jännittävää, että tuleeko paikalle ensi orava vai närhi? Tähän on tosiaan tultu, eipä olis kyllä uskonu.

Minä se olen marssinu ulos ku voitonpäivän paraatista revästynä, just sillon ku huvittaa, olkoon vaikka susilauma puuvajan ja mun välissä. Murahtanu vaan, että hittoon siitä ny! Ja ny mää nyherrän täälä sisällä ja pelkään, että joku pikku tirppa säikähtää jos mää teen äkkinäisen liikkeen sisällä! Eipä olis jumankauta kyllä ikinä voinu uskoo.


26.11.2022

Kipu todistaa, että on elossa!

 

Voi vehnä. Taas uus yöllinen kipu! Ensin oli niitä epämääräisiä sisäelinkipuja, jotka tuli aina yöllä, niin ettei lopulta pystynyt nukkumaan kuin koiranunta. Lääkäri arvuutteli, että kyseessä olis refluksi. No ainakin ne helpottui närästyslääkkeitä popsimalla ja asentamalla sänkyyn hyppyrimäen, joka kohottaa tyynyn ylemmäs.

Sitten tuli lonkkakipuja. Molempiin lonkkiin ja etenkin yöllä. Sillai, että heräsin kipuihin, eikä mikään asento oikeen ollu hyvä. Kunnes siemasin sen Lidlin inkiväärishotin ja se oli sillä selvä, ei enää lonkkakipuja. Käsittämätöntä, mutta niin se vaan meni. Odottelen edelleen vähä epäluuloisena, että tässä on vaan joku hämäys menossa, että kyllä ne kivut siitä palaa entistä ilosempina takas.

Ja nyt sitte! Yhtä varmasti ku kallistan pääni tyynyyn, alkaa vasen käsi puutua. Melkein jo rääkäsin eilen miehelle, että apua! Sydänkohtaus! Ambulanssi! Mutta sitte tajusin, että ei mulla oo mitään muita oireita. Ei kipua rinnassa, ei muljahduksia, ei huonoa oloa, ei kylmää hikeä, elämä ei vilise nauhana silmien editse, eikä kuolleita sukulaisia ole tullu kylään. Vielä.

Mutta koska puutuminen on pahentunut viikon ajan joka yö ja häiritsee jo tosiaanki nukahtamista, niin pakkohan sitä on miettiä, että mistäs tässä nyt sitten on kysymys. Ihan sillai maalaisjärjellä päättelin lopulta, että kyseessä saattaa olla hartioitten jumitus. En oo käyny hierojalla kevättalven jälkeen, että se olis hyvä selitys. Heti kohta, kun olin saanu rentoutettua käteni ja hartianseudun, tuli unikin.

Lääkärissä ramppaaminen on niin turhaa. Kun se menee aina näin; ensi oottelet vuoden, että kyllä tämä tästä ja ei se lääkäri kuitenkaan sen paremmin tiedä. Sitte erinäisten turhautumisten ja elämänlaadun heikentymisen lannistamana lopulta päätät soittaa terveyskeskukseen. Siihen menee muutama päivä, siihen meinaamiseen. No sitte joskus pääset läpi siitä jonosta, mahdollisesti kerran elämässä ihan sen ekan puhelun aikanakin jo. Katot silmät kiiluen kalenteria ja oot valmiina merkkaan ylihuomiselle lääkärikäynnin, niin se ääni sielä langan pääs sanookin, että tossa olis kuule kolmen kuukauden päästä aikoja… tai jotain sinne päin. Ei ainakaan samalla viikolla tai seuraavalla. Eihän sitä tiedä onko elossakaan enää kolmen kuukauden päästä!

Sitte kaks tuntia ennen lääkäriä koet ihmeparantumisen ja lääkärillä et edes muista miksi tulinkaan tänne ja koko juttu tuntuu niin turhalta ja epämääräiseltä ja lääkäri valittaa kolesterolista tai kehottaa laihduttaan ja on muutenki sun lasta nuorempi. Semmonen eksyksissä oleva nuorisolainen, jolle tekis mieli sanoa, että  missä sun isä on, kun eihän tuon ikänen voi olla mikään lääkäri. Miks elämästä menee aina suuri lohko tämmöseen kaikkeen turhanaikaseen.


25.11.2022

Pitäskö tehä jonkinlainen portfolio…

 

Portfolio, sepä se. Pitäshän sellanen olla kaikilla, jotka hakee töitä (riippuu tietty töistä; ehkä metallinsulatuksesta ei ole apua, jos hakee räätälintöitä) tai joiden tekemiset jotenkin liippaa vaikka käsityöjuttuja. Niinpä. Tässä on silti vierähtänyt about 20 vuotta pohtien, että joo, oishan se, oishan se tietty varmaan ihan hyvä juttu. Ja sitte unohdettu koko asia. Kunnes se on taas tullu mieleen ehkä vuoden parin päästä ja taas mietitty samalla höökällä, että joo-o, jaaha… ja taas unohdettu.

No on se nyt jumalauta kumma, että ei yhtä portfoliota saa aikaseksi! Äkkiä joku muistilehtiö tänne, niin saa ees hahmoteltua niitä kaikkia osaamisentynkiä, joita on tullu haparoitua vuosikymmenten mittaan. Tästä tulee kyllä hieno! Ainakin paperilla. Voi sanoo, että katoppas mitä kaikkee mää osaan!! Vaikka oikeesti useimpia juttua on tehnykki vaan kerran ja siitäkin on 18 vuotta ja sen koommin ei oo ollu mitään käsitystä kuinka semmonen asia tehään. No mutta silti. Ohan se ny hienoo.

Hahmottelin jotaki listaa muistin syövereistä. Kaikenlaisia kursseja on tullu käytyä ja siinäpä sitä onki sitte miettimistä. Että kävinkös mää semmotteen intiaanikorukurssin joskus milleniumin korvilla? Ja onkos mulla siitä mitää konkreettista jälellä, jotta saan kuvata todistuskappaleita siitä, miten sitä on kieli poskessa väsätty sitä sun tätä. (Mulla muuten menee toinen käsi aina omituiseen asentoon, kun oikein keskityn johonkin. Havahdun yleensä siihen, kun käsi on jotenkin kouristuksenomaisesti ilmassa, eikä sille oo mitään syytä. Jotkut piuhat vissiin vähä solmussa tuol aivorungossa.)

Oikeestaan en tee sitä portfolioo kenellekkää varsinaisesti, kun emmää hae sellasia töitä. Mutta voihan se tuleva pomo ajatella siitä positiivisestikki. Että onpas toi kiinnostunu kaikenlaisesta. Taikka sitte, että jopa on hajottanu ittensä moneen; eihän tuosta tuu mitää. Ja on siinä tietysti aiva oikeessa. Tässä sitä vaan rämmitään pätkätyöläisyyden ja osa-aikatyöläisyyden välissä, vaikka ihan kohta on eläke käsillä. No ei ny ihan viä ens vuonna, mutta jonku laskurin mukaan ehkä 11 vuoden päästä. Että sillain on elämässä silppua silpun päälle, eikä mitää valmista. Kuhan tän portfolion ny sais valmiiks. Listalle kertyy näköjään riipin raapin 26 ähellystä, joista en voi mennä takuuseen, osaanko toistaa niitä sitte pyydettäessä. Edes sen pelastavan juutuubin avulla.


24.11.2022

Some vai vapaus?

 

Eräs ystäväni sanoi hiljattain, että yksi elämän parhaita päätöksiä on ollut lähteä facesta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä! 


En tiedä moniko mieltää blogit sosiaaliseksi mediaksi, mutta minusta se on vähän siinä rajoilla, että oikeastaan se ei sitä ole.  No, oli tai ei, blogit erottuvat muusta someilusta minusta ensisijaisesti sillä, että minun ei tarvitse ottaa vastaan yhtään kommenttia, jos en tahdo ja voin tehdä blogista niin kauniin ja oman näköisen kuin alusta sallii. Ja visuaalisena ihmisenä ärsyynnyin todella siitä, miten face joitakin vuosia sitten muuttui ja kaikki kauneus, jota siihen olin yrittänyt väsätä, valui tyhjiin.

No enhän minä mikään someasiantuntija ole, koska olen tunkenut pärstäni vain faceen. (En edes tiedä mitä niitä kaikkia nykyään on.) Mutta siinäkin oli kyllä tarpeeksi! Se kuplautuminen, joka facessa on tapahtunut, on uskomatonta. Jokainen elää omassa kuplassaan, keskustelee samanmielisten kanssa ja vahvistaa sitä omaa näkemystään. Miten siinä voi oppia keskustelemaan eri mieltä olevin kanssa? Miten siinä oppii miettimään omia ajatuksiaan eri kantilta, jos kukaan ei koskaan tuo esiin muita mielipiteitä?

Minulla esimerkiksi on tuttavapiirissä kaiken ikäisiä, kaikista sosiaaliluokista olevia ihmisiä, monenlaisista ammateista olevia ja koulutustaustaa omaavia, monenlaisten mielipiteitten takana hoippuroivia. Ja minusta se on rikkaus! Parhaiksi ystäviksi koen sellaiset ihmiset, joiden kanssa voimme puhua aivan mistä vain, olla myös täysin eri mieltä ja silti emme ikinä huuda tai riitele. Hyväksymme sen, että minä oon tämmönen ja sinä oot tuommonen, eikä kumpaakaan ole tarvetta muuttaa.

Lähdin facesta somelomalle toissakesänä, enkä ole palannut varsinaisesti koskaan. Profiilini olen säilyttänyt, jotta voin mesellä ottaa yhteyttä sukulaisiin ja vaihtaa esim valokuvia. Joskus käyn katsomassa jonkun tietotyyppisen asian faceryhmästä, mutta en jää sinne katselemaan päivityksiä ja viettämään aikaa. Facesta lähdön jälkeen ajankäyttöni muuttui, enkä ollut enää niin ärtynyt joka päivä. Facessa nimittäin törmäsin hirmu usein johonkin agressiiviseen kanssasisareen (usein ne olivat naisia, kyllä!) ja lannistuin siitä arvostelun, haukkumisen, naljailun, vittuilun, tahallisen väärinkäsittämisen ja pahansuopuuden määrästä.

Jotenkin sain elämäni takaisin, kun käänsin katseeni jälleen ympärilleni, kuten ennen. Aloin taas elää tätä hetkeä, enkä miettiä jotain jonkun nobodyn sanomaa tai tekemää tai ajattelemaa, joka ei koske minua yhtään. Tsemppaan kaikkia halukkaita irroittautumaan somesta! Ekat päivät on hankalia, mutta sitten tulee helpotus, sen takaan. Kevyt ja vapaa olo. Sellainen ihanan luonnollinen fiilis, joka oli joskus ihan normi.


23.11.2022

Hieman kyllästynyt puhelimeeni


 No nyt. Nyt on iskenyt aikamoinen kyllästyminen puhelimeen. Aluksi se oli minusta huikean hieno leidipuhelin, kullanvärinen ja nätti ja toimivan oloinenkin. Otin sen käyttöön tasan kolme vuotta sitten. Ensin oli tietysti kauhea opettelu, kun olin lähes kymmenen vuotta tottunut käyttämään Nokian mallia (C5-00), mutta kun sinnikkäästi vaan tahkosin ja tahkosin, niin kyllä se siitä sitten pikku hiljaa tutuksi tuli.

Tähän väliin täytyy varmaan sanoa, että en halua älypuhelinta vieläkään. Yhtä sellaista olen töissä käyttänyt, eikä se ollutkaan niin vaikea kuin aina kuvittelin, mutta silti. Minä olen menneen ajan nainen. Mieluiten eläisin sellaista aikaa, kun puukuorinen puhelin tönöttää äveriään talon seinässä ja kampea vimmatusti vääntämällä saadaan yhteys keskusneitiin. Sellainen Niskavuorelainen fiilis pitäisi olla. Sentraalisantra tosin siellä langoilla aina vakoilisi kaikkia puheluita, se on selvää, mutta silti kaipaan sellaiseen aikaan!

No, mutta koska puhelinlangat on nyt kiskottu huitsin nevadaan lähes kaikkialta, niin käytetään nyt sitten kännykkää. En kyllä ymmärrä miksi vanha hyvä systeemi pitää repiä pois! Entä jos tämä näkymätön verkko häviää olemattomiin joku päivä? Lakkaa toimimasta? Mitäs sitten? No olkoon miten on, mutta tässä puhelimessa nyppii nyt se, miten kullanväriset näppäimet on kuluneet ja lasin alla on runsaasti pölyä. Eikä se muutenkaan ole niin näppärä kuin se edellinen malli.

Minulla on jokunen vanha puhelin vielä jemmassa, (samassa jemmassa, jossa säästelen vanhoja rikki menneitä) mutta en tiedä onko niiden käyttöön ottaminen vielä hankalampaa ja onko ne vielä oudompia toiminnaltaan, kuin tämä nykyinen. Toisaalta kiinnostaisi myös simpukkapuhelin ja niitä kai on uusiotuotannossakin. Toisaalta ärsyttää, että puhelinta pitää vaihtaa niin usein. Haluaisin, että se kestäisi vähintään 50 vuotta! Joitakin vuosia sitten soittelin välillä 1930-luvun puhelimella, että kyllä ne ENNEN kesti pitkään! Miksi kaikki etenee niin nopeasti? Muoti ja kaikki vaihtuu niin kuin oltaisiin mieltä vailla. Taidan olla tänään huonolla tuulella, joten poistun jupisemaan itsekseni ja mietin tätä puhelinasiaa vielä.


22.11.2022

Kun kaikki ei mene putkeen keramiikkatunnilla

 

Olen jo kertonutkin, että aloitin keramiikkatunnit tänä syksynä. Olen joka tunnilla tehnyt uusia töitä ja niitä onkin nyt kertynyt jo mukavasti. Olen pääosin ollut tyytyväinen töihini, ehkä koska en pyri sellaiseen täydelliseen jälkeen. Minusta käsityössä pitää olla käsityön leima. Mutta mutta, nyt voin kertoa, että silti asiat voi mennä mönkään pahemman kerran.


Sain idean tehdä pienen tuikkukuusikon, joka olisi talvikaudella varmasti paljon käytössä. Noh, kuinkas sitten kävikään; kolme kuusta sai kuivatushyllyssä osumaa ja irtosi. Harmitti kyllä aika lailla. Sain eteeni korjaussavea ja töhrin kuuset jotenkin takaisin paikoilleen, vaikka työn jälki ei enää yhtään miellyttänytkään. Siitä tuli käsityön sijasta töhryinen!


Eilen, kun sain kuusikon taas käsiini yhden polton jälkeen, sen kuuset kaatuivat itsestään! Nyt vasta harmittikin! Mietin hetken, että lasitanko kaikki erikseen ja liimaan ne kiinni vasta valmiina, mutta totesin, että tämä toisi aina mieleen harmituksen ja päätin viskata kuuset roskiin ja tehdä jäljellä olevalle hakkuualueelle lasituskokeiluja.


Ja koska idea kuusikosta kuitenkin miellytti, päätin tehdä uuden kuusikon! Siihen tuli paljon enemmän kuusia ja ne ovat limittäin, hiukan toisiaan tukien.


Sisäpuolelle leivoin ohuen savimakkaran, jonka laappasin kiinni kuusiin. Nyt luulisi, että tämä kuusikko kestää suuremmankin tornadon! Vielä en ole päättänyt millä värillä lasitan tämän työn. Tuleeko siitä musta (koska pimeässähän ne kuuset talvi-iltaisin on), vai tuleeko kuusista vihreät ja niiden päälle valumaan valkoista lunta…


Alusta on tehty kermaviilipurkin muovikannella ja kuuset pienellä piparkakkumuotilla. Tammikuussa näen millainen tästä valmiina tulee, joten pieni odottelu ja jännitys on edessä. Hmm, ai niin,  eikös tämä sitten olekaan jouluksi valmis…?! Tätä pitää varmaan nyt säätää jotenkin, jotta saan työn heti ensi viikon lasituksen jälkeen itselleni! Viimeinen kurssikerta on ensi viikolla, mutta täytyyhän sieltä voida hakea töitä vielä ennen joulua…



21.11.2022

Kässämessuilua!

 

Vihdoinkin pääsin kässämessuille! Korona esti pari vuotta tämän ihanuuden, pentele vie, mutta nyt messuilin niin, että jalat oli illalla ihan tohjona!

Vaikka olen asettanut itselleni vaatteidenostorajoituksia (ostolakko muina aikoina paitsi tammi-, touko- ja syyskuussa), niin sallin itselleni nyt yhden vaatehankinnan. Syyskuussa hankintana oli vain yksi T-paita ja sen vuoksi päätin, että nyt voin joustaa. Silmäni liimaantuivat tähän Ehta-tunikaan jo kaukaa ja ilahduin sen kuosista. Totesin, että koska kaapissa on monta punaista tunikaa, tahdon ehdottomasti lisää jotain muuta väriä sinne sekaan. Vaikka tämä ei olekaan pitkähihainen talvitunika, tarrauduin tähän sellaisella kiinnostuksella, että mitään tietä ulos ei ollut, paitsi kassan kautta.

Seuraava hankinta oli puikkomitta. Olen niin amatööri kaikkien puikkojen kanssa, että en todellakaan osaisi sanoa mitä kokoa puikko on, ellei siinä lue kokoa. Siksi tällainen tarvitaan ehdottomasti! Minähän en siis kudo (niin, meillä päin sanotaan ”kudo”, muualla ne kuulemma neulovat) juuri ollenkaan, mutta aikeissa on sisäistää tämäkin käsityötekniikka lähitulevaisuudessa entistä paremmin.

Kun viimeksi olin käsityömessuilla, muistan miten ihastuin suunnattomasti eräisiin koruihin. Ja kuinkas ollakaan, nyt nuo korut osuivat silmiini uudelleen! En miettinyt sekuntiakaan, kun tepastelin SLotta- korupöydän luo ja valkkasin valikoimasta juuri kaikkein sopivimmat korvakorut ja kaulakorun. Uh, miten rakastan tällaisia koruja!




19.11.2022

Kommentointiongelmia


 Juuri kun luulin päässeeni blogiongelmista eroon, niitä tuli pari lisää. Ensin mun blogin vanhat kävijälaskurit meni hassuksi. Toinen jumitti (näytti että ketään ei käy, vaikka kommenttejakin tuli) ja toinen alkoi olla poissa kun avasin blogin. Tilalla oli joku epäilyttävä mainosteksti. Päädyin poistamaan molemmat, vaikka olenkin tilastoihmisenä perin kiinnostunut kävijäliikenteestä blogissa. Mutta koska blogin taustalla on se ihan omakin tilasto, niin miksipä ladata muita enää? Toisaalta ne ulkomaisten kävijöiden maat ja määrät oli kyllä kiinnostavia! No, toistaiseksi yksi laskuri riittäköön, vaikka se ilmeisesti laskeekin kaikki omatkin sivulataukset, joka on hölmöä sekin.

Seuraava ongelma tuli pian tämän jälkeen. En pysty enää kommentoimaan toisten blogeihin itsenäni. Vaikka näppään pudotusvalikosta ”URL-osoite” (siihen oman blogin osoite) ja nimeksi Thilda - tämä on siis toiminut jo kuukausia näin - niin nyt typerä ohjelma sanoo just ennen kommentin julkaisemista, että tapahtui virhe ja koko kommentti katoaa huitsin nevadaan.

Joten älkää ihmetelkö kun käyn kommentoimassa anonyyminä ja pistän sinne tekstin alle nimeni ja blogiosoitteeni. Se johtuu vain tästä, että muuten en saisi sanaani kuuluviin. Introverttiudestani huolimatta haluan kyllä melko usein kommentoida jotakin. Jos joku osaa nyt kertoa mistä tämä johtuu (puuttuuko taas joku kirjain jostain, vai mitä kummaa) ja miten asian saa korjaantumaan, niin tattis. Ei jaksais koko ajan pohtia ja ratkoa jotain tietoteknisiä juttuja!


18.11.2022

Tinnitus - kun koskaan ei ole hiljaista

 

Se alkoi kenties jo 80-luvulla, kun tönötin keikoilla eturivissä ja lopun aikaa kuuntelin korvalappustereoista täysillä ties mitä. Edelleen kuuntelen aika ajoin ties mitä, mutta korvalappustereot ja HC-punkki on taakse jäänyttä elämää, luojan kiitos!

Minulla on ollut tinnitus niin kauan, että en pysty sanomaan koska se on alkanut. Koko ajan, aamusta iltaan, molemmissa korvissa soi aikamoiset torvet. Hassua kyllä, olen elänyt suurimman osan elämääni edes tajuamatta, että minulla on tinnitus! Joskus kolmisen vuotta sitten luin kuinka joku kuvaili sitä auvoista tunnetta, kun luonnossa on täydellinen hiljaisuus, kun ei kuulu MITÄÄN! Tuohduin, sillä eihän sellaista olekaan; koko ajan korvissa piipittää ja soi. Useita ääniä ja useita volyymejä yhtä aikaa. Sitten pysähdyin ajattelemaan, vai soiko…? Ehkä kaikilla ei soikaan?! Tutkailin asiaa mielessäni ja hoksasin, että hyvänen aika, mullahan taitaa olla tinnitusta!

Piti mennä lääkäriin, mutta ennen kuin ehdin varata aikaa, alkoi korona ja juutuin kotiin. En ole tehnyt asialle vieläkään mitään, koska uumoilen, että tälle ei edes voi tehdä mitään. Muistan, että joskus oli aika, kun tämä äänimaailma oli näin päällekäyvä vain kuumeessa. Nykyään tämä on normi, eikä muita äänimaailmoja ole. Ei etenkään mitään hiljaisuutta. Miten en tule hulluksi tämän kanssa? Koska olen tottunut. Koska en tiedä enää vertailukohtaa. Koska pystyn unohtamaan tinnituksen pitkiksi ajoiksi (tunneiksi) jos on mukavaa muuta ajateltavaa.

Mutta silti; miltähän se hiljaisuus kuulostaisi? Onko paljon kohtalotovereita? Ja osaako joku sanoa auttaako tähän ylipäätään mikään? (Ja se ei vie tinnitusta pois, jos lähellä on joku muu kova ääni - tätä usein tarjotaan ”avuksi”.)


17.11.2022

Ai eiks BB ja Tempparit olekaan sama asia?!

 


Olen niin kuutamolla näistä ihme realitysarjoista (paitsi jos ne käsittelee koteja, ruokaa, matkustamista, puutarhaa tai jotain muuta ihmismoista aihetta, kuin sitä kuka kenenkin kanssa nai ja sekoilee), että tajusin vasta tänä syksynä, että Tempparit ja BB ei olekaan sama asia! Olin jotenkin sotkenut ne toisiinsa tosi tiukasti. En oikeastaan vieläkään ymmärrä mitä eroa niillä pohjimmiltaan on; molemmissa on pareja, joiden ei pitäisi sekoilla, mutta silti sekoilua on. Käsittääkseni. Olen katsonut vain yhden osan Temppareita, ikinä. Ja odottanut koko ajan koska ne menee sinne taloon, jossa sekoillaan. Ei sillä, että jotenkin kiinnostais jonkun nobodyn sekoilu telkkarissa, mutta koska ihmettelin, että missä se TALO on! No menihän nekin lopuks johki taloihin, mutta sillä hetkellä aloin juuri tajuta, että ahaa, ei tämä ole SE The Talo! Ihan sama.

Ilmeisesti ihmisissä on joukko sellaisia, joiden ainoa tavoite on päästä julkisuuteen. En käsitä sitä kyllä ollenkaan! Oikeastaan yhtä vähän käsitän vallanhimoa tai kunnianhimoa. Kartan esim sellaisia työpaikkailmoituksia, joissa muka hyvänä asiana kerrotaan, että täällä meilläpä on aivan mahdottoman hyvät etenemismahdollisuudet! Äh. Antakaa mun vain olla vaikka koko loppuikäni täällä nurkassa. Teen työni tyytyväisesti ja pidän rutiineista. Pidän niistä jopa niin paljon, että maailmani mullistuu aina hiukan, kun tulee joku henkilökunnan virkistyspäivä tai pikkujoulu tai muu kissanristiäinen. Voisko ne mitenkään jättää välistä? Introvertti ei janoa niitä yhtään. Korona-ajan etäduuni oli kaiken pelastus!

Jonkun muun on varmasti tosi vaikea käsittää tällaista harmaata kotihiirtä. Naurattaa vähän. Minua tuskin kovin moni tuttu luonnehtisi harmaaksi. Tai no, pari harmaata on kuontalossa kasvanut jo jonkin aikaa. Rehellisesti sanottuna aika montakin. Mutta so what? Ryppyjä, hopeaa hiuksissa; sehän on vain elämänkokemuksen tuomaa kaunista lisää. Näine hyvineni voisin sulkeutua johonkin mummonmökkiin vaikka vuodeksi elelemään jossain korvessa, tapaamatta ketään. Haluaisin kuulla oman itseni. Haluaisin vain olla ja hissutella. Katsella sumuista suota ja kirkasta tähtitaivasta. Vetää henkeä ja tuntea suuria. Siitä on tyhjä ja turha julkkismaailma kauempana kuin ehkä mikään muu.


16.11.2022

Pitäiskö muka aina syödä sitä homeista leipää…?

 


Ne, jotka on eläneet lapsuutensa joskus 80-luvulla tai aiemmin, tietävät, että kyllä vaan; sitä homeista leipää syötiin siinä missä homeista hilloa ja homeista herukkamehuakin! Äiti vaan raaputti leivästä homeisen pinnan pois tai vippas hillosta ja mehusta homeisen kuoren mäjelle. Että siinä mielessä sillon ronklattiin ruoalla paljon vähemmän kuin nyt.

Mutta tästä meille on miehen kanssa tullut sanonta, että ”pitääkö aina syödä sitä homeista leipää…” joka siis tarkoittaa sitä, että jos saatavilla on (nykyään kuvaannollisesti) homeinen ja tuore leipä, niin pitääkö muka syödä se vanhempi ensin pois alta, että saa koskea tuoreeseen? Joka luonnollisesti johtaa siihen, että ”aina” on sitä homeista pöydässä, koska se tuore pahenee ennen kuin sitä ehditään syömään.

Ja laajentaen elämän ihan kaikkiin osa-alueisiin. Että käytetään tosi rikkinäiset vaatteet ensisijaisesti ennen parempia, valitaan kaikki sillä asenteella, että ”kyllä tää ny mulle välttää”… sillai nöyrästi ja ihan hiton väärällä tavalla vaatimattomasti! EI, ei ei ei!! Ei pidä! Nimen omaan sillä tavalla elämään ei pidä asennoitua! 

Näin me joskus päätettiin ja nykyään tämä sanonta onkin ihan vitsi. Ja nyt haluankin sanoa, että arvosta itseäsi, tee ihania valintoja! Valitse luksus sillon kun voit, valitse parasta mitä saatavilla on, hemmottele itseäsi aina kun voit! Tässä en puhu (välttämättä) rahasta, vaan hyvästä olosta. Mieti millä mittareilla haluat arvottaa asioita. Tuskin mietit kuolinvuoteella rahaa. Sillä hetkellä todennäköisimmin mittaat elämää ihan muilla mittareilla.

Kunhan muistat nauttia elämästä!

14.11.2022

Pänniikö blogiin liittyvä tietotekniikka?


 Kaikki alkoi viime viikolla, kun joku sanoi, että hän ei saa blogiani päivittymään millään ilveellä omaan lukuluetteloonsa (=tarkoitan ”vierailen”-luetteloa). Minulla oli ollut sama ongelma yhden blogin kanssa jo pari vuotta. Aloin säätää vierailuluetteloani ja hups; onnistuin poistamaan koko gadgetin, eli koko listan yhden blogin sijasta, kuten toissapäivänä kerroinkin. 

Onnistuin kuitenkin hädissäni luomaan blogiluettelosta erillisen listan ja nyt, palauduttuani mökiltä, pystyin läppärillä siirtämään blogiluetteloni sivupalkissa oikealle paikalle. Huomasin myös, että olin kerännyt järjettömän määrän blogeja luettelooni, joten tässä menisi aikaa, kun kaikki siirtäisin linkin kautta listalta blogin luetteloon yksitellen uudelleen.

Samalla tuumin tuota blogini otsikkokentässä aina vilahtavaa ”ei turvallinen”- merkintää. Huomasin myös, että aika monella muullakin -melko pitkäaikaisillakin blogikonkareilla- on sama merkintä. En minäkään ihan eilisen teeren poika bloggailussa ole, (ensimmäinen blogini Kesakko aloitti yli 10 vuotta sitten), mutta myönnän, että tietokoneiden ja kaikkeen siihen liittyvän kanssa olen niin kuutamolla kuin olla voi. Ei ehkä paras mahdollinen yhdistelmä bloggarille?

Mutta yhden asian olen oppinut, ja se on ”KVG” eli kato vittu googlesta! Näpyttelin siis googleen huoleni ja vastaukseksi sain perin hyviä neuvoja. Ja ne kerron nyt teille! Ensinnäkin; näin tarkistat onko blogisi tai muu nettisivusi turvallinen: klikkaa otsikkokenttää ja jos siellä osoite alkaa ”http” eikä ”https” niin silloin blogisi ei ole turvallinen! Tuo yksi S-kirjain siellä perässä tarkoittaa juuri ”turvallinen”.

Ja asia korjaantuu näin; bloggerin blogeissa mene sinne kulissien taakse, eli samaan tilaan jossa kirjoitat uudet postaukset ym ja klikkaa vasemmasta sivupalkista auki ”Asetukset”, eli ne, jotka olet ihan itse sinne määritellyt joskus aikojen alussa. Selaa asetuksia alaspäin kohtaan ”HTTPS” ja tarkista, että liukuva täppä on aktiivitilassa! Siis siinä oikealla oleva pallukka pitää olla vihreä, ei harmaa (=ei aktiivinen). Silloin sivustosi on asetettu turvalliseksi. (Jossain myös luki, että voit itse kirjoittaa siihen osoitekenttääsi sen puuttuvan S-kirjaimen, mutta epäilen, näinköhän tuo pysyy siinä sitten?)

Ja tässä vielä pari linkkiä, josta voit tarkistaa saman asian ammattilaisten kirjaamana; 

Linkki1

Linkki2

Eli nyt blogini pitäisi ainakin olla turvallinen!

Mutta sitten astuu esiin ongelma kaksi. Kun olen nyt siirtänyt vierailuluettelooni suurimman osan blogeista, huomaan, että osa niistä on pitkän listan hännillä ilman määrettä siitä, koska ne on päivitetty! Olen määritellyt, että jokaisen blogin pitäisi päivittyä ja niiden alla pitäisi näkyä koska päivitys on tapahtunut. Voit kurkata blogini sivupalkista kohdasta ”Näissä vierailen” miten oma blogisi näkyy, jos olet listalla, ja kertoa jos tiedät mitä tälle asialle pitää tehdä… nyt googlekaan ei nimittäin antanut yksiselitteistä vastausta. Sama ongelma tuntuu olevan muillakin jo vuosia sitten.


Neuvokaa jos keksitte mitä pitäis tehdä!

Edit: Todellakin voin näköjään itse lisätä niihin blogien osoitteiden http-rimpsuihin sen s-kirjaimen siinä vaiheessa, kun lisään blogia vierailuluettelooni. (Huomasin myös nyt, että ”lukuluettelo” on eri asia. Se löytyy sieltä kulissien takaa, mutta ei näy muille, ellen itse aseta niin.) Jos olen jo lisännyt blogin luetteloon eikä se ole toiminut, niin voin myös muokata tässä kohtaa sitä vajaata osoitetta, tarvitsematta poistaa ja lisätä koko blogia listalle moneen kertaan.


13.11.2022

Haastelu by Kukkapillin Satu


 Tämän haastelun sain  KOTONASI-blogin Annukalta, mutta alunperin se on Kukkapillin Satun laatima. Ja minä kun olen hulluna kaikkiin kysymyskaavakkeisiin, niin ilman muuta otan osaa tähänkin. Tämän saa kopioida omaan blogiin, jos mainitsee Kukkapilli-blogin alkulähteeksi.

1. Asioita, joista et koskaan kirjoittaisi blogissasi?

En kirjoita blogissani läheisistäni niin, että heidät voisi tunnistaa. Haluan myös pysyä itse nimettömänä ja paikkani utuisena. Työasioista en kirjoita myöskään niin, että niistä voisi tunnistaa paikan. Politiikka saa minut välillä tuohtumaan, mutta vältän sitä kuitenkin blogissani.

2. Missä pihistelet/säästät?

Säästelen nykyään ruokakaupassa, välttelen myös kirppiksiä ja ”keräilyä” suurimman osan aikaa. Säästän aika lailla myös vaateostoksissa, verrattuna entiseen minääni. Sähkön- ja vedenkäyttöä olen aina säästellyt.

3. Missä et pihistele/säästä?

Itseni piristämisessä, olkoon se sitten hotelliloma joskus, taikka parfyymi tai hyvä kirja silloin tällöin.

4. Lempikotityösi?

Pidän pyykinpesusta ja mankeloinnista. Tiskaus ja silitys on myös ihan jees. Lumityöt ovat erityisheiniäni!

5. Inhokkikotityösi?

Inhoan syvästi imuroimista ja haravoimista! Välttelen niitä lähes loputtomiin. Pölyjen pyyhkiminen on myös melko keljua!

6. Vanhin omistamasi esine?

Hmm… varmaankin kivikautinen kirves, jonka ostin huutokaupasta ilman kontekstitietoja (jolloin se on museolle suht arvoton kappale). Mutta jos puhutaan historiallisen ajan esineistä, niin esiäitini painettu kuolinsaarna vuodelta 1685.

7. Eniten käyttämäsi puhelinapplikaatiot (TOP5)?

Vanhaan Nokialaiseeni ei voi tunkea applikaatioita, ja hyvä niin!

8. Käytätkö vitamiineja? Jos niin mitä?

Ajoittain! Tällä hetkellä kalkkia, magnesiumia ja sinkkiä.

9. Työ, jota et voisi koskaan tehdä?

Varmaan joku viemärisukeltajan duuni. Ei niinkään hajun takia, vaan ahtaiden paikkojen! En voisi myöskään purkaa työkseni vanhoja taloja, sillä se sattuu liikaa sydämeen. Valaanpyynti olisi ihan horroria, vaikka sen lihaa voinkin syödä. Huumediilerin jobi sotisi liikaa periaatteitani vastaan. Diktaattorin duuni kuulostaa myös mielipuoliselta. Ja mitäs kaikkia muita niitä nyt on… ammattisotilas, koska en pystyisi tappamaan. Lääkäri, koska en pystyisi viiltämään ja leikkelemään ketään. En edes ompelemaan tai pistämään!

10. Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä?

Rauhallisuutta, hassua huumorintajua, reiluutta, ystävällisyyttä, rehellisyyttä, luotettavuutta, kuuntelutaitoa, persoonallisuutta ja omilla jaloilla seisomista.

11. Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?

Aina? Varmaankin Wings-kastiketta!

12. Kaunein näkemäsi paikka?

Tähän on liian vaikea valita vain yksi! Pohjanmaan lakeudet ja vanhojen pohjalaistalojen miljööt, Norjan vuonomaisemat, Islannin geyshirit, Saksan keskiaikakaupungit, auringonlasku järvellä, Neuschwansteinin linna siitä näköalasillalta katsottuna (siinä mieheni kosi minua!)

13. Mistä pidät itsessäsi?

Rauhallisuudesta ja oudosta huumorintajusta, hiuksista ja elämänkokemuksesta.

14. Mistä taas et pidä itsessäsi?

Ylipainosta, suonikohjuista, kärsimättömyydestä, siitä että osaan olla tosi epäselvä. Murehtiminen ja jännittäminen eivät myöskään ole suosikkipiirteitäni!

15. Harrastus, jonka haluaisit aloittaa?

Jos ei oteta huomioon siis niitä, joita on jo joskus harrastanut, niin sitten Qigong ja esim saunajooga.

16. Kuvaile kotiasi kolmella sanalla.

Iso, kaaoksessa, pesämäinen.

17. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa?

Panikoituisin siitä, että tunkeeko seuraan nyt sellaisia ”ystäviä”, jotka haluavat vain rahaa, panikoituisin siitä, että jo olemassa olevat ystävät tai sukulaiset reagoisivat näin, panikoituisin siitä, että osaanko sijoittaa kaiken oikein ja vieläpä siitä, että paljonko se verottaja sitten nappaisi vähistä rahoistani?! Näistä toivuttuani hankkisin muutaman vanhan omakotitalon, jotka linkittyvät sukujuuriin. Hankkisin 1930-luvun auton ja sille kuljettajan, oman kuntosalin ja oman personal trainerin, jonka kanssa voisin harrastaa taijita, shindoa, joogaa jne. Myös ikioma huippukokki olisi hankintalistalla. Tekisin myös suunnitelman siitä, miten töihin ei tarvitsisi enää ikinä mennä (juu, en todellakaan kuulu niihin jotka sanoo; ”jatkaisin elämää kuten ennenkin”!), ostaisin mökin Näätämöstä tai jostain sen huudeilta, matkustaisin vaikka mihin, rahoittaisin yhdet arkeologiset kaivaukset, tekisin hyväntekeväisyyttä (lähinnä panostaisin kotimaan nuorisoon, asunnottomiin ja vanhuksiin, sekä tieteeseen) ja lopuksi toteaisin, että rahat ei riitä mihinkään.

18. Lempiherkkusi?

Pannacotta!

19. Mitä et osaa tehdä ilman apua?

Solmuja! (Teen kengännauhoihinkin solmun ääliömäisella tavalla!) Ja tietotekniikan kanssa tarviin myös mentorian aika usein.

20. Mieleesi jäänyt You Tube-video?

Portion Boys; Karjala takas. (Uppoaa mun huumorintajuun! 😂)

https://www.youtube.com/watch?v=YjDI6Sou2R0

21. Lempihedelmäsi?

Tamarillo! Voisin syödä niitä sangollisen yhteen kyytiin!

22. Mitä kaipaisit enemmän elämääsi tällä hetkellä?

Ehkä saisi olla vähemmän epävarmuutta. (Pidän yllättävän paljon rutiineista ja tasaisesta elämästä!) Haluaisin myös osata olla jännittämättä!

23. Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi?

Oinas ja nouseva Rapu.

24. Mikä rästiin jäänyt asia sinun pitäisi tehdä, mutta et millään viitsisi?

Kotona on useitakin pinoja, joiden lajittelu ja pois järjestäminen on ihan vaiheessa!

25. Tärkein asia, jonka olet oppinut elämäsi aikana?

Kuuntele intuitiotasi!



12.11.2022

Apua, mitä mokailua!


 Voi rähmäkäpälä! Onnistuin poistamaan blogistani seuraamieni blogien luettelon, sen jossa luki ”vierailen”!

Oli tarkoitus vain poistaa yksi blogi listalta ja lisätä se sitten heti uudelleen eri tavalla (sillä nykyään blogin lisäysvaiheessa on hassuja kysymyksiä ”rasti ruutuun”-tyyppisesti syötteistä yms, joista en tajua mitään ja voi olla että olen rastinut väärän ruudun alun alkaen) ja *klik vaan niin koko osio oli poissa sivupalkista! Se kyllä kysyi ensin, että oletko varma, että haluat poistaa koko gadgetin, mutta minähän olin vaan että NO joojooooo, tajuamatta, että sehän siis tarkoitti koko hitsin vuosien varrella kerättyä listaa, eikä vaan sitä yhtä blogilinkkiä. Ryhdyin tähän koko hommaan ylipäätään siksi, että sen kyseisen blogin päivitykset ei ole ikinä päivittyneet uusimpiin, vaan se on aina pysynyt listan hännillä, ikäänkuin sinne ei kukaan ikinä kirjoittaisi mitään.

Huuli väpättäen ja kädet täristen etsin kuumeisesti sitä ”undo”-nuolta, jolla voisin kumota koko jutun, mutta en löytänyt! No, ainut jota saatoin tehdä, oli toivoa kädet ristissä, että blogisivu ei nyt päivity itsekseen ja kerätä sieltä vielä blogissa näkyvästä linkkilistasta jokaisen blogin osoitteen erikseen tabletin muistilistalle. Ja luojan kiitos, siinä onnistuinkin, eli sain kuin sainkin kaiken talteen! Blogissahan kyllä on profiilin takana erillinen lukulista, mutta siinä näkyvät vain ne blogit, joihin olen erikseen käynyt merkkaamassa lukevani kyseistä blogia. Sitä mahdollisuutta ei kaikissa blogeissa edes ole, joten moni todellisuudessa vierailemani blogi olisi jäänyt uudelta listalta unhoon.

Tästä syystä inhoan AaTeeKoota aivan hiton paljon! Yhellä väärällä näpäytyksellä voi vahingossa poistaa vaikka puoli elämää. En käsitä tietokonekielestä mitään ja esim sana ”syöte” saa silmieni eteen kuvajaisen, jossa hoitaja kippaa mummon suuhun banaanimössöä. Mitä tekemistä sillä on AaTeeKoon tai mun blogin kanssa?!

No, nyt voisi ajatella, että kaikki hyvin! Mutta ei ole! Tabletilla sen uuden ”Vierailen”-gadgetin saa ainoastaan sinne sivupalkin yläosaan, jossa se nyt könöttääkin pelkkänä otsikkona, ennenkuin liitän jokaisen linkin sinne takaisin yksitellen. Enkä minä HALUA, että se on siellä yläosassa! Haluan sen entiselle paikalleen, perkele! Olen joissakin asioissa tosi tarkka viilaaja ja just tää kohta on nyt yks semmonen asia. Inhoan esim sitä, että monen nettisivun ulkonäkö ja toiminta on täysin erilainen läppärillä ja tabletilla. Sietämätöntä!


11.11.2022

Tuoksukynttilätilaus talveksi


Olen melkomoinen tuoksuholisti! Jos käsivoide tuoksuu lähinnä lääkkeelle, en sitä mielelläni valitse. Jos parfyymit loppuisivat, olisin pienimuotoisessa kriisissä. Jos tuoksukynttilöitä ei voisi enää ikinä polttaa kotona, se jurppisi kyllä aikalailla ja polttaisin niitä varmaan jossain muussa paikassa. En silti halua olla riesa kanssaeläjille ja siksi nykyään vältän hajusteiden käyttöä esim työaamuina. Enkä valitse muutenkaan kaikkein vahvimpia ja päällekäyvimpiä tuoksuja. 

Ja joku raja se minullakin on; kerran olen törmännyt naiseen, jonka parfyymi oli aivan käsittämättömän hirveän hajuista ja vielä tosi vahvaa! Joskus olen erehtynyt ostamaan tuoksukynttilän, joka tunkee aivojen sisimpiin sopukoihin saakka ja aiheuttaa ällötystä enemmän kuin nautintoa. Mutta noin yleensä ottaen pidän tuoksuista kyllä. No, poislukien markettien huuhteluaineet!! Niitä inhoan aivan järjettömästi. Käytän itse pyykkietikoita, koska niiden tuoksu on vaimea. Joskus kadulla tulee vastaan huuhteluaineihminen ja se on kyllä kammottavaa.

Koska talvi on ihan tässä ovella ja joulukin lähestyy pyörryttävää vauhtiaan, on aika tietysti tilata tuoksukynttilöitä! Kotona poltan niitä vain talvikautena, mutta lapsuudenkodissa tuoksuttelen läpi vuoden, koska siellä kenenkään muun ei tarvitse nuuhkia niitä välttämättä kanssani. Minä en muuten ole sitä koulukuntaa, jonka mielestä aivan kaiken pitää tuoksua. Luin kerran, että Etelä-Amerikassa (olisiko ollut Brasilia?) harrastetaan nykyään vahvoja tuoksuja aivan kaikessa. Kengän pohjalliset tuoksutetaan ja ihan kaikki! En kyllä ymmärrä sitäkään, että täällä kotimaassakin on menty siihen hulluuteen, että terveyssiteetkin tuoksuvat! Ihmisen ominaistuoksu on ihan jees asia, ei sitä saisi niin hampaat irvessä yrittää peittää. Sitä paitsi minä olen sitä keski-ikäistä sukupolvea, jonka lapsuudessa tuoksumaailma oli aivan eri, johtuen siitä, että kukaan ei viettänyt kolmannesta ajastaan suihkussa. Eikä se häirinnyt ketään; sellaista on luonnollinen elämä!

Mutta kaikesta edellä sanomastani huolimatta parhaita tuoksuja minusta ovat tervan tuoksu, auringon lämmittämän hirren tuoksu, kotiseutumuseon tuoksu, kesäaamun tuoksu, ruoan tuoksu, sikarin tuoksu, peltojen tuoksu, radan tuoksu, metsän tuoksu, kukkien tuoksu ja ruohonleikkuun tuoksu.

Tässä vielä luettelo Notinolta tilaamieni kynttilöiden tuoksuista:

Palermo, Incense, Goji black tea, Pink opal & persimmon, Matcha truffle, Smoked mahogany, Jasmin bamboo, matcha tea + bergamot, Fresh pineapple & Tunisian rosemary, Humidor. Lisänä tilaukseen tuli ilmainen parfyymitesterien setti, jonka sain valita. CK on melko jees, ei mikään maailman paras, mutta ei huonokaan. Sanon näin, koska olen kallellaan enemmän niche-tuoksuihin.



10.11.2022

Nettikaupat - joskus ihan jees!

 

Koronan alettua ryhdyin ostamaan lähes kaiken netistä. No olin toki aiemminkin nettikauppoja käyttänyt, koska täällä meidän pikkupaikkakunnalla ei ole saatavilla lähes mitään, mistä olisin kiinnostunut. Ei kirjakauppaa, ei ekokosmetiikkaa, ei kivoja vaatteita (esim Sjödenin kauppaa), ei taidekauppaa, ei korukauppaa, ei kauppaa josta saisi kunnon vihreää teetä, ei miellyttäviä tuoksukynttilöitä (tavalliset markettikynttilät on aika karmeita yleensä!), eikä oikein minkäänlaisia parfyymejäkään.

Tänä syksynä totesin, että enpä ole pitkään aikaan tilannut netistä mitään! Osittain se johtuu siitä, että poden tavaraähkyä ja tykkään poistaa enemmän kuin hankkia, osittain siitä, että nyt voi mennä taas kaupunkiin ja kierrellä kauppoja jos on tarvis. Toki rahatilannekin hiukan vaikuttaa, mutta olen silti tyytyväinen päätökseeni, että hyppään pois työpaikasta, jossa voin huonosti, (vaikka palkka olikin ihan jees)  ja valitsen mieluummin mielekkään työn, jota teen aluksi vain vähän, (vaikka rahaa onkin sitten hyvin niukasti).



Mutta olihan tuossa korona-aikana pari sellaistakin tapausta, että menetin rahat, mutta tilaamani tuote ei koskaan saapunut. Selvittely ja suoranainen riitely loppujen lopuksi johti - ei mihinkään. Nykyään varon nettikauppoja enemmän kuin ennen ja tilaan mieluiten tutuista kaupoista ja kotimaisilta yrittäjiltä. Eikä sitä tilattavaa paljon edes ole. Ryhdyin pohtimaan niitä tuotteita, joita voisin vielä innostua tilaamaan, vaikka podenkin tavaraähkyä ja totesin, että yli puolet niistä on kulutustavaraa, mikä ei jää notkumaan harteille loppuelämäksi ja vajaa puolet on pieneen tilaan menevää ja/tai pidän niiden hankinnassa tiukkaa seulaa, samalla kun poistan sellaista vanhaa, joka ei ole enää puhutellut aikoihin.



Voi olla, että tämmöinen tilaamisten ja osteluiden pohtiminen saattaa jostain tuntua paheksuttavalta näinä aikoina, kun pitäisi olla enemmän ”eko” kuin ikinä ja lakata kuluttamasta. No kuluttamisen lopettaminen ei ole mahdollista, enkä ole muutenkaan ihan jäätävän tiukkapipoinen tässä(kään) asiassa. Ja nyt minä suhteutan tämän kaiken entiseen minääni, joka shoppaili kirppiksillä joskus joka ikinen päivä, osteli hetken mielijohteesta kaikkea kivaa ja keräili kotia täyteen jos jonkinlaista tavaraa. Että siihen nähden suuntaus on tosi kiitettävä!


Tähän lopuksi ajattelin laittaa linkkilistan suosikkinettikaupoistani;

Kirjoja

Taidetta

Vaatteita

Kosmetiikkaa

Teetä

Tuoksukynttilöitä

Parfyymejä

Koruja


9.11.2022

Sekalaisia keramiikkatuotoksia


Olen niin innoissani keramiikasta, että unissanikin lasitan kaikenlaisia juttuja! Iltakaudet saattavat kulua pinterestin selailussa ja miettiessä, että mitä ideoita AINAKIN haluan vielä toteuttaa. Ja tässä näette nyt sitten uusimmat kokeilut!


Vaahteranlehti on lahjaksi tehty, lahjan saajan toivomuksesta. Ehkä tuota lasitusta voisin toteuttaa vähän eri tavalla jos tekisin uuden lehden ja tekisin sen pienempään kulhoon, niin että reunat nousisivat selvemmin ylöspäin. Nythän se on vaan hiukan lautasen kaltainen lehti. Ja oikeastaan kaksi tai kolme eri kokoista lehteä limittäin päällekkäin olisi tehnyt siitä vasta kulhon. No, mutta tiedänpä sitten toiste tämänkin.


Tämä leidi on tehty sellaisella silikonileimalla, joita myydään kortintekijöille. Sellaisella painetaan yleensä mustekuvio paperille, mutta yllättävän hyvin myös savessa toistuu jokainen herkkäkin viiva. Pidän siitä, että lasitus on epätasainen ja elävä. Tokihan tuon voisi rajata eri tavalla; ihan tiukasti ääriviivoja mukaillen tai sitten vaikka soikeaksi vinjetiksi leikaten.
 

Hassuja savilusikoita olen naureskellut pinterestissä ja olen vallan ihastunut niihin ja niiden vähän kämäseen ja roheeseen olemukseen! Tulen tekemään vielä useampia lusikoita ja kokeilemaan eri malleja. Tässä lusikanvarsi on ehkä vähän ohut ja altis poikki napsahtamiselle. Minun visiossani lusikanpesä on lasitettu paksusti jollain pastellisävyllä, mutta muuten lusikka on savipintainen. Varteen voisin tehdä koristeitakin. Mielessä on (heh, arvatenkin) useita vaihtoehtoja. Ja että mitä ajattelin tällä lusikoida? No ei harmainta aavistusta!


Ja koska yksi suurimpia visioitani keramiikkakurssille lähtiessäni, oli tehdä pitsilautasia, niin niitä sitten aloin väsätä oikein liukuhihnalta. Nämä ovat suunnilleen kahvitassin kokoisia tai ainakin pienempiä kuin leipälautanen. Jokaisessa neljässä (alakuvassa on neljäs työ paremmin kuvattuna) on erilainen kuvio ja jokaisen aion lasittaa eri värillä. En tykkää räikeistä väreistä, joten luulenpa, että näistä tulee pastellisia.


Lasittaessa pitää ottaa huomioon, että lasite on läpikuultavaa, ettei se tuki kuviota näkymättömiin. Opin tämän kantapään kautta ja totesin, että aina oppii jotain uutta!


Tässä tähtikuvioisessa lautasessa kuvio on aika matala, joten toivotaan, että se sitten näkyy lopullisessa työssä. Tosin muissakin töissä matalat kuviot on näkyneet, niin että en ole kovin huolissani.


Ja sitten loppuun yksi floppi mukaan. Tämä oli ensimmäinen selkeä epäonnistuminen. Oikeastaan tein jämäsavesta äkkipäätä ”lusikanvarren” johon painoin kauniin kuvion isän palkintolusikan varrella. Ja sitten menin ja lasitin se paksusti lasitteella, joka ei ole läpikuultava! Lopputulos on täysin tukkoon mennyt ruma puikula. Mutta jos oikein pinnistelen, niin voi sitä ehkä vielä tuulikellon kielenä käyttää…

Ja vaikka kuinka olen päättänyt, että kuvaan KAIKKI savityöni, niin kuitenkin aina joku unohtuu! Kuvaan ne siis sen takia, että muistan etsiä omat työni kaikkien muiden, samankaltaistenkin, seasta. Mutta nytkin koululla on kuivumassa tuikkulyhty, jonka unohdin kuvata. Koetan myös lopuksi kuvata kaikki työt kotioloissa, valmiissa käyttötärkoituksessaan.