Ja se on siinä!

 

Sinkoilin eilen ympäri taloa etsimässä vasaraa, jotta saan koukun seinään. Kun sen löytäminen osoittautui haasteellisemmaksi kuin arvasinkaan, niin otin kaapista vahvatekoisen juomalasin, jolla nuijin koukun kolme pikku piikkiä seinän sisään.

Edellisiltana olin selaillut opetustaulujani ja päätynyt tähän Saksalaiseen ritarilinnaan, koska kartanon rakennuttajasuvun, Nottbeckien, varhaiset juuret menee Lyypekkiin. Ja sattumoisin äitini isän yhdet juuret menee myös Lyypekkiin. Joten kaksinkertainen syy ripustaa muinaista Saksaa seinälle.

Ja onhan se kaunis, sopii väreihin ja miellyttää silmää suorastaan täydellisesti! Kävin myös nappaamassa kierrätyskeskuksesta pari tyynyä lisää sohvalle. Se mitä huoneeseen vielä tarvitaan, niin on nojatuoli, sohvapöytä, pikkupöytä joka voi olla esim matala kukkapöytä tai hieno jakkara, työpöydän tuoli, mattoja, verho, naulakko. Ja sitten kaikenlaista pikkusälää kuten kyniä, paperia ja sen semmoista. Kartanossa toki on tuoleja ja naulakoita, mutta ei vapaana ja jos joku onkin, niin ne on niin susirumia, ettei niitä voi hyväksyä. Joku voi ehkä ihmetellä että miten minulla on aikaa hössötellä tämmöisiä, mutta minä en tee tätä ansiotyökseni vaan harrastukseksi ja siksi fiilis on tässä kaikkein tärkeintä. Sen takia haluan ensin puitteet kuntoon ja työ etenee sen jälkeen omalla painollaan.

Neilikoiden aika!

 

Pienin askelin viihtyisyyttä kartanoon.

Työhuone ennen ja jälkeen

 

Lupasin laitella kuvia työhuoneesta ’ennen ja jälkeen’. Mä ylipäätään kuvaan elämässäni aika paljon (esim tän tabletin kuvakirjastossa on yli 30 000 kuvaa) ja niinpä olen myös näpsinyt kuvia työhuoneen joka vaiheesta. Eihän tämä nyt vielä tokikaan valmis huone ole, mutta aika hyvä kuitenkin.

Ihan alussa mun työpöytä oli pohjoisikkunan luona selkä ikkunaan päin. Aivan eka juttu, minkä tein, oli kääntää pöytä toisin päin, niin että näen ikkunasta ulos. Agentit ei istu selkä oveen päin, mutta siedin sitä vaihetta hetken. (Vaikka olenkin agentti.)

Sitten äkkiä huoneeseen oli ilmestynyt kaksi järkyttävää työpöytää! Ja tuoleja. Yök. Yhden kuvan olen jo kiinnittänyt seinälle, koska kolkkous hyökkää hyytävän pakkasen lailla kimppuun, jos mitään ei tee.

Ikkunaan nähden vasemmanpuoleinen seinä on oviseinä, jossa könöttää ihana kassakaappi. Se on vielä täynnä kaikkea ihme roskaa - rahaa ja obligaatioita ei valitettavasti yhtään. Punainen seinä pilkottaa ja hyökkää.

Kolkkoutta ja kylmyyttä, mutta tässä on potentiaalia! Pidän noista insinöörien ynnä muitten kuvista pylväässä.

Sitten tuli se piste, kun käänsin pöydän sivusuuntaisesti ikkunaan nähden. Ja kiinnitin seinälle enemmän kuvia…

…ja roudasin työhuonekaverin kanssa ne pöydät varastoon! Muistilappuja sikiää seinälle nyt.

Sitten hankin maton; kartanomaisen, sillä ei kartanoon mitään räsymattoa voi tuoda! Sekä kukan. Voi kuinka se piristää!

Tämä seinä suorastaan huutaa jotain lämmikkeekseen.

…ja sitten vähän lisää kukkia!

Ja lopuksi ostin sohvan kierrätyskeskuksesta! Se on niin ihana, että haluaisin vaan halailla sitä. Puoli päivää se oli tuossa paraatiportaikon ylätasanteella, kunnes sain apua sen kantamiseen perille saakka. Tässä tosin virisi mieleen, että voi kuinka hyvin tuohon kohtaan sopisikaan sohva myös!

Siihen se sitten pesiytyi, kassakaapin viereen nätisti. Kassakaappi on siivottu, sinne on laitettu peitto ja istumatyynyjä. Katsotaan millaiseksi se muotoutuu!

Tyynyjä ja filttejä tarvitaan myös!

Sitten työhuoneeseen tuli kolme uutta ihmistä (meitä on nyt kuusi) ja työpöytääni piti vähän siirtää. Täytyy silti nähdä rustholli ikkunasta edelleen! Tämäkin on hyvä paikka ja aurinko paistaa toisesta ikkunasta kivasti aamupäivällä selkään.

Sohva on kyllä söpö! Ja siinä on istuttu jo paljon. Työhuone on kooltaan 45 neliöö, toiseksi suurin yläkerran huoneista. Edelleen on kolkkoutta, mutta koska huoneeseen pitäisi saada vielä neljä vuokralaista, niin kaikkea tyhjyyttä ei voi antiikilla täyttää. Kahden muun seinän kuvia en julkaise, koska niissä näkyy työhuonekavereitten omia juttuja. Mielenkiintoista on, mihin tämä muotoutuu vielä!

Hyvästijättö

 

Rakas läheiseni on lähtenyt tuonilmaisiin. Torstaina puhuin hänen kanssaan vielä puhelimessa. Olen onnellinen siitä, että ehdin sanoa hänelle, että hän on rakas. Nyt me sitten tästä eteenpäin tapaamme eri tavalla kuin tähän saakka; nyt toinen meistä on läsnä henkenä. 

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa. 

Tyhjyys lepää. 

Vesi on vaiti.

Edith Södergran

Tuokiokuvia Leineperistä

 

Ihastuttavat piskuiset Leineperin ruukin työntekijöiden vanhat tupaset!

Mihin helvettiin mä oon kadottanu mun lantiopohjalihakset?!

 

Fyssarin ohjeiden mukaan olen nyt treenannu poikittaisia vatsalihaksia ja sitten koettanu löytää lantiopohjalihaksia. En löydä, perkele. Mihin ne on voinu hukkua? Työnnetty silppuriin kelalomakkeiden kanssa toissavuonna? Suursiivouksessa viety kierrätykseen 12 vuotta sitten? Unohtuneet kerrostalon rappukäytävään kauppakassin kanssa vuonna -95? Lähteneet omin päin seikkailemaan muihin maisemiin jo 1700-luvulla? Hemmetti. Miten tämmönen yksinkertanen asia voi olla näin vaikea!

Mä niin tiedän, että tämä on monelle muullekin vaikeaa ja siks heitin kaikki nolouden ja häpeäntunteet moolokkiin ja halusin kirjottaa aiheesta. Kun ei edes tiedä mitä pitäisi tehdä, kun paperissa lukee, että supista lantiopohjalihasten takaosaa. Yritän yritän(!!) ja supistuu vaan alavatsa. Miksei tämmösiä opeteta koulussa? Miten voi harjotella sellasta, joka on täysin hakusessa? Vähän ku sanottais, että heiluta häntää tai töräytä kärsällä. Hei mutta korvia mä osaan heiluttaa, riittäiskö se?

Aiheeseen ehkä hatarasti liittyen, mulle tuli kirje Fimlabilta, että pitäis varata aika kohdunkaulan syövän seulontaan. Katoin kirjettä hetken uskomatta silmiäni; siis ette oo tosissanne! Mulla oo koko kohtua! Se syötettiin valkoposkihanhille jo kesällä -23, eli mitä hittoa? Mutta nyt kun lähin soitteleen heille, luinkin sen lapun kokonaan ja huomasin siellä kohdan ’kohdunpoisto’ ei ole este tutkimukselle. Häh? Ai jaa, no ehkä mä sit varaan ajan. Saavat ite päättää löytyykö tutkittavia soluja vai ei. Tällä logiikallahan mulla vois olla myös eturauhassyöpä? Voisko tällä logiikalla myös puhjeta umpisuoli, se joka leikattiin pois 2023? Tää on niin hämärää, ettei mitään jakoo.

Tästä tulee kuulkaa mielenkiintonen viikko, sanokaa mun sanoneen!

Kun pää on täynnä suunnitelmia!

 

Otin perjantaina sen askelen, että kävin varaamassa kierrätyskeskuksesta ihanan sohvan! Lauantaina saatiin miehen kans peräkärry tyhjäksi ja kävin maksamassa sohvan ja vietiin se sitten yhtä kyytiä kartanolle. Siellä törmäsin sattumalta vanhoihin tuttuihin, jotka hengas kartanolla myös; toinen yhteisön jäsenenä ja toinen kurssilaisena. Voi jukra miten kiva juttu! Nyt pää on täynnä innostusta ja suunnitelmia siitä, miten me voidaan tehdä ostorynnäkköjä Nextiiliin, kirpparille ja vaikka joskus retkeillä isommalla porukalla Kasvihuoneilmiöön! Me voidaan tehdä picnicejä lähimaastoon, seikkailla päämme pyörryksiin ja vaihtaa ideoita ja ratkoa yhdessä ongelmia. Siis varsinaisen taiteellisen työmme lisäksi.

Meillä on kartanolla myös matkailualan harjoittelijoita, jotka pistivät heti tuulemaan ja siivosivat törkeässä sekamelskassa olleen keittiön. Nyt meillä on heidän ansiostaan vihdoin kierrätysjärjestelmä! Keittiössä on aivan eri tunnelma ja nyt sinne on kiva mennä. Samanlaisia huiskimisia vois tehdä muuallekin kartanon epämääräisiin tiloihin. Sitä paitsi; nyt tiedän tarkalleen mitä teen työhuoneen kassakaapille (jossa on jotain ihme brosyyrejä joltain meitä edeltävältä ajalta)! Ja on mulla ehdotus kassaholvinkin varalle, jos muut suostuvat ehdotukseen. Mutta näistä myöhemmin lisää. Ja pistän tänne myös pikapuoliin postauksen työhuoneesta ’ennen ja jälkeen’ tuunailun. Se on edelleen kolkko huone, mutta mulla on pinkka suunnitelmia sen varalle ja aion pistää tuulemaan! Nyt se on jo ihan eri huone kuin aluksi helmikuussa, kun menin sinne ensimmäisen kerran. Ja jos vaan musta on kiinni, se tulee muuttumaan vielä paljon!

Kaiken tämän lisäksi päässä häärää paljon Matildaan liittyvää porukkaa, joita katselen ihmeissäni ja joista aion kovasti saada jotain selkoa. Siihen liittyen olen bongannut digitaaliarkistossa jo pienen ajan sisällä kaksi hölmöä asiaa, joista toinen on hassunkurinen huomio, tyyliin ’ettekö tunnista julkkista’ ja toinen liittyy vuosilukuihin, sillä tavalla että joku tapahtuma arvioidaan tapahtuneeksi  1889-1930, vaikka se aivan kiistämättä on tapahtunut pikemminkin vuosien 1870-1885 välillä. Enpä vielä tiedä mihin nämä korjausehdotukset voi toimittaa. Finnaan lähetin ehkä viis vuotta sitten korjauksen ja se juttu jumitti vuosikausia. Nyt virhe on onneksi korjattu. Mä en selviäis ilman muistikirjaa ja siltikin välillä pohdin kuumeisesti, että mitä pitikään tehdä… kaikki ideat pitäis kirjoittaa ylös heti saman tien ja vieläpä selkeästi!

Fyssari

 

Sain TK-lääkäriltä lähetteen fyssarille ja nytte oon ekan kerran käyny siellä. Aika hyvältä tuntuva käynti. Käytiin läpi selän liikeradat, joissa ei ole vikaa onneksi, ja katottiin muutamia pieniä liikkeitä, joita voin tehdä itekseni kotona. Ja varattiin uusi aika.

Sitä vois ajatella, että fyssarin liikkeistä ei ole mihinkään, kun ne on niin pieniä. Mutta siinä menee harhaan oikein kunnolla! Ne nimenomaan pitää tehdä sillai pienesti. Ei olla missään 80-luvun kuntosalilla, jossa revitään rautaa aivot pullistuen, vaan kyse on hienovaraisista parantavista liikkeistä. Ja kun ne tekee oikein, ne oikeasti auttaa!

Hassua muuten, että fyssari kiinnitti ihan eri tavalla huomiota mun leikkausarpiin vatsassa (kun vatsa on vedetty auki ”luusta luuhun” ylhäältä alas ja toisen kerran samasta kohtaa, muttei niin pitkästi) että niitä täytyy hieroa! Sairaalassa mulle on sanottu ehkä kerran, että ’sä voisit hieroa näitä arpia’ - että ne paranee paremmin, niin ymmärsin. Mutta onhan siinä nyt aivan eri klangi, kuin että niitä ’pitää hieroa, koska muuten tulee kiinnikkeitä ja se voi vaikuttaa koko tukirangan lihaksistoon’! Ziisus, niinkö? No minäpä otan sen ohjelmaan!

Meinasin mennä möljälle

 

Kun tänä aamuna tepastelin kartanolle, katselin samalla jäisellä Nässyllä tönöttävää möljää. Ajattelin, että hitsit, tuohan ois aika magee paikka picnicille kesällä! Siellähän vois vaikka kiskasta pullon skumppaa ja tunkee kitusiinsa vaahtokarkkeja. Kauniista astioista tietenkin ja herraskaisesti pukeutuneena. Ehkä hansikkaat, monokkeli ja silinteri? Ja hopeapäinen keppi?

Päätin sitten käydä lähemmin kurkkaamassa millainen paikka se on ja voisko siellä ylipäätään hengata. Muistan joskus käyneeni siellä, mutta siitä on jo aika lailla aikaa. Lähellä huomasin, että hitot, möljähän on ympäröity metalliverkkoaidalla ja portti on visusti lukossa! Sain kuitenkin aidan raosta kuvattua paikkaa vähän.

No, täytyy keksiä joku plan B. Onhan täälä kaikkia hassuja paikkoja! Sitä paitsi luin eilen tehtaan historiasta ja kiinnostuin siitäkin ihan uudella tavalla. (Mitä mä just sanoin; että mihin vaan zoomaan katseeni, niin aina kiinnostus herää…) Kuljeskelen siellä ehkä kuvaamassa joku päivä myös.

Keväässä on se hyvä puoli, että vielä hetken aikaa näkee joka paikkaan aika hyvin. Toki sit on ihanaa, kun lehdet puhkee puihin, mutta sillon on myös hankalampi nähdä mitään kauempana olevaa. Että puolensa ja puolensa on eri vuodenajoillakin.

Mä pidän puutarhassa tuosta osuudesta, josta näkyy Nässyn yli kaupunkiin. Näsinneula siellä möllättää kutsuvana. Täältä on tosi helppo nykyään singahtaa kaupunkiin vartissa ratikalla. Ehkä kesällä suhaan sinne tänne, ihan vain siksi, koska se on niin helppoa!

On se vaan nätti! Melkein vois kuvitella nti Marplen kutomassa vaaleansinistä villapaitaa tuolla yläkerran erkkerissä, ja hörppimässä teetä kultareunaisista teekupeista, samalla kun hän miettii kuka murhasi pikentin. Melkein sitä itekin alkaa miettiä, että kukahan sen murhasi, kunnes muistaa, ettei ketään ole murhattu.

Mä niin kesällä asun tuossa terassilla, portailla, pihassa… oi joi! Mua pelottaa jo nyt, että kesä on kohta ohi. Voi isä minkä perinnön jätti, tämmöistä osaan pelätä joka vuosi. Mutta ehkä sitä sitten syksyllä alkaa innoissaan haaveilla millaisia jouluvaloja tänne toisi.

Mua kiehtoo nää kaikki rakennukset! Tuo keltainen oli palvelusväen pytinki alunperin, mutta tehtaan aikana siitä tuli jossain vaiheessa suunnittelukonttori. Kukaan ei kai oikeen tiedä sen ikää. Sen oikealla puolella oleva tiilimakasiini oli kai alunperin viljavarasto ja rakennettu 1874, mutta sittemmin siitä tuli autotalli. Nykyään se vaan on. Haaveilen, että pääsen joskus kurkkimaan sinne sisälle. Mietityttää, että mitäköhän sen toisessa kerroksessa on! Ja sen oikeella puolella on pieni mankelihuone, joka oli myöhemmin tehtaan arkisto, ns. mankeliarkisto.

Mua hykerryttää noi katolla olevat hipsut. Miks nykyään ei tehdä tämmöstä? Arkkitehtuuri on kyllä astunut askelen poispäin kolkkoudesta, mutta kyllä me ollaan vielä kaukana menneen maailman kauneudesta!

Pilkon asiat osiin

 

Tajusin hiljattain käyttäväni ihan omaa metodia oikeastaan melkein kaikkiin tilanteisiin, poislukien sellaset, joissa aika hujahtaa huomaamatta ja iloisesti ohi kaikkien rajojen. Mun metodi on se, että mä jaan asiat osiin. Mua helposti vähäsen jännittää tai stressaa pienikin matkalle lähteminen tai esim päivä kaupungissa, jos siihen liittyy useita aikataulutettuja asioita, esim lääkärikäynti, jonkun tapaaminen, ehtiminen sinne ja tänne, mutta tällä asioiden osiin pilkkomisella selviydyn päivästä/matkasta/tapahtumasta/kaikesta paljon rennommin ja stressittömämmin. Ei mua ehkä ihmisten tapaamiset sillä tavalla enää jännitä, niin kuin ennen muinoin, mutta vaikka se, että miten ehdin johonkin, olenko ajoissa, ja ennen kaikkea että pystynkö suhtautumaan päivään rennosti ja olemaan hetkessä ja nauttimaan hetkestä, eikä miettimään koko ajan kaikkea kaaoottisena lankakeränä, josta pitää jotenkin selviytyä, eli olemaan puolella teholla ja hermostunut.

Ja näin se tapahtuu! Leikitään, että lähen vaikka kaupunkiin ja käyn siellä ensin kahvilassa aamupalalla ja sitten mulla on vaikka tapaaminen klo 10 ja lääkäri klo 12, jonka jälkeen menen vielä uimahalliin ja sieltä kartanolle hetkeksi. Varaan kaikkiin siirtymiin aina ihan tolkuttomasti aikaa, sillä saan hirveän stressin pelkästään siitä ajatuksesta, että olisin myöhässä jostain. Joten sekin jo auttaa tässä, mutta etenkin se, että kertaan kaiken aamulla bussissa, että mitä mulla nyt onkaan edessä ja moneltako ne on ja sitten vain päätän että jaan päivän esim viiteen osaan! 

Osa 1) kahvilaan meneminen ja siellä olo, osa 2) tapaamiseen siirtyminen ja sen kulku, osa 3) lääkäriin meneminen, odottelu, lääkärin tapaaminen yms, osa 4) uimahalliin lähteminen ja siellä polskiminen, ja osa 5) uimahallista kartanolle siirtyminen ja siellä olo. Ja sitten alan laskea (kuka naurahti?) että nyt ollaan osiossa yksi. Unohdan kaiken muun ja keskityn vain kahvilaan menoon ja siellä oloon, ihan kuin maailmassa ei olisi mitään muuta. Kellon kanssa toki olen valppaana koko päivän, jotta en ajautuisi kaaokseen sitä kautta. Kun lähden kahvilasta tapaamiseen, lasken, että okei, yksi takana, neljä edessä! Ja näin etenen päivän loppuun saakka. Tärkeää on keskittyä aina vain siihen yhteen osioon kerrallaan! Ja muistuttaa itseään, että osiot vähenevät, yksi ’suoritettu’ - enää näin ja näin vähän jäljellä. 

En tietenkään koe ystävien tapaamisia suorittamisena, mutta aikataulutuksen ja osioiden kannalta jäsennän nekin mukaan ja nimitän niitäkin näin. Välillä haahuilen vaan rentona, eikä mitään osioita ole. Mutta pahimmissa tilanteissa, kuten esimerkiksi syöpäleikkauksen jälkeen sairaalassa maatessani tämä metodi todellakin auttaa! Siellä jaoin aikaa osiin, esim ’nyt on pahimmat kolme päivää leikkauksesta ohitettu, tulee tasaisempi neljän päivän jakso, sitten kolme-neljä päivää treenausta ja pystyssä olemisen harjoittelua - sitten kotiin!’ Ne jännittävimmät ekat päivät menee nopeammin, kun jakaa päivät osiin vaikka ruokailujen mukaan ja nukkumisen mukaan.

Ja johonkin jännittävään ja pelottavaan tilaisuuteen menemisen jaan todellakin osiin! Se voi olla vaikka pakollinen epämiellyttävä tapaaminen ja sen jaan näin; osa 1) meneminen paikan päälle, 2) tervehtiminen ja ilmapiirin tunnusteleminen, 3) (hyvällä mallilla jo ollaan, voi vähän rentoutua! Ehkä puoliväli on jo tässä!) jotain pönötystä vaikka etukäteen päätetyn ajan verran (rannekelloa voi kurkkia aika huomaamattomasti!), 4) hyvästeleminen ja jotain loppuhöpinöitä, 5) tepasteleminen pois paikalta huojentuneena. Siinä se, helppoa!

Tsemppaan kokeilemaan osio-metodia! Se on ihan sun ite päätettävissä, että missä tilanteessa sitä käytät ja miten ne osiot rakentuu. Jos elämä on rentoa ja mikään ei ikinä jännitä tai stressaa, et tarvitse osioita! Mä luulen, että tää sopii parhaiten sellaisille autisminkirjolla haahuileville (kuten itse koen olevani) ja introverteille (kuten itse olen) ja ehkä keskittymishäiriöisille (kuten itse olen). Mutta kokeilkaa kaikki vapaasti ja kertokaa jos toimii. Saa kertoa myös, jos ei toimi ja jos et näe tässä mitään järkeä ja pidät mua umpihulluna. Mä oon aina sitä mieltä, että kaikilla saa olla mielipide, eikä sen tarvii suinkaan olla sama kuin jonkun muun. Nonni, näillä mennään! Kolme päivää viikosta jo ohi, neljä jälellä…

Lautapelikahvilassa

 

Ekaa kertaa elämässäni olin Lautapelikahvilassa! Tai oikeastaan ’pelikahvilassa’, sillä siellä oli paljon muitakin kuin lautapelejä. Mutta koska ite en juurikaan niitä konepelejä osaa tai harrasta, niin lautapelejähän me sitten pelailtiin. Paikka oli siis LateGame Tampereen Kuninkaankadulla.

Tosi kiva, että tämmösiäkin paikkoja on olemassa! Sieltä sai ostaa monenlaisia juomia (ite ostin latten, jossa oli iso möykky kermavaahtoa päällä ja karamellikastiketta ympäriinsä, Nam!) ja myös leipiä, salaatteja, hampurilaisia, ranuja… kaikenlaista. Henkilökunta oli ystävällistä ja paikassa oli välitön tunnelma. Sitä paitsi paikka täyttyi illan myötä, vaikka luulin, että ei ketään varmaan kiinnostaa mitään pelata. Hehe. HEHE!

Siellä oli kahdessa kerroksessa pöytiä ja joku ihmeen ompelutiimikin meidän vieressä. Olin valaistunut ja ihastunut; että jaa näinkin voi aikaansa viettää! Tämä oli siis mun yks joululahja mun lapselle, eli yksi osa mun ’aikalahjakortteja’. Menen tuonne varmaan toistekin, vaikka aikamoinen antipelaaja olenkin. Laskin, että lapsena ja nuorena pelasin ainoastaan seuraavia pelejä; Puckman-konsolipeli, Trivial Pursuit, Master Mind, Erakkopeli, Jatsi, Uno, Afrikan Tähti ja Kimble. Osaa noista vain muutaman kerran, nii että en ole mikään pelihullu. Mutta tommosen myötä voisin kasvaa sellaseksi isona. Luin hiljattain hyvän vinkin ylipäätään elämään: Tee jotain sellaista, jota et ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Ja sitä tämä nyt oli. Voilà!