Loppusuoralla jo kohta ollaan. Jossain vaiheessa mietin, että mulle olis riittäny hyvin vaikka 15 taloa koko messuanniksi. Nythän kohteita oli yli 30. Ei kai niitä kaikkia olisi tarvinnut kiertää, mutta halusin nyt silti nähdä kaikki asunnot. Vaan kyllä sen päivän iltana oli poikki!!
Tässä on hanakin oikein lauteitten päällä. Minä kyllä kolhisin siihen jalkani joka kerta. Sitten vois kyllä veriset koivet kätevästi huuhtoakin siinä samalla.
Ja hieman eri sävyistä puuta ja harmaata. Kiva valaisin!
Tässä ihastuin noihin Anne Mäkelän Grafiikkataloihin! (Jotka eivät olekaan keramiikkaa, jos oikein käsitin.)
Kiva keinutella, vaan en taitaisi päästä tuosta ylös. Herran jestas mikä näky se olisi! Huitoisin maassa kuin joku pyhä pillerinpyörittäjä.
Ja sitten oli terassilla oikein keramiikkateos! Joku sanoi, että olivat teinien tekemiä.
Katonrajaikkunat on vähän nou nou mulle, mutta tuo pikkusoffa on huisin kiva.
Ja jos haluaa valoa, muttei verhoja, mutta kuitenkin näkösuojaa, niin valokuvatarra ikkunassa on pop!
Emil Wikström mainittu. Kivat muodot ja värit kaikessa!
Riippumatto voi olla puustakin tehty!
Lamput on kivat ja yöpöydissäkin taitaa olla tarpeeksi tilaa kaikelle välttämättömälle.
Lampunvarjostin on varsinainen lautanen - no veikeältä se näyttää, en vaan tiedä onko toimiva. Että tippuuko tästäkin pölykääryle jonkun siskonmakkarasoppaan? (Sanoo hän, jonka kodissa todellakin on pölykääryleitä!)
Näistä kaakeleista pidin!
Peili valaistuksineen, taso ja allas on ihanat!
Mietin, että mitenköhän pytyn uimuri putsataan tai vesisäiliön mekanismi vaihdetaan - onko esim tuo hyllylevy nostettavissa? Nimimerkillä niitä hoitanut IDO59-malleissa…
Valaisin on kuin kesähattu!
Terassit ja parvekkeet ei tee nykyään juuri eroa sisätilojen kanssa, joka on upeaa! (Ellei ole 45 astetta hellettä tai pakkanen tai kaatosade tai hirmumyrskytuuli…)
Autisminkirjo (erityisesti siis mainittiin aistiyliherkkyys) oli kuulemma huomioitu rauhallisilla väreillä, pehmeillä ja miellyttävillä materiaaleilla, matoilla, akustiikkalevyillä ja runsailla tekstiileillä. Mä en siis huomannut sitä, vaan piti oikeen erikseen kysyä että hei miten se autismin huomioiminen nyt täällä näkyy?
Tämä jollain lailla erosi muista keittiöistä ja hiukan toi mieleen vanhan ajan ratkaisut. Vaikka 1970-luvun. Kotoisaa!
Vaikka aika avoin tämäkin oli, mutta kuitenkin kuvasta näkymättömissä vasemmalla oli väliseinä, joka vähän rajasi hallimaista avoimuutta.
Kunnon keinutuoli! Tästä minä pidän! Tuossa kiikkuilisin aamusta iltaan.
Nyt tuli lamppukateus! Ihan hyytävän kaunis!
Toisestakin suunnasta sama keittiö näytti suht tilavalta ja kivalta ja laskutilaa oli runsaasti. Toisin kuin semmoisissa, joissa on tuskin kissan kokoinen laskutila. Vispaa siinä sitten marenkia saakeli.
Tuo digitaalinen kello oli ensimmäinen semmoinen asia, josta ajattelin ”Ei hitsi, mäkin haluun tollasen!” Koska siinä luki ’keskiviikko, iltapäivä’. Ja sittenhän selvisikin, että tämä oli se muistisairaan koti. Eli just sopiva mulle.
Aika pieniä yöpöytiä näkyi paljon. Tuohon mahtuisi kello tai kännykkä, silmälasit, dosetti ja juomalasi jos maljakon veisi pois ja sitten kirja ei enää mahtuisikaan. (Kellä ylipäätään on maljakko yöpöydällä? Unissaan vahingossa hamuaa jonkun parsan kitusiinsa siitä…)
Tässä tuli automaattisesti jotenkin unettava olo - ehkä se oli tuo valo.
Ja kasviharrastajille ikkunoita oli vaikka millä mitalla! Aivan mahtavaa! Vaan nykyään ei harrasteta enää ollenkaan ikkunalautoja, joka on kummallista.
