Haarlan palatsissa

 

Monen vuoden haaveen toteutin, kun menin lähes 30 vuoden tauon jälkeen Haarlan palatsiin.

Liikemies Rafael Haarla rakennutti tämän Tampereen ydinkeskustassa majesteetillisesti tönöttävän palatsinsa vuonna 1923. Jos kävelet Hämeenkadulta Koskikeskusta, Ratinaa tai linja-autoasemaa kohti, et voi olla ohittamatta tätä palatsia.

Portaikon pantterit (netin mukaan ilvekset?) ovat tamperelaisten lemmikkejä. Toisinaan syksyisin niiden silmät saavat pihlajanmarjoista tulisen katseen.

Ravinteli Haarla on myös kiehtonut jo jonkin aikaa. Sinne kuljetaan sisäpihan puolelta. Nykyinen omistaja on tarkka siitä, ketä tänne pääsee vuokralaiseksi. Mikään riekkumispaikka ei tule kyseeseen.

Rakennuksen vanha valokuva näyttää koko komeuden.

Ravintola on ainoastaan kellaritiloissa, mutta viisi huonetta sielläkin taisi silti ruokailijoille olla.

En asettunut kabinettiin, vaan isomman ’salin’ nurkkaan.

Näin kesäaikaan sisällä oli hiljaista, kun kaikki halusivat olla terassilla.

Halusin jotain juotavaa ja jotain pikkunalkään. Vaikka kyllähän täällä saisi esimerkiksi hevosen sisäfilettä.

Juomaksi valikoitui alkoholiton mocktail nimeltään Northern lights, joka on tehty puolukasta, katajanmarjasta ja rosmariinista. Oli muuten saakelin hyvä! Kirpakka ja maukas!

Syömäpuoleksi otin Rikkaat ritarit joka puolestaan sisälsi mustikkahilloketta ja vaniljajäätelöä. Hyvä sekin! Ja juuri sopivan kokoinen tähän hetkeen, kun halusin lähinnä kurkistella talon sisäpuolta.

Lopuksi kiersin vielä talon pääportaita ihan pääovelle saakka. Tähän taloon ei pääse nykyään sisälle, paitsi kellarin ravintolaan. Kävin täällä joskus, kun tämä oli Tampereen yliopiston kansanperinteenlaitoksen tiloja.

Rafael Haarla asui tässä kuolemaansa 1938 saakka. 1970-luvun alussa palatsi meinattiin purkaa, vaan suojelijat pääsivät väliin. Sissus! Tampereen kaupungin omistuksessa tämä oli vuodesta 1972 vuoteen 2013, jolloin tämä myytiin kiinteistösijoitusyhtiö D-kulmalle, jonka puikoissa häärii Pentti Välkki. Palatsista hän maksoi 1,6 miljoonaa euroa, joka on suht paljon, jos vertaa Idmanin huvilaan, joka lähti uusiin käsiin viime vuonna puolella miljoonalla. Vaan olisihan se hauska olla kiinteistösijoittaja, joka voisi pelastaa ja kunnostaa rakennuksia ympäri maailmaa. Taidankin ryhtyä.

Amuri simppelisti

 

Istuin eilen Amurin työläiskorttelimuseon kahvilassa kahden entisen työkaverin kanssa. Emme olleet nähneet pariin vuoteen ja nauroin enemmän kuin pitkiin aikoihin, niin että poskiin sattui ja silmistä juoksi vesi. Kaipaan siitä vanhasta työpaikasta heitä ja yhtä kolmatta työkaveria ja myös sitä työtä. Muuten viharakkaussuhde paikkaan jatkuu. Kahvittelun jälkeen kiersin museokorttelin, koska en ole tainnut siellä pariin vuoteen käydä. Huomaan, etten oikein enää jaksa innostua paikasta, vaikka ennen se oli lempimuseoni Tampereella. Ehkä 30 kesää siellä ramppaamista riittää. On vaikea keksiä uusia kuvakulmiakaan enää. Näpsin silti lempparikohdistani kuvia ja jostain uudestakin; tekoruoasta, joka on upea lisä museoon kuin museoon.

Laikussa

 

Laikku eli Kulttuuritalo Laikku, Tampereen vanha kirjastotalo (josta tulee nimi: ’kirjasto - lainasto - laikku’), on pystyttänyt taas kiinnostavia näyttelyitä.

Jo talo itsessään on sen verran hieno, että sinne kannattaa kurkistaa sisälle! Laikku sijaitsee kosken rannassa, Tampereen teatterin ja Frenckellin tehtaan välissä.

Galleriassa oli Tommi Ketosen lasiveistosnäyttely Välähdyksiä.

Studiossa taas Minna Soraluoman paperitaidetta Ihan lovena.

Viittaakohan tämä viimeinen työ siihen, että naisten rakkauspokkarit mielletään usein roskakirjallisuudeksi? Onko tämä siis synninpäästö; roskasta tehdäänkin siivousvälineitä? En tiedä. Teoksia ei selitetä ja teosten nimetkin on hakusessa, vaikka teosluettelo kyllä löytyy, niin teoksia ei ole numeroitu ja on hankala kohdentaa teos ja nimi toisiinsa. Pidin näistä kuitenkin.