1700-luvun markkinoilla

 

Viikonloppuna olimme jo kovasti aikeissa mennä Wiipurintien markkinoille Jaalaan, mutta loppujen lopuksi kurvasimmekin kohti pohjanmaata ja tupsahdimme Isonkyrön 1700-luvun markkinoille! Emme olleet koskaan käyneet siellä, vaikka se on kutsunut joka vuosi, mutta aina on ollut jotain muuta meneillään.

Parkkikselta (jona toimi käytönnässä koko Isonkyrön keskusta) saimme ilmaisen Zetoorikyydin tapahtumapaikalle. Tämmöiselle ei niin kovin maalaiselle traktorikyyti on aina jännitys ja elämys. Mutta hyvin toimi, täytyy sanoa; jatkuvana virtana traktoreita ajoi keskustan ja vanhankirkon väliä, eikä odotusaika jonoista huolimatta ollut mahdoton.

Pahus, taas unohtui oravannahat kotiin, mutta 2€ tietulli paikan päälle oli varsin sopuisa hinta. Parkkimaksu oli muuten 3€ siellä keskustassa, vaikka olisi ollut kymmenen tuntia 1700-luvulla.

Heti tietullijonossa vastaan marssi muutamia sotilaita. Omiakin esivanhempiani on ollut sotilaina tuohon aikaan, joten oli aika vaikuttava nähdä ihan ’livenä’ noita sen ajan tyyppejä.

Hauskin kahvilaidea, mitä olen nähnyt! Pohjalaistalon toisesta ikkunasta tehdään tilaus ja toisesta haetaan tilatut tuotteet! Vähän kuin mäkkärin autokaista. Emme ostaneet mitään mutta kuvatahan se piti.

Väkeä oli kuin pipoa, joten markkinakojuja en kuvannut, mutta sepän sain kuvaan sopivasti ilman ihmismassoja. Työnäytökset, tuoksut ja äänet kuuluu olennaisena osana tämmöisiin vanhan ajan tapahtumiin. Ja täällä oli tiukka seula myyjille; mitään hilipatipippan-markkinalakritsin myyjiä ei näkynyt ja kaikilla oli aikaan viittaava asu. Pisteet siitä!

Vanha kirkko on yksi ihanimpia kohteita pohjanmaalla! Tämä alkujaan Pohjankyrön suurpitäjän harmaakivikirkko on pyhitetty Pyhälle Laurille. Markkinoitten aikaan kirkossa järjestettiin konsertteja, mutta en jaksanut jäädä niitä ihastelemaan, vaikka ne varmasti olisi olleet upeaa kuultavaa.

Kivikirkon paikalla on ensin ollut puukirkko, johon ehkä viittaa kivikirkon oven yläpuolella olevassa kivessä hakattu vuosiluku ’1304’.

Kivikirkon rakentaminen ajoittuu vuosiin 1513-1533. Ajoitus on keskiaikaisista kivikirkoistamme tarkimpia.

Kirkko tunnetaan erityisesti kalkkimaalauksistaan, joita se on ihan täynnä. Ne on maalattu 1560-luvulla. Sitä ei voi oikein edes käsittää miten maagiselta ja pyhältä tämä kaikki on ihmisistä tuntunut 1500-luvulla, koska kuvia ylipäätään ei ole nähnyt missään, paitsi kirkoissa. Ei ollut olemassa kuvakirjoja tai kirjoja ylipäätään, ei tauluja, eikä piirroksiakaan. Huonekalujakaan ei vielä koristemaalattu. Tämä on ollut jotain tajunnanräjäyttävää!

Kirkko on suojeltu vuonna 1891 Vaasanläänin maaherran päätöksellä. Kirkossa ei enää aktiivisesti järjestetä jumalanpalveluksia, vaan ne pidetään uudessa kirkossa, joka valmistui 1877.

Vuonna 2021 kirkossa aloitettiin korjaustyöt ja kirkko on ollut suljettuna nämä vuodet. Nyt sinne kuitenkin pääsi sisälle ja väentungos olikin aika merkittävä. Kaikki halusivat nähdä rakkaan kirkon jälleen sisältä.

Uusimmassa remontissa seinämaalaukset on puhdistettu ja lattiat on uusittu. En tiedä missä valtavat alkuperäiset lattialankut mahtavat olla… niitähän aina ihailee kaikissa vanhoissa kirkoissa! Toivottavasti ei ole työnnetty juhannuskokkoon.

Seurakunnan haaveena on kuulemma saada restauroitua maalaukset joskus tulevaisuudessa. Nämä on hyvin säilyneet, enkä tiedä pitäisikö niihin kajota. Vaikka luotankin kyllä suomalaiseen restaurointitaitoon.

Luulenpa, että vanhan ajan sotilas olisi nyökytellyt näille miehille hyväksyvästi. Vain silmälasin joidenkin päässä paljastivat, ettei olla ihan kuitenkaan siellä 1700-luvulla. 

Ja sitten pitää kertoa yksi iso elämys, joka markkinoilla sattui! Tapasin Vilukissin ihan kasvokkain! Me olemme olleet blogiystäviä ehkä 16 vuotta ja nyt vasta tapasimme ihan livenä. Hän olikin yksi suurimpia syitä, miksi halusin näille markkinoille. Ihanaa oli nähdä ja rupatella hetkinen! Hän onkin ainut blogiystävä, jonka olen koskaan tavannut kasvokkain. Se on hätkähdyttävää, sillä 16 vuodessa luulisi tapaamisia olevan pakostikin enemmän. Pitäisi ehkä aktivoitua?

Tällä söpöllä kameravaarilla varmaan kuvattiin tuollaisia kuvia, joita aitanseinää vasten nojailee. Tai voihan se olla myös uusvanha kamera, en ole asiantuntija. Jalusta on ainakin uusi. Olisi ehkä pitänyt tällätä itsensä kuvaan kuin joku mamselli. Mutta ehkä ensi kerralla.

Polku jota kuljemme -ravintola tekee vaikutuksen

 

Päätin eräänä päivänä käydä vihdoin lähes salaperäiseltä tuntuvassa Polku jota kuljemme-ravintolassa Tampereen keskustassa. Se sijaitsee osoitteessa Näsilinnankatu 21 A. Sen ohi voi huomaamatta jopa kävellä! Minäkin löysin sen kerran, vain koska kuljeskelin kiireettömästi keskustassa ja jäin ihmettelemään, että mikä on tämä liiketila, jonka ikkunoissa on tekstiä; runoja tai jotain ajatelmia. Googletin. Ravintolasta löytyy joitakin arvosteluita ja instasivut, joista en näe somettomana mitään paitsi yhden kuvan ja seuraajamäärän.

Tepastelin siis sisään ja sanoin ’Hei! En ole koskaan käynyt täällä. Miten täällä toimitaan (en nähnyt buffetpöytää missään); tilaanko jotain listalta?’ Kyllä, he vastasivat, tilaus tapahtuu tuolta listalta, joka on seinällä. Siinä luki isolla parillisia numeroita (hinnat) ja kustakin kolme vaihtoehtoa (esim lohi) ja tämän simppelin listan tarjoilija vielä selitti minulle. Tilasin 10€ hintaisen lohi-sushi-annoksen. Ja alkupalaksi sain ottaa sivupöydästä misokeittoa ja teetä. Hipsautin misokeittoon pikkuisen kevätsipulinrenkaita ja chiliä (olettaisin). Ja se maistui!

Leipälautaselle kokosin tuoretta inkivääriä (jota rakastan) ja tuollaisen vähän styroxia muistuttavan keksin ja jotain kuivia lastuja, jotka mielestäni olivat kuivattua inkivääriä. Ah, olisin voinut syödä niitä vaikka kuinka! Istahdin pöytään ja katselin ympärilleni. Mitenkään erityisen viihtyisäksi paikkaa ei oltu laiteltu, mutta toisaalta se vaikutti helposti lähestyttävältä - paikka johon voi mennä tarvitsematta jännittää, että osaanko minä nyt kaikki sushitaiteen säännöt.

Ja se kympin annos oli sitten tällainen! Pari erilaista lohiversiota ja avocadoversio, plus pari muuta. (En ole mikään sushitietäjä, joten tämmöiseltä se sitten kuulostaa, mutta kuva kertoo kyllä niille, jotka tietävät susheista enemmän.) Vaan tärkeintähän tässä oli se maku! Jotain kertoo ehkä se, että pois lähtiessä kävin sanomassa tarjoilijalle, että nämä oli ehkä parhaat sushit ikinä. Todellakin, nam! En juuri upottanut niitä soijaan - ehkä pari pisaraa tipautin kunkin sushin päälle ja wasabiakin käytin ihan vain riisinjyvän kokoisina kokkareina. Mutta lohi oli pehmeän suussasulavaa ja lämmintä! Teki mieli syödä hitaasti nautiskellen. Seuraavalla kerralla testaan ehkä kahdeksan euron annosta jonain muuna versiona. 

Suosittelen, jos haet jotain muuta kuin ketjuravintolaa, jossa on pursuava sushibuffet. (Jotenkin ne on niin nähty, musta tuntuu.)

Mäntän kuvataideviikot 2026, Pekilo 2/3

 

Katsotaanpas; Mäntän kuvataideviikkojen Pekilo-kierros jatkuu, eikä hurraamista taida olla näissäkään, vai mitä mieltä olette? Tämä on sitä tämän vuoden vähäeleisyyttä!

Shoji Kato, ’At 37°C’ käynnissä oleva installaatioteos (hissin ikkuna).

Päivi Siren

Päivi Siren

Marko Vuokola ’Kuut’

Sofia Vuorenmaa ’Aaltogrammit’

Charlotta Östlund (katso tarkasti, seinällä on korsia!)

Charlotta Östlund (yksityiskohta seinästä) - tästä pidin kyllä.

Marjatta Holma

Marjatta Holma

Marjatta Holma

Shoji Kato ’At 37°C’

Shoji Kato ’At 37°C’

Shoji Kato

Shoji Kato

Stig Baumgartner ’Läpinäkyvät identiteetit 1’

Yleiskuva, jossa näkyy Shoji Katon töitä. 

Pieniä töitä ja harvakseltaan, sitä tämä oli koko paikka tänä vuonna.

Arboretumissa kukkii vielä!

 

Mun listalla on koko kesän ollu käynti Hatanpään kartanon arboretumissa. Eilen vasta sain aikaseks lähteä sinne ja oikein yllätyin miten kauniita ruusuja (joka ei edes ole mikään mun lempikukka) siellä kukki yhä täyttä päätä. Samalla kiertelin muutakin arboretumin aluetta ja totesin, että onhan se ihana paikka - jälleen kerran!

Pieneksi vinkiksi niille, jotka haluaa heti singahtaa ruusuja ihailemaan (niitä oli siis paljon, en kuvannut kuin muutamaa!) niin tällä hetkellä kaikkein järkevintä on ottaa google maps kätösiinsä ja kävellä kartanon puistoon. Sinne on Hämeensillalta alle 3km. Sanotaan vaikka niin, että Ratinasta eteenpäin kulkien rantoja pitkin ei voi eksyä. Minä menin bussilla ja hyppäsin jo ajoissa pois, mutta paluumatka bussilla aiheutti suunnattoman määrän ärtymystä. Jalankulkijan on pakko kävellä välillä autojen seassa kapealla kaistalla päästäkseen edes pysäkille. Bussin odotteluun meni vartti (siis mikään bussi ei kulkenut tuona aikana, vaikka pysäkki on kahdeksan bussin reitillä ja niitä pitäisi suhata alvariinsa.) Arviolta 1,5 km matkaan bussilla kului puoli tuntia! Syynä on Hatanpään liikennehelvetti, kun katu on revitty auki ratikkatyömaata varten. Se tulee siis olemaan liikennehelvetti varmasti vielä ensi kesänkin. Omalla autolla tai taksilla ei myöskään kannata sinne tunkea hermojaan repimään. Kartanon puistossa odottaa penkkejä ja ainakin kesäajan siellä on pieni kahvila puutarhan nurkassa auki.

Kiinnostava Miki

Mää ostin kuulkaa mun ekan Miki Liukkosen kirjan! 

Miki teki muhun suunnattoman suuren vaikutuksen, kun näin hänestä tehdyn dokkarin. Sitten otin kerran kirjakaupassa käsiini hänen kirjansa ja totesin, että se on kiinnostava. Ja nyt sain aikaseks metsästää itelleni yhden kirjoista. Yli tuhat sivua; en ole eläissäni lukenu niin paksua kirjaa. Mut en aio ottaa siitä mitään stressiä.

Kun palasin keskustasta kartanolle, poikkesin vielä Tehtaan terassille hörppäämään limoncello spritzin.  Mukanani kannoin koko päivän Mikin kirjaa. Miki 1989-2023. Miki oli hyvin lahjakas jo hyvin nuorena. Miki kärsi mielenterveyden ongelmista ja teki itsemurhan 33-vuotiaana heinäkuussa 2023, vain neljä päivää ennen 34-vuotissyntymäpäiväänsä. Viisi romaania, kolme runokokoelmaa, yksi aikuisille tarkoitettu kuvakirja.