.

.

8.2.2025

Kuolinsiivouksen vastakohta…?

 

Mä oon tässä mietiskelly, että jos ne syöpäantigeenilukemat on noussu ja elinpäiviä on vaikka vaan vähän jäljellä, niin että mitä mä ainakin vielä haluan. Että mitä asioita haluan elämääni, ketä ihmisiä haluan vielä kerran tavata, missä uimahalleissa haluan nautiskella, mihin hotelleihin on ainakin vielä päästävä, mihin ravintoloihin vielä pitää mennä herkuttelemaan ja minkä talojen luona ehdottomasti haluan vielä hengata.


Ja siis vaikka elinvuosia olisikin vielä vaikka 70 jäljellä, niin silti teen nämä listan asiat ihan ensitilassa! Loppuu se ’sitku’-elämä! Mua muutenkin väsyttää sellanen elämänasenne, että sitku oon eläkkeellä tai mutku on sitä ja tätä. Miksi ei voi vain nauttia elämästä?! Sitä ei koskaan tiedä, että kuoleeko vaikka autokolarissa huomenna tai tunnin päästä, mutta todennäköisimmin se kuolema tulee joka tapauksessa yllättäen ja liian pian, kun kaikki on vielä kesken. Mitä hittoa sitä sitten odottaa? ’Kun lapset lähtee pesästä’, ’kun olen rikkaampi’… joo, voin kertoo: ei tuu tapahtumaan! Siis sopivaa hetkeä ei ole olemassa, ellei valitse ’Nyt’! On sitten varmaan tosi virkistävää miettiä kuolinvuoteella, että mitä jäi elämättä. Ihmisen perusjuonne on muutoksenpelko, mutta sitä vastaan pitää potkia kuin raivo vasikka! 

Jos on tyytyväinen elämäänsä, niin ei sillon tietysti tarvii mitään muuttaa, mutta arjen luksus ei silti ole yhtään pahitteeksi! Minäkin kaivoin esiin tuon isoäitini Bavaria-ruusukahvikupin, jota käytettiin mun lapsuudessa vai pyhäisin taikka erikoistilanteissa. Kun isoäiti kuoli, sain kärtettyä tätiä käyttämään niitä useammin ja olenpa niistä varhaisteininä juonut kahvia tai teetä monet kerrat! Tädin kuoleman jälkeen olen säästellyt niitä kaapissa erikoistilanteita varten. Nyt loppuu se erikoistilanteiden odottelu! Luvatkaa mulle, että punnitsette elämäänne ja jos haluatte muistella tällaista elämää kuolinvuoteella, niin hyvä, mutta jos ette, niin ottakaa se askel muutokseen nyt!!



4.2.2025

PMK tekstiilinäytteitä 1/3

 

Kaikenlaista sitä pomppaa vastaan, kun penkoo laatikoita! (PMK = PuuvillanMyyntiKonttori) Tämmöisiin sitä on pukeuduttu niihin aikoihin, kun minä olin mini.



















3.2.2025

Aamun mietteitä

 

Että jos jumala rimputtais hätäseen yhtäkkiä meidän ovikelloa vaikka aamulla kaheksalta ja mä menisin unenpöpperöisenä sinne kurkkimaan että kuka helvetti ja sitten sumuisissa aivoissa kajastelis että jaa se onki vaan jumala …no mitähän perkeleen tärkeetä asiaa sillä nyt taas on ja avaisin oven. Ja sitten se sanois että kuule ku tuli vaa mieleen että minkälaisen talon sä haluisit että saat valita kaikista Suomen taloista ja mää kyä hei järkkään. Ja mä olisin että voi helvetti senkö takia tässä piti raahautua ovelle kaheksalta lauantaina aamulla. Siinä se sitte odottelis homeisissa tuohivirsuissaan ja harois likaista hippitukkaansa. Ja sitten mun pitäis sanoo sille että sun viiksissä on hernekeittoo että mee hyvä mies peseen ees naamas ennenku tuut toisten oville höpiseen jotain puolivillasia jostain taloista. Se harois anteeksipyytävästi ja hämmentyneesti naamaansa ja alkais perääntyä kaavun liepeet aamusumussa hiljaksiin heilahdellen ja mutisis että niin tais mennä Baddingin kans eilen vähä pitkäksi… mutta että se talo muista valita se talo! No joo joo mee nyt jo.


Eipä ole yks tai kaks kertaa ku oon katellu pitkin Suomee ajellessa vanhoja taloja ja aatellu että voi kun sais vaan valita joku ihan mikä vaan. Mutta enpä oo aatellu että sen sais silläki tavalla että jumalan sormi sen osottais että tää kuule tää talo on sun. Sitten mieli alkaa vaeltaa että olisko se ny sitte semmonen 1800-luvun pitsihuvila jossa on niin paljon puupitsiä että silmissä vilisee ja torneja ja erkkereitä ja pieniä parvekkeita ja terasseja ja joka huoneessa kiemuraiset kakluunit ja moniruutuiset ikkunat ja lautalattiat ja kristallikruunut ja pitsiverhot ja puolivilli puutarha ja se ois jossain Ruissalossa. Vai olisko se sittekki sellanen 1700-luvun hirsitalo peltojen päässä jossaki Etelä-Pohjanmaalla. Semmonen jossa olis vaan yks kerros ja pieni kuisti ja eteinen ja tupa ja pari kamaria leveine lankkulattioineen ja hirsiseinät ja pinkopahvia ja tapeettia peräkamarissa. Sellanen jota kukaa ei oo remontoinu 300 vuoteen ja jossa on kaivo pihassa ja ulkohuusi ja puuvaja ja pieni pihasauna. Ja vintissä kesähuone, josta voi tirkistellä auringonlaskua peltojen taa, kurkiaurojen muuttoa ja aamusumua jokirannassa.

Mutta vois se olla pieni ratavartijanmökkikin pienen metsän kupeessa radan varressa jossa vois nukahtaa ohi kiitävän junan kolkkeeseen ja nuuhkia kesällä verkkaisesti ohi jyristelevän museojunan savua. Sellainen tupa jossa olis pikkuinen vintti ja siellä kaksi komeromaista kylmää kesäkamaria ja vähä avovinttiä jossa on puruja lattialla ja puruista pilkottais joku vanha hajuvesipullo ja nippu kenttäpostia ja joku kuivahtanu kengänkäppänä. Ja alhaalla olis pieni puuhella ja pönttöuunit ja komeroita ja kanttuuri ja kafferi ja keittiö ja kamari ja eteinen. Ja keittiön seinissä olis puiset puolipaneelit jotka olis maalattu vaalean vihertävällä ja seinissä olis 1930-luvun tapettia. Katossa keikkuis hiljaa suutarinlamppu ja ovipielessä musta bakeliittinen valonkatkaisija naps. Sinne asettuisin kiikkustuoliin kamarin ikkunalle niin että voisin katella junia pitkin päivää ja voisin tarkistaa kelloni junien mukaan vaikka en tiedä mahtaako sellasta asiaa enää nykyään olla olemassakaan kun nykyinen vr on ihan toista kuin ennen vanhaa jollon juniin saatto luottaa.

Jumala odottaa vieläki mun päätöstä siitä että minkä talon mää valitten ja mää pohdin asiaa juurta jaksain ja koetan puntaroida kaikkia puolia niin että kyllä tähän menee vielä aikaa varmaanki. Mutta kyllä mää sitte kerron ku muuttoauto kaartaa ovelle ja uudesta ikkunasta näkyy joko meri taikka peltoaukia taikka ratavarsi.


1.2.2025

Ikatan lasinpuhalluksen avoimet ovet

 

Koska haluan päiviini nyt jotain piristävää (kotona käpristymisen ja mahdollisen syövän miettimisen sijaan), päätin keskiviikkona lähteä bussiretkelle Ikaalisiin, sillä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lasiosastolla oli avoimet ovet! En voi vastustaa lasinpuhallusta, joka tuolla on tasokasta ja samalla näin muutakin upeaa lasitaidetta. Olisin halunnut ostaa monta tuotetta, mutta pitää ensin olla järkevä ja järjestää koti niin, että näen mitä sinne ylipäätään voi ja kannattaa enää hankkia. Sitä paitsi budjettinikin oli surkea! Mutta silmänruoalla elää kyllä pitkään myös. Kuulemma lasiosastolle, joka sijaitsee Soutajantie 10:ssä, voi mennä muulloinkin oikein tervetulleesti ja he myyvät auliisti tuotteitaan ja tekevät vaikka vähän tilaustöitäkin, ainakin jos haluaa jonkun tuotteen eri värisenä kuin valmis työ sattuu olemaan. Sinne siis toistekin!