Pikku Knut Leonhard Elias Rosengren

Pidän vanhoista hautausmaista. Vuosien mittaan olemme kierrelleet hautausmailla paljonkin. Joskus tapasin sanoa uudella paikkakunnalla, että täällä ei tarvitse pysähtyä hautausmaalle, sillä täällä nyt ei ainakaan ole sukua. Ja sitten kuukauden tai parin päästä onkin selvinnyt, että ähäkutti, onhan siellä yksi sukuhaara aivan odottamatta!

Isoisäni isoäidin eno Elias Malakias Rosengren on ollut pappina Pyhämaalla 1848-1855. Kiehtova vanha ja kaunis kirkkomaa kutsui jotenkin luokseen. Kävelin kameran kanssa kohti kirkon ovea ja kumarruin lukemaan yhden rautaristin tekstiä; "Elias Rosengren" - sain melkein sätkyn, sillä juuri se oli esi-enoni pojan hauta!

Pikku-Elias oli kuollut päivää ennen 1-vuotispäiväänsä isorokkoon Pyhämaan Kettelin kylässä, Eerolan talossa, jossa pappisperhe asui. Tuolloin perheessä oli neljä vanhempaa lasta; 8-vuotias Eliel, 6-vuotias Edvin, 4-vuotias Lydia ja 2-vuotias Ossian. Tragedia oli perheelle varmasti syvä, sillä 10 kuukauden kuluttua poisnukkuneelle pikkuiselle syntyi täyskaima Knut Leonhard Elias. Hänenkin jälkeensä lapsia syntyi vielä kuusi kappaletta, mutta silloin perhe oli muuttanut jo Maskuun.

Hieman liikuttuneena sivelin pikku-Eliaksen hautaristiä ja tunsin kaukaisten aikojen surun jossakin sisälläni. Täällä lepää suuren perheen yksi jäsen, ensimmäisenä poisnukkunut. Lepäähän rauhassa pieni Elias!

 

Taimistoviikonloppu

Kauan odotetut sateet ovat nyt hellineet puutarhaa. Vaan, nyt aletaan olla jo siinä rajoilla, että hakkaako sade ihan kaiken maahan ja muusiksi... Siitä huolimatta taimistossa on taas kuljeskeltu ja uusia kasveja hankittu. Sekä lauantaina, että sunnuntaina. Nyt alkaa olla jo sellainenkin raja vastassa, että en enää muista mikä kasvi on missäkin. Olen toki jättänyt niitä muovisia kylttejä kasveihin kiinni, niin pitkäksi aikaa jotta opin nimet ulkoa, mutta ihan kaikissa ei kylttiä edes alunalkaen ollut. Minun pitäisi tehdä jonkinlainen piirustus puutarhan kasveista ja merkitä uudet tulokkaat siihen. Edes joku epämääräinen.

Lauantain ostoskassi sisälsi:

Jaloritarinkannus 'Dark Blue'

Jaloakileija 'Blue Barlow'

Tarhasyysvuokko 'Serenade'

Syysasteri 'Patricia Ballard'

Vuorijumaltenkukka

Sileälehtipersilja

Ja tänään lisäyksinä vielä:

Loistokärhö 'Piilu'

Kuningaslilja

Vuoritatar

Kääpiöpeurankello 'Acaulis'

Tarhapäivänlilja 'Fragnant Treasure'

Tarhapäivänlilja 'Frans Hals'

Tarhapäivänlilja 'Little Gipsy Ruby'

Kivikkosuopayrtti

Mäkitervakko

 

Elementti vesi

Vesi, pilvet, tähtitaivas, lumisade ja tuli ovat sellaisia elementtejä, joita voi tuijottaa vaikka kuinka kauan lähes lumoutuneessa mielentilassa. Sellaiset hetket vievät johonkin hyvin alkukantaiseen ja vahvasti sisäiseen maailmaan. Ajantaju hämärtyy. Mitään muuta ei tarvitse ajatella, murheet väistyvät ja on vain hiljainen liike ja syvä ihailu. Luulen, että se on alkuihmisestä lähtien kaikkien sukupolvien vahva zeniläinen tapa olla kautta vuosimiljoonien.

 

Alkukesä on kyllä vuoden parasta aikaa!

Yhtäkkiä on iskenyt pelko kesän loppumisesta!

Isäni tapasi sanoa haikeana aina juhannuksena, että "Nyt kesä on menny!" Naureskelin sille pienenä ja koetin puhua järkeäkin, mutta nyt löydän itseni ihan samoista fiiliksistä! Jostain syystä kesän alku on aivan upeaa aikaa. Ehkä siksi, kun sitä on odottanut koko talven ja kevään aivan hirveästi, eikä helteet ole vielä nuuduttaneet mieltä puuroksi. Ja koska juhannus on eräänlainen taitekohta, on kesä muka heti juhannuksen jälkeen jo ihan mennyttä kamaa.

 

Nostalgiaa

Hyvinkin nostalgisissa merkeissä on sujunut lapsuuden maisemissa tämä viikko, kunnes taas on aika suunnata itsensä kotiin päin. Päiviin on mahtunut maalaamisen ja kuumuudesta selviämisen lisäksi ystävien tapaamista ja iltakävelyitä mielettömän ihanissa fiiliksissä lakeudella. Kesäyö on täällä jo valoisa ja yön viileämpi ilma on ihanaa päivästä nuutuneelle mielelle. Ne luhdalla leijuvat kesäyön tuoksut on huumaavia, se sirkutus ja piipitys on aivan mahdottoman kaikenkattavaa. Jäniksiä hyppelee tai luimistelee vielä lyhyiden oraspeltojen suojissa. Kukat kukkii, voikukan hahtuvia on kiva puhallella vasten auringonlaskua. Oras kasvaa kohisten ja ihmisen muokkaama maisemaluonto on alati muuttuva.

Sisällä viihdyn parhaiten keittiössä, jossa nukunkin. Teen suunnitelmia ikuisuusprojektimaisen rempan suhteen, kuuntelen Katri Helenaa, 70-luvun Hectoria tai 60-luvun iskelmiä. Enimmäkseen olen kuitenkin hiljaisuudessa. Poltan tuoksukynttilöitä (lasipurkissa oleva Meraki on yksi suosikkini), keittelen teetä, murukahvia, siemailen kombuchaa tai pahettani energiajuomaa. Popsin lähiravintolasta haettua sushia, hedelmiä, vihanneksia ja elämä on jotenkin vielä hidastempoisempaa kuin kotona. 

Ja ennen kaikkea muistelen menneitä ja teen paljon mielikuvitusmatkoja haavemaahan.

 

Lapsuudenkodin puutarhassa

Kun tulen tänne, kuuntelen aina Katri Helenaa. 

Erityisesti tämä laulu käy syvälle sydämeen:

Mun sydämeni tänne jää

kun aika on mun mennä pois

syystuuli vaan soi lauluaan

kuin kaiken tietää vois

Mun sydämeni tänne jää

aina asuinpaikalleen

vaik’ itse saan vain viivähtää

kesäiltaan viimeiseen

...

Harmaata, valkoisia sävyjä, vaaleanpunaista

Jostain syystä pidän nykyään harmaasta ja vaaleanpunaisesta. Ja niiden eri sävyistä. Valkoisen pitää olla sävytettyä ja sitä ei missään nimessä saa olla liikaa! Kammoan yli kaiken sitä 2000-luvun buumia, jota sanon ”valkoiseksi helvetiksi”, tiedättehän, kun kaikki pinnat on valkoisia. Kun ei oikein tiedä onko tullut Kelan aulaan vai jonkun kotiin... Tekstiilit olen näköjään jo vuosia valinnut tänne tuon harmaan ja vaaleanpunaisen värimaailman mukaan. Tänään syynäsin oikein tarkasti talon vanhoja, mahdollisimman alkuperäisiä maalipintoja; joita löytyi esim kynnyksistä tai kynnysten reunalistoista. Niiden mukaan taidetaan jatkaa maalausta lähitulevaisuudessa.

 

50-luvun tiskikaapin maalaus

Lapsuudenkoti ja sen aarteet.

Pidän täällä kaikesta alkuperäisestä, kuten 1950-luvun kaapeista, ovista, kynnyksistä, ikkunoista, katoista ja portaikon aaltomaisesta paneeliseinästä. Pidän Leea-salvoista, pyöreistä valokatkaisijoista, nyrkin kokoisista pistorasioista, tiskipöydistä ja etenkin tiskikaapeista!

Nyt olen miettinyt pari vuotta tätä yläkerran keittiön kuivauskaappia, joka on vasemmalta puoliskoltaan osittain lahonnut ja syöpynyt oudosti lähes puhki, että mitä ihmettä sen kanssa teen. Kuivausosiota ei voi käyttää, mutta rakastan tätä kaappimallia siinä määrin, että kaatopaikka EI ole vaihtoehto! 

Loppujen lopuksi olen päätynyt teettämään puusepällä toisinnon kaapista. Mahdollisesti kaapin hyväkuntoisia osia voidaan käyttää uudessakin kaapissa. Ovet, nupit, saranat ja lukitus ovat ehkä sellaisia. Mutta samalla kun syntyy uusi kaappi, pitäisi se myös maalata uudelleen. Mietin kauan mitä ihmeen sävyä siihen oikein haluaisin!

Nyt on sekin asia ratkennut. Kaapin lähellä on papan tekemä pieni lääkekaappi, jonka sävyä lähinnä ajattelin tavoitella tiskikaapin ovissa ja rungosta tulee joku valkoisen sävyinen. Kaiken vertailun ja pähkäilyn tuloksena minulla on nyt kädessäni Tikkurilan Akaatti-niminen siniharmaa ja Kookos-niminen valkoinen. Nämä ne ovat. Ja jälleen yksi projekti on liikahtanut hitusen eteenpäin.

Facelomasta nauttimista taimistossa hengaillen

Oh, ette arvaa miten olen nauttinut tästä facebook-lomastani! 

Tosin minulla ei ole älykännykkää, vaan sellainen vanha Nokialainen, joten se ei piipitä facebookin takia. Katson facea tabletilla, mutta sekään ei piipitä koskaan facen takia, luojan kiitos. Siis tätä lähtötilannetta vasten minun rauhani ja hiljaisuuteni tarkoittaa vain vähemmän tuntemattomien mielipiteiden lukemista asiasta x, joka ei edes kosketa elämääni mitenkään. Miten hulluksi maailma on mennyt, että ylipäätään sellainen ajanviete pälkähtää edes aikuisen ihmisen päähän.

Taimistossa tepasteltu kärryä vetäen tiukka ilme kasvoilla ja pitkä lista kädessä! Miten nautinkaan tuosta taimiston haltuunottamisesta määrätietoisesti, päättäväisesti, mutta kuitenkin avarakatseisesti! Tällä kertaa innostuin ostamaan 15 eri kasvia. Osa oli heräteostoksia, kuten aina, mutta lähinnä ne siis kuuluvat yrttiosaston aarteisiin. Osaa on metsästetty, osa on ollut haavelistalla 10 vuotta, osa on kategoriasta "tätähän minä jo katselin seuraavaa listaa ajatellen"...

Pitemmittä puheitta nämä ovat valikoitujen joukossa:

Marjatuomipihlaja 'Jumbo'

Hurmesilkkiheinä 'Red Baron'

Siperianunikko 'Gartenzwerg'

Koreaköynnöskuusama 'Goldflame'

Kääpiökurjenmiekka

Idänkurjenpolvi 'Plenum'

Viiniköynnös 'Rondo'

Levisia 'Little Plum'

Kiinanpioni 'Angel Cheeks'

Salvia

Oregano

Ranskalainen Rakuuna, 

Lippia

Maissi

Oliiviyrtti

Valkoista kukkapilveä, kuin lunta!

Kirsikat, luumut, omenat, jasmikkeet...

 

Faceloma alkoi juuri!

Olen miettinyt facenotkumistani. Olen siis sitä kalkkeutunutta sukupolvea, joka on facessa kuin tatti, mutta ei muissa somekanavissa, ellei tätä lasketa. Ja ärtymyksekseni olen huomannut, että vietän siellä yllättävän paljon aikaa. Jopa kauniina kesäpäivinä. Jopa koko ajan. 

EI ei ei, nyt sanon itselleni tiukan ein!

Ensin ajattelin olla facelomalla vain loppuviikon. Sitten mieleen hiipi mahdollisuus, että jos olisin vielä ensi viikonkin? Ja oikeastaan ihan äsken keksin, että mitä jos katsoisin kauanko oikein viihdynkään  sieltä ulkona. Tiedän, että se säästää hermojani. Somekuplat, tiedättehän!! Mutta loma myös tuo sitä  kaivattua lisäaikaa ihaniin kesäisiin vuorokausiin. Juuri sitä, mitä olen toivonut.

Niin koukussa en ole, etten siihen pystyisi. Ja nytpä haastan sinutkin samalle matkalle! Katsotaan mitä oikea elämä tuo eteen, ihan niin kuin joskus ennen. 

Käy kertomassa miten somettunut sinä olet!

 

Tavallisia luksuspäiviä

Työttömyys.

Halveksittu, haaveksittu, pelätty, nautittu olotila!

Nämä tavalliset kevään ja alkukesän arkipäivät ovat työttömyyden takia muuttuneet luksukseksi. Aamuisin herään samaan aikaan, kun mieheni on lähdössä töihin. Jos ilma on kaunis, en malta nukkua hetkeäkään enempää! Muistanpa aikoja kun olen samassa tilanteessa nukkunut yhteentoista ja nyt herään jo seitsemältä malttamattomana katsomaan, mitä päivä tuo tullessaan.

Yleensä olen vähän suunnitellut edellisenä päivänä tai jopa edellisellä viikolla päivien kulkua. Nyt aiheena on puutarha ja siellä erityisesti alkukesän perkaus ja leikkaus, istutus ja muutostyöt. Mutta on myös aikaa katsella luontoa, joka alkaa ihan tonttimme vierestä. Istua portailla ja kuunnella. Havainnoida ja ihmetellä. Tämä on elämän luksusta, vaikka rahaa ei olekaan paljon.

Olen esimerkiksi havainnoinut käpytikkanaaraan yllättävän kaunista juttelua, kun se tulee ovelasti ja taitavasti ujuttamaan nokallaan oravan ruokapöntöstä laudanraosta pähkinän. Olen huomannut, että oravat ovat persoonia. Jotkut ovat vihaisia ego-oravia, toiset vähän yksinkertaisia ja kärsimättömiä toimissaan, joita eivät tunnu millään oppivan kuten muut, eräs lekottelee milloin missäkin ja häntä kutsun zenoravaksi. Iloitsen myös perhosista, pörriäisistä (ihan kuin niitä olisi parina vuonna jo ollut paljon vähemmän kuin aina ennen?), sammakoista, siileistä, jotka maiskuttelevat loppukesästä villimansikoita porraspielessä. No, ei kai se siilinkään suu tuohesta ole!

 

Eestiläinen piha

Eesti-ikävä alkaa olla jo aikamoinen. Täytyy vaan katsella kuvia ja koettaa jaksaa. Ehkä joskus tulee vielä päivä, kun voimme matkustaa taas vapaammin. Ensimmäinen rokotus on saatu, eikä oireetkaan olleet kovin pahat. Käsi vähän aristi ja sillä selvä.

Tämän pihan emännältä sain ison pussillisen krassin siemeniä toissakesänä. Viime kesänä kylvin niistä osan ja tänään kylvän lisää! Ja näistä unikoista olen kyllä aika kateellinen! En käsitä miten heillä voi olla niin muhevaa multaa pihoissaan...

 

Haluaisin kuulla hiljaisuuden

Mietin nykyään aika ajoin, että olisi ihanaa kuulla hiljaisuus!

Se, kun ei kuulu mitään, kun kaikki on ihanan äänivapaata. En osaa kuvitella millaista se on. En tiedä koska olen viimeksi kuullut hiljaisuuden; siitä on niin kauan, etten muista. Se voi olla 35 vuotta sitten tai jotain enemmän tai vähemmän.

Tajusin tämän ehkä toissavuonna. Luin miten joku kertoi kuinka ihanaa on olla luonnon keskellä, kun ei kuulu yhtään mitään! Hiukan ärtyneenä mietin, että kuuluuhan kuitenkin se piipitys ja vinkuminen pään sisällä! Että ei voi sanoa "ettei kuulu yhtään mitään"!! Ja siinä hetkessä aloin hitaasti tajuta, että eikö näin olekaan? Että eikö kaikilla kuulukaan? Ilmeisesti ei.

Jostain syystä minulla on molemmissa korvissa jatkuva tinnitus. Välillä ääni vaihtuu ja volyymi vaihtuu. Kuitenkin ääni on toisinaan niin kova, että se peittoaa alleen bussissa hälisevän lapsilauman, ja se taitaa olla jo aika paljon. Reilu vuosi sitten olin jo googlannut "voice massage"-nimisestä hieronnasta ja ajattelin varata aikaa asiantuntijalle. Sitten tuli korona, enkä ole varannut mitään. Melko ärsyttävä vaiva, etenkin nyt, kun tiedostan sen. Ja epäilen, että sille ei voi enää tehdä mitään.

Mutta toisinaan mietin, että kuulisinpa hiljaisuuden.