Lassanderin talon yläkerrassa

 

Kokkolassa tepastelin ja tietty myös Lassanderin taloon hiippailin. Talo on rakennettu 1748, mutta siirretty myöhemmin tälle paikalle museokortteliin. Sisustus on 1700-luvun kauppiasperheen kodin mukainen. Täällä asuivat mm Lassanderin ja Ahlan kauppiasperheet. Aloitetaan nurinkurisesti yläkerrasta.

Kestikievarilla huuhailemassa

 

Juupajoen Kallenaution kestikievarilla poikettiin viikko sitten. Silleen, että mennääs tonne kaffelle, ai jaa eiks tää ookkaan enää auki? Hö. No katellaan silti ja otetaan vähä kuvia. Jos haluut lukea infoo, nii Kallenaution sivut on tässä. Siitä on vuosia, kun on käyty tääl viimeks kaffella, mutta voin sanoo, et paikka on hieno myös sisältä.

Kuin joku olisi laittanut valot päälle

 

Hassu tunne. Kuin joku olisi napsauttanut katkaisijasta valot päälle. Ensin on pitkään, hyvin pitkään alakuloa, itkuisuutta, merkityksettömyyttä ja saamattomuutta. Sitten tällä viikolla alkoi syöpäyhdistyksen etäliikunnat ja osallistuin kolmeen. Muistin myös ryhtyä juomaan vettä, niin että juomapullo on koko ajan vieressä ja hörpin siitä.

Sitten tuli torstai ja olin heti aamusta ihan energiaa pursuava, hymyilevä, reipas ja iloinen sekä toiveikas.

Perjantaina sama homma jatkui. Menin kartanolle ja lähdin puolilta päivin käymään keskustassa. Ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen nautin liikkumisesta kartanolta keskustaan. Ei jännittänyt, ei ollut vatsaoireita, ei paniikkia, ei sisäänpäinkääntynyttä oloa. Nuuhkuttelin hajuvesiä, hain eväitä, menin erään kauan sitten kuolleen Olgan haudalle (olen tutkinut häntä nyt viikkoja - osana Matildaprojektia) ja raaputin hautakivestä kourakaupalla jäkälää pois ja lopulta hankasin hupparin hihalla tekstin kiiltäväksi. Olga saakoon vihdoin nimensä näkyviin! Lopuksi menin vielä kirjastoon selaamaan vanhoja osoiteluetteloita. Voiko liikunta ja vesi piristää näin, vai mitä minulle tapahtui? Tajuan kyllä, että tämä voi olla hetkellistä ja varmaan onkin, mutta tuohan tämä nyt paljon toivoa kuitenkin!

Mitä hittoa blogi sekoilee…?!

 

Enpä ole tämmöistäkään ongelmaa ennen nähnyt. Blogi sekoilee ihan omia aikojaan ja minä olen nyt odotellut yli 12 tuntia, että asia korjaantuisi itsekseen, mutta ei. Turhauttavaa!

Edellisessä julkaisussa ’Sairaalamuseossa, osa 1’ on ihan oleellista, että kuvat on tietyssä järjestyksessä! Ensinnäkin ne on museon kiertosuunnan mukaan valittu ja toisekseen olen tehnyt joka kuvalle kuvatekstin, joka on kuvan alla isompana selostuksena (ei pelkkä kuvaan kiinnitetty kehysteksti.) Ja sitten yhtäkkiä kuvien paikka vaihtuu itsekseen! Joku kuva katoaa kokonaan, joku luo itsestään kaksoiskappaleen ja joku vaihtaa paikkaa! Mitä hittoa??

Mietin, että missä vaiheessa korjaan asian manuaalisesti, vai sekoittaako se tätä sekoilua vielä enemmän? Teenkö jatkossa vain yhden kuvan postauksia? Silloin esim museoiden ja taidenäyttelyiden kuvakoosteet täytyy julkaista yksitellen kuva kuvalta. Hemmetin hidasta ja turhauttavaa!

Vai teenkö niin, että kiinnitän kuhunkin kuvaan vain kehystekstin, jonka on oltava lyhyt ja napakka, koska muuten kehys venyy ruman näköiseksi. Vai teenkö jutun alkuun ja loppuun yleistekstin ilman kuvatekstejä. Kuitenkin moni kuva nimen omaan kaipaa yksilöimistä ja tällä tavoin siitä tulisi lukijalle aika hankalaa. Onko muilla samankaltaisia ongelmia?

Sairaalamuseossa, osa 1

  

Olen kesän aikana käynyt myös ensimmäistä kertaa ikinä Seinäjoella Törnävän Piirin alueella toimivassa sairaalamuseossa. Se oli kiinnostava, mutta myös aika rankka paikka. Etenkin se mielisairaala-osio.

Näin siellä kuitenkin myös kauneutta; kuten upeita vanhoja design-valaisimia!

Tuollaisessa keskoskaapissa olen itsekin pötkötellyt 70-luvun alussa. Synnyin 6,5kk ikäisenä ja painoin 1200g. Siihen aikaan ihan kiikun kaakun hengissä räpiköin elämän alkuun.

Vanhat sairaalahuonekalut on jollain omituisella tavalla kauniita.

Hygienian esittelyä.

Nykymuotoista wc-paperia alettiin tehdä 1961. Sitä ennen paperi oli ohutta silkkipaperimaista arkkia, kuten kuvassa. Serlachius aloitti wc-paperin valmistuksen 1900-luvun alussa ja aluksi paperia ostettiin häveliäisyyssyistä apteekista.

Pesulappuja tai -sykeröitä…

Pottia, sorsia ja alusastioita.

Minun huumorintajullani tuollaisilla rasioilla voisi täyttää pakastimen. Ja niissä olisi vaikka marjoja!

Aika minimalistinen mutta kaunis näkymä. Ainakin paljon kauniimpi kuin nykyiset sairaalasängyt ja yöpöydät!

Lääkäri ja hoitajat, pääasiassa siis miehet ja naiset…

En tiedä mikä näissäkin kiehtoo, mutta onhan nämä nyt mageita! Vaikka ruokailuhuoneen nurkkaan.

Ja design-valaisimia jälleen…

… ja yhä lisää!

Lastuvillasta tehtyjä alapään pesusykeröitä. Tiesitkö?

Ajatelkaa miten ennen on jokainen asia ollut kunnon materiaalia, huolella valmistettu ja ajatuksella juuri kyseiseen kohteeseen merkitty kuuluvaksi. Eipä ole enää. Kyllä kelpaisi tuollainen kannu!

Hän on vapaaherratar Sophie Mannerheim, (1863-1928), suomalaisen sairaanhoitajan koulutuksen ja työn kehittäjä. Arvokkaan näköinen leidi.

Potilaiden työtoiminnassa valmistettuja mattoja. Enpä olekaan koskaan nähnyt vastaavia!

Ja näin niitä harjoja syntyy.

Mietin mitä kaikkea nämäkin seinät on olleet todistamassa…

Ihastuttava kaappi! Eikä mitään kertakäyttökippoja.

Aika kivan näköinen konttori.

Ja hei, täällähän on ollut levyautomaatti!

Uuuu…. Eppujen Tahroja paperilla ja Murheellisten laulujen maa! Ja myös Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli. Mutta myös Kolmas Nainen Hyvää ja kaunista. Onneksi!