Blokki raottuu

Olen ollut blokissa, jumissa, Matildaprojektin suhteen. En ole avannut arkiston arkistoa viikkoihin. Aineistoa on niin paljon, että sen alle lyyhistyy. Ja minä olen sellainen, että helposti hamuan itselleni vaikka kuinka paljon - ja sitten vaan äkkiä uuvun siihen kaikkeen. Tyypillistä ADHD-ihmisille. Kysyin psykiatriselta hoitajalta (jonka luona vieläkin käyn säännöllisesti, sillä psykiatriselle lääkärille on jonoa), että pitäisikö mun tutkituttaa pääni - tai vähän siihen suuntaan, eli kannattaisiko selvittää ihan virallisesti, että onko mulla ADHD, kun itsestä tuntuu, että niitä piirteitä on paljon. Mitä enemmän itseäni tarkastelen ja asiaa mietin, sitä enemmän löydän itsestäni aadeehoodeeta. Hän kysyi, että haittaako se mun työntekoa, taikka lapsenhoitoa tai muuta sellaista? Mun lapsihan on aikuinen ja työssä olen ollut viimeksi kolme vuotta sitten. Vähän vaikea ajatella. Ehkei? Tai toisaalta, tajusin myöhemmin, että sehän vaikuttaa siis kaikkeen! Kaikkeen! Siihen miten ajattelen, luen, kuuntelen, teen… Okei, ei musta toisaalta myöskään tunnu, että kaipaan jotain virallista leimausta ja synninpäästöä siinä mielessä. Tärkeintä on, että itse hahmotan asian ja osaan suhtautua tilanteisiin piirteideni kautta.

Olen koettanut rauhoitella itseäni blokin suhteen; näin käy kaikille, kukaan ei vaadi multa mitään. Jos projekti tyssää niin sitten se tyssää. Ehkä se joskus rullaa taas. Sitten yks päivä avasin nettiarkistot ja tutkailin isäni sukua. Aloin katsoa taas sitä yhtä erikoista tilannetta 1800-luvulta, kun samassa talossa tapahtui murhia ja erikoisia asioita. Aloin tehdä kysymyslistaa siitä, mikä niissä tapauksissa kummastutti. Lopulta huvituin, kun tajusin, että se lista kuulostaa ihan dekkarin takakannelta! Keksin sille oikein nimenkin ja herkuttelin ajatuksella, että siitä tulisi varsinainen kotoinen marpletarina.

Ja sitten sisällä loksahti jotain, se pahin Matildablokki alkoi narahdella auki. Musta tuntuu, että jos välipaloiksi silmäilen toisella silmällä murhia, niin toisella silmällä Matilda alkaa kulkea taas. Kuka tietää, ehkä teen molemmista post-it-lappujen valtameren työhuoneen seinälle tai lattialle? Voi olla, että tämäkin kuulostaa adhd:lta, mutta oikeastaan tämä on tavallista sukututkimusta; kun samassa viuhkassa on esillä satoja henkilöitä ja heidän jännittäviä tarinoitaan ja joku niistä kutsuu tarkastelemaan itseään hiukan lähemmin. Kaikkiahan niitä tietysti pitää ajallaan tarkastella, mutta ei tietysti yhtä aikaa. Yleensä mietin jotain ongelmaceissiä hyvinkin tiiviisti pitkän aikaa ja siirryn johonkin toiseen siitä sitten oikein soljuvasti. Nyt mua vähän kiehtoo näiden kahden lisäksi vielä isän sukujuurista yhden talon tarina, joka mun pitäis siis kirjottaa kunnolla ylös, kun nyt se on vaan mun päässä ja häipyy mun mukana taivaan tuuliin, sitten kun mua ei enää ole. Jospa saisin ne tutkimukseni ja tulkintani kunnolla paperille, ennen kuin unohdan ne itsekin, niin olisi hyvä. Rakennustutkijalle kävinkin ne jo esitelmöitsemässä, sillä se tarina vaikuttaa vähän tähän nykypäivän kaavoitukseenkin. Mutta senkin vedin aika lonkalta, sukupuuta ja jotain pieniä muistiinpanoja hyväksi käyttäen. Eli kolme niitä sukupuun kohtia on, jotka vaatii huomiota just nyt mun pään sisällä. Kolme helvetin isoa ja erilaista tarinaa.

Aallon kirjasto

 

Seinäjoen Aaltokeskuksen esittely jatkuu. Tässä on vanha Alvar Aallon kirjasto, ehkä kaikkein rakkain paikkakuntalaisille. Tässä vanhassa rakennuksessa on oma tuoksunsa ja oma tunnelmansa, joka poikkeaa uudesta kirjastorakennuksesta. Vanha on mielestäni isestäänselvästi tunnelmallisempi.

Kirjaston ovelta näkyy myös aukion kokonaisuuteen kuuluva Lakeuden Risti ja seurakuntatalo.

Aallon nojatuoleja täälläkin. Suloisella tavalla kutsuvia.

Päätös kirjaston rakentamisesta on tehty 1960 ja kirjasto valmistui 1965.

Kirjasto on peruskorjattu 2012-2015.

Kirjaston pinta-ala on 1600 neliötä ja yleisötilat ovat kahdessa kerroksessa.

Joka puolella Aallon klassikkohuonekaluja ja -valaisimia. Montun kolmikulmaiset pöydät on suunniteltu tänne.

Tämähän on käsite; Aallon kirjastot!

Ja Villa Mairea-kirja osui tietysti silmiin…

Tämä kirjasto on toiminut Seinäjoen pääkirjastona vuoteen 2012.

Koska kirjasto on suojeltu, on remontissa palattu Aallon alkuperäisen suunnitelman mukaiseen tyyliin. Viuhkamainen tyyli kirjastossa on tyypillistä Aaltoa.

Restauroinnissa toimintoja on palautettu alkuperäisille paikkoille. Ja katsokaa noita kattolinjoja! Muottilaudoituksen jäljet on jätetty harkitusti näkyviin.

Irtokalusteet on kunnostettu ja palautettu suunnilleen alkuperäisille paikoilleen.

Alkuperäiset hyllyt on kunnostettu ja myöhemmin lisätyt hyllyt on poistettu.

Alkuperäiset kiintokalusteet on kunnostettu. Valaisimiin Aalto kiinnitti erityisesti huomiota. Valo ei saanut häikäistä, mutta sitä oli oltava riittävästi.

Aallon kaupungintalo näkyy kauniisti kirjaston lastenosaston ikkunasta. Lastenosaston huonekalut oli suunniteltu tietenkin pieneen mittakaavaan. 

Nykyään Aallon kirjastossa on aikuisten tietokirjakokoelma, kotiseutukokoelma ja osa lasten kokoelmaa.

Kotiseutukokoelman lukusali on hyvin tyylikäs.

Mustikkalamput ovat kiehtovia!

Ja pöytien sivuilla on myös kauniit lehtitelineet.

Viivoja ja kaarta, se kiehtoo minua! Liiallinen auringonvalo on suodatettu ikkunoissa olevien säleikköjen avulla.

Aalto-lasikokoelma sijaitsee nykyään myös kirjaston tiloissa. Sen on koonnut edesmennyt kaupunginarkkitehti Touko Saari.

Artekin Armchair 42, josta voi leppoisasti katsella lasikokoelmaa.

Jopa ikkunalauta on kaunista aallon tyyliä.

Ulkoseinä on valkoiseksi slammattua betonia. Ovelta näkyy myös mm Aallon teatteri ja kaupungintalon takasiipi. 

Ennen tätä kirjastoa Seinäjoen kirjasto vaelteli eri aikoina eri rakennuksissa, ollen selkeästi pienempi. Seinäjoen kauppalan (huom ei vielä kaupunki!) kirjasto toimi mm vuoteen 1957 Marttilan koulussa, kun taas maalaiskunnan kirjasto toimi kunnantalossa, ns Koskisentalossa. Marttilan koululta kirjasto muutti linja-autoaseman yläkertaan. 1960-luvusta oli tulossa kirjastojen kehittämisvuosikymmen ja siihen junaan tuore kaupunki Seinäjoki pääsi mukaan. Kirjastolainsäädäntö muuttui uuden vuosikymmenen alussa ja mikä muhkeinta; Seinäjoki sai oikeudet Maakuntakirjastoon, joka mahdollisti valtionapujen saamisen ja siihen tartuttiin. Onnekkaasti juuri sitä taustaa vasten saatiin oikein Aallon suunnittelema komea oma talo kirjastolle. Kiitos heille jotka asiaan tarttuivat ja että hetki oli juuri oikea. Oikeastaan oli kyse vain viikoista, että kaikki pääsi toteutumaan juuri näin, kuin se toteutui ja kaikki sukupolvet voivat arvostaa tätä kirjastoa edelleen.

Kasvihuoneilmiö oli vähän muuttunut

 

Kasvihuoneilmiö - ilmiömäinen sisustuskauppa ja elämyslandia kahviloineen, on kyllä käymisen arvoinen paikka! Aukioloajat yms voit katsoa täältä. Jos asuisin kartanossa, tuollainen leijona ja huvimaja pitäisi ehdottomasti saada! Ja isot ruukut ja kasvihuone. Joista toisessa olikin nyt kanikonttori.

Paikasta oli tullut jotenkin järjestelmällisemmin laitettu ja siellä oli ehkä vähemmän pursuavia pakkoja. Tällä kertaa mukaan tarttui kukkaruukku.

Mitä tarttui käpälään Turun keskiajasta

 

Eilen kävin Turun Keskiaikamarkkinoilla tosi monen vuoden tauon jälkeen. Ensin ajatuksena oli mennä sinne tietysti yhdessä, sillä miestäkin kiinnostaa tämmöinen muinaishenkisyys, mutta osoittautui ihan mahdottomaksi löytää parkkipaikkaa asuntoautolle mistään kilometrin säteeltä. Hän sitten jätti mut Tuomiokirkon lähelle ja kaasutteli tiehensä ja tuli hakemaan kun soitin.

Ostin jo viime kesältä tuttua mustavalkosipulisoossia, luukoruja ja keramiikkataulun C’est La Fucking vie, joka sopii meidän elämäntilanteeseen just nyt paremmin ku nenä päähän.

Nähdessäni nämä nutturapuikot, eka ajatus oli, että hei tollasenhan mä ostan! Kunnes sekunnin päästä tajusin, ettei ole enää mitään nutturaa, ei moniin vuosiin, vaikka antaisin hiuksien kasvaakin.

Mun korvikset roikkuu vielä toiseks ylimmässä rivissä vasemmalla. Monet muutkin oli kauniita!

Näistäkin hypistelin monia, kunnes päädyin siihen, jonka ostin. Oikeastaan voisin ottaa noista melkein kaikki! Tämä oli virolaisen pariskunnan pöytä, mutta tekijän nimeä en huomannut ottaa talteen.

Otin kuvia vain näistä kahdesta pöydästä, enkä mistään muusta. Harvinaista mulle! Mutta nämä oli eittämättä parhaat ja kiinnostavimmat pöydät, joita tutkailin.

Tämä suloisten hiirien ja huumorin pöytä oli Johanna Korkeasaaren ’Tammen Katveessa’, josta näet enemmän täällä ja täällä.

Melkein kuolin huvitukseen kun katsoin näitä hiiriä!

Jostain syystä päätin säästellä ja ostin vain sen keramiikkataulun (joista niistäkin useampi ois voinu lähtee mukaan). Keskiaikamarkkinat jatkuu tänäänkin klo18 saakka. Mulla meni tuolla tunti, vaikka olin etukäteen aika varma, että kaks tai kolme tuntia tuskin riittää. Mutta jotenkin en jaksanut sompailla ympäriinsä, kun markkinat oli vähän hajallaan joen molemmin puolin ja eri pihoissa ja toreilla ja missä lie. Lienenkö ees löytänyt kaikkia kojuja. Yksi iso pettymys oli se, että Tuomiokirkko oli kiinni, koska siellä on jotain remppaa. Muistinkin sitten, että siellähän on just tutkittu ylhäisöhautoja.