Kestikievarilla huuhailemassa

 

Juupajoen Kallenaution kestikievarilla poikettiin viikko sitten. Silleen, että mennääs tonne kaffelle, ai jaa eiks tää ookkaan enää auki? Hö. No katellaan silti ja otetaan vähä kuvia. Jos haluut lukea infoo, nii Kallenaution sivut on tässä. Siitä on vuosia, kun on käyty tääl viimeks kaffella, mutta voin sanoo, et paikka on hieno myös sisältä.

Kuin joku olisi laittanut valot päälle

 

Hassu tunne. Kuin joku olisi napsauttanut katkaisijasta valot päälle. Ensin on pitkään, hyvin pitkään alakuloa, itkuisuutta, merkityksettömyyttä ja saamattomuutta. Sitten tällä viikolla alkoi syöpäyhdistyksen etäliikunnat ja osallistuin kolmeen. Muistin myös ryhtyä juomaan vettä, niin että juomapullo on koko ajan vieressä ja hörpin siitä.

Sitten tuli torstai ja olin heti aamusta ihan energiaa pursuava, hymyilevä, reipas ja iloinen sekä toiveikas.

Perjantaina sama homma jatkui. Menin kartanolle ja lähdin puolilta päivin käymään keskustassa. Ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen nautin liikkumisesta kartanolta keskustaan. Ei jännittänyt, ei ollut vatsaoireita, ei paniikkia, ei sisäänpäinkääntynyttä oloa. Nuuhkuttelin hajuvesiä, hain eväitä, menin erään kauan sitten kuolleen Olgan haudalle (olen tutkinut häntä nyt viikkoja - osana Matildaprojektia) ja raaputin hautakivestä kourakaupalla jäkälää pois ja lopulta hankasin hupparin hihalla tekstin kiiltäväksi. Olga saakoon vihdoin nimensä näkyviin! Lopuksi menin vielä kirjastoon selaamaan vanhoja osoiteluetteloita. Voiko liikunta ja vesi piristää näin, vai mitä minulle tapahtui? Tajuan kyllä, että tämä voi olla hetkellistä ja varmaan onkin, mutta tuohan tämä nyt paljon toivoa kuitenkin!

Mitä hittoa blogi sekoilee…?!

 

Enpä ole tämmöistäkään ongelmaa ennen nähnyt. Blogi sekoilee ihan omia aikojaan ja minä olen nyt odotellut yli 12 tuntia, että asia korjaantuisi itsekseen, mutta ei. Turhauttavaa!

Edellisessä julkaisussa ’Sairaalamuseossa, osa 1’ on ihan oleellista, että kuvat on tietyssä järjestyksessä! Ensinnäkin ne on museon kiertosuunnan mukaan valittu ja toisekseen olen tehnyt joka kuvalle kuvatekstin, joka on kuvan alla isompana selostuksena (ei pelkkä kuvaan kiinnitetty kehysteksti.) Ja sitten yhtäkkiä kuvien paikka vaihtuu itsekseen! Joku kuva katoaa kokonaan, joku luo itsestään kaksoiskappaleen ja joku vaihtaa paikkaa! Mitä hittoa??

Mietin, että missä vaiheessa korjaan asian manuaalisesti, vai sekoittaako se tätä sekoilua vielä enemmän? Teenkö jatkossa vain yhden kuvan postauksia? Silloin esim museoiden ja taidenäyttelyiden kuvakoosteet täytyy julkaista yksitellen kuva kuvalta. Hemmetin hidasta ja turhauttavaa!

Vai teenkö niin, että kiinnitän kuhunkin kuvaan vain kehystekstin, jonka on oltava lyhyt ja napakka, koska muuten kehys venyy ruman näköiseksi. Vai teenkö jutun alkuun ja loppuun yleistekstin ilman kuvatekstejä. Kuitenkin moni kuva nimen omaan kaipaa yksilöimistä ja tällä tavoin siitä tulisi lukijalle aika hankalaa. Onko muilla samankaltaisia ongelmia?

Sairaalamuseossa, osa 1

  

Olen kesän aikana käynyt myös ensimmäistä kertaa ikinä Seinäjoella Törnävän Piirin alueella toimivassa sairaalamuseossa. Se oli kiinnostava, mutta myös aika rankka paikka. Etenkin se mielisairaala-osio.

Näin siellä kuitenkin myös kauneutta; kuten upeita vanhoja design-valaisimia!

Tuollaisessa keskoskaapissa olen itsekin pötkötellyt 70-luvun alussa. Synnyin 6,5kk ikäisenä ja painoin 1200g. Siihen aikaan ihan kiikun kaakun hengissä räpiköin elämän alkuun.

Vanhat sairaalahuonekalut on jollain omituisella tavalla kauniita.

Hygienian esittelyä.

Nykymuotoista wc-paperia alettiin tehdä 1961. Sitä ennen paperi oli ohutta silkkipaperimaista arkkia, kuten kuvassa. Serlachius aloitti wc-paperin valmistuksen 1900-luvun alussa ja aluksi paperia ostettiin häveliäisyyssyistä apteekista.

Pesulappuja tai -sykeröitä…

Pottia, sorsia ja alusastioita.

Minun huumorintajullani tuollaisilla rasioilla voisi täyttää pakastimen. Ja niissä olisi vaikka marjoja!

Aika minimalistinen mutta kaunis näkymä. Ainakin paljon kauniimpi kuin nykyiset sairaalasängyt ja yöpöydät!

Lääkäri ja hoitajat, pääasiassa siis miehet ja naiset…

En tiedä mikä näissäkin kiehtoo, mutta onhan nämä nyt mageita! Vaikka ruokailuhuoneen nurkkaan.

Ja design-valaisimia jälleen…

… ja yhä lisää!

Lastuvillasta tehtyjä alapään pesusykeröitä. Tiesitkö?

Ajatelkaa miten ennen on jokainen asia ollut kunnon materiaalia, huolella valmistettu ja ajatuksella juuri kyseiseen kohteeseen merkitty kuuluvaksi. Eipä ole enää. Kyllä kelpaisi tuollainen kannu!

Hän on vapaaherratar Sophie Mannerheim, (1863-1928), suomalaisen sairaanhoitajan koulutuksen ja työn kehittäjä. Arvokkaan näköinen leidi.

Potilaiden työtoiminnassa valmistettuja mattoja. Enpä olekaan koskaan nähnyt vastaavia!

Ja näin niitä harjoja syntyy.

Mietin mitä kaikkea nämäkin seinät on olleet todistamassa…

Ihastuttava kaappi! Eikä mitään kertakäyttökippoja.

Aika kivan näköinen konttori.

Ja hei, täällähän on ollut levyautomaatti!

Uuuu…. Eppujen Tahroja paperilla ja Murheellisten laulujen maa! Ja myös Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli. Mutta myös Kolmas Nainen Hyvää ja kaunista. Onneksi!

 

Piirillä eräänä kesäiltana

Kävin kesällä hengailemassa piirillä eli  Piirimielisairaalassa Seinäjoen Törnävällä. Paikka on aina kiehtonut minua ja nyt oikein notkuin siellä. Valokuvasin sydämeni kyllyydestä. Ja siellä sattui myös yksi erikoinen juttu…

Oli Tangomarkkinoiden aika. En ole koskaan välittänyt niistä suuremmin, enkä ole siis koskaan käynyt tangomarkkinoilla. Televisiosta sitä vastoin olen monet kerrat ihaillut romanien jumalaisia tangoääniä. Siinä hiljaksiin joka rakennusta nuuskiessa ja hitaasti alueella kulkiessa ilta ehti pitkälle.

Yhtäkkiä, kuin jonain pallona päähäni lensi ajatus; onkohan Dingo tangomarkkinoilla… Minähän olen siis suhteellisen vakaa Dingofani jo sieltä ihan alkuajoista lähtien. Joskus tapaan sanoakin, että Dingon jälkeen musiikkirintamalla ei ole tapahtunut mitään, mistä minä olisin kiinnostunut. No ei se ihan totta ole, mutta kärjistäen kyllä.

Pyyhkäisin ajatuksen ärähtäen mielestäni, sillä miten hitossa mikään Dingo nyt Tangomarkkinoilla olisi! Tai ylipäätään mikään muu kuin tangon laulaja! En tajua miksi se tuli mieleeni edes. Olin vain ehkä Törnävä-fiiliksissä, sillä tuossa Piirin vieressä Törskyllä sitä on käyty Dingoa kuuntelemassa moneen kertaan… ah!

Jatkoin käveleskelyä ja fiilistelyä. Paljon missään ei liikkunut ketään. Välillä ehkä joku hiljaksiin pyöräili alueen halki, muuten oli rauhallista. Näin olen aina halunnut tähän paikkaan tutustuakin!

Sairaala on perustettu 1923. Se oli alun alkaenkin tarkoitettu Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan väestölle. Sijaintipaikaksi äänestettiin myös Alajärveä ja Kauhajokea, mutta lopulta Törnävän tontti voitti kilpailun.

Koska myös sairaalan henkilökunta perheineen asui pääosin alueella ja piiri muodosti omavaraisen yhteisön, sinne tarvittiin monenlaista rakennuskantaa. Itse sairaalarakennusten lisäksi alueelle rakennettiin ainakin hallintorakennus, kappeli, pesula, lämpökeskus, halkovaja, jääkellari, kaivorakennus, vesitorni, talousrakennus keittiöineen ja leipomoineen, sekä juhlarakennus Seurala.

Piirin sairaalatoiminta on jo päättynyt ja nyt alueella on monenlaista toimijaa; esimerkiksi ravintola, teatteri, hostelli, käsityöläisiä… ja tietenkin uusia asukkaita. Yllä olevassa kuvassa ihan sairaalan viereen rakennettuja uusia asuintaloja, jotka mielestäni istuvat loistavasti vanhaan arkkitehtuuriin. Niistä voit lukea enemmän täältä. Aika hauskaa myös, että uusista taloista ensimmäinen on valmistunut 2023, siis tasan sata vuotta piirin vanhimman sairaalarakennuksen jälkeen.

Paikan upea henki on toki rakennusten lisäksi myös tuuheassa kasvillisuudessa, joka on muodostunut paikalle sadan vuoden aikana. Hmm, jossakin kohdassa bongasin puuntaimen myös parvekkeen rakenteissa kasvamassa. Toivon, että paikasta pidetään tarkkaan hyvää huolta ja joku minun kaltaiseni Vilijonkka kulkee vaanimassa kaikki nurkat kuono väpättäen.

Kun kotiuduin ja pääsin netin ääreen tutkimaan asioita, tajusin, että sillä perhanan siunaamalla hetkellä, kun ajatus Dingosta syöksyi päähäni, Dingo todellakin soitti keikan keskustassa!! Matkaa keskustorilta piirille on kolmisen kilometriä… en tiedä voiko musiikki kuulua sieltä saakka, kun maasto on tasaista ja välissä on taloja ja puita aika paljon. Joku musiikki illassa kyllä kuului lähempää, mutta se ei ollut Dingoa. Olin järkyttynyt. Jos olisin ajoissa tajunnut, olisin tietysti ostanut lipun keikalle tai ainakin mennyt hengailemaan lähistölle. Mutta mitä pirua, kuinka Tangomarkkinoitten ohjelma on nykyään täynnä rockbändejä, sitä en voi tajuta! Ensi kerralla olen valppaampi.