Nautiskelupäivä

 

Eräänä päivänä päätin, että nyt teen pienen retken Tampereen keskustaan ja käyn muutamassa bucket listin kohteessa.

Aloitin Frenckellinaukiolla olevasta Madamesta. Rakennus on 1847 valmistunut Frenckellin paperitehtaan konttorirakennus. Tosin myöhemmin siinä oli ties mitä kaupungin toimistoja.

Koska oli suht pieni nälkä, otin alkuun vesimeloni garpachon. Njamm! Tämä ruoka oli hyvä ja palvelu oli myös hyvää.

Madamen sisustus ei sitä vastoin oikein vakuuttanut. Vanha talo on juuri rempattu ja mahdollisuudet olis ollu vaikka mihin.

Ilmeisesti on tavoiteltu jonkinlaista rentoutta ja taiteellisuutta. En tiedä. Mutta en tykännyt.

Keiton jälkeen otin vielä friteeratut uudetperunat yrteillä ja parmesaanilla. Ihan jees. Mitään erityistä vaikutusta ravintola ei tehnyt.

Vanhan kirkon ohi pomppiessani huomasin oven olevan auki; siispä sinne! Ihan ex tempore.

Vanha kirkko on rakennettu 1824.

Tämä pikkukello soi 1790-luvulta lähtien aluksi Tammerkosken kartanon kellotapulissa, (suunnilleen näillä paikkeilla) kunnes sitten uudessa paikassa kirkon kellotapulissa se loppiaisena 1998 halkesi. Uusi kello valettiin vanhan kellon kipsimuottiin.

Pienen alkuhämmennyksen aiheutti kirkon keskeisellä paikalla pönöttävä sohvaryhmä. Mutta tietysti, jos väestöpako on kirkosta poispäin, niin miksi ei - onhan se sohva aika kutsuva. En kuitenkaan jäänyt tänne hengaamaan…

….koska päivän päätteeksi tepastelin Ravintola Heinätorille, Pyynikintorin kupeeseen.

He luonnehtivat itseään ”Fine diningin karvalakkimalliksi”, siksi ehkä viihdynkin niin hyvin. Mun henkinen karvalakki on päässä tiukasti.

Tänään en tullut tänne syömään, vaan oikein harkitusti imaisemaan lasillisen skumppaa!

Ravintola on entinen vaakahuone, rakennettu 1914. Taulu on maalattu taiteilijan asunnon ikkunasta 1930-luvulla. Samoihin aikoihin isoäitini asui tuossa vasemmanpuoleisessa lämpimänkeltaisessa kerrostalossa.

”…Valkoisten pöytäliinojen paikka…” - keskiviikkoisin heiltä saa läskisoosia. Se on hyvä combo!

Avoinna ti-pe 12-22

La 13-22

Su suljettu

Ma suljettu

Tätä suosittelen jo miljöönä pelkästään, saati sitten hyvä palvelu ja ruoka + juoma…!

Ahlströmin ruukki

 

Onpas aikaa vierähtänyt Ahlströmin ruukilla käynnistä! Kuvia otin paljon ja niiden läpikäyminen vei oman aikansa. No, mutta tässä tulee pieni kattaus siitä reissusta.

Ollaan siis Noormarkussa.

Rautaruukki perustettiin tänne 1806.

Noormarkun ruukki on viimeinen Ruotsin vallan aikana perustettu ruukki Suomessa.

Työväenasunnot on rakennettu 1800- ja 1900-luvuilla.

Työväenasuntojen lisäksi alueella oli mm virkailijahuviloita.

Ruukinpuistossa oli aika paljon asuntoja ja todella vähän mitään muuta. Museo kyllä, joka sekin oli kiinni sinä viikonloppuna, kun me oltiin siellä. Puoteja ei museokaupan lisäksi ollut.

Noormarkun ruukki pakkohuutokaupattiin 1870, jolloin uudeksi omistajaksi tuli Merikarvialainen liikemies Antti Ahlström.

Havulinnaa pystyi ihailemaan puistosta. Se oli yksityisaluetta.

Mutta tämä puisto oli upea kyllä!

Olin jo menossa kovaa kyytiä Villa Maireaan, kunnes ’yksityisalue’-kyltti pysäytti. Sain ainoastaan surkean kuvan metsikön läpi. Tämä on siis Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1939 valmistunut yksityiskoti. Sinne pääsisi kyllä opastetulle kierrokselle, jos olisi ajoissa valppaana.

Havulinnaa voi vuokrata yrityskäyttöön; sieltä löytyy neukkarit, ruokasalit, makuuhuoneet, sauna jne. Tämä selviää siis jälestäpäin netistä. Pihassa oli yksityisalue-kyltit, joten oletin jonkun asuvan siinä.

Havulinna on rakennettu 1901 ja sen vieressä on Villa Mairea, sekä kaunis puisto.

Isotalo valmistui 1882.

Isotalo rakennettiin alunperin Antti Ahlströmin perheen kodiksi.

Tänä vuonna, 2026, Ahlström juhlii 175-vuotista taivaltaan.

Ruukin pääkonttori kosken toisella puolella.

Kauniisti mietittyjä yksityiskohtia puutarha täynnä!

Viehätyin erityisesti pienestä ateljeemaisesta rakennuksesta.

Antti Ahlström (1827-1896) oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli Anna Margaretha (1812-1870) ja toinen Eva Helena (1848-1920). Tässä Isotalossa asui siis vain toinen vaimo.

Eräs asia kiinnittää huomioni. Ensimmäinen vaimo oli Anttia 15 vuotta vanhempi ja toinen 21 vuotta nuorempi. Vaimojen ikäero oli siis 36 vuotta. Lastenkin ikäero oli myös yli 30 vuotta. Mitä mahtoi vanhin lapsi tuumia vain kolme vuotta itseään vanhemmasta ’äitipuolesta’?

Kosken yli vie kokonaiset kolme siltaa.

Jos täältä saisi valita asunnon, valitsisin tuon pienen hiekanvärisen rakennuksen kosken kupeesta!

Pääkonttori valmistui 1916.

Se on lähes alkuperäisessä asussaan.

Sekin oli yksityisaluetta. Jäi hiukan epäselväksi, että mitä siellä oikein nykyään on.

Kujan päässä tulee yhä jotenkin pieni ja nöyrä olo, kun katsoo ylvästä pääkonttoria tuolla kaukaisuudessa.

Kuka kummittelee kartanolla?

 

Kesä kartanolla. Ajattelin, että asun varmaan kartanon puutarhassa koko kesän, vaan yllättävän vähän olen kartanolla ulos mennyt. Jos on kaunis ilma, puistossa on vaikea löytää vapaata penkkiä. Mutta ei se ole koko totuus; viihdyn sisälläkin yllättävän hyvin. Vaikka enää ei tarvitse tehdä hankintoja, ei tarvitse juurikaan suunnitella, siivoilutkin on suurimmalta osin tehty ja kaikki on suht valmista.

Pidän edelleen rauhallisista teehetkistä aamuisin. Silloin suunnittelen päivää ja kirjoitan ehkä blogitekstiä. Jos asuisin kartanon lähellä, menisin kartanoon varmaan jo aamukuudelta. Ah, aamut! Kun päivä on vielä blanco, kaikki vaihtoehdot auki, suunnitelmat vasta versoavat. Ja etenkin, kun on ihan hiljaista.

Paitsi silloin kerran, kun teesihti alkoi liikkua itsekseen lasissa, johon olin sen hetkeä aiemmin kannusta asettanut, kovalla kirskuvalla äänellä. Tuijotin sitä silmät pyöreinä, että jaahas - onkos se joku Nottbeck, joka haluaa testata hermojani? Jatkoin teen juomista ja omia juttujani, kunnes ehkä 10-15 minuutin kuluttua sihti liikkui jälleen. Enkä ollut koskenut siihen siinä välillä. No, ajattelen, että joku varmaan seisoi vieressäni ja liikutti sitä. Joku, joka ei ole enää tämänpuoleisessa.

Lieneekö se ollut itse talon herra, Fredrik Nottbeck, vai hänen pikkuveljensä Ernst, joka kuoli verenhukkaan kartanossa puukotuksen seurauksena 26.1.1885. Missähän huoneessa muuten? Tai jompi kumpi kartanon pojista, Henry, joka eli elämänsä Amerikoissa, tai Kurt, joka kuoli ajettuaan autolla Kolera-altaaseen 1923. En ole niin vakuuttunut, että kummittelevat ovat aina juuri talossa kuolleita. Miksi he eivät voi olla myös vain talossa eläneitä? Voihan se olla myös joku palvelusväkeen kuuluva. Ja se, että miksi he jotenkin kärsisivät jossain välitilassa? Entä jos taloon jääminen on heidän oma valintansa? Jos he rakastavat paikkaa niin paljon, etteivät halua lähteä muualle? Moni meistä on kuullut kartanossa ääniä ja nähnyt esineiden siirtyilevän. He elävät omaa elämäänsä ja me elämme omaamme - mutta joskus on hauska hiukan viestittää rajan yli toiselle puolelle, että täällä ollaan ja kaikki on hyvin!

Mylsän kirjahalli on paha rasti…!

 

Hmm. Jälleen iso pino kirjoja kainalossa, kun lähdetään täältä Myllykoskelta pois. Kymikantri on tapahtuma, mutta Reunan kirjakauppa ja kaupan takapihalla oleva kirjahalli on niitä, joihin minä liimaudun. Ostin ’Wivi ja Hanna’-kirjan, mutta muut on ilmaiseksi hallista haalittuja. Vakoilen jokaisesta kirjasta kahdeksannelta sivulta kolmannen lauseen…

”And Finland has the world’s highest suicide rate besides.”

”Se oli ainoa mahdollisuus, avoimesta ovesta näkyi vihamielisten hiukkasten pilvi joka tuli virraten portaikosta yläkertaan.”

”Ajettiin niin lujaa, että saatiin sakkoo Montreux’ssa.”

”Omaan nuoruuteeni kuuluivat ehdottomasti Anna ja Emilia.”

”Professori ei ainoastaan opettanut.”

”Kimeä, uliseva koiranhaukunta särki puiston äänettömyyden niin että neiti Pelkonen pelosta jähmettyen epäili sen kuuluvan kautta koko kaupungin.”

”Hän näytti olevan vähän alle kuudenkymmenen, ja vaikka hän ei ollut erityisen komea, hänessä oli sitä ikääntyvien miesten viehätysvoimaa, joka saa alkunsa pikemminkin itseluottamuksesta kuin ulkonäöstä.”

”Jokainen hyvä kirja auttaa tarkastelemaan maailmaa ja ihmisyyttä hieman uudesta näkökulmasta.”

”Päiviin liittyvät sananparret ja uskomukset on tässä työssä osin selitetty vanhojen, nykypäivän kaupunkiympäristössä harvemmin vastaan tulevien sanojen osalta.”

”Naisen vaatetus oli sekin valittu luomaan vaikutelma epäsovinnaisesta yksilöstä, jota ikävuodet eivät kesyttäneet ja latistaneet.”

”Oi”, hän hihkaisee, ”uunituoreita sämpylöitä.”

”Se mitä himoitsemme muovaa meidät.”

”Lähellä jokea Katri aivan kuin upposi rinteeseen.”

”Varmasti se oli jo silloin suunnitellut kirjoitusten julkaisemista ja siksi kai se minultakin oli niitä kirjeitä aluksi havitellut.”

”Yhdessä rekoista on mustekala, toisessa sinisen ja punaisen kirjava Vauhtihirviö, kaksi muuta kuljettaa maailmanpyörää ja loput hinaavat pelikojuja ja tuovat karusellihevoset, mikä onkin kaikkein tärkeintä.”

Bändeistä voisin mainita Huojuvan ladon, joka esiintyi lauantai-iltana kirjahallissa. He esitti mm ihanan Suomen hevosen, joka on tuttu Folkswagenin ajoilta. Folkswagen on yks mun lempparibändejä ja niiden biisit soi välillä päässä päiväkausia.