.

.

17.11.2026

Kehällä

 

Tuntuu, että kaikki kiertää kehää. Leijun taas jossakin tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä. Melkein joka päivä sataa vettä ja melkein joka aamu on sumua. Ei sellaista kaunista peltojen yllä tanssivaa usvaa, josta voi melkein erottaa keijuja, vaan läpitunkematonta, harmaata ja märkää sumua, joka paiskautuu sielua vasten. Superankean vuodenajan superankeita päiviä.


Lojuin eilen kartanolla portaikon ylätasanteen sohvalla lukemassa. Alhaalla oli joku kokous ja kuulin, kun joku lähti tulemaan portaita ylös. Hän kipusi ne narisevat paraatiportaat kahvikuppien kanssa, ilmeisesti aikeena mennä pesemään ne jostain syystä yläkeittiöön. Vaikka hän meni parin metrin päästä minusta, hän ei nähnyt minua. Katsoin hänen jälkeensä ihmeissäni; miten on mahdollista, ettei hän nähnyt minua?! Nousin sohvalle istumaan. Hän tuli pian takaisin portaikkoon, kulki taas minun vierestäni, kipusi portaat välitasanteelle, käveli välitasanteen poikki, kääntyi alaportaisiin ja oli sillä tavoin kasvot minuun päin, muttei edelleenkään huomannut minua, vaikka en istunut edes pimeässä. En uskaltanut päästää ääntäkään, ettei hän saisi sydänhalvausta pelästyksestä. Jäin hölmistyneenä istumaan paikoilleni hetkeksi. Tältäkö tuntuu, jos on kuollut ja on henkenä elävien joukossa? Kukaan ei näe sinua, vaikka olisit hyvinkin näkyvillä… omituinen tunne.


16.11.2026

Hiekka III

 

”Kaukana on hyvä kylläkin kun on rahaa, paljon rahaa, mutta kotona on sittenkin paras.”


Hiekka aloitti maailmanmatkailun Pariisin maailmannäyttelystä 1878.


Vuosina 1880-1914 hän teki vuosittain vähintään yhden ulkomaanmatkan.


Afrikassa Hiekka kävi useita kertoja. Carthago sijaitsee nykyisen Tunisia rannikolla.


Tokiosta Hiekka kirjoittaa 1908 näin; Tuskin on kymmentä hevosta tavattu koko kaupungissa, vaikka nelisen tuntia olemme juoksuttaneet miestä vetämässä itseämme pitkin kaupunkia. Halpaa ja hauskaa kovin. Täytyisikö sentään sääliä vetäjää, mutta ajureita ei ole…”


Hiekka yhdisti matkoihinsa huvin ja hyödyn. Seuralaisekseen hän otti jonkun helposti käskettävän, usein liikkeessään työskentelevän henkilön.


Hong Kongista Hiekka kirjoittaa 1908 näin; Meri on vähän näinä päivinä keinuttanut ja tänään olemme keinutelleet kiinalaisten kantotuoleissa ylös tavoitellen korkeuksiin…”


Jokohamasta Hiekka matkaa Honoluluun. Laivamatkasta hän kirjoittaa näin; ”Nyt on päättynyt pisin ja ikävin yhtämittainen merimatka joka kesti 10 vuorokautta Jokohamasta tänne. Tämän kuun ensimmäisenä päivänä oli sellainen myrsky jota en ennen ole elämässäni nähnyt. - Tämä laiva SS Korea - - - keikkui kuin lastu aallokossa ja rutisi kuin pärekori…”


Honolulusta Hiekka kirjoittaa edelleen; ”Laivan palvelijat ja laivamiehet ovat miltei kaikki kiinalaisia pitkäpiiskasia miehiä. Jos hiukset eivät ole tarpeeksi pitkät, niin palmikot jatketaan mustilla nauhoilla, siksi että palmikko riippuu alapuolelle polvia.”


Matkamuistoja Hiekka toi matkoiltaan isot määrät. Vielä vuosi ennen kuolemaansa hän matkusti viimeisen kerran ulkomaille. Aina piti olla matkalaukku valmiina pienempiä matkoja varten.


Hiekka suunnitteli matkansa tarkoin etukäteen. Hotellit ja nähtävyydet piti olla kaikki tarkasti tiedossa, eikä suunnitelmista poikettu! (Ja tämä oli huom ennen nettiaikaa ja ennen matkatoimistoja!)


Laivoilla Hiekka tapasi lukuisia eri maiden kansalaisia, jotka matkustivat hänen laillaan ykkösluokassa. Kolmosluokan matkustajista hän ei tiennyt mitään sen tarkempaa, mutta ykkösluokassa saattoi matkustaa vaikka ”…eräs intialainen (3 rouvaa mukana, 40 jäi kotia) prinssi seurueineen!” Voi niitä juttuja, joita on kerrottu näiltä matkoilta! Voin kuvitella itseni salonkiin muiden joukkoon, kuuntelemaan silmät pyöreinä maailman ihmeistä!


Hiekan aarrekammio, eli holvihuone.


Nro 200; taskukello, 1800-luvun alku. Sveitsiläinen väärennös. 
201; taskukello vuodelta 1783, Fredrik Blomqvist, Turku. (Suomen tuotteliain kellojen valmistaja.) 
202; taskukello 1600-1700-lukujen taitteesta. John Ward, Lontoo. Aikansa halpiskello. 
203; taskukello 1700-1800-lukujen taitteesta. Sveitsiläis-Ranskalainen raakakoneisto, viimeistelty mahdollisesti Lontoossa. Aikansa suuria meritaisteluita ihannoiva kuvitus.

Tekstilainaukset Hiekan Taidemuseon sivuilta.


15.11.2026

Kylppärihaaveita 6

 

Tekoälyllä tehtyjä kylppärikuvia.

Tähän kohtaan täytyy ehkä vihdoin tarkentaa, että meillä ei siis ole suunnitteilla mitään kylppäriremppaa! Nämä on vain mielikuvittelua, ihan huvin vuoksi. Mikä sekin on kyllä valtavan ihanaa!

Ensimmäisessä kuvassa pidän oikeastaan kaikesta. Siellä keikkuu skumppalasikin lavuaarin reunalla, pistetään elämä risaseks! Muissa tuon sarjan kuvissa (tekoäly tekee aina neljän kuvan sarjoja joka pyynnöstä) skumppalasi oli jotenkin mystisesti jopa ilmassa. Ne minä heitin luiskaan. Näistä tykkään eniten kylppäreistä nro 3 ja 6.

Kylppäri 1

Halusin kuvaan eloa, joten kylpyvesi rönsyää jopa lattialle. Sitten se alkoi häiritä ja olla liian sotkuista, joten nämä pyynnöt jäi ihan pikku kokeiluiksi.

Kylppäri 2

Tässä kylppärissä (yläkuva) on vielä ihanampi lattia; ruutulaatta on aina parempi kuin yksivärinen! Jos astuisin tähän kylppäriin, menisin ihan ensin hypistelemään aamutakkia, sitten nuuhkuttelisin tuoksukynttilöitä, hajuvesiä, kokeilisin voidetta, hypistelisin silkkistä meikkipussia ja pistäisin jonkun helmikorun kaulaan. Ehkä hipaisisin myös onko vesi ammeessa lämmintä.

Kylppäri 3

Pidän enemmän tästä tummasta pikkukaapista seinällä, kuin vaaleasta ja kalusteiden sijoittelusta myös. Onko pytty aavistuksen verran mintunvärinen? Eniten väripyyntöjä tein sanoilla ”norsunluunvärinen, kermanvärinen, kitinvärinen…” Se mistä en pidä, on tuo kulahtanut froteepyyhe! Paitsi jos se on pellavapyyhe… en ikinä ainakaan pyytänyt froteepyyhkeitä, mutta välillä unohdin erikseen mainita pyyhkeen sidoksen tai materiaalin.

Kylppäri 4

Rakastan tuollaisia seinässä olevia hyllytasoja! Mutta miksi hyllyn ja kaappien purnukat ja putelit vaikuttaisivat olevan tyhjiä…? Olenko ahminut niitä unissani?

Kylppäri 5

Lamppu on ihana! Ja tuollainen hyllysyvennys! Ja näemmä lisää silkkivaatteita - tänne vaan! Tuikkuja; onkohan ne hiukan arkisia tuolla tavalla ilman vaikkapa kristallisia kippoja? Ja pyyhe - kyllä se on sittenkin pellavaa! Kummallinen väritys.

Kylppäri 6

Mikä peili! Mikä seinälamppu! Paljon hyllyjä, tasoja, kaappeja, naulakoita! Lattia on jotenkin hähmäinen, mutta seinän kultaisesta boordikaakelista pidän! Paljon!


14.11.2026

Lohtua ja kekseliäisyyttä

 

Jos ei voi muuttaa olosuhteita, täytyy muuttaa omaa suhtautumista olosuhteisiin.

Tuo on yks mun elämänohjeita. Mä pysähdyn aina hankalan paikan tullen keksimään, että mitä voisin tehdä. Mikä auttaisi. Millä pääsisin eteenpäin. Mikä piristäisi. Niin tapahtuu nytkin.


Fakta on se, että seuraavat 3,5 vuotta mulla on käytettävissä vähemmän rahaa kuin ehkä ikinä. Ja se johtuu tietenkin siitä, että mä aion mennä sinne terapiaan, maksoi mitä maksoi! Mä oon pohtinu tän tilanteen monelta kantilta; nyt jos koskaan on vihdoin mentävä psykoterapiaan, jossa voidaan läpikäydä kaikki syöpään liittyvä, sekä ihmissuhteet, sekä jännitys ja elämän ajalla tulleet muut isot asiat. Mä odotan sitä tosi paljon ja olen siitä hyvin onnellinen!

Mutta sen takia mun pitää nyt miettiä tarkasti, mikä kaikki on mulle tärkeää arjessa. Seuraavat kolme ja puoli vuotta! (Ai miks 3,5v? No koska terapia alkaa joskus ens kesänä ja kestää sen kolme vuotta.) Mä oon sellanen ihminen, joka tykkää esim vähentää jotain asiaa asteittain. Muistatteko mun energiajuomat? Mä vähensin niiden juomista pikku hiljaa. Se pätee kaikkeen. En usko ollenkaan sellaiseen kerrasta poikki -mentaliteettiin, eikä se ainakaan ole mun juttu. Siis yhtään. Siksi en myöskään usko siihen, että kun nyt tulee olemaan tiukkaa, niin vaan alan syödä kaurapuuroa ja näkkileipää ja jätän kaiken muun. Ei. Se vaan ankeuttaa entisestään. Mun kaava on tää; mä listaan mitä ihania asioita haluan arjessa jatkaa ja sitten keksin keinot jatkamiselle. Sellaisia listoja oon pyöritelly päässäni ja paperilla tässä viikon pari. Voin kertoa yhden. Se on cappuccino! Mä niin haluan juoda sitä jatkossakin, mutta miten sen pystyis tekeen mahdollisimman halvalla?! No, sit mä keksin, että ostan maidonvaahdottimen (jotka maksaa halvimmillaan alle 5€) ja niin mä pystyn tekeen cappuccinoa vaikka joka päivä, maksamatta muusta kuin murukahvista ja maidosta! Win-win. Pystyn siis juomaan sitä enemmän kuin koskaan. Ja varmaan lihon… heh heh. (Siis ihan nerokas keksintö!)

Toinen asia, josta haluan taas puhua, on se, että yks asia lohduttaa mua ankeissa hetkissä aika tavalla. Se on historia! Luen parhaillaan Jaakko Ilkan elämästä. Hän oli mun esi-isä, joka syntyi ja eli Ilmajoella, on tunnettu yhtenä nuijasodan päälliköistä 1590-luvulla. Hän oli nimismies (tehtävä jonka sai luotettu mies), maakauppias (ei myynyt maata, vaan teki kauppaa maaseudulla, aikana jolloin kauppaa sai käydä vain kaupungeissa), laivanvarustaja (jotta pääsi ostamaan tuotteita omalla laivalla Tukholmasta), ison maalaistalon isäntä ja lopulta nousi epäreilua esivaltaa vastaan kapinallisena ja oli johtohahmona nuijasodassa. Hän joutui Turun Linnaan vankilaan, mutta pakeni. Hän kuoli noin alle 50-vuotiaana (hänen tarkkaa syntymävuottaan ei tiedetä) teloitettuna Kontsaansaaressa lähellä Isonkyrön vanhaa kirkkoa. Tämä kaikki johdantona siihen, että mä ajattelen monesti hankalina hetkinä sitä, miten raskasta meidän omilla esivanhemmilla on ollut ja se lohduttaa mua, koska voin ajatella, että eihän tämä nyt vielä mitään, kun mietin omaa tilannettani. Toki toivoisin, että heillä olisi ollut paremmin. Mutta historia tuo eittämättä perspektiiviä asioihin.


13.11.2026

Salonkihaaveita 4

 

Tekoälyllä tehtyjä salonkikuvia.

Ensimmäinen salonki on nätti ja kakluunistakin pidän. Huonekalut on mieleen (nooo… montako heiluria kellossa tarvitaan?), kristallikruunu on kaunis ja sohva kutsuva. Taulut on vähän tyhmiä, mutta ehkä he on jotain esi-isiä? Ikkuna on kiva, mutta verhoratkaisu on niin pöljä, etten ikinä ite olis päätynyt moiseen. Toisen salongin värimaailma on ihana! Kakluuni on upea ja tykkään huonekaluista; etenkin sohva suorastaan vaatii uppoutumaan huomaansa. Viherkasvi on hyvä ja nyt tykkään siitä miten verhot asettuu! Ainoostaan kristallikruunu on kuin joku pieni lisälamppu, eikä muhkea päävalaisin. Kolmas salonki; melkein samat sanat kuin kakkoseen, mutta pöytä ei ole niin kiva. Kakluuni on kyllä mielikuvituksellinen! Ajatelkaa miten paljon siihen voisi asetella kynttilöitä palamaan! Neljäs salonki on vähän kuin kompromissi tai risteytys parhaista ja ankeimmista, eli siinä puolivälissä. Lamppukin on parempi. Jotenkin siinä mennään oikeaan suuntaan, mutta sitten ennen täydellistä käännytään johonkin hakoteille. Miksi kakluunissa on musta putki? Miksi seinällä on kellotaulu? Miksi tapetti on vaaleaa hailakansinistä? Kakluunin edessä oleviin laattoihin lyö varpaansa…

Salonki 1

Salonki 2

Salonki 3

Salonki 4

Salonki 5

Salonki 6

Salonki 7

Viides salonki; pidän huoneen muodosta, kakluunista, valaisimista, ikkunoista, verhosta ja huonekaluista. Tosin huonekalujen asettelu on outo ja keskeneräisen tuntuinen. Sohva vaihtui nojatuoliin, joka ei ole ihan paras ratkaisu. Kuudennessa salongissa tuolin selkänoja on mielipuolinen, mutta muuten huone menettelee. Siinä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta se ei ole kovin kutsuva. Minä sijoittaisin pöytäryhmän ikkunan alle, tai oikeastaan vielä mieluummin nojatuolin. Ehkä sinne kaipaisi lisää huonekaluja? Seitsemännessä salongissa tunnelma on lämpimämpi, kristallikruunu kaunis, huonekalut hyviä. En osaa soittaa pianoa, mutta tuohan se tunnelmaa ja ehkä joku osaa? Se mitä todella kaipaan näihin kolmeen viimeiseen salonkiin, on kirjat! Notkuvat kirjapinot tai edes pieni kasa pöydällä. Niitä on aina oltava.

Näistä on tosi vaikea valita! Suosikkeja ovat 1,3 ja 7. Mikään ei ole täydellinen, mutta mikään ei ole myöskään selkeästi ihan huono. Salongeissa 1 ja 7 on kiva tunnelma, eikä niissä ole mitään kovin häiritsevää… mutta puuttuu kyllä sohva! Päätös vaatii koeasumista.


12.11.2026

Puhetta perusilmeestä

 

Mä oon viimeiset pari kolme vuotta uumoillut sijoittuvani johonkin autisminkirjon ja ADHD:n janalle, enemmän sinne toiseen ääripäähän kuin sinne tavalliseen, you know. Ja voi olla, että tähän piirrekirjoon liittyen myös mun perusilme on ns kuollut. Mun on esim ihan mahdoton hymyillä leveää tekohymyä, ilman että se on irvistys, enkä halua irvistellä kenellekään. Ja miettikää, olen tajunnut tämän vasta joitakin vuosia sitten! Olen siis elänyt melkein 50 vuotta tajuamatta, että kuljen tuolla pitkin vainioita sen näköisenä kuin olisin murhannut just nurkan takana jonkun. Kun omasta mielestäni mä olen enimmäkseen ystävällisen ja hyväntuulisen näköinen. Joskus aloin ihmetellä, että miksi kaupan kassa - vaikka se olisi iloisesti hymyillyt edelliselle asiakkaalle - kolauttaa kasvoilleen jäätävän betoni-ilmeen, kun minä tulen kohdalle, vaikka siis miellän, että hymyilen hänelle vienosti. No se mun vieno hymy on just se murhasin juuri -ilme. Eli mulle vastataan just niin kuin mitä itse annan ulospäin. Mutta se mun ilme on vaan mulle tavallinen, neutraali, perus, ookoo, ihan jees ja niin pois päin. Sellainen, joka tulee luonnostaan ja joka on mulle just hyvä.


Mä hymyilen kun on aihetta; kun olen iloinen ja erityisen onnellinen ja kun kohtaan ystävän. Kaikissa muissa tilanteissa ilme on perusilme. Joskus, kun olen mielestäni ollut ihan valoisan ja riemukkaan ilmeen vallassa, olen sattunut vilkaisemaan itseäni vaikka näyteikkunasta ja melkein pelästynyt! Miksi olen sen näköinen, kuin olisin juuri liittynyt mafiaan ja menossa napsuttelemaan syanidikapseleita ihmisten kahvikuppeihin Hämeenkadun kahviloissa? Olen pannut merkille, että jos joku tuntematon äkisti hymyilee minulle ja koetan oikein tietoisesti vastata siihen hymyllä, niin se on kyllä erittäin surkea esitys. Se ei vain ole luontevaa mulle. Mä ajattelen niin, että miksi hymyillä, jos ei ole mitään hauskaa?! Esim valokuvassa on aika hankalaa välillä. Hauskassa seurassa ja kivassa tilanteessa hymyilen kyllä, mutta jos on joku neutraali tilanne, niin en vaan saa taiottua kasvoilleni irvistystä kummempaa. Joskus, jos joku yllyttää, että ’hymyile enemmän, suu auki!’ niin joudun ihan pulaan. Silloin kun lauletaan tai syödään tai puhutaan, ollaan suu auki tai myös silloin kun kyhjötetään hammaslääkärin tuolissa, mutta kun hymyillään, niin silloin ei vaan vilautella hampaita. Ni!

Onneksi olen introvertti, enkä heilu tuolla kujilla ja toreilla haalimassa itselleni kavereita. Voisi olla, että olisin hyytävä ja kalmansävyinen leidi. Hmm… senköhän takia on joskus tuntunut, että olen joku mielipuolimagneetti? Jotkut tosi oudot ja pelottavat ihmiset pysähtyy just mun kohdalle. Olenko mä niin ku joku heidän sielunsisar vai? Sen sijaan semmoset jenkkihymy-ihmiset saa mut varpailleen. Mä mietin, että mitä se feikkaa, miks se teeskentelee, mitä se haluaa tai mitä kieroa nyt on meneillään? Mun mies on myös tämmönen samanlainen mörrimöykky, perusilmeeltään vihainen. Mutta mä näen hänessä monia vivahteita, enkä ole koskaan kokenut häntä vihaisen näköisenä, paitsi jos hän on oikeasti vihainen. Me ollaan samaa heimoa ihan selvästi. Asutaan täällä ekstroverttien ja hymyilijöiden maailmassa kuin jotkut peikot.

Mulle on monesti sanottu, että sä oot ilmeikäs. Se käsittääkseni tarkottaa sitä, että mun ajatukset heijastuu kasvoille vahvasti. En oikein osaa piilottaa niitä. Siksi mun on tosi hankala feikata ja piilottaa mitään. Olen esim surkea valehtelemaan. Tää on mun mielestä vastakohta sille, että kasvoilla nipistelee joku muovinen kestohymy. Oikeastaan tämä mun juttu on just mun arvojen mukaista, eli olen ite ihan kotonani omassa itsessäni. Hassua vaan, että olen tajunnut nämä nyanssit suht myöhään. Hirmu mielenkiintosta kuitenkin!


11.11.2026

Keittiöhaaveita 4

 

Tekoälyllä tehtyjä keittiökuvia.

Vaikka ykköskuvassa on maalattuja huonekaluja ja ovia, puuhella ja leivinuuni, sänky edusverhoineen, niin jollain tavalla tunnelma on epäjärjestyksessä ja kolkko. Edes kauniit astiat ei auta asiaa. Kakkoskuvassa on enemmän kuluneisuutta, mutta siitä minä vain pidän. Silti sekään ei ole ihan nappi. Kolmoskuvassa on paljon ikkunoita (!) ja verhot joka ikkunalla! Matto olisi pakko saada sängyn ja pöydän luo ainakin. Mutta pidän L:n muotoisesta huonetilasta! Neloskuvassa, vaikka onkin jostain syystä sinisempi valo, on hiukan vielä kodikkaampi tunnelma. Vai johtuuko se siitä, että pöydällä höyryää ruokaa?

Kuva 1

Kuva 2

Kuva 3

Kuva 4

Kuva 5

Kuva 6

Kuva 7

 Vitoskuvassa on liian paljon kaiken maailman ruukkuja! Mitä minä niillä teen? Ja muutenkin joku tässä häiritsee… Kutoskuvassa on kivat kaapistot, maalatut seinät (vihdoin!), mukavan näköinen sänky ja siisti takka. Järkevämpiä astioita ja paljon valoa. Seiskakuvassa on valoa ja tilaa! Olen koettanut asettua näihin keittiöihin, mutta sieltä ei pomppaa yksi ylitse muiden, vaikka kuinka pinnistelen. Haluaisin koekäyttää keittiöitä 3, 4 ja 6.



10.11.2026

Ärsyttää kun eksakti on häälyvä

 

Mä en vaan tajua miks yksselitteiset ihan selkeet asiat voi riippua siitä keltä kysyy. Jälleen tullaan siihen, että luottamus syöpälääkäriin horjuu. Ja mä oon kirjottanu tästä ennenkin, mutta nyt asia taas muuttuu.


Nimittäin se, miten verikokeitten tulokset menee omakantaan. Useimmat tulokset näkyy kyllä labrasovelluksessa, mutta ei syöpäantigeeni, ei koskaan. Joskus soittelin sairaalaan, että mikä oli tulos ja välillä ne antoi sen puhelimessa, välillä ei. Välillä oon ollu aivan hermorauniona, enkä oo pystyny nukkumaan, kun on pitäny odottaa viikko tai enemmän, jotta pääsen lääkärin vastaanotolle, jossa sen tuloksen sitten viimeistään saa. Viimeksi huhtikuussa olen kysynyt syöpälääkäriltä, että miksi he panttaa sitä tulosta, että olis parempi tietää huonokin tulos, kuin olla aivan pimennossa ja pelätä ties mitä. Hän selitti, että ei he laita sitä tulosta omakantaan, se on se labra, joka sen tekee. Että hän ei tiedä miksi he panttaa sitä. No mähän uskoin tän. Tänään oli sit taas se verikoepäivä ja kysyin labrasta, että voisko he laittaa sen aika pian sinne omakantaan, niin hän sanoi ei me laiteta sitä sinne, se on se syöpäosasto, joka sen tekee. Mutta nyt kun oikein ajattelen asiaa, niin jos labra laittais sen tuloksen omakantaan näkyviin, niin miks lääkäri näkis sen kuitenkin siinä vastaanotolla heti koneelta, vaikka mä en näe? Niin eiks se sillon ole se lääkäri, joka sille tulokselle jotain tekee, jotta mäkin sitten näen sen vastaanoton jälkeen? Näin mä järkeilisin. Ja ens viikolla mulla on sit taas se puistatusta herättävä syöpäkontrolli. Jeee…


9.11.2026

Suolla Seitsemisessä

 

Viikonloppu Seitsemisen kansallispuistossa. Käveltiin molempina päivinä pitkospuilla, mutta ei valitettavasti nähty mitään eläimiä, ainoostaan kuultiin tikan naputusta ja ketun räytyvää haukahtelua. Aurinko paistoi melko kitsaasti ja lämpötila oli vain vähän nollan yläpuolella. Kesällä täällä on aina hirvee tungos, vaikka oli nytkin väkeä aamusta iltaan. Jännä, että sellaista ikiaikaista korpietikettiä ei kaikki enää tunne; tullaan tuppisuina vastaan ja vaan tuijotetaan jos heitä tervehtii. Me sanotaankin joskus, että korona taisi tuoda kaiken maailman kaupunkilaistyypit metsiin pyörimään.












8.11.2026

Kylppärihaaveita 5

 

Tekoälyllä tehtyjä kylppärikuvia.

Tässä kokonaisuudessa aiheena on ’Kiinalainen posliini’. Kylppärit nro 6 ja 7 ovat omia suosikkejani.


1) Mikä seinälamppu ja mikä kaappi! Lampaantalja lattialla, parhautta! Mahtaako tuota kiinansinistä koukeroa olla kuitenkin vähän liikaa…


2) Koukeroa on hitusesti vähemmän, mutta silti… Verho on liian pitkä, enkä tykkää verhotangosta. Mutta lavuaaritaso on ihanan riittävä!


3) Huoneen muoto muuttui hauskasti. Mutta sininen hyppää edelleen vähän liikaa silmille minun makuun.


4) Ovatpas lamppu ja peili arkisia - muuten aika jees kylppäri. Pidän ihan sikana siitä, ettei seinien väri ole vitivalkoinen, vaan vanhanaikaisen lämmin kellertävä.


5) Kaksi erikokoista ikkunaa tuo mieleen Wivi Lönnin! Lempikasvini pilkkubegonia ikkunalla! Ja voi kuinka ihanat kaakelit täällä onkaan! Mitähän noissa myrkkylasisissa pulloissa tuolla pytyn vieressä lattialla on? MrMusclea? Ja vessaharja?


6) Kaikki on ihanasti - tai no, lampussa voisi olla vähän vähemmän takorautaa. Mutta vaaleanpunainen profiloitu boordikaakeli miellyttää aivan hirveästi.


7) Ne mystiset pullot jatkavat kulkuaan lattialla. Kaakelihylly peilin alla on ihana. Roskista en tässä vaiheessa muistanut vielä pyytää ja vessapaperia en älynnyt missään vaiheessa. Mitäpä niillä nyt tekee? Rumiakin ovat.