Aamuhetkiä ja iltapäiviä

 

Testailen tässä lähiaikoina sitä, että miten paljon kartanolla vietettyä aikaa on sopivasti. Että onko viisi päivää viikossa liikaa ja yksi päivä liian vähän? Kesän tullen viisi päivää on ehdottomasti liikaa, koska kotonakin on paljon kaikenlaista puuhaa. Mutta yksi viiden päivän viikko täytyy kuitenkin edes kokeilla.

Teehetket aamuisin ala-aulassa on ihania luksushetkiä, joista en aio luopua. Edes kerran viikossa sellainen täytyy kokea.

Ja muina aamuina sitten keittiöllä. Se ei mikään silmiä hivelevä paikka ole, mutta ehkä sitäkin saadaan parempaan kuosiin tässä pikku hiljaa.

Omassa työhuoneessa on kaikin puolin kiva olla! Tekstiilejä sinne pohditaan kavereiden kanssa hankittavaksi lisää, koska kaikuminen on vielä ongelma. Käytävästä ja viereisistä huoneista, ja jopa alakerrasta kuuluu puhe aika hyvin.

Mun oma nurkkaus/seinämä ei paljon ole muuttunut. Vielä en ole löytänyt työpöytää, mutta se on hakusessa. Tottakai kirjoittaminen on helpompaa kirjoituspöydän ääressä, mutta toistaiseksi kuitenkin teen lähinnä tutkimustyötä ja sitä voi tehdä sohvallakin.

Lämmin tunnelma, harmoniset sävyt, vanhat esineet; niitä tänne kartanolle kaivataan!

Herra Larssonkin pääsi seinälle. Iltapäivän aurinko kulkee hitaasti hänen ylitseen ja minä voin katsella sitä mukavasti sohvalla viipyillen.

Joensuun helmiä

 

Joensuussa halusin erityisesti nähdä muutaman rakennuksen, joista ensimmäinen oli Joensuun kaupungintalo, jonka on suunnitellut Eliel Saarinen. Se valmistui vuonna 1914 ja edustaa kansallisromantiikkaa ja myöhäisjugendia.

Näen tässä rakennuksessa jotain samaa kuin Helsingin rautatieasemassa (1919), Viipurin rautatieasemassa (1913) ja Lahden kaupungintalossa (1911), jotka on niin ikään Saarisen suunnittelemia rakennuksia.

Rakennuksessa on nykyään Museo Eliel sekä Joensuun kaupunginteatteri. En mennyt rakennukseen sisälle, sillä aikataulu oli vähän rajallinen. Mutta tokihan nuo molemmat, museo ja teatteri, vetäis kyllä puoleensa vahvasti.

Seuraavaksi varsinaista pääkohdetta kuikuilemaan, eli Wivi Lönnin suunnittelemaa Joensuun Yhteiskoulua, joka valmistui 1912. Nykyisin rakennuksessa toimii Yhteiskoulun lukio.

Lönn niitti mainetta erityisesti koulurakennusten suunnittelijana. Hän kävi jo varhain opintomatkalla Englannissa, jossa kouluja oli alettu suunnitella uudella otteella. Wivi hylkäsi pitkät ja pimeät käytävät, toi kouluihin valoa, suuria tiloja, isoja ikkunoita, auloja, joiden ympärille luokat asettuivat, sekä vaatenaulakoille omat tilansa.

Wivi suunnitteli kaiken kaikkiaan 21 koulurakennusta, mutta niiden lisäksi myös joitakin koulujen laajennuksia. Ja tietysti lukuisasti muitakin rakennuksia.

Wivi syntyi Tampereella ja suunnitteli sittemmin Tampereelle kaiken kaikkiaan 23 rakennusta. Wivi asui myös Jyväskylässä, johon hän suunnitteli 21 rakennusta, sekä Helsingin Kulosaaressa johon hän suunnitteli myös muutamia huviloita.

Koulurakennus näyttää valoisalta ja hyväntuuliselta. Valitettavasti en päässyt kurkistamaan sen sisätiloihin. On silti hienoa päästä katsomaan läheltä ihailemansa arkkitehdin tuotantoa.

Aivan lähellä Wivi Lönnin koulua sijaitsee Joensuun kirkko, joka on valmistunut 1903. Arkkitehtinä toimi Josef Stenbäck, Alavuden kirkkoherran poika.

Kirkko suunniteltiin uusgotiikan tyyliin, joka oli muodikasta tuohon aikaan. Hankaluuksiakin oli; pääurakoitsija ajautui konkurssiin vuonna 1901, jonka jälkeen kirkko valmistui osaurakoina melkein kaksi vuotta aiottua myöhemmin ja sen suunnitellut kustannukset ylittyivät  lähes kaksinkertaisesti.

Ja tottakai piti vielä käydä ihastelemassa Linnunniemen huvilaa, joka on voittanut Joensuun kauneimman rakennuksen arvonimen vuoden 2025 äänestyksessä.

Huvila on rakennettu 1887, mutta sen suunnittelija ei ole tiedossa. Huvilan rakennutti luutnantti Axel Axelsson perheelleen; Helena Sofia-puolisolle sekä viidelle pojalle ja yhdelle tyttärelle. Lapsista vanhin oli 17-vuotias ja nuorin 8-vuotias, kun huvila valmistui.

Huvilassa on toiminut aivan viime aikoihin saakka englanninkielinen leikkikoulu. Rakennuksen omistaa Riveria, Pohjoiskarjalaisten kuntien omistama, monialaisen ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön järjestäjä.

Riveria aikoo hyödyntää jatkossa noin 600-neliöistä rakennusta aiempaa laajemmin koulutus- ja oppimisympäristönä, sekä mahdollisesti tapahtumakäytössä. Myyntiin se ei ole tulossa.

Kurkistelin tältä kuistilta sisälle ja huomasin, että sisällä on meneillään pieni maalausremppa. Pidin melkein selviönä, että ravintola ja kahvila täällä kesällä tietenkin on, mutta olin näköjään niin väärässä. Jotenkin tuntuu vähän epäreilulta, että tämmöiset rakennuskarkit on vain jonkun rajatun porukan käytössä. Kai 600 neliöstä edes pieni kahvila irtoaisi?

Alunperin rakennuksessa oli 14 huonetta, sekä neljä kesähuonetta kolmannessa kerroksessa. Verantoja on neljään suuntaan kaikkiaan seitsemän. Alun perin myös puutarha oli hyvin suunniteltu ja hoidettu ja siellä oli ulkorakennuksia. Helena Sofia-rouva kutsui mielellään myös vieraita huvilalle. Axelsson myi huvilan vuosisadan alussa, jonka jälkeen huvilalla oli useita omistajia peräjälkeen. Myös Wivi Lönnin kumppanin Hanna Parviaisen sukulainen, (Hannan isän pikkuserkku) Simon Fritiof Parviainen, omisti huvilan 1900-luvun alussa. Joensuun kaupungin omistukseen huvila siirtyi 1973.

Huvila oli välillä tyhjillään ja rapistui. Välillä osia siitä vuokrattiin seuroille ja sen olisi moni halunnut ostaakin. Myymistä vastustettiin, kunnes kaupunki myi huvilan 2006 Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymälle yhden euron hinnalla! Rakennus restauroitiin viimein nykyiseen asuunsa oppilastöinä. Voi voi, olisinpa tajunnut tarjota Joensuun kaupungille kaksi euroa. Sen verran aina luulis olevan varaa huvilaan laittaa.

Uimaharjun asemalla papan jalanjäljissä

Kolilta lähtiessä kattelin googlemapsia sillä silmällä, että oisko lähiseuduilla jotain muuta kiintoisaa. Silmiin osui Uimaharju, joka on ollu papan yhtenä asemapaikkana, kun hän on rautateillä työskennellyt. He ei ole asuneet Uimaharjussa, mutta tämä on ollut kauttakulkupaikka ja pysähdyspaikka papan työasioissa ja se riittää mulle.

Uimaharjun asema avattiin liikenteelle 10.9.1910. Pappa on ollut silloin vuoden ikäinen. Mutta myöhemmin; onkohan pappa käynyt tässä makasiinissa?

Mietin montako kertaa pappa on avannut nuo aseman ovet ja saapastellut sisälle. Harmi toisaalta, että asemarakennus on yksityiskäytössä, eikä sinne voi enää mennä, mutta asemalaiturilla voi toki olla edelleen, kunhan ei portaille ja aidattuun pihaan työnny.

Hirmuisen kaunis asema-alue kaikkineen! Jugendtyylisen asemarakennuksen suunnitteli Thure Hellström, joka tunnetaan rautatieasemien suunnittelijana. Uimaharjun asema oli Hellströmin varhaisia asemasuunnitelmia.

Asemalle tullessamme mietin ääneen, että mikähän pömpeli se tuo on, vesitorni kenties… (Yleensä ne ei ole näin siroja, vaan säiliömäisiä ja raskaan oloisia.)

Aseman takana on edelleen muutamia rakennuksia, jotka on oletettavasti kuuluneet alkuperäiseen asemamiljööseen. Tosi hienoa, että ne on näin hyvässä kunnossa! 

Ja sitten suuntasin nuuskimaan sitä pömpeliä… joka on hirmu kaunis, mutta huonokuntoinen rakennus!

 

Jaahas, toiselta puolelta löytyy ovi ja kieltokyltti, joka käytännössä tarkoittaa sitä, ettei rakennusta voi kiertää menemättä rata-alueelle. Menin silti. Sillee nopsaan ja ympärilleni luimuillen.

Olispa aika kiva asua tässä! Katella junia ja auringonlaskua yläkerran ikkunasta.

Ja toden totta; vesisäiliöhän se on! Ainakin Aku Ankkaa lapsena lukeneet muistaa miten tämmönen toimii. Ja vanhemmat ihmiset on nähneet käytössä tämmösen joskus höyryveturiaikakaudella.

Tuo vesiputki on aika kiva! En muista montaa nähneeni, vaikka näitä vesitorneja onkin vielä sielä täälä jälellä.

Ja tietysti tästäkin oli joku urhoollinen saanu ikkunan rikottua.

Josta oli kyllä kätevä kieltämättä kuvata, että mitä siellä sisällä mahtaa olla.

Pönttöuuni ainakin siis. Sillä lienee lämmitetty pakkasilla yläkerran säiliön vettä, jottei se jäädy vallan möhkäleeksi. Möhkälettä olis ollu vaikeempi työntää putkee pitkin höyryveturin säiliöön. Vasemmalla on joku toinen tulipesä.

Tää putkisysteemi on mun mielestä vallan söpö ja kiinnostava!

Ja voin kyllä kuvitella höyryveturin tulevan tähän tankkaamaan. Ja toisen ja kolmannen. Voi sitä mennyttä aikaa! Kaipaan sitä, vaikken ole edes elänyt siellä. Lieneekö pappakin katsellut tämän tankkauspisteen käyttöä? Mistä sen tietää, vaikka olisi käynyt tuossa rakennuksessakin juttelemassa vesityypin kanssa. Hei hei, pappa! Täällä ollaan!

Tekemistä Kolilla

 

Musta tuntuu, että Kolilla viimeksi käydessä (80-luvulla) siellä oli vain se maisemahissi ja kenties joku pieni kahvila? En ole siitäkään varma. Mutta nyt täälä on tapahtunu sama kuin vaikka kaikissa laskettelukeskuksissa Lapissa; paikalla on hotelli. Hotelli ei onneksi vyöry maisemaan, eikä Kolin kukkuloita ole ahdettu täyteen discoa ja pizzeriaa ja rihkamakauppaa.

Kurkattiin hotelliin ja kieltämättä tuli sellanen olo, että oispa aika kiva nukahtaa noita maisemia katellen.

Pieni matkamuistohylly löytyi sentään hotellin aulasta.

Aika kutsuvan ja pehmeän näköisiä olivat nämä aulan sammalenvihreät nojatuolit, joista näki kyllä myös maiseman (joka on kuvan ulkopuolella).

Niin, ei hotelli varsinaisesti helli kauneudentajua, mutta ei se onneksi räjähdä verkkokalvoillekaan.

Hotellin vieressä oli Metsähallituksen Luontokeskus Ukko, jossa oli näyttelyä, kahvilaa, kauppaa ja sen sellaista. Kurkkasimme vain kauppaa pikaisesti ennen Kolille kiipeämistä. Siellä myytiin jos jonkinlaista kivaa; aina Sudenpentujen käsikirjan uusintapainoksesta lähtien. Ei kuitenkaan tullu sellanen olo, että pakko saada jotain, joten ei ostettu mitään.

Silloin 80-luvulla mielestäni autolla pääsi ihan sinne ylös maisemahissin kupeeseen, mutta nyt alhaalla oli useita parkkipaikkoja ja ylös hotellille ja luontokeskukselle (ja Kolille ylipäätään) pääsi tämmösellä kätevällä kiskohissillä - tai portaita. Vähän jännitti kyllä, mutta hyvinhän se sujui. Eikä maksanut mitään tuo hissi.

Retkeilyetiketti! Ihan ykkösenä kunnioita luontoa. Melko itsestäänselviä asioita useille, mutta aina joku tekee jotain pöljää, niin että tämmöset säännöt pitää laittaa näkösälle.

Kivikauden ihminenkin hiippaili jo Kolilla. Mietinkin, että koska ensimmäinen ihminen on täällä mahtanut käydä, kuka hän oli ja mitä mietti? No sitä mietin edelleen.

Tästä näkyy kätevästi parkkipaikat, kiskohissi, hotelli ja kaikki muut lähialueen paikat.

Sitten vähän laajemman alueen paikat. Kyllähän täälä menis viikkoja, jos oikein jäis fiilistelemään joka kohtaan.

Kolin Relax Spa herätti ainakin mun kiinnostuksen aivan oitis! Erilaisia altaita, suihkuja, saunoja ja relax-huone. Mutta miks se ei voi olla vaikka lötköhuone taikka rentoiluhuone… englanninkieltä vilisee täälä mun mielestä nykyään ihan liikaa.

Isoäitien viisaus. Viiden päivän päihteetön tapahtuma kestikievari Herranniemessä Vuonislahdessa. Ohjelma tarkentuu kevään aikana. Toisaalta ihan kiintoisa. Alkuperäiskansoja ja kasvisruokaa.

Nevalan luontotila ja hoitosauna. Ihanalta vaikuttava paikka! Perinnesaunotus, hoitava vihdonta, turvesauna, ruususauna, morsiussauna ym. Aittamajoitus 50€/hlö/yö, jurttamajoitus 100€/yö/1-2hlöä, kammarimajoitus lähtien 75€. Miltä kuulostaisi järjestetty luontoretki ja eräruokailu? Entä auringonnousun retki? Aivan hykerryttävän kivan kuuloista! Tässä on ymmärretty mitä maatilan tarjonta voi olla!

Ja miltäpä kuulostais Lammaspaimenloma?! Melkein heti ilmoittauduin! Jurttamajoitus ja tepastelua suomenlampaiden seurassa. Tehtävänä katsoa, että lampailla on aina puhdasta vettä ja ilmoittaa tilalle jos joku lampaista ontuu tai käyttäytyy oudosti. Viikon loman hinta 590€. Häikäisevän kutsuvaa kyllä, voi hitsi…

Villasukkarentoutus Luontokeskus Ukossa. Tunti lempeää Yin-joogaa ja loppurentoutuksessa mukana japanilaisen tuulikellon äänimaailma. Järjestetään joka keskiviikko klo 17, ympäri vuoden. Maksaa 30€. Tämäkin olis niin mun juttu!

Muuta tekemistä Kolilla; Akka-Kolin Hiljaisuuden Temppeli on suosittu vihkipaikka! Luontokeskuksessa on tarjolla shiatsua. Opastettu Myyttinen metsä -kierros Kolilla muinaisihmisten hengessä. Ja paljon muuta! Waude mikä paikka!