Paimion parantola - ulkoa, parvekkeelta, ikkunasta

 

Yksi pitkäaikainen haave toteutui tänä kesänä, kun pääsin Paimion parantolaan! Harmillisesti sää oli aluksi sadetihkuinen, mutta kierroksen lopussa aurinkokin jo ystävällisesti paistoi. Parantola on upea esimerkki funkisarkkitehtuurista ja eräs Alvar Aallon päätöistä. Rakennus on valmistunut 1933 ja sen alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia keuhkotuberkuloosiparantolana. Paikalla huomaa monessa kohdassa, miten hygieenisyys ja parantava vaikutus on otettu huomioon jo suunnittelussa.

Kasveja oli saatava, mutta ne oli paras sijoittaa ikkunoiden väliin, jotta niiden pöly ja multa ei häiritsisi hygieenisyyttä. Kastelun takia ikkunoihin suunniteltiin pienet alaikkunat, jotka saattoi helposti avata.

Nykyään parantolaa hallinnoi säätiö ja sen tulevaisuuden visiot onkin hyvin kiinnostavat! ”Tavoitteena on luoda parantolasta eurooppalainen kulttuurielämän kohtaamispaikka, jossa hyvinvointia, muotoilua ja yhteistä tulevaisuutta voidaan tarkastella yhtenä kokonaisuutena.” Ajatuksena on luoda paikasta kansainvälinen kohde, jossa olisi hotelli, kylpylä sekä kulttuuritoimintaa. Aivan uskomattoman upeat puitteet tällaiselle!

Raha vai onni

 

Olen elämäni varrella miettinyt monesti sitä, miten ihmisillä on hurjan erilainen suhtautuminen siihen, kumpi on tärkeämpää; asema ja varallisuus vai onni. Valitettavan monia tunnen, joille käytännössä on tärkeää tuo ensimmäinen. Itse olen ollut koko elämäni köyhä, jossain hanttihommissa (varmasti monen näkökulmasta), mutta silti koen olleeni suurimman osan elämääni hyvin onnellinen. Siihen vaikuttaa tietysti luonne, että onko perustuksiltaan optimisti vai pessimisti. Mutta myös se, mitä valintoja tekee joka ikinen päivä. Onko aamulla valinnut, että nyt vituttaa ja rähjää ympärillä oleville, vai valitseeko, että no katotaan, ehkä tästä tulee jees päivä, vaikka mieli olisikin vähän alakantissa. Monesti se, että valitseeko katsoa asioita siltä kantilta, että lasi on puolityhjä vai puoliksi täysi, on ihan ratkaisevaa elämässä. Oli tilanne sitten mikä hyvänsä.

Mun kivojen asioitten lista on auttanu mua aivan konkreettisesti valitsemaan niitä positiivisia puoliksi täynnä olevia laseja (olematta tissuttelija). Mun luonteeseen kuuluu myös se, että vaikka rysähdän joskus rotkon pohjalle, niin alkuhämmennyksen jälkeen ravistelen itseäni ja nousen jaloilleni ja katson mihin niillä kädessä olevilla korteilla nyt voi suunnata. Ja se, että aina on oltava plan B! Joka tilanteeseen on koetettava jollain tasolla valmistautua. Että jos tapahtuu kamaluus x, niin miten voin mennä tilanteessa eteenpäin.

Myös se, onko naapurilla, työkaverilla, sukulaisella tai kumminkaiman postinkantajalla parempi titteli, isompi palkka, hienompi talo, uudempi keittiö, mageempi auto tai vaikka saatan joku Brad Pitt miehenä, ei ole multa pois yhtään, eikä mua varsinaisesti kiinnosta tuollaiset asiat ollenkaan. Sillä tasolla kiinnostaa, että toki toivon, että ystävät ja läheiset ja kaikki ylipäätään on onnellisia omissa elämissään ja olen iloinen heidän puolestaan, joilla on jotain kivaa meneillään, mutta minulta ne ei ole pois.

En tee sellaisia vertailuja, että onko jollain perunasäkin kokoinen lompakko tai pankkiholvissa kultaharkkoja, että miksi minulla ei ole? Minusta se on pirun outo tapa katsoa maailmaa. Se on tapa, jossa jää lukkoon omaan negatiiviseen kuplaansa, eikä pääse sieltä edes pois. Sen sijaan voin miettiä, että mitkä on ylipäätään niitä merkityksellisiä asioita mulle ja miten saan niitä elämääni vähitellen. Kartano esimerkiksi; pistin heille meiliä ja vielä soitin perään. En jäänyt odottelemaan, että he keksii tulla tarjoamaan sitä työhuonepaikkaa mulle itse, koska ei ne keksi. Pitää itse toimia, sen eteen mikä on itelle se oma tärkeä juttu.

Se on jännä, miten tiukassa semmonen luulo on, että raha tekee onnelliseksi. Toki sen avulla saa elämään kaikenlaista, mutta mieluummin sitä asuis vaikka jonkun toisen saunassa (niin kuin loisiksi kutsutut ihmiset ennen vanhaan asui) ja olisi äärettömän onnellinen sisimmässään, kuin asuisi kartanossa kaiken prameuden keskellä ja tulisi hakatuksi, petetyksi, henkisesti raadelluksi ja ties mitä. Eikös se nyt ole ihan selvä juttu? No ei, edelleen ihmiset monesti hokee, että jos vaan olis enemmän rahaa, niin olisin onnellinen. Se on niin surullisen nurinkurista. 

Kellumista kermavaahdossa

 

Joku saattaa muistaa Juliet Jonesin sydämen biisin, jossa kellutaan kermavaahdossa. (Se on siis ’Helppo elämä’.) No, melkein semmoinen olo on nyt, kun vietin monta päivää lapsuudenmaisemissa! Siitä taitaa olla peräti 10 vuotta, kun viimeksi olin siellä näin kauan. 

Vaikkakin tämä oli hyvin värikäs käynti ja tunneskaala vaihteli itkusta hersyvään nauruun. Itkin menneiden rakkaiden ikävää ja sitä, miten kaipaan välillä 80-luvulle edes pieneksi hetkeksi. On myös surua, vaikeutta, harmistusta ja sitä, että nyt kertyy liian paljon asioita päällekkäin.

Mutta tein myös ihania viilentäviä yökävelyitä, päästin luovuuteni valloilleen ja nautin maisemista ja kesästä! Saksin puutarhassa keskellä yötä, koska päivällä on liian kuuma. Istuin riippukeinussa yöllä ja aamulla katsellen puutarhaa ja miettien eri vuosikymmeniä. Se oli muuten myös isän lempipaikka meidän pihassa.

Mutta ihan parasta kaikesta oli se, kun sain viettää monta päivää rakkaan ystävän kanssa! Me ei oikeastaan koskaan olla vietetty päiväkausia täysin kaksin, ja hänen lapsuudenkodissaankin olen ollut viimeksi kymmeniä vuosia sitten hänen kanssaan ja nyt tuntui kuin olisimme tehneet pienen aikamatkan. Se tuntui niin ihanalta, että oli hyvin haikea lähteä pois lakeuksilta. Käkätimme, höpisimme, ihmettelimme, pohdimme, spekuloimme, suunnittelimme ja puuhailimme paljon myös. Kävimme joka päivä syömässä eri paikoissa. Tästä jäi äärettömän hyvä mieli, vaikka myös itkimme yhdessä ja vuorotellen. Lopputulema on ehdottomasti vaaleanpunainen ja siksi kellun nyt kermavaahdossa!

Älä hitossa luota tekoälyyn!

 

Olen kokeillut tekoälyä oikeastaan vasta tänä vuonna. Olen tehnyt harvakseen sille kysymyksiä tyyliin ”kuka on xx” tai muuta vastaavaa simppeliä. Tällä viikolla keksin kokeilla sitä sukututkimuksen apuna. Kysyin mm että onko kahdella suvulla sukukytkös. Se vastasi ihan silein otsin, että kyllä, he ovat pikkuserkkuja. Olin hiukan yllättynyt ja koetin itse löytää tätä linkkiä, kunnes sitten keksin kysyä tarkentavasti, että kerro tarkka sukulinja heidän välillä. Vasta siinä kohtaa tajusin, että hän tuo silmieni eteen silmää räpäyttämättä henkilöitä, joita ei ole ollut olemassakaan!

Tähän viikkoon asti siis luulin, että tekoäly sihtaa tietonsa netistä salamannopeasti ja yhdistelee vaikkapa eri asiakirjoja ja muita tietoja. Nyt tiedän, että tekoäly ihan sumeilematta keksii itse asioita, jos se ei tiedä niitä. Se siis valehtelee. Ja sitä ei erota mistään muusta kuin siitä, että valmiiksi tiedät miten asian pitäisi olla. Mutta ethän sä yleensä kysy tekoälyltä asiaa, jonka jo tiedät, vai mitä? Joten aika usein jää huomaamatta, että se puhuu ihan puuta heinää. Kuulin myös, että joku oli pyytänyt tekoälyltä kirjalistaa johonkin tarkoitukseen ja se oli antanut kymmenen kirjan listan, joista kuutta ei ole edes olemassa! 

Odotin hiljattain postista yhtä sukututkimukseen liittyvää kirjaa ja koetin etukäteen kysellä tekoälyltä, että mitä kirjassa kirjoitetaan tietystä paikasta ja henkilöistä siellä. Se vastasi, että siinä käydään laajasti läpi ajanjaksoa kysytyssä paikassa, henkilöitä ja heidän sosiaalisia suhteitaan, vieraanvaraisuuttaan jne. Ja että siinä on myös kuvia näistä ihmisistä. Odotukset oli korkealla, vaikka tässä vaiheessa onneksi tajusin jo olla vähän varuillani ja skeptinen. Kun sain kirjan käsiini, avasin sen jännittyneenä; totuus oli aika karu. Tuosta paikasta ja sen henkilöistä mainitaan kahdessa lyhyessä lauseessa. Ei mitään sosiaalisista suhteista tai mistään. Ei kuvan kuvaa.

Tarkoituksella inhimillistän tekoälyä tässä jutussa puhumalla siitä, miten se silmää räpäyttämättä tekee jotain. Tiedän, ettei se ole henkilö. Mutta haluan korostaa sitä, miten roistomaisesti se antaa vaikutelmia ja sitä, että aika monet ajattelevat sen kuin henkilönä. Se on kuin kaikkitietävä apuri, hyvä lähde ja oivallinen vinkkaaja. No, ehkä tämänhetkisen tiedon valossa sanoisin, että älä luota mihinkään, mitä se sanoo, ennen kuin tarkistat muista lähteistä asian! Se ei ole edes se kuuluisa ’hyvä renki’.

Lopuksi kysyin tekoälyltä, että ”keksiikö tekoäly asioita?” Vastaus oli mielenkiintoinen. ’Tekoäly ei keksi asioita samalla tavalla kuin ihminen, - sen sijaan se toimii tilastollisella todennäköisyydellä ja luo uutta yhdistelemällä valtavia määriä olemassa olevaa ihmisen tuottamaa tietoa. Kun tekoälyltä kysytään jotain, se pyrkii aina antamaan vastauksen, vaikka sillä ei olisi aiheesta varmaa tietoa. Tällöin se voi hallusinoida eli keksiä täysin vääriä faktoja, nimiä tai lähteitä, jotka kuitenkin vaikuttavat äkkiseltään täysin uskottavilta.’

Nautiskelupäivä

 

Eräänä päivänä päätin, että nyt teen pienen retken Tampereen keskustaan ja käyn muutamassa bucket listin kohteessa.

Aloitin Frenckellinaukiolla olevasta Madamesta. Rakennus on 1847 valmistunut Frenckellin paperitehtaan konttorirakennus. Tosin myöhemmin siinä oli ties mitä kaupungin toimistoja.

Koska oli suht pieni nälkä, otin alkuun vesimeloni garpachon. Njamm! Tämä ruoka oli hyvä ja palvelu oli myös hyvää.

Madamen sisustus ei sitä vastoin oikein vakuuttanut. Vanha talo on juuri rempattu ja mahdollisuudet olis ollu vaikka mihin.

Ilmeisesti on tavoiteltu jonkinlaista rentoutta ja taiteellisuutta. En tiedä. Mutta en tykännyt.

Keiton jälkeen otin vielä friteeratut uudetperunat yrteillä ja parmesaanilla. Ihan jees. Mitään erityistä vaikutusta ravintola ei tehnyt.

Vanhan kirkon ohi pomppiessani huomasin oven olevan auki; siispä sinne! Ihan ex tempore.

Vanha kirkko on rakennettu 1824.

Tämä pikkukello soi 1790-luvulta lähtien aluksi Tammerkosken kartanon kellotapulissa, (suunnilleen näillä paikkeilla) kunnes sitten uudessa paikassa kirkon kellotapulissa se loppiaisena 1998 halkesi. Uusi kello valettiin vanhan kellon kipsimuottiin.

Pienen alkuhämmennyksen aiheutti kirkon keskeisellä paikalla pönöttävä sohvaryhmä. Mutta tietysti, jos väestöpako on kirkosta poispäin, niin miksi ei - onhan se sohva aika kutsuva. En kuitenkaan jäänyt tänne hengaamaan…

….koska päivän päätteeksi tepastelin Ravintola Heinätorille, Pyynikintorin kupeeseen.

He luonnehtivat itseään ”Fine diningin karvalakkimalliksi”, siksi ehkä viihdynkin niin hyvin. Mun henkinen karvalakki on päässä tiukasti.

Tänään en tullut tänne syömään, vaan oikein harkitusti imaisemaan lasillisen skumppaa!

Ravintola on entinen vaakahuone, rakennettu 1914. Taulu on maalattu taiteilijan asunnon ikkunasta 1930-luvulla. Samoihin aikoihin isoäitini asui tuossa vasemmanpuoleisessa lämpimänkeltaisessa kerrostalossa.

”…Valkoisten pöytäliinojen paikka…” - keskiviikkoisin heiltä saa läskisoosia. Se on hyvä combo!

Avoinna ti-pe 12-22

La 13-22

Su suljettu

Ma suljettu

Tätä suosittelen jo miljöönä pelkästään, saati sitten hyvä palvelu ja ruoka + juoma…!