Kylppärihaaveita 4

 

Tekoälyllä tehtyjä kylppärikuvia.

Nämä ovat ihanan tyttömäisiä kylppäreitä! Ykköskuvassa on ihana kristallikruunu ja tykkään myös sikana sellaisesta koristeellisuudesta, jota kipsinen kattorosetti edustaa. Lavuaari on koristeellinen, laatoitus kaunista, etenkin boordikaakeleiden ansiosta! Lempikasvini pilkkubegonia on ikkunalla. Ja huomatkaa, ei yhtään rumaa modernia muovista kosmetiikkapurkkia! (Joskus muovia vältellessäni ostelin Korresin metallisia voidepurkkeja, mutta niitäpä ei enää myydä.) Kakkoskuvassa lavuaarin koko on aivan erityisen hyvä, vaikka voisihan siinä joku allaskaappikin olla lisänä. Ja voi kuinka ilahduin siitä, että molemmilla seinillä on ikkuna, vieläpä eri kokoa. En tosin yhtään tiedä mikä lisäallas tässä kuvan etualalla on helmitarjottimen alla? Kolmoskylppärissä on selkeesti kaksi ovea; onkohan se kahden makuuhuoneen keskiössä? Kilpipiilea ja Pilkkubegonia on istutettu näköjään samaan ruukkuun. Lavuaarin leveys on edelleen hyvä! Valitsisin - pitkän tuumailun jälkeen - ykköskylppärin.

Lamppu, katto-rosetti, värit, boordi-kaakeli…

Leveä lavuaari, kaakelit, ikkunoiden eri koot…

Söpö valoisuus, hyllyt, peilikaappi…

Satojen vuosien loikkia

 

Tämmöisiä minä mietin yön kynnyksellä, lapsuudenkodissa.

Lapsuudenkylä. Kuinka monta kertaa olenkaan kiivaasti toivonut ajan kelautuvan taaksepäin! Olisi edes vuosi 1950. Isä olisi 18, paappa eläisi vielä, rakkain setäni olisi 7-vuotias. Satoja taloja puuttuisi. Olisi paljon peltoja, hirveä määrä riihiä ja latoja. Lapsuudenkodin paikalla olisi peltoa. Lehmiä, lampaita, hevosia, kanoja, possuja melkein joka talossa. Äiti olisi teini. En tiedä oliko hän edes vielä käynyt koko kylällä.

Tai jos olisi vuosi 1850. Olisi muutamia kantataloja, isoine peltoineen ja metsineen. Olisi paljon torppia, mäkitupia, toisten nurkissa asuvia loisia. Lissu-mumma (paapan isoäiti) asuisi tässä kylässä ja olisi 17. Hänen 9 sisarustaan olisi kuollut yksi toisensa perään. Tie olisi olemassa, mutta se olisi vain pieni kärrypolku. Lissun isoäiti Anna olisi yli 80. Hän kuolisi tässä lapsuudenkodin vieressä olleessa torpassa vasta monen vuoden kuluttua. Oliko ihmiset silloin iloisia? Minkälaisia nimiä he antoivat hevosilleen, lehmilleen, koirilleen ja kissoilleen? Kävikö kukaan heistä yökävelyllä luhdalla? Puhuisiko kävelijä siellä esivanhemmilleen?

Jos olisi vuosi 1750. Esi-isien talo olisi vasta muutaman vuoden ikäinen. Lissun isän isän isä olisi 14-vuotias ja asuisi tässä lapsuudenkodin vieressä siinä uudistalossa. Hänen vanhempansa olivat lapsia, kun isoviha ruoski maakuntaa. Heillä olisi metsää ja jo jonkun verran peltoakin. Osa pellosta olisi pahaista suota aina jokeen asti. Lähin naapuri olisi kilometrin päässä metsän takana. Toisessa suunnassa lähin naapuri olisi 2,5km päässä. Ei ollut torppia tai mäkitupia. Aika sopivaa aikaa introvertille varmaan.

Vuonna 1650 täällä ei ollut yhtään taloa, eikä yhtään tietä. En tiedä Lissun esi-isistä enää mitään tässä vaiheessa; ketä he olivat, mistä he tulivat. Eipä ollut mailla halmeilla taloja, koko tässä lapsuuteni pitäjässä oli tuon vuosikymmenen aikana suunnilleen neljä taloa. Jos matkustaisin siihen aikaan, en tunnistaisi ehkä mitään paitsi joen, puron ja kallion, mutta niitäkin pitäisi etsiä majavien ja maahisten kanssa.

Mikäli vuosi olisi 1550, lähimmät talot olisivat aika kaukana. Loputonta metsää ja suota olisi joka puolella. Täällä lähistöllä ei asuisi kenties vielä yhtäkään ihmistä, ellei joku introverttien introvertti olisi muuttanut maakuoppaan mököttämään jonnekin joen varteen. Esi-isäni Jaakko Ilkka syntyisi suunnilleen lähivuosina. Kovin monesta muusta tuon ajan esivanhemmasta ei olekaan sitten tietoa. 

Haparoin vuoteen 1450. Melko pimeää on. Näkyy metsää ja suota, vielä enemmän kuin tähän mennessä, tällä aikamatkalla. Jotain satakuntalaisten eräsijoja täällä taitaa harvakseen olla. (Tuskin tällä kylällä kuitenkaan.) Joskus joku tyyppi hiipparoi oravannahkoja metsästämässä tai karhua kaatamassa. Eipä juuri rallatuksia taida kuulua, tai savua nenään osua.

Eksyn vuoteen 1350. Tuskinpa kukaan edes tietää että on vuosi 1350! Eipä täällä taida näkyä ketään, jolta voisi asiaa kohteliaasti tiedustella. Missä sivistys? Missä edes introvertti? Luulen, että Isossakyrössä harhailee joku. Ruotsalaisten muuttoliike rannikolle oli huipussaan ja täällä sisämaassa päin oli hortoilevia erämiehiä. Villi rajaseutu siis.

Kannattaako edes kurkistaa vuoteen 1250? Jotkut kajahtaneet Sastamalan ja Hämeenkyrön miehet tepastelevat täällä silloin tällöin. Menkää matkoihinne mokomat! Ruotsalaisetkin keksivät suuntautua pohjalaisalueelle. Eikä siinä vielä kaikki, saamelaiset mököttävät kaiken keskellä. Virallisia kirkkopitäjiä  ei ole yhtään ja toinen ristiretki on vasta meneillään.

Onko semmoinenkin vuosi kuin 1150 joskus ollut olemassa? Jotakin omituista on tapahtunut; edes arkeologit eivät ole löytäneet paljon mitään täältä tältä ajalta. Ollaan köyhtyneessä periferiassa. Piispa Henrik - mikäli häntä oli edes olemassa - keekoilee pomottamassa pakanaparkoja. Pysykää lujana! Pitäkää kiinni muinaisuskostanne!

Jos menee vielä kauemmaksi taaksepäin, voi joutua viikinkien sieppaamaksi, kompastua muinaissuomalaisiin tai päästä saamelaisten noitarumpupiiriin. Menee niin hähmäiseksi ja epäselväksi, että taidan kääntyä takaisin nykyaikaan.

Salonkihaaveita 2

 

Tekoälyllä tehtyjä salonkikuvia.

Rakastan erkkeri-ikkunoita! Ja sitä paitsi näissä on vähän sellainen Ruissalon huvila-fiilis. Näistä pidän kyllä kaikista, mutta erityisesti neljännestä, sillä siinä on ihanan paljon kasveja ja kaksi ikkunaa, vaikkakin viidennessä kuvassa on vielä lisäksi sohvan lähellä pari teekupille sopivaa pikkupöytää. Ehkä pitäisi hengailla hetki kussakin salongissa, ennen kuin osaisin päättää lopullisesti.

Sateessa Pohjanmaalla

Inhoan sateista syksyä ja etenkin inhoan sitä Etelä-Pohjanmaalla, jossa mustat pellot ankeuttavat kaiken.

Silti tulin lapsuudenkotiin taas. Tarvoin vesisateessa pelloille ja puhuin esivanhemmille. ’Tehkää nyt helvetti jotain! Ei tää voi mennä näin.’ En juuri koe tulleeni kuulluksi. Mitä jos heitä ei olekaan? Ovat kaikki kuolleet, eikä mitään henkiä koskaan ollutkaan? Mistä hitosta minä tiedän. Kukaan ei ainakaan vastaa millään tavoin.

Sain dyykatun CD-soittimen toimimaan taas ja kuuntelin mm seuraavia biisejä; Daa da daa da, Lintu ja lapsi, Sanat eivät riitä kertomaan, Tuolta saapuu Charlie Brown, Waterloo, Mamy Blue, Itkevä huilu, Miksi ovet ei aukene meille, Hetki lyö, Se jokin sinulla on, Menolippu, Hopeinen kuu, Jos helmiä kyyneleet ois, Puhelinlangat laulaa…

Tapasin ystäviä pitkästä aikaa. Join teetä, kahvia, kaakaota. Puhuin puhelimessa. Nauroin, itkin. Poltin tuoksukynttilöitä. Vedin kaikki kolme vanhaa kelloa käyntiin ja kuuntelin niiden raksutusta sekä katselin niiden radioaktiivista hohdetta. Laitoin kaikki mahdolliset valoköynnökset palamaan. Vaihdoin keittiöön talviverhot.

Nyt eletään sitä vuodenaikaa kun haluaisin vain käpertyä talviunille. Presidentin pitäisi säätää joku yleistauko kaikkeen, niin että voisi vain nukkua. Koko Suomi nukkuisi suoraa huhtikuuhun. Ihan hirveästi tällä hetkellä ei innosta edes ajatus lumihiutaleiden leijailusta, tähtitaivaasta pakkasella, ei edes revontulista. Jos Suomi olisi henkilö, se olisi keskivaikean masennuksen kourissa, jonka aloitekyky olisi nollissa. Vuodesta toiseen vaan ihmetellään, että pitäiskö kellojensiirto lopettaa ja pitäiskö eutanasia laillistaa. Mitään ei ikinä tapahdu, aina vaan ihmetellään tumput suorana niin kuin mieltä vailla. Että voi ihmeiden ihme, pitäiskö vai eikö pitäis.

Keittiöhaaveita 2

 

Tekoälyllä tehtyjä keittiökuvia.

Näihin kaikkiin kuviin kaipaan tekstiilejä! Vain yhdellä pöydällä on liina. Kaipaan mattoja, pyyhkeitä, essuja, enemmän verhoja… ja hemmetti vieköön vaikka patalappuja! Toisessa kuvassa on jostain syystä hirveän paljon enemmän eloa ja kodikkuutta kuin ensimmäisessä! Kolmas kuva on vähän kylmempi tunnelmaltaan kuin edelliset ja neljäs on suorastaan riisuttu malli. Pidän kuitenkin ruokakomeroista ja viidennen kuvan astioista! Ne eivät ole liian hienoja, vaan juuri sopivan robusia. Kuudes kuva vaikuttaa siltä, että joku juuri penkoo ruokakomeroa ja astuu hetkellä millä hyvänsä takaisin ruoanlaiton äärelle. Viimeisestä kuvasta puuttuu keskiössä oleva pöytä, mutta ihana keinutuoli on sentään ilmestynyt keittiöön. Ehkä on siivouspäivä?

Hiekka II

 

Ihastelu kultaseppä Hiekan kodissa jatkuu.

Elokuussa 1870 14-vuotias Kustaa Hiekka lähti kultasepänoppiin Uuteenkaupunkiin. Siellä hän sai kisällikirjansa 1875.

”1875 läksin höyrylaivalla Uudestakaupungista Turkuun, Helsinkiin ja Pietariin…”

”1878 aloin kultaseppämestariksi ja kelloseppätehtailijaksi Porissa.”

”14.6.1878 läksin Tampereelta Pariisiin Maailmannäyttelyyn ja olin siellä neljättä viikkoa, sieltä Havren, Kööpenhaminan, Göteborgin ja sieltä kanavatietä Tukholmaan. Tukholmasta tulin Turkuun ja menin töihin kultaseppä Petterssonille, jossa tein mestarinäytteeni ja sain mestarikirjan Turussa.”

Tampereelle Kustaa Hiekka (1855-1937) saapui vuonna 1879 mestariksi kultasepän lesken Henrika Karolina Areniuksen (1834-1919) liikkeeseen. Kustaa Hiekka ja Henrika Arenius avioituivat pian. Avioliitto jäi lapsettomaksi.

Lennu Juvela Perunamaalla 1912.

Kirjahyllyt ovat aina kiinnostavia. En tosin museoissa tiedä kenen kirjoja hyllyissä kulloinkin on, koska autenttisia ne eivät aina ole.

A.Komarov Aihe Volgalta.

Vuonna 1898 Hiekka perusti Suomen Kultaseppä Osakeyhtiön. Siihen liitettiin Hiekan liikkeen lisäksi helsinkiläiset Karl Hägglundin ja Wilhelm Petterssonin kultasepänliikkeet.

Kulta- ja hopeatavarain valmistus laajeni käsityön asteelta teollisuudeksi. Kustaa Hiekkaa voidaan pitää Suomen jalometalliteollisuuden perustajana. 

Kustaa Hiekka kuului Tampereen kaupunginvaltuustoon 32 vuoden ajan ja oli useiden pankkien hallituksen jäsen. Hiekka oli perustamassa Tampereelle Suomalaista Klubia ja vaikutti useissa eri seuroissa ja yhdistyksissä.

Ilja Repin Anna Andrejevan muotokuva 1921.

Torsten Wasastjerna Korpinäkymä.

Antti Faven Näkymä Hesperianpuistosta Työväentaloon 1913.

Marcus Collin Lukeva nainen 1914.

Robert Wilhelm Ekman Talvikalastus Ahvenanmaalla 1871.

Kustaa Hiekka keräsi myös Kansatieteellistä aineistoa, jonka hän lahjoitti Tampereen ensimmäiselle museolle Hämeen museolle, jota oli itsekin perustamassa.

1920-luvulla Kustaa Hiekka alkoi suunnitella oman museon perustamista.

Kustaa Hiekka halusi keräämänsä taidekokoelman jäävän yhtenäiseksi. Museota varten hän rakennutti tämän rakennuksen, jossa hän myös asui kuolemaansa saakka.

Leduc Ranskalainen pöytäkello 1700-luku.

Yleisölle kotimuseo avattiin 1931.

Vaihtuvasta näyttelystä

Pentti Kokko Kaupunkitarinoita.

Maanantaimietteitä

 

On vähän ristiriitainen olo, kun mietin, että mun luottamus syöpälääkäreihin on aika kehno. Hehän mua on useampaan kertaan operoineet, hoitaneet, diagnosoineet ja vastaanottaneet, enkä ole kuollut. Mutta silti. Ajatus siitä, että marraskuussa on taas syöpäkontrolli, vaikka se piti oikeasti olla nyt lokakuussa, mutta lääkäri halusi väen vängällä venyttää kolmen kuukauden kontrollivälin jo nyt neljäksi kuukaudeksi, on epämääräinen. Mietin, että kuka lääkäri siellä on vastassa, onko hänen asenne taas se, että ’otapas nyt itseäsi niskasta kiinni’, ja millä mittareilla hän vaivojani mittaa. Lääkärit tykkää laitteista ja mittareista, oletteko huomanneet? Silloin kun käteni jänne oli tulehtunut, silloinen työterveyslääkäri ihan väkisin halusi aina mitata käden puristusvoimaa, vaikka kaikki tekeminen ärsytti jännettä ja käsi kipuili entistä pahemmin aina noiden käyntien jälkeen. ’Pitäähän kipu jotenkin osoittaa’ oli hänen perustelu puristusvoimaa mittaavan laitteen käyttöön. Ei riittänyt, että kuvailin kipua ja kerroin mitä en pysty tekemään, hänen piti aina mitata se puristusvoima erikseen! Vaikka se ei edes suoranaisesti liittynyt käden kipuiluun. Musta tuntuu, että mun moniin oireisiin suhtaudutaan edelleen samoin. Jos niitä ei voi kuvata, mitata tai jotenkin matemaattisesti määritellä, niin lieneeköhän niitä olevan olemassakaan.

Sitä paitsi kaikki aaltoilee. Fyysinen kunto, henkinen kunto, asenne. Saatan jonain päivänä voida kävellä vaikka kaksi kilometriä ja toisena jo parin sadan metrin matkalla selkä kipuilee ja voimat ehtyy. Yhtenä päivänä saatan kokkailla tunnin pari hellan äärellä, toisena sipulin pilkkominen on liikaa. Yhtenä päivänä tunnen oloni voimakkaaksi, positiiviseksi ja energiseksi, toisena surkeaksi, toivottomaksi ja voimattomaksi. Yhtenä päivänä olen hyvin positiivinen, toisena taas pessimistinen. Tässä rahatilanteen huonossa aallokossa olen myös miettinyt sitä, että pitäisikö vaan jättää kartano ja laittaa sekin raha vaikka terapiaan. Totuus on kuitenkin se, että näillä kympeillä, jota kartanon työpisteestä maksan, ei peitota terapiasummaa lähellekään. Ja vielä isompi asia on se, että kotiin jumittaminen saa sekä fyysisen että henkisen olon lamaantumaan entisestään. On tosi hyvä lähteä jonnekin edes parina päivänä viikossa! Ja kartano on juuri optimaalinen paikka, sillä siellä voi myös levätä, jos selkä äityy ja tavata ihmisiä tai olla yksin, tehdä asioita tai olla tekemättä. Lähtemällä kartanolle pidän yllä myös päivärytmiä, joka muistuttaa työssäkäynnin päivärytmiä. Kotona voisin nukkua vaikka yhteentoista joka päivä ja siitä rytmin muuttaminen joskus aikanaan olisikin sitten aika rankkaa.

Kylppärihaaveita 3

 

Tekoälyllä tehtyjä kylppärikuvia.

Tekoäly ei myöskään osaa tehdä toimivan näköisiä hanoja sen kummemmin lavuaariin, ammeeseen, kuin suihkuunkaan. No, siinä kohtaa täytyy ottaa mielikuvitus apuun ja katsella kuvassa muita kohtia. Mietin kauan, että heitänkö toisen kuvan luiskaan, mutta koska tykkään siitä ehkä eniten, katsoin sormien läpi sitä tosiasiaa, että amme on aivan liian lyhyt! Ehkä leikin, että se on istuma-amme? Ja mikä ihana määrä kaiken maailman purnukoita ja pulloja! Mitähän niissä oikein on? Voiteita? Tuoksuja? Hammasjauheita? Talkkia?

Lattia, seinien värit, ikkuna, tumma puu…

Tässä lisäksi vielä marmorikansi sivupöydällä! Purnukat…

Purkkien ja pullojen asettelu, lattia, silkkiaamutakki, peili, lavuaari…

Puinen kaappi, lattia, ikkuna…

Hiekka I

Tampereella, yksi askel Hämeenpuiston Metso-kirjastosta kohti Pyynikintoria, sijaitsee ihana Kustaa Hiekan Taidemuseo! Mutta on huomioitava, että museo on auki vain neljänä päivänä viikossa; ke-to klo 12-17 ja la-su klo 11-15.

Hiekka rakennutti talon Pirkankadun varteen vuonna 1928. Silloin sitä kuulemma ihmeteltiin; mitä sinä sinne periferiaan muutat? Edelleen Hiekan omistuksessa on tuo koko tontti, johon sittemmin on rakennettu kerrostalo ihan viereen ja he maksavat Hiekalle tonttivuokraa. Niin sitä pitää! Kustaa teki hyvän ratkaisun.

Usein tämän ohi tulee mentyä kävellen, autolla, bussilla, ratikalla ja katseltua ikkunasta mietteliäänä ”pitäisi tuonnekin joskus mennä”… Olen 30 vuoden aikana saanut itsestäni niin paljon aikaan, että olen lopulta mennyt museoon vain ehkä surkeat viisi kertaa…!

Museossa on ihan omanlaisensa tunnelma; sellainen vanhan ajan yläluokkainen, mutta kodikas ja hyväntahtoinen tunnelma. Uskon, että herra Hiekka oli juuri sellainen!

Kustaa Hiekka, eli Gustaf Lindell syntyi 1855 Laitilassa maanviljelijäperheeseen. Hän kuoli 81-vuotiaana vuonna 1937 ja hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle.

Talon eteisessä on mahtipontinen lattialaatta ”K H 1927” - ilmeisesti talon oletettiin valmistuvan tuona vuonna. Nettitietojen mukaan se tapahtui kuitenkin vasta seuraavana.

Eteisessä on myös Yrjö Liipolan marmoripatsas Tyhmät neitseet vuodelta 1920.

Minä alan aina miettiä, miten itse sisustaisin tiloja; tänne eteiseen roudaisin vielä sohvan ja mattoja, sekä paksut samettiverhot. Sekä valaisimia esimerkiksi lattialle.

Vaikka kyllä ennenkin osattiin tehdä upeita valaisimia, ei siinä mitään!

Ikkunasta pilkottaa Aleksanterin kirkko.

Portaikossa on oivallista tilaa maalauksille! Ylhäältä alas; Julius von Klever Lehtometsää, Gabriel Enberg Näsilinnan katolta yli Tampereen 1910, A.Komarov Aihe Volgalta.

Kunnollisen kokoiset ikkunalaudat, joihin voi asettaa vaikka patsaan! Miten hienosti valo kuultaakaan patsaan läpi.

Juho Kyyhkynen Lapin aamu 1908.

Yläkerran sali. Katsokaa mikä valtava peikonlehti!

Kukkapylväs, ruukku, fiikus… ah! Ja tuo oikeanpuoleinen taulu vetää katseeni itseensä. Mutta mahtaisiko noilla tuoleilla yhtään tehdä mieli istua?

Sonnitaulu ja kaikki tuo prameus yhdessä saa vähän hihittelemään. Taisi olla huumorimiehiä se Kustaa!

Ja joku toinen sali. Olen tottunut käpertymään viime aikoina hienoillekin sohville, joten kyllä olisi kutsuva tämäkin kalusto! Kattaisin siihen teeserviisin ystävättärille ja lukisin sohvalla päivät pitkät. Mutta vaatisiko tuo seinä jotakin… peilin, taulun?