Uusia kasveja

Kävin hiljattain Tuurissa Keskisen kyläkaupassa. Siellä hortoilin jättimäisten tavarapaljouksien läpi, etsien tuoksukynttilöitä ja huonetuoksuja, koska siellä ne on halpoja ja silti hyviä. Siinä matkalla törmäsin viherkasviosastoon (josta en tiennytkään aikaisemmin) ja sehän se oli sitten ylipääsemätön rasti.

Olin jo joku toinen kasvi kädessä, kun näin tämän - joka on joko helmivillakko tai hernevillakko (ihan täsmälliseen varmuuteen en ole vielä päässyt) - ja katoin, että ei vitsit, tuo on kyllä ihastuttava kasvi ja harvinaisempi, koska en ole törmännyt siihen kai koskaan ennemmin, paitsi kuvissa. Ja samalla nappasin kainalooni tuon ihanan ruukun! Olen näet tykästynyt niiden vanhan ajan ruukkujen lisäksi nykyään uusiinkin kauniisiin ruukkuihin!

Seuraavaksi bongasin tillandsian, joka oli tuommoinen pitkänhuiskea ja siis eri kuin se, jonka ostin Viherlandiasta keväämmällä. Olen saanut sen pidettyä elossa - fanfaarit - ja ilmeisen hyvinvoipana, joten uskalsin ostaa sille kaverin!

Ja sitten vielä toisenkin tillandsian, joka pilkistää purkin pohjalla sen vanhan yksilön vieressä. Tämä oli mielestäni isokokoisempi ja jotenkin erilainen ja ajattelin, että voihan niitä keräillä erilaisia, kun ne nyt kerran tykkää elää meillä.

Lopulta aloin pohtia, että onko se sittenkään niin erilainen… no, ehkä se on paksumpilehtinen ja rotevampi kuin se ensimmäinen. Ne tykkää olla lasipurkissa, johon suihkautan niille pari sumupullon suihkausta vettä noin kerran viikossa tai parissa ja se tuntuu riittävän hyvin. Vuosia sitten tapoin yhden tämmöisen aika pian, ilmeisesti kastelemalla liikaa.

Ja sitten haluan esitellä vielä meillä jo ehkä vuoden verran asustelleen pilkkubegonian, joka on innostunut kukkimaan!! Huomasin kukan viiveellä ja ilostuin kamalasti. Olen selvästi tehnyt jotain oikein! Mutta mitä se on, niin siitä ei ehkä ole hajuakaan. Tosi kaunis kukka kuitenkin. Ja se on kukkinut jo parisen viikkoa.

Aamu puutarhassa

 

Tiedän nyt mitä isä tarkoitti puhuessaan kesäaamujen ihanuudesta! Ei saa nukkua ohi aamujen ja ohi elämän. Vaikka en vieläkään kykene heräämään viideltä tai neljältä, en edes kunnolla seitsemältä, nautin silti arkisin eniten kartanon aamuista ja hiljaisuudesta. Siitä hetkestä, juuri ennen kuin joku remppamies pamahtaa sisälle ja alkaa takoa vessanpyttyjä lekalla irti tai mitä hemmettiä milloinkin tapahtuu. (Mietin, että pelästyvätköhän kummitukset koskaan? Juuri kun johtava kummitus herra Nottbeck on asettunut lepotuoliin jonkun geologiaa käsittelevän ranskalaisen teoksen kanssa, joku järkyttävä tyyppi takoo tunnelman pirstoiksi 130 vuoden päässä. Yhtä aikaa siellä ja tässä.) Minä nautin siitä hetkestä kun olemme vain me, minä ja Nottbeckien aavistuksenomaiset henget. Tänä kesänä on satanut paljon, enkä ole saanut itseäni liikkeelle edes picnicin vertaa, edes tuohon viiden metrin päähän puutarhaan! Yhden kerran päätin sateisen yön jälkeen lähteä nuuskimaan aamuilmaa, kun puutarha kimalsi auringossa, ja tältä sinä aamuna näytti. Otin vauhtia sisältä ja nautin maljakossa olevista kukista ja kasvien varjoista ennen ulos lähtöä. Tätä pitäisi tehdä enemmän, mutta miksi elämä on niin tahmeaa, että sitä vain juuttuu paikoilleen, eikä pääse repäisemään itseään liikkeelle edes vähän vähää?

Mäntän kuvataideviikot 2026, Pekilo 3

 

Julkaisen vielä viimeiset Pekilon teokset, joita kuvasin. Videoteos, jossa viisi eri ihmistä soittaa eri instrumenttia eri ympäristössä oli tämän näyttelyn parhaimmistoa. Se ei tietysti avaudu kuvista, mutta julkaisen joka tapauksessa kuvat soittajista, jotta voitte nähdä missä eri paikoissa eri istrumentit puhuivat. Huonetilassa soi musiikki, joka muodostui näistä kaikista yhdistettynä.

Heta Kuchka ja Minna Leinonen; ’From me to View’

Heta Kuchka ja Minna Leinonen; ’From me to View’

Heta Kuchka ja Minna Leinonen; ’From me to View’

Heta Kuchka ja Minna Leinonen; ’From me to View’

Heta Kuchka ja Minna Leinonen; ’From me to View’

Stig Baumgartner; ’Läpinäkyvät identiteetit 2’

Göran Torrkulla; ’Hustavla’ - till minnet av Gunnar Björling

Tankarunoja Tuomas Anhavan Suomennoksina

Tankarunoja Tuomas Anhavan Suomennoksina

Tankarunoja Tuomas Anhavan Suomennoksina

Tankarunoja Tuomas Anhavan Suomennoksina

Göran Torrkulla; ’Argumentum ex silentio’ - till minnet av Kazimir Malevich

Charlotta Östlund - yksityiskohta

Senja Vellonen; ’Hiljainen talo’, ’Sinisten hetkien kirja’, ’Kuunvalossa’

Georg Grotenfelt; videoteos Pentti Linkolasta

Traaginen Idmanin huvila

Oon koko kevään ja kesän odottanut, että pääsisin Idmanin huvilaan sisälle. Siitä uutisoitiin, että kesällä se aukee ja sitten uutisoitiin että juhannuksen jälkeen se aukee. No eipä ole auki vieläkään ja viimeinen uutinen koski sitä, että heillä on haasteita saada ravintolatilaan hyväksytty ilmanvaihto. Talossa on näet painovoimainen ilmanvaihto, kuten vanhoissa taloissa yleensäkin, mutta se ei riitä, jos tiloissa on suuri määrä ihmisiä. Nostan kyllä hattua omistajalle, joka ei haluaisi puhkoa seinään reikiä ja tehdä jotain kamalan näköistä koneellista systeemiä sinne. (Kunpa Lielahdessakin olisi ajateltu niin.) He koettavat löytää kompromissin ja saada paikan auki viimeistään ensi vuonna. Uusi omistaja on näet Levy-yhtiö Lördag oy, joka osti huvilan Tampereen kaupungilta 500 000 € hintaan keväällä 2025.

Huvila on uusgoottilaistyyliseksi rakennettu vuonna 1898 ja se on arkkitehti C.S.Gripenbergin käsialaa. Huvilan rakennutti pankinjohtaja Nils Idman perheelleen asunnoksi. Hän omisti myös Hatanpään kartanon, jonka puistossa huvila sijaitsee. Huvila laitettiin myyntiin 1913 Idmanin henkilökohtaisten talousongelmien seurauksena, jolloin Tampereen kaupunki osti huvilan sekä kartanon keväällä 1913. Idmanin huvila muutettiin sotasairaalaksi 1916. Vuonna 1918 Bertel Strömmer suunnitteli rakennukseen muutoksia ja siitä tuli kirurginen sairaala. Vuonna 1932 rakennukseen alettiin jälleen tehdä muutoksia psykiatriseksi sairaalaksi. Kuitenkin vielä 1940-luvulla se toimi jonkin aikaa sotasairaalana. 1990-luvulla huvilaan tuli kaupungin virastoja. 2008 rakennukseen muutti Tampereen kaupungin hyvinvointipalveluiden kehittämisyksikkö.

Nils Idman syntyi Messukylässä 1859. Surullista kyllä, hänet tunnetaan Suomen suurimpiin kuuluvasta kavallusjutusta. Vuonna 1912 paljastui, että Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorin johtajana hän oli kavaltanut valtavan rahasumman; 8,6 miljoonaa markkaa, joka vastaisi nykyrahassa yli 30 miljoonaa euroa. Summa vastasi lähes kymmentä prosenttia Suomen Suuriruhtinaskunnan silloisesta budjetista. Oikeudenkäynnissä hänelle vaadittiin rangaistusta peräti 72 syytekohdasta. Rangaistuksena oli aluksi 10 vuotta kuritushuonetta, joka kuitenkin muutettiin hovissa 15 vuodeksi. Tuo pankkikonttori sijaitsee Kauppakatu 10:ssä, joka on tunnettu myös ylioppilastalona. Talo valmistui vuonna 1901 ja kavallukset alkoivat vuonna 1902. Idman kärsi rangaistuksensa Helsingin kuritushuoneessa, joka tunnetaam myös nimellä Sörkkä.

 Nils Idman piti kuitenkin itseään hyväntekijänä, joka halusi tukea köyhiä ja rahoittaa ahdinkoon joutuneiden liikemiesten investointeja yhteisen edun nimissä. Hän kuvaa itseään yhteiskunnallisesti kunnioitettuna ja kanssaihmistensä luottamuksen voittaneena avuliaana hyväntekijänä. Hän myös kuvaili itseään liiallisen kunnianhimonsa ja sosiaalisuutensa vaivaamaksi, hermostuneeksi ja jopa masentuneeksi, koska ymmärsi, että oli ottanut liiallisia riskejä ja tehnyt vakavia rikoksia. Idman myönsi suurimman osan rikoksistaan. Idmanin onneksi hän joutui lopulta istumaan vain noin 7 vuotta, sillä rangaistus lyheni keisarillisen julistuksen ja joukkoarmahduksen ansiosta. Idman oli huhujen mukaan kuluttanut kavallusrahat mm tämän huvilan rakennuttamiseen, joka summa vastasi puolet Tampereen tuomiokirkon hinnasta. Rahoja kului arveluiden mukaan myös keinotteluun ja taidehankintoihin.

Teko vaikutti muihinkin pankinjohtajiin ja mm POP:n pääjohtaja erosi ja sen Tampereen konttorin johtaja ja G.A.Serlachius Ab:n johtokunnan puheenjohtaja Albert Snellman teki itsemurhan. Serlachiuksen toimitusjohtaja Gösta Serlachius joutui eroamaan Kymi Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Aamulehti kirjoittaa 10.12.1912: ”Pankinjohtaja Albert Snellman löydetty kuolleena. Viime sunnuntaina klo 1 aikaan päivällä löydettiin pankinjohtaja Snellman kuolleena Santalahdesta rouva Hakulinin talon aidan vierestä. Hän oli ampunut Browning-revolverilla suuhunsa ja oli kuula tunkeutunut ulos pään takaosasta. Tavattaessa oli vainaja istuvassa asennossa, pää kallellaan vasemmalle puolelle ja revolveri vasemmassa kädessä. - - - Itsemurha lienee tapahtunut klo 2.15 lauantain vastaisena yönä. - - - Vainajan taskussa olleesta lompakosta löydettiin monien muiden paperien joukosta hänen puolisolleen osoittama sulettu kirje. - - - Kirjeessä ilmoitti vainaja lopettavansa itsensä ja mainitsi samalla itsemurhan syyt.”

Kuten historiassa monesti, kaikki liittyy kaikkeen ja ympäri käydään. Hieman aikaisemmin Pälkäneen kirkkoherran poika Nils Johan Idman (1781-1851) omisti Hatanpään kartanon ja perusti kahden muun miehen kanssa Haverin kaivoksen malmia käyttäneen masuunin Tammerkosken rantaan 1844. Se ei kuitenkaan kannattanut ja masuuni myytiin G.A.Wasastjernalle, joka perusti masuunin yhteyteen konepajan 1856, josta sai alkunsa Tampereen pellava- ja rautateollisuus Oy, tutummin Tampella. Gustaf August Wasastjernasta kirjoitin hiljattain täällä. Traagisia kohtaloita ja monimutkaisia verkostoja. Ilman näitä kahta miestä ei Tampere olisi nykyisenlainen. Miten pienet historian käänteet voivatkaan muuttaa kaiken ihan toiseksi! Toki toivon, että Nils Johan Idmanin jälkeläinen ja kaima, Nils nuorempi olisi valinnut toisin ja rakennuttanut vaikka vähän pienemmän huvilan, ollut keinottelematta ja väärentämättä ja lainaamatta ja niin poispäin. Miten hänen sitten vankilan jälkeen kävi? Nils vapautui vankilasta huhtikuussa 1920. Hän eli vielä 24 vuotta ja hänen vaimonsa Anna pysyi hänen rinnallaan loppuun saakka. Myös herrat Haarla ja Liljeroos pysyivät Idmanin ystävinä kaiken jälkeenkin.

1700-luvun markkinoilla

 

Viikonloppuna olimme jo kovasti aikeissa mennä Wiipurintien markkinoille Jaalaan, mutta loppujen lopuksi kurvasimmekin kohti pohjanmaata ja tupsahdimme Isonkyrön 1700-luvun markkinoille! Emme olleet koskaan käyneet siellä, vaikka se on kutsunut joka vuosi, mutta aina on ollut jotain muuta meneillään.

Parkkikselta (jona toimi käytönnässä koko Isonkyrön keskusta) saimme ilmaisen Zetoorikyydin tapahtumapaikalle. Tämmöiselle ei niin kovin maalaiselle traktorikyyti on aina jännitys ja elämys. Mutta hyvin toimi, täytyy sanoa; jatkuvana virtana traktoreita ajoi keskustan ja vanhankirkon väliä, eikä odotusaika jonoista huolimatta ollut mahdoton.

Pahus, taas unohtui oravannahat kotiin, mutta 2€ tietulli paikan päälle oli varsin sopuisa hinta. Parkkimaksu oli muuten 3€ siellä keskustassa, vaikka olisi ollut kymmenen tuntia 1700-luvulla.

Heti tietullijonossa vastaan marssi muutamia sotilaita. Omiakin esivanhempiani on ollut sotilaina tuohon aikaan, joten oli aika vaikuttava nähdä ihan ’livenä’ noita sen ajan tyyppejä.

Hauskin kahvilaidea, mitä olen nähnyt! Pohjalaistalon toisesta ikkunasta tehdään tilaus ja toisesta haetaan tilatut tuotteet! Vähän kuin mäkkärin autokaista. Emme ostaneet mitään mutta kuvatahan se piti.

Väkeä oli kuin pipoa, joten markkinakojuja en kuvannut, mutta sepän sain kuvaan sopivasti ilman ihmismassoja. Työnäytökset, tuoksut ja äänet kuuluu olennaisena osana tämmöisiin vanhan ajan tapahtumiin. Ja täällä oli tiukka seula myyjille; mitään hilipatipippan-markkinalakritsin myyjiä ei näkynyt ja kaikilla oli aikaan viittaava asu. Pisteet siitä!

Vanha kirkko on yksi ihanimpia kohteita pohjanmaalla! Tämä alkujaan Pohjankyrön suurpitäjän harmaakivikirkko on pyhitetty Pyhälle Laurille. Markkinoitten aikaan kirkossa järjestettiin konsertteja, mutta en jaksanut jäädä niitä ihastelemaan, vaikka ne varmasti olisi olleet upeaa kuultavaa.

Kivikirkon paikalla on ensin ollut puukirkko, johon ehkä viittaa kivikirkon oven yläpuolella olevassa kivessä hakattu vuosiluku ’1304’.

Kivikirkon rakentaminen ajoittuu vuosiin 1513-1533. Ajoitus on keskiaikaisista kivikirkoistamme tarkimpia.

Kirkko tunnetaan erityisesti kalkkimaalauksistaan, joita se on ihan täynnä. Ne on maalattu 1560-luvulla. Sitä ei voi oikein edes käsittää miten maagiselta ja pyhältä tämä kaikki on ihmisistä tuntunut 1500-luvulla, koska kuvia ylipäätään ei ole nähnyt missään, paitsi kirkoissa. Ei ollut olemassa kuvakirjoja tai kirjoja ylipäätään, ei tauluja, eikä piirroksiakaan. Huonekalujakaan ei vielä koristemaalattu. Tämä on ollut jotain tajunnanräjäyttävää!

Kirkko on suojeltu vuonna 1891 Vaasanläänin maaherran päätöksellä. Kirkossa ei enää aktiivisesti järjestetä jumalanpalveluksia, vaan ne pidetään uudessa kirkossa, joka valmistui 1877.

Vuonna 2021 kirkossa aloitettiin korjaustyöt ja kirkko on ollut suljettuna nämä vuodet. Nyt sinne kuitenkin pääsi sisälle ja väentungos olikin aika merkittävä. Kaikki halusivat nähdä rakkaan kirkon jälleen sisältä.

Uusimmassa remontissa seinämaalaukset on puhdistettu ja lattiat on uusittu. En tiedä missä valtavat alkuperäiset lattialankut mahtavat olla… niitähän aina ihailee kaikissa vanhoissa kirkoissa! Toivottavasti ei ole työnnetty juhannuskokkoon.

Seurakunnan haaveena on kuulemma saada restauroitua maalaukset joskus tulevaisuudessa. Nämä on hyvin säilyneet, enkä tiedä pitäisikö niihin kajota. Vaikka luotankin kyllä suomalaiseen restaurointitaitoon.

Luulenpa, että vanhan ajan sotilas olisi nyökytellyt näille miehille hyväksyvästi. Vain silmälasin joidenkin päässä paljastivat, ettei olla ihan kuitenkaan siellä 1700-luvulla. 

Ja sitten pitää kertoa yksi iso elämys, joka markkinoilla sattui! Tapasin Vilukissin ihan kasvokkain! Me olemme olleet blogiystäviä ehkä 16 vuotta ja nyt vasta tapasimme ihan livenä. Hän olikin yksi suurimpia syitä, miksi halusin näille markkinoille. Ihanaa oli nähdä ja rupatella hetkinen! Hän onkin ainut blogiystävä, jonka olen koskaan tavannut kasvokkain. Se on hätkähdyttävää, sillä 16 vuodessa luulisi tapaamisia olevan pakostikin enemmän. Pitäisi ehkä aktivoitua?

Tällä söpöllä kameravaarilla varmaan kuvattiin tuollaisia kuvia, joita aitanseinää vasten nojailee. Tai voihan se olla myös uusvanha kamera, en ole asiantuntija. Jalusta on ainakin uusi. Olisi ehkä pitänyt tällätä itsensä kuvaan kuin joku mamselli. Mutta ehkä ensi kerralla.