Sokeriaddiktin syntilista

Tein tässä jokunen päivä sitten oikein listan erilaisista sokeria sisältävistä herkku-kategorioista, joita mun pitäis pikkuhiljaa vähennellä, koska paino on taas noususuhdanteinen ja vatsa vaan paisuu. Sain eilen uusimmat maksa-arvot ja ne on kyllä nätsysti viite-arvoissa, mutta silti nousseet edelliskerrasta. P-Alat -verikoe siis kertoo maksasoluvaurioista ja -tulehduksesta. Jos arvo on viiterajoissa, se on normaalia. Naisella viitearvot on alle 35 ja miehillä alle 50. Alat-arvoa pidetään selvästi suurentuneena, kun se on enemmän kuin kolme kertaa viitearvojen yläraja (eli naisella yli 105.) Mulla se ei ole kuitenkaan koskaan ollut niin suuri. Mutta niin tai näin, sokeri kasvattaa sitä maksan solujen rasvapitoisuutta ja sokeria tässä nyt koetan saada aisoihin.

Joku aika sitten (huhtikuun alussa kai) jätin karkkien ostamisen. En mitenkään päättänyt, että nyt se loppuu, vaan päivä päivältä vältin karkkihyllyä ja keskityin muihin syömisiin. Sitten vaan huomasin, että karkit ei ole mulle enää se himoittu juttu. Se mun lista siis näyttää tältä, suunnilleen siinä järjestyksessä, kuin haluan sokereita karsia;

1) karkit

2) suklaa

3) jäätelö

4) leivonnaiset

5) energiajuomat

6) kahvijuomat

7) virvoitusjuomat

Mun mielestä tämä selkiyttää asiaan tarttumista. Tai ainakin mun aivot toimii niin, että muuten tuo asia (sokerit) on epämääräinen möykkymäinen kaaos, josta ei tiedä miten siihen tarttuisi ja ongelma voi jäädä siksi ennalleen. Jos saan ruksailtua eri kohtia kokonaan pois tai selkeesti vähemmälle, olen tyytyväinen. Tosin ihan just huomasin, että nää mun ”terveyskarkit” eli inkiväärikarkit on nekin siis karkkeja! Auts. Ostin ne vähän niin kuin lääkkeeksi, koska inkiväärin popsiminen muodossa jos toisessakin auttaa lonkkasärkyyn. Mutta nyt mä oon umpisolmussa, koska inkiväärikarkeissa on tottakai sokeria paljon ja se ei helpota karkkien jättämistä ollenkaan. Eli ei se ollutkaan hyvä juttu. Pitää miettiä seuraavan kerran Aasiamarketissa, että kannattaako karkkia ylipäätään ollenkaan ostaa.

Seuraavana listalla on suklaa. Kesällä se ei ole niin suuri ongelma kuin talvella (etenkin jouluna), joten luulen, että saan sen hallintaan myös aika lähiaikoina. Jäätelö sitä vastoin ON ongelma etenkin kesällä. En syö sitä tolkuttomia määriä, mutta jos syön puikon joka kerran kun käyn kaupassa, niin johan sitä on siinäkin. Mutta en mieti sitä vielä. Musta on hauska jäsennellä asioita näin ja tarttua ongelmiin pala palalta.

Ja Aasiamarketista puheen ollen; se on suurin ikinä näkemäni aasialaisen ruoan kauppa (Tampereen Kuninkaankadulla) ja voi olla, että hullaannun siellä hiukan. Vaihtoehtoja karkille mahtaa löytyä. Siis jos haluaa mutustella vain jotain. Vaaraton lienee ainakin tuo merileväsnacks, joka on maustettu paperinohut levy. Maistuu etäisesti kalalta, mutta myös mausteelta. Ei täytä, eikä etenkään kerrytä sokeria. Mutta on kuitenkin jotain, mitä mutustella.

Kaikki tiet vievät R…

 Sinnehän ne kaikki tiet johtaa; rasvamaksaan! Tosin R… on parempi kuin S…, mutta jos rasvamaksaa ei hoida, se etenee maksatulehdukseen, sitten kirroosiin ja lopulta myös siihen syöpään. Näin se lääkäri mulle asian kartoitti. Hän sanoi, että on oma asiani miten sen hoidan, vai hoidanko ollenkaan, mutta hän on nyt kertonut mihin se johtaa. Pallo on nyt mulla. Sisso.

Hyvä olikin, ettei se alkanut paasata sen enempää kieltoja tai rajoja. Nykyään tiedetään, että rasvamaksa voi kehittyä jopa lapselle ja sen suurin aiheuttaja on sokeri. Geeneissäni näkyy sokerikoukku ja alttius rasvamaksaan. Ja nyt tajuan, että nehän kulkee tiiviisti käsi kädessä. Jos ei olisi toista, tuskin olisi toistakaan! Ja siinä on myös avain paranemiseen. Ainut keino parantua rasvamaksasta on siis laihduttaminen. Omalla kohdallani se tarkoittaisi ainakin 10 kiloa, mutta 15 olisi vielä parempi, eikä 20:kään olisi liikaa.

Mutta helvetti, kuinka vaikeaa se on, jos on sokeririippuvainen! Olen puhunut muiden sokeririippuvaisten kanssa ja olemme yhdessä todenneet ensinnäkin, että tämä on todellinen ja vakava riippuvuus ja toisekseen, että totaalikieltäytyminen on usein se huonoin vaihtoehto. Mun kohdalla vaikeutta tuottaa karkit ja erityisesti suklaa, mutta myös energiajuomat, limsat ja leivonnaiset. Joka päivä on saatava sokeriannos. Miksi emme sitten viru kadulla huonokuntoisina ja rettelöiden? Koska sokeria saa jopa alle eurolla ja oikeastaan sitä saa vaikka ei haluaisi. Ei kai narkkaritkaan rettelöisi jos jogurtissa olisi kokaiinia ja kekseissä LSD:tä ja irtokarkeissa heroiinia?

On toki muutamia keinoja irroittautua sokerista. Ensinnäkin on siis se totaalinen sokerilakko. Vieroitukseen kuluu noin kuukausi. Olen sen kokenut muutaman kerran. Ensimmäiset päivät kuluu levottomassa, turhautuneessa ja vihaisessa fiiliksessä. Ensimmäiset kaksi viikkoa on jatkuvaa taistelua. Kaupassa pitää vältellä karkkihyllyä, sillä retkahdus on aika taattu jos parkkeeraa kuolaamaan suklaata ja muita herkkuja. Kaupassa on eksynyt olo, kun ei tiedä mitä ostaisi sokerin tilalle. Hedelmät ei kiinnosta! Ei siis yhtään. Saati vihannekset. Saati mikään. Tympii ja haluaisi vaan nukkua, että aika kuluisi, että olo helpottaisi. Kuukauden päästä voi jo suht rennosti mennä karkkihyllyn ohi pysähtymättä. Muutaman kuukauden päästä voi katsella karkkeja vaikka kuinka, eikä yhtään tee mieli, päin vastoin. Ällöttää. Jossain vaiheessa tulee retkahdus (erittäin todennäköisesti) ja sillon sitä vihastuu, kun luulee, että lempisuklaan reseptiä on kavalasti muutettu tällä välin, koska se maistuu pahalta. Oikeasti vaan oma makuaisti on muuttunut. Retkahdusta ei kannata säikähtää, sillä tässä vaiheessa tilanteen saa vielä helposti korjattua. Mutta jos kehität itsellesi uuden riippuvuuden, alkaa kaikki alusta. Vittumaista, mutta totta.

Kerran päivässä-metodi on toinen vaihtoehto. Eli päätät milloin syöt sen päivän makean annoksen. Onko se aamulla, päivällä vai illalla. Mulle se ois iltapäivällä. Et siis napsi pitkin päivää, vaan hillitysti sen yhden ajankohdan aikana. Olkoon se kolme keksiä, kääretortun palanen taikka suklaapatukka. Tämä on oikeasti ravitsemusneuvojan vinkki, jos henkilön tulee massuteltua makeaa pitkin päivää. Tämä on siis vaihtoehto ja askel parempaan. Ei ole tarkoitus totaalikieltäytyä. Jos tiedät, että illalla syöt ravintolassa ja siihen kuuluu jälkkäriksi vaikka jäde, silloin syöt sen päivän sokeriannoksen vasta illalla.

Puolitus on kolmas vaihtoehto. Se toimii näin: aina kun haluat makeaa tai sitä on jossain tarjolla, syö vain puolet siitä mitä normaalisti söisit. Puolikas kakkupala. Puolikas suklaapatukka. Puolikas mitä vain. Ja se siis tarkoittaa, että puolitat sen päiväannoksesi ja siitä tulee puolet viikkoannoksesta, puolet kuukauden sokerimäärästä jne. Ei mikään kovin radikaali keino, mutta jotain sentään. Ja tämäkin on ammattilaisen ohje, ei minun keksimäni. Minä koetan makustella näitä keinoja ja miettiä mikä porras olisi ensin ja mikä sitten. Jotenkin itseään pitää tässä sokeriasiassa huijata, jos aikoo onnistua mukavasti. Tai en tiedä, onko se vain huonoa huijaamista.

’Hitunen päivässä’ on ihan itse keksimäni viimeinen porras. Siinä voin syödä karkkiaskista vaikka kolme karkkia päivässä. Tai kaksi, tai yhden. Siis tosi vähän, mutta kuitenkin sen verran, että on sitä makeaa. Tämä vaatii rautaista tahtoa ja luultavasti noita kahta muuta porrasta ensin alkuun. Sitä en vielä tiedä kauanko noita portaita pitää elää, jotta voi siirtyä seuraavalle. Kuukausi voisi olla sopiva. Liian nopea tahti ei todennäköisesti toimi. Jos kuukausi tuntuu liian hitaalta, mieti että se on kuitenkin parempi kuin et tekisi muutosta lainkaan. Kroppa vaatii oman aikansa, jotta tavasta tulee fyysinen normi.

Olen myös miettinyt, että pitäisikö varata aika joltain ravitsemusneuvojalta. Nuo edellä mainitsemani neuvot ei ole siis minun saamiani. Haluisin ehkä henkilökohtaisen tsemppaajan ja jonkun, joka osaa nämä jutut kuin vettä vaan. En jaksaisi ruveta testailemaan ja opettelemaan kaloreita ja pohtimaan mikä minkäkin kanssa on ok ja missä vaiheessa päivää. Että voinko esim tehdä aamusmoothien vai en. Jos päädyn ammattilaisneuvoihin, kerron täällä miten homma etenee. Olen tiedostanut tämän ”jotain tarttis tehdä” jo aika monta vuotta. On niin paljon mukavampaa olla tekemättä mitään. Mutta tympii, kun painoa karttuu ja elämä hankaloituu koko ajan. Ja onhan se syöpäkin aika hyvä pelote.

Addiktoitunut addikteihin

Vaikka inhoan hienoja sivistyssanoja, joiden ansiosta lauseesta voi tulla semmoista puuroa ja kapulakieltä, että ei näe ajatusta sanojen takana, niin menköön nyt tuokin otsikko. Ja avataas vähän sen ajatusta. Yleensähän puhutaan addiktiosta johonkin, kansankielellä siis ollaan koukussa ja selkeästi  sanottuna ollaan riippuvaisia jostakin. Minäpä väitän, että addiktio on ominaisuus, joka voi vaihtaa kohdetta. Että joillakin ihmisillä se taipumus on ja joillakin ei. Tai ehkä niin, että joillakin se on vahvempi kuin toisilla. Että tärkein on se itse addiktion tunne, ei sen kohde niinkään. Voi siis olla riippuvainen asiasta x, mutta jos x kielletään, voi siirtää riippuvuuden kohteeseen y. Väitän, että aivojen hyvän olon mekanismille on melkein sama mistä sen flown saat, kunhan saat. Tänmä ehkä ei päde ihan sillä tasolla, että huumevieroituksessa kannattaisi tyrkyttää niille narkkareille irtokarkkeja. Ehkä.

Minä olen ollut hyvinkin riippuvainen sokerista. Siis sillä tavalla, että illalla viimeinen ajatus on ollut, että onko aamulla varmasti karkkia jemmassa ja aamulla ensimmäinen ajatus on sitten ollut se karkkijemma. Raivostutti, kun joku oikein asiantuntija antoi lausunnon televisiossa, että ei sellaista asiaa olekaan, kuin sokeririippuvuus. Esimerkkinä hän käytti, että kuinka monta apteekkia on muka ryöstetty sokeririippuvuuden takia. Siinä sitä höpötti taas joku varsinainen älyn jättiläinen! Olis tehny mieli kysyä siltä, että kuinka monta irtokarkkihyllyä joku kokaiiniaddikti on ryöstänyt? Ja valaista, että ei kai ne  narkkaritkaan nyt NIIN kuutamolla ole, että ryöstäsisivät kauppoja ja mummoja, jos kokaiinia saisi ostaa Tarmo-lähikaupasta kourallisen pieneen muovipussiin yhdellä eurolla?! Että ei sen sokerin takia TARVII ryöstää mitään, kun sitä oikein salaa tungetaan jopa sun ruokaan, vaikka et haluaisikaan!

No kuvitelkaa sellainen ison Prisman "irtokarkkiseinämä", jossa on omat laarinsa LSD:lle, heroiinille, kokaiinille, subutexeille, amfetamiinille ja ihan kaikelle, jota kiltti kauppias on jaksanut tukusta tilailla. Se on ruksannu kataloogista vielä viime hetkellä pari uutta muuntohuumettakin, kun niitä ei vielä saa muista lähialueen kaupoista. Siinä sitä keski-ikäinen perheenisä sitten seisoo lauantaina Prismassa keltainen muovikauha kädessä ja lappaa muovipussiin vähän kokaiinia, muutaman LSD:n, viis subutexia ja menee sitten siihen karkkipuntarille, jossa on painonappi 2 huumausaineita varten. Katoppas kun hinnaksi tuli 12.60, vilkaisee varovasti vaimoonsa ja vaimo huokaisee; eikös me Eero sovittu, että saat ostaa sun huumepäivänä korkeintaan kympillä sitä mättöö, ja Eero lappaa kiltisti hiukan kokaiinia takaisin laariin ja punnitsee pussin uudelleen. Sitten päästään kassan kautta tyytyväisebnä citymaasturiin ja ajellaan kotiin viettämään mukavaa perheviikonloppua. Ei tule ollenkaan sellainen olo, että pitäiskö tuo Ravattulan apteekki ryöstää kotimatkalla.

Ihan nyt sitten palatakseni näihin omiin riipuvuuksiini, niin sen verran hassu olen, että tupakka ja alkoholi ei koskaan ole koukuttaneet minua ja huumeita en ole kokeillutkaan. Sen sijaan sokeri ja liikunta on koukuttaneet, vaikka se liikunta jäi kyllä lyhyeen. Täällä missä nyt asun, liikkuminen ei yhtään huvita! Mutta siellä missä ennen asuin, onnistuin noin vuodessa luomaan itselleni jo reippaan lenkkeilyaddiktion. Jos lähdettiin viikonlopuksi joihinkin muihin rientoihin, niin oikein lujasti harmitti, kun en voi mennä lenkille. Se sitten kuitenkin laantui muuton myötä ja se on kyllä oikeasti harmi. No sitten olen ollut riippuvainen myös somesta. Kunnes kyllästyin ja häivyin. No, minähän olinkin vain sellainen pikkukäyttäjä, kun olin pelkästään facebookissa, en missään muussa somessa. Niin että se oli yhden hankalan viikon jälkeen helppo jättääkin. Nyt olen tosin viiden kuukauden totaalisen facetauon jälkeen havainnut olevani jossain ihmeellisessä uutiskoukussa!

Tabletilla on toistakymmentä uutissivustoa pikakuvakkeena ja selaan niitä monta kertaa tunnissa. Siis oikeesti?! Mä en voi tajuta! Muistan miten mua ÄRSYTTI kun mun vanhemmat halus katsoa joka ikisen uutislähetyksen, joita televisiosta tuli silloin 80-90-luvuilla. Niitä tuli siis about neljä päivässä. Korkeintaan. Muistan miten kihisin raivosta ja varmaan halusin karjua niille, että MITEN SE MAAILMA NYT MUKA ON MUUTTUNUT KOLMESSA TUNNISSA??? Ja nyt itse näpyttelen vartin välein jotain uutissivustoa auki, että mitäs jos jotakin on tapahtunut... että ei sitä tiedä jos vaikka Tukholma on räjähtänyt taivaan tuuliin ja voihan olla, että 'isoveli' aikoo juurikin hyökätä tänne... Siis oikeesti?! Mitä ihmeen väliä sillä on mun elämään, vaikka itse Pietari olisi räjähtänyt taivaan tuuliin ja vaikka kaikki naapurimaat kyttäis koska Suomen voi valloittaa. No, sillä ehkä sitten vähän.