Sitä ja tätä

Nyt kun istun viidennessä sytostaattitiputuksessa, on hurjan onnellinen olo siitä, että asiat menee hyvin ja yksi kerta on enää jäljellä sytoa ja oireita. Tosi nopeesti menny tää aika toukokuun alusta tähän päivään! Kesällä tapahtui sellanen muutos, että tapasin yhdellä mökillä syöpälääkärin, sekä kuulin erään syöpäsairaan tarinan, josta sain paljon pirteyttä ja toiveikkuutta. Sen jälkeen en ole enää päivittäin ajatellut kuolemaa, enkä halua siitä vihjailua kuulla muiltakaan. Pahinta oli, kun ekan syövän aikoihin soitin eräälle ihmiselle ja kerroin hänelle sairastumisestani, niin hän alkoi välittömästi luetella kaikkia tuntemiaan syöpäsairaita ja tarkensi vielä kuka heistä kuoli. 

Ihmisillä on niin perushyvin asiat, ettei tarvii miettiä omaa kuolemaa tai oman perheen kuolemaa ja se kai saa jotenkin käyttäytymään ajattelemattomasti. Syövästä voin toki puhua, mutta kuolemasta vihjailu alkaa olla jo sietorajan ulkopuolella. Se vanha sanonta pätee tässäkin hyvin, että tee muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Me kiltit ei vaan haluta useinkaan röykyyttää ajattelemattomia ihmisiä samalla mitalla takaisin, vaan koetetaan olla fiksumpia ja hiljaa, mutta ottaahan se päähän ja sattuukin. Ei olla itse valittu tätä sairautta, eikä haluttais muuta kuin parantua! Haluttais myös, että koko syöpä häviäis maailmankaikkeudesta!

Mun syöpäantigeenikin oli mukavasti laskenut kolmessa viikossa. Vielä on matkaa sinne viiterajoihin toki. Vähän mua ärsyttää silti se, kun lääkäri keväällä lupasi, että kun mulla on uusiutunut syöpä, niin multa niitä antigeenejä mitataankin eri lailla kuin viimeksi, eli pitempään. Mutta viimeks kolme viikkoo sitten eri lääkäri sanoi, että ei niitä jatketa enää sitten sytojen jälkeen. Että valehteliko se lääkäri keväällä, vai mitä nämä sekoilee? Keväällä lääkäri myös sanoi, että mun syövän uusiutumisprosentti on NYT vielä korkeampi kuin aiempi 80%. Oliko se ihan pakko sanoa? Siitä voi tulla itseään toteuttava ennustus. Stressaan sitä ja hermoilen muitakin asioita ja syöpä innostuu sellaisesta uuteen kasvuun. Siksi olen vetänyt ja vetämässä rajoja stressille. Jos joku ihmissuhde tuo lähes pelkkää stressiä, otan etäisyyttä ihan itsekkäästi oman terveyden nimissä. Ja jos joku asia aiheuttaa stressiä, pyrin rauhoittamaan tilanteen ja puhallan syvään ja koetan keskittyä kivempiin asioihin.

Mun positiiviseen oloon vaikuttaa sekin, kun nyt tiedän ne ruokavalioasiat paljon tarkemmin. Toiveikkaasti ajattelen, että nyt menee nämä oireet helpommin ohi. Voin syödä maustamatonta valkoista riisiä, vähän kaurapuuroa, hiukan hapankorppuja ja marjoja. Kunnes tulee se ripulin aika, niin himmaan kaurapuuron ja hapankorput. Mutta karpalomehua ja puolukkamehua juon taas. Seuraavat 10-14 päivää tulee olemaan haastavia, mutta kunhan niistä päästään, niin elämä hymyilee taas! Pahinta melkein on se fyysinen ja psyykkinen nälkä, joka iskee joskus viikon kuluttua! Aivan järjetön ruoan himo, ennen kuin makumuutokset on kokonaan poissa, eli tekee mieli ruokaa, jota ei voi silti syödä!

Mulla on muuten aika vahvana neuropatiaa molemmissa jaloissa. Etenkin päkiöissä ja varpaissa. Se tuntuu siltä, kuin jalan sisällä olis hiilihappoa ja kuin tuhat muurahaista kipittelis jalan pinnalla. Samantapaista kuin jalan puutuminen, mutta sillä erolla, että jalka ei ole täysin tunnoton. Olo on epämiellyttävä ja tuntemus on 24/7. Nyt olen ryhtynyt taas testaamaan niitä fyssarin liikkeitä, joilla voi helpottaa neuropatiaa, ja muutaman päivän jälkeen voin sanoa, että mun ihmiskoe tuo tuloksia. Olen näet jumpannut vain vasenta jalkaa, ihan kokeeksi ja testin takia, ja huomannut nyt, että vasemman jalan oireet on paljon vaimeammat kuin viime viikolla! Oikean jalan oireet on samat. 

Ja se liikehän on siis sellanen, että mene selinmakuulle, nosta jalka lonkasta koukkuun polvi vatsan päälle ja pidä tiukasti käsillä tukea takareidestä, niin että reisi pysyy paikoillaan vatsan päällä. Pidä aluksi jalka polvesta koukussa ja ala sitten nostaa säärtä (polvesta varpaisiin), niin hitaasti kuin suinkin pystyt niin ylös kohti kattoa kuin suinkin pystyt. (Minä en saa jalkaa 90 asteen kulmaan, mutta nostan niin paljon kuin saan). Sitten päästä jalka takaisin alas ja toista nosto kahteen kertaan samalla tavalla. Tämä auttoi ekan syövänkin aikana mulla yllättävän paljon! Niin että suosittelen kokeilemaan. Ideana on siis liikuttaa jalkaa mahdollisimman hitaasti, jotta se vaikuttaa hermoihin, eikä tee liikkeestä lihaskuntoharjoitusta. Tsemppiä ja valoisaa mieltä kaikille syövän kanssa tarpoville!