Bacaro Doppio ja muuta mukavaa

 

Eilen oli kaupunkimaanantai. Menin miehen kyydillä jo kahdeksaksi Bacara Doppioon, siihen Sokoksen ihanaan italialaiskahvilaan, jossa kävin mielelläni jo viime keväänä. Mulla oli treffit ystäväni kanssa siellä, mutta vasta joskus kymmenen-yhdentoista välillä. Koska en kuitenkaan nykyään jaksa heilua kylillä entiseen malliin, niin jumituin treffikaffilaan jo hyvissä ajoin aamusta. Söin jonkun ihanan täytetyn croissantin ja join chai latten. (Se on juoma jonka usein tilaan, jos kahvilassa ei ole laajaa herkullista teelistaa.) Tykkään myös tuosta Bacaro Doppion sisustuksesta ja kävin oikein zoomaamassa, että mitä vanhoja kirjoja yhdellä hyllyllä on ja sain vähän sätkyn; siellä on Uuno Kailaan runoja! Miten voi joku niin ihana kirja olla rekvisiittana?! Mä pelkään, että tuollaiset rekvisiitat vipataan rodeen, heti kun kahvilan ilmettä muutetaan! Auts!!

Sitten vaan nököttelin ja lueskelin blogeja ja sen semmosta, kunnes kyllästyin nököttämään ja lähin käymään ostoksilla Sokoksen ekokosmetiikkaosastolla. Ostan näet yhä joulukalenteriini löytöjä ens jouluksi. Nyt on 13 luukkua täytetty, kun Sokokselta löytyi eilen kaksi juttua. Ostin muuten niiden lisäksi ihan hillittömästä uteliaisuudesta Kölninvettä, eli sitä 4711:stä pienen pullon. Sehän on kaikkien tuoksujen esiäiti, klassikoiden klassikko, jonka jokaisen pitäis tuntea, mutta mulle se on ainaki aikusiällä jääny vähän hämärän peittoon. Miesten kempparihyllystähän se löytyi, enkä olisi ehkä sitä ostanutkaan, ellen olis etukäteen lukenu, että se on nimen omaan unisex-tuoksu. Ja kun sitten illalla pullon avasin ja kokeilin miltä se tuoksuu iholla, niin musta tuli heti fani! Ihanaa bergamottia!! Sen Top Notes on Lemon, Bergamot ja Orange. Voisin uida siinä, se on niin ihana! Tästä tulee mun kesätuoksu.

Aikani kierreltyä Sokoksen kempparissa palasin Bacaro Doppioon väijymään, että koska se herkullinen salaattibuffet aukee. Siis mä en käsitä mitä ne jumittaa sen kanssa; se oli valmis vasta klo 11, kun olin käyny jo kolmesti sitä kyselemässä. Ja sitten kun menin sitä vihdoin jonottamaan, niin edessä seisoi joku muutaman naisen lounaspoppoo, jota palveli vain yks myyjä. Yks hidas myyjä. Voi luoja! No, se ihana vuohenjuustosalaatti on palannut (paitsi ne vuohenjuustot ei ole enää kämmenen kokoisia kiekkoja, vaan pienempää murua ja pensasmustikat puuttuu), joten sain luotua lautaselleni ihanan pienen salaatin. Ystävää oli todella ihana nähdä ja sain sydämenmuotoisen suklaarasian häneltä lahjaksi! Kiitos rakas E!

Iltapäivällä siirryin Sokokselta Ruuskasentaloon, jossa sijaitsee Lie-Mi-niminen ravintola. Siellä mulla oli treffit toisen ystävän kanssa. Hän on samalla mun mentori yhdessä asiassa nykyään ja meillä todella riittää asiaa pureksittavaksi. Kiitos ihana U! Mun nykyinen olotila, elikkä se, että aivot ja kroppa elää aivan eri sfääreissä, hankaloittaa jonkun verran näitä syömisiä ravintoloissa. Mun mieli haalii kaikenlaista, tuollakin ajattelin, että söiskö dumblingseja ja papaijasalaattia ja oisko viel joku keitto… no sittenhän siellä olikin vain lounastarjoilu ja valitsin kolmesta vaihtoehdosta pienimmän, eli nuudeliannoksen, joka sitten osoittautui niin isoksi, että en jaksanu ihan kaikkea. Tää on vähän piinaavaa, kun mun mielestä lautaselle ei saa jättää ruokaa. Ja nyt mulla ei ollu mitään rasiaa edes mukana, kuten monesti. Toisin sanoen masu tulee nopsemmin täyteen, kuin mieli tajuaakaan! No kaiken tään syömisen jälkeen menin vielä uimahalliin ja polskuttelin vesijumpassa (suurimman osan aikaa ypöyksin) melkein puoli tuntia! Vähän lyhyeksi jäi se 1,5h uimahallikäynti, mutta ens kerralla sitten pitkän kaavan kautta!

Pöffäilyä cityssä

 

Tänään oli taas sellanen päivä, että herätyskello pirisi kamalan aikasin ja mä tepastelin uimahallin ovesta sisään jo aamu-kaheksalta. Ja mikä parasta, ostin nyt sitte sen vuosikortin uimahalliin! Nyt mää voin tepastella uimahalliin vaikka viis kertaa päivässä, jos huvittaa. Mehän ei siis asuta mitenkään kovin lähellä uimahallia, joten koetan tulla toimeen vähän vähemmillä käynneillä, niin ku vaikka kerran-pari viikkoon. Mutta tänään siis hilipasin jälkikasvun kanssa kylmäaltaaseen, porealtaaseen, lastenaltaaseen ja aikuisten altaaseen, jossa kokeiltiin vesijumppaa ihan ekaa kertaa ikinä! Olipas kuulkaa ihan sikamukavaa! Tuli ihan hengästys ja hiki. Se ei siis ollu mikään ohjattu vesijumppa, vaan sellanen omatoiminen, jossa näyttö on altaan reunalla ja siitä pysty valitseen erilaisia jumppia. Siellä me mummojen seassa huhkittiin ja olin kyl selkeesti hitaampi kuin mummot. Heh. Sitte kokeiltiin myös vesijuoksua, mutta se ei ollu niin innostavaa ku tuo vesijumppa. Ihan jees kuitenki sekin.

Noo, kolmen tunnin uimailun jälkeen siirryin Fasulle teelle ja tapasin ystävän. Mähän en oo siis tavannu 99% ystävistä viel ollenkaan sairastumisen jälkeen, eli about juhannuksen tienoilla oon viimeks ollu ihmisten ilmoilla tapaamassa ketään. Joten on kyllä oikein piristävää nähdä tärkeitä ihmisiä taas! Ja oikeestaan Fasulla tapasin vielä toisenki ystävän, jonka kanssa siirryttiin sit saman tien Koskariin. Siellä repäsin ja ostin Indiskasta kimonon. Ihailin kimonoa ja viikkoja sitten ja oon pohtinu toooosi tarkkaan, että ostaako vai eikö ostaa. No ostin, koska sille on vähän niin ku tilausta ollu jo monta vuotta. Ja sain siitä 20% alennusta, kun se oli jossain jämärekissä. Jeee!

Koskarista me hiippailtiin (koska nykyään mä en singahtele, vaan hiippailen ja haahuilen) Ratinaan, jossa sitten päivän toinen teehetki kakkuineen kaikkineen. Täytyy kyl sanoo, että aivan parasta on nauraa tärkeitten ihmisien kanssa elämän kaikille jutuille. Hyville, huonoille, kaikille. Naurulla pärjää läpi harmaan kiven! Ja nyt kun oon takasin kotona, niin huomaan miten väsähtänyt oon päivän kaikista aktiviteeteista. Onneks on viikonloppu edessä ja voidaan nukkua vaikka maanantaihin asti jos hotsittaa!

Kaupunkipäivä

Eilen vietin kaupunkipäivän oikein aamusta iltaan saakka. Tutustuin uuteen paikkaan, söin, luin, makasin hoitopöydällä ja -tuolilla, shoppailin, kävelin ja ihastelin keväistä valoa.

Ekana kahvilassa karjalanpiirakka munavoilla, britakakku ja vihreetä teetä. Sitte fyssarille. Viimeinen kerta toistaiseksi. Varsinaisesti hän ei nyt voi mua auttaa enempää, vaan homma siirtyy pääpainoltaan kotiläksyihin, niihin omiin liikkeisiin, joita teen enemmän taikka vähemmän about päivittäin. Paisti tietty jos tulee joku uus vaiva, jonka takia sitte taas kipasen hänen luokseen. Sit seuraavaks jälkikasvun kanssa Taito-shoppiin, joka muuttaakin tutusta kulmauksestaan Verkarantaan ihan näillä viikoilla. Taito-shopit on mun lempparikauppoja, sillä niistä löytää aina jotain. Ja etenkin, koska voi sitten kannattaa kotimaista käsityötä! Minäpä mennä pämäytin ja ostin tällä kertaa sammaleenvihreän pipon! Se on kaunista neuletta (sovitin kyllä paria mukavan näköistä trikoopipoa, mutta ne näyttää aina niin kauheilta päässä ja sanonkin niitä kondomipipoiksi) ja tää on just sopiva sisäpipoksi, sillä se tähän asti käyttämäni sytopipo jättää vähän niskan paljaaksi. Ulkonahan mä käytän aina talvisin joko hattua tai korvaläppiä ja nyt kun tukka on vasta ihan beibi, niin todellakin hattua!

Notkuin jonkun aikaa kirjakaupassa myös. Istuin nojatuolissa ja selasin paria kirjaa, mutta päädyin lopulta tuohon kuvan ”Vähän enemmän vähemmän”-kirjaan. Tausta alkaa näin: ”Mitä jos pieni onkin parasta? Luopua, tyytyä, jäädä paitsi - pyrkimyksemme ekologisesti kestävämpään elämään hahmottuu helposti kieltäytymisten ja niukkuuden kautta. Voisiko asia olla toisin?” Täytyy painokkaasti sanoo, että kirjakaupat ne vasta paha rasti mulle onkin! Voi huh huh. Mutta kun kattelin ympärilleni, niin musta tuntui, että valikoima yhä pienenee vuosi vuodelta, samalla kun kirjojen kierto huimasti nopeutuu, eikä muutaman vuoden takaista kirjaa enää löydä muuta kuin divarista. Ja samaan aikaan poistokirjojen alehyllytila vaan kasvaa. Ja kaiken muun sälän tila, joka arveluttaa mua, että kuuluuko ne kirjakauppaan, lisääntyy ja lisääntyy. Marimekon vesipullo esimerkiksi. Vaikka kaunis onkin, ei siinä mitään. Mutta kuuluuko se tosissaan kirjakauppaan? Mitä jos rautakauppa myis enimmäkseen irtokarkkeja, autotarvikekauppa käsilaukkuja, pelikauppa tyylihuonekaluja ja vaatekauppa autonrenkaita? Ois niinku sillee ihan sattumanvaraista, että mitä mistäkin saa, eikä kukaa olis enää oikeesti erikoistunu mihinkään.

Selasin myös Miki Liukkosen päätähuimaavan kokoista tiiliskiveä. En tiedä onko se se postuumi teos vai joku muu, enkä muista nimeäkään, sillä en ole lukenut häneltä mitään koskaan aiemmin. En edes tiennyt koko henkilöstä yhtikäs mitään, ennen kuin hänen kuolemastaan uutisoitiin. Katoin dokkarin hänestä ja kiinnostuin. Mukavan ja herkän oloinen tyyppi, joka on kuitenkin täysin oman polkunsa kulkija, mutta myös suureksi harmiksi sairas. Luin tuosta tiiliskivestä pätkän ja se oli jotain sellasta millaista en ollu koskaan lukenu. Ei lainkaan pisteitä, vaan yhä eteenpäin soljuvaa tekstiä, joka voisi kyllä kurimuksen lailla imaista mukaansa. Voi olla, että ostan hänen kirjansa vielä jonain päivänä. Jos se jää nimittäin kummittelemaan mieleeni, niin etten voi olla ostamatta. Se tuntui lukukokemuksena hyvin mukavalta.

Sokoksen italialainen salaattibaari on ollu mun unelmissa puoli vuotta. Nyt vasta pääsin sinne ja olin ihan pinkeenä innosta, koska oon syöny siellä elämäni parhaan salaatin! No, toki se salaatti sitten oli poissa valikoimista, kuinkapa muutenkaan. Ihan jees oli tämäkin, jonka sitten hätäpäissäni rakentelin valikoimassa olevista aineksista. Se ihana olis ollu vuohenjuustosalaatti, se jossa on mustikoita pinnalla! En ihan päässy käsitykseen, että oliks sen ainekset vaan just eilen loppu vai onks se lopullisesti loppu. Tutkin asiaa. Todellakin.

No, kävimme myös jälkikasvun kanssa tutustumassa Laukontorin saunaan. Sitä voit katella täältä. En ollu ikinä käyny siellä, vaikka vahva aikomus oli viime kesänä kiertää kaikki tämmöset ihanat saunapaikat yhen päivän aikana. No se sitte jäi - sattuneesta syystä, kun makasin sairaalassa. Soitin ekana sinne Laukontorille muutama päivä sitten, että pitääks meidän varata paikkamme sinne ja miten maksetaan ja miten muuten kaikki toimii. No kuulemma nyt oli hiljaisempi päivä, joten paikkaa ei tarvinnu varata ja käteisellä voipi maksaa siihen saunaravintolaan. Okei, siispä sinne! Siinähän ois voinu ensteks syödä vaikka aamupalan (paikka aukee maanantaisin vasta klo 11, eli meneeks se jo varsin lounaaksi?), mutta me mentiin suoraa saunaan. Erilliset pukuhuoneet, mut yhteissauna miehille ja naisille. Me oltiin sielä tosin ihan alkuun kaksin, ennen ku sinne tuli pari muuta naista lisää. No, ensinnäkin löylyhuone oli aivan ihana! Iso melkein muinaisen näkönen kiuas, iso näköalaikkuna Ratinansuvantoon, isot lauteet, joissa mahtui vaikka makoilemaan tai joogaamaan. Ulkona lyhtyjä, joissa paloi oikeet kynttilät, keinutuoleja ja riippuvia keinujakin! Ja sit portaat sinne altaaseen, jossa on kylmä suvannon vesi, ihan ku avanto! Tuuli oli niin hyytävä, että en uskaltanu kastautua, mutta saunoin sitäkin enemmän. Tää on kuitenki ehkä enempi semmonen tuulettomien päivien paratiisi.

Mulla oli myös hammaslääkäri samaan syssyyn. Määhän oon vankka pelkopotilas ja siksi oon sopinu lääkärini kanssa, et käyn siellä 1,5 vuoden välein sen tavanomaisen vuoden sijaan. Hän on yksityinen ja oon käyny siellä yli 20 vuotta. Kai vuodesta 2002, koska muistan sanoneeni aluksi, että en oo käyny hammaslääkärissä 12 vuoteen, elikkä kouluaikojen jälkeen ja hän oli ihan järkyttynyt. Paitsi sitte ku tutki mun purukaluston, niin olikin ihmeissään, koska reikiä ei ollu. Siks olinki totaalisen yllättyny kun multa löytyi nyt yks pieni reikä. Mun eka reikä aikuisiällä!! Tähän asti on paikattu lapsuuden paikkojen irtoomisia ja jotain pieniä hampaan lohkeemisia. Kääk! No, tunnustan, että oon juonu sikana energiajuomia ja limsoja ja karkkiakin on tullu vedettyä. Siis tän toipumisen aikana kesän jälkeen. Nyt tarvii vähän kerrassaan tehä muutos, koska en haluu että mun hampaat lahoo kokonaan jo tässä iässä!

Ja heti ku se hammaslääkärin määrittämä tunnin varoaika oli päättyny, hilipasin vielä Friends&brgrs -ravintolaan syömään purilaisannoksen. Hemskatin hyvää (hakkaa mennen tullen jotku heset ja nää tämmöset pikaketjut) ja sitä paitsi nyt kun nuoriso on muuttanu Ratinan kauppakeskukseen, niin tääl oli tilaa syödä rauhassa ja kaikki muut asiakkaatkin oli aikuisia. Jeees. Että semmonen kaupunkipäivä mulla oli. Ai nii, ostin myös dosetin, mutta siitä ehkä toiste enemmän. Pikku hiljaa voin ryhtyä sopimaan myös ystävien tapaamista, kun jaksan jo olla kaupungissa aika hyvin. Jaksan kävellä pieniä siirtymiä ja notkua kahvilassa taikka ravintolassa. Mahtavaa, se on kevät kuulkaa!!

 

Kaupunkinotkumista

 

Keväästä -20 aina viime kesään saakka en käynyt kaupungissa juuri ollenkaan. En ajanut edes bussilla keskustan läpi varmaan kahteen vuoteen! Joten nyt kokonainen päivä vaan notkuen keskustassa ilman mitään tapaamisia on aika outo juttu. Melkein kymmenen tuntia haahuilua ja hengailua, väsyttää lopulta niin, että tekis mieli pistää pitkäkseen kaffilan soffalle.

Mutta löysin hienoja juttuja kyllä! Esimerkiksi kävin ekaa kertaa Sokoksen (Tampereen) pääovien luona olevassa Italialaisessa kahvilassa. Otin ensin salaatin - jota saa joko mukaan tai paikan päällä syötäväksi - ja huh huh sepä oli parasta salaattia ikinä!! Annokset maksetaan painon perusteella ja niitä saa siis sekoitella. Otin vuohenjuustosalaattia ja siihen kylkeen vähän tomaatti-mozzarellasalaattia ja muutaman oliivin päälle. Kyytipojaksi chilikermaviilikastiketta muhkea määrä. Salaatin jälkeen tempaisin vielä kitaani jäätelöä; pieni kulhollinen valkosuklaacappuccino- ja lakritsijäätelöä. Nam! Sokoksen kempparista mukaan tarttui Korresin EdT nimeltä Anafi  (tuoksunuotteina mandariini, bergamotti ja greippi) ja Mauin kookos-hiusöljysuihke.

Sitten piti löytää rauhallinen paikka puhua puhelimessa, joten menin erääseen lähistön kahvilaan. Join chailatten ja äkkiarvaamatta todistin aika outoa kohtausta, jonka eräs miesasiakas järjesti, kun henkilökunta oli käymässä toisessa salissa. Hän hermostui tiskillä odottelusta aivan suunnattomasti ja lopulta hän julisti suureen ääneen ”Missä on henkilökunta? Me kokoomuslaiset emme odottele!! Meillä on nyt valta!” Lopulta hän vielä julisti tarjoilijalle soittavansa kaupunginjohtajalle. Me muut asiakkaat katselimme ihmeissämme. Olin aluksi melkein varma, että hän on joku kaupunginteatterin näyttelijä ja tämä on joku rooli tai piilokamera. Mutta todennäköisesti hän oli vain joku, jota maalla sanottaisiin kylähulluksi. Kaupungissa ei vissiin korrektisti sanota miksikään.

Käväisin myös vintageliikkeessä ja vintage-UFFilla, mutta en oikein miellä tätä nykyään vintageksi kutsuttua oikeaksi vintageksi. Ne rekit tursuaa 80-lukua, ja mitä vintagea se nyt muka on? Sehän oli eilen! Odottakaa vain nuorisolaiset, huomenna 2010-luku on vintagea, sittenpä näette. Ja kahden sekunnin kuluttua kaikki nykyään itsestäänselvä ja kaikin puolin ok-asiat on erittäin kiellettyjä. Tämä on vähän kuin asuisi psykopaatin kanssa; hiki hatussa koetat opetella sääntöjä, jotka kuitenkin muuttuu äkkiarvaamatta ja kaikki on päälaellaan, niin että olet aina väärässä, teet mitä tahansa, ja SINÄ olet aina se, joka joutuu pyytelemään anteeksi.

Mutta jos minä olen keskustassa, livahdan aika varmasti myös kirjakauppaan. Selasin monia monia kiinnostavia ja ihania kirjoja, mutta ostamaan päädyin kuitenkin vain kolme. Tai sekin on harvinaista nykyään, sillä sätin itseäni lakkaamatta kaikesta uuden hankkimisesta. Kirjojen suhteen omistaminen on vain hyvä juttu, mutta kun ne pahukset vain vievät tilaa niin tolkuttomasti! Se on se huono puoli. Marie Kondon ”Kurashi - iloa säkenöivä elämä” vaikutti tolkun teokselta, josta voisi saada paljonkin vinkkiä ja inspiraatiota. Muuten en ole mikään himomarittaja, mutta periaatteessa osa hänen maritus-jutuistaan on kyllä hyviä. Fida Kettusen ”Vintage & second hand” on kuin minulle luotu (vaikkakin koetan olla nykyään tosi tiukalla seulalla näissä vintagevaate-kirjoissakin). Kirja käsittelee kuitenkin käytetyn hankkimista fiksulla tavalla monista kanteista ja käy läpi vuosikymmenetkin lyhyesti. Nicklas Brendborgin ”Iätön meduusa ja ikuisen nuoruuden ihme” taas menee samaan kastiin kuin muutkin hyllyssäni olevat vanhuustutkimukset. Loputtoman kiehtova aihe!

En ole enää sellainen kaupunki-ihminen, joka jaksaisi ja haluaisikaan juoksennella shoppailemassa aamusta iltaan ja nytkin halusin puolet ajasta vain nukkumaan. Mutta ennenkuin pääsin kallistamaan pääni asuntoauton penkkiin, söin vielä sushia Itsudemossa ja smoothia Arnoldsilla. Minusta kaupungissa pitäisi olla jonkinlainen divaanihuone meille väsähtäneille entisille shoppailijoille, jossa voisi edes lojua sohvalla pitkällään. Kahvilassa se ei taida olla kovin jees? No mutta siihen nähden, että en koe shoppailleeni, tuhlasin päivän mittaan kyllä vähän liikaakin. Tiedän, että vastaavasti pitää siis ottaa vähän rauhallisemmin. Luoja, onneksi en asu kaupungissa!! Jos joka päivä olisin näitten houkutusten äärellä, tuho olisi varma.

Ikea, Kukkatalo, kirppis…

 

Viikonlopun kaupunkikierros; Hurrikaani, Ikea, K-rauta, Kukkatalo, kirppis… Tämä oli ehkä kolmas kerta kun menin Ikeaan. Siellä on hauska katella niitä interiöörejä, en kiellä! Mutta koska aivoni toimivat niin, että kiinnitän huomiota epäolennaisuuksiin, niin Ikeassa ihastelin vain niitä huoneiden muka ”ikkunanäkymiä”! Ne oli tietenkin valotauluja, joiden päälle oli laitettu kuvia Tampereelta. Huisaa! Aloin heti miettiä millaisia maisemia haluaisin omille seinillemme ikkunoiksi… No ainakin Lielahden kartanon, Pispalan kesäaamuna, pohjalaistalon, lakeuden usvaisena kevätiltana, latoja, järvimaiseman juhannuksena muutaman mainitakseni! Harmi vaan, meillä ei ole tilaa seinillä yhdellekään valotaululle. Mutta tässä nyt niitä Ikean ikkunoita sitten.

Taidan olla ainut ihminen joka voi kävellä läpi Ikean yksi ostos kainalossaan, enkä edes kuolannut mitään muuta. Se yksi oli ergonomiatyyny Rosenskärm (olen muuten aina tähän asti lukenut sen näin: ”Rosenkräm” eli ruusuvoide ja aprikoinut miten se liittyy tyynyyn). Ostin sen koska poden aina tämän tuosta päänsärkyjä, jotka johtuvat niska mutkalla nukutuista öistä, eli oikeesti paskoista tyynyistä! Ja koska Tempur on toooosi kallis, päätin kokeilla Ikean versiota. Verrokkina hain saman tien Hurrikaanista kympillä toisen ergonomiatyynyn. Tarvitsenhan mökille sellaisen myös (mökillä vasta paskat tyynyt onkin!) Nyt on sitten Hurrikaanin tyyny testattu yhden yön ja mukavalta se tuntui! Vaikka vähän outo aluksi. Uni tuli kuitenkin hyvin ja nukuin kuin possu koko yön.

K-raudasta ja Kukkatalosta mukaan takertui pikkuruisia viherkasveja! (Kevät!!!) He ovat: Kääpiöbanaani, Viirivehka, Huonekumipuu ja Anopinkieli. Oih, Kukkataloon on aivan pakko palata!! Sinne jäi niin monta sööttiä viherkasvia ja NIIN ihania leikkokukkia myös! Kirpparille menin katsastamaan kukkaruukkutilannetta, sillä pian on se aika. Ainuttakaan vanhaa kukkaruukkua ei siellä ollut, mutta yhden sinertävän uudehkon kelpuutin. Oon aika nirso kukkaruukkujen suhteen, enkä tykkää monistakaan uusista. Tosin keramiikkakurssilla voisin ehkä tehdä jonkun kyllä.

Tästä tulee värikäs päivä!

 

Päivän värikkyys ja tapahtumarikkaus alkoi jo eilen, kun huomasin aamupäivällä, että se perhanan vesisänky vuotaa sittenkin lattialle! Onneksi vaan yhdestä kulmasta. Vati alle ja sitten tiesinkin mitä tekisimme illalla... Kaks tuntia poran avustuksella pumpattiin vesipatjaa tyhjäksi, kunnes lopulta se sitten jämähti kokonaan. Siis vesi ei vaan enää suostunu tuleen sisärakenteesta ulos. Patja ei kuitenkaan ollu vielä mikään tyhjä tai kevyt. Mutta koska mikään ei auttanu, niin vyörytettiin se patja lopuksi laidan yli rullana lattialle (koska ei jaksettu nostaa) ja työnnettiin lattiaa pitkin suoraa parvekkeelle. Onneks patjan alla ei ollu mitään kamalaa vesivahinkoa! Vain se yks kulma oli siististi alkanu eilen vuotaa.

Ja sitten tietty haalittiin jotain säälittäviä ohuita vieraspatjoja esiin ja saatiin jopa nukuttuakin yllättävän hyvin. Herätys kuudelta, kuitenkin liian lyhyitten yöunien jälkeen ja kampeutuminen kohti uutta päivää. Ja koska tänään pääosa tapahtumista sijoittuu kaupunkiin, niin tulin tänne cityn sykkeeseen heti aamusta. Tänään on verikokeet (jotka ehdottomasti haluan kaupunkilabrassa; se meidän lähin labra on kidutuspaikka!) ja sen vuoksi en saa syödä, enkä paljon juodakaan vielä muutamaan tuntiin. Huh, se ottaa kyllä koville. Kahvilassa voi onneksi tilata vain kuuman veden, eikä siitä ystävällisesti veloitettu mitään. Ostaisin nälissäni vaikka puolet tuon tiskin tuotteista ja joisin tynnyrillisen erilaisia trendikahveja, jos yhtäkkiä saisin luvan.

No, kuitenkin ennen labraa mulla on ihana vuoden ensimmäinen Spa-käynti! Hemmottelua aamutuimaan! Oon odotellu sitä kovasti ja nyt se on sitten käsillä, jeeeee! Varasin kolmen hieronnan hemmottelupaketin, jossa hierotaan pää ja kädet ja niska-hartiaseutu. Span rauhallinen tunnelma, lämpö, äänimaailma ja tuoksut, ne on iso osa sitä elämystä totta kai myös!

Verikokeitten jälkeen tapaan jälkikasvua, mennään johonkin haukkaamaan pikaisesti jotain kevyttä ja sitten suunnataan avantoon! Avannnossa käynti jäi harmillisesti koronan myötä pariksi talveksi kokonaan. Siksipä sekin on elämys, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Ilma ei tosin ole ihanteellinen; on liian lämmintä ja kosteaa ja tuulista. Parasta olis, jos olis jotain 15 astetta pakkasta, eikä tuulisi tai sataisi ollenkaan. Semmosen avantokäynnin jälkeen on aina ihanan lämmin! Avannon jälkeen alkaakin olla jo ilta ja päivä taas pulkassa ainakin kaupungin osalta. Ihania juttuja siis pääosin tulossa tänään! Mukavaa päivää itse kullekin!!

Kaupunkipäivä

 

Vietin eilen kaupunkipäivää. Postaus sisältää linkkejä, mutta ei ole kaupallinen yhteistyö.

Vein divariin pinon kirjoja. Kuulemma Martta Wendeliniäkään ei enää kerätä. Tuskin edes tietävät nykyään kuka oli Martta Wendelin tai Rudolf Koivu. Jotain muinaisihmisiä varmaan. Se on kummallista miten paljon tietoa sukupolven mukana katoaa.

Kävin myös Stokkalla, jossa olen käynyt yli 25 vuotta aina joulukuussa, vaikka olisin ollut miten köyhä, koska siellä on aina parhaat joulukoristeet. Ja minusta koriste on sitä parempi mitä vähemmän muovia. Himmailin tällä kertaa ja ostin vain kaksi pientä koristetta, huovutetun hiiren ja lasisen linnun. Stokkan herkku oli suorastaan pyhiinvaelluskohde aina joulun alla. Nyt se on vain tavallinen kauppa. Varmaan viiteentoista vuoteen en ole päässyt Stokkalta näin halvalla ulos joulun aikoihin!

Ja tietysti etappina oli Tallipiha, jonka söpössä puodissa on aina ne joulukortit, joita käyn ostamassa. Ja seinäkalenteri tottakai myös. Ilahduin, kun huomasin, että kiiltokuva-arkkeja tehdään yhä. Ne tulevat kuulemma Saksasta ja Englannista. Toinen kohde Tallipihassa oli suklaapuoti, josta oli pakko ostaa paketillinen suolatryffeleitä, rasiallinen irtokonvehteja, niitä vähän miedompia chilisuklaita ja maailman parasta salmiakkia.

Joskus oli aikoja, kun haaveilin usein kaupunkipäivästä! Nyt ollaan tultu siihen, että mietin etukäteen miten reittini valitsen, jotta pääsen sieltä mahdollisimman pian pois. En mitenkään vihaa kaupunkia, mutta en vain jaksa sitä isoina annoksina enää. Kesäaikana ehkä, jos voi hengata puistoissa ja kahviloissa puolet ajasta. Kyllähän yksi Pellasin kakkupala nytkin livahti parempiin suihin, mutta silti, ei sitä kaupunkia jaksa määräänsä enempää.

Taidan olla liian muumio käppäilemään nykyajassa

Tänään on kaupunkipäivä. Olen menossa ystävättäreni luo kylään. Emme ole nähneet yli kahteen vuoteen, eli kokonainen korona-aika on tullut väliimme. Nyt, ennen kuin uusi korona-aalto lukitsee taas kotiin, aion nähdä pari ystävää ja tutustua uudelleen kaupunkiin nimeltä Tampere. Ydinkeskustaan. Shoppailla. Notkua kahviloissa. Käydä syömässä. (Kuvat on otettu Tallipihan kahvilassa joskus aikaisemmin.)

Kaikki alkoi hyvillä mielin. Olin kaupungissa jo ennen kahdeksaa ja koska kovin moni kahvila ei ole auki vielä siihen aikaan, olin jo etukäteen päättänyt mennä syömään ihanan aamiasbuffetin Fazerille. Mutta tällä välin olikin tapahtunut muutos; aamiaisbuffet oli lopetettu! Vaihtoehtona sain kyllä valita kaksi seuraavista; pari erilaista isoa täytettyä leipää, pari täytettyä croissanttia, quiche tai hedelmäkuppi. Tuijotin valikoimaa jonkun aikaa. En halua isoa leipää! Quiche ei ole tarpeeksi. Croissant on höttöä. Äh, ei tästä tule mitään. 

Juuri silloin muistin, että keskustorin kulmauksessa, Palanderintalossa, on kahvila, jossa on buffet! Siispä sinne. Heti alkajaisiksi tarkistin, että buffet todella on ja että se näyttää hyvältä! Kyllä vaan, hyvältä näyttää; saan aivan itse valita jokaisen ruokalajin ja myös niiden määrän. Hienoa! Kassalla tuli takapakkia; myyjä ilmoitti, että he eivät ota vastaan käteistä! Ja minä kun en maksa millään muulla kuin käteisellä. Siispä takaisin Fasulle ja jättismoothie kouraan viilentämään ajatuksia.

Seuraavaksi pitäisi päästä bussilla viisi kilometriä ystävättären luo. Tiesinkin, että Tampereen liikennelaitos luopui käteisen käytöstä kesäkuun alussa. (Hienoa taas kerran!) No, mutta minäpä ostan samanlaisen turistilipun, kuin aina Helsingissäkin, jotta voin suhata koko päivän mihin haluan! Se on niin kätevä! Paitsi, että niitäkään ei enää ole saatavilla. On joku mobiililatausmahdollisuus, mutta hittoonko minä 15 vuotta vanhaan tavalliseen Nokialaiseeni sellaisen tungen? (En käytä myöskään älypuhelimia.) No ainut ratkaisu on ostaa R-kioskilta kertalippu. Kaksi kertalippua kiitos.

Kymmenkunta kauppaa ja kaksi kahvilaa takana. Arvatkaa olenko muistanut sanoa jokaisessa, että käyhän teillä käteinen ja kertoa miten närkästyin kahvilan päätöksestä. Olen myös muistanut jaaritella jo useamman ihmisen kanssa Nyssen typerästä päätöksestä luopua turistilipusta! Molemmat tulevat saamaan palautetta, eikä se ole positiivista!

Me käteisellä (joka on muuten ainut oikea raha, jota ei mikään taho voi napin painalluksella nollata kädestä, niinkuin bittejä tililtä!) ja vanhalla puhelimella elävät, emme näköjään ole tervetulleita nykyajan kaupunkiin. Onneksi on poikkeuksia. Koskilinnan kahvikaupassa sain maksaa käteisellä ja palvelu oli erittäin ystävällistä. Hyllystä löytyi hyvät valikoimat kahvia, sekä mustaa ja vihreää teetä, niin maustettuna kuin maustamattomanakin. Myös murukahveja oli monilla makuvaihtoehdoilla, sekä suklaakonvehteja ja paljon muuta oli saatavilla! Sellainen voi kuulkaa pelastaa päivän, joka oli jo hyvää vauhtia menossa huonoon suuntaan!

Suurkaupunkien huuma

En tiedä mikä siinä on, mutta kyllä suurkaupungeilla on oma huumansa. Vaikka pikkukaupunki onkin usein kodikas ja turvallisemman oloinen, suurkaupungissa voi kokea seikkailun pelkästään siirtymällä paikasta A paikkaan B. Suuressa kaupungissa valikoima on huikea. Suuret kaupungit ovat usein arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisempia, no paitsi ehkä Suomen tapauksessa, jossa vaikkapa Loviisa on vanhoine taloineen hyvin suloinen! Mutta sitä en välttämättä allekirjoita, että suuressa kaupungissa olisi avarakatseisempaa. Nykyään ehkä jopa päinvastoin. On oltava samaa mieltä. Väärä mielipide on suorastaan rikos. On näytettävä muodikkaalta. On tehtävä tietyt valinnat. Pikkukaupungeissa voi siinä suhteessa olla enemmän liikkumavaraa.

Mutta kaiken kaikkiaan haluaisin eniten matkustaa ajassa niihin 1920-30-lukujen suurkaupunkeihin! Minun puolestani 1970-80-90-luvut voisi lanata kokonaan pois. Niiden muotoilussa ei ole mitään mielenkiintoista kaupunkitasolla. Kaupungilla liikkuvat ihmiset ovat olleet aikaisemmin kauniita ja tyylikkäitä pukuineen ja kampauksineen. Ja miten mielelläni katselisin vaikka 1930-luvun näyteikkunoita, ostaisin sen ajan laadukkaita tuotteita, kuuntelisin vanhaa musiikkia, huumaantuisin menneestä lumosta!

 

Kaupunkipäivän saldo

Olipa kyllä ihana nähdä eilen ystäviä ja tytärtä! Aikaa on kulunut ja korona on tehnyt minusta entistä enemmän omissa oloissani viihtyvän, mutta rakasta lähipiiriä on aina aivan erityisen lämmin tavata! Juttu jatkuu siitä mihin se on jäänyt ja onhan se ihan erilaista tavata ihmisiä kasvokkain kuin vaikkapa kirjoitella mesen kautta pieniä viestejä. Aivan eri asia!

Mutta muuten huomasin, että olen entistä vähemmän kaupunki-ihminen. Kaikki oli niin muuttunut (taas) siinä rakkaassa kaupungissani. Puhumattakaan siitä, että ostomanian käännyttyä tavaraähkyksi en viihtynyt edes kirppiksillä. Bongasin esimerkiksi englantilaista Pomona-astiasarjaa, jota olen kerännyt 90-luvulta lähtien ja nyt katsoin niitä kippoja hetken ja totesin, että pöydälle nämä vaan jäävät tyhjän panttina olemaan. Ja sinisen Kupittaan kannellisen purkin, jonkalaista en ole ikinä nähnyt, eikä se edes näyttänyt Kupittaalta (voikohan sen tarran siirtää pohjasta toiseen onnistuneesti - eli olikohan se huijaus?), mutta mitä ihmettä olisin silläkään tehnyt? Tälläkin hetkellä pöydät, tasot, hyllyt ja lattiatkin on niin täynnä, ettei mikään näytä miltään ja kaapeissa on puolet piilossa. Ei siis mitään järkeä haalia lisää!

Kaksi lehteä ostin kylläkin. Toinen oli kallis mutta aivan kuohuttavan upea uutuus nimeltään "Country Home, Vintage Living". Toinen lehti oli kaikkien antiikinrakastajien oiva hakuteos "Scandinavian Retro", joita olen ostellut aina silloin tällöin jo joitakin vuosia. Voin tunnustaa, että olen oikea lehti-ihminen! Voisin ostaa kolmanneksen lehtihyllyn sisällöstä! Joka ikinen joulu ostan pinon joululehtiä, joita en koskaan malta poistaa. Aina päätän, että nyt en katsokaan lehtihyllylle, mutta sitä ei voi tehdä loputtomiin. Mutta lehdet annan itselleni anteeksi. Välillä teen vanhoista lehdistä elämän aarrekarttoja, niin että on niistä jotakin "hyötyäkin".

Tuoksukynttilät olivat listallani myös. Vaikka markettituoksut ovat enimmäkseen kammottavia, löysin Sokokselta silti yhden ihan hyvän. Se on kauniissa pahvirasiassa oleva lasipurkki, jossa on Havin Bergamot & fig-tuoksu. Toisen, pahvirasiassa olevan savipurkin, jossa Affarin Ro - Linen Cotton-soijavahakynttilä, ostin sisustuskaupasta. Oikeastaan eniten mieleen olisi ollut Indiskan tyyriimmät kynttilät, mutta en kyllä tottavie maksa yli 40 euroa tuoksukynttilästä! Stokkalla en ehtinyt käydä ja luulen, että siellä olisi ollut sama fiilis kuin Indiskassa; ihanaa mutta liian kallista.

Lopuksi kävin ekokampaajalla värjäyttämässä hiukseni. Moni ehkä ihmettelisi, miksi en tee sitä itse, mutta olen tähän ikään saakka värjännyt niin paljon itse hiuksiani, että en vain jaksa enää! Sitä paitsi henna-kurkuma-seos on sen verran sotkevaa, että en halua temppuilla sen mössön kanssa enää yhtään kotioloissa. Ja täytyy kyllä sanoa, että hiuksiani ei ole ikinä värjätty näin perusteellisesti ja pitkän kaavan kautta! Värijauhetta kului 480g ja aikaa 3½ tuntia. Hän taisi tehdä kaksi tai kolme kertaa lisää värimassaa, sillä ... no, hiuksissa on pituutta enemmän kuin kampaamon "ekstrapitkät"-kuvaus antaa ymmärtää. Jos värjäyskeikka onkin kallis, niin sitä ei tarvitse tehdä kuin pari kertaa vuodessa. Ja hiuksia leikkauttamassa olen käynyt viimeksi 90-luvulla, että sikäli tasapainossa ollaan!

 

Vaihtelua kotihiirelle

Tänään ei olekaan mikään tavallinen päivä, mikään äkkinäisen imurointi-innon tai puutarhasaksien päivä. Olen merkinnyt jo ajat sitten kalenteriini, että tänään menen kaupunkiin heti aamusta. Kokeilen miltä tuntuu haahuilla läpi tavaratalon ja jopa ostaakin jotakin. (Listalla on pari tuoksukynttilää ja ehkä joku lehti.) Tunnistanko vielä ystäväni vai olemmeko muuttuneet kovin. Aiomme käydä syömässä ja puhua tuiki tärkeistä asioista ja ennen kaikkea nauraa, paljon! Sitten menen kampaamoon värjäyttämään hiukseni. Olenkin jo alkanut näyttää melko lailla mitäänsanomattomalta tapetilta. Lopuksi vielä menen innolla katsastamaan tyttäreni ihanan uuden asunnon!

 

Kesäaamu kaupungissa

Kauan kauan sitten juttelin junassa jonkun nuoren miehen kanssa, joka kertoi lempipuuhiaan olevan pyöräily öisessä Helsingissä kesäisin. Voin kuvitella. Paitsi silloin maailma oli monella tapaa eri; en tiedä pääsisikö samaan fiilikseen nykypäivänä. Silloin ajattelin että "Wau, tuota minäkin haluaisin harrastaa!"

Vaikka en nykyään niin kaupunki-ihminen olekaan, rakastan monia paikkoja kaupungissa ja erityisesti tykkään varhaisista kesäaamuista! Tässä yhden kesäaamun kuvasatoa.