Voi olla, että muutamat henkilöt vetäisevät nyt herneet nenään, mutta nyt on pakko kirjoittaa tästä aiheesta. Olen siis bloggaillut suunnilleen 16 vuotta, mutta vasta syöpädiagnoosin jälkeen, kesästä -23, jakanut hyvinkin henkilökohtaisia ja arkoja asioita. Blogissa on välillä tuhansia käyntejä päivässä. Silti olen säästynyt paskoilta kommenteilta lähestulkoon kokonaan. Paskoilla kommenteilla tarkoita ilkeyttä, pahansuopuutta, kateutta ja näitä kaikkia yhdistettynä asioiden tai mun kirjoitusten vääristelyyn. Eipä siinä, ei musta tarvitse pitää ja ymmärrän jos tunteet kuumenee jonkun tekstin jälkeen, mutta joka tapauksessa olisi ihan fiksua, jos pitäisi ne pahansuopaiset jupinat omana tietonaan. On aika keskenkasvuista tulla puhumaan suoranaista paskaa toisen blogiin! Ensinnäkin on ymmärrettävä se, että vaikka näyttää siltä, että kirjoitan ihan kaikesta, niin oikeasti valitsen tarkoin asiat, joista kirjoitan. Kukaan lukija ei siis tiedä kaikkea mun elämästä ja siitä missä kulloinkin mennään.
Kopioin erään kommentin tähän ja alan käydä sitä läpi kohta kohdalta, koska se oli mielestäni erittäin epäoikeudenmukainen ja epäoikeudenmukaisuus on niitä asioita maailmassa, joita vihaan. Jos joku on paska, mutta reilusti paska, niin sille voi nostaa hattua, mutta epäoikeudenmukaisesti paska on vaan ihan paska ja sellaista halveksin.
Kommentti tuli muutaman päivän takaiseen tekstiin ’Raha-asiat naurattaa, heh heh’, jossa avaan tätä syövästä ja syöpähoidoista johtuvan saikkurumban sekavaa rahatilannetta - pääasiassa koska haluan olla vertaistukena muille samaan jamaan luisuville. Tästä tulee pitkä teksti, mutta koettakaa kestää! Näin se kuului:
”Ihmetyttää tuo ainainen valittaminen rahasta, kun monella on ihan oikeasti, siis käytännössä joka päivä viimeiset sentit kädessä. Pihistävät ruuasta, lääkkeistä, terveyden hoidosta, kaikesta, eikä varmasti ole mahdollisuutta viipottaa pitkin Suomea asuntoautolla, veneellä ja milloin milläkin, käydä kahviloissa ja lounailla mielensä mukaan. Onhan sulla kuitenkin tuki ja ’rahottaja’ kotona. Pystyt liikkumaan mielesi mukaan eikä tekemisiäsi rajoita muu kuin oma nuppa. Ne kaikki tuet ja elatusmaksut tulee jostakin, eli ne on toisten maksamia verorahoja.mt.”
No katsotaanpa. Jo alussa mennään metsään; ’ihmetyttää tuo ainainen valittaminen rahasta’ - ainainen? Siis yleisesti ainainen vai minun blogin ainainen? Minä vaihdoin työpaikkaa kesällä 2022 ja jäin saikulle kesällä 2023. Sain siis ansiosidonnaista melko pitkään vielä saikunkin aikana, eikä ollut mitään aihetta valittaa. Nyt, kun raha-asiat on joutuneet luisuun suunnilleen tämän vuoden juhannuksesta alkaen, on aihetta kertoa missä mennään ja ihmetellä miten sairaana pitää pinnistellä kaikenlaisien hakemuksien kanssa ja stressata siitä kun ei tiedä koska ja mistä ja paljonko saa rahaa seuraavan kerran. Tähän tilanteeseen sana ’ainainen’ on aika kohtuuton sanavalinta.
’Monella on ihan oikeasti, siis käytännössä joka päivä viimeiset sentit kädessä’ - anteeksi nyt vaan, mutta lause on ihan älytön! Siis tuleeko monelle joka päivä euro tilille rahaa, jotta joka päivä on ne viimeiset sentit kädessä? Eiköhän se pikemminkin ole niin, että meille kaikille tulee rahaa suunnilleen kerran tai kaksi kuussa (joskus harvemmin) ja se summa muuttuu sitten viimeisiksi senteiksi kerran kuussa. Ikävää on, jos viimeiset sentit on kädessä paljon ennen kuin seuraavan kerran saa lisää rahaa. Jos minä sanon, että saan syyskuun lopussa alle 300€ rahaa ja sillä pitäisi selvitä kuukausi eteenpäin, niin kyllähän ne viimeiset sentit minunkin kukkarossa vastaan tulee. Mutta sitä ei saisi sanoa? Missä se raja menee? Maailmassa on aina joku jolla menee vielä kehnommin, eli ainakaan Suomessa kukaan ei saisi tämän logiikan mukaan valittaa siis koskaan rahasta.
’Pihistävät ruuasta, lääkkeistä, terveyden hoidosta, kaikesta…’ Minäkö en siis pihistä ruoasta? Lääkkeistä? Terveyden hoidosta? Jos en kirjoita niistä tänne blogiin, niin niitä ei ole siis olemassa? Voi hyvää päivää…! En minä nälkään kuole, enkä kadulle joudu, mutta kyllä noista kaikista pihistelen minäkin.
’Eikä varmasti ole mahdollisuutta viipottaa pitkin Suomea asuntoautolla, veneellä ja milloin milläkin…’
Veneellä ei ole ajeltu paljonkaan viime vuosina, koska on ollut syöpäleikkausta ja syöpähoitoja. Ja tänä kesänä veneellä ei olla viipotettu yhtään ainoaa kertaa. (Ei olla myös lennetty, eikä matkustettu ulkomaille, joista valittamisen jotenkin vielä ymmärtäisin.) Ilmeisesti on suuri synti, että meillä ylipäätään on vene omistuksessa? Ja asuntoautokin vielä! Se onkin ainut väline, jolla ollaan kuljettu koko kesä, enkä tiedä pitäisikö siitä jotenkin olla syyllisyydentuntoinen? Ilman sitä olisimme kotona - kuten köyhän kuuluu, vai? Minulla ei ole edes ajokorttia, enkä osta bensoja ja naftoja. Jos mieheni pystyy niitä ostamaan ja pystymme edes sen verran reissaamaan, niin mitä sitten? Kun miehellä ei ole lomia - ei eläessään ole ollut esim neljän viikon kesälomalla - niin viikonloput on niitä meidän pikkulomia. Ne pitää meidät näitten syöpäkokemusten keskellä jotenkin järjissämme!
’Käydä kahviloissa ja lounailla mielensä mukaan’ - ei kuule, ei läheskään niin paljon kuin haluaisin! Kirjoitan lounaista ja kahviloista keskimäärin kerran kuussa ja nyt (jota tämä raha-postaus koski) lokakuussa sekin määrä vähenee. Mutta kateutta se herättää sekin aivan varmasti! ”Kahvilassa kerran kolmessa kuukaudessa, mitä helvettiä, ja sekö muka on köyhä?” Näinhän se menee. Ohhoh, en tiedä mitä tähänkin sanoisi. Voin vaan kuvitella miten kommentoija näkee silmissään pursuavan kakkupöydän, jonka ääressä mätän herkkuja napaani joka ikinen päivä. Sillä tosin ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
’Onhan sulla kuitenkin tuki ja ”rahottaja” kotona…’ - täytyykin kääntää kaikki komerot ylösalasin, että löytyy missä se rahottaja luuraa! Kuulen tästä itekin vasta ekaa kertaa, kiitos tiedosta. Noh, jokaisessa tasapainoisessa parisuhteessa puoliso on tuki. Ja se minulla onkin, luojan kiitos! Mutta rahottaja hän ei ole! Meillä ei ole yhteistä tiliä, minulla ei ole hänen luottokorttiaan (eikä omaakaan, sillä käytän käteistä), hän ei kulje kaupoissa ostelemassa minulle tarvikkeita! Ruokaa hän joutuu nyt ostamaan ehkä tavallista enemmän, kun minun tuloni notkahtivat. Mutta minä maksan kaikki laskuni ja ostoni ihan itse. En ole mikään pikkulapsi. Se hyvä puoli itse omistetussa asunnossa ja parisuhteessa on, että kadulle en joudu, enkä nälkää näe. Mutta on suht älytöntä vetää johtopäätöksiä miehen ostoista, etenkin kun hänen taloutensa ei kuulu tähän blogiin! Minä en periaatteesta bloggaa täällä toisten ihmisten kuvia, enkä toisten ihmisten tietoja ja toivoisin, ettei niistä myöskään tehdä oletuksia, jotta ei mennä metsään yhtä pahasti kuin tämän kommentin monessa kohdassa tehdään.
’Pystyt liikkumaan mielesi mukaan…’ - No en itse asiassa pysty! Ensinnäkin liikkumiseni on ollut hyvin vaihtelevaa viimeiset kolme vuotta ja edelleen on paljon haasteita! On asioita, joista en kirjoita täällä.
’Eikä tekemisiäsi rajoita muu kuin oma nuppa…’ No tässä mennään ehkä osittain aika lähelle totuutta; mielenterveyteen liittyvät asiat vaikuttavat tekemisiini kyllä. Mutta sitähän kirjoittaja ei tarkoittanut, eikä siitä edes tiedä. Ja koska tekstissäni käsiteltiin raha-asioita, niin kyllä vaan, nekin aika paljon vaikuttavat juuri liikkumiseen ja tekemisiin. Joskin myös ilmaista tekemistä on olemassa!
’Ne kaikki tuet ja elatusmaksut tulee jostain, eli ne on toisten maksamia verorahoja.’ Ahaa, kerro vielä, että niiden kunnon ihmisten, jotka käy vakitöissä, niinkö? Voi muuten olla, että minäkin olen joskus vahingossa sekunnin tehnyt oikeita töitä, vaikea vähän nyt muistaa kovin tarkasti, kun lekottelen täällä tukien autuaassa pilvessä. Elatusmaksut?? Kutsutko sä sairauspäivärahoja elatusmaksuiksi vai luuletko, että minulla on täällä liuta salaisia lapsia? Jeesus, mitä houretta alusta loppuun! Olisi edes todellisia asioita, mutta kun yksikään lause ei pidä paikkaansa. Kerro toki lisää minulle minun elämästä! Jännittävää kuulla mitä tuollainen sairas ja kade mieli voi keksiäkään.
Voisin toki laittaa blogin pelkästään kutsuttujen lukijoiden luettavaksi, mutta silloin tekstini eivät ikinä päätyisi esim uusien syöpäsairaiden silmiin ja se olisi harmi. Voisin myös poistaa kommentoinnin kokonaan. Se voisi olla hyvin vapauttavaa, mutta kaipaan toisaalta paljonkin blogiystävien ja ihanien ihmisten kanssa keskustelua. Teidän kommenttinne on minulle suuri ilo! Voisin jatkossa vaikka ottaa käyttöön kommentoinnin tarkistuksen, jolloin kaikki kommentit tulisivat ensin sähköpostiini ja voisin päättää mitkä päästän julki. Sekään ei tietysti poista ilkeiden kommenttien olemassaoloa. En ole vielä päättänyt otanko jonkun tällaisen keinon käyttöön.
Halutessani näen täällä blogin ”kulisseissa” myös sen mistä kukin lukija tulee. Pystyn näkemään esim että klo 15.20 täällä käy lukija Oulusta, joka selaa tekstiä 3 minuuttia ja ryhtyy sitten kirjoittamaan kommenttia. Että siinä mielessä on myös aika hölmöä nimettömänä huudella kaikenlaista. Paitsi että kommentista voi päätellä yllättävän paljon asioita, sen kirjoittajan voi myös maantieteellisesti (ihan kaupunginosan tarkkuudella) sijoittaa kartalle. Välillä bloggarit puhuvat keskenään näistä oman elämänsä sankareista, jotka katsovat velvollisuudekseen tulla vittuilemaan toisten blogeihin. Ja yleensä - jännä kyllä - anonyymeina. Se on kai joku tämän ajan ilmiö, että jaetaan pahansuopaisuutta ympäriinsä. Eikös sellainen elokuvakin ole kuin ”Anna pahan kiertää”… vai mites se oli… eh.
