.

.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parfyymi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parfyymi. Näytä kaikki tekstit

10.7.2024

Atelier Cologne; Tobacco Nuit

 

Atelier Cologe on uusi tuoksutalo, jonka ensimmäiset tuoksut lanseerattiin vuonna 2011. Tuoksuja on julkaistu tähän mennessä 55 kpl. Kaikki tuoksut perustuvat sitruksiin, niin tämäkin. Tämä kyseinen tuoksu ’Tobacco Nuit’ on vuodelta 2016. Ostin sen Helsingin Stokkalta ja mukaan tuli käsin ommeltu nahkainen suojatasku.



Fragrantica sanoo tuoksusta näin;

Top Notes:
Cumin, Coriander, Clementine
Middle Notes:
Tobacco Blossom, Olibanum, Labdanum
Base Notes:
Tonka Bean, Cedar, Patchouli

Tuksun kesto:
Pitkäkestoinen
Tuoksun voimakkuus:
Keskiverto
Kohderyhmä:
Miehet/Unisex

Minulla oli joskus yli 20 vuotta sitten Body Shopin ’Tupakankukka’ -voidetta, josta pidin paljon (ja joka lopetettiin hyvin pian suureksi harmikseni) ja siksi tämäkin tuoksu alunperin kiehtoi ja kutsui kokeilemaan. Alusta on vaikea hahmottaa yhtään korianteria tai klementiiniä, mutta eipä kyllä kuminaakaan. Minusta ihan alussa on jo tupakankukkaa, seetriä ja patchoulia. Tuoksu on pehmeä ja lämmin, hiukan tumma ja hyvin miellyttävä. Vaikka se on määritelty enemmän miesten tuoksuksi, en ole edes kuvitellut, että se sitä olisi, vaan ottanut sen käyttööni aivan kursailematta. Tuoksu ei ole voimakas, mutta se kestää. Tämä on yksi lempituoksujani, joiden käyttöä koetan himmailla, jottei se lopu liian nopeasti ja siksipä se kestää vuodesta toiseen. Lämpimästi suosittelen tutustumaan!


19.6.2024

Acqua di Parma; Arancia di Capri

 

Acqua di Parma on lähtöisin pienestä tehtaasta, joka sijaitsi Pohjois-Italian historiallisessa Parmassa. Ensimmäinen tuoksu, Colonia, julkaistiin 1916 ja sitä käytettiin miesten nenäliinoissa. Tuohon aikaan tuoksut olivat yleisesti paljon vahvempia ja raskaampia, joten tämän tuoksun keveys saavutti heti suosiota Euroopassa. Amerikassa se tuli tunnetuksi 1930-luvulla. Esimerkiksi Cary Grant, Ava Gardner, sekä Audrey Hepburn olivat tuoksun suuria ihailijoita. Nykyään Acqua di Parma tekee tuoksujen lisäksi myös kynttilöitä, kylpytakkeja ja nahkatuotteita. AdP avasi ensimmäisen putiikkinsa Milanoon 1998, Pariisiin 2012, Roomaan 2014 ja Miamiin 2017. AdP siirtyi LVMH:n omistukseen 2001. Arancia di Capri-tuoksu kuuluu sarjaan Blu Mediterraneo, ja se julkaistiin vuosituhannen vaihteessa.


Fragrantica sanoo tuoksusta näin;

Top Notes:
Orange, Sicilian Mandarin, Bergamot, Lemon
Middle Notes:
Petitgrain, Cardamon
Base Notes:
Caramel, Musk

Tuoksun kesto:
Keskiverto
Tuoksun voimakkuus:
Intiimi
Kohderyhmä:
Unisex

Tuoksu on kevyt ja raikas tuulahdus sitruksisia nuotteja. Ajan myötä sitrus vähenee ja tuoksu vaimenee alun pirteydestä miellyttävään pehmeyteen. Tuoksu ei käy päälle, mutta kestää keskivertoisesti. Ja tämä tuoksu sopii minusta hyvin kaikille. Joskus onkin vähän hassua, että tuoksut luokitellaan marketeissa hyvin tiukasti miesten ja naisten tuoksuihin, sillä joskus se ei mene yhtään nappiin. Se on vähän samalla tavalla kuin sateenkaaressa punaisen ja keltaisen välillä on oranssi. Ei tiukasti kumpaakaan, vaan molempia. Olen käyttänyt useita Acqua di Parman tuoksuja vuosien mittaan. Monet niistä muistuttavat toisiaan ja ihan perus Colonia on ehkä paras! Se on selvästi voimakkaampi kuin tämä. Yleisesti sanoisin, että tämä on hyvä kesätuoksu ja etenkin arkeen oikein hyvin sopiva.


12.6.2024

Elie Saab; Girl Of Now Lovely


Elie Saab on tunnettu Libanonilainen muotisuunnittelija, jonka iltapukuja on nähty punaisella matollakin. Elie Saab julkaisi ensimmäisen parfyyminsä vuonna 2011, ollen siten hyvinkin uusi nimi tuoksumaailmassa. Kokoelmaan kuuluu nyt 36 tuoksua. Girl Of Now ’Lovely’ on julkaistu 2022.


Fragrantica sanoo tuoksusta näin;

Top Notes:
Mint, Pear, Rosemary, Mandarin Orange, Galbanum, Black Currant Blossom
Middle Notes:
Almond, Orange Blossom, Frangipani, Anise, Rose
Base Notes:
Tonka Bean, Patchouli, Amber, Ambroxan

Tuoksun kesto:
Keskiverto
Tuoksun voimakkuus:
Keskiverto
Kohderyhmä:
Naiset

Tämä tuoksu hellii myös näköaistia kauniin pullon muodossa! Pidän siitä perus girl of now -tuoksusta ja kiinnostuin samalla koko sarjasta, joita on tähän mennessä tehty yhteensä viisi. Tämä on julkaisujärjestyksessä numero neljä. Tuoksu on hienostunut, hedelmäinen ja kukkainen samaan aikaan. Tuoksun kesto on minustakin keskiverto ja voimakkuus jossain keskiverron ja heikohkon välillä. Ei siis päällekäyvää lajia. Naisille tuoksu sopii oikein hyvin, mutta miehelle en osaa tätä kuvitella, vaikka miten yritän, joten siinäkin fragrantican raati on samoilla linjoilla.



29.5.2024

Mancera; Indian Dream

 

Mancera on parfymööri Pierre Manceran perustama luxusparfyymiliike Pariisin Vendome-aukiolle, sille samalle, jossa tönöttää esimerkiksi hotelli Ritz. Manceran pullojen muotoilu on saanut inspiraationsa Art Decosta. Mancera on uusi brändi, ensimmäinen tuoksulanseeraus oli vuonna 2008 ja nyt heillä on 89 eri tuoksua. Indian Dream on vuodelta 2014.


Fragrantica sanoo tuoksusta näin;

Top Notes:
Heliotrope, Orange Blossom, Geranium
Middle Notes:
Jasmine, Amber, Rose
Base Notes:
Vanilla, Sandalwood, White Musk, Vetiver

Tuoksun kesto:
Keskiverto
Tuksun voimakkuus:
Keskiverto
Kohderyhmä:
Naiset

Aluksi olin hiukan pettynyt tähän tuoksuun, koska se oli mielikuvissani vahvojen tuoksujen Intialainen ilmentymä, jotain suitsuketta ja mausteisuutta ja lämpöä. No oikeasti tuoksu on kyllä melko valju siihen nähden, mutta sitten hoksasin, että tämä on aika hyvä perusparfyymi ihan vaan arkeen. Siitä lähtien olenkin käyttänyt sitä aika paljon. Välttämättä se ei tuo kauheasti mieleen appelsiininkukkaa, jasmiinia tai vaniljaa, mutta ihan jees se on kuitenkin. Kesto on keskivertoa ja voimakkuus melko heikko, eli ei tarvii pelätä, että mummot pyörtyy kadulla sen takia. Kohderyhmä on aika selkeästi naiset, ikään katsomatta. Sopii siis oikein hyvin niin nuorille kuin iäkkäämmillekin.



15.5.2024

Byredo; Gypsy Water


Byredo on ehdottomasti yksi maailman parhaista parfyymimerkeistä! Ei nyt tietenkään ihan jokainen tuoksu natsaa, mutta niin lukuisa määrä kuitenkin, että se on suosikkilistani kärjessä, mitä merkkeihin tulee. Byredo on luksusmerkki, joka on perustettu Ruotsissa 2006. Siis hyvin uusi brändi! Byredo keskittyy laatuun ja tuotteet tehdään Ruotsissa. Byredon perustaja Ben Gorham kävi Tukholman taidekoulua, jossa hän tapasi parfymööri Pierre Wulffin ja siitä kaikki oikeastaan alkoi. Nyt merkillä on 76 parfyymiä ja niiden lisäksi tuoksukynttilöitä, hiusparfyymejä, voiteita yms. Sekä näitä kuvassa olevia roll-on parfyymiöljyjä.


Gypsy Water on vuodelta 2008 ja Fragranticassa siitä sanotaan näin;

Top Notes:
Juniper, Lemon, Bergamot, Pepper
Middle Notes:
Pine Needles, Incense, Orris Root
Base Notes:
Vanilla, Sandalwood, Amber

Tuoksun kesto:
Keskiverto
Tuoksun voimakkuus:
Intiimi
Tuoksun kohderyhmä:
Unisex

Tuoksun ensinuoteissa todellakin on havupuumaisuutta sekoittuneena bergamottiin. Hyvin miellyttävällä tavalla toisiinsa kietoutuneet nuotit! Puumaisuus kuitenkin vaimenee, eikä ole missään vaiheessa sellainen, että olisit kuin kävelevä joulukuusi. Puumaisuus tuo lempeää ja pehmeää lämpöä tuoksuun ylipäätään. Lopuksi vallalle jää miellyttävä santeli ja ehkä hienoinen vivahdus vaniljaa. Tuoksun kesto on minusta melko pitkä ja voimakkuus keskiverto. Kohderyhmä on ehdottomasti unisex!


8.5.2024

Van Cleef & Arpels; Ambre Imperial

 

Tämän parfyymin olen omistanut monta vuotta ja se on yksi suursuosikkini! Van Cleef & Arpels on ranskalainen luksuskoru-, -kello, ja -parfyymimerkki, joka on perustettu 1896. Firman perusti Charles Arpels ja hänen lankonsa Alfred. Ensimmäisen liikkeensä he avasivat Pariisilaisen Place Vendome-aukion laidalle 1906. Aukion laidalla sijaitsee upeita hotelleja, kuten The Ritz Paris ja lukuisia johtavien muotitalojen myymälöitä. Vuoteen 1939 mennessä Van Cleef & Arpels oli laajentanut perustamalla useita liikkeitä. Vuonna 1942 perhe muutti USA:han ja perusti ensimmäisen liikkeensä New Yorkiin. Ensimmäisen tuoksunsa he lanseerasivat 1976. Tähän mennessä he ovat julkaisseet yli 70 parfyymiä.


Ambre Imperial on vuodelta 2015 ja Fragrantica luonnehtii sitä näin;

Top Notes:
Pink Pepper, Bergamot
Middle Notes:
Amber, Tonka Bean, Vanilla, Benzoin
Base Notes:
Woodsy Notes

Tuoksun kesto:
Keskiverto
Tuoksun voimakkuus:
Keskiverto
Tuoksun kohderyhmä:
Unisex

Kuten sanottua, tämä on yksi upeimpia tuoksuja, joita tiedän! En ole varma tunnistanko siinä bergamottia, mutta jotain pehmeää ja miellyttävää, jotain vaniljamaista, puumaista ja sellaista, joka soveltuu mielestäni täydellisesti sekä miehille, että naisille. Tuoksun eri vaiheisiin siirtyminen ei ole kovin selkeää ja siksi koko tuoksun keston ajan se on hyvin miellyttävä. Tuoksu ei ole päällekäyvä vaan hienostunut ja täyteläinen ja sen kesto on aika keskiverto. Tätä tuoksua en suihkauttele arkisin kun tepastelen Lidliin, vaan säästän sitä parempiin tilanteisiin, vaikka vierastankin tuoksujen käyttöä ainoastaan juhlatilaisuuksissa. Minulle tuoksut ovat osa jokapäiväistä elämää, mutta osa niistä on arkisia ja osa taas aivan speciaaleja, kuten tämä kyseinen tuoksu!


1.5.2024

Korres; Anafi

 

Kiinnostuin Korres-merkistä jo noin 15 vuotta sitten. Lähinnä kai sen takia, että sen voiteita myytiin peltipurkeissa ja ne tuoksuivat hyvältä. Nykyään Korres pakkaa enemmän muoviin, enkä ole nähnyt samoja voiteita enää myynnissä missään pakkauksessa. Korresin tuotteita myydään esimerkiksi Sokoksella ja tuoksut on tulleet Suomessa tuotevalikoimaan vasta lähivuosina.

Korres on kreikkalainen apteekkikosmetiikkasarja, joka ei ole sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, mutta sen tuotteista 80-99,8% on valmistettu luonnonraaka-aineista. Korresin ensimmäinen tuoksu julkaistiin vuonna 2009. Tuoksuista pääosa on edt:tä, joita myydään suihkeina ja roll-on-pulloissa.


Anafi on sitruksinen tuoksu ja Korresin omilla sivuilla tuoksua luonnehditaan näin;

Top Notes:
Mandariini, Bergamotti, Greippi
Middle Notes:
Appelsiininkukka, Laventeli, Muskottipähkinä
Base Notes:
Vetiver, Santelipuu, Patsuli

Fragrantica sanoo vielä lisäksi näin;

Tuoksun kesto: heikko
Tuoksun voimakkuus: keskiverto/intiimi
Kohderyhmä: unisex

Tykkään sitruksisista tuoksuista ja etenkin tästä Anafista, joka on pehmeä ja hillitty sitrus. Tuoksu ei tosiaan ole kovin vahva, mutta minusta se on vain hyvä. Tuoksun kesto on mielestäni ihan keskiverto. Sopii tosiaankin kaikille. Itse ajattelen vielä, että tämä tuoksu sopii kesään aivan erityisesti.


24.4.2024

Burberry; Touch for men


Tämä Burberry on peritty appiukolta! En siis saanut sitä häneltä, vaan se oli hänen tuoksunsa ja kun sitten käytiin läpi hänen jäämistöään, en malttanut heittää tätä pois. Lopulta aloin pitää tästä itse! 

Burberry on brittiläinen luksusmuotitalo, jonka perusti parikymppinen Thomas Burberry Lontoossa vuonna 1856, eli vanha on tämäkin merkki! Nimi oli alunperin ’Burberry’, mutta muutettiin sitten ’Burberry’s’-nimiseksi ja palautettiin takaisin alkuperäiseen vasta 1998. Burberryn tuotemaailmaa ovat vaatteet, asusteet, laukut ja tuoksut. Kuninkaallinen perhekin on suosinut Burberryä. Burberryn ensimmäinen parfyymi oli ’Burberry for men’ 1981, eli he laajensivat tuoksujen maailmaan yllättävänkin myöhään. Tämä nyt esiteltävä on kuitenkin eri tuoksu, ”Touch for men” joka julkaistiin vuonna 2000. Burberry on julkaissut noin 100 parfyymiä tähän mennessä. Vuonna 2022 Burberry kielsi tuotannossaan eksoottisten nahkojen, kuten käärmeiden ja alligaattoreiden käytön.


Fragrantican sivuilla tuoksusta sanotaan näin;

Top Notes:
Violet Leaf, Artemisia, Mandarin Orange
Middle Notes:
White Pepper, Cedar, Nutmeg
Base Notes:
White Musk, Tonka Bean, Vetiver

Tuoksun kesto: keskiverto
Tuoksun voimakkuus: keskiverto
Kohderyhmä: enemmän miehet

Minun nenääni tuoksu alkaa pyöreän pehmeänä, muhkean voimakkaana, miellyttävän puumaisena. Sen jälkeen tulee se jännä pehmeä tuoksu, jonka yhdistää miesten tuoksuihin, mutta joka ei minusta mitenkään poissulje etteikö nainenkin sitä voisi käyttää, eli se ei ole yhtään liian miesten tuoksu. Sanoisin, että tuoksu on keskiverto kestoltaan, eikä mikään vahva voimakkuudeltaan, siis keskiverto sekin. Mutta kohderyhmä on minusta kyllä unisex. Paitsi jos on käynyt niin, että tämä tuoksu on vanhentunut ja muuttunut! Koska kyllähän tämä on ostettu reilusti yli 10 vuotta sitten… en tiedä. Joka tapauksessa juuri tämä pullo, joka minulla on, vaikuttaa ihan sopivalta naisenkin tuoksumaailmaan.


17.4.2024

Laura Biagiotti; Roma


Roma-tuoksusarjaan kuuluu 18 eri parfyymiä, jotka on lanseerattu vuosien 1988-2023 välillä. Tämä tuoksu on se kaikkien isoäiti, vuonna 1988 lanseerattu Roma. Onhan tämä nyt selkeä klassikko, enkä ihmettele, että siitä on tehty versioita niin paljon. Puolet niistä on miesten tuoksuja, puolet naisten. Ja tämä rajahan on usein aika häilyvä, kukin valitkoon tuoksunsa oman nenän perusteella.

Laura Biagiotti, syntynyt 1943, on italialainen muotisuunnittelija, tunnettu myös nimellä ”Kashmirin kuningatar”. Lauran äiti omisti pukuompelimon, joten taito kulkee suvussa. Laura tosin opiskeli ensin arkeologiaa, mutta liittyi kuitenkin pian perheyritykseen. Hänen oma mallistonsa julkaistiin 1972 ja hänelle ominaista ovat etenkin pehmeät luksuskankaat. Lauran tytär Lavinia Biagiotti Cigna on liittynyt perheen muotibisnekseen 2005. Laura kuoli toukokuussa 2017, mutta Biagiottin muotitalo jatkaa edelleen niin muodin kuin tuoksujenkin parissa.


Fragrantican sivuilla tuoksusta sanotaan näin;

Top Notes:
Pink Grapefruit, Mint, Sicilian Bergamot, Black Currant, Hiacynth
Middle Notes:
Carnation, Jasmine, Rose, Lily of the Valley
Base Notes:
Myrrh, Amber, Vanilla, Sandalwood, Oakmoss, Singapore Patchouli, Civet, Musk

Tuoksun kesto: pitkäkestoinen
Tuoksun voimakkuus: keskiverto
Kohderyhmä: Naiset

Tuoksu alkaa kirpeänä, sekoittuu hedelmäiseksi ja pehmenee. Minusta tuoksu on aika pitkäkestoinen, voimakkuudeltaan keskivertoa ja ehdottomasti naisille sopiva. Miellyttävä klassikko! Ja mietin tässä myös sitä, että mahtaa arkeologian opinnoilla olla jotain tekemistä pullon pylväsmuodon kanssa. Pullon muoto on muuten mielestäni yksi tärkeä osa parfyymiä. Kaunis ja tyylikäs pullo on jo melkein puoli tuoksua!


10.4.2024

YSL; Paris

 

Paris-tuoksuperheeseen kuuluu 20 eri lanseerausta vuodesta 1983 vuoteen 2016. Tämä Paris-tuoksu on se vanhin, vuodelta 1983. Olen saanut pullollisen tätä teininä kummeiltani ja senpä takia ostin tämän uudelleen, enkä pettynyt. Mutta ensin sananen ranskalaisesta muotitalosta nimeltä YSL. Kirjainten takana on perustaja Yves Henri Donat Mathieu-Saint-Laurent. Yvesin ura muodin parissa alkoi 17-vuotiaana hänen työskennellessään Diorin assistenttina. Kun Dior kuoli, Yves nimitettiin Diorin muotitalon johtajaksi vain 21-vuotiaana. Möhemmin Yves perusti oman legendaarisen muotitalonsa vuonna 1961. Yves jäi eläkkeelle 2002 ja kuoli 2008. Muotitalo myytiin Guccille ja suljettiin myöhemmin, mutta YSL-tuotemerkki on edelleen Guccin omistuksessa.


Fragrantican sivuilla tuoksusta sanotaan näin;

Top Notes:
Rose, Mimosa, Hiacynth, Geranium, Green Notes, Nasturtium, Orange Blossom, Hawthorn, Cassia, Bergamot
Middle Notes:
Rose, Violet, Lily, Lime Blossom, Ylang-Ylang, Lily of the Valley, Jasmine, Orris Root
Base Notes:
Iris, Musk, Heliotrope, Sandalwood, Oakmoss, Amber, Cedar

Tuoksun kesto: pitkäkestoinen
Tuoksun voimakkuus: vahva
Kohderyhmä: naiset

Tämä tuoksu tuo minulle tietysti muistoja 1980-luvulta, mutta klassikkona se toimii edelleen. Tuoksu on lämmin ja täyteläinen, jotenkin pyöreä ja miellyttävä. Tuoksu on myös minusta aikuisten tuoksu, eikä sovi kovin nuorille. (Miltäköhän itse vaikutin, suihkiessani tätä jo teininä?) Minusta tuoksu on melko pitkäkestoinen ja aika voimakas, mutta ei häiritsevän päällekäyvä missään nimessä. Olen samaa mieltä fragrantican raadin kanssa siitä, että tämä on ehdottomasti naisten tuoksu. 



3.4.2024

Rochas; Madame Rochas

 

Rochasin muotitalo on perustettu Pariisiin vuonna 1925. Rochas muun muassa suunnitteli ensimmäisien joukossa hameita, joissa oli taskut. Vuonna 1934 muotitalo alkoi suunnitella tuoksuja. 1950-luvun alussa Rochas sulki muotitalon, mutta jatkoi tuoksujen parissa. Marcel Rochasin kuoltua 1955, hänen nuori leskensä Helene jatkoi bisneksiä mahtavalla menestyksellä, kunnes firma myytiin 1971.

”Madame Rochas”-tuoksu lanseerattiin 1960 ja toinen julkaisu tästä tuli 1989, jolloin luultavasti minäkin sain pikkuruisen Madame Rochas-pulloni kummeilta lahjaksi. Tämän vuoden alussa päätin tilata Madame-pullon uudelleen, jos ei muuten, niin tuoksumuistojen vuoksi! Tällä kertaa pullo on iso (pienempää ei ollut tarjolla) ja hintakin vain kympeissä. Tuliko tuoksmuistoja? Ei! Hämmentävää, sillä yleensä aivojeni tuoksumuistoyksikkö toimii moitteetta. Epäilin hetken, että pullo on väärennös, mutta onhan sekin ehkä mahdollista, että syöpä+sytot+letrot on sekoittaneet nenäni ja aivoni työskentelyn tai että ihoni saa tuoksut reagoimaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Teininä tämä oli hyvin aikuismainen tuoksu, nyt vähän voidemainen jopa. Minkäänlaista muistikuvaa näiden välille ei synny.


Fragrantican sivuilla tuoksusta sanotaan mm näin;

Top Notes:
Aldehydes, Hiacynth, Green notes, Neroli, Honeysuckle, Bergamot, Orange blossom, Lemon
Middle Notes:
Iris, Narcissus, Orris root, Bulgarian rose, Ylang-Ylang, Lily of the Valley, Violet, Jasmine, Tuberose
Base Notes:
Oakmoss, Sandalwood, Vetiver, Musk, Cedar, Amber, Tonka Bean

Tuoksun kesto: pitkäkestoinen
Tuoksun voimakkuus: keskiverto
Kohderyhmä: naiset

Tuoksu on melko muhkea, tiedättehän, sellainen paksu ja nenän täyttävä. Kestoltaan se on minustakin pitkäkestoinen, voimakkuudelta aika voimakas. Ei jää siis epäselväksi, onko jollain tätä parfyymiä yllään vai ei. Kohderyhmä ehdottomasti naiset! Ainoastaan tässä mua tökkii se, ettei tämä ole ollenkaan sitä tuoksua, jota jäin kaipaamaan 1980-luvulta!


2.4.2024

Tilasin parfyymiä ja koruja

 

Vajaat pari viikkoa sitten mainitsin täälä blogissakin BeFrsh-nimisen kotimaisen parfyymitesterimyyjän. Tilasin sieltä tottakai muutaman testerin; Creediä, Maison Francis Kurkdjiania, Manceraa, By Kiliania ja Lattafaa.


Tilaus sujui helposti ja toimitus oli nopea. Paketti oli postilaatikossa jo ennen pääsiäistä. Ja tyylikkäästi nämä lasipullot oli pakattu myös! 


Kerron toisella kertaa mitä tykkäsin tuoksuista. Yksi ainakin yllätti positiivisesti!


Tilasin myös Sointu-Designilta korvikset.


Tosi nätisti pakattu!


Ja ihan vastustamattomat korvikset näin vanhan Dingofanin silmään!


Niitäkin sain testata pääsiäisenä. Oon aika tykästyny puisiin korviksiin nykyään. Ne on hirmu kevyitä ja malleja on joka makuun.

(Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, sillä viittaan niille kintaalla.)


28.3.2024

4711; Original eau de cologne

 

Kölninvesi eli 4711 original eau de cologne vuodelta 1792, on aikamoinen tuoksujen grand old lady. Tuoksu on unisex, eli sopii sekä miehille että naisille. 


Fragrantican sivuilla tuoksu arvioidaan näin;

Top notes:
Lemon, bergamot, orange
Middle notes:
Lavendel, rosemary
Base notes:
Neroli, petitgrain

Tuoksun kesto: hyvin heikko
Tuoksun voimakkuus: intiimi
Kohderyhmä: unisex

Tykästyin ite tähän tuoksuun ihan ensi nuuhkaisulla. Tuoksu todella on sitrushedelmäinen ja jollain tapaa miellyttävän pehmeä. Tuoksu on minusta täyteläisen vahva ja melko voimakas ja kestokin pitkä, tosin se heikkenee tuntuvasti muutaman tunnin aikana. Mutta tuoksun löytää iholta vielä seuraavanakin päivänä, mikä on minusta pelkästään hauska juttu. Tästä tuli heittämällä suosikkini ja kiinnostuin samalla merkin muistakin tuoksuista!


21.3.2024

Parfyymikokoelma

 

Oon luvannu julkaista tänne parfyymikokoelmaani ja esitellä tuoksuja. Tässäpä siis alkuun tämmöinen yleiskatsaus. Muutama pullo on myös lapsuudenkodissa ja testerit jätin tästä kokonaan pois, vaikka voin kyllä niihinkin uppoutua sitten tuonnempana. Täällä kotona pulloja on siis 20kpl, joka on tuntuvasti vähemmän, kuin jokunen vuosi sitten, jolloin kotona oli ainakin 30 pulloa plus useita kymmeniä testereitä.


Toki nämä kaikki ei ole parfyymejä, vaan mukana on erinäisiä hajuvesiä. Mutta en nyt halua paneutua nimistöön, vaan käyttöön, asenteisiin ja vääriin luuloihin.


Jostain ihmeellisestä syystä parfyymit (käytän tätä sanaa ja sisällytän siihen kaikki tuoksuvat vedet) on nyt saaneet hurjan suosion nuorison keskuudessa ja etenkin nuorten miesten! Se on hienoa. Nyt täytyy vaan erottaa tämä asia siitä, kun vielä 1980-luvulla miehet hölväsivät partavettä ylleen litrakaupalla. Parfyymihifistely on aivan eri asia ja sen käyttö on erittäin paljon hillitympää.


Ystäväni lähetti linkin kotimaisesta testerimyyjästä kertovaan artikkeliin ja minähän menin lukemaan myös ne kommentit. Auts! Seuraavaksi menin tuon firman nettisivuille ja pidin näkemästäni. Sivusto on selkeä ja tuoksuista kerrotaan nuotit (muutamista ne kuvaillaan yleisesti, useimmissa on yksityiskohtaiset listat) eli hyvältä näyttää, kaikki harrastajalle tarpeellinen tieto löytyy.


Mutta sitten ne kommentit! Niitä oli kymmenittäin ja arviolta vain noin kolme oli rakentavia ja asiallisia. Kaikki muut keskittyivät siihen, miten minulla on paha hajusteyliherkkyys tai miten tässä haiskahtaa laittomuus. (No ei haiskahda!) Ihmiset, jotka ei tajua aiheesta tuon taivaallista, antoi kitkeriä kommentteja. Kiva kiva. Semmostahan se kai nykyään somessa on? Muutamat natisivat siitä, että kyllä parfyymi tulee säilyttää kylmässä ja pimeässä, nuo kyllä vanhenevat hetkessä, älkää tilatko. No ei! Se kylmän ja pimeän suositus koskee näitä kotisuihkuttelijoita, jotka käyttää parfyymiä vain juhlissa, jolloin se pullo kestää about 1500 vuotta sillä käytöllä ja totta, siinä ajassa jo vanheneekin! Uskon vakaasti, että kyseisen firman pullot tyhjenee pikavauhtia.


Ja sitten se yliherkkyys. Voi taivahan tulet, etten sanois. Ensinnäkin, minä en ole yhtään hajusteyliherkkä, mutta inhoan kulkea pesuainehyllyjen ohi, koska ne on hajustettu pistävillä hyökkäävillä tuoksuilla. Se on aivan eri asia kuin parfyymin maailma. Ja niitä kympin lasten pulloja ei siis nyt kannata verrata hiukan laadukkaampiin ollenkaan. On totta, että vanhan polven suihkuttelijat ruiskii hajuvettä kaulalle (uh, älä tee sitä!!), korvan taakse, ranteelle ja vielä mittavia määriä. Se johtaa siihen, että oma nenä turtuu hajuun ja sitä täytyy lisäillä pitkin päivää. Siinä jo sitten pökertyy tavallinenkin tallaaja, saati yliherkkä. Parfyymiä suositellaan sipaisemaan joko ranteelle tai kyynärtaipeeseen, jotta se ei leiju liian lähellä omaa nenää, joka sitten turtuu raukka parka aika nopeasti. Muutenkin julkisilla paikoilla riittää se yksi suihkaus. Kun se on vaikka kyynärtaipeessa hihan sisällä ja olet takki päällä bussissa, niin ei kyllä pitäisi vaivata yliherkkiä. Toki on aina joku yks miljoonasta, joka haistaa tuulenvireen kuusta asti, mutta ei sen takia voi koko yhteiskunta pysähtyä.



21.1.2023

Van Cleef & Arpels

 

Van Cleef & Arpels: California Reverie.

Tuoksu, jonka tilasin itselleni joululahjaksi kahden muun tuoksun kanssa. Fragrantica sanoo tästä tuoksusta näin, sen tuoksumaailmaa on valkoinen kukkaisuus, sitruksisuus, kukkaisuus, trooppisuus, mehiläisvahaisuus, raikkaus, hunajaisuus… ja tämän perusteella tein tilaukseni. Siinä viehätti etenkin trooppisuus, mehiläisvaha ja hunaja. Tuoksunuoteiksi mainitaan suurimmasta alkaen neroli, mandarin orange, jasmine sambac… lupaavaa! Kestoisuus on keskivertoa, eikä tuoksun vahvuus hyökkää kimppuun. Hyvä. Mutta tässä kohtaa olisi pitänyt hälytyskellojen kilahtaa, kun tuoksu on äänestetty hyvin vahvasti naisten tuoksuksi, sillä minähän pidän unisex-tuoksuista!





Ennestään omistan tältä merkiltä Ambre Imperial-tuoksun, joka on mielestäni tosi ihana! Sekin painoi vaakakupissa tilausta tehdessäni. Ja siksipä olikin suuri pettymys, kun nuuhkaisin tätä tuoksua ranteestani; alku oli hyvin kukkainen! Siis kukkainen, mitä hittoa?! Pahinta melkein, mitä parfyymimaailmassa voi olla. (Lukuunottamatta appelsiininkukka ja jasmiini!) Sellainen tätimäinen, vanhanaikaisen tympeä, vahva ja imelän tunkkainen kukkainen. Ihan kylmät väreet menee! Odotan tietysti alun haalistumista ja sitä, että loppu pelastaa kokonaisuuden. No ei varsinaisesti. Se kamala kukkaisuus kyllä häipyy, mutta mitään ihanaa ei tule tilalle. Ainoastaan siedettävä mehiläisvaha ja hunaja.

Tätä pystyy käyttämään, mutta mikään suosikki tämä ei nyt valitettavasti tosiaankaan ole. Hutiostos, täytyy myöntää! Säästelin pullon avaamista oikein joulun välipäiviin, että se olisi mukava uuden vuoden ylläri itselleni. Sellainen tulevan vuoden varalle tehty löydös. No hah hah. Joskus se vanhakin kissa iskee käpälänsä paskaan, ei voi mitään. Inhoan sitä, että Suomessa ei voi kävellä laajaan parfyymikauppaan testaamaan tuoksuja kunnolla. Täällä on niin pienet markkinat, pienet valikoimat ja vain yksi hyvin rajatulla valikoimalla varustettu parfyymikauppa muutaman marketin lisäksi. (Vai onko Helsingissä vielä joku?) Muistelen edelleen nautinnolla sitä, miten kerran löysin Tallinnasta upean ison parfyymikaupan, jossa sain ensiluokkaista palvelua ja jossa silmää räpäyttämättä maksoin monta sataa muutamasta ihanasta pullosta! Siitä on jo kauan, mutta kaipaan sinne koko ajan. Vinkatkaa, jos asia on muuttunut ja täällä on salaa joku ihana parfyymikauppa, josta en tiedä mitään!


10.12.2022

Acqua di Parma

 

Arancia di Capri on tuoksu, jonka päätin avata ensimmäisenä. Useimmat Acqua di Parman tuoksut on kevyitä, kesäisiä, sitruksisia päivätuoksuja. Niin tämäkin.


Ensivaikutelma on tosiaan kovin sitruksinen, mutta saman tien siitä huomaa, että kyse ei ole pelkästä sitruunaisuudesta. Mietin jonkin aikaa, mikä se vieressä oleva tuoksu oikein on, kunnes päädyin mandariiniin! Ja sitähän se fragranticakin tälle näyttää aika vahvasti. (Mitä isompi kuvake fragrantican kuvauksessa, sen voimakkaampi tuoksunuotti.) Pidin sitrustuoksuista joskus valtavasti, mutta sitten vähän kyllästyin niihin ja onneksi aloin löytää niche-maailmasta kaikenlaista muuta kiinnostavaa. Siksi mandariini on hyvä kaveri sitrukselle.


Keskituoksu valtaa alaa hiljalleen alun jälkeen. Siinä pitäisi olla petitgrain ja kardemumma. Sitruksisuus on tosiaan mandariinikaverinsa kanssa vaipunut takavasemmalle, mutta en oikein osaa löytää tästä kardemummaa. Pohjatuoksuksi on kerrottu karamelli ja myski. Tiettyä vienoa karamellisuutta tuoksussa erottuu kyllä. Tämä parfyymi ei ole päällekäyvä, eikä hyökkäävä. Jotkut parfyymit hyökkäävät naapurienkin kimppuun, mutta tämä on hyväkäytöksinen. Yleensä en lisää parfyymiä päivän mittaan, mutta tämän kohdalla niin kävi. Tuntui, että noin viiden tunnin kuluttua kaikki oli jo hävinnyt. Se on ehkä hiukan vähemmän kuin keskivertohajuveden kesto.


Suosittelenko? Kyllä, jos pidät rauhallisista sitrusmaisista tuoksuista, sillä kyllähän se mandariinikin sinne sitrusperheeseen lasketaan. Itse olen tyytyväinen kyllä. Mutta samalla heräsi halu tutustua enemmän Acqua di Parman tuoksuihin. Haluaisin kovasti vertailla niitä kaikkia keskenään! Laskujeni mukaan merkillä on yli 80 hajuvettä, joista osa on miehille tarkoitettuja, osa naisille ja osa molemmille. Tämänpäiväinen on luokiteltu molemmille. Joskus niche-tuoksuissa miesten tuoksu on tosi jees myös naisella, mutta aika usein ne onkin luokiteltu unisex-luokkaan eli molemmille.

Oikeastaan nykyään koetetaan välttää tiukkaa luokittelua miesten ja naisten tuoksuihin. Monet miehet harrastavat nykyään parfyymejä ja naiset uskaltavat kulkea muussakin kuin kukkaistuoksupilvessä. Mutta toki on sellaisiakin tuoksuja, jotka on selvästi toisen sukupuolen juttuja. Olen joskus haksahtanut kokeilemaan jotain sellaista miesten tuoksua, joka on selvästi partavesimäinen ja sehän on melko kamala naisen hajuvetenä. Myöskään en näe miestä kovin kukkaisessa tuoksussa. Tokihan nämä on makuasioita ja niitä saa rikkoa. Mutta vinkiksi sanoisin, että älkää ainakaan suomalaisen marketin kemppariosastolla uskoko 100% sitä jaottelua miesten tai naisten tuoksuihin. Tuntuu, että kempparimyyjät ovat hiukan vanhakantaisia tässä asiassa…


9.12.2022

Parfyymitilaus joululahjaksi itselle

 

Pitkän tauon jälkeen hemmottelin itseäni ihanalla parfyymipaketilla!


Minähän ostaisin vaikka sata hajuvesipulloa, jos vaan olisi varaa. Kieli poskessa valitsin kuitenkin vain kolme. Mitään näistä tuoksuista en ole ennen käyttänyt, joten tavallaan ostin sian säkissä. Mutta koska Acqua di Parma on tuttu merkki, kuten myös Van Cleef & Arpels, en epäröinyt niiden kohdalla hetkeäkään. Mancera ei ole tuttu, mutta olen haaveillut siitä merkistä jo vuosia, ihan vaan sen perusteella mitä olen sen tuoksuista lukenut.

Ja tässä linkkinä tietokanta, jota tutkin aina tarkoin ennen ostopäätöstä. Siitä näen tuoksuperheen, tuoksunuotit, voimakkuuden, kestävyyden, arvostelut ja vaikka mitä! Kerron sitten testaamisen jälkeen mitä pidin kustakin tuoksusta.

Acqua di Parma: Arancia di Capri linkki
Van Cleef & Arpels: California Reverie linkki
Mancera: Indian Dream linkki

Oletko sinä hulluna hajuvesiin?


11.11.2022

Tuoksukynttilätilaus talveksi


Olen melkomoinen tuoksuholisti! Jos käsivoide tuoksuu lähinnä lääkkeelle, en sitä mielelläni valitse. Jos parfyymit loppuisivat, olisin pienimuotoisessa kriisissä. Jos tuoksukynttilöitä ei voisi enää ikinä polttaa kotona, se jurppisi kyllä aikalailla ja polttaisin niitä varmaan jossain muussa paikassa. En silti halua olla riesa kanssaeläjille ja siksi nykyään vältän hajusteiden käyttöä esim työaamuina. Enkä valitse muutenkaan kaikkein vahvimpia ja päällekäyvimpiä tuoksuja. 

Ja joku raja se minullakin on; kerran olen törmännyt naiseen, jonka parfyymi oli aivan käsittämättömän hirveän hajuista ja vielä tosi vahvaa! Joskus olen erehtynyt ostamaan tuoksukynttilän, joka tunkee aivojen sisimpiin sopukoihin saakka ja aiheuttaa ällötystä enemmän kuin nautintoa. Mutta noin yleensä ottaen pidän tuoksuista kyllä. No, poislukien markettien huuhteluaineet!! Niitä inhoan aivan järjettömästi. Käytän itse pyykkietikoita, koska niiden tuoksu on vaimea. Joskus kadulla tulee vastaan huuhteluaineihminen ja se on kyllä kammottavaa.

Koska talvi on ihan tässä ovella ja joulukin lähestyy pyörryttävää vauhtiaan, on aika tietysti tilata tuoksukynttilöitä! Kotona poltan niitä vain talvikautena, mutta lapsuudenkodissa tuoksuttelen läpi vuoden, koska siellä kenenkään muun ei tarvitse nuuhkia niitä välttämättä kanssani. Minä en muuten ole sitä koulukuntaa, jonka mielestä aivan kaiken pitää tuoksua. Luin kerran, että Etelä-Amerikassa (olisiko ollut Brasilia?) harrastetaan nykyään vahvoja tuoksuja aivan kaikessa. Kengän pohjalliset tuoksutetaan ja ihan kaikki! En kyllä ymmärrä sitäkään, että täällä kotimaassakin on menty siihen hulluuteen, että terveyssiteetkin tuoksuvat! Ihmisen ominaistuoksu on ihan jees asia, ei sitä saisi niin hampaat irvessä yrittää peittää. Sitä paitsi minä olen sitä keski-ikäistä sukupolvea, jonka lapsuudessa tuoksumaailma oli aivan eri, johtuen siitä, että kukaan ei viettänyt kolmannesta ajastaan suihkussa. Eikä se häirinnyt ketään; sellaista on luonnollinen elämä!

Mutta kaikesta edellä sanomastani huolimatta parhaita tuoksuja minusta ovat tervan tuoksu, auringon lämmittämän hirren tuoksu, kotiseutumuseon tuoksu, kesäaamun tuoksu, ruoan tuoksu, sikarin tuoksu, peltojen tuoksu, radan tuoksu, metsän tuoksu, kukkien tuoksu ja ruohonleikkuun tuoksu.

Tässä vielä luettelo Notinolta tilaamieni kynttilöiden tuoksuista:

Palermo, Incense, Goji black tea, Pink opal & persimmon, Matcha truffle, Smoked mahogany, Jasmin bamboo, matcha tea + bergamot, Fresh pineapple & Tunisian rosemary, Humidor. Lisänä tilaukseen tuli ilmainen parfyymitesterien setti, jonka sain valita. CK on melko jees, ei mikään maailman paras, mutta ei huonokaan. Sanon näin, koska olen kallellaan enemmän niche-tuoksuihin.



27.4.2022

Ihana tuoksutilaus saapui!

 

Siitä on jo vuosia kun ihastuin Byredon parfyymeihin! Sittemmin löysin Lahdesta ihanan pienen putiikin, joka myy Byredon tuoksuja. Henkilökunta oli hyvin asiantuntevaa ja erittäin ystävällistä. Byredon tuoksuista suurin osa on suosikkejani. Bal d’Afrique on ehkä kuitenkin kaikkein ihanin, vaikka valinta onkin vaikea! Viime perjantaina innostuin pitkästä aikaa tekemään tuoksutilauksen ja huomasin, että Petit St Louis on laajentanut tuoksumerkkien valikoimaa, eikä ollenkaan huonommin, sillä Diptyque on myös suosikkejani. Tilaamalla kotimaasta, vältät kätevästi myös tullimaksut tai voit ehkä jopa mennä paikan päälle nuuhkimaan ja selvittämään omaa suosikkiasi.

PetitStLouis


Tällä kertaa paketista löytyi pari tuoksuöljyä, joita ei ollenkaan enää saa esim Byredon omasta nettikaupasta (Apuah!) ja pari hiustuoksua ja yksi käsidesi. Bonuksena ihanasti vielä pari testeriä. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. Tykkään kehua paikkoja, joista oikeasti pidän, ilman että saan heiltä palkkioita.


25.3.2022

Rikkaat ja rahattomat



Mää oon hurahtanu sellaseen ohjelmaformaattiin kun ”rikkaat ja rahattomat”. Itse enimmän ikää siellä suloisen rahattomuuden puolella eläneenä eläydyn kyllä voimakkaasti ohjelmaan. Tosin sellainen huomio ainakin tuon ohjelman esittelemistä nykyköyhistä, että ne ei näytä kyllä yhtään köyhiltä! Niiden koditkaan ei näytä köyhiltä, vaan tavallisilta keskiluokkaisilta kodeilta.

Esimerkiksi eilisen jakson vastaparien kuvia tuijotin etukäteen jonkun aikaa, miettien kumpi noista on se köyhä äiti ja tytär. Lopulta tulin siihen tulokseen, että toi keltatakkinen äiti on köyhä, koska ei kukaan superrikas olisi noin epäsiistin näköinen; tukkakin kampaamatta. Niistä teinityttäristä taas totesin, että kumpi vain voi olla köyhä tai rikas.

No, ohjelman alkaessa tajusin melko pian, että kyseessä ei olekaan köyhä homssuinen äiti, vaan miljonäärimies tyttärensä kanssa!! Jaahas. Pieni päänsisäinen uudelleensijoittelu. Eli se rikkaan näköinen äiti olikin köyhä ja köyhän näköinen äiti olikin rikas isä. Kun ohjelma oli sitten lähes loppumetreillä, tajusin vihdoin, että tuo miljonäärimiehen teinitytär onkin hänen kihlattunsa. No, ei hän ihan teini ollutkaan, vaikkakin olisi siinä kyllä voinut olla isä ja tytär.

Mietin omaa historiaani. Meidän kodin huonekalut, ne vähäiset, oli saatu ja dyykattu. Sekalainen satsi eri ikäisiä ja eri tyylisiä huonekaluja. Meidän tavarat oli kirppiksiltä. Meidän vaatteet oli UFFin euron päiviltä tai HenkkaMaukan lastenosastolta. Korut oli itse tehtyjä. Kirjat oli divareista, alennusmyynneistä tai kirjaston poistohyllyistä. Se oli jotenkin niin erilaista. Eikä siitä ole kuin 20-30 vuotta. 

Nykyään köyhilläkin on autot ja älypuhelimet ja irtoripset ja merkkivaatteet. Kaikki on niin suhteellista. Mä luulen, että me oltiin onnellisempia juuri niin kuin oltiin. Jokainen hankinta oli ihana löytö, erilainen kuin muilla ja pitkän odotuksen tulos. Ja pää oli täynnä haaveita. Olihan se elämä kaikkinensa ainakin paljon ekologisempaa kuin nykyköyhillä.

Kuvissa menneiden aikojen luksustuotteita, jotka on hankittu vanhana lähes ilmatteeksi milloin mistäkin. Suhteellista sekin siis.