Matkalla Pykeijaan

 

Lähdettiin sitten perjantai-iltana ajeleen kohti pohojosta. Ja kyllä siinä tosiaan huomaa, miten tajuttoman pitkä maa Suomi on! Kestää ikuisuuden ajaa, että pääsee pelkästään lappiin, saati sitten Norjaan! No ekat kolme päivää oli tosi aurinkoista ja kaunista!! Sadetta tuli vain hetkittäin pieninä kuuroina. Eka yö oltiin vähän Evijärven alapuolella, sitten toinen yö oltiin Ylläsjärven lähellä ja kolmas nyt Norjan puolella lähellä Tanaa. Kemin Prismasta haettiin sushia, Sirkassa käytiin Raekallion galleriassa ja Lemmenjoella syötiin Ahkuntuvalla maittava kotiruokalounas! Ruskaa on yllättäen täällä pohjosessa enemmän kuin tuossa välillä, jossa puut oli paikoin jo kaljuja. Tällä hetkellä ajellaan kohti ’suomalaiskylää’ Pykeijaa ja matkakuvaus jatkuu sieltä huomenna.

Reijo Raekallio

 

Hiljaisia mietteitä

En ole vielä hukkunut alakulon ja masennuksen suohon, räpistelen. Mietin eilen illalla, että millä voin piristää itseäni, kun en jaksa tehdä juuri mitään. En kivuiltani, mutta en myöskään voimiltani. Paino laskee yhä vaan. Mutta jotain pitää keksiä. Luen edelleen iltaisin joogakirjaa ”Viihdy omassa arjessasi” ja löydän siitä monia hyviä asioita. Mietin, että voisinko hitusen tehdä joogaliikkeitä tai taijita youtuben avustuksella. Tallensin linkkejä valmiiksi tabletille, että josko vaikka tänään…

Löysin blogin luonnoksista muutaman vuoden takaisia kuvia lapista, jotka kuvastaa tämän hetken kaipuuta rauhaan ja hiljaisuuteen luonnossa. Metsän tuoksua ja veden kuohuja. Mindfulnessia ja sen sellaista.

Viime viikolla tilasin piristyksekseni vähän parfyymejä piiitkän tauon jälkeen. Huonolla hetkellä, sillä maku- ja hajumuutokset saa kaiken tuntumaan epäilyttävältä ja jopa ällöttävältä. Voin kuitenkin sanoa, että ne muutokset ei kestä montaa päivää kerrallaan.

Luen vähemmän kuin etukäteen ajattelin. Enkä jaksa tehdä mitään käsityöjuttuja. Vähän olen värittänyt ja sekin jo tökkii. Terveenä sitä ei vaan tajua, millaista sairaana on ja mitä oikeasti jaksaa, kun ei oikein jaksa mitään.

Kuulin, että blogiani on jaettu vertaistukena muillekin syöpäsairaille. Se on uskomattoman hieno juttu, jos joku saa tästä jotain. Tietysti haluaisin, että tästä saisi lohtua, mutta en halua vääristää olotiloja ja huijata. Välillä on paskoja päiviä, jopa paskoja viikkoja, mutta se kaikki muuttuu äkkiarvaamatta. Vuoristorataa!

Ehkä yksi isoimmista asioista tässä on yksinäisyys. En tarkoita sitä, että jonkun pitäisi tulla repimään mua kahvilaan, vaan sitä, että poukkoilen tässä suossa ypöyksin, niin ettei kellään ole oikeasti hajuakaan. Nämä sanat on vain pintaraapaisua. Olis aika hienoa, jos löytäisin munasarjasyöpään (tai syöpään ylipäätään) sairastuneita vertaistukihenkilöitä. Sytokäynneillä siihen on mahdollisuus ja odotan että joku päivä saan yhteyden kanssasisareen.

 

Matkaväsymyksen kourissa

 

Saavuimme kotiin suununtai-iltana ja olen potenut aikamoista matkaväsymystä siitä lähtien. Maanantaina lähdin keramiikkakurssilta tuntia aiemmin, kun olin vain niin lopen uupunut. Seuraavana yönä nukuin pari kolmen tunnin pätkää ja valvoin niiden välissä kolme tuntia. (Luojan kiitos ei tarvitse enää herätä töihin aamulla ennen viittä!) Kai se matkailu on aika väsyttävääkin ja toisaalta kotiarki iskee aina kivan matkan jälkeen harmaana kasvoille. Mutta täältä piristytään vielä!

Tässä vielä pieni lajitelma matkan viimeisistä kuvista. Inarilainen pikku joki ihastutti simppelillä mutta kauniilla tavallaan. Saariselällä poikkesimme Kaunispään huipulle ja totesimme, että ilmeisesti koronavaikutuksen myötä tämänkin tunturin rinteille on kohonnut mökkikyliä. Ihastuttava ajatus kyllä, että pikkumökistä näkisi revontulet ja tähtitaivaat! Vaan mitenköhän nykyinen sähkön kallistuminen mahtaa vaikuttaa tähän mökkibuumiin?

Tankavaarassa kävimme eräällä kultavaltauksella ja sitten ystävän vinkin ansiosta osasimme mennä Wanhaan Waskoolimieheen syömään Kullankaivajan hampurilaiset! Voin kuvitella miten mahtava tunnelma paikassa on, kun kullankaivajat kokoontuvat tänne turisemaan ja syömään.

Ja sitten vihdoin sain porojakin kuvaan Rukalla, paluumatkalla! Ilmeisesti nämä veikkoset viihtyvät omilla teillään lokakuussa, kun meidän tielle ei osunut yhtäkään. Nämä olivat siis lähimpänä tietä olleet porot koko matkan ajalta.

Porttipahta ja Lokka (tekoaltaat) ovat nippelitietoa, jota kouluvuosista on jäänyt mieleen! Nättiä oli tuo Porttipahdan ilta-auringossa liplatteleva selkä.

Ja lopulta viimeinen yöpaikka jonkun pikkujärven rannassa Kuhmon ja Nurmeksen välillä. Kuvasin kuutamon ja veteen muodostuvat kuunsillan, koska se tuo mieleeni erään rakkaan taulun ja on mystisellä tavalla kiehtova ja turvallisen oloinen näkymä.

Vanha leiripaikka Sevettijärvellä

Teimme ensimmäisen yhteisen Norjanmatkan vuonna 2004. Silloin oli heinäkuu ja ajoimme koko pitkän päivän, kunnes olimme aamun tunteina Sevettijärvellä. Sinne pystytimme teltat, sekä telttasaunan. Söimme hernekeittoa ja jouduimme lautanen kädessä kävelemään ympyrää, kun hyttyset ja mäkäräiset olivat koko ajan kimpussa. Minä taidan olla niille jotenkin yliherkkä, sillä seuraavat kaksi viikkoa kasvoni ja kaulani olivat epämääräisen muotoiset, kuhmuraiset ja kutiavat.

Nyt palasimme katsomaan vanhaa leiripaikkaa. Tuossa oli telttasauna, tuossa uimme, tuohon rantaan ilmestyi yön aikana porotokan jäljet, tuonne niemeen teimme kävelyretken. Ihania muistoja! Emme silloin arvanneet, että seuraavaan käyntikertaan kuluu aikaa 18 vuotta! Tällä kertaa pysäköimme asuntoautomme lähelle leiriä, mutta emme jääneet yöksi. Silloin oli helle ja nyt on kova tuuli. Maailmakin on eri, voi jukra kuinka erilainen se onkaan!

Suomen käsivarsi

 

Enontekiöltä Kilpisjärvelle.