.

.

30.1.2022

Tammikuun puntarointia



Tammikuu on kulunut nopeasti!
On vähän samanlainen oli kuin töissä kerran, kun aamulla sanoin pukuhuoneessa työkaverille, että ”ihanaa, on JO maanantai!” Häntä nauratti ja minuakin nauratti, kun se kuulosti niin hullunkuriselta. Mutta olin jotenkin niin ahdistunut ja täynnä sitä kaikkea, että jo pelkkä muutaman minuutin kuluminen työviikon alusta tuntui siltä, että plussan puolella ollaan ja pian tämä viikko tästä kuluu. Oli pakko psyykata itseään ja koettaa olla positiivinen.

Samaan tapaan olen lapsuuden jälkeen suhtautunut syksyn sateisuuteen, sekä talven pimeyteen ja ankeuteen ennen kevään tuloa. Ainoastaan joulusta ja lumesta pidän! Ja nyt, kun on se ”maanantai” - eli tammikuu, niin mieli alkaa hassulla tavalla olla positiivinen ja välillä tuntuu kuin oltaisiin jo ihan kesän kynnyksellä! Tuntuu kuin pahin olisi jo ohitse ja niinhän se taitaa ollakin. Ehkä monessakin mielessä.





Tammikuussa on tapahtunut kaiken hiljaiselon keskellä kaikenlaista. Ensinnäkin olen päässyt balanssiin osteluideni kanssa. Tammikuu on ollut ”vaatteidenostokuukausi” ja olen käyttänyt mahdollisuuttani ostamalla kolme vaatetta. Nansolta ostin mustan hupparin. En ole ollut yhtään huppari-ihminen, mutta koska olen huomannut viihtyväni fleeceissä, ajattelin, että huppari etutaskuineen voisi olla käytännöllinen jatkumo niille. Ja niin se olikin! Toiseksi ostin Virkkukoukkuselta jänötunikan. Siinäkin kuvion leikkisyys ja isot etutaskut vetosivat eniten. Kolmanneksi ostin todelliseen tarpeeseen Tamperelaisen Nunnun vihreät kukkaleggarit. Minusta on ihanaa ostaa kotimaista!

Tammikuussa olen myös edennyt sukututkimuksessa. Vaikka en siitä koko ajan kirjoitakaan, niin sellainen  ”iso ratas” pään sisällä tekee työtä koko ajan. Ja edistystä tulee. Tammikuussa olen myös tehnyt itselleni ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon CV:n. Etsinyt kaikki kymmenet työprojektien tiedot, laskenut kuukausia yhteen ja miettinyt ja hionut. Huh, olen todella tyytyväinen! Valmista pohjaa voi myös tarpeen mukaan muokata helpommin jatkossa eri aloille.

Tammikuussa olen aloittanut myös tämän vuoden tehtävälistaltani ensimmäistä, eli tehnyt kosmetiikkaa! Innostuin siitä oikein kunnolla. Aluksi tein Geraniumbalsamia, sitten Appelsiinibalsamia, Mangovoita, Mandariinijalkabalsamia, Tuberosaparfyymivoidetta ja vielä yhden balsamin, jonka reseptin kehittelin itse. Hurahdin ja keittelin monena päivänä keitoksiani kuin noita-akka.

Ja olen myös aloittanut kukkamullan vaihdon eri kasveille. Suurella jännityksellä kopistelin äitiltä perittyjen kaktuksien vanhat mullat pois ja tein niille uuden seoksen kaktusmullasta ja perliitistä. En ole uskaltanut vaihtaa kaktuksiin multia vielä kertaakaan ja siksipä ne olivatkin kasvattaneet juurensa pikkuriikkisten ruukkujen pohjan läpi suojaruukun pohjalla olevaan ruukkusoraan. Mutta onnistuin tässä jännittävässä operaatiossa, enkä kai tappanut tai kolhinut niistä yhtäkään!

Kasviasioita on ollut muitakin. Olen kylvänyt muutamia Exotic gardenilta tilaamiani siemeniä vihdoin multaan. Niiden kanssa pitää jumpata mitä erikoisimmilla tavoilla, enkä yhtään tiedä miten onnistun, mutta haluan kokeilla! Yksi tahtoo, että sen siemeniä liotetaan ennen kylvöä kaksi vuorokautta kuumassa vedessä, joka ei saa jäähtyä. Siispä termariin! Yksi halusi, että sen siemeniä liotetaan haaleassa vedessä vuorokauden. Yhden siemenet piti kylvää suoraa multaan ja viedä kylvös sitten jääkaappiin kuukaudeksi. Jonkun siemenet itävät jopa puolitoista vuotta. Jos itävät. Ja näitä minä nyt sitten olen kylvänyt; Teepensaan, Etiopianbanaanin, Kapriksen, Oliivin ja Kolibrikukan. Ja tämä on vasta alkua. Vielä on 11 eksoottista lajia odottamassa multaan pääsyä.

Kaikenkaikkiaan mukava ja sopivasti sekä rauhallinen, että puuhakas kuukausi. Ja lopuksi vielä yks juttu, jonka vaivoin kehtaan tunnustaa; olen jo muutaman kerran tuntenut ahdistusta siitä, että kesä on kohta ohi…


 

29.1.2022

Miten olisi nuorentava lammasturkki?



Pistäkää Neoviuksen koneet kalkattamaan, 
sitten voitte hörpätä Alfthanin lounaskaffeet, 
mankeloida paidan,
tupsutella Oxygenolia naamaanne,
pistää Goottilaiset kaaret ojennukseen,
sipaista Special Colognea nästyykiin ja niskaan,
kääriytyä nuorentavaan Lincoln-lammasturkkiin,
ja lähteä baanalle.
Paitsi jos on kostea ilma,
älkää toki unohtako Niveaa!











 

28.1.2022

Törkee tunnustus



Olen ilmeisesti niin kyllästynyt tavarapinoihin (etenkin niihin, joita en ole itse valinnut tai joiden valinnasta on niin kauan aikaa, että mieli on muuttunut), että olen ryhtynyt harrastamaan toisten kotien maritusta mielessäni. Katselen esim sisustuslehtien ja (kauhee tunnustus) sisustusblogien kuvia sillä silmällä, että mitä tuolta poistaisin... Siis ihan pimee ja turha pohdinta tuokin, mutta ei voi kun todeta, että kaikesta se ihmispolo huvinsa keksiikin!

En ole missään nimessä askeettinen, enkä ole sitä koskaan ollut, enkä varmaan koskaan tule olemaankaan. Mutta silti hyvää mieltä tuo katsella sellaisia kuvia, jossa on ihan vähän tavaraa ja sekin tyylillä valittua. Tai peruutetaanpas vähän; sellaisia todella askeettisia koteja, jotka näyttää elottomilta, en todellakaan ihaile. Ihmettelen pikemminkin. Ja siksi tämä mun ajatusleikki hiukan ehkä hämmentää. Että putsaan jonkun kuvasta piirongin päältä kuudesta esineestä neljä pois. Tai seinähyllyyn jättäisin ehkä kaks esinettä per hylly. Oikeasti en itse pystyisi sellaiseen ollenkaan. Että mitä ihmettä...?




 

27.1.2022

Elämän pelit



Elämän ja työelämän pelit.
Totta hitossa elämässä pitää olla jotain perussääntöjä. Villissä sekopäisyydessä en ainakaan haluaisi elää. Mutta melko hiton sekopäistä ja villiä voi olla niistä säännöistä huolimatta. Sitä kutsutaan ”peliksi”. Joku pelaa omaisuudellaan, toinen ihmissuhteilla, kolmas politiikassa. Mutta se peli, joka koskee lähestulkoon meitä kaikkia ainakin jossain vaiheessa, on työelämä! Ja voin sanoa nyt heti kärkeen, että voi luoja miten inhoankaan sitä kaikkea peliä, mitä työelämässä on tullut vastaan!

Olin hyvin pitkään sinisilmäinen. Luulin, että kaikki ihmiset haluavat pyrkiä elämässään hyvään, ajattelin, että kaikki haluavat olla kivoja ja auttavaisia. Että selkäänpuukotus kuuluu huumepiireihin, hah hah haaa!! Olin NIIN sinisilmäinen, että en edes tajunnut aluksi sitä pelien vyyhtiä. Kun se sitten vähitellen alkoi valjeta, ajattelin että ei tämä voi olla todellista. Luulin pitkään, että se johtuu yhdestä tai kahdesta "hankalasta" ihmisestä. Että kun heistä päästään eroon, niin kaikki on hyvin. Hah hah haaa!!

Erehdyin jopa pariin kolmeen kertaan ajattelemaan, että ahaa NYT ongelma on joku uusi henkilö, kunnes tajusin, että mikään ei muutu, vaikka joka ikinen uusi ongelmahenkilö poistuu näyttämöltä. Ongelman on siis oltava jossain muualla, ehkä rakenteissa? Minä olen ehkä maailman kunnianhimottomin ihminen, enkä ikinä ole haaveillut olevani kenenkään pomo millään tavalla, tai yleneväni mihinkään. Olisin aivan tyytyväinen siellä nurkassa nyhertäessäni omaa ruohonjuuritason työtäni, (joka on minusta aina ihan yhtä arvokasta kuin se ylin pestikin), jos saisin olla rauhassa ja tehdä työni, eikä mikään peli ulottuisi minuun asti. En haluaisi edes tietää niistä! 

On hirveän kuormittavaa märehtiä joka ikinen päivä jotakin pelikuviota, voitte varmaan kuvitella. En oikeastaan edes käsitä mistä siinä kaikessa kulloinkin on kyse. Haluaako joku valtaa? Miksi ihmeessä?! Vai rahaa? Vai vippaako jollain vain muuten päästä? Ehkä luonnevika peräti sotkee kuviot? Jonkun varpaille on astuttu ja aiai kun se on paha! Käsittämätöntä. Ja meidän alalla tämä tuntuu olevan aika yleistä vieläpä. En tajua miksi! Kaiken maailman erikoiset ihmiset niputettu yhteen? Jääräpäät? Taiteelliset? Idealistit? Vai onko meissä sittenkin vähän joka junaan... että sen takia kolisee vaunut yhteen? Voi olla.







Joskus aluksi irtisanouduin kaikista peleistä; en halunnut levittää ilkeitä juoruja, en kuunnella niitä, en vatvoa ja sekoilla. Niin hiton turhaa ajanhukkaa sellainen! Sitten aloin huomata, että olen ulkona kaikesta muustakin. En tiedä uusimpia hyödyllisiäkään juttuja ja uutisia, koska minulle ei kukaan kertonut, koska en halunnut olla mukana. No perhana! Mietin asiaa hetken ja päätin astua viivan sisäpuolelle. Ollaan sitten vähäsen siellä niiden maailmassa, koska hankalaahan on, jos en ikinä saa tietää mitään asiallaistakaan asiaa, tai sellaista joka auttaisi ymmärtämään muita. Pakko siis mennä vähän mukaan.

Ja niin sitä sitten mennään! Olen ollut enemmän tai vähemmän keskellä kaikenlaisia draamoja. Tai niin keskellä kuin voi olla, luomatta niitä tahallaan itse. Koettanut viheltää peliä poikki. Yrittänyt joka tapauksessa olla se ystävällinen ja avulias ja kohtelias työkaveri. (Ja kiristellyt hampaita siinä sitten.) Yrittänyt saada muutkin ymmärtämään, että samaan hiileenhän me tässä puhalletaan! Että ei kannata riidellä keskenään, kun tärkeätä on, että tehdään vaan tää työ sitä koskevien sääntöjen mukaan. No, onnistuiko? Hah hah haaa!! Meillä käytetään paljon projektityöntekijöitä. Turha varmaan sanoakaan, että moni heistä pyörittelee silmiään epäuskoisena ja häipyy koskaan palaamatta, heti kun mahdollista.

Mutta voi olla toisinkin. Olen ollut myös sellaisessa työssä, jossa koko porukka on kuin perhe. Jokainen rakastaa juuri sitä duunia ja juuri sitä projektia. Jokainen on yhtä innostunut joka ikinen päivä aamusta iltaan. Jokainen haluaa jakaa kaikki uudet työasiat kaikkien muiden kanssa ja kesken työpäivän moni nousee seisomaan ja huutaa koko porukan koolle, jotta voimme ihmetellä uusia asioita ja kaikki olla siitä niin huikean onnellisia ja innoissamme, että sitä ei voi uskoa, ellei itse koe! Jossa työkaverit järjestävät bileitä ja pitävät yhteyttä ja ovat kuin perhe vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Niinkin voi olla, miettikääs.

Aika hyytävää oli, kun tajusin joskus, että tämä kaikki paska ihmisten välinen pelaaminen alkaa jo tarhassa. Siellä se kuulkaas juurikin alkaa. Ja päättyykö se joskus? Ei se pääty! Se jatkuu vanhana siellä hoitokodissa ja vanhainkodissa edelleen. Olen omin silmin nähnyt miten se nytistää ihmisen siellä elämän viime metreillä. Ihmisen, joka on aina halunnut olla vain avulias ja iloinen ja kiltti kaikille. Sielläkin se joku kusipää tulee tuhoamaan pisteliäillä kommenteillaan sun pientä elämää, joka ei ole enää muuta kuin iloita kun aurinko paistaa ja että voi juoda kahvikupposen ja lukea hyvää kirjaa. Sielläkään et ole turvassa. Ihan järkyttävää.

Mihin peleihin sä oot törmännyt?

 

26.1.2022

Kuuramökki



Palatakseni arkkitehtuuriin, esittelen jatkumona niille luxuskerrostaloasunnoille ja Jean Sibeliuksen lapsuudenkodille tämän pienen kuuramökin. Tämä on F.E.Sillanpään syntymäkoti, Myllykolu. Tämmöinen olisi ehkä se minua kaikkein eniten kutsuva koti. Ei tarvitsisi olla parvekkeita, kuntosaleja, sushiravintoloita, jos on rauha luonnon helmassa, piha jossa kasvattaa mitä vain ja ehkäpä kissa tai pari lammasta. Suomi-Filmimäinen idylli!







 

25.1.2022

Yllätysresepti




Sain Jasulta yllätysreseptihaasteen. Kiitos vain!
Kipitin saman tien yhden kirjahyllyn luo, mutta se oli vähän huono hyllyvalinta; käteen osui vain puutarhan antimien ja villiyrttien reseptikirjoja. Olishan se pitäny muistaa! Siirryin keittiöön ja sain käteeni Sandron keittokirjan, josta kolmannella yrittämällä (falafelpyöryköitten ja jonkun muun yhtä hankalan jälkeen) osui kohdalle minttujogurtti. Senhän voisikin vaikka toteuttaa! Falafeliin tarvitaan kikherneitä ja koska niitä ei valmiiksi kaapissa ole, enkä niitä ikinä muutenkaan käytä, jätän reseptin pois valituista. Olen viime aikoina käyttänyt jääkaapista kaikenlaisia turhia soosseja ja maustekaapista jos jonkinlaisia kymmenen vuotta vanhoja maustesekoituksia, koska less is more. Sama koskee kuiva-ainekaappia. Sieltä pitäisi käyttää mokomia tientukkoja ensin alta pois, ennenkuin hankkii lisää.

Ihan haastepäivänä en pystynyt reseptiä toteuttamaan, sillä ei meiltä varmaan minkään reseptin aineksia valmiiksi löydy. Mutta nyt on se päivä! Ihanaa, pidän haasteista!





Minttujogurtin resepti kuuluu näin:

5dl jogurttia (kreikkal./turkkil.)
1 valkosipulinkynsi
½ sitruunan mehu
½ kurkkua
2 rkl hunajaa
10 tuoretta mintunlehteä
1 tl suolaa
½ tl jauhettua mustaapippuria

Sekoita jogurttiin suola, valuta hetki pyyhkeellä vuoratussa siivilässä.
Kuori kurkku ja poista siitä siemenet. Raasta kurkku.
Silppua minttu.
Kuori ja raasta valkosipuli.
Kaada valutettu jogurtti kulhoon ja sekoita siihen muut ainekset.
Koristele muutamalla mintunlehdellä.

Edit: Tosi hyvää jogurttia tästä tulikin! Etenkin heti tuoreeltaan maistettuna kaikki maut kietoutuivat ihanan selkeänä maukkaaksi kokonaisuudeksi. Mutta täytyy tunnustaa, että jätin tuon jogurtin valuttamisen pois kokonaan. Lidlin laktoositon Kreikkalainen jogurtti oli muutenkin niin töpäkkää tavaraa, että ei siinä oikein valuttaminen tuntunut aiheelliselta. Ja oikein hyvä tuli!

 

23.1.2022

Jannen syntymäkoti




Miellyttävä tunnelma on tuossa vaatimattomassa puutalossa, jossa eräs suurmiehemme on syntynyt 8. joulukuuta 1865. Hän oli Johan Julius Christian, "Jean" Sibelius, kotoisammin Janne, syntyi kaupunginlääkäri Christian Gustaf Sibeliuksen ja hänen puolisonsa Maria Charlottan toisena lapsena. Perheen isä kuoli lavantautiin, kun Janne oli kaksivuotias. Ja loppu onkin historiaa.

Vaikka juuri kirjoitin luxuskerrostaloista, viihtyisin vielä paremmin tällaisissa vanhan ajan huoneissa!











 

22.1.2022

Tampere city design




Olen selannut huvikseni uusimpia Tampereella myynnissä olevia luxuskerrostaloasuntoja. Silloin tällöin saan jonkun ihmeellisen innostuksen, jonka kourissa voin uppoutua päiväkausiksi haaveilemaan erilaisista asunnoista. Ei sillä, että haluaisin muuttaa, mutta ihan vaan haaveilun takia.

Minusta asunnossa PITÄÄ OLLA sauna ja parveke! Ja mielellään ikkunat kahteen tai kolmeen suuntaan. Open space-tyyppinen pohjaratkaisu ei ole minun unelma, vaan ihan vanhanaikainen erillinen keittiö. Mutta sehän on kiven alla nykyään; kaikki on open space.

Ikkunoista haluaisin katsella järveä, metsää, kaupungin kattoja, junanrataa jne, mutta en harmaita bunkkeritaloja, rakennustyömaata tai pelkkää asfalttia ja liikehuoneistoja. Jos asuisin kaupungissa kerrostalossa, se saisi kyllä mielellään olla supermoderni luxusluukku. Sellainen, jossa voisi vaikka loikoilla  mielensä  mukaan asunnon eri puolilla olevilla tosi isoilla parvekkeilla. Jossa olisi saunassa maisemaikkuna. Makuuhuoneen ja ison vaatehuoneen lisäksi muheva olohuone, erillinen kirjastohuone ja pieni konttori. Talossa olisi uima-allas ja kuntosali. Ehkäpä ravintola, kampaaja ja kauneussalonkikin.





Outoa nykyasunnoissa on se, että kellään ei ole enää kirjahyllyä - no ehkä siksi ei ole väliäkään, että keittiökäryt leijuu ympäriinsä "open spacessa"? Asunnoissa ei ole verhotankoja, monissa ovissa suositaan sivuun siirrettäviä "ladonovia" tai jopa lasiovia. Asunnoissa on vähintään kaksi vessaa. Ja jokaisella tuntuu olevan keittiösaarekkeita. Sellaiseksi asuntomuoti on mennyt. Mitähän 40 vuoden kuluttua? Sen saatan vielä nähdä ja se kyllä kiinnostaisikin.

Luxuskerrostalojen lempparialueeni Tampereella ovat:
Luminary (sushipaikka alakerrassa, asema vieressä, suuret huoneistot isoin ikkunoin korkealla)
Ranta-Tampella (Näsijärvi vieressä, rautatie ja vanhat talot toisella puolella, isot parvekkeet)
Ratinanranta (Pyhäjärvi vieressä, rantabulevardi, viihtyisä piha, ostari vieressä)
Pyynikin Trikoo (loftasuntoja vanhassa tehtaassa järven rannassa, ulkoilumetsien vieressä)
Härmälänranta (Pyhäjärvi ja Tampereen silhuetti, ulkoilumaastot, ostari lähellä)
Niemenranta (historiallinen miljöö vieressä, Näsijärvi ja sen toisella rannalla Tampereen kansallismaisema)

Kiinnostuksella odotan myös millaiseksi Tulitikkutehtaan lähialue Santalahti muodostuu Rantatien varressa. Lempialueekseni se ei kiinnostavista taloista, radasta ja järvinäkymästä huolimatta lukeudu, sillä isoksi paisunut rantatie tunnelinsuineen ja liittymineen pilaa mielestäni paljon. Ja tokihan esim Vuoreksessa on hauskaa arkkitehtuuria myös, mutta paikka on ihan liian periferiassa, ollakseen "kaupungissa".

 

21.1.2022

Täysillä mennään kun kerran mennään

 


Olen vähän semmoinen täysillä johonkin heittäytyjä. Tällä hetkellä olen vimmaisesti pureutunut DNA-sukututkimukseen. Sanonpa vain, että poliisivoimat menettävät minussa loistavan Miss Marplen! Sen verran intensiivisesti päässä surraa ratas, joka ei jätä yölläkään rauhaan. Jos seinä nousee pystyyn, tutkailen asiaa niin kauan joka puolelta, että keksin sopivan porsaanreiän, jolla voin ohittaa esteet. Ja varalla on tietysti aina Plan B. Ja vielä näidenkin lisäksi takataskussa on jotakin, jota tarkastelen, jos ensimmäiset teoriani valuvat hanhen selästä. Vahvuutena minulla on hurja kokemusmäärä, omat arkistot, käsitys siitä mitä (ja mistä) tietoa ylipäätään voi etisiä ja näiden lisäksi aika hyvä verkosto!

Nuo kun yhdistää aasin itsepäisyyteen ja siihen, että minulla ei juuri nyt muuta olekaan kuin aikaa pureutua tämänhetkiseen aiheeseen, niin ihme on jos ei tuloksia tulisi. Olen singahtanut nollatilanteesta suunnilleen parissa kuukaudessa keskelle sellaista tietomäärää, että syystäkin voin olla ylpeä!





 

20.1.2022

Ylistys pöytäliinoille!

 

Minusta tuntuu, että nyt on juuri se aika, kun viimeisetkin joulutekstiilit pitää pyyhkäistä pois ja ryhtyä katselemaan kaapista jotakin ihanan raikasta ja keväistä pellavaa! Joku vanha damastiliina joko valkoisena tai pastellisävyisenä ruokapöydälle. Jotakin vaaleaa ja suloista sivupöydille. Joku vanhan ajan kiiltävä sillainen hapsuliina tai ruudullinen puuvillaliina konttorin kahvipöydälle. Ja osa pikkutasoista jätetään raikkaasti ilman liinaa, toisin kuin jouluna!








Tämä voi kuulostaa hirmuisen hitaalta toiminnalta, kun lähes koko muu Suomi on jo viimeistään loppiaisena luopunut joulusta, mutta meille jouluihmisille kaikki on toisin. En tiedä olenko ikinä luopunut joulusta näin aikaisin. Se joulusta luopumisen helppous tulee nyt sisältä päin. Kun kaikki joululiinat alkoivat näyttää tunkkaisilta ja joulukuusikin on vain tiellä. Silmät kaipaavat jotain keveää ja valoisan vaaleaa. Tuntuu ihanalta mennä penkomaan liinapinoja; damasteja, painokankaita, ruutua ja raitaa, sileää ja yksiväristä, kirjottua ja pitsein reunustettua. Vanhaa, vielä vanhempaa ja ikivanhaa. Perittyä, saatua, ostettua, dyykattua. Rakastaako kukaan muu enää nykyään liinoja?


19.1.2022

Korutorso



Roudasin joskus jostain kotiimme sovitusnuken, joka muuten hauskana sattumana on aika saman kokoinen minun itseni kanssa. Voisin siis käyttää sitä ompeluun, ja ehkä vielä käytänkin, sepä jää nähtäväksi. Toistaiseksi se kuitenkin on puettu vanhaan alushameeseen ja liiviin, sekä koruröykkiöön. Vuosikymmenten mittaan olen haalinut melkoisen määrän koruja ja tehnyt niitä myös itse ja ongelmana oli, etten löytänyt niitä käyttöön, kun sulloin ne aina johonkin laatikoihin. Nyt eniten käyttämäni riipukset on korutorson kaulassa ja voin poimia siitä kulloiseenkin hetkeen sopivan korun. Ei haittaa silmää myöskään tuollainen töröttäjä.




 

18.1.2022

Muraaleja saisi olla enemmän!



Pidän todella paljon upeista muraaleista, joita on alkanut ilmestyä Suomalaistenkin rakennusten seiniin viime vuosina. Isot taidokkaat maalaukset virkistävät tylsää betonipintaa! Mutta tageista en tykkää. Siis niistä luvattomasti aitoihin ja seiniin roiskituista kirjaimista ja mistä lie. Nekin kai voi olla taidokkaita, mutta minä en anna niille juurikaan pisteitä.

Alla muutamia tosi kiinnostavia maalauksia Tampereen Lielahdesta, vanhan tehdasalueen seiniltä.








 

16.1.2022

Kukin tavallaan kulttuurista



Nyt on kulunut jo hirveen pitkä aika siitä, kun viimeksi olen käynyt museossa! Joskus kaipaan sitä maailmaa ja tiedän, että nautin eniten museoista jossain kaukana kotoa. Tutut museot on koluttu jo niin moneen kertaan, että ähky on tullut jo ajat sitten. Sitä paitsi jossakin muualla ote näyttelynrakentamiseen ja visiot siitä miten asioita voisi esittää ja myös se mitä oikein voisi esittää, tuntuvat monesti hyvin raikkailta ja kiinnostavilta. Myönnän olevani aika kriittinen katsoja.

Vaadin siis museolta paljon, mutta vaadin myös itseltäni ja kanssakatsojilta ehdottomuutta. En tiedä miten päin olisin jos näen jonkun hiplaavan museoesineitä. Joskus olen huomauttanut asiasta, mutta yleensä koetan vain keskittyä olemaan räjähtämättä kappaleiksi. Siksi en voi sietää sitä suuntausta, että museoissa saa kosketella esineitä nykyään. Siis ei tietysti kaikkia, mutta niitä vähempiarvoisia esineitä. Jos minä päättäisin, en sallisi sitäkään. 

Olen katsellut joskus mikroskoopilla miltä tekstiilissä näyttää ruoste, tahra, ryppy, reikä, kuluma, tai joku muu vaurio. Uskokaa pois, se hiplaaminen aiheuttaa myös aina vaurion. Ja sitäpaitsi; en hiplaisi esinettä, josta en ole varma mitä se sisältää. Vanhassa esineessä/tekstiilissä voi olla ties mistä peräisin olevaa likaa. Niissä voi olla radioaktiivisuutta. Niissä voi olla syöpää aiheuttavia väriaineita. Niissä voi olla jopa taudinaiheuttajia. Kannattaa siis vaan katsoa!













Minä nautin museoissa yksinäisyydestä ja toisaalta pahinta on meluava koululuokka! Nautin hiljaisuudesta tai ainakin siitä, että kukaan ei höpise vieressä. Nautin aikojen havinasta. Nautin fiiliksistä ja mielikuvista. Nautin ahaa-elämyksistä. Nautin helppoudesta; en jaksa tavata 20 pienipränttistä tekstiplanssia saadakseni selville jotain kommunismista. Mieluummin katson Leninin muotoista saippuaa ja siirryn siitä ihmettelemään hajustettua neuvostovessapaperia. Nautin selkeydestä; pöydällä on kuppi ja sen vieressä ehkä pieni infolappu, jossa sanotaan kupin valmistanut tehdas ja kupin ikä. Infon ei tarvitse alkaa aatamista ja eevasta. Katson museoita siis aika tavalla myös keräilijänäkökulmasta ja laiskana, elämyshakuisena!

Museoihin pätee mielestäni sama mikä teattereihinkin; suuri ammattiteatteri voi näyttää upeutta ja suurta glamouria, mutta se tarvitsee myös suuresti rahaa. Sen vuoksi näytösvalinnat tehdään pomminvarmoiksi kassamagneeteiksi. Joskus tai rehellisesti sanottuna lähes koskaan, se ei vaan huvita. Menisin tuhat kertaa mieluummin Huoneteatteri Jurkkaan katsomaan Emmiä kahden metrin päästä muutaman muun kanssa, kuin kansallisteatterin isolta lavalta operettia joka pursuaa bling blingiä ja huippusuosiota.

Mutta kulttuurista on varmasti niin monta mielipidettä, kuin on kokijaakin ja nyt korona-aikana on aikaa mietiskellä sitä myös teoreettisesti. Kulttuurinnälkä on kyllä kasvanut minullakin tämän poikkeusaja myötä, sillä hyvin varovaisena en ole haahuillut missään.
 

15.1.2022

Zadam! Kevät...



Tämä valon lisääntyminen on ihan hurjaa! Viherkasvit tuntuvat oikein kylpevän valossa ja pieniä lehtinuppuja on jo ilmestynyt esim joulutähtiin ja jouluruusuun. Vielä ei ole se aika, että voisi kerätä kuvan mukaisia kimppuja omasta tarhasta, mutta ei siihen niin tolkuttoman kauankaan ole!

Kasvatan tämänvuotisia joulukukkia tarhaan istutettaviksi; muutama hyacintti ja pari jouluruusua muuttaa ulos, kunhan sää sallii. Joulutähdet saavat elellä sisällä. Katsotaan miten uudet lohenpunainen ja vaaleanpuna-valkoinen pärjäävät! Viime keväänä sain vanhan punaisen kukkimaan kauan ja valtoimenaan.

Tänään voisin ostaa kaupasta kukkamultaa ja ryhtyä ensi viikolla kylvöhommiin. Minulla on niitä eksoottisia siemeniä aika paljon ja niiden aika on NYT. Tomaatit ja muut hyötykasvit ehkä ensi kuusta lähtien. Kukkamultien vaihtokin alkaa olla kohta käsillä.






 

14.1.2022

Kevään tuntua




Tänään ensimmäistä kertaa tuntui kuin valo olisi keväinen! Vaikka aurinko ei paistakaan, niin jotenkin on raikas ja valoisa sää, joka ulottuu sisälle saakka. Sellainen, joka pistää haaveilemaan ja tekemään kaikenlaisia päätöksiä. Tekee mieli vaihtaa joululiinat keväisiin. Ja olen päättänyt, että kun seuraavan kerran menen kauppaan, ostan pitkästä aikaa kukkakimpun maljakkoon!

Olen katsastanut toissakesänä tilaamiani Do It Yourself-kosmetiikka-ainesosiani. Semmoisia kuin aloevoi, kaakaovoi, mangovoi, monoiöljy, porkkanaöljy, vadelmansiemenöljy, ym ym. Selasin reseptejä ja päätin, että tässä kuussa teen niistä jotain. Voiteita ja huulirasvoja siis lähinnä.





Olen myös tehnyt yhteenvetoa viime vuoden vaateostoistani. Ostin 30 vaatetta (sisältää kotimaisen vintagekankaasta teetetyn talvitakin ja kotimaiset talvikengät, mutta ei sisällä alusvaatteita, eikä naamiaisiin hankittuja keskiaikavaatteita), joka itse asiassa yllätti, sillä luku tuntuu isolta! Etenkin, kun tiedän, että aiempina vuosina olen ostellut holtittomasti vaatteita aina kun päähän on pälkähtänyt, eli luku on ollut vielä isompi!! 

Nyt kun minulla on tänä vuonna vain kolmena kuukautena lupa ostaa vaatteita, luulen, että luku tulee pienenemään aika lailla. Mutta toki tasapainon vuoksi olen viime vuonna tehnyt aika paljon poistojakin. Poistin seitsemän tai kahdeksan takkia, ainakin saman verran kenkiä ja muutaman huivin. Sekä romanihameen. Se painoi noin 10 kiloa ja vei kaapissa aivan käsittämättömästi tilaa! Se oli minulla 10 vuotta ja pidin siitä todella. Mutta enhän minä voi sitä missään oikein käyttääkään. Kymmenet röijyt lahjoitin jo muutama vuosi sitten teattereihin. Tämmöistä on keräilijän elämä; ensin haalitaan ja sitten poistetaan...

 

13.1.2022

Mä oon...




Koska tuo "Mä en oo koskaan..."-peli oli niin hauska, niin käännetäänpäs se nyt toisin päin! Tehdään peli "Mä oon..."! Käsi sydämelle - aloitetaan!

1) Mä oon pidellyt käsissäni kuolleen ihmisen kalloa. (Aika montaakin oikeastaan.)
2) Mä oon pidellyt käsissäni radioaktiivista esinettä. (Ja kyllä, se edelleen säteili!)
3) Mä oon pidellyt käsissäni satavuotiasta tuberkuloosinäytettä. (En tiedä oliko siinä enää eloa.)
4) Mä oon innostunu valtavasti kun töissä on löytynyt paskaa! (No se oli kylläkin vähintään satoja vuosia vanhaa... ja siitä voi saada irti vaikka mitä tutkimustuloksia!)





5) Mä oon syönyt jäniksen munuaisia ja sydäntä. (Nammm!!)
6) Mä oon syöny sian kärsää, häntää, korvia ja sorkkia. (Keitettynä. Hyvää!)
7) Mä oon käyttäny mustaa huulipunaa, ja valkosta. (Teinipunkajat...)
8) Mä oon käyny Venäjällä savusaunassa. (Ihana tunnelma, mummon sauna!)
9) Mä oon kyntäny peltoa höyrykoneavusteisellä auralla Englannissa. (Jännitti!)

 

12.1.2022

Ruusuja sinulle!



Ruusu sinulle lukija!

Olen huomannut blogimaailman vaimenevan kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta. Siksipä ajattelin ojentaa teille kaikille kanssabloggaajille, sekä lukijoille suuren ruusun! Hiljaisempi blogimaailma johtuu tietysti muun somen kaappauksista. Instagram, face, mitä näitä onkaan. Minä rakastan blogimaailmaa, koska täällä voit vaikuttaa itse julkaisusi visuaalisuuteen. Täällä voit rakentaa aika vapaasti ulkonäön blogillesi, eikä joku hullu päivitetty somealusta sotke kaikkea työtä sekunnissa. Täällä kaikki on hidastempoisempaa ja ehkäpä syvällisempääkin. Ei kytätä tykkäyksiä ja ladata uutta kuvaa monta kertaa päivässä. Täällä saa jotenkin hengittää vapaammin! Täällä myös koen olevani henkilökohtaisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Ei ole vain peukkuja tai irrallisia lauseita joltain jostain. Saattaa olla jopa ihmisiä, joiden kanssa on tullut kommentoitua puolin ja toisin vaikka 10 vuotta!

Kiitos teille kanssabloggaajat, jotka yhä tuottatte julkaisuja, olivatpa ne sitten kuvia tai tekstiä tai molempia. Ei haittaa, vaikka julkaisutahti vaihtelee tai on hidastempoisempi. Kiitos myös kaikille lukijoille, jotka olette kurkistelleet mitä tänne blogimaailmaan milloinkin kuuluu! Aivan erityisen iso kiitos kommentoijille. Olette tärkeitä!

KIITOS!




 

11.1.2022

Mä en oo koskaan...




Oletteko koskaan pelanneet sellaista "mä en oo koskaan..."-peliä? Siinä pitää keksiä mahdollisimman tavallisia asioita, joita muut olis tehneet, mutta itse ei. Siitä saa pisteen jos joku muu on tehnyt niin ja tuplapisteet, jos kaikki on tehneet. Kannattaa tietysti ottaa huomioon peliseura, jotta osaa suhteuttaa sanomansa vaikkapa ikäpolviin.

No, aloitetaan!
1) Mä en oo koskaan kokeillu huumeita. (Teininä oli ehkä hilikulla etten olis kokeillu, jos joku olis tarjonnu. Onneks ei! Olen hyvin huumevastainen nykyään.)
2) Mä en oo koskaan ottanu tatuointia. (Kauniita on kyllä olemassa...)
3) Mä en oo koskaan laulanu karaokea. (Enkä laula!!)



4) Mä en oo koskaan matkustanut Euroopan ulkopuolelle. (Haluaisin kyllä...)
5) Mä en oo koskaan ajanu autoa. (Jos sitä ei lasketa, että pidin isän töissä kuorma-autonratista kiinni 5-vuotiaana.)
6) Mä en oo koskaan tehny täysmeikkiä (Siis värivoiteineen kaikkineen... mitä siihen nyt kuuluukin; kaikki!).



7) Mä en oo koskaan tanssinu discossa. (Enemmän hengaillu punkkeikoilla.)
8) Mä en oo koskaan käyny Alkossa alle 30-vuotiaana. (Olin absolutisti koska olin YH.)
9) Mä en oo koskaan käyny solariumissa. (Se oli niin juppia mun mielestä sillon.)



10) Mä en oo koskaan ollu pikkujouluissa. (Parin kaverin miittiä ei lasketa. Lasketaan isommat järjestetyt pikkujoulut; esim työpaikan.)
11) Mä en oo koskaan ollu polttareissa. (Voisin mennä, jos olis vaan joku savusauna tyttöporukassa tms.)
12) Mä en oo koskaan kävelly piikkikorkokengillä. (Enemmän maihareilla.)

Mitä SÄ et oo tehny koskaan?