Mietin eilen Pariisia, kaupunkia johon olen jo vuosia halunnut päästä käymään. Oikeastaan olen miettinyt muitakin paikkoja, jotka on olleet "listallani". Olen päätynyt lopulta siihen, että mitään kaukomaita en mahdollisesti haluakaan koluta enää. Japani riittää kirjoissa, Kiina kuvateoksissa, Afrikka mielikuvissa, USA ja Kanada televisiossa. Vaikkakin "ameriikansukulaisia" olisi kyllä ihana tavata!
Kaukaisin paikka, joka yhä könöttää listallani, on Brittein saaret kaikkine kolkkineen. Ja toisaalla Saksan keskiaikakaupungit. Muuten lähimaat kiehtovat enemmän kuin ennen. Eesti edelleen, vaikka olemme kolunneet läpi lähes joka kolkan siellä. Ruotsi kaupunkiensa ja maaseutunsa vuoksi. Ne vanhat pohjalaistalojen esikuvat. Tai Tukholman vanha kaupunki. (Kuvissa alla.) Vanhat ruukit, joista esi-isät ovat lähtöisin.
Tai Venäjä; sen karjala, joka on kuin astuisi 1930-luvun Suomifilmiin ja loistelias Pietari ja tietysti meidän oma rakas Viipurimme, jossa isoäitini on syntynyt. Miksei vielä Norjakin upeine vuoristoineen. Mutta se haaveiden muutos, joka on näidenkin maiden kohdalla tapahtunut on, että en ole niin kovin kiinnostunut kuuluisista nähtävyyksistä. En voisi kuvitellakaan jonottavani Eiffeltorniin tuntikausia! Luulen että se tuntuisi iäisyydeltä ja olisi kuin elämän ohi valumista. En halua nähdä niitä samoja paikkoja, joihin koko maailma jonottaa. Inhoan massoja ja jonoja ja tungoksia yhä enemmän ja enemmän.
No mutta mitä sitten haluaisin kokea? Missä käydä? Mitä nähdä? Yksi hassu suosikkikohde missä tahansa kotipiirin ulkopuolella on tietysti ruokakaupat! Toisella puolella Suomea voi tuntea olevansa melkein ulkomailla, kun ruokakauppa on niin erilainen! Tykkään hengailla ruokakaupoissa ulkomaillakin. Katselen niissä esimerkiksi kahveja, teetarjontaa, makeisia, mausteita, juomia, kortteja, lehtiä ja vaikkapa hansikkaita, jos sellaisia on myynnissä.
Haluan myös katsella paikallisia ihmisiä. Istua vaikka tavis-kulmabaarissa, nähdäkseni paikallisia, vaikka kotona en juuri ikinä hengaa baareissa. Haluan katsella paikallista käsityötä ja pieniä puoteja. Haluan katsella takakujia ja oikeastaan mitä tahansa, missä ei ole hengenahdistukseen saakka turistilaumoja. Haluan valokuvata ja vain oleilla. Katsella ihmisten pihoja, sisustuksia sen verran kuin kadulle ohimennen näkyy. Käydä kirppiksillä, antiikkikaupoissa, divareissa. Melko lailla samaa kuin kotimaassakin siis.
Eipä sillä, etten haluaisi nähdä kuuluisia tauluja Louvressa. Tai jotain vastaavaa jossain muualla. Mutta voiko niissä olla sellainen hetki, että siellä pystyisi kiertelemään yksin? Tuskinpa vain! Neuschwansteinin linnan pihalla se onnistui, varmaan vahingossa, kun joku oli vielä töissä ja portti auki, mutta museo muuten kiinni. Sepä olikin yksi huikeimmista "turistikokemuksistani" ulkomailla. Haavemaailma on siis tavallaan pienentynyt, tiivistynyt, mutta ei latistunut. Elämykset ovat silti isoja! Nautin katselemisesta, valokuvaamisesta ja haaveilusta sielläkin.
