Muutoskuvat lapsuudenkodista

Tässä vielä muutamia muutoskuvia lapsuudenkotini viime vuosilta. Vanhempamme kuolivat kuusi vuotta sitten. Aloimme sisareni kanssa läpikäydä vanhempiemme jäämistöä ja siihen meni vuosia. Muutama juttu odottelee edelleen komeron perukoilla päätöksentekoa, mutta pääasiassa kaikki on nyt jees. Osa tavarasta meni kirppismyyntiin, osa roskalavaryhmään, osa kierrätykseen, osa roskiin, osa Vironkeräykseen, osa sukulaisille ja osa jaettiin jälkeläisten kesken ja osa jäi taloon. Urakka on mieletön ja parasta on, jos on aikaa käydä kaikki läpi ihan rauhassa makustellen.

Muutoskuvien "ennen"-versiot on otettu tästä läpikäyntivaiheesta, kun talo oli vielä täynnä vanhaa tavaraa, ja kun remontti oli jo osittain alkanut. Purkuvaiheessa kiittelimme mielessämme isää, joka oli teettänyt 40 vuotta sitten remontit kunnolla. Parketit esimerkiksi oli laitettu seinästä seinään (ainoastaan rakenteelliset vanhat komerot poislukien), eikä vain keskilattian osuudelle, kuten täällä minun ja mieheni kodissa on tapahtunut. (Voi hyvä luoja sentään miten senkin voi tehdä monella tavalla!!) Ällistelimme myös yllättävän monia tapettikerroksia, joita esim keittiöstä löytyi; käytännössä siis useita talon ensimmäisen 12 vuoden ajalta.

Olen aina pitänyt hurjasti kotimme huonejaosta, vanhoista kattomateriaaleista, parkettilattioista (joita edelsi kamareissa kauheat vihreät kokolattiamatot), alkuperäisistä kunnollisista ikkunoista ja ovista puitteineen, komeroista ja niiden ovista kuten myös huoneiden sisäovista, komeroiden Leea-salvoista ja kaapistojen lankavetimistä. Näitä pyrimme säilyttämään tässäkin remontissa.

Se mistä en ole pitänyt, on ankean vihreä keittiö silloin varhaislapsuudessa (väri näkyy tuossa ensimmäisessä keittiökuvassa), lastulevykaapistoista, jotka tulivat keittiöön 80-luvulla, seinien paneeleista eteisessä ja keittiössä, siitä ylitsetursuavasta lakatun puun värimaailmasta! Niistä en pitänyt koskaan, en edes lapsena. Kaikkialla leijuvaa ruskeaa värimaailmaa inhosin ihan kaikessa tosi kauan. Nyt ne on kaikki poissa ja alakerran ilme keveni huomattavasti.

 

Tunnelmakuvia lapsuudenkodista rempan jälkeen

 

Lapsuudenkotini, 50-luvun rintamamiestalon, alakerran remppa alkaa olla valmis. Vähän vanhaa, vähän uutta, vähän perittyä, vähän tuunattua. Tunkkainen 80-luvun lookki on tiessään ja talo on astunut uuteen aikaan. Kaikkien huoneiden lattiat, katot, ovet ja ikkunat on ennallaan, mutta seinissä on uudet tapetit tai maalit. Eniten muutosta on keittiössä, jossa kuitenkin edelleen on säilytetty alkuperäiset komeroiden ovet. Huonejakoon ei ole kajottu. Huonekaluista vanhimmat on perittyjä 1950-luvun huonekaluja. Tapetit ja tekstiilit myötäilevät vanhaa. Esineistössä on paljon eri aikakausia, talon historian koko kirjo. Valkoista helvettiä on mukavasti vältelty ja talossa on elämisen fiilis. 

Äiti ja isäkin olisivat tykänneet ratkaisuista, joissa vanhaa on mahdollisimman paljon säilytetty, vain joissakin kohtaa hiukan nykyaikaan päivittäen muokattu. Esimerkiksi olohuoneen lattialla seisova tumma kirjahylly oli ennen isän palkintokaappi, seinään kiinnitettynä. Isä teetti sen olohuoneeseen 40 vuotta sitten. Alahyllyn tausta oli peiliä ja siinä oli messinkinuppiset lasiovet. Peilit ja ovet poistettiin ja alle teetettiin puiset jalat. Näin kaappi jatkaa käytännöllistä elämää seuraavankin sukupolven käytössä.

Harmaata, valkoisia sävyjä, vaaleanpunaista

Jostain syystä pidän nykyään harmaasta ja vaaleanpunaisesta. Ja niiden eri sävyistä. Valkoisen pitää olla sävytettyä ja sitä ei missään nimessä saa olla liikaa! Kammoan yli kaiken sitä 2000-luvun buumia, jota sanon ”valkoiseksi helvetiksi”, tiedättehän, kun kaikki pinnat on valkoisia. Kun ei oikein tiedä onko tullut Kelan aulaan vai jonkun kotiin... Tekstiilit olen näköjään jo vuosia valinnut tänne tuon harmaan ja vaaleanpunaisen värimaailman mukaan. Tänään syynäsin oikein tarkasti talon vanhoja, mahdollisimman alkuperäisiä maalipintoja; joita löytyi esim kynnyksistä tai kynnysten reunalistoista. Niiden mukaan taidetaan jatkaa maalausta lähitulevaisuudessa.