Lapset lasisuunnittelijoina ja muuta Nuutajärveä

 

Jokunen viikko sitten kävimme Nuutajärvellä kurkkimassa vähän lasikylän uusia tuulia. Tämä on myös sellainen kohde, jossa haluaisin notkua joka kesä ihan pitkän kaavan kautta. Tällä kertaa erityisesti ilahdutti lasten suunnittelemista luonnoksista toteutetut lasityöt! (Kuvat niistä alimpana.)

Muutos.art-taidetalo 2024, osa 7

 

Kapinaa Elokapinaa vastaan

 

Täällä etelää kohti ajellessa kiroan sitä kaikkea typerää, lapsellista ja älytöntä vouhotusta, joka etelässä aika ajoin leimahtaa valloilleen. Varsinaisesti kuppi meni nurin, kun luin tästä Elokapinan ja ruotsalaisen Återställ Våtmarkerin pelleilystä Eduskuntatalon pylväikössä. Mitä sillä nyt sitten saavutettiin? Pelastuiko joku suo? Tuliko massoittain kannattajia asialle? Tuli varmaan ainakin sellainen olo, että nyt voi paukutella henkseleitä, kun on muka ’jotain saatu aikaan’. Että sillä viisiin. Päähäntaputus, läp läp. Miten urheaa!! Miettikää miten paljon tämä auttoi maailman tilaa eteenpäin! Siellä isossa maailmassa, Ruotsissa, ne urheat ÅV:n pikku possut osaavat jopa istua ihan moottoritiellä, kun mieltä painaa joku kimurantti asia. Täällä osataan vasta istua Mannerheimintiellä… 

Tykkään luonnosta ja tykkään vanhoista rakennuksista. Ja sitten kun joku penaalin alleviivaustussi saa pehmeään päähänsä, että vandalisoidaan jotain vanhaa arvorakennusta, kun joku luontokohde pitää tuoda uutisoinnin keskiöön, niin mulla alkaa vanne kiristää kalloa! Arvostan älykkyyttä ja fiksuja innovaatioita, kuten viime vuosien yrityksiä kerätä merten muoviroskaa koneellisesti. Nostan hattua niille älyköille, jotka kouluttautuvat ja saavat aikaan konkreettisia asioita. Arvostan tutkimustyötä (lukuunottamatta jotain humpuukitutkimuksia, jotka lähinnä tuntuvat olleen ajantappamistyökaluja), arvostan keksintöjä, arvostan kaikkea sitä maalaisjärkeen käypää rehellistä yrittämistä ja yhteen hiileen puhaltamista, joka vie oikeasti meitä eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta. Siksi en näe mitään järkeä tässä Elokapinan lapsellisessa tempoilussa. Kun kulta pienet, ei se mene niin, että ’tehdään jotain oikein hurjaa, kyllä ne ihmiset sitten herää ja tajuaa!’ Se on silkkaa ajan haaskausta, vihan lietsontaa, poliisien resurssien tuhlausta ja hölmöä luulottelua. Jonka veronmaksaja vielä maksaa!

Torstaina 26.9. (vain päivä sen jälkeen kun Eduskuntataloa töhrittiin) on tehty kansalaisaloite ”Elokapina määrättävä lakkautettavaksi”, jota voi käydä kannattamassa täällä, kansalaisaloite-sivustolla. Sinne vaaditaan vahva tunnistautuminen jos aikoo antaa äänensä, mutta siellä voi myös selata monia eri aloitteita tai vaikka luoda oman, mikäli niin haluaa. Kun aloite saa 50 000 kannatusilmoitusta, se etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Aikaa äänien keruulle annetaan puoli vuotta. Tämä kyseinen Elokapina-aloite on perusteltu fiksusti; sen mukaan Elokapinan kansalaistottelemattomuus on mennyt viime aikoina todella pahasti yli, sen mukaan yhteiskunta ei voi hyväksyä rikollista toimintaa ja katsoa asioita sormien läpi ’ilmastohätätilan’ vuoksi. Sen mukaan Elokapina kuormittaa viranomaisten vähäisiä resursseja laittomalla toiminnallaan jne jne. Kannattaa käydä vilkaisemassa tuolta sivustolta kaikki muutkin perustelut. Minä olen samaa mieltä aloitteen tekijöitten kanssa ja allekirjoitan tämän. Sanon kaikille vastaavanlaisille porukoille, että tehkää tekoja pelleilyn sijaan! Kouluttautukaa, tehkää keksintöjä, kerätkää rahaa, mutta lopettakaa tuo myötähäpeää ja ärtymystä aiheuttava töpeksiminen! Perustakaa vaikka yhdistys, joka kulkee puhumassa yläkoululaisille niistä konkreettisista koulutusmahdollisuuksista, joilla voi auttaa ja muuttaa luontoon liittyviä asioita!

Kun allekirjoitin aloitteen perjantai-iltana klo 19.41, oli kannatusilmoituksia yhteensä 52 612. Tämä tarkoittaa jo automaattisesti eduskunnan käsittelyä, eli ei tarvita puolen vuoden aikaa nimien keruuseen! Lukema tuli täyteen vuorokaudessa. Jäin hetkeksi seurailemaan lukeman kehitystä ja tuntia myöhemmin (klo 20.41) lukema oli jo 59 221 ja kahta tuntia myöhemmin (klo 21.41) lukema kipusi edelleen, ollen 64 106! Keskimäärin 96 ääntä minuutissa siis. Näyttäisi siltä, että jollain muullakin kiristää vanne päätä tämän sirkusporukan takia. Enkä kyllä yhtään ihmettele! Minusta tuollainen aloitemahdollisuus on hyvää demokratiaa. Ei tarvitse odotella vaaleja ja toivoa, että asia muuttuu, vaan voi heti tempasta asiansa kuuluville ja jos laajasti ollaan samanmielisiä, voi saada muutoksen aikaan melko hyvää tahtia. Great!

Henkilökohtaisesti ihmettelen yhtä asiaa. Kun Ruotsin kansalainen (useampi jopa) on hyökännyt Suomen valtioita vastaan törkeän vahingonteon merkeissä, missä viipyy Ruotsin virallinen pahoittelu tai ylipäätään kommentti asiaan? En ole varma mikä maiden välillä on tapana, mutta jotenkin odottaisin edes jotain virallista kommenttia. Muutenhan me täällä ajatellaan, että hierooko ne käsiään yhteen ja hymyilee vinosti vahingoniloa pullollaan. Asia on kyllä noussut naapurimaassa ykkösuutiseksi, mutta miksi siellä vaietaan? Täällä on pahastuttu ja koetaan, että asia meni överiksi. No? Aikooko ne ollenkaan kommentoida? Kansalaisaloitteen on allekirjoittanut nyt aamulla yli 75 000 henkilöä. Me odotamme.

Finlayson art area 2024, 2/3

 

Himmelblaussa pääsi kurkkaamaan miten grafiikkaa tehdään. Tosi mielenkiintoista! Ja Himmelblaun kauppa oli toinen hieno kokemus. Sen jälkeen pop up -näyttelytilat jatkuivat tehdassaleissa jälleen.

Norjan kauneimmalla rannalla

 

Ja kyllä se vaikuttava olikin! Voin kuvitella miten hienoa täällä on katsella talvista tähtitaivasta ja revontulia! Ja rantahan on alati muuttuva ja siksikin hyvin kiinnostava.

Meren kasvit on hassuja ja kiehtovia. Mietin, että voisikohan näitä levälajeja syödä.

Tuolla kaukaisuudessa oikealla häämöttää Vardö ja Vadsö.

Jos asuisin tässä vieressä, tekisin varmaan jotain hölmöjä tilataideteoksia näistä rihmoista ja levistä.

Ja yhtäkkiä vain muutamassa kivessä näkyy pieniä simpukoita… tai jotain.

Ja kiehtovia hiekan monenlaisia värisävyjä.

Merisiilit! Mikä ihana violetti väri ja hassu pikkusammal joidenkin pinnassa.

Lapsena keräsin näitä jäämeren rannasta, mutta silloin ne olivat vain valkoisia onttoja kuoria.

Nämä pikkuruiset olivat kuitenkin painavia, eivät onttoja. Piikittömiä kuitenkin.

Hauskoja kaaria ja väriviiruja oli rannalla paljon.

Kallioiden viirut komppaa myös veden viiruja taustalla.

Löysin myös pikkuriikkisen meritähden!

Ja jonkun minkä lie simpun! Joka ei reagoinut, vaikka yritin töniä sitä kohti vettä.

Ja tässä lienee levän varsi ja juurimöykky tai sitten ei.

Rannalla oli myös kuin pakasta vedetty kenkä. Olisin voinut ottaa käyttöön, jos niitä olisi löytynyt kaksi.

Ja sitten tietysti sain sätkyn sen kaiken muovin takia! Keräsin nämä suht pieneltä alueelta vartissa. Nämä ei siis ole turistien heittämää roskaa, vaan meren tuomaa.

Idän varjossa

 

Pykeijasta ajelimme vesisateessa Kirkkoniemeen, jossa ei alustavista suunnitelmista (että oltais siellä yötä) huolimatta juuri viittitty keikkua, koska vettä satoi ja satoi ja satoi. Kävin yhessä marketissa ja käsityömyymälässä, mutta edes valokuvia en innostunut ottamaan. Siinä me sitten lennossa päätettiin ajella eteenpäin, eli itään. Mentiin niin kauas, että tienviitassa luki ’Murmansk’ ja tulli, joten ennen tullia käännyttiin pohjoiseen ja ajettiin niin kauas pohjoseen kuin tietä piisaa. Päädyttiin Norjan ja Venäjän yhteisen rajan pohjoisimpaan kolkkaan ennen jäämerta, joka toki oli ollut ajatuksissa yhtenä määränpäänä jo matkaan lähtiessä, nyt vain saavuttiin sinne suunniteltua aiemmin. Siellä on Grense Jakobselv, Kong Oskar II’s kapell ja Storsanden. Kun asuntoauto kääntyi viimeiselle parkkipaikalle, spontaani ’WAU!!’ kuului autossa! Siinä se jäämeri pauhasi majesteetillisena koko yön ja vielä aamullakin, kun lähdimme poispäin. Näimme jotain mustia merilintuja, jotka keikkui laineilla kaikessa rauhassa, vaikka laineet oli isoja pauhuja. Näimme myös paljon hylkeitä ja luulen, että meren ja kallion rajamailla yläilmoissa lenteli merikotka.

Juttelin myös paikallisen naisen kanssa (jonka äiti on muuten Kemistä kotoisin) ja kysyin, että pelottaako heitä täällä rajan vieressä - kun tuossa tien vieressä on pieni joki, jonka toiselle puolelle ei kannata mennä haahustelemaan ja vartiotorneja tönöttää siellä täällä. (Hassua on, ettei näillä ole mitään sileeksi raivattua rajavyöhykettä, vaan rajatolpat on tuossa joen takaisessa pöheikössä.) No, hän vastasi, että ei pelota, koska jos ne tulevat tänne, niin siinä vaiheessa ei voi enää mitään. Sitä paitsi luulen, että todennäköisimmin rajan takaa tupsahdetaan ennemmin vaikka Helsinkiin, kuin tänne jumalan selän taa, vaikeakulkuiseen lähes asumattomaan maastoon. Voi olla, että täällä suhtaudutaan saksalaisiin pahemmin kuin näihin rajan takana keekoileviin. Mutta tietysti pohjalaisena sitä on hieman vaikea sisäistää… meillä kun on vähän eri historia ja eri kokemukset.

Kävelin rannalla kuunnellen klassista musiikkia; Vivaldin neljä vuodenaikaa on aika ihanaa tässä meren äärellä, vaikka tuo suunnaton pauhu tuleekin korviin kaiken läpi - ja saa tullakin. Oli hienoa nukahtaa asuntoautoon, kun meri pauhasi pimeydessä. Luonto on niin suuri ja kaikkivoipa, mieletön upea asia! Minua tietysti täytenä maakrapuna kiehtoo käveleskellä meren rannalla ja tutkia kaikkea, jota rantaan ajautuu, jonkun yön pimeydessä kipittäneen olion jälkiä ja ihmetellä vuorovetten loputonta kulkua.

Paikallinen nainen sanoi, että tämä on Norjan kauneimmaksi rannaksi sanottu paikka. Siellä tienmutkan toisella puolella onkin pitempi hiekkaranta, joka varmasti onkin juuri sellainen. Se naapurivaltion vartiotorni vain hiukan häiritsee. Ennen kirkkokuvaa olevassa kuvassa, tuolla alempana, näkyykin vartiotorni, jos tarkkaan katsoo. Tässä Norjan puolella on sitten vastaavasti ”omien” vartiotorni. Hassua oli, että google maps meni ihan valkoiseksi, kun ajoimme tuon joen vieressä, juuri ennen perille pääsyä. Sotilaitakin näimme molempina päivinä, kun he ajoivat parkkeerauspaikkamme ohi tuonne maisemaan.

Kuulemma näissä taloissa, joita on täällä lähellä pohjoiskolkkaa, ei asuta, vaan ne ovat kesämökkikäytössä. Minä tietysti itelleni ominaiseen tapaan aloin heti haavella, että millaista olisi asua täällä kokonainen vuosi jossain mökissä. No, sauna ainakin pitäis olla ja armeija saisi toimittaa ruokatavaroita kerran kuussa. Luulen, että nauttisin täysin siemauksin! Ainut ärsyttävä tekijä olisi turistit, joita tässä pyörisi jaloissa koko ajan. Me emme näet olleet yksin täällä yöpymässä nytkään. Ehkä talvisaikaan täällä saisi olla mörököllinä ihan vaan omiin nimiinsä.

Varsinaisesti en käsitä yleistä ilmiötä nimeltä lapin hulluus. No onhan se lappi tietysti hieno ja akkuja lataava paikka, etenkin verrattuna Helsinkiin, mutta miksi jäädä lappiin, kun voi kokea jotain vielä äärettömämpää eli ajaa Norjaan. Olin vähän toisella kymmenellä, kun isä alkoi viedä perhettä aina kesälomilla Norjaan. Siitä jäi varmaan tämä fiilis, että Norja se vasta on jotain! Se on vähän sama kuin jos haluaa kokea Etelä-Pohjanmaan ja jää Parkanoon, taikka haluaa fiilistellä Helsinkiä Riihimäellä. No, onhan sekin jotain, ei millään pahalla parkanolaiset taikka riihimäkeläiset. Mutta silti, kyllä te varmaan pääsette jyvälle.

Rajavartiotorni Venäjän puolella.

Punainen rajatolppa keskellä pöheikköä.

Ja yksi yllättävimmistä asioista täällä Jäämeren lähellä oli, että yhtäkkiä metsissä alkoi olla ihan mattona saniaisia!! Ja pihlajia ja katajia kasvoi koivujen ja havupuiden seassa! Olin ihan ihmeissäni, että mikä shangrila tämä on! Että tuleeko mutkan takaa hirmuliskoja? Mutta kai se sitten on se meren lämmittävä vaikutus, Golfvirta ja mitä niitä on. Vaikka mun logiikka sanoo, että mitä pohjosemmaks menee, sen ankeempi ja raaempi se luonto on. No päätelkää kuvista, että onko.

Täältä matka kääntyy sitten takaisin etelään. Haikea on lähteä takaisin Etelä-Suomea kohti, mutta lähdettävä vain on. Seikkailua tämä silti on siihen asti, kunnes ollaan kotiportilla!