Tein pinterestin kuvakollaaseistani muutamia kuvituskuvia blogiini. Naisten kuvaryhmän oon luonu just innoituksen ja voimaa antavien kuvien takia. Ja kauneuden. Me ihanat naiset!
Tein pinterestin kuvakollaaseistani muutamia kuvituskuvia blogiini. Naisten kuvaryhmän oon luonu just innoituksen ja voimaa antavien kuvien takia. Ja kauneuden. Me ihanat naiset!
En saanut unta ennen puolta kolmea viime yönä. Murehdin, tunnustetaan! Stressasin aivan kympillä. Mietin, että mitä jos se on syöpä, olenko elossa jouluna. Onko tämä viimeinen kesä. Mitä haluan tehdä viimeiset ajat, jos tää oli nyt tässä.
En jaksa teeskennellä, että kaikki on hyvin, kun ei ole. Tai sanotaanko, että kaikki ovet on auki, hyvät ja pahat. Siksi olen vähän hiljaisempi nykyään. Mutta siis stressitaso on ollut aika mittava esim koko juhannuksen.
Samalla kun otan kiireistäni vähän omaa aikaa portailla, tikkojen ja oravien puuhia seuraillen, luen aktiivisesti uutisia ja nyt meni hiukan yli. Metsähallitus on ilmoittanut haluavansa olla sukupuolineutraaliuden kannalla, - no joo, eipä siinä - mutta miten on, meneekö se maailma ihan oikeesti paremmaksi sillä, että kaivellaan vanhoja käsitteitä ja väännetään ne uuteen kuosiin?!
Jokamiehenoikeudet opetettiin meille (varmaan kaikille edelleen) jo koulun alaluokilla. Sehän on hieno juttu! Sellasta ei ole itsestäänselvästi joka maassa. Saapi ihan vapaasti poimia marjoja ja sieniä, joita mettät tursuaa, kunhan ei haahuile kenenkään tontille. Ja onhan siinä muitakin oikeuksia, mutta se ei ole nyt ydinasia, vaan tämä käsite jokamiehenoikeudet. Se on SANA, se on historian kiemuroissa syntynyt käsite, joka ei ole koskaan tarkoittanut pahaa kenellekään. Halloota?! Ja nytte aivan yht’arvaamati siitä pitää päästä eroon, kun siellä on perkeleellinen ’mies’ ujuttautunut salakavalasti sekaan, niinkö?
Enpä muuten ole kyllä tämän asian tiimoilta kauheesti ’nais’-sanoja nähnyt poistettavan... Ja mun mielestä tätä sanojen muuttelun pelleilyä ei pitäis ollenkaan harrastaa. Taikka sitten pitää möyhätä kieli aivan kokonaan uusiksi; kuka muka syö lautaselta, eiköhän se oo porsliininen taikka muovinen tai pahvinen?! (Ennen syötiin puisilta alustoilta.) Kuka muka kirjottaa enää kynällä, kun eiköhän se ole lyijysäiliö taikka mustesäiliö? (Kynä on sama kuin sulka.) Ja kellä muka on silmälasit? Kai ne nyt melko aina on silmämuovit. (Paitti mulla on kyllä yhet silmälasit, hähää.) Ja samaa rataa joka hemmetin sana syynäten. Onko siinä mitään järkee? Tämä menee osaltaan historian kieltämiseen ja minusta kuulostaa siltä, että nyt yhtäkkiä ollaan ylimielisiä sen suhteen, että ollaan olevinaan aivan hemskatin hyviä ihmisiä, toisin kuin entisaikaan. Hyvä me… täytyykin kiillottaa tota kehää hiukka.
Tämmöinen luxuslaukku juhannuksen kunniaksi!
En tiedä, onko laukku 1920-luvulta, mutta tuon 1920-luvun mainoskuvan laukkutyyppi antaisi viitteitä siihen. Tämän laukun ostin joskus rompepäiviltä vintagemyyjän pöydästä. En vaan voinut vastustaa! Vaikka toden sanoakseni; en ole tätä kertaakaan käyttänyt, enkä varmaan käytäkään. Olen sijoittanut laukun kategoriaan ”iltalaukut”, mutta siinäkin lähinnä alaosioon ”koristeet”, ei niinkään käyttölaukut.
En todellakaan! Sanoin miehelleni tänään, että niin se vaan ikä muuttaa ihmistä; nyt sitä on ihanaa kun ei tarvii juhannuksena tavata yhtäkään ihmistä, eikä keikkua missään bileissä. Ja joo, samaan syssyyn totesin, että enpä mä nyt ikinä tosin oo viihtyny juurikaan bileissä. (Oon se syrjästäkatsoja, joka tilaisuuden tullen hiippailee vaikka notskille viettämään hiljaisuutta.)
Ollaan me kyllä aikoinaan vietetty ainakin 10 juhannusta moottoripyöräkekkereilläkin. Nyt on aina joko liian kuuma tai liian kylmä ajeluun nahkavaatteissa tai niissä motskari-toppavaatteissa. Sitä paitsi selkä väsyy ajaessa, eikä teltassa ole enää mukava nukkua, etenkään kun ympärillä jengi ördää läpi yön. Mukavuudenhalu on jotain potenssiin 10, verrattuna entisaikoihin. Mä haluun oman ergonomiatyynyn ja moottorisänkykin on ihana.
Eikä haittaa yhtään. Parhautta on leppoisuus, hyvä ruoka ja juoma ja maaseutu. Otin tänään jo tavoistani poiketen yhdet päikkärit. Lueskelin et-lehdestä juttua Ben Furmanista ja sitte alkoi vaan ihan armottomasti nukuttaa. Vene keikkui kuin kehto ja ilma oli leppoisa. Kuorsasin kuulemma tunnin pari. Kaiken lisäksi me kellutaan ankkurissa ihan mökkirannan edustalla. (Mökkikin jossain vaiheessa houkuttaa, vaikka siellä onkin hyttyshelvetti.)
Viettäkäähän oman näköstänne juhannusta siellä!
Rakastan näitä aamuhetkiä, kun aurinko alkaa hiljalleen lämmittää, kun linnut sirkuttavat iloisesti ja oravat ajavat toisiaan takaa pitkin puunrunkoja, niin että rapina käy!
Tämä iltalaukku on ollut minulla kauan. En muista mistä olen sen saanut, mutta arvelen kirppis- tai rompepäivälöydöksi. Se on mustaa tekonahkaa ja olen aina ollut viehättynyt siitä pienestä metallikoristeesta. Laukun sisällä on musta vuorikangas ja pari pientä taskua.
Olen liikkunut lakeudella nauttien joka hetkestä! Parhaita ovat kävely- ja pyörälenkit kaikessa rauhassa ihan vaan omassa seurassani. Jos jaksaisin, valvoisin viikon ja ottaisin kaiken irti aamuista, päivistä, illoista ja öistä. Mutta valitettavasti on ollut pakko vähän nukkuakin.
Tänään matkalla lapsuudenkotiin. Tällä kertaa ihan moneksi päiväksi! Sitten syksyllä tuleekin himmaus, koska aion ruveta tekemään enemmän töitä. No, kuten aina, mulla on nyt aika kiire ja kalenteri alkoi täyttyä jo hyvissä ajoin suunnitelmista. Must Do-juttuja on kasapäin. Ainakin keittiön maalaus pitäis vihdoin saada valmiiksi tai ainakin viime silausta vaille valmiiksi. Ja vaikka mitä muuta!
Tämän laukun sain työkaverin vinkin perusteella ja välityksellä kirpparilta noin 4 vuotta sitten. Olin ihan otettu, että tottakai haluan tämän! Varsinaiseen testiin tämä pääsi kuitenkin vasta juuri tekemälläni Helsingin matkalla.
Tää puhelin on julkastu kesäkuussa 2010. NOKIA C3-00, harvinainen QWERTY-malli jossa siis näppäimet on ylärivissä vasemmalta (kuten kirjoituskoneissakin monesti) järjestyksessä q-w-e-r-t-y…
Saas nähdä miten opin tätä näppäimistöä käyttämään, vaikka en paljon tekstareita enää käytäkään. Puhelin on muuten ihanan helppotajuinen ja isonäyttöinen. Vanha kullanvärinen leidimalli josta jupisen täällä, on nyt viimein menossa vanhojen puhelinten laatikkoon, (jonka kyljessä lukee ”puhelinkojeita”) koska en vaan jaksa tihrustaa sen pölysumun läpi, (voishan sen putsauttaa, mutta olen muutenkin suivaantunut siihen puhelimeen) että mitä viestissä lukee tai paljonko kello on… vaikka minähän käytän siis koko ajan myös rannekelloa. Paitsi eilen, kun sen patteri loppui. No nyt on patteri vaihdatettu ja kello käy taas.
Sain kasvihuoneen pari kuukautta sitten. Mutta kaikkihan tietää, että siitä hetkestä menee vielä aika X ennen kuin siellä mitään kasvatellaan. Ei haittaa, olen tottunut hauduttelemaan asioita perinpohjin!
Minä olen taipuvainen katselemaan maailmaa vähän mystiikan silmälasien läpi. Tai ajattelen ainakin, että kaikella on merkityksensä ja sattumaa ei ehkä olekaan?
Helsingissä meille sattui tapaus, joka sai minut haltioihini. Ja vaikka suurin osa ajattelisi, että höpön löpöä koko juttu, niin haluan kertoa sen kuitenkin.
Voivottelin nimittäin sisarelleni jokaisen kauppakeskuksen uumenissa, että ”voi kun ihana kukkakauppa, mutta ei täältä asti viitsi raahata kukkia… jospa hotellin vieressä olisi joku kauppa, niin ostaisin sitten sieltä pienen kukan meille huoneeseen!”
Yhden yön piipahdus Helsingissä on toki hirmu lyhyt, mutta olimme silti suunnitelleet käyvämme kaikki varteenotettavat metrolinjan varrella olevat kauppakeskukset läpi. Aloitimme matkan mukavasti junassa kahden hengen hytissä (kuva 1), jossa ehkä olisi pamahtanut ahtaanpaikankammo päälle, ellei oviseinä olisi ollut lasia ja tehnyt kopperoa tilavamman oloiseksi. Mutta rauhallinen se hytti oli ja varmaan käytän sitä toistekin, vaikka pieni lisämaksu siihen kuuluukin. Kerran näet istuin junassa matkalla Helsinkiin, kun vaunuun ryntäsi mies ase kädessä ja silloin päätin, että näihin ”villin linjan vaunuihin” en enää jalallani astu! Siinä me sitten jännitimme muutaman pysäkinvälin, että poliisi pääsi tilanteen tasalle ja sai miehen pois vaunusta. Ei ole mun juttu kököttää vaunussa peläten milloin minkäkin tilanteen takia. Maalla sellaseen ei ole oikein tottunut, eikä pitäisi olla kaupungissakaan!