.

.

30.6.2023

Tarvitsen voimanaisia!

 

Tein pinterestin kuvakollaaseistani muutamia kuvituskuvia blogiini. Naisten kuvaryhmän oon luonu just innoituksen ja voimaa antavien kuvien takia. Ja kauneuden. Me ihanat naiset!


Ja nyt kun olo on taas jokseenkin vakaa, voin kertoa tarkemmin, missä mennään.


Eli, aloin tossa noin kuukausi sitten huomata, että vatsassa on kova kohta. Suunnilleen kananmunan kokoinen, sijaiten noin 5cm navan alapuolella. En tiedä oikein miten sen huomasin. Aluks vaan totesin asian. Sit se alko kasvaa ja tuntui kaikkina vuorokaudenaikoina, riippumatta siitä onko suoli tyhjä vai täys (kun sekin kävi ensin mielessä, että suoleen se liittyy. No ei liity.) eli sit kun se alko olla nyrkin kokonen, eikä enää voinu olla vatsallaan, ilman että kauhee muhkura tuntuu vatsassa ja kun se alkoi painaa virtsarakkoa ja tuntua kävellessäkin, huolestuin toden teolla. Syöminenkin oli sitä, että vatsa oli aika heti ihan täynnä. No maalaisjärkikin sanoo, että nyt on jotain ylimäärästä sisuksissa ja paljon.


Toissapäivänä kävin sit Pihlajalinnan gynellä ja hän jo pelkän juttelun perusteella sanoi, että arvaakin jo mistä on kyse. Mietin, että mikäs röntgennainen hän mahtaa oikein olla! Tunnustelun, sisätutkimuksen ja ultran perusteella tuli sitten varmuus; jättimäinen myoomakohtu, sen lisäksi iso kysta, joka täynnä nestettä, sekä normi polyypit. ”Normi” siks, että ne on yleisiä ja vaarattomia. Mutta siis kohtu, jonka pitäis olla pienempi kuin pienikätisen naisen nyrkki, on mulla kahden ison nyrkin kokoinen. Ei ihme, että painaa! Sain kiirelähetteen lisätutkimuksiin TAYSiin.


Eilen kävin verikokeessa, jossa mitattiin antigeeni S -CA12-5. Olin vähän jännittynyt koko eilisen päivän. Tulokset ei edes tulleet eilen ja sain itteni jotenkin leppymään iltaa kohti ja nukuin ihan hyvin. Niin, siis välihuomautuksena se, että jos kysta on sileä ja säännönmukainen, se on ihan ok, mutta jos se on jotenkin rösöinen ja repaleinen (kuten mulla), se saattaa viitata pahanlaatuisuuteen. No minähän vajosin heti sinne syvään päätyyn ja olin hirmu huolissani jo eilen. Tuo veriarvo korreloi sen kanssa, että onko lisähuolta pahanlaatuisuudesta. Arvon pitäisi olla normaalisti 0-35, mutta jos on yli, niin se sitten huolestuttaa ja tutkitaan lisää. Korostan kuitenkin, että kumpikaan näistä ei tarkoita 100% varmaa syöpädiagnoosia, vaan pitää tutkia lisää! Mun arvo on melkein 4000. Se tarkoittaa raja-arvoista kystaa, eli se joko on tai ei ole syöpä. Jos se olisi varma syöpä, lukema olisi kymmenen tuhatta tai enemmän.


Gynekologi kysyi kauanko oireita on ollut ja sanoin, että noin kuukauden. Tarkistin vielä kotona, että olen ollut fyssarilla 5.6., jolloin makasin hoitopöydällä vatsallani, mutta en huomannut mitään kummallista. Eli sen jälkeen tämä on kehittynyt isoksi, vaikka se ”alku” on voinut sisuksissa olla jo kauemmin. Sekin vähän herättää huolta, että tämä alien on kasvanu niin nopsaa! Tänä aamuna mulle jo soitettiin TAYSista, että sulle ois parin viikon sisään lääkärin tutkimusaika. Aika nopeeta toimintaa, sanon minä. Erittäin hyvä gynekologisten syöpäsairauksien lääkäri on nyt mut napannut tutkittavaksi. Ja tästä se lähtee. Pidän teidät ajan tasalla.


Ja nyt tää, miksi kerron tämän kaiken tuoreeltaan julkisesti; jos vaan voin vaikuttaa siihen, että edes joku nainen säästää henkensä menemällä ajoissa tutkimuksiin, niin siihen haluan vaikuttaa. Älä koskaan ajattele vähättelevästi niin, (kuten minulle muutama päivä sitten sanottiin) että ”tämmöstä kaikkee nyt on vähä yhdellä sun toisella…” vaan mene tutkittavaksi ennen kuin on liian myöhäistä! Ja vaadi välillä siellä gynekologilla se ultra! Sillä ei siitä papa-kokeesta ja kohdunkaulan kurkkimisesta ole hevon helvetin hyötyä, jos ongelma on sisempänä. Kannustan sua vaatimaan tutkimuksia! Yksityisellä gynekäynti maksaa about reilut 80€ plus ultra lähemmäs 100€. Mutta jos se säästää hengen ja sulla on siihen mahis, niin tee se, mikäli julkisella puolella vastustellaan. Eipä siel haudassa ole seteleistä oikeen hyötyä.



29.6.2023

Aamukahvimietteitä


En saanut unta ennen puolta kolmea viime yönä. Murehdin, tunnustetaan! Stressasin aivan kympillä. Mietin, että mitä jos se on syöpä, olenko elossa jouluna. Onko tämä viimeinen kesä. Mitä haluan tehdä viimeiset ajat, jos tää oli nyt tässä. 


Kauhukuvitelmissani (joita tietysti kannattaa oikein ryystää mieleensä illan hetkinä!) näen itseni heräämässä heräämössä ja lääkäri tulee sanomaan, että mitään ei leikattu, sut avattiin, mutta olet täynnä syöpää, niin että me vaan sit suljettiin sut ja nyt voit sit lähtee kotiin odotteleen. Great.


Mutta sitten mietin myös sitä, että jos se ei ole syöpää ja selviän säikähdyksellä, taikka jos mahdollinen syöpä saadaan siististi poistetuksi, niin miten asennoidun elämään eri tavalla jatkossa. Ainakin teen vielä varmemmin niitä itselle rakkaita asioita. Ja vähennän tavaraa, koska en halua jättää tätä kaikkea roinaa perillisille! Ja tyytyväisenä huomasin, että viimeisen vuoden tai parin ajan olen muutenkin elänyt just tähän suuntaan.


Sit päätin, että aion löytää joka päivästä jonkun positiivisen tai kauniin tai kivan asian. Vaikka ihan pienenkin. Se alkaa nyt! Eka positiivisuus: onneks ei ole räntäsäde ja syksy, kun kriiseilen täällä. Se olis ehkä hiukan överiä.


28.6.2023

Nyt tämmönen postaus

 

En jaksa teeskennellä, että kaikki on hyvin, kun ei ole. Tai sanotaanko, että kaikki ovet on auki, hyvät ja pahat. Siksi olen vähän hiljaisempi nykyään. Mutta siis stressitaso on ollut aika mittava esim koko juhannuksen.


Juhannuksen aaton aatto-iltana sain kuulla, että läheiselle on sattunut onnettomuus ja se nosti huolikertoimen aivan huippuun. Nyt tilanne on jo menossa parempaan suuntaan, onneksi.

Tänään kävin itse lääkärissä omituisten tuntemusten takia, joita on ollut ehkä kuukauden. Eikä tosiaankaan turhaa! Tuntemukset osoittautui todellisiksi ja niihin oli kunnon syy. No, olen ihminen, joka stressaa aina kaikissa tilanteissa ehdottomasti eniten epätietoa, joten tämä päivä oli tavallaan iso helpotus. 

Huomenna menen verikokeisiin ja sitten kiireellinen leikkaus on edessä. Kerron myöhemmin lisää, koska haluan, että kukaan ei jää kotiin epäröimään olojensa kanssa, vaan menee lääkäriin! Ja haluan myös, että jos olet tosi huolissasi, niin mene yksityiselle lääkärille, ei mihinkään arvauskeskukseen!! Minä olin menossa arvauskeskukseen, mutta toissapäivänä peruin ajan ja varasin uuden yksityiseltä. Luojan kiitos!


27.6.2023

Metsähallitus, oliko nyt ihan pakko?

 

Samalla kun otan kiireistäni vähän omaa aikaa portailla, tikkojen ja oravien puuhia seuraillen, luen aktiivisesti uutisia ja nyt meni hiukan yli. Metsähallitus on ilmoittanut haluavansa olla sukupuolineutraaliuden kannalla, - no joo, eipä siinä - mutta miten on, meneekö se maailma ihan oikeesti paremmaksi sillä, että kaivellaan vanhoja käsitteitä ja väännetään ne uuteen kuosiin?!

Jokamiehenoikeudet opetettiin meille (varmaan kaikille edelleen) jo koulun alaluokilla. Sehän on hieno juttu! Sellasta ei ole itsestäänselvästi joka maassa. Saapi ihan vapaasti poimia marjoja ja sieniä, joita mettät tursuaa, kunhan ei haahuile kenenkään tontille. Ja onhan siinä muitakin oikeuksia, mutta se ei ole nyt ydinasia, vaan tämä käsite jokamiehenoikeudet. Se on SANA, se on historian kiemuroissa syntynyt käsite, joka ei ole koskaan tarkoittanut pahaa kenellekään. Halloota?! Ja nytte aivan yht’arvaamati siitä pitää päästä eroon, kun siellä on perkeleellinen ’mies’ ujuttautunut salakavalasti sekaan, niinkö?

Enpä muuten ole kyllä tämän asian tiimoilta kauheesti ’nais’-sanoja nähnyt poistettavan... Ja mun mielestä tätä sanojen muuttelun pelleilyä ei pitäis ollenkaan harrastaa. Taikka sitten pitää möyhätä kieli aivan kokonaan uusiksi; kuka muka syö lautaselta, eiköhän se oo porsliininen taikka muovinen tai pahvinen?! (Ennen syötiin puisilta alustoilta.) Kuka muka kirjottaa enää kynällä, kun eiköhän se ole lyijysäiliö taikka mustesäiliö? (Kynä on sama kuin sulka.) Ja kellä muka on silmälasit? Kai ne nyt melko aina on silmämuovit. (Paitti mulla on kyllä yhet silmälasit, hähää.) Ja samaa rataa joka hemmetin sana syynäten. Onko siinä mitään järkee? Tämä menee osaltaan historian kieltämiseen ja minusta kuulostaa siltä, että nyt yhtäkkiä ollaan ylimielisiä sen suhteen, että ollaan olevinaan aivan hemskatin hyviä ihmisiä, toisin kuin entisaikaan. Hyvä me… täytyykin kiillottaa tota kehää hiukka.


En oo ihan kartalla, että joko Marimekko vaihtoi jokapoikapaidan nimen? Hopi hopi sitte, jos ei. Ja mites Naistenklinikka? Kai se nyt on hitto vie ’jokaisenklinikka’! Naistentautien erikoislääkäri… oi voi… ja mikä pahinta; naisasiamies! Kyllä nyt meni kahavit keuhkorakkuloihin. Ja joskus ne sanat on sillee naamioituneet, että pitää oikeen luupilla tiirata. Niinku nyt ’miehusta’; eikös siinä nyt ihan selvästi taas ole se mies piilossa?! 

Paljonkohan näihinkin asioihin menee rahaa kuulkaa. Oisko mitää, jos keskityttäs ihan oikeisiin ongelmiin,  vaikkapa mielenterveyspuolen kehittämiseen? Että sinne nekin rahat, jotka tässä sanapelleilyssä kuluu. Veikkaanpa, että ’jokamiehenoikeudet’ ei ole aiheuttaneet kenellekään skitsofreniaa taikka syvää masennusta. Ai on vai? Ja nyt se sit parani, naps vaan? Wau, siinäpä lääke kaikkiin mielenterveysongelmiin! Vetäydynkin tästä häpeämään tonne luolan perukoille.


25.6.2023

Laukkuja, osa 12

 

Tämmöinen luxuslaukku juhannuksen kunniaksi!

En tiedä, onko laukku 1920-luvulta, mutta tuon 1920-luvun mainoskuvan laukkutyyppi antaisi viitteitä siihen. Tämän laukun ostin joskus rompepäiviltä vintagemyyjän pöydästä. En vaan voinut vastustaa! Vaikka toden sanoakseni; en ole tätä kertaakaan käyttänyt, enkä varmaan käytäkään. Olen sijoittanut laukun kategoriaan ”iltalaukut”, mutta siinäkin lähinnä alaosioon ”koristeet”, ei niinkään käyttölaukut.


Laukun päällysmateriaali on mokkanahka. Paraatipuolelta aukeaa metallivuorattu sisus, jossa on omat kolot huulipunalle, puuterille ja -vipalle. Sisäkannessa on peili. Taustapuolelta aukeaa painonapilla kapea tasku, jonka itse asiassa huomasin vasta tätä inventaariota tehdessäni! Laukkuun on hankala sijoittaa näiden vanhojen meikkitarpeiden tilalle oikein mitään, enkä halua sitä muuttaa ottamalla niitä edes hetkellisesti pois. Siksi tämä olkoon ihana koristelaukku jatkossakin!







23.6.2023

En oo koskaan ollu mikään bilettäjä

 

En todellakaan! Sanoin miehelleni tänään, että niin se vaan ikä muuttaa ihmistä; nyt sitä on ihanaa kun ei tarvii juhannuksena tavata yhtäkään ihmistä, eikä keikkua missään bileissä. Ja joo, samaan syssyyn totesin, että enpä mä nyt ikinä tosin oo viihtyny juurikaan bileissä. (Oon se syrjästäkatsoja, joka tilaisuuden tullen hiippailee vaikka notskille viettämään hiljaisuutta.)

Ollaan me kyllä aikoinaan vietetty ainakin 10 juhannusta moottoripyöräkekkereilläkin. Nyt on aina joko liian kuuma tai liian kylmä ajeluun nahkavaatteissa tai niissä motskari-toppavaatteissa. Sitä paitsi selkä väsyy ajaessa, eikä teltassa ole enää mukava nukkua, etenkään kun ympärillä jengi ördää läpi yön. Mukavuudenhalu on jotain potenssiin 10, verrattuna entisaikoihin. Mä haluun oman ergonomiatyynyn ja moottorisänkykin on ihana.

Eikä haittaa yhtään. Parhautta on leppoisuus, hyvä ruoka ja juoma ja maaseutu. Otin tänään jo tavoistani poiketen yhdet päikkärit. Lueskelin et-lehdestä juttua Ben Furmanista ja sitte alkoi vaan ihan armottomasti nukuttaa. Vene keikkui kuin kehto ja ilma oli leppoisa. Kuorsasin kuulemma tunnin pari. Kaiken lisäksi me kellutaan ankkurissa ihan mökkirannan edustalla. (Mökkikin jossain vaiheessa houkuttaa, vaikka siellä onkin hyttyshelvetti.)

Viettäkäähän oman näköstänne juhannusta siellä!


22.6.2023

Luonnon helmassa


Kuvista poiketen kellun järvellä juuri parast’aikaa, mutta kylläkin tuolla samalla järvellä, joka tuolla voikukkien takana pilkottaa. Sade on väistynyt ja aurinko värjää taivasta jälleen kerran oranssilla (milläs muulla), laineet liplattavat ja linnutkin täällä innokkaasti liitelevät.


Juhannus tuli ryminällä kuin joku hemmetin pikajuoksija, enkä yhtään ole päivittänyt itseäni siihen tilaan, että NYT on vuoden valoisin aika ja tästä se sitten alkaa taas joulun odotus. Missä villasukat ja teekuppi…


Saa nyt nähdä haluanko huomenna loiskahtaa järveen vai tyydynkö vain vilkuilemaan vettä epäluuloisesti. Nykyään mulle pitää yleensäkin olla ihan matala uimavesi, koska olen saanut päähäni, että tasan varmasti hukun, jos vettä on yli nenän. Voihan sitä äkisti tulla suonenveto taikka tappajahauki.


Ahdistaa muuten ajatellakin sitä sukellusvenettä. Mä en olis IKINÄ menny siihen tuubiin, en ikinä. Toivon, että joku oli älynny ottaa käsilaukkuun syanidikapselit kaikille, jotta niiden ei tarvinnu tajuta kuoleman olevan tulossa, vaan saivat ennen totaalista paniikkia ikuisen rauhan.

 

20.6.2023

Kesäaamut!

 

Rakastan näitä aamuhetkiä, kun aurinko alkaa hiljalleen lämmittää, kun linnut sirkuttavat iloisesti ja oravat ajavat toisiaan takaa pitkin puunrunkoja, niin että rapina käy!


On ihana heräillä kahvikupin ääressä kukkien tuoksuessa lähipenkissä ja pörriäisten lennellessä touhukkaasti omia koukeroitaan. Kun tunnin pari voi vain olla ja nauttia.


Kun töistä palatessa voi ryhtyä istuttelemaan uusia taimia ja yrttejä, eikä leijonanosa päivästä kulu enää bussissa nukkumiseen ja siihen, että on lopen uupunut. Tiedän, että tämä kotona hengailun aika vähenee tulevaisuudessa, mutta en aio silti luopua näistä pienistä hetkistäni!


19.6.2023

Helleselviytymistä


Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun tuskittelen helteen kourissa. Palasin siis lapsuudenmaisemista ja lakeuden tuulien sylistä kotiin, jossa helle tuntuu ummehtuneena helotuksena. Tänään etenkin, kun pari kolme päivää on helottanut ja sisällä lämpö on noussut lähes +29 asteeseen, olen ollut voipunut ja olo on nahkea aivoista lähtien.


Meidän piha on vähän hankala, sillä portaat (joilla istun paljon) ovat suoraan auringonpaisteessa aamupäivästä alkaen ja grillipenkki samoin. Tuskastuneena ryhdyin katselemaan sopivaa paikkaa toiselle ulkopenkille, mutta se on vähän hankalaa, sillä suurin osa etupihasta on niin vino, ettei mikään ole suorassa ja sitä paitsi varjoa ei tunnu olevan missään. Kunnes hoksasin, että mitäpä jos raahaisin penkin aivan kuusiaidan viereen, oravapuun alle, joka muodostaa ainoan pienen varjoläntin pihaan.


Ja täällä sitä nyt ollaan! Hyttysten ruokana tosin, mutta ainakin varjossa. Jos saisin valita, että olisinko puoli vuotta +40 asteen lämmössä vai -60 asteen pakkasessa, niin valitsisin jälkimmäisen. Olisi siis kiva viettää talvi Oimjakonissa Venäjällä. Kylmää vastaan voi varustautua, mutta kuumuutta vastaan on hankala taistella.

 

18.6.2023

Laukkuja, osa 11

 

Tämä iltalaukku on ollut minulla kauan. En muista mistä olen sen saanut, mutta arvelen kirppis- tai rompepäivälöydöksi. Se on mustaa tekonahkaa ja olen aina ollut viehättynyt siitä pienestä metallikoristeesta. Laukun sisällä on musta vuorikangas ja pari pientä taskua.


Totuus on vain se, että niin vähän kuin minä iltalaukkuja olen koskaan käyttänyt, niin tämän edelle menee pari muuta, joita saatan ehkä käyttää joskus.


Ja koska tilaa täytyy olla, on pakko vähennellä ylimääräisiä tavaroita. Pistän tämän siis eteenpäin.


16.6.2023

Kun sielu lepää kesäyössä


Olen liikkunut lakeudella nauttien joka hetkestä! Parhaita ovat kävely- ja pyörälenkit kaikessa rauhassa ihan vaan omassa seurassani. Jos jaksaisin, valvoisin viikon ja ottaisin kaiken irti aamuista, päivistä, illoista ja öistä. Mutta valitettavasti on ollut pakko vähän nukkuakin.


Nämä kuvat on otettu ikkunasta lankeavassa luonnonvalossa yöllä klo 1.30, eli juuri ennen kuin aamun aurinko alkaa kajastaa uudelleen oranssina lakeuden yllä. Taidan nyt kuvata tähän sitä fiilistä, jota koin viime yönä fillaroidessani erään pohjalaiskylän raitilla itsekseni aivan hiljaksiin.


Ah, mikä ihana kesäyö! Soratie halkoo peltolakeutta ja leppeän tuulenvireen ansiosta ilma on mukavan viileä helteisen päivän jälkeen. Viileämmät ja lämpimämmät ilmamassat vuorottelevat ja ilmassa tuoksuu hieman kostea lakeus, joka on multaa, peltojen kasveja, jokea ja rataa. Kylänraitilla kukkii loputtomasti syreenejä huumaavasti tuoksuen. Ilta-aurinko siintää voikukkameren hahtuvien läpi tien pientarilla. Pohjalaistalojen yläikkunossa repaleiset verhot ja villiintyneet puutarhat. Muutamien talojen pihoissa näen äitini kädenjäljen ja hymyilen. Koko päivän ilmassa lennelleet piiskuuset on vaipuneet uneen ja pelloilla häärivät enää kuovit ja töyhtöhyypät. Melkein joka pellolla kyyristelee rusakoita, joille heittelen lentosuukkoja. Aurinko on kuin suuri appelsiini, joka lopulta humpsahtaa metsän taa kun minä kaarran kohti kotia. Olen puhunut esi-isille ja kuolleille rakkaille ja nyt saa uni jo tulla. Tapaan heidät taas ensi kerralla!



14.6.2023

Kiireisempänä kuin aikoihin


Huh, onpas ollut haipakkaa! (Kiirettä)


Päivän kohokohdat; sedän muistelut 1950-luvulta, pohjalaistalojen pihapiirit, taimistokäynti siskon kanssa, maalausurakan yksi etappi valmiiksi, joka puolella humpsuttelevat pupujussit ja ilmassa kaartelevat pääskyset!


Täällä lakeuksilla on ihanan sopiva ilma, vaikka lämpömittari näyttää +27! Kai se on tuo lakeuksien ihana tuulenvire, joka helpottaa, että ei ole tukala olo. Vaikuttaa siltä, että olen huomenna vähintään yhtä kiireinen. P.S. Keittiö näyttää nyt siniseltä ja tykkään siitä aivan valtavasti! Se on jotenkin tosi lämmin ja kaunis väri. Joskus sitten myöhemmin etenen tapetteihin.



 

13.6.2023

Sekalaisia mietteitä

 

Tänään matkalla lapsuudenkotiin. Tällä kertaa ihan moneksi päiväksi! Sitten syksyllä tuleekin himmaus, koska aion ruveta tekemään enemmän töitä. No, kuten aina, mulla on nyt aika kiire ja kalenteri alkoi täyttyä jo hyvissä ajoin suunnitelmista. Must Do-juttuja on kasapäin. Ainakin keittiön maalaus pitäis vihdoin saada valmiiksi tai ainakin viime silausta vaille valmiiksi. Ja vaikka mitä muuta!


Lääkitys. Ihme juttu tää Suomen lääkehomma. Että sulle määrätään vaikkapa nyt sitten se tosi yleinen kolesterolilääke (lääkemerkillä ei nyt tässä tapauksessa ole väliä) ja menet hakemaan sitä apteekista, jolloin saat siihen kelakorvauksen. No samalla apteekki myös rajoittaa, että et voi ostaa vaikka puolen vuoden satsia kerrallaan, vaan se on max se kolme kuukautta. Taikka voit, mutta sen joutuu sitten maksamaan täydellä hinnalla. Kela korvaa sen kolmen kuukauden satsin, ei muuta. Jännä systeemi. Siinä vaiheessa menee etenki jännäks, kun sulla on vaikka kahdeksaa lääkettä, jotka loppuu eri aikoina ja joudut ravaan alvariinsa apteekissa. Vaikka eipä sellasta kelasysteemiä taida kovin monessa muussa maassa olla; en tiedä onko Ruotsissa? Että en nyt tiedä pitäiskö valittaa vai olla tyytyväinen, kun tuntuu että tässä on ne molemmat puolet.


Tiedättekö junassa sen hiljaisen vaunuosaston? Sen, jota ennen markkinoitiin työskentelytilana. Mukava paikka; kahvia ja teetäkin tarjolla. Omat pullat pitää olla käsveskassa tosin. (Mulla on.) No ei ole hiljainen, voin kertoo. Seurailin tuossa oikein juttutuokiota konnarin kanssa aiheesta. Lähes heti junan startattua joku perhanan tärkee pukuherra alottaa puhelun, mutta ei tee elettäkään siirtyäkseen puhelukoppiin. Toinen matkustaja hermostuu ja menee huomauttamaan asiasta, kun puhujan kailotus valuu koko vaunun alueelle. Vastaukseksi tulee keskaria. Konnari sitten ohjeistaa matkustajat uudelleen ja kertoo valittaneelle matkustajalle, että valitettavasti he eivät voi asialle mitään. Sekin on ymmärrettävää, mutta jännä silti. Mehän maksamme hiljaisuudesta. Kyllä täällä mun penkillä istuu ainakin pieni ohjeistusnatsi, joka alkaa heti ärtyä, kun joku kailottaa, vaikka pitäis olla hissuksiin.


Kolmas asia, jota olen pyöritellyt mielessäni viime aikoina, on asunnon vuokraaminen. Minä en siis ole sinkoutumassa mihinkään vuokralle, päin vastoin. Ja siitä kumpuaakin useampi pohdinta; kun laittaa sinne faceen sen viestin, että etsin asuntoa, (ja joillakin tuntuu olevan ihan hätä kädessä) niin voisiko sitten myös lukea niitä yksityisviestejä, joita asunnon tarjoajat laittavat? Pahimmillaan menee viikkoja, että henkilö reagoi. (Huvikseenko ne niitä ilmoituksia laativat?!) Ja jos on jo saanut asunnon, niin voisiko vaikka ihan hetimiten poistaa sen ilmoituksensa? Ymmärrän, että muutossa on kiire, mutta miten paljon turhaa työtä se vanhentunut ilmoitus aiheuttaakaan tosi monille! Ja sitten kun hädässä etsii kämppää, niin ei kuulosta kovin vakuuttavalta, että vaatimuslista on kuitenkin pitkä. Se kuulostaa siltä, että mieluummin muutat kadulle, kuin asuntoon jossa ei ole tiskikonetta taikka kaukolämpöä. Mikä on sinänsä omituinen vaatimus, että kaukolämpö ei mitenkään loista ekologisuudellaan. Siis tietenkin näinä aikoina jokainen yrittää välttää sähkölämmityksen kustannuksia, mutta jos siitä ei ole kysymys ja vuokralainen ei maksa itse lämmitysmuotoa erikseen, niin mitä väliä? Sellanen teko-eko on vähän väsyttävää. No tästä aiheesta riittäisi aika paljonkin juttua. Mutta sanotaan nyt vielä vaikka se, että vuokranantajaa toki kiinnostaa myös  se, muuttaako hänen asuntoonsa yksi ihminen vai kahdeksan ja onko lemmikkejä mukana. Että ei niitä siinä loppumetreillä kannata sanoa, vaan reilusti ihan ekassa esittelytekstissä. Koska taas on mennyt turhaa aikaa yhteydenottoon, kun joku antaa väärän kuvan itsestään heti alkuun.



10.6.2023

Laukkuja, osa 10


Tämän laukun sain työkaverin vinkin perusteella ja välityksellä kirpparilta noin 4 vuotta sitten. Olin ihan otettu, että tottakai haluan tämän! Varsinaiseen testiin tämä pääsi kuitenkin vasta juuri tekemälläni Helsingin matkalla. 


Laukku on pehmeää kermanvaaleaa tekonahkaa ja sisällä on hiekanruskea kangasvuori. Laukussa on kolme erillistä iso lokeroa, joista kaksi ulommaista suljetaan vetoketjulla ja päälokero, joka on suurin ja keskellä, joka suljetaan napsauttamalla. Sivulokeroissa ei ole mitään sisätaskuja, mutta keskimmäisessä on yksi vetoketjullinen pikkutasku. Tämänkin laukun tekovuodeksi arvioisin 1950/60-luvun. Laukku on kookas ja hyväkuntoinen. Mietin ainoastaan laukun käytännöllisyyttä, sillä monen lokeron laukku voi olla tosi epäkäytännöllinen.


Helsingin matkalla käytin tätä siis kaksi päivää koko ajan. Laukussa oli tabletti (joka on ihme, sillä tämä tabletti on jotain tenniskentän kokoinen), puhelin, lompakko ja muuta pikkusälää, enkä yllättäen eksynyt laukkuun kuin pari kertaa. Pidin laukun koosta ja tunnusta, sen ulkonäöstä ja yllättävästä käytännöllisyydestä. Sen vetoketjujen alinomainen nykiminenkään ei tuntunut hankalalta. Etenkin jos merkitsisi kahvan jollain laukkukorulla (usein roikotan laukuissani nättejä heijastimia), sivutaskut erottaisi toisistaan jo heti kättelyssä, eikä tarvitsisi availla molempia turhaa.


Tämä suuri ja järkevä arkilaukku menee jatkoon hyvillä pisteillä.


9.6.2023

13-vuotiaan puhelimen käyttöönotto

 

Tää puhelin on julkastu kesäkuussa 2010. NOKIA C3-00, harvinainen QWERTY-malli jossa siis näppäimet on ylärivissä vasemmalta (kuten kirjoituskoneissakin monesti) järjestyksessä q-w-e-r-t-y…

Saas nähdä miten opin tätä näppäimistöä käyttämään, vaikka en paljon tekstareita enää käytäkään. Puhelin on muuten ihanan helppotajuinen ja isonäyttöinen. Vanha kullanvärinen leidimalli josta jupisen täällä, on nyt viimein menossa vanhojen puhelinten laatikkoon, (jonka kyljessä lukee ”puhelinkojeita”) koska en vaan jaksa tihrustaa sen pölysumun läpi, (voishan sen putsauttaa, mutta olen muutenkin suivaantunut siihen puhelimeen) että mitä viestissä lukee tai paljonko kello on… vaikka minähän käytän siis koko ajan myös rannekelloa. Paitsi eilen, kun sen patteri loppui. No nyt on patteri vaihdatettu ja kello käy taas.


Palataanpa Qwertyyn. Vaihdoin siihen jo omanlaiseni taustakuvan. Olen sitä mieltä, että puhelimen pitää olla personoitu ja kaunis! Rakastan tämän puhelimen yksinkertaisuutta, ilman että se on suunniteltu aivan nollatason käyttöön. Tässä on näytön vasemmassa alareunassa teksti ”siirry” ja sen takaa voi selata seuraavia kohtia; Esittely, Herätyskello, Laskin, Profiilit, Saapuneet viestit, Bluetooth-valikko, Selain ja Aloitusnäyttö. Koska ostin puhelimen kirppikseltä, sen muistissa näkyy olevan vielä jotain sivuhistoriaa, ups.


Näytössä alareunan keskellä taas lukee ”Valikko” ja siitä pääsee seuraaviin kohtiin; Viestit, Osoitekirja, Internet, Valokuvat, Yhteisöt, Kalenteri, Musiikki, Asetukset, Pelit, Kauppa, Sähköposti ja Sovellukset. Ihan nyt lyhyesti näistä sen verran, että viestien alla on jopa chat, peleissä on Nokia.mobi, Bounce Tales, Monopoly Deal ja Sudoku. Sovellusten alta löytyy mm Flickr, Muunnin, Tehtäväluettelo, Muistikirja, Ajastin ja Sekuntikello.

Oikeastaan vähän ylimääräisiäkin juttuja mun tarpeisiin, mutta ei haittaa. Ehkä joskus kokeilen pelata sudokua? Joka tapauksessa olen aika innoissani. Eilen olin jo aivan totaalisen kyllästynyt vanhoihin puhelimiin, mutta nyt olenkin tämän myötä taas innostunut. Eilen ajattelin, että ostan kohta sellaisen uuden mallin, joita markkinoidaan eläkeläispuhelimiksi. Ehkä simpukkadoron? No jaa, voinhan sen ostaa joka tapauksessa odottamaan, siltä varalta että tämä rikkoutuu. Se älykännykän hankinta siirtyy taas vuosia eteenpäin. Katsotaan kauanko voin elää ilman sitä! Ehkäpä loppuelämän?


8.6.2023

Kasvihuoneprojekti etenee


Sain kasvihuoneen pari kuukautta sitten. Mutta kaikkihan tietää, että siitä hetkestä menee vielä aika X ennen kuin siellä mitään kasvatellaan. Ei haittaa, olen tottunut hauduttelemaan asioita perinpohjin!


Aloimme suunnitella paikkaa kasvihuoneelle ja aika pian se olikin selvää; vanhan grillikatoksen paikalla olisi tasaista, siinä olisi sopivasti tilaa ja se olisi sopivan lähellä keittiöstä, mutta ei kuitenkaan ihan heti ulko-oven edessä. No siihen tosin paistaa koko päivän ajan… että sen kanssa voi helteillä olla haastetta.


Alettiin miettiä, että mistä aloitetaan. No, purettiin se rikkinäinen grillikatos, joka viimeiset vuodet on toiminut vain jouluvalotelineenä, hävitettiin yksi pensas ja monta vadelmaa, raahattiin rikkinäinen grilli pois alueelta, heiteltiin vanha puinen ritilälattia peräkärryyn. (No lahohan se oli, niin että jalka meni läpi monessa kohdassa.) Hilattiin milli milliltä kivipöytä uuteen paikkaan. Sitten kutsuttiin piharakennustyyppi paikalle ja pyydettiin ylätasanteen laatoituksesta pohjatöineen tarjous. Eipä kuulunut. Siis mikä näitä vaivaa? Jo toinen ohari.


Tällä hetkellä alue on tyhjä, mutta maata pitäisi varovasti kuoria, laittaa pohjalle joku juurimatto, tuoda tilalle kerros hiekkaa ja asetella ne laatat. Siis edes sen kasvihuoneen alle. Ei ole kauhean montaa neliöö, sillä huone on pieni ja tosi hyvä niin! Suunnitelma on tämä; mies on vuokrannut Avantin lauantaiksi ja katotaan mitä saadaan aikaan … tosin näen eläväisesti sieluni silmin, miten hän rouhii maata kieli poskessa ja into silmissä ympäri pihaa, samalla kun minä juoksen kädet taivasta kohti sojottaen ja huudan suoraa huutoa. No, ehkä ei ihan näin. Mutta ainakin joku asia etenee. Näen jo selkeesti, miten kasvattelen huoneessa kaikkea hauskaa. Ananaspuita ja mangrovetiheikköjä. Vain taivas on rajana… ja tämä epämääräinen eteneminen.


7.6.2023

Mystiikkaa vai sattumaa?

 

Minä olen taipuvainen katselemaan maailmaa vähän mystiikan silmälasien läpi. Tai ajattelen ainakin, että kaikella on merkityksensä ja sattumaa ei ehkä olekaan?

Helsingissä meille sattui tapaus, joka sai minut haltioihini. Ja vaikka suurin osa ajattelisi, että höpön löpöä koko juttu, niin haluan kertoa sen kuitenkin.

Voivottelin nimittäin sisarelleni jokaisen kauppakeskuksen uumenissa, että ”voi kun ihana kukkakauppa, mutta ei täältä asti viitsi raahata kukkia… jospa hotellin vieressä olisi joku kauppa, niin ostaisin sitten sieltä pienen kukan meille huoneeseen!”


Kun kierros oli tehty ja palasimme rautatientorin metroasemalle ja aloimme kävellä asematunnelin ja asemahallin läpi, muistelimme menneitä ja puhuimme siitä miten ihania kemuja äiti aina järjesti ja miten notkuvat pöydät hän loihti pohjalaiseen tapaan supervieraanvaraisesti. Siinä samassa olimme kompastua asematunnelin remppasokkelossa tähän kielokimppuun! Ja oikeastaan vastaantulija ahtaassa käytävässä meinasi jo astua sen päälle. Sisareni sieppari kimpun ja otimme sen hämmentyneinä mukaamme. Olimme noin 10 metrin päässä aseman kukkakaupasta, josta olisin ehkä sitten ostanut jonkun kukan huoneeseemme. 

Hetken olimme sanattomia ja sitten meni kylmät väreet, kun aloimme ihmetellä asiaa; tämä oli kuin äitin meille heittämä kielokimppu, koska hänen morsiuskimpussaan (1950-luvun pikkukaupungissa tammikuussa se ei ollut helppo juttu!) oli kieloja! Hän tykkäsi kieloista kauheasti ja nyt hän oli meidän kanssamme täällä seikkailemassa ja viskasi kimpun meidän eteemme, ihan vain koska niin kuolleet rakkaat voivat tehdä. Tiedän kyllä, että muutamat myyvät kielokimppuja, mutta tuo oli ahdas ja tosi vilkas käytävä, eikä kielon myyjää näkynyt missään, eikä kukaan ollut astunut kimpun päälle… ja outo juttu kaiken kaikkiaan juuri tuolla tietyllä hetkellä.

Minä haluan ajatella, että se oli ihana tervehdys äitiltä! Kielokimppu ilahdutti meitä valtavasti ja sen huumaava tuoksu leijui huoneessa koko hotellivierailun ajan. Lopulta jätimme kimpun tähän ikkunalle kiitoslapun kera, koska sitä olisi ollut mahdoton kuljettaa täyteen sullotuissa laukuissa. Ehkä joku kerrossiivooja vielä ilahtui ja nuuhki tätä suloista kukkapilveä… 


6.6.2023

Seikkailuja Helsingissä IV


Yhden yön piipahdus Helsingissä on toki hirmu lyhyt, mutta olimme silti suunnitelleet käyvämme kaikki varteenotettavat metrolinjan varrella olevat kauppakeskukset läpi. Aloitimme matkan mukavasti junassa kahden hengen hytissä (kuva 1), jossa ehkä olisi pamahtanut ahtaanpaikankammo päälle, ellei oviseinä olisi ollut lasia ja tehnyt kopperoa tilavamman oloiseksi. Mutta rauhallinen se hytti oli ja varmaan käytän sitä toistekin, vaikka pieni lisämaksu siihen kuuluukin. Kerran näet istuin junassa matkalla Helsinkiin, kun vaunuun ryntäsi mies ase kädessä ja silloin päätin, että näihin ”villin linjan vaunuihin” en enää jalallani astu! Siinä me sitten jännitimme muutaman pysäkinvälin, että poliisi pääsi tilanteen tasalle ja sai miehen pois vaunusta. Ei ole mun juttu kököttää vaunussa peläten milloin minkäkin tilanteen takia. Maalla sellaseen ei ole oikein tottunut, eikä pitäisi olla kaupungissakaan!


Ihan ensimmäisenä päätimme katsastaa Itä-Helsinkiä, koska en ole varmaan ikinä mennyt Herttoniemeä idemmäksi. Täytyy myöntää, että olin aika ennakkoluuloinen Itiksen suhteen. Ajattelin, että siellä notkuu narkkareita ja jengejä 24/7. Yllätyin, kun ensinnäkin metro oli rauhallinen ja lähes tyhjä, ehkä koska oli vasta aamupäivä. Mutta Itis oli myös aika tyhjä ja rauhallinen. Mahtavaa! Saimme siis rentoutua ja katsella mitä aioimmekin katsella. Mosa interiors oli ainut kauppa, jonka valitsimme tsekattavaksi, koska olimme päättäneet, että yhteen kauppakeskukseen ei juututa ja että menemme vain sellaisiin liikkeisiin, jotka on ennestään tuntemattomia. Pikaisen läpikäynnin jälkeen siirryimme lounaalle Momento Loungeen (josta kuvat 2 & 3 pizza+salaatti) ja totesimme, että palvelu oli hyvää ja ruoka monipuolista ja maukasta. Tänne voisi jopa palata, jos nyt ylipäätään palaamme Itikseen… ehkä ei. Siellä ei varsinaista vetonaulaa kuitenkaan ollut.


Itiksen jälkeen sujahdimme Kalasataman Rediin. Sinne olin merkinnyt ainoastaan pari tsekattavaa liikettä, mutta koska menimme ihan sekaisin jo ensimmäisessä, niin jätimme sen toisen suosilla pois. Se, jossa sekosimme, oli tottakai Second Hand Market! Ensin katselin sitä ekaa hallia (se taisi olla jonkun muun niminen liiketila, en ole varma?) ja olin vähän kyllästynyt. Sitten huomasin jotain kiinnostavaa toisessa hallissa, onneksi! Siellähän oli rekkikaupalla vintagevaatteita ja siis painotan vintagea eikä mitään 90-lukua!! Tehtaan paketissa olevia käyttämättömiä kenkiä, mitä ihanimpia vaatteita, koruja, hattuja, hansikkaita ja sitten tietenkin ne käsilaukut!! Sekosin. Sisareni myös. Huh! Siihen liikkeeseen on aivan PAKKO palata aina kun mahdollista! Ja minähän siis ostin kaksi laukkua (kuvat 4 & 5) ja sisareni yhden. Mieli olisi tehnyt ainakin kymmentä, mutta sain oltua jossain järkevyyden rajoissa sentään.


Kolmanneksi stoppasimme Kampissa. Siellä tsekkasimme Moody Mondayn, (joka ei tehnyt suurta vaikutusta), NT-bagsin (jossa on iso valikoima!) ja lopuksi Mujin. No Muji on kyllä tuttu entuudestaan, mutta koska sitä ei täällä meillä päin ole, niin sinne menimme mielellämme. Mujissa on minusta paljon tyylikkäitä perusvaatteita, kiinnostavia piensisustusratkaisuja ja tuoksuja. Mukaan tarttui muutaman kynän ja pinnin lisäksi tuoksukynttilä. Jos tarvitsisin vaatteita, olisin ehkä tehnyt ostoksia Mujissa. Etenkin ne hamppuvaatteet ilahduttivat materiaalinsa vuoksi. Mutta olkapäälläni istuu nykyään vahdissa pieni hahmo, joka muistuttaa koko ajan että ”kuule et tarvii vaatteita!”


Kampin jälkeen suuntasimme edelleen länteen. Ensimmäisenä hypähdimme ulos metrosta Espoon Tapiolassa ja menimme tutkimaan kauppakeskus Ainoaa. Olin hahmotellut tsekattavaksi Olivaa, Cafelatte lifestylea (josta mukaan tarttui taas tuoksukynttilä), Sostrene Grene ja The Huone, josta oli pakko ostaa vähän riisiteetä ja milky oolongia. Kävimme myös Kaisan kahvilassa, koska oli jo vähän kakkunälkä. Paikka oli tosi likainen ja meluisa, mutta se vadelmakakku oli hyvää. Myöhemmin kuljimme Tarinakahvilan ohi ja harmittelimme, että emme löytäneet sitä ensimmäisenä. Tarinassa olisi ollut paaaaljon kakkuja ja selkeesti siistimpi ilme! Täällä voisin palata teekauppaan ja samalla haluaisin tsekata arkkitehtonisesti kiinnostavaa lähiympäristöä.


Aika uuvuksissa jatkoimme matkaa Espoon Matinkylän Isoon omenaan. Oli tarkoitus vaan käydä Bypias-liikkeessä, mutta emmepä löytäneet sitä! Kahdesti tutkimme kauppakeskuksen omaa infonäyttöä ja karttaa, mutta näytti siltä, että liike on hävinnyt. Ehkäpä se on muuttanut muualle? Harmi, sillä juuri se liike olisi kiinnostanut molempia aika paljon! Muuten emme jaksaneet enää kovinkaan paljon innostua kauppakeskuksista ja ihan vaivoin raahauduimme seuraavaan kohteeseen…


…joka oli Espoonlahden Lippulaiva. Jalkoihin sattui ja kiinnostus kauppakeskuksia kohtaan alkoi laskea nollaan. Täällä tsekkasimme Minyn, Sinsayn ja Unelmakoti shopin. En tosin tiedä mitä olin kuvitellut nettiä etukäteen tutkiessa, sillä näissä kohteissa tuli sellainen olo, että mitä ihmettä… eihän nämä ole meidän juttuja kyllä ollenkaan. Vaikka juuri olimme todenneet, että yllättävän hyvin näissä kauppakeskuksissa pysyy kartalla, emmekä ole eksyneet koko päivänä kertaakaan, niin täällä ehkä jo väsymys teki tepposet ja olimme hetken aikaa ihan hukassa. Metroa odotellessa huvituimme ajatuksesta, että vaikka metro on tosi nopea, niin joudumme vielä kököttämään siinä noin puoli tuntia ennen kuin olemme taas ydinkeskustassa! Tänne ei jäänyt mitään mitä kaipaisin nähdä uudelleen.


Tuo kaikki tapahtui siis tulopäivänä. Lähtöpäivänä kiepuimme sitten siellä Kansallisteatterissa, Kuokkasella, Fenniassa, Oodissa, Ateneumin kaupassa ja Rosebudissa. Oodi (kuvat 6 & 7 & 8) on kummallinen paikka. Tykkään paljon sen arkkitehtuurista, mutta sen idea on ristiriidassa minun käsitykseni kanssa kirjastosta. Kaupunkilaisten olohuoneena se on kai ihan jees. Mutta onhan se nyt kirjastoksi ihan … no, surkea. Mutta näin se maailma muuttuu. Minä olen aina rakastanut kirjastoja ja etenkin niitä kirjoja! Kirjojen tuoksua ja niiden tuntua ja ulkonäköä ja sitä, että on loputtomiin kirjarivejä jossakin ihanassa miljöössä. Sitä paitsi täällä Oodin pienessä kirjaosastossa on yllättävän kova meteli. Tai eihän se yllätä, koska niin se on nykyään kaikkialla. 


Ateneumin näyttelyyn en ehtinyt, mutta olen sitä mieltä, että aina kantsii tsekata kuitenkin se museokauppa, missä sitten liikkuukin. Täällä shoppasinkin oikein kunnolla. (Just kun olin ällistellyt miten vähän rahaa Helsingissä kului, sainkin loput rahat sujuvasti menemään Ateneumin kauppaan!) Ostin runokirjan, silmälasikotelon, Anna Kortelaisen Tulirinta-kirjan ja tiskirätin. Rosebudissakin olisin seonnut, jollen olisi pitänyt varaani. Se vaan on lempikirjakauppani! Siis mun mielestä kirjakauppassa ei kuulu myydä lankoja ja saippuaa ja ties mitä kaikkea ihme sälää. Vihot ja kynät kuuluu asiaan, ja Rosebudin pieni valikoima korviksia katsotaan läpi sormien. Monesta paikasta on luotu nykyään varsinainen sillisalaatti. Ajatteleeko kauppiaat, että jos vaikka yhtäkkiä kirjojen lomassa haluaa ostaa ruohonleikkurin….? (No niitä nyt ei onneks vielä ole kirjakaupoissa!) Eikä pidäkään olla! Kauppiaat ja muut palveluntarjoajat ei kai hoksaa, että erikoistuminen olis sitä plussaa. Että keskitytään siihen omaan alueeseen, eikä yritetä olla supermarketteja.


Lopuksi singahdin takaisin junaan ja sisareni jäi vielä vähän ihmettelemään Helsinkiä. Junassa olin tällä kertaa lisämaksullisessa ekstra-luokassa (kuva 9). Se on hiljainen tila (kunhan ne tärkeät liikemiehetkin sen muistaisivat tai käyttäisivät ainakin sitä osastossa olevaa puhelukoppia!) ja siellä saa ilmaiseksi kahvia tai teetä matkan aikana. Helsinkiin aion palata, ehkä jo piankin. Sitä paitsi siellä(kin) on lukuisia ihmisiä, joita olisi mukava nähdä toisella kertaa ajan kanssa, koska nyt oli vähän hektistä.