Aamukahvimietteitä

En saanut unta ennen puolta kolmea viime yönä. Murehdin, tunnustetaan! Stressasin aivan kympillä. Mietin, että mitä jos se on syöpä, olenko elossa jouluna. Onko tämä viimeinen kesä. Mitä haluan tehdä viimeiset ajat, jos tää oli nyt tässä. 

Kauhukuvitelmissani (joita tietysti kannattaa oikein ryystää mieleensä illan hetkinä!) näen itseni heräämässä heräämössä ja lääkäri tulee sanomaan, että mitään ei leikattu, sut avattiin, mutta olet täynnä syöpää, niin että me vaan sit suljettiin sut ja nyt voit sit lähtee kotiin odotteleen. Great.

Mutta sitten mietin myös sitä, että jos se ei ole syöpää ja selviän säikähdyksellä, taikka jos mahdollinen syöpä saadaan siististi poistetuksi, niin miten asennoidun elämään eri tavalla jatkossa. Ainakin teen vielä varmemmin niitä itselle rakkaita asioita. Ja vähennän tavaraa, koska en halua jättää tätä kaikkea roinaa perillisille! Ja tyytyväisenä huomasin, että viimeisen vuoden tai parin ajan olen muutenkin elänyt just tähän suuntaan.

Sit päätin, että aion löytää joka päivästä jonkun positiivisen tai kauniin tai kivan asian. Vaikka ihan pienenkin. Se alkaa nyt! Eka positiivisuus: onneks ei ole räntäsäde ja syksy, kun kriiseilen täällä. Se olis ehkä hiukan överiä.