Mitkä olivat vuoden viimeiset vaatehankinnat

Lupasin kertoa kuun lopussa miten tämän vuoden kolmas ja viimeinen ”vaatteidenostokuu” sujui. Tuli pieniä muuttujia; kaikenlaisten ylimääräisten menojen ja laskujen, sekä pienehköjen tulojen ristimylläkässä totesin, että ensimmäistä kertaa joudun siirtämään kenties yhden tai kahden vaatteen hankinnan ensi kuulle. Ne on kuitenkin suunniteltu tässä kuussa ja olisin ostanut ne, jos vain mahdollista. Ja tarvitsen niitä todella. Ja kyse on siis talvihousuista. Kokeilin farkkujani ja löysin kolmet, jotka menee mukavasti päälle. Mutta sitten tuli takapakkia; kahdet niistä valuu koko ajan alaspäin. No vyö auttaa siihen asiaan kyllä. Mutta toiset niistä ovat ihan kohta puhki. Haaroista, kuten aina. Joten parasta on hankkia talveksi ainakin yhdet siistit ja sopivat housut, koska en luota siihen, että näillä mennään, joita on.

Lapsuudenkodissa minä asustelen yläkerrassa. Siellä on olohuoneessa vaatekomero ja keittiössä sellainen pitkä ja kapea lapekomero jossa on hyllyt ja pieni naulakko henkaritankoineen. Koska vaatekomero on ollut täynnä petivaatteita, täkkejä, valokuvalaatikoita ja ties mitä sinne kuulumatonta ja keittiön lapekomero taas hyvin epäkäytännöllisenä vaatekaappina aivan sekaisin (käytännössä vaatteeni ovat olleet paperikassissa heti oven sisäpuolella ja pinossa sen päällä, plus muutama henkaritangossa, josta niitä ei kunnolla näe edes) niin viimekäynnillä päätin järjestää asian. Otin lapekomerosta vaatteeni ja tyhjäsin vaatekomeron. Samalla kun järjestin vaatteitani kunnolliseen järjestykseen niille tarkoitettuun komeroon, sain hyvän käsityksen siitä, mitä olen lapsuudenkotiin hillonnut. Siis jestas, aika hyvä kokoelma! Mutta nyt pystyn yhdellä silmäyksellä näkemään mitä siellä on, enkä turhaa vie sinne enää ylimääräisiä vaatekasoja.

Ja tässä siis lopuksi se värikäs Finlaysonin T-paita, josta jo kuun alussa puhuin. Sen hankin, enkä muuta sitten olekaan hankkinut. Paitsi ne talvihousut (kenties yhdet) pitää laskea tietysti tähän mukaan. Seuraavan kerran hankin vaatetta luullakseni tammikuussa. Saattaa olla, että ensi vuonna pidän vain kaksi vaatteidenostokuuta. Ja jos se tuntuu hyvältä määrältä, pysyttelen siinä. Tsemppaan tähän systeemiin muitakin, joilla tekstiilit on lähteneet lapasesta!

Ja oikeastaan olen päättänyt lähikuukausien aikana käydä läpi kriittisesti vaatteitani ja tehdä poistoja edelleen. Sellainen sopivaan määrään pääseminen kiinnostaa hurjasti! Ei siis mitään minimalistista viiden vaatteen kaappia, vaan minulle sopiva. Poistojakaan en halua tehdä vain poistoinnon vuoksi, vaan niillekin pitää olla peruste. Haluan noudattaa ekologista linjaa tässäkin ja säästää vaatteita sitä silmällä pitäen, että minulla on suurin osa näistä käytössä vielä 10 vuoden kuluttuakin, mutta uusia hankintoja teen äärimmäisen vähän.

Synkkyyttä ja virkeyttä

 

Mainitsin hiljattain, että koen syksyn ankeana ajanjaksona. Ankein on vielä edessäpäin; lokakuu ja marraskuu, lumettomuus ja pimeys. Mutta juuri nyt olen virkeä kuin apina! Vaikka unet tulevat miten sattuu, lyhyinä ja hapuilevina ja harsoisina.

On olemassa sanonta: ”älä ärsytä rauhallista ihmistä!” ja minun kohdallani se pitää kyllä paikkansa. Viime aikoina olen enenevässä määrin ärsyyntynyt ja nyt olen täynnä taistelutahtoa. Mitta on ylitetty ja olen ihan saakelin kyllästynyt temppuiluun. Huomaan selkeän yhteyden isäni kanssa: isä oli välillä päiväkausia mietteissään ja hioi suunnitelmaa, milloin mitäkin. Minä teen nyt samoin! Tiedän, että isä on vieressäni ja auttaa. Outoja sattumuksia onkin tapahtunut; aivan kuin joku olisi kuunnellut ajatuksiani ja toiveitani ja hieman pistänyt asioita liikkeelle.

Olen miettinyt arvojani. Ehkä kaikista tärkein on oikeudenmukaisuus ja sitten rehellisyys. En ole kostoihmisiä, mutta jos perhettäni uhataan, puolustaudun ja häädän häiritsijän huitsin nevadaan. Iän myötä olen oppinut olemaan sekaantumatta muiden ongelmiin, mutta jos näen selkeää epäoikeudenmukaisuutta, en voi olla hiukan tarttumatta asiaan.

Että tämmöisissä vesissä sitä nyt sukellellaan, kaiken syyspuuhan ja keramiikan ja kotiarjen ja työhaasteiden lisäksi. Adrenaliineissa ja miekka hiottuna.

ANNO 1785

 

Jostain kummallisesta syystä rakastin vanhoja taloja jo lapsena.

Rakastan niiden innovatiivisia ratkaisuja; lankarulla ovenkahvana.

Rakastan vanhojen vuosilukujen löytymistä… 1785.

Savutupien tummia hirsiseiniä kaikkien kerrosten alla!

Vanhoja tapetinriekaleita.

Eittämättä jotakin on rakennettu 1785!

Miljoonien kosketusten kuluttamaa puuta.

”Metsätoimisto Viipuri puh 375”

Käsityön jälkeä ihan kaikessa!

”tammik 1922”

Kankaiden kierrätys ei ollut ongelma!

Talot ja tavarat, kaikki 1785!

Kun nurkkakaappi ja kaappikello jättivät jäljen sadoiksi vuosiksi seiniin.

”ILTAMA.”

Vuonna 1785 esi-isäni Salomon oli 10-vuotias. Tämä talo oli heidän lähinaapureitaan. Voi Salomon! Montakohan kertaa juoksentelit asioille tai muuten vain tähänkin taloon? Tämän talon eteinen on jo suurempi kuin moni Helsinkiläinen yksiö. Helsingissä ei ole ainuttakaan yksiötä, joka olisi lähellekään näin vanha. Silti tässä asuttiin ainakin vielä 1990-luvulla. Mitä kaikkea lienee tämäkin talo nähnyt ja kokenut? Millainen mies lienee tehnyt nämäkin hirsiseinät? Mistä metsästä hirret on kaadettu? Montako kertaa taloa laajennettiin aikojen kuluessa? Minulla olisi niin paljon kysyttävää! Ja etenkin minä haluaisin, että joku asuisi tässä ja pitäisi kunnossa tätä ihanaa vanhusta.

Ottaisinko tänään nää vai nää…

 

Nooo… noilla polyuretaanipohjilla ei kannata enää kävellä ja piikkikoroilla ei vaan VOI kävellä ja mamman talvinilkkurit onkin jo lapsena kävelty loppuun. Mutta katsokaa mitä tyyliä, mitä laatua ja mitä kotimaisuutta! Tuollaista parhautta ei ole tehty enää yli 40 vuoteen. Sääli!!

Keramiikkaa 2

 

Lapsen innolla haluan esitellä heti uudet keramiikkaluomukseni. Pää on edelleen ideoita täynnä, mutta myös tietoa ja oppia on jo hiukan enemmän. Kokeiluahan tämä kaikki vielä silti on pitkän aikaa.

Yläkuvan sydämet ja tähden ajattelin joulukoristeiksi, keskimmäisen kuvan laakio on varmaan sushilautanen tai leikkuualusta tai jotakin semmoista ja alimman kuvan pitsikokeilu eri paksuisilla liinoilla on vähän överi omaan mieleen, mutta kenties saan siitä lasituksilla siedettävän.

Sydämet ja tähti on tehty tietysti piparkakkumuoteilla, keskimmäisen kuvan pitsi on aitoa vanhaa kauluspitsiä (saattaa olla liian matalaa näkyäkseen valmiissa työssä) ja alakuvan pitsit on eri paksuisia, koska haluan testata mikä toimii. Pienet pistokset pitsin reunoissa olen tehnyt hammaslääkärin työkaluilla.

Kesän viimeinen veneilyviikonloppu

Vettä 1-35 metriä alla, lämpötila ulkona +10 - +15, sisällä päivällä +15 ja yöllä +25. Vesisadetta, aurinkoa, harmaita pilviä, tihkua, pientä aallokkoa joka on kuin liskon selkä, kun sade pommittaa pinnan rikki. Alati vaihteleva sää. Kalastusta, lukemista, maisemien ihailua, eväiden syömistä. Kesän viimeiset shangriat. 

Pitkähihainen paita, jonka päällä huppari, jonka päällä fleeceliivi ja vielä varalla vieressä toinen huppari ja villapaita. Radiossa suomipoppia. Laukussa Anni Polvaa iltaa varten. Ja hiljainen järvi, jossa koko päivänä ei näy kuin pari muuta venettä. Kesälomakausi on loppunut, mökit hiljentyneet. Kadehtien katson niitä, jotka asuvat järven rannassa; oma uimaranta, oma venelaituri, rantasauna ja talvella avanto, koska tahansa käytössä. Puutarhankasteluvesikään ei maksa mitään.

Olen nykyään aika innostunut savustuksesta. Kalaa ei vain tule, no samapa tuo, mukava järvellä on joka tapauksessa kellua. Vielä tämän yhden kerran. Ensi kesää odotellen.

Syksyinen fiilis

Syksy ei ole mikään lempivuodenaikani. Pitkään siitä tuli mieleen koulun alkamisen ankeus. Nykyään muuten vaan kesän loppumisen haikeus ja luonnon käyminen talvilepoon. Pidän kyllä syksyn väreistä, joita nyt on jo hiukan alkanut puihin tullakin, sekä raikkaasta aurinkoisesta ilmasta. Mutta siihen se oikeastaan jääkin. En pidä sateesta, en luopumisesta, en pimeyden tulosta, en kosteudesta ja kylmyyden saapumisesta. Pidän villasukista ja lämpimistä teekupeista, sillä niihin lohduttaudun sitten, kun kaikkialla on pimeää ja koleaa. Syksyn puuhat puutarhassa ja sadonkorjuussa ovat jotenkin surullisia ja voimille käyviä juttuja. Vaikka nyt juuri omavaraisuus onkin parasta mitä voi olla! Edes se vähäinen jota meillä on.

Olen viime viikkoina kuunnellut paljon klassista. Vivaldi on suosikkini! Rakastuin Vivaldiin jo lapsena, kun kuuntelin jännityskuunnelmaa ”Sittiäinen lentää hämärässä”, jossa taisi tunnusmusiikkina olla Vivaldia. Ja hiljattain ostamani Loirin ”Hyvää Puuta”-levy on lumonnut minut myös. Siinä on niin monta ihanaa tulkintaa! Ruijanmeren aapakarhu on yksi suosikeista.

Iltaisin luen Anni Polvan rakkausromaaneja ja lähes jokainen on päätynyt poistopinoon lukemisen jälkeen. Ei ollut hyvä myyntipuhe, vai? No juu, Polvalla on mukavahko tyyli kirjoittaa, mutta toistoakin on aika paljon. Minä säästän ne, jotka luen vielä joskus uudelleen. Kertaalleen luettavina kirjoina suurin osa on hauskaa menneen maailman fiilistelyä, mutta kirjahyllyyn on saatava lisätilaa tärkeämmille kirjoille.

Kesän alussa ostamani amppelichili hullaantui tekemään valtavia määriä isoja chilejä, joita edelleen on kypsymässäkin. Osan olen käyttänyt pariinkin eri chutneyyn, joita on mukava tehdä ja vielä mukavampi syödä. Kannoin chilin kuistille jo viikkoja sitten, kun huomasin jonkun eläimen olevan kiinnostunut punaisista paloista myös. Nyt saan kaiken itselleni ja eläin (kuka lieneekään) säästyy ehkä vatsavaivoilta.

Keittiön kuumuudessa olen keitellyt jo viikkoja erilaisia mehuja, hilloja, hyytelöitä, soseita ja chutneyjä. Pitkä tauko keittiöjutuissa onkin ollut. Innostun helposti asioista ja sitten mennään heti syvään päätyyn, kunnes kyllästyn vielä nopeammin ja kaikki tyssää siihen. Ehkä kuitenkin kokkauksia silloin tällöin teen edelleen.

Inventoin kerran keittiöpyyhkeeni. Niitä oli noin 160 kpl! Ihan totta. Järkytys! Tein kyllä poistojakin heti sen jälkeen. Mitä ihminen tekee 160 astiapyyhkeellä?? Ei mitään. Löytyykö lukijoista joku muu vanhoihin tekstiileihin ja pellavapyyhkeisiin hurahtanut? Vai sellainen voi ymmärtää… kenties.

Tänään laitoin viimeiset omenat jatkojalostukseen. Ensimmäistä kertaa kokeilen kuivuria ja aion tehdä omenista ohuita ja kovia chipsejä. Katsotaan miten se onnistuu.

Tänään innostuin myös kaivamaan kirjahyllystä Carl von Linnen yhden arvostetuimmista teoksista. Se on kymmenes painos, vuodelta 1759, ja teoksen kakkososa. En osaa latinaa, mutta tokihan se on sivuseikka! Kirja on sinällään aarre. Mielessä pyörii näet jo ensi kesän kasvukausi ja uudet kasvit… kuten varmaan jokaisella kasvihurahtaneella! On vähän semmoinen olo, että talviunille tässä painutaan ja keväällä herätään taas. Noin niinku henkisesti.

Kolmas ravintolakäynti: Sasor

Tällä kertaa tutustuimme Sasor-nimiseen ravintolaan, aivan Sorsapuiston vieressä Tampereella, osoitteessa   Yliopistonkatu 50. Menimme paikalle jo hiukan ennen klo 14:ää, jolloin lounasaika oli vielä meneillään. Mutta koska haluamme syödä nimen omaan a la carte-listalta, niin kysyimme voiko tulla jo nyt ja tarjoilija vastasi ystävällisesti, että tottakai!

Alkuruokana Kermainen sienisoppa, lisänä valkosipulivoissa paistettua saaristolaisleipää. Hinta 9,80€. Keitto oli mukavan kermainen ja suunmukainen, kuten sanotaan. Yleensähän minä en nykyään syö leipää, mutta erityisesti TÄMÄ leipä oli todella hyvää!! Sopivan kokoinen alkupala.

Pääruokana Naapurin broileria ja Juustoportin Halla-juustoa. Lisänä tummaa persiljasoosia, valkosipulilankkupottua ja kurpitsahilloketta. Hinta 26,20€. Juuri niin herkullisen ja kauniin näköinen annos kuin ravintolassa kuuluukin olla. Ei liian suuri annos, mutta nälän se vei kyllä loistavasti. Kana on sopivan kevyt ruoka juuri nyt ja soosia olisin voinut ryystää vaikka kupillisen! Ja ne perunat! Minä en ole perunoiden ystävä, mutta täällä myös perunat voittivat suosioni epäröimättä. Kurpitsahilloke sopi annokseen kuin nenä päähän.

Jälkiruokana Puolukkavaahtoa ja kinuskikauraa, hinta 9,30€. Seuralainen otti Salmiakki-lakritsipiirakan ja sain maistaa myös sitä. En osaa sanoa kumpaa ottaisin, jos nyt pitäisi valita! Puolukkavaahto oli ihanan kevyt ja raikas jälkiruoka ja kaurakinuski oli herkullinen ja hauska kiekura puolukan kyljessä. Mutta myös se piirakka vei kielen mennessään. En voi sanoa kumpaa suosittelen, mutta ehkä puolukka on kevyempi, joten vatsa saa päättää ensi kerralla.

Ravintola on Tullintorin ja Yliopiston välimaastossa, Sorsapuistonäkymin. Ulko-ovella on kauniit kukka-asetelmat ja sisälle tultaessa yleiskuva on siisti ja tyylikäs. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja rentoa, olematta kuitenkaan sitä inhoamaani imelää lässytystä. Myöskään suurta pönötystä ei tarvitse pelätä. Missään en ole ikinä nähnyt näin siistiä WC:tä kuin täällä ja sehän on eräs tason merkki. (Kukas kokki näin sanoikaan ihan justiinsa?)

Listan monipuolisuus oli sopiva; alkuruokina viisi erilaista annosta, ”jokaiselle jotakin”-tyyliin. Pääruokia oli kuusi, (poroa, nautaa, kanaa, kalaa, lammasta ja kasvista), jälkkäreitä neljä keskenään mukavan erilaista annosta ja mielestäni erottuvat edukseen siitä tavallisesta ravintolajälkkärimaailmasta (vähän tylsine jäätelöpalloineen). Esimerkiksi löytyi jotain juustojen ystävälle ja myös salmiakin ystävälle. Erityispiirteenä voi mainita lähiruoan ja kotimaisuuden suosimisen, joka on kyllä plussaa! (Ainahan se ei tarkoita kaalikääryleitä ja maksalaatikkoa, vaan sen voi tehdä tyylillä.)

Suosittelen ruokahifistelijälle ja hyvistä makumaailmoista kiinnostuneelle. Paikalla voi järjestää myös tilaisuuksia omassa loungessa ja järjestetäänpä siellä viinitastingejakin ja mukaan voi ostaa herkullisen kuuloiselta listalta myös kaikenlaista. Tähän mennessä käymistäni ravintoloista (aiemmin Puisto sekä Onni ja Leo) tämä saa ehdottomasti korkeimmat pisteet! Kiteytettynä; tyylikäs, hyvän palvelun paikka, jossa ruoka hellii makuaisteja.