Suomalaisen luontosuhde on varmaan keskimäärin muihin maihin verrattuna melko hyvä. Jopa kaikissa isoissa kaupungeissamme on järviä tai meri ihan keskustassa ja metsää lähiöissä. Puhumattakaan pienemmistä paikoista, joissa luonto on ihan siinä vieressä. Niin kuin täällä meilläkin. Ja tähän sanon suoraa, että en voisi asua jossakin maailman metropoleista. Voisin - jos olisin upporikas - omistaa niissä asuntoja ja käydä niissä, mutta en koskaan asua pysyvästi! Sen verran tärkeää luonto kuitenkin on. Ehkä se on jotenkin itsestäänselvä asia meille monille. Sellainen taustalla vaikuttava asia, jota ei välttämättä edes tajua. Se lienee jossakin syvällä DNA:ssa.
En silti harhaile luonnossa päivittäin. Toki aitamme takana oleva villi alue tuo ihailtavaksi monenlaisia eläimiä ympäri vuoden, mutta itse menen luontoon melko harvoin. Siis sinne, keskelle metsää esimerkiksi. Mutta syksyllä kun marjat ovat houkuttelevimmillaan, tulee usein pakottava tarve juurikin hakeutua keskelle metsää. Talveksi olisi ihana tehdä mustikkahilloa, puolukkahilloa ja puolukkasurvosta. Ja parasta on, jos löytää vielä kantarelleja edes vähäsen! Ja kangassienistä saisi ihanaa sienisalaattia, namm…
Muistuupa tässä mieleen mitä eräs tuttu emäntä kertoi. He majoittavat maatilalleen turisteja ympäri maailmaa ja esimerkiksi Japanilaisia on usein. Turistit pitävät suurimpina elämyksinä marjametsässä käyntiä, avantouintia ja makkaranpaistoa nuotiolla. Kerran emäntä huomasi miten turistit yrittivät kuoria puolukoita. Heille piti kertoa, että niin ei tarvitse tehdä! Sitten he ryhtyivät pesemään marjoja keskellä pihaa olevan kaivon luona. Emännällä oli täysi työ vakuuttaa heidät siitä, että marjoja voi todellakin syödä suoraa metsästä, että niitä ei todellakaan tarvitse pestä! Meille Suomalaisille se on itsestäänselvyys, mutta eipä ole miljoonakaupungin ihmiselle.
Eniten pidän kuivasta kangasmetsästä, koska lehtometsä on mielestäni ryteikköä. Tosin viime vuosina olen hiljalleen tajunnut, että juuri se ryteikkö on monen eläimen paratiisimainen koti. Ja siksi olen kiinnostunut siitä nykyään enemmän kuin ennen. Eri maissa metsänpohja on erilainen, sekin on yllättävää. Esim Saksassa metsät näyttävät ihan erilaisilta. Puhumattakaan lämpimien maiden metsistä.
Suomen metsissä on jokamiehenoikeus, joka tarkoittaa vapaata kulkemista, sekä marjojen ja sienien vapaata keräämistä. Tulenteko on sallittu sille tarkoitetuilla paikoilla, kuten esim laavuilla tai kodassa. Me mieheni kanssa harrastamme eniten geokätköilyn lisäksi laavuilla käyntiä, eli makkaranpaistoa. Niinpä tänäkin viikonloppuna.
Luontosuhteeksi lasken myös luonnon ihailun turvallisen välimatkan päästä. Ukkosen ja salamoiden katselu ikkunasta on huikeaa! Tähtitaivaan tiirailu omalta parvekkeelta taikka umpimetsästä on mykistävää. Revontulten bongailu ihan mistä vain on ihanaa ja suurten lumihiutaleiden hiljainen leijuminen vie aatokset aina lapsuuteen.
En tiedä voiko luontosuhteeksi kutsua sitä, että rakastan Pohjanmaan lakeuksia ja minun on päästävä nuuhkimaan lakeuden tuulia aika ajoin. Lakeushan on kuitenkin ihmisen tekemä kulttuurimaisema ja melko nuori asia; 1700-luvulta lähtien muodostunut viljelysalue. Mutta toisaalta, löytyykö Suomesta koskematonta metsää, jota ihminen ei olisi koskaan istuttanut tai kaatanut? Hyvin vähän. Joten luonnoksi on laskettava kaikki, joka ei ole puistoa taikka pihamaata, sanon minä. Koska eihän tämä nyt ole mikään Siperia tai Alaska!
Ja koska kukat ovat tietysti alunperin lähtöisin luonnosta, niin liitän tähän vielä kuvan eilisestä kukkakimpusta. Haimme eilen ensimmäistä kertaa kimpun oman kunnan kukkaniityltä. Minua ihastuttaa se miten monessa paikassa voi nykyään ihailla joko auringonkukkapeltoja tai kylvettyjä kukkaniittyjä! Mikä ihana keksintö! Kunta kylvää kukkaniityn ja kuka tahansa voi hakea kimpun koska tahansa. Mahtavaa!
Millainen on sinun luontosuhteesi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti