.

.

7.5.2020

Keittiörempan puolivalmistujaiset


Siitä on nyt osapuilleen neljä kuukautta, kun meidän keittiö osoitti remonttitarvetta oikein todella. Ryhdyin heti suunnittelemaan kaikenlaisia muutoksia, kun kerran remppaan ryhdytään! No täytyy sanoa, että siinä kävi kyllä pahanlainen väärinymmärrys meidän ja remppaajien välillä. Luulimme, että he tekevät kaiken, ja vain erottelevat laskussa mikä kuuluu vakuutusyhtiölle, mikä meille.

Vaan näinpä ei käynytkään. Tajusimme, että vaikka kuinka koetimme karsia suunnitelmasta, emme tule saamaan mitään muuta kuin keittiön palautuksen vesivahinkoa edeltävään aikaan. Nyt keittiö on siis siinä vaiheessa, että kaapistot on asennettu takaisin ja katto on uusittu, seinä maalattu. Mutta kaappien ovet odottelevat jonkun muun puusepän maalausurakkaa. Ja haaveissa siintää ehkä joku päivä sitä muutakin remppaa. Itse aion liisteröidä kaapiston välitilaan vanhoja 30-50-luvun Kotiliesiä tms hauskoja vanhoja lehtiä ja lakata pinnan lopuksi.

Olen ryhtynyt hyllyttämään keittiöön takaisin sitä muissa huoneissa notkuvaa tavaramylläkkää, joka valtasi kotimme tammikuun alussa. Tosin vaihdoin ensitöikseni muoviset hyllynkannattimet metallisiin, joita myydään vaikkapa Biltemassa. Nyt ei tarvitse pelätä hyllyjen romahtamista. Yksi hylly romahti kun pyyhin siitä pölyjä ja huomasin, että 80-luvun alun muovitapit ovat menneen talven lumia. Kannattaa tarkistaa ainakin rakkaiden astioiden hyllytapit, jotta ei tule pahaa jälkeä, kun muovi väsyy.




Pientä inventaariota ja poistoa pitäisi kaappien sisältöön kyllä tehdä, sillä en usko, että tarvitsemme sitä KAIKKEA. Esimerkiksi Texas Pete-kuva ei ole kaupan hyllystä, vaan meidän keittiön hyllystä! Minulla on paha taipumus keräillä kaikenlaisia sooseja ja mausteita niin, että meidän maustevarastomme on isompi kuin keskiverto kerrostalollisen yhteensä. Astioita on myös varkain kertynyt uskomaton määrä. Tämähän on kai tavallista, mutta jossain vaiheessa pitää vain tehdä stoppi.

Mutta toistaiseksi on hyvä, että keittiö on vielä puoliksi autio, sillä ikkunalla tarvitaan tilaa itusten kasvattamiselle. Puutarhahommat näet pakkaavat päälle ihan todenteolla. Pää vilisee suunnitelmia ja kokeilussa on enemmän lajeja kuin koskaan ennen.