Suurin piirtein kolme vuotta sitten aloitin kirjahaasteen, jossa tavoitteena on lukea elämäni tärkeimmät kirjat uudelleen kronologisessa järjestyksessä. Ja aloituksen piti tapahtua nimenomaan varhaislapsuuden kirjoista. Aloitin Richard Scarryn Iloisesta sanakirjasta. Yllättävää oli, että kirjan myötä todella pääsin takaisin niihin ihaniin lapsuuden fiiliksiin ja muistumiin, joita olin elänyt lähes 50 vuotta aikaisemmin. Sitten kävin läpi muutamia muita; Aale Tynnin Satuaapisen, pari Pekka Töpöhäntää, kaikki Muumit, Viisikot, Tiinat… jokaisen kohdalla pääsin aikamatkalle omiin fiiliksiini lapsuuden lukuhetkinä. Jokainen toi valtavasti mukavia muistoja ja uudenlaista iloa edelleen.
Tiinojen kohdalla täytyy sanoa, että jossain vaiheessa iski kuitenkin valitettava Tiina-ähky! Niitähän on siis 30 kpl, eikä jokaisen kohdalla ihan ole sellainen olo, että tässä mennään kehityksessä eteenpäin, vaan sarja alkaa junnata ja mietinkin, että montako kymmentä kesälomaa Tiina oikein peruskouluaikanaan viettää? Ilmeisesti osa kirjoista kertoo kuitenkin samasta kesälomasta. Pidin sarjan keskivaiheilla lähes vuoden tauon ja aloitin Annat siinä rinnalla. Puolisen vuotta sitten jatkoin Tiinojen parissa ja eilen luin viimeisen Tiinan loppuun ja tänään jatkan Sateenkaarinotkon lukemista. Tuli kyllä vähän tyhjä olo, kun noinkin pitkä sarja sitten todella viimein loppui. Tiinoista löysin suosikkini (alkupään kirjat ja ihan loppu) ja osasta päätin luopua. En aio ikinä enää junnata niiden kanssa.
Jatkossa haasteeseen kuuluu vielä ainakin muutama Tintti, pari Tarzania ja jokunen muu yksittäinen kirja. Aikuiselämän hienoimpia lukuelämyksiä ovat olleet Salinger, Kurt Vonnegut ja Merete Mazzarella, muutamia mainitakseni. Kirjojen myötä aukeaa niin upeita maailmoja, että en ikinä luopuisi lukemisesta. Elokuvat tulevat hyvänä kakkosena, mutta vasta matkan päässä kirjoista.
