.

.

26.2.2015

Esivanhempien ajatuksia lasten nimistä


Sukupuuta penkoessani olen törmännyt välillä todella omituisiin nimiin! Joskus nimen valintaan vaikutti pidetty pappi, jonka nimi annettiin monelle uudelle seurakuntalaiselle. Joskus valintaan vaikutti hieno kartano lähimailla, jonka asukkaiden ulkomaalaisvivahteisia nimiä annettiin torppien lapsille. Yleisesti nimiä annettiin kuitenkin raamatun mukaan, hiukan muokaten Suomalaiseen suuhun sopivaksi tietysti.

Nyt haluan kuitenkin vähän kertoa Matildan äitipuolen sisarussarjasta, vuosina 1816-34 Hausjärveläiseen torppaan syntyneistä lapsista. Ewa Kristiina, Matildan äitipuoli, oli perheen nuorin tytär. Siinä vaiheessa vanhempien nimivarasto oli ehkä vähän jo tyrehtynyt, sillä nuorimmaiselle on valittu pitäjässä aika suosittu nimi. 1830-luvulla nimi annettiin 13:lle lapselle. Myös naapuripitäjissä nimi on ollut tasaisesti suosiossa jopa 1770-luvulta lähtien. Hausjärvellä nimiyhdistelmää on kuitenkin alettu käyttää jo 1760-luvulla. 

Mutta entäpä Ewa Kristiinan 7 vanhempaa sisarusta? Kulkekaamme ajassa taaksepäin kronologisessa järjestyksessä. Ewa Kristiinan 4 vuotta vanhempi veli sai nimekseen Manasse. Nimi oli jonkin verran suosittu lähipitäjiä myöten aina 1800-luvun alkuvuosista saakka, saavuttaen kuitenkin Hausjärvellä suorastaan hurmioituneen suosion. 1830-luvulla nimi annettiin tässä yhdessä seurakunnassa peräti 51 pojalle! Samaan aikaan nimi annettiin Janakkalassa vain kuudelle ja Lopella kymmenelle vauvalle. Muissa naapuripitäjissä lukema oli vielä vähäisempi.


Manassen 2 vuotta vanhempi isoveli taas oli nimeltään Ananias. Nimen käyttäminen alkaa naapuripitäjässä Mäntsälässä 1700-luvun lopulla. Sitten seuraa tauko, kunnes nimi palaa 1810- ja 20-luvuilla jonkinasteiseen suosioon. Hausjärvellä nimi annetaan kuitenkin vain kolmelle pojalle 1820-luvulla. 1830-luvulla nimen suosio kasvaa seitsemään. Nimi ei siis ole mikään kovin suosittu muotinimi.


Ananiaksen 2 vuotta vanhempi sisar merkitään kastettujen kirjaan nimellä Janette! Nimi on ensimmäinen laatuaan koko lähitienoolla. Hausjärvellä annetaan seuraavana vuonna toisellekin tytölle nimeksi Janette ja sitten seraavan kerran kymmenen vuoden kuluttua eräälle lapselle muodossa Maria Jeanette. Mäntsälässä eräs lapsi saa nimen Serafia Jeanetta vuonna 1847. He ovat olleet harvinaisuuksia, joiden nimi on muutettu suuhun sopivammaksi aika pian. Tätä meidän Janetteamme alettiin kutsua Johannaksi. Nimi tai sen muunnokset (Jeana, Jeanette jne) on hyvin harvinainen koko maassa.


Janetten kolme vuotta vanhempi sisar sai nimekseen Agaphia! Tämä on nimien kirjossa varsinainen kummitus. Ainoat Agaphiat koko maassa syntyvät Hausjärvellä. Meidän Agaphiallamme on olemassa vain yksi kaima, joka on 13 vuotta nuorempi. En tiedä miten häntä on kutsuttu. Ehkä Piiaksi? Hänen jälkensä katoavat minulta toistaiseksi siihen, että hän muuttaa 17-vuotiaana Porvooseen. Mistä lienee nimi lennähtänyt vanhempien mieleen?


Agaphian kolme vuotta vanhempi sisar on nimeltään Ulrica Akphelina! Minun tietojeni mukaan hänellä ei ole koko maassa ainoaakaan kaimaa koskaan. Varsin pysähdyttävää! Voisi kuvitella, että häntä sanottiin Ulriikaksi tai Heliksi tai Helinäksi. Mutta hänen nimensäpä muuttuu rippikirjoissa myöhemmin muotoon Aqvillina! Varsinainen yllätys on kuitenkin se, että nimi Aqvillina muunnoksineen (Aquilina, Aqvelina jne) on varsin suosittu Hausjärvellä, Iisalmessa, Kuopiossa, Kärkölässä, Lopella, Mäntsälässä, Nilsiällä, Pornaisissa, Pusulassa, Rengossa ja Vihdissä! Muuallakin nimeä esiintyy. Näyttää kuitenkin siltä, että Hausjärvellä hurja suosio alkaa meidän vuonna 1820-syntyneestä Ulrica Akphelina/Aqvillinastamme. Hänen jälkeensä kahdenkymmenen vuoden aikana seurakunnassa kastetaan 10 Aqvillinaa. Kummallisia ovat nimimuodit, etenkin kun Aqvillina kuulostaa minusta yskänlääkkeeltä...


Ulrica A:n kaksi vuotta vanhempi isosisko on hiukan arkisemmin nimeltään Hedvig Helena. Kaunis nimipari ja jo aikanaa suosittu. 1820-luvulla nimen sai peräti 40 Hausjärveläistä lasta. (Historiankirjojen hakuohjelma Hiskin tilasto ei ole ihan aukoton, sillä Hausjärven kastettujen luettelot puuttuvat vuosilta 1815-18, johon aikajaksolle tämä meidänkin Hedvig Helenamme sijoittuu.)


Sisarussarjan vanhin, pari vuotta Hedvigiä vanhempi, on nimeltään Maja Christina. Kirjoitan nimet tässä siihen muotoon johon ne on kastettujen luettelossa merkitty. "Maja" on siis luonnollisesti lausunnaltaan Maija. Ja Christiina on käytännöllisesti Tiina/Stiina, eli häntä on sanottu todennäköisesti Maija-Stiinaksi. Nimipari on erittäin yleinen joka puolella Suomea 1700-luvun loppupuolelta lähtien. Ensimmäinen löytämäni tällä nimellä kastettu lapsi syntyy Helsingissä 1701.

Monesti tapana oli antaa lapselle vanhempiensa ja isovanhempiensa, usein myös setiensä ja tätiensä nimiä. Tässä sisarussarjassa äitinsä nimeä Ulrica, edustaa yksi lapsi ja isänsä Christianin nimeä, edustavat kaksi Christiinaa/Kristiinaa. Myös isän isä on Christian ja isän äiti Maria, joka jatkuu Maja-nimessä. (Marian kutsumanimi oli useimmiten myös Maija.) Äidin vanhempien nimistä minulla ei ole vielä varmuutta.

Ihmetykseksi jää, mistä nimet Janette ja Agphia on keksitty? Nimelle Akphelina voi antaa selityksen se, että pappi on kirjoittanut väärin kuulemansa "Akvillinan", tai vanhemmat ovat sanoneet haluamansa nimen hiukan väärin. Tai sitten he ovat todella tarkoittaneet muokata nimeä erikoisemmaksi. Näitä miettiessä kokoan "lihaa luiden päälle" eli rakennan sukupuusta muutakin kuin nimi-vuosiluku-luettelon. Henkilöistä tulee elävämpiä ja joskus jonkun esivanhemman teon motiivikin ratkeaa kuin itsestään, kun asioita tutkii laajemmin ja vähän pyörittelee mielessään.



23.2.2015

Mihin sinä olet menossa...


Joskus elokuvat inspiroivat ja huvittavat aivan erityisesti! Katselin pari päivää sitten elokuvan "Paholainen pukeutuu Pradaan". Tietenkin eläydyin jälleen kerran pääosan esittäjään ja siksipä koinkin aivan hulvattoman itseironisen ja hauskan hetken, kun ilkeät kollegat sanoivat hänelle elokuvan alussa että: "Mihin sinä olet menossa? Rumien hameiden kongressiin...?!" Röhnötin sohvalla juuri virttyneessä 'kotihameessa', joka olisi taatusti saanut rumien hameiden kongressissa kunniamaininnan! Tästä lähtien taidan olla aina menossa rumien hameiden kongressiin; niin paljon tuo lause minua huvitti...







Minusta tuntuu että kuvien hameita täytyy vähän kommentoida. Ensinnäkään en ole koskaan voinut käsittää empire-muotia (kuva 2) vaikka onhan pömppövatsa kätevää piilottaa tuollaisen kauhtanan alle. Mutta ei se kaunis ole, eikä yläosa ole lämmin. Aika monet saivat keuhkotauden tuon muodin takia helpommin, kuin muuten olisivat saaneet.

Kuvan 3 puvut ovat IHANIA, mutta en voisi koskaan ahtautua minkäänlaiseen korsettiin! Enkä varsin mielelläni sitä muillekaan suosittelisi. Pitäisi vain omata luonnollinen ampiaisvyötärö! Äskettäin muuten sain tietää että oli aika, kun miehiltäkin vaadittiin ampiaisvyötärö! Nykyään taitaa olla vallalla sen negatiivi.

Kuvassa 4 on aivan JÄRKYTTÄVÄ housuhame! Olen aina vihannut housuhameita. Yök! Minulla ei ole aiheeseen mitään muuta sanottavaa.

Kuva 5 pursuaa ihanaa hyörinää ja kauniita vaatteita! Vähän niin kuin minä tyttäreni kanssa teatterin puvuston myyjäisissä. Kauneus ja hulluus sikin sokin.

Viimeisessä kuvassa on kiinnostava perushame. Mietin sen materiaalia; vaikuttaa silkiltä. Minulla on melkein kopio tuosta hameesta puuvillaisena versiona, joka on tosin hiukan pidempi. On tilanteita kun on ihana kulkea pitkässä vanhanaikaisessa hameessa, vaikka useimmiten suosinkin polvipituisia hameita. Joudun usein työssäni käyttämään Dimexin työhousuja tai vastaavia, tai armeijan reisitaskuhousuja, jotka kestävät mahdollisimman hyvin kuluttavissa ja vaativissa olosuhteissa. Siksi otan vapaa-aikana kaiken irti hameista! Muutamat ystäväni eivät ole koskaan nähneet minua housuissa. Heille minä olen se lady, joka on aina menossa rumien hameiden kongressiin... ;D



18.2.2015

Kaukaisuudessa


Kun mieli elää muissa maailmoissa, on vaikea irrottautua tähän päivään. Minä olen kiihtyvällä vauhdilla tutkinut ja löytänyt, välillä kuin ihmeen kaupalla sattumalta, välillä ystävien avustuksella, uusia tietoja sukupuuhun. Ajatukseni pyörivät pääasiassa Matildan lapsuudenkodissa.

Voisin kertoa vähän tarkemmin taustoja, sillä luulen että olen niitä vain hipaissut joskus blogissani. Matildan äiti ja isäpuoli olivat asettuneet asumaan Helsinkiin 1849. Saman vuoden kesällä Matildalle syntyi pikkusisko, Hilma. Myöhemmin perhe asuu Kruunuhaassa, lähes vastapäätä Ruiskumestarin taloa (joka on museoituna ja kaunis kuin mikä!). Matildan isäpuoli eteni rakennusmestariksi ja työn myötä perhe joutui silloin tällöin muuttamaan. He olivat kuitenkin kirjoilla Helsigissä, mikä vaikeuttaa heidän seuraamistaan aika tavalla.

Isäpuoli, Frans, sai työsarakseen Muroleen kanavan rakennustyömaan Ruovedellä 1850-luvun alussa. Ilmeisesti perhe osittain oleili Ruovedellä, tai sitten he eivät kaikki muuttaneet oikopäätä Ruovedelle, sillä Matildan äiti Johanna oli taas raskaana. Hän synnytti Helsingissä pojan, Frans Ludvig Richardin alkuvuodesta 1851. Perimätiedon mukaan poika oli jollain tapaa vaikeasti vammainen, eikä elänyt kauaa. En tiedä kuoliko hän Helsingissä vai Ruovedellä, mutta siitä päätellen, että hänen kuolemastaan ei mainita Helsigin kirjoissa mitään, hän kuolee Ruovedellä, mutta koska perhe oli kuitenkin edelleen kirjoilla Helsigissä, Ruoveden pappi ei merkinnyt häntä kuolleitten luetteloon; eihän hän ollut seurakuntalainen!


Tammikuussa 1854 perheen elämä Ruovedellä mullistui, perheen äiti Johanna kuolee. Kanava on lähes valmis, perheen pitäisi muuttaa takaisin Helsinkiin, mutta kaikki kääntyy ylösalaisin. En ehkä koskaan saa tietää mihin Johanna kuoli, sillä häntäkään ei ole merkitty kuolleitten luetteloihin, samasta syystä kuin aikaisemmin ei Matildan pikkuveljeä. Sattumalta löytämästäni Johannan perukirjasta kuolinaika ja -paikka vasta selvisivät.

Matilda täyttää 10 vuotta samana keväänä. Hän asuu ainakin jonkun aikaa Leena-mummonsa (Johannan äidin) ja tätinsä Miinan kanssa Lielahdessa silloisen Ylöjärven alueella, aivan Tampereen kupeessa. Missä Hilma sitten asuu tänä aikana, ei ole mitään tietoa. Mahdollisesti hänkin asuu Lielahdessa, sillä tuskin hän työssäkäyvän isänsä luona voi 5-vuotiaana yksin asua. Saattaahan perheessä olla palvelijakin, mutta silloin Matildakin asuisi heidän kanssaan Helsingissä. Suvun kirjeistä päätellen Matilda asuu kuitenkin Lielahdessa.

Fransin seuraava (tiedossani oleva) työmaa on Helsinki-Hämeenlinna-rata 1858-62, jona aikana hän ilmeisesti tutustuu Hausjärvellä erään talon tyttäreen, Ewa Kristiinaan, joka on Fransia 11 vuotta nuorempi. He avioituvat joulukuussa 1858. Matilda on muuttanut jo saman vuoden keväällä pois Helsingistä, takaisin Lielahteen, jossa hänen mummonsa ja tätinsä vielä asuvat. Tosin Miina-täti menee naimisiin nuoren (14 vuotta Miinaa nuoremman!) ja hurvittelevan Tamperelaisen kello- ja kultasepän kanssa loppuvuodesta 1858. Siitä ei tule pitkää sukutarinaa; onni kestää vain 10 vuotta...

Fransin ja Ewa Kristiinan perustama perhe elelee mukavasti Helsingissä, etenkin kun Frans on saanut pestin Uspenskin Katedraalin rakennustyömaalle 1862. Perheeseen syntyy tasaiseen tahtiin pienokaisia; Kaarlo 1861, Frans Alfred 1864, Olga Maria 1867, Alma Kristiina 1870 ja Elin Elisabet 1873. Perhe muuttaa jälleen; Lappee, Aura ja jälleen Helsinki. Vuonna 1878 perhe on jälleen siinä katastrofaalisessa pisteessä, jossa äiti on kuollut ja pienokaiset jäävät puoliorvoiksi. Isosiskot Matilda ja Hilma ovat jo perustaneet omat perheensä.

Kaarlosta kasvaa aikanaan pulska ja arvostettu virkamies joka avioituu äidin puoleisen serkkunsa Matildan kanssa. Frans Alfredista tulee kirjansitoja, mutta hän kuolee vain 24-vuotiaana lavantautiin. Olga ehtii kokea nuorena monia surullisia asioita, kunnes elämä kääntyy hyväksi. Elin kuolee juuri yksivuotispäivänsä jälkeen hinkuyskään. Kotona on lopulta vanhan isänsä kanssa enää Alma, joka saattelee isänsä hautaan 1893. Sen jälkeen Alma muuttaa veljensä luo ja tutustuu siellä tulevaan mieheensä. Mutta näiden sisarusten elämä tästä eteenpäin onkin sitten aivan oma lukunsa. Ja heidän jälkeläisiään minä nyt tutkin, saadakseni yhteyden moniin sukulaisiin; äitini kolmansiin serkkuihin, jotta voisimme yhdessä rakentaa tätä palapeliä eheämmäksi kokonaisuudeksi!



8.2.2015

Aurinko armas


Aurinko herättää ihmisen mielen vaikka minkälaisesta ankeudesta! Kyllä luonto on sentään kaunis ja pian kukkapenkkikin alkaa pullistella monenlaisia kukkasipuleita maan pinnalle taas, kiitos aurinko armaan!









6.2.2015

Tykkään lukea...


...kuolinilmoituksia! Jopa niin paljon, että olen monia päiviä viettänyt lukien vanhoja sanomalehtiä mikrofilmeiltä. Parhaita ovat 1910-50 -lukujen lehdet; niiden viattoman rehelliset uutisoinnit kaikenmaailman rikoksista nimineen kaikkineen jaksavat huvittaa ainakin minua. Voisiko kukaan nykyään kuvitella seuraavanlaista (roisia) uutista: "Amerikassa Suomalaisjuurinen mies xx hirttäytyi sellissä. Hän oli raiskannut Suomalaisen farmari xx:n 11-vuotiaan tyttären nimeltä xx..." !! Tyrmäävää!

Myös mainokset ovat loistavia! Tuotteita kehutaan kaikkein parhaiksi aivan ilman mitään häpyä. Siis todellakin röyhkeästi läpinäkyvin valhein. Mutta varsinaisesti ahmin Kuolinilmoituksia. Karl Fazer syntyi 1866 ja kuoli 1932. Hänen hautajaispäivänään kahvila oli kiinni. Gallen-Kallela kuolee Tukholmalaisessa hotellissa, tytär ja vaimo kuolinvuoteensa äärellä. Kellonajan tarkkuudella kuolemasta kerrotaan useassa lehdessä.

Monet laittavat kuolinilmoituksen useisiin lehtiin, jopa kahtena tai kolmena peräkkäisenä päivänä samaankin lehteen! Viive kuoleman ja kuolinilmoituksen välillä ei ole niin pitkä kuin nykyään. Nopeimmillaan kuolemasta ilmoitetaan seuraavana päivänä. Aluksi kuolinilmoitukset tavataan laittaa etusivulle. Sitten pikkuhiljaa niitä hilataan kauemmaksi ja kauemmaksi sisäsivuille. Kaikkien kuolemasta ei toki ilmoiteta. Tapa kuolinilmoituksista yleistyi 20-30-luvuilla, mutta alueellisiakin eroja on. Turussa kuolinilmoituksia on silmiinpistävän vähän, kun taas Helsingissä ja Tampereella ollaan aktiivisia.




Jos Helsingin Sanomista ei henkilön kuolinilmoitusta löydy, Hufvudstadsbladetissa se melko varmasti on. Sillä ei välttämättä ole merkitystä oliko vainaja ruotsinkielinen vai ei. Kieliäkin sekoitetaan; ilmoituksessa saattaa lukea "Kära Mor, mummi och Syster". Joskus vainajallekin kerrotaan jokin asia näin lehti-ilmoituksen välityksellä: "Kiitos äiti rakkaudestasi!" Kaunis asia, mutta halutaanko siinä julistaa ensisijaisesti kuitenkin lukijoille, että näin äiti rakasti meitä ja me rakastimme äitiä? Uskon että itselleen vainajalle tämä kiitos menee ajatuksenkin voimalla perille, ilman painokoneita...

Ja tietysti syy kuolinilmoitusten ahmimiseen löytyy sukututkimusintohimostani. Niistä saan tietää hautajaispäivän ja -paikan sekä omaisten nimet, mikäli olen niin onnekas, että ne mainitaan.



4.2.2015

Teetyttö Kaffepaussilla


Viimein olen ostanut vihon, johon ryhdyin kirjoittamaan kahvila-arvosteluja
Jaan jokaisen arvostelun seuraaviin kategorioihin; 
Kahvilan -valikoima, -hintataso, -tunnelma, -erityispiirre ja lopuksi kirjoitan mitä tilasin.
Nämä kirjoitan luonnollisesti paikan päällä kahvilassa, mutta jätän tilaa myöhemmillekin huomioille ja lisäyksille.


Huomasin jo syksyllä, luetellessani vast'ikään Tampereelle muuttaneelle henkilölle paikallisia kahviloita, että tiedän niitä uskomattoman monta. Pelkästään keskustassa oli parikymmentä kahvilaa, joissa notkun aika ajoin.


Kahviloiden listausta olen tehnyt jo 90-luvulla, mutta varsinaista arvosteluvihkoa en ole saanut hankittua, ennenkuin vasta nyt. Lähinnä kai kahvilahöpinöitä on mukava lukea itse vuosien tai vuosikymmenten päästä, mutta voi kai kahviloista joskus tännekin jotain vinkkausta pistää. Olisiko kiinnostusta lukea moista?


Toinen arvostelulistaus, jota olen päässäni haudutellut, olisi ruokaravintoloista. Kenties innostun siinäkin suhteessa sanoista tekoihin lähivuosina, tai ehkäpä jo tänä vuonna? Niinkuin aina; tähänkin tarvitaan vähän aikaa ja rahaa...