Sivuoireesta loppuelämän vaivaksi?

Oon maininnu muutamaan kertaan näistä kuumuuskohtauksista, jotka mulla alkoi suurin piirtein heti leikkauksen jälkeen, eli jo sairaalassa kun syöpäleikkauksesta oli yks tai kaks päivää. Ja siitä pitäen nämä kohtaukset on jatkuneet päivittäin. Aluksi ajattelin, että kroppa on sekaisin niin isosta leikkauksesta ja että ehkä sairastumiskriisilläkin on jotain tekemistä asian kanssa. Sitten ajattelin, että sytostaatit, joita annettiin koko syksyn ajan, vaikuttaa asiaan. Nyt ajattelen (kun sytostaatit loppui 1,5kk sitten) että tilanteeseen vaikuttaa tuo hiljattain alotettu pieni keltainen pilleri, jolla ajetaan alas mun omaa hormonitoimintaa.

Vaan olipa syy mikä tahansa, niin kuumuuskohtaukset tulee ja menee monta kertaa vuorokaudessa. Kylmimpinä pakkaspäivinä niitä tuli tosi vähän ja lämpösempinä päivinä aika paljon. Mä en tietenkään osaa verrata näitä oman kokemuksen kautta vaihdevuosien kuumiin aaltoihin, mutta musta tuntuu, että tää on vähän erilaista. Kuumuus tulee sekunneissa, mutta hiki ei pursua, enkä muutu punaiseksi. Sisäinen ahdistava kuumuus on niin kokonaisvaltainen, että on aivan pakko reagoida ja heittää vaikkapa sytopipo ja  huppari hetkeksi pois päältä. Hetkeksi, sillä kylmyys iskee sekunneissa! Sitten pitää taas pukeutua ja sen jälkeen olo on ihan jees pitkän aikaa, ehkä monta tuntia. Kuumuus voi kestää vähimmillään minuutin, mutta enimmillään vaikka viis minuuttia. Ei koskaan kovin kauaa siis.

Silti se tunne on melkomoisen ahdistava ja vaatii reagoimaan välittömästi. Väkisinkin mielessä liikkuu ajatuksia siitä, mimmonen mahtaa olla ens kesä. En oo muutenkaan nauttinu kovista helteistä enää moniin vuosiin, saati nyt. Mua kauhistuttaa ajatellakin, millaista tämän kanssa on kesällä ja etenkin, että millaista on jos tulee kovat helteet. Veikkaan, että se tuntuu superahdistavalta ja toimintakyky on minimaalinen. Kammottava ajatus!

Tiedän, etten oo tämän asian kanssa yksin. Siispä kysynkin teiltä, joilla on samaa ongelmaa, että onko tähän jotain apukeinoa, jotain joka hillitsee kohtausta tai pitää sen jopa kokonaan loitolla? Mä en siis vielä tiedä pitääkö mun syödä tuota hormonitoimintaan vaikuttavaa lääkettä esim koko loppuelämän ja pysyykö nämä oireet sen takia aina kuvioissa. Lääkkeen sivuoireena on mainittu nimittäin just tämä oire ja sen lisäksi väsymys ja nivelkivut. Niitä kahta muuta ei selkeästi oo tullu ainakaan vielä, mutta pysyn kuulolla. Kertokaahan kokemuksia!

Blogihaaste X

 Tämmöisen vähän erilaisen kysymysnivaskan punnersin aikani kuluks.

1. Loukkaannutko helposti? 

En, mutta sitten kun loukkaannun, niin en unohda sitä koskaan. Annan kyllä mahdollisesti anteeksi, mutta en unohda ja se vaikuttaa kyseiseen ihmissuhteeseen kyllä kauan.

2. Oudoin luonnehdinta, jonka olet itsestäsi kuullut? 

Minulle on sanottu, että teen bisnestä. Olen hyvin kaukana bisnesnaisesta, eikä asialle ollut mitään käytännön perustetta, joten olin erittäin pöyristynyt.

3. Onko Suomi maailman onnellisin maa?

Sanoisin, että aika pitkälti on. Suomi on varsinainen onnela, jos verrataan lähes mihin tahansa maailman maahan. Norja ja Islanti saattavat yltää lähimmäs. Täällä ei ole absoluuttista köyhyyttä, jokainen voi käydä koulua ilmaiseksi, kukaan ei joudu elämään ainakaan koko elämäänsä ilman kotia, kukaan ei kuole nälkään, mielipiteiden takia ei putoa parvekkeelta tai joudu vankilaan, lääkäriin voi mennä vaikka on köyhäkin. Tämä ei ole täydellinen paikka, sillä sellaista ei voisi olla olemassa, mutta aika lailla kaikista maista paras.

4. Millainen diktaattori olisit?

Voi olla, että pinnan palaessa käskisin lanata joitakin alueita maan tasalle, eli ihan hyvä etten ole diktaattori! Mun diktatuurissa ei olisi huumeita, eikä epäreiluutta. Eikä sellaisia fundamentalistiporukoita, joiden mielestä ”muut” pitää tappaa. Miten niistä pääsisin, niin se on toinen juttu sitten.

5. Miten vanhaksi haluaisit elää?

Aika lailla koko aikuisiän olen haaveillut eläväni 120-vuotiaaksi. Ainakin haluaisin lyödä Maija Rothoviuksen 112 ikävuotta laudalta. Toisaalta, jos kaikki ystävät ja sukulaiset kuolee ennen mua, niin kuolen suruun ennen kuin sata tulee lasiin…

6. Uskotko jälleensyntymiseen?

Kyllä! Tähän mulla ei ole mitään ”todistetta” eli omia muistoja edellisestä elämästä - tai itse asiassa ehkä on, mutta en voi sitä todistaa. Mun mielestä on aika selviö, että täällä eletään useita kertoja. En tosin osaa vastata siihen kysymykseen, että mistä ne uudet sielut sitten tulee, kun ihmisten määrä maapallolla koko ajan kasvaa. 

7. Uskotko jumalaan ja saatanaan?

Jumalaan kyllä, saatanaan en. Mun jumala ei oo raamatun jumala, mutta se on kuitenkin. (Raamatunkin vanhimmissa teksteissä puhutaan monista jumalista, jumalan pojista ja jopa jumalan vaimosta! Kunnes joku käänsi ja muutti vähitellen asian yhden jumalan systeemiksi.) Pahuus tulee ihmisestä, mitään pahuuden olentoa ei ole olemassa.

8. Mihin ja keneksi haluaisit syntyä seuraavassa elämässä?

En ole varma haluanko syntyä ihmiseksi vai esim linnuksi tai kissaksi. Mutta jos ihmiseksi, niin joksikin hyväksi tyypiksi, joka elää jossakin pohjoisessa maassa. Ei kärsimystä muille, eikä itselle.

9. Haluatko valtaa?

Todellakaan en! Haluan valtaa juurikin omien asioitteni ja oman elämäni osalta, mutta en muiden. Esim työpaikalla yleneminen ei oo koskaan ollu se juttu, josta olisi  haaveillu tai johon olisin pyrkiny. Päin vastoin oon kammonnu ajatustakin. Monien maiden johtajat haluaa valtaa yli omien rajojen, enkä voi käsittää mikä hitto siinä on niin hienoa? Musta se on lähinnä sairasta.

10. Oletko kohdannut kummituksia tai muuta selittämätöntä?

En kummituksia, mutta muuten outoja juttuja. Esim teininä aina sama lyhtypylväs sammui kun pyöräilin ohi. Mun edellä menevä ei saanu sitä koskaan aikaan. Ja kun katoin ohi mentyäni taakse päin, niin lamppu syttyi taas, eikä kauempana tuleva saanut sitä sammumaan. Jos joku tietää tälle jonkun tieteellisen selityksen, niin kerro ihmeessä! Yhteen aikaan koin etiäisiä. Usein sanon ääneen sen, mitä mieheni juuri ajattelee. Sanatarkasti! Kerran pikkulintu tuli koputtamaan ikkunaa ja keikkui sisälle kurkistellen ja siirtyi sitten toiselle saman huoneen ikkunalle koputtamaan ja kurkistelemaan… 10min myöhemmin minulle soitettiin, että isäni on kuollut. Ennen isän kuolemaa aistin äidin läsnäolon vahvasti lasuudenkotini yhdessä huoneessa koko sen 5kk ajan, jonka äiti oli ollut kuolleena. Tunne katosi saman tien kun isäni kuoli. Tämmöisiä juttuja mulla on aika paljon.

11. Söisitkö ihmistä, jos olisi pakko?

Yök. Hyvin vaikea sanoa, mutta jos toisessa vaakakupissa on nälkäkuolema, niin todennäköisesti. Tuskin kuitenkaan pystyisin tätä ruokaani itse valmistamaan…

12. Mikä ärsyttää eniten?

Epäoikeudenmukaisuus! Pätee niin pienissä kuin suurissakin piireissä, eli vaikkapa lapsen elämässä yhtä lailla kuin maailmanpolitiikassa. Joskus toki on tilanteita, että toisen hyvä aiheuttaa toiselle pahaa ja päin vastoin. En kyllä tiedä miten se sitten ratkaistais.

13. Saat miljardiperinnön tuntemattomalta, mitä teet?

No ainakaan en tekis töitä enää sekuntiakaan! Ostaisin varmaan jokusen kiinteistön itselleni ja jälkikasvulle. Saattaisin auttaa ystäviä ja sukua taloudellisesti, riippuen siitä miten vahvasti kukin apua tarvitsee. Rahoittaisin ainakin yhden kohteen arkeologiset kaivaukset niin moniksi vuosiksi kuin tarvitaan. Varmaan rahoittaisin myös esim syöpätutkimusta ja muuta sairauksien parantamiseen liittyvää tutkimusta. Alkuunpanisin työryhmän, joka ihan oikeasti lopettaisi asunnottomuuden Suomesta. Rahoittaisin DNA-tutkimusta, sekä rahoittaisin esim huumekoukussa olevien auttamista kuiville. Tässä näitä näin aluksi. Luulisin, että rahaa olis vielä jälellä johonkin muuhunkin.

14. Pääset kärpäsenä jonkun kattoon, kenet valitset?

Kääks, vaikee! Jos kuningatar Elisabet eläisi, niin hänen katossa voisin keikkua, mutta nyt se on myöhäistä. Mua ei varsinaisesti kiinnosta stalkata ihmisiä, koska omassakin elämässä on tarpeeksi, mutta ihan vähän voisin käydä vaikkapa lapsuuden sankarini Neumannin katossa, silloin kun uusi biisi syntyy.

15. Kenet maailman kaikkien aikojen ihmisistä haluaisit tavata?

Tätä mieltä olen ollut kauan ja tämä pätee vahvasti edelleen; Edith Södergranin! Lumouduin hänen runoistaan jo nuorena ja kirjeistään vielä enemmän. Luulen, että hänen kanssaan voisi upota keskusteluun Raivolan puutarhassa läpi kesäyön. Ja ottaa lopuksi valokuvan laatikkokameralla.

16. Mihin aikaan ja paikkaan muuttaisit aikakoneella, jos voisit?

Kyllähän se olisi lempivuosikymmeneni 1930-luvun alku, jonne muuttaisin. Todennäköisesti paikka olisi Etelä-Pohjanmaa, lapsuudenkotini kylä, jossa isovanhempani ja muu laaja suku asuivat tuolloin.

17. Mitä veisit tuliaisiksi kivikauden ihmisille?

Tätä olen miettinyt vuosikausia! Nyt olen päässyt omasta mielestäni johonki kohtuullisen järkevään lopputulokseen tässä asiassa; kiikarit, puukko, perunoita ja kilo antibiootteja. Kiikareilla he voisivat zoomailla riistaa ja muukalaisia paremmin. Luulen, että se auttaisi elämässä heitä hiukan. Puukko olisi kestävämpi kuin kiviveitsi ja se olisi ihan vain innoitukseksi ja avuksi (vaikka tuskin he mitään apua kaipaisivat). Perunoiden rinnalle mietin myös nauriita. Jotain sellaista, jota he voisivat itse kasvattaa ja josta saada ruoan jatketta vaikeina hetkinä. Olettaen, että he pysyttelisivät sen kesäajan pakoillaan. Ja antibiootit säästäisivät muutamia ihmishenkiä. Toinen asia on, mitä he itse ajattelisivat näistä ja muuttaisiko tämä liikaa historian kulkua. Varmaankin, eli ehken vie heille mitään.

18. Toivottaisitko alienit tervetulleeksi?

Nyt olen kyllä niin kiree tyyppi, että en taivu tähän. Epäluulo on elämän peruspilari, eikä alieneita etenkään voi ottaa vastaan mitenkään puhtain sydämin ja sinisin silmin. Mieluummin siis ei.

19. Minkä esivanhempasi haluaisit tavata? (Voit valita yhden miehen ja yhden naisen)

No hiukan mietin haluanko tavata isoisäni isoäidin Matildan vai hänen äitinsä, koska mua kiinnostaa varsin tolkuttomasti molempien elämä ja se, että kuka oli Matildan isä. Matilda todennäköisesti osaisi kertoa äitinsä elämästä, ja isästään, joten hänet valitsen. Miespuolisista kiinnostavin olisi William Ross, joka syntyi todennäköisesti joskus 1500-luvun lopulla Skotlannissa ja kuoli 1600-luvun puolivälissä Vaasassa. Huikea elämäntarina Skotlannista Suomeen!

20. Minkä elokuvan tai sarjan tai kirjan maailmaan loikkaisit, jos voisit?

Se olisi varmasti kirja Annan nuoruusvuodet tai Anna ystävämme. On monia ihania elokuviakin, kuten Paistetut vihreät tomaatit, Intohimon tuulet, Henkien talo, Titanic jne jne. Mutta rakkain kaikista on kyllä Anna.

21. Pystyisitkö elämään ilman nettiä?

Jos oletetaan, että yhteiskunta toimisi ilman nettiä (työnhaku, työtuntien kirjaus, laskujen maksu yms) niin eniten kaipaisin blogimaailmaa ja helppoa sukututkimusta. Mutta toki voisin elää ilman näitä.

22. Mitä työtä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista?

On hirveän paljon kiinnostavia asioita ja ammatteja. Puvustaja? Räätäli? Arkkitehti? Muotoilija? Fyysikko? Tutkija? Ehkä pähkäilen edellämainituista arkkitehdin ja fyysikon välillä. Jos olisi pakko valita, niin just nyt kiehtoo enemmän arkkitehdin duuni. Ja tietysti minusta tulisi Suomen Gaudi!

23. Mitä kulttuuria ihailet?

Olen kiinnostunut monistakin kulttuureista. Esim mustalaiskulttuuri on hyvin kiinnostava, johon olenkin jonkun verran perehtynyt. Myös monet Siperian ja Mongolian kulttuurit kiinnostaa. Mutta jos pitäis luonnehtia että ihailen jotain, niin se on monelta osin Japanilainen kulttuuri. En niinkään sitä työmoraalia, joka on hiukka överi, enkä kasvojen menetyksen häpeää, mutta monia muita juttuja.

24. Pahin dilemma, joka mielessä pyörii?

Oikeestaan se on se, että oon pohtinu maailman kestämätöntä väkiluvun kasvua. Että mitenkä täällä sais sen kääntyyn laskuun. Ja sit toisaalta voivottelen ja suren sodissa kuolevia. Mutta että eikö sota noin yleensä vastaa vähä niinku just tähän ongelmaan, että meitä on täälä liikaa? Inhottava dilemma! Ja sama taaksepäin kattoen; että kun toivon, ettei esim ensimmäistä ja toista maailmansotaa olis käyty ollenkaan, mutta jos niin olis, niin oisko maapallon väkiluku noussu jo 50-luvulla yli kaikkien sietomittareitten? Ääh. Jos mä olisin jumala, olisin säätäny jonku mukavan kattorajan sille, montako lasta nainen voi synnyttää. Vaikka maksimissaan neljä.

25. Mikä on maailman pahin ongelma juuri nyt?

Mun mielestä se on aika lailla yksselitteisesti muovi! Se on levinnyt maapallon kaikkiin kolkkin; maahan, veteen ja ilmaan. Se on päässyt jo ihmisen (ja miksei eläintenkin?) verenkiertoon! Se vaikuttaa satoja vuosia (jopa tuhat) eteenpäin ihmisten ja eläinten hormonitoimintaan. Ellei joku keksi tapaa puhdistaa maailmaa tuosta pirulaisesta. Ja ellei muovin käyttöä lopeteta tykkänään tai ainakin 99%:sti ihan heti.

26. Maailmasta poistetaan lopullisesti musiikki tai urheilu tai taide; minkä poistaisit?

Ajattelin ensin, että onpas helppo kysymys; urheilu tietenkin! Mutta jos kaikki liikunta (taiji, jooga, qigong jne) lasketaan urheiluun, niin enhän mä niistä halua luopua! Miksi tämmöisiä kysytään? (Ehkä koska itse laadin kysymykset…) voisko sittenkin olla musiikki, koska ilman sitä pystyn ihan hyvin olemaan. Taide on lähes elintärkeä asia, joten ei ainakaan sitä! Joten urheilun määritelmästä riippuen poistetaan ehkä sitten se musiikki.

27. Jos saisit päättää mitkä kolme makeista karkkihyllyyn jää tästä eteenpäin, niin mitkä?

No kyllähän sinne jäisi Fazerin sininen peruslevy. Ja joku perussalmiakki, vaikkapa merkkarit. Kolmannelle sijalle taitaa päätyä joku kirpeä karkki, kuten vaikka ne sini-punaiset pehmeät ja kirpeät pullot. En tiä mikä niiden nimi on. Aika askeettista, mutta jos on pakko…

28. Mitä makuja kaipaat lapsuudesta?

Huuh, no ainakin ihan ekana Pluto-limsaa! Ja Stimorol-purkkaa. Myös ”pommi”-karkkeja; sitruunapommi, salmiakkipommi, mansikkapommi ja sitten se ruskea ja sininen pommi, joista en koskaan päässyt selvyyteen. Nimitin niitä kahvipommiksi ja vesipommiksi. Hmmm… kaipaan myös sitä, että valikoimaa olis paljon vähemmän. Että vaikkapa jäätelöaltaasta ei tarttis kalastella kymmenien (vieläpä vuosittain vaihtuvien) makujen seasta jotain yhtä tiettyä. Että olis vaan ne perus vanilja ja mansikka ja suklaa ja sitten pari kolme erikoismakua.

29. Mikä puu olisit?

Olisinkohan mä kataja? Taikka sitten tammi. Se on jotenkin hieno ja ylväs puukonkari. Ehkä mä olisin tammi jossain yllättävässä paikassa, jossa tammia ei yleensä kasva. Sellanen ikivanha tammimatriarkka.

30. Mitkä kolme muutosta tekisit itseesi?

No tämänhetkiseen itseeni tekisin nämä; poistaisin suonikohjut kertakaikkiaan ja lopullisesti. Poistaisin myös allit ja tilalla vois olla kiinteät lihakset. Ja olis aika kiva painaa vaikka alle 70 kiloa, kuten joskus 20 vuotta sitten! Näitä ainakin eniten jahkailen itekseni, niin että sovitaan nää. Koska muutos astuu voimaan?

Body Shopin kalenterilöydöt

Body Shopin kalenterilöydöt on aika hyvät! Tosin tuo hiusklipsi ei nyt oikein päädy mulla käyttöön (kun hiukset on alle 1cm pituiset), mutta muuten kosmetiikkaa on tarpeeksi ja kaikenlaiset immortelle-höpsötykset puuttuu. (Joita oli siis L’Occitanen kalenterissa. Ja ihan vahingossa satuin kattomaan valoa vasten niitä pieniä tuubeja, todeten, että voidetta niissä oli noin kolmannes tuubin tilavuudesta!) Ja tilavuushuijauksia näissä Body Shopin tuotteissa ei näytä olevan. Näiden kahden kalenterin hintaero oli vain 10€, BS:n ollessa kalliimpi. Mutta painoa vastaavasti näillä tuotteilla on selkeesti enemmän.

Sisältönä tässä kalenterissa on seuraavaa; 1 hiusklipsi, 1 pesukangas, 1 kasvonaamio, 2 palasaippuaa, 2 vartalovoidetta, 1 vartalonkuorinta-aine, 1 ihonpuhdistusvesi, 1 kasvojenpuhdistusaine, 1 kosteuttava naamio, 1 huulivoide, 6 suihkusaippuaa, 1 shampoo, 1 hoitoaine, 4 käsivoidetta.

Ja koska nämä tuotteet olivat pienissä numeroiduissa pahvipakkauksissa, voi tätä kalenteria helposti käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Olenkin ryhtynyt jo varautumaan ensi jouluun ostamalla kalenteriin jo pari uutta löytöä. Parempi aloittaa hyvissä ajoin, jotta ehtii unohtaa mitä on ostanut! Mutta kyllä tämä kalenteri on sellainen, jonka voisi ostaakin uudelleen. Suosittelut!

Laukkuja, osa 38

 

Tämä musta tekonahkalaukku ei ole ollut käytössä itselläni koskaan. Jostain syystä olen sen silti hankkinut, vaikka se ei varsinaisesti kuulu lemppareihini. Jotain hauskaa laukun muotoilussa kuitenkin on, tuon vinon leikkauksen ja lukkomekanismin osalta.

Laukku on pieni juhlalaukku. Mielestäni laukku tulee voida avata helposti, mutta tämä mekanismi on hiukan hankala minun makuuni. Se ei aukea nanosekunnissa. Sisällä laukussa on musta vuorikangas ja pari pientä sivutaskua.

Tämä ei mene jatkoon.

Aale Tynnin Satuaapinen

Tämä on mun yks rakkaimmista ja varhaisimmista aapisista! Edelleen monet kuvat tuo pehmeitä ja lämpimiä mielikuvia ja muistoja. Tämän kirjan interiöörikuvat on ehkä mun ensimmäisiä  mielikuvitusmaailmoja. Muistan, miten oon kattonu noita kuvia, joissa on joku talo pihapiireineen, taikka sisäkuva talosta ja elänyt mielikuvituksessani siellä yhä uudestaan. Kuvitellut kaikkia tapahtumia, mitä niissä voisi tapahtua. Myös tuo kuva lapsista pinnasängyissään ja samoin kesäinen pyykkäyskuva on erityisen rakkaita. 

Kelan päätös fyssarista

Kelahan toimi nopeesti; marraskuun 10. päivänä tehty hakemus sai päätöksen 15. tammikuuta. Vaikka he ilmoittivatkin, että hakemus käsitellään 24.12. mennessä… (tarkoittivatkohan vuoden 2024 joulua?) No, joka tapauksessa mun hakemus kuntoutuksesta (fysikaalinen, jossa kela olis maksanut fyssarin) oli kielteinen, enkä ollut ollenkaan yllättynyt. No rehellisesti sanoen, en ollut edes pettynyt, sillä enhän mä edes halunnut alunperin hakea tätä tukea kelalta! Miksi sitten hain? No koska olin syyskuussa puolivahingossa fyssarilla kelataksilla (siitä enemmän täällä ja täällä) niin mun oli tehtävä selvityksiä siitä Kelalle. Piti siis erikseen anoa jälkikäteen sitä Kelataksioikeutta myös fyssarilla käyntiin. Syöpähoitoihin sain sillä alunperin mennä. Ja siihen hakemukseen liittyi kiinteästi juuri tämä kuntoutustuki, eli en voinut hakea toista ilman toista. Jos haen kerran Kelataksioikeutta, on haettava myös kuntoutustukea. Vaikka en sitä tukea itse kokenut tarvitsevani, vaan olin valmis maksamaan itse omat yksityisfyssarikäyntini! No nyt Kela sitten ilmoitti, että ehei, ei mitään semmosia sulle.

Kela kirjoittaa päätöksessään mm näin: ”emme voi myöntää hakemaasi kuntoutusta, koska sairaanhoitoosi liittyvä kuntoutus on kesken. Esitettyjen selvitysten perusteella tilanteesi ei ole vakiintunut siten, että kuntoutuksesi tavoitteet ja sisältö voitaisiin suunnitella vähintään vuoden ajalle.” Niin, no itsehän ne vaati multa sen hakemuksen tuolloin! Mun sytostaatit oli sen verran vielä kesken, että kaksi kertaa oli edessä tuon anomuksen jälkeen. Mun ajatus oli, että pääsisin mahollisimman aikasin fyssarille, jotta saisin kuntoni normalisoitua ennen helmikuun alkua, jolloin (eka) saikku loppuu. Mikähän Kelan ajatus on, sitä en kyllä tiedä! Koska nyt kuntoni on edelleen huono. Kela jatkaa: ”Ajankohtaista arjen toimintakykyä ei ole kuvattu kuntoutussuunnitelmassa.” Niinkö?! Luin juuri hakemukseni uudelleen (koska olen valokuvannut sen) ja kyllähän minä siinä selitän kunnon huonoutta monin sanakääntein, että mihin se vaikuttaa, niin työssä kuin muutenkin. Kela jatkaa edelleen: ”Ajankohtaisesti sairautesi ja sen hoito kuvautuvat vaikuttavan merkittävästi toimintakykyysi.” ??? En oikein tajua näitä sanakäänteitä, mutta ei se mitään. Ja edelleen: ”Hoito on kesken, eikä tilasi ole siten vakiintunut, että sairauteen liittyvät toimintakyvyn rajoitteet ja kuntoutuksen tarve voitaisiin arvioida ja määritellä vähintään vuoden ajaksi.” No, ai koska se sitten voidaan tehdä? Ei kai kukaan tiedä onko edes elossa ylihuomenna, saati sitten toimintakykyä arvioda 100%:sti vuodeksi eteenpäin! Vai mitä pirua tässä taas jaaritellaan??

Että näin Kela. Ensin vaatii tekeen turhan hakemuksen ja sit torppaa sen. Miks ei esim sanottu heti, että sun ei kantsii tehä sitä vielä? Mut arvatkaa mikä mua eniten tässä ärsyttää, kun tuo ite päätös nyt on ihan yks hailee (koska Kela ei olisi hyväksynyt mun omaa fyssaria ja oisin joutunut paikallisen arvauskeskuksen fyssarille joka tapauksessa - enkä olisi sitä halunnut!) eli se päätös ei varsinaisesti nyt kuohuta mua. No mua ärsyttää SE, että tämän ajan kun Kela on pohtinut mun ceissiä, ne ois voinu käyttää saman ajan  pohtien jonkun toisen tapausta. Jonkun sellaisen, joka oikeasti ois halunnut ja tarvinnut sen Kelan päätöksen tosi nopeesti. Nyt siellä on vaan koneisto raksuttanut tätä typerää juttua, jonka ne itse vaati, mutta jota mä en halunnut. Käsi ylös, jonka mielestä tässä oli jotain järkeä? Käsi ylös, jonka mielestä valtion rahoja ei tuhlattu tässä yhtään? Että resurssit meni ihan oikeeseen kohteeseen? Tätä Kafkamaista pelleilyäkö tämä on muittenkin kohdalla?

 Että todellako sairaitten ja apua tarvitsevien ihmisten kiusaksi, valtion tuella, ihmisten verorahoilla, pyöritetään tällästä naurettavaa sirkuskarusellia, joka tuhlaa rahaa, tuhlaa aikaa ja tuhlaa työpanosta! Ihan uskomatonta paskaa!

Työterveyden päätös jatkosta

Oli kyllä hyvä kokemus käydä työterveydessä! Mulle tehtiin työkyvyn arviointi. Etukäteen mietin, että varmaan sielä pistetään mut kuntopyörään ja juoksumatolle ja kellotetaan, että mitä tuo eukko jaksaa. Sit ku oon ihan äärirajoilla, niin joku kiljuu korvan juuressa, että ”jaksaa jaksaa!” ja lopulta kun kaadun tajuttomana permantoon, niin lääkäri tuhahtaa ja ruksittaa jonkun kaavakkeen kohdan, että ei se viä jaksa.

Lääkäri haastatteli mua ja kuunteli oikeasti. Se mittas verenpaineen ja kuunteli sydämen ja keuhkot. Hyvät kuulemma oli. Ja sitten piti rusentaa lääkärin sormia niin paljon ku jaksoi ja sit piti väännellä käsiä eri suuntiin, kun lääkäri koetti vastustaa. Piti myös taivuttaa selkää eteen ja taakse ja sivuille. Ja kävellä päkiöillä ja kantapäillä. Kaikki sujui kyllä. Harvemmin tulee töissä käveltyä kantapäillä, mutta varmaan sillä joku yhteys mun työhönkin on.

Lopputulemana sain kuukauden lisäsaikkua, eli helmikuun viimeseen päivään saakka. Puolessa kuussa työterveyshoitaja soittelee ja katellaan sitten pitäskö varata uutta lääkäriaikaa ja mahollisesti pohtia lisäsaikkua. Itellä on vähä suunnitelmissa päivittäiset kotitreenit, fyssarit edelleen ja uimahallikäynnit. Vaikka ottaa koville lihaksissa, niin se varmaan kuuluu asiaan tässä vaiheessa. Ehän mä nyt itekään haluu olla ihan rapakunnossa koko loppuelämää.

Seura nro 37 v.1955

 

Lapsuuteni ja nuoruuteni suuri Suomi-Filmien idoli Martti Katajisto kannessa!

Fyssarilla ja uimahallissa

 

Olin tässä eilen taas fyssarilla. Selkeesti kroppa ei ole ollenkaan niin jumissa kuin vaikkapa kaks viikkoa sitten. Tai no, onnistuin saamaan oikeaan leukaniveleeni päiväkausiksi jonkun ihmeen toljahduksen, niin että joka kerta kun laitoi suun kiinni, leuasta kuului aikamoinen ääni ja samalla vähän sattui. Että jos selkä ei olekaan jumissa enää niin paljon, niin nyt on leuka! Onneksi se on hellittänyt jo selkeesti ja nyt rutisee ja paukkuu vain ajoittain. Taas tuli kyllä mukava käsittely selälle ja jaloille ja käsille. Pidän fyssarilla käynnistä ja saan siitä jotenkin aina pontta kuntoutumiseeni.

No, fyssarin jälkeen suuntasin jälkikasvun kanssa uimahalliin, jossa en olekaan käynyt ehkä vuoteen! Pidän aika paljon Pyynikin uimahallista ja nyt siellä oli jopa uusi poreallas, jota tietysti piti testailla useaan kertaan. Täytyy sanoa, että se taisikin olla ensimmäinen poreallaslojumiseni ikinä. No jaa, ei hassumpaa! Jonkun verran jaksoin uida (ehkä 15 metriä) ja kävellä vedessä ja heilutella raajoja räsynukkemaisesti. Ja huomashan sen sitten, kun nousi altaasta, että voimat oli huvenneet siinäkin jo aika hyvin.

Eniten tykkään kuitenkin notkua saunassa. No Pyynikillähän on kaksi saunaa, iso ja pieni. Menimme summanmutikassa ensin isoon saunaan ja istuimme siellä mukavasti lämpöisessä jonkun aikaa. Kunnes ovesta punkes sisään pari mammaa, jotka asettui kiukaan viereen (alarm!) ja eipä aikaakaan, kun toinen heistä alkoi viskoa vettä kiukaalle. Kolmen kauhallisen jälkeen sanoin hänelle, että äläpä heitä enempää, mulla on huono olo kovassa löylyssä. Mamma narahti jotain ’njaaa…’ ja sitten alkoi ohjeistaa, että tuo toinen sauna on matalamman lämmön sauna. Ai jaa? No menenpä sinne sitten ensi kerralla, vastasin siihen. Ja taas alkoi löylyn heitto! Oli pakko poistua kesken, sillä jaksaminen tosiaankin valui johonkin lauteiden alle. Siirryimme pikkusaunaan ja totesimme, että sepä vasta kuuma paikka on!! Sitä paitsi missään uimahallin ohjeistuksissa ei ollut mainintaa siitä, että joku sauna olisi toista viileämpi. Siis ihan mammelin omaa keksintöä koko juttu, jotta voi kiskoa kiukaalle kuutioittain vettä. Yleensä julkisissa saunoissa sitä paitsi kysytään muilta, että voiko heittää löylyä, mutta täällä kukaa kyselly mitää. Mammaterrori vallalla, enkä oikeen tykänny. Jälkikasvu sanoikin hänelle tiukan palautteen ja hyvä niin. 

Valo

 

Kaikkein eniten tällä hetkellä piristää valo, jota oikein tursuaa joka puolella! Keväinen ihana valo, joka yllättäen aina herättää kaamoksesta. Päivien pitenemisen huomaa jo todella selvästi. Tuntuu, että kaikki ankeuden hivenkin häviää ja valoa oikein ahmii sieluunsa! Kevät on kesän eteinen, lasikuisti, jossa ihan kohta hulmuaa verhot lukuisilla ikkunoilla ja pikkulintujen laulun kuulee selvästi. Jos ei olisi vuodenaikoja, lyyhistyisin varmaan aika lailla kasaan henkisesti. Rakastan hurjia pakkasia, lumimyrskyjä, tähtitaivaita pilkkopimeydessä, niitä seuraavaa hohtavien hankien aikaa ja jääpuikkojen sulamista, pajunkissameriä, hiirenkorvia, kissankelloja, leikatun ruohon tuoksua, lämmintä järvivettä ja sen pinnasssa välkkyvää aurinkoa! Ja sitten väreiksi muuttuvaa maisemaa, rapsakkaa maata ja ensimmäisiä jäätyneitä lätäköitä ja villasukkien, teekupposten ja kynttilöiden jaksoa, ennen seuraavaa hankien hohdetta ja auringon halaamia tippuvia vesipisaroita. 

Mikä rikkaus ja siunaus meille pohjoisen asukkaille! Alati muuttuva kauneus ja tieto siitä, että ankeinkaan muta ja vaakasuoraan piiskaava vesisade ei kestä kuin hetken. Jokaisessa vuodenajassa on jotakin hyvää ja jotakin vähemmän hyvää. Kesässä hyvää on kauneus ja kaiken eloisuus, mutta vähemmän hyvää voimat imevä kuumuus, syksyssä hyvää on väriloisto joka suorastaan kirkuu silmissä ja vähemmän hyvää viikkokausien sadejakso. Talvessa hyvää on hangen tuoma valoisuus, isojen leijuvien lumihiutaleiden kauneus ja vähemmän hyvää hurjiin lukemiin yltyvä viiman ryydittämä kylmyys, joka tunkee luihin ja varsinkin ytimiin. Keväässä hyvää on lupaus kesästä ja valo, mutta vähemmän hyvää malttamattomuuden tunne, kun vielä huhtikuussakin voi sataa kinoksittain lunta. Pitkästyminen ei ole pohjolan luonnon avainsana. Muutos muutos muutos!

Olen katsonut ison pinon elokuvia. Enää kolme on jäljellä ja aion siirtyä muihin juttuihin. En ole eläissäni viettänyt tällaista elokuvamaratontalvea! Colette on kaunis ja inspiroiva, Pikku naisia on romanttinen ja liikuttava! Nuori Victoria on kiinnostava ja valaisee aikakautta loistavasti. Victoria ja Abdul on henkevä ja hauska. Julie & Julia on innostava ja nautittava. Jäljellä on vielä Ja keskellä virtaa joki, jota tähdittää ihana Brad Pitt. Luulen, että tykkään sen kotoisuudesta ja aikakauden kuvauksesta. Ja sitten Meet Joe Black, jonka olen joskus ajat sitten nähnyt ja muistan siitä vain alun surullisuuden ja lopun lohdullisuuden ja kauneuden. Se on oikea itkuelokuva. Viimeisenä aion katsoa The Crown-sarjan kaksi kautta. En ehkä voi olla pitämättä siitä! Välillä häiritsee se, että joka puolella television ja elokuvan maailmassa tulee eteen se pirulainen nimeltä syöpä. Vaikka katsoisi piirrettyä, niin sielläkin joku naapurin kissa on kuollut syöpään. En todellakaan haluaisi törmätä aiheeseen ihan koko ajan, mutta nyt olen kehittänyt jonkinlaisen suojakalvon sitä vastaan ja kohautan olkiani ja vaihdan kanavaa.

Oon myös lukenut melko paljon, vaikka enemmän haluaisinkin ahmia! Nykyään tykkään lukea vain iltaisin sängyssä, joten aika on hyvin rajallinen ja lukeminen etenee hitaahkosti. Iso Japanikirjojen aikakausi on edelleen meneillään ja olen ottanut siihen rinnalle muitakin. Luin juuri loppuun uuden Finlandia-ehdokkaan nimeltään Sensuroitu, josta tykkäsin tosi paljon! Minähän en ole etenkään mikään raamattuihminen, mutta tämän kirjan luettuani tuli sellainen olo, että jaa mitäs siellä oikein sanotaankaan ja pitäiskös se lukea hitaasti Sensuroidun kanssa… ja mitäs niitä muita tekstejä olikaan, Apokryfikirjat ja sen sellasta. Hirmu kiinnostavaa, kun asia tuodaan tieteen valossa eteen. Ennen oon kokenu raamatun tekstin vaan sellasena sekavana ikivanhana jaarituksena, josta ei tajua mitään. Toivon, että mun elinaikana löydetään vielä monia lähes alkuperäisiä tekstejä jostain maan ja luolien uumenista!

Nyt luen kesällä hankkimaani Intia-kirjaa, joka valaisee tuon maan väkimäärää, kulttuuria, uskontoja, historiaa ja muuta valaisevalla tavalla. Jotenkin en oo ikinä tajunnu, että Intiassa on niin hemmetin paljon väkeä!! Ja että miten umpisolmussa eri uskonnot voi olla keskenään. Historiakin on ollut aika myllerrystä, jossa itse intialaiset on joutuneet milloin kenenkin alistamaksi ja miehittämäksi. Joku on tehnyt sen satoja vuosia uskonnollisin syin ja joku vähän vähemmän aikaa taloudellisin syin. Itseä kiinnostaa ehkä eniten Intian monet eri alkuperäiskansat, niiden uskonnot, kulttuurit, kielet ja ruoka. Ärsyttävintä tietysti on köyhyys ja kouluttamattomuuden tuomat asiat. Kuten naisten alistaminen. Jonain päivänä haluaisin ehkä seikkailla Intian vanhalla rautatieverkolla sinne sun tänne!

Laukkuja, osa 37

 

Tämä musta laukku on yksi lempilaukuistani! Se on oikeaa nahkaa ja etenkin sen nahasta punottu remmi on ihana. Remmi vähän natisee käsiteltäessä ja tuntuu mukavan pehmeältä.

Lukkomekanismi laukussa on aika simppelin koruton, mutta silti ihan tyylikäs nuppeineen.

Laukun sisältä voi laskea kaiken kaikkiaan kuusi eri osiota, jotka ovat melko pieniä tai vieläkin pienempiä. Laukun musta vuorikangas on vähän kulunut käytössä, mutta ei pahasti.

Hauskana yksityiskohtana laukun sisällä olevassa kukkaromaisessa taskussa on kaksi osiota, joista toinen on maalattu kermanväriseksi. Että kolikot erottuvat paremmin?

Kaiken kaikkiaan laukku on aika pieni ja sen lokerot tekevät siitä vielä ahtaamman. Melko hankala arkilaukku siis, ellei sitten lähde kylille huitelemaan pelkkä lompakko ja puhelin mukanaan, aikomatta ostaa mitään. Ei tähän ainakaan jauhelihapakettia mahdu, kuten ammoin yhteen laukkuuni…

Sanoisin, että tämä on paras kyläilylaukkuna, sillä juhliin tämä on ehkä kuitenkin liian koruton. Tästä laukusta en missään nimessä luovu ja otan tämän ahkerampaan käyttöön lähiaikoina.

Näitä rakastan A:sta Ö:hön

 

Jälleen kerran Kukkapillin Satu inspiroi mut tekemään haasteen! Kiitosta vaan Satu! Eli tarkoitus on listata kaikki asiat joita rakastaa (tai joista tykkää aivan hirmu paljon) aakkosittain. Tosin skippaan vaikeet aakkoset, joihin en ehkä keksi mitään. 

A arkeologia; rakastan etenkin eräitä tiettyjä Suomen muinaiskohteita, joiden tutkimus on lähes mullistanut siihenastisen esihistorian tai historian! Vaikka duuni on rankkaa, niin löytöjen tuoma into nollaa kaiken tuskan! Arvokkain löytö ei ole se rahallisesti mitattuna kallein, vaan se yllättävin ja harvinaisin ja se, joka tuo jotain täysin uutta tietoa tutkijoille. Ihan loputtoman mahtavaa!

B blogimaailma; ensimmäisen blogini ”Kesakko” syntyi 9. tammikuuta 2010. Se oli aluksi kuvapainotteinen, johon pikku hiljaa tuli enemmän ja enemmän tekstiä. Kuvatyyli on muuttunut ja etenkin kirjoitustyyli on muuttunut moneenkin suuntaan vuosien varrella. Olen ihan hirveesti tykännyt pyöriä blogimaailmassa, lukea kiinnostavia blogeja ja ihastella kuvia. Olen myös tosi paljon tykännyt kirjoittaa ja miettiä omaa blogia. En ole koskaan ajatellut lopettavani, vaikkakin muutamana vuonna päivitin blogia hyvin harvakseltaan.

C chiliruoat!! Maistoin chiliä ensimmäisen kerran kun vanhemmat toi Unkarista joskus 80-luvun alussa chilipalkoja ja muistan kyllä sen tulisen maisteluhetken edelleen hyvin. Vähitellen chili vei mut ja sapenkin mennessään. Mietin usein, että jos en olisi niin polleena rouskinu chiliä joka käänteessä, niin olisko mun sappi ja haima pysytelleet kunnossa sen sijaan, että tulehtuivat suunnilleen yhtä aikaa ja ajoivat mut tiputukseen noin viikoksi. Chiliruokia syön nykyään vähä varovaisemmin, mutta silti enemmän kuin moni muu. Njamm!

D Design; mua miellyttää aika moni klassikkodesignesine. Lasiesineet erityisesti. Myös toki semmonen mummola-antiikki, joka on tunnelmaltaa lempeää ja pehmeää, on ihanaa, eli en juokse pelkästään designin ja sen tuoman rahallisen arvon perässä. En tietty allekirjota sitä, että kaikki design olis hienoo, koska ei todellakaan ole! Nanny Stillin Pajazzo on esimerkiksi pelkkää hirveyttä, mokoma tissimaljakko.

E Etelä-Pohjanmaa! Mun juurista puolet on sieltä ja siellä on Suomen ihanimmat vanhat talot ja kyllä se lakeus vaan pysyy sielussa, vaikka flikka itte heiluis missä päin maailmaa tahansa. Paikka ladata akkuja ja puhua esivanhemmille. Nautin Pohjalaiselokuvista ja on ihanaa kun näyttelijä osaa puhua murretta kunnolla. Yhdenkin kirjaimen väärä lausuminen riipasee sielua, niinku liitu taulua!

F Faaraoiden aika; mua on ihan lapsesta asti kiinnostanu faaraot, viikingit ja intiaanit. Ketäpä ei? Edelleen katon kyllä tikkana faaraodokkareita, mutta en oo enää niin varma olisko hienoo kaivaa siellä hiekan seassa. Ja että menisinkö niihin ahtaisiin tunneleihin, jotka johtaa johonkin pyramidin uumeniin kuningashautaan. Ehkä en. Mulle riittää katella kaikkea turvallisesti kotisohvalta.

G Great Gatsby-elokuva, eli tämä uusi Kultahattu, jossa Leonardo DiCaprio näyttelee miespääosaa. Oon ihan hullaantunu elokuvan aikakauteen, tarinaan ja siihen kaikkeen lavastukseen ja puvustukseen ym! Mun lempikohtaus elokuvassa on se, kun Leonardo heittelee kartanonsa yläkerrasta upeita vaatteita alas ja ne kaikki silkkipyjamat, intianpuuvillapaidat ja muut leijuu alas sen naisen ihailtavaksi. Wooh! Varmaan sanoisin, että jep, muutan tänne, voinko jo jäädä tältä seisomalta? Sita paitsi mä näen sen elokuvan niin, että se mies ei ole mikään hullu stalkkaaja, vaan aivan päättömästi vaan rakastunut siihen naiseen. Upeaa!

H Huulipunat! Niitä aloin käyttää ihan äkkipäätä silloin, kun täytin 50 vuotta. Joskus maskin kanssa on ollu sen verran hankalaa, että oon jättäny huulimaalit pois, mutta yleisesti ottaen käytän niitä ahkerasti. Värimaailmani on aika laaja. En tykkää tosi vaaleanpunaisista, jotka saa näyttämään urvelolta töröhuulelta, enkä oranssiin vivahtavilta, koska ne ei vaan sovi mulle. Muuten aika moni väri käy vaisun vaaleista vahvoihin ja tummiin.

I ilta; tykkään illoista. Talven siniset hetket aina sinne pilkkopimeään sysimustaan keskiyöhön asti on varsinaista elossa olemisen ja ideoiden aikaa. Sama pätee kesään, tietysti sillä erotuksella, että ei ole pimeää. Kesällä mieli ja keho oikein virkistyy ja tekis mieli valvoa läpi yön. Kesäillan sana etenkin lakeuksilla on iltarusko!

J joulu! Olen varsinainen jouluttaja ja perin tarkkakin siinä aihepiirissä. Pitää olla ne oikeet jouluruoat ja oikeet joulubiisit ja just tietyt joulukoristeet ja sitä rataa. Jouluhan alkaa siis jo joskus marraskuun korvilla ja loppuu about pääsiäisen kynnyksellä. Joulussa on tärkeää sekä mennyt että nykyisyys eli muistot ja se, mitä uutta luodaan joka vuosi. Vähiten tärkeetä on lahjat ja eniten tärkeetä on tunnelma!

K kokkailu! Jotkut mun blogia vuosikausia seuranneet tietääkin, että hurahdin joskus keittokirjoihin ja tein jotain ihmeen kokeiluja ja arvosteluita tänne blogiinkin, mutta se innostus jotenkin hyytyi. Alko tuntua vähä pakkopullalta koko touhu. Aika ajoin innostun kuitenkin kokkaileen edelleen, vaikkakin joku ihmeen laiskuus onkin asettunu mun ja keittokirjahyllyköiden väliin. (Mulla on siis satoja keittokirjoja!) Viime aikoina tietysti voimien keräily on ihan kokopäivätoimista puuhaa, niin että oon vasta suunnitellu, et joku päivä minäki teen kuulkaa oikeen smoothien!

L lakeus! Sitä ei voi liikaa korostaa. Rakastan sitä, että puoliksi romahtanu lato könöttää vielä peltosarkojen keskellä ja usva tanssii kesäiltoina peltojen yllä. Sitä kun linnut huutelee jokivarsipusikoissa ja kaikki surisee ja hyrisee ja kieppuu ja vaappuu. Sitä alkukesän kuhinaa, kun luonto oikein ulvoo elämää ja esi-isien henget leijuu taivaalla tätä kaikkea katsellen! Sateenkaari kaiken yllä tai tähtitaivas ja revontulet, lumisade ja paukkupakkanen. Uh, pakahduttavan ihana!

M Merete Mazzarella! Hän on kotimaisen kirjallisuuden lemppareitani ja hyllystä löytyy koko tuotanto ihan uusinta lukuunottamatta. (Vielä.) Pidän hänen pohdinnoistaan ja huumoristaan ja viihdyn valtavasti hänen tarinoissaan. Voisi melkein sanoa, että me olemme ystävät, vaikka emme ole koskaan tavanneet tai olleet yhteyksissä millään tavalla.

N Nuuskamuikkunen; hän on ihan mun hahmo. Introvertti, joka lähtee repun kanssa vaeltamaan johonkin yksinäisyyteen aika ajoin. Mä vaan en vaella vuorille vaan lakeuksille, mutta silti. Nuorempana telttailinkin, mutta nyt taidan olla niin kermaperse, että lojun mieluummin hotellin monogrammeilla varustetuissa vuodevaatteissa jossakin sviitissä.

O olotila nimeltä onnellisuus. Koen olevani perusonnellinen. Tietysti joskus vähän surullinen ja joskus ärtyisä, mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi ajasta onnellinen. Ei se ole mikään mystinen fiilis, ei mikään sellainen, jonka vaan nasan astronautit kokee roikkuessaan jossain maan ja taivaan välillä tai ties missä kuun väärällä puolella. Mun mielestä onnellisuuteen suhtaudutaan käsittämättömän kriittisesti, että sen muka kokee vaan hääpäivänä ja sillon jos lotto osuu kohdalle. Höpön löpön. Tai sitten mä oon jotenkin eri tavalla tunteva ja kokeva persoona, joka ei vaan tajua olla onneton.

P pohjalaistalot; mikä on kauniimpaa?! Sekä Ruotsin, että Suomen puolella olevat pohjalaistalot on jotain ääretöntä. Ne on isoja, ne on pieniä, ne on kaksfooninkisia taikka puolitoistafooninkisia (joskus vaan yks). Niissä on tupa, korkoossänky (kerrossänky), soutulavitta (keinutuoli), takka ja karmihyllyt (lautashylly). Ne vaan vie sydämen niiden huokuvalla historialla ja romanttisuudella. Oon aina rakastanu niitä, mutta en koskaan asunu sellasessa.

Q qikong ja taiji. Melko samanlaisia kauniita lajeja, joissa kädet voi liitää kuin joutsenet ja mieli keskittyy pelkästään sulavaan liikkeeseen. Kiinalainen aamujumppa siis toisin sanoen, vai teinköhän ny jonkun kardinaalivirheen, kun sanon näin? Laji on paitsi kaunista, niin myös sielua hivelevää.

R rauha, siinä merkityksessä että saa tehdä asioita rauhassa ja olla kaikessa rauhassa. Tykkään tehdä töitä rauhassa ja pystyn itseohjautuvasti viihtymään ypöyksin työpaikalla vaikka kuinka kauan. Haluan syödä rauhassa, möllöttää rauhassa, nukahtaa ja herätä rauhassa, nauttia asioista ylipäätään rauhassa. Kiire ja hälinä on myrkkyä!

S seikkailut! Olen seikkaillut Vienan Karjalassa, Norjan pohjoiskolkissa, Viron maaseudulla ja kaupungeissa, Saksan ja Ranskan vanhoissa linnoissa ja niiden raunioilla, keskiaikakaupungeissa, metsissä, suolla, jokirannoissa, viljapelloilla, autiotaloissa ja kyläteillä. Elämä on suuri seikkailu, kun sen haluaa niin nähdä!

T tuli. Oon semmonen tulehen tuijottaja, ja tajuan hyvin miks esi-isät on pitäneet tulta varmaan aika mystisenä asiana. Voisin kökkiä nuotion ääressä vaan ihan hiljaa hyvinkin pitkiä aikoja. Juhannuskokko on upea asia, mutta ehkä vielä värisyttävämpi ja hienompi asia on meidän pohjalaisten pääsiäiskokot!

U ullakot. Pienenä mun suurin haave oli päästä penkomaan paapan lapsuudenkodin vintille (eli ullakolle). Pääsin sinne vasta muutama vuosi sitten, kun se oli jo tyhjätty, mutta elämys oli iso edelleen. Vietin myös lapsena paljon aikaa lapsuudenkotini vinttikomerossa. Kuulostaapa nyt siltä, että mut oli lukittu koko lapsuudenajaksi johonkin komeroon… no ei ollu, tunkeuduin sinne aina ite penkomaan. Olin myös loputtoman kiinnostunut kavereiden ullakoista. Ja sitä paitsi asuihan Vihervaaran Annakin ullakkokamarissa!

V visuaalisuus. Mulle kamalan tärkeetä on visuaalisuus, eli se miltä asiat näyttää. Siksi tykkään vanhasta ajastakin, kun lähes kaikki oli kauniimpaa. Pieni ja arkinenkin esine oli käsityötaidonnäyte. Viihdyn jossain paikassa, jos siellä on kauneutta ja ympäristö on myös kaunis. En voisi kuvitella asuvani jossain Kiinalaisten Hervannassa, vaikka kerrostalokämpän sisus olis kuin Talvipalatsi. Tykkään jopa valokuvata asunnoista sitä, mitä niiden ikkunoista näkyy ulos.

W Waltari Mika. Ylivertainen suosikkitarinankertoja! Rakastan Waltarin joulutarinoita niin paljon, että luen joka joulu kirjasta vain yhden tai kaksi tarinaa, ettei kirja loppuisi kovin pian. (Tätä menoa se kestää vielä vuosikymmeniä!) Waltarin Pienoisromaanit on ihana teos, joka teki suuren vaikutuksen jo parikymppiseen minään. Waltarin oma elämäntarina on myös kiehtova ja näkisin mieluusti hänestä tehdyn elokuvan! Ihme, ettei sellaista ole jo tehty.

X - en rakasta mitään x-alkuista juttua, joten vedän henkselit tämän kirjaimen yli. Tai siis ainut x-asia joka tuli edes mieleen, oli vanha punkbändi X-ray spex, mutta ei se nyt niin rakas ole…

Y ystävät! Rakkaat ystävät on jotain sellaista, joita ilman maailma olisi ihan eri. Joita ilman minä en olisi minä. Ilman ystäviä täällä olisi aika tyhjää ja kylmää, aika yksinäistä ja surkeaa. Olen usein sanonut, että haluan elää 120-vuotiaaksi, (nykyään jo ehkä tyydyn vaikka sataankin), mutta se tarkoittaisi myös sitä, että todennäköisesti kaikki ystävät olis kuolleet ympäriltä. Sehän olis ihan kauheeta! Olen alkanut empiä tämän asian kanssa. Ehkä tärkeämpää olisikin kuolla rauhallisesti nukkuessaan, kuin kitua satavuotiaana vaipoissa vuosikausia.

Z zen. Mielenrauha, tyyneys, keskittyminen. Siihen pyrin ja aina reputan. Olen kuin Aku Ankka, jonka hermo palaa sekunneissa, kun sille päälle sattuu. Mutta en silti luovuta. Nuorempana painopiste oli ehkä kokemisen ja häärimisen ja tekemisen puolella. Nyt enemmän olemisessa, rauhallisuudessa ja tässä hetkessä.

Å Åbo Akademin arkistojen aarteet, etenkin sillä hetkellä, kun huomasin, että esiäitini Matildan enon kirjeet löytyvät tuosta arkistosta! Siellä on esimerkiksi Matildan mummon kirje, siis ihmisen, joka kuoli jo vuonna 1860. Kun istuu vanhan opinahjon arvokkaalta tuoksuvassa lukusalissa ja uskaltaa tuskin koskea edessään oleviin hyvin vanhoihin kirjeisiin, niin se on jotain se! Kädet täristen raottaa jotain kirjettä ja tajuaa koko ajan, että tämä on elämän taianomaisimpia hetkiä… päästä kurkistamaan Matildan kasvattaneen aatelismiehen kirjeeseen, lukea miten Matildan eno kirjoittaa toiselle ja paheksuu kuinka uudet rusthollin omistajat kohtelevat mummoa huonosti, lukea pehtoori-enon kuvauksia uudesta työpaikastaan, lukea miten vihainen mies kirjoittaa roistomaiselle vävylleen haukkumakirjeen. Kokea se koko maailman kirjo tarinoita, jotka ovat ihan totta ja oman suvun historiaa. Huh!

Ä äiti! Ei mene varmaan päivääkään, etten ajattelisi äitiä, vaikka hänen kuolemasta on kohta kahdeksan vuotta. Minun elämäni oli vaakalaudalla ihan alun alkaen ja äiti huolehti kaikesta. Kun äiti veti viimeisen viheltävän henkäyksensä, minä pidin äitiä kädestä. Tähän väliin mahtuu lukemattomia asioita ja hetkiä yhdessä ja erikseen, mutta erottamattomana.

Ö öiset hetket, olipa sitten hereillä tai ei. Nukahtaminen on ihanaa! Mutta myös yöllä valvominen ja vaikka revontulten ja tähtitaivaan ihaileminen on elämys. Joskus nuorena sitä ajatteli, että nukkuessa elämä menee hukkaan, mutta nyt sitä välillä vain odottaa ihanaa nukahtamisen hetkeä. Ei siksi, että mikään olisi kurjaa, mutta koska nukahtaminen vain on ihanaa! En tykkää nukkua päivällä, siksi liitän nukkumisen ja yön vahvasti yhteen. Hahmotan kyllä miten mummomaista höpinää tämä on, mutta kissan viikset minä siitä!