Lepoa ja lapsuudenkotia

 

Tuntuu aika tyhmältä, että edes lähdin yrittämään järjetöntä liikuntalajien määrää, etenkin kun en ole normikunnossa. Esim tällä viikolla harrastin maanantaista torstaihin kahtatoista eri liikuntalajia! Eli keskimäärin kolmea erilaista lajia päivässä. Kun nyt sitten alkuviikon aikana kolmena yönä peräkkäin heräsin epämiellyttäviin kolotuksiin aina eri kohdissa kehoa, tajusin, että nyt on aika himmata ja pitää lepopäivä tai pari, vaikka olisin laatinu minkälaisen lukkarin itelleni aiemmin. Hankalinta tässä kuitenkin on miettiä mitä jättää pois listalta, sillä ei ole mitään järkeä jatkaa lepopäivän jälkeen samaa ruljanssia. Siinä ekassa lukkarissa oli 22 liikuntalajia viikossa. Ihan järjetön määrä, mutta halusin tutustua mahdollisimman moneen mahdollisimman nopeesti. Nyt tiedän, ettei se ole viisasta. Ensi viikolla listassa on vain 12 lajia. Vaikka ehkä sekin on liikaa. Pitää vaan jotenkin löytää sopiva määrä. Ehkä olis kannattanu alkaa yhdestä ja lisätä yksi viikossa? Välillä sitä tuntee ittensä niin ääliöksi.

Fyysistä lepoa ja samalla mielen virkistystä tulee käynnistä lapsuudenkodissa! Viime käynnistä on kaksi kuukautta, ihan kamalan pitkä aika siis. Vien sinne omat vanhat lastenvaununi, jotka oli käytössä jo mun isosiskolla 1950-luvulla. Pyysin vanhempiani tuomaan ne meille joskus 2008, kun muutettiin taloomme, mutta ne ei vaan koskaan oikein löytäneet paikkaansa täällä. En halua niistä luopuakaan, joten vien ne takaisin tuonne yläkertaan. Ehkä sullon niihin peittoja ja tyynyjä, tai pinon lehtiä? Nallejakin niissä voisi lötkötellä, mutta yläkerrassa ei valitettavasti asu nalleja. Mulla on siellä myös vanha syöttötuolini, jota en raaski heittää pois. Olen miettinyt miten sitä syöttötuolia voisi käyttää; kukkapylväänä? Hassua kun ihminen kiintyy joihinkin tavaroihin. Siihen ei tosiaankaan auta se, että joku neuvoo vaan raakasti heittämään turhat pois. Mullahan on sellanen trauma menneisyydessä, että luovuin lähes kaikista siihen astisen elämäni tärkeimmistä esineistä toisen ihmisen aivopesemänä. Sitä ei kannata tehdä. Asiat pitää pohtia kiireettömästi oman itsensä kanssa, eikä vain tehdä mitä joku muu sanoo. Viime vuosina oon vasta opetellu luopumista balanssissa itseni kanssa. Sillä tavalla se on hyvä asia. Sitä paitsi pitää muistaa myös se, että meitä ihmisiä on sekä minimalisteja, että runsaudesta nauttivia, ihan samaan tapaan kuin introvertteja ja ekstroverttejakin. Että sikäli toisen ajatus ei välttämättä sovi suoraa toisen elämään.

Ostin joogatiilen

 

Kävin Flying Tigerissa, vaikka periaatteessa inhoan tällasia krääsäkauppoja. Tiimari oli aikoinaan samaa sarjaa, mutta jotenkin musta tuntuu, että siellä oli järkevämpää tavaraa, enemmän askarteluun tarkoitettua ja luonnonmateriaaleista tehtyä, ainakin silloin vanhaan aikaan. Olen aina ihan vähän karsastanut halpakrääsää, siis sanotaan nyt vaikka että suunnilleen ala-asteelta lähtien, eli niin kauan kuin olen tajunnu edes ajatella tämmösiä asioita. Pahinta oli, jos sai tiimarikrääsää joululahjaksi paljon, koska mieluummin sitä ottaisi yhden tai kaksi kunnollista laatujuttua, kuin kymmenen sellaista, jotka hajoaa kuukaudessa. Lapsena sitä aluksi oli onnensa kukkuloilla jos lahjoja oli paljon, mutta sen karuuden oppi sitten kantapään kautta. No sain mä toki paljon muutakin kuin krääsää ja muistelen niitä lahjoja edelleen lämmöllä. 

Normal on nykyään toinen tämmönen krääsäpuoti, josta tosin löydän enemmän ostettavaa, koska siellä on kosmetiikkaa (johon mä luen esim kosteuspyyhkeet, jotka on asuntoautossa, mökillä ja veneillessä tosi käteviä) ja joskus jotain muutakin kiintoisaa. No tänään ostin siis joogatiilen, eli joogablokin, joka on tiilen kokoinen, melko kova ja tukeva, mutta kuitenkin ihan vähän periksi antava. Sanoin itselleni, että kuules, nyt pitää olla varuillaan, etten vahingossa kohta omista kokonaista joogakrääsävarastoa ja sitten totea, että ei mua huvitakaan koko jooga. Mulla on alttius sellaiseen!

Jotkut pitkän kantaman lukijat saattaa muistaa miten villiinnyin keittokirjoista joitakin vuosia sitten! (Apua, siitä on jo melkein 10 vuotta!!) Ennen sitä en ollu mitenkään himona kokkailemassa, mutta kylläkin mulla oli jotkut lempireseptit ja tarkka mielipide ruokien suhteen (kuten että ilman valkosipulia, chiliä, suolaa, sokeria ja rasvaa ei voi elää). Sitten olin yllättäen tilanteessa, jossa mun silmien alla heitettiin kymmenittäin keittokirjoja roskiin. Siis hyvin vanhojakin keittokirjoja, 1800-luvulta lähtien. Dyykkasin niitä (luvalla) ja innostuin aiheesta ihan valtavasti! 

Seuraavassa silmänräpäyksessä löysin itseni nettikirjakaupoista selailemasta keittokirjoja ja ostamassa monia uusiakin keittokirjoja. Sain niitä myös lahjoituksena; ainakin kahdelta tai kolmelta blogin lukijaltakin kävin hakemassa ison pinon keittokirjoja (iso kiitos niistä!) ja ryhdyin hihat käärittyinä kokkailemaan enemmän kuin koskaan. Kunnes iski totaalinen väsymys aiheeseen ja kokkailu jäi kokonaan. Siinä vaiheessa taisi kyllä olla se masentava vuosi, kun äiti ja isä kuoli, joten on tähän kiinnostuksen notkahtamiseen ihan syytäkin. En jaksanut mitään.

No, mutta nyt voi olla, että menen samaan kaistapäiseen tilaan tän liikunnan suhteen ja hankin ties mitä vimputtimia ja sitten väsähdän ja käännän selkäni kaikelle. Kuulostaako keltään tutulta? Kyllähän tätä piirrettä voi käyttää myös vahvuutena. Mä esim olen töissä käyttänyt tätä (enkä edes tietoisesti), sillai että kun tiesin että edessä oli joku homma, josta en ollu yhtää kiinnostunut, niin sitten ku pääsin siihen sisälle, niin se aihe imaisikin mun mielenkiinnon totaalisesti. Hämmästyin sitä aina itsekin ja tajusin sen kokonaan vasta jälkeenpäin, että mikä kaikki voikaan olla kiinnostavaa, kun siihen vain perehtyy. Voi olla että esim jääkiekko ei saisi mua pauloihinsa, että jossain se raja menee kyllä. Mutta sen aion laittaa työhakemukseen vahvuutena, jos sellasta vielä joku päivä kirjottelen.

Saikku ja kuntoutuminen

Nyt mä sit tein tabletille listan youtuben liikuntavideoista ja laadin vielä oikein sen lukujärjestyksen näistä erilaisista Pirsyn teamseista ja muista nettijumppajutuista. Siellä on sellasia kuin ’bodycombat’, ’core’, ’zumba’, ’circuit’, ’hiit’ ja väleissä jooganidraa, taijita, restoratiivista joogaa, qigongia, shindoa ym. Eli liikunnallista ja sit venyttelevää, tasapainoa sekä rentoutusta tuovaa vuoron perään. Laitoin aluksi joka päivälle kolme erilaista juttua sillä tavalla, että yks aina vuorottelee vuoroviikoin toisen lajin kanssa. (Eli maanantaina on neljä lajia, mutta kaks niistä vuorottelee keskenään, niin oikeesti on vaan kolme.) Jos tää tuntuu liialliselta, niin pudottelen osaa pois. Testaan siis eri lajeja vähän ja valkkaan jatkoon kivoimmat. Mutta toisaalta nämä ei ole mitään tunnin harjoituksia, vaan voin tehdä jotain vaikka vaan 10 minuuttia, jos se on oikein ärhäkkää laatua. Kohta mä varmaan viipotan tuolla Tampereen yössä musta vyö mahaläskien ympärille pingotettuna ja olen se pelätty tehomummo, joka sai raivarin syöpäsairaudestaan ja antoi liikunnalle sen kuuluisan pikkusormen.

Nyt on näet niin, että jos mä en tekis itelleni minkäänlaista lukujärjestystä, niin mun ei tulis tehtyä yhtään mitään. Nyt mä vaan vilkasen lukkaria ja toteen, että ai jaa tänään on tämmöstä. Vähä niin ku ois kaks persoonaa, joista toinen käskee ja toinen tottelee. (Pitäisköhän mun mennä lääkäriin?)

Josta puheen ollen, kävin lääkärissä hakemassa lisää saikkua. Suurimpina ongelmina koen selän väsymisen ja kipeytymisen, käsien väsymisen ja aristuksen, sekä huimauksen, jota on melkein joka päivä. Mietin, että viimeks (sen ekan syövän jälkeisten syöpähoitojen jälkeen) mulla kesti ainakin viis kuukautta, ennen ku aloin olla suht koht kunnossa palatakseni töihin (paitsi että sillon oli sit se käden jänteen tulehdus) ja olen lukenut, että syöpähoitojen jälkeen voi olla vuodenkin voimat kortilla. Joillakin ne ei palaa koskaan. (Ja joku jankkaa näitä samoja asioita joka ikisessä blogikirjoituksessa - esim minä!)

No sain saikkua helmikuun loppuun. Tuntuu hyvältä! Tänä aikana ehdin kohottaa kuntoa roimasti ja saatan olla hyvinkin ihan eri ihminen keväällä - tulen blogiin ja sanon, että Hilma tässä terve. Mutta jos mitään dramaattista takapakkia ei tapahdu, niin pystyn kesällä jo vaikka mihin. Ihan mahtava ajatus!! Onpa tässä nyt noin 2,5 vuotta mennytkin susille ja se alkaa olla ihmiselämässä jo melko pitkä aika. Kyllä sitä nyt aina voi viikkoja tai kuukausia sairastaa, mutta kun siihen alkaa mennä vuosia, niin ollaan jo vähän överisti negatiivisen puolella. Siksi mulla on hemmetin kova motivaatio kammeta itseni pois täältä kuopasta! Ja myös siks, että en halua kuoleman vaanivan ihan lähellä. Siitä puheen ollen, on aika raskasta lukea uutisista, että taas joku kuoli syöpään. Ei sillä, ettenkö surisi heidän puolestaan, ja toivoisi, että niin ei olisi käynyt, mutta kun tuntuu, että sitä syöpäpaskaa oikein hierotaan naamaan monta kertaa viikossa, niin ei paljon huvita. Ja kun nämä nykyiset nettiuutiset tarjoaa enemmän aina sitä, mitä olet sattunut klikkaamaan auki. Kaipaisin niin paljon mukavia uutisia kaiken potaskan sijaan. Koetan klikkailla auki jotain revontulijuttuja ja muumioiden tutkimustuloksia, tai vanhuustutkimuksia ja muuta sellaista, mutta aina niitä paskoja uutisia siellä kuitenkin vilahtaa esiin.

Lukkari esiin

 

Kävin vesijumpassa ekaa kertaa viime huhtikuun jälkeen! Ihan mahtava tunne, suorastaan epätodellinen. Tätä aion jatkaa kerran viikossa tästä eteenpäin. Tulin myös ilmoittautuneeksi parille muullekin Pirsyn etäliikuntakurssille; Facia Method ja Pilates! Nyt on sit joka päivälle välillä ma-to jotain etäjumppaakin. Ihan huikeen innostavaa! Ja jotta mentäis kunnolla sinne syvään päätyyn, niin googlasin tietty kaikenlaisia sisäliikuntalajeja ja sit katoin niitä youtubesta ja totesin, että oikeestaan kaikki niistä oli kiinnostavia; core, bodycombat, pallojumppa, circuit, zumba, HIIT, cardio… tietysti sen lisäksi siis, mitkä mua jo valmiiksi kiinnostaa eli vesijumppa, kuntosali, taiji, qigong, shindo, feldenkrais, sekä sellaiset joogat kuin restoratiivinen, yin ja hot.

Musta tuntuu, että kunhan joulusta päästään eteenpäin, niin mä hahmottelen kaikki ne kiinnostavat liikuntajutut, joita oikeesti voisin tehdä säännöllisesti, lukujärjestykseen ja koetan tehdä youtuben avulla niitä, joita ei Pirsyn etäjumpassa ole saatavilla, vaikka aiemmin epäilinkin, että siitä ei tule mitään jos hommat jää vaan oman pään ja youtuben välisiksi sopimuksiksi. Mä kokeilen kuitenkin! Se lukujärjestys auttaa varmasti tähän asiaan.

Tää voi kuulostaa sekavalta ja mielipuoliselta, mutta ADD-tyyppinen pää toimii näin. Ensin innostutaan valtavasti (niin ettei elämässä ole suunnilleen mitään muuta) ja sitten kaikki lopahtaa yhtä nopsaa kuin tulikin. Melkein kaikki mun harrastukset käy läpi tämän mankelin ja vain ani harva jää pysyvästi mun elämään. Sukututkimus on yks niitä, jotka on liimautuneet sieluun pysyvästi. Mutta mä nyt ajattelen jotenkin niin, että vaikka mun into lässähtäis, niin se ei tapahdu ihan heti ja siihen mennessä kunto on kohonnu jo reippaasti, eikä mun kiinnostus missään tapaukses näihin kaikkiin hupene saman tien, jos ollenkaan.

Syke ja voima - jestas!

Nyt on testattu Pirsyn Etäliikunta nimeltä ”Syke ja voima”. Teamsliikunnan hyvä puoli on se, että ei tarvii lähtee kotoo mihinkään, mutta että kuitenkin täytyy osallistua (vaikka oikeesti ei täydy; ihan sama osallistutko kerran vai joka kerta) eli tarkotan, että siihen on täsmällinen aika lukkarissa. Jos vaan ajattelis tehä vaikka youtube-videon mukaan itsenäistä jumppaa (tai joogaa tai mitä ikinä), niin tulisko tehtyä? ”Nyt ei jaksa” -tyyppisiä ohareita vois tehä itelleen yhteen putkeen vaikka viis vuotta, kunnes kunto olis aivan totaalipaska. Ja syyttää vois vaan itteensä tietty. En oo ikinä osallistunu teamsliikuntaan, mutta nyt täytyy todeta, että se sopii mulle! Huhkin ja huilasi vuoron perään, kunnes olin lopulta aivan puhki. Tehokasta oli!

Huvittavaa oli, kun ohjaaja (vai mikskä häntä sanotaan?) sanoi aina välillä, että ’jos tää tuntuu liian helpolta, niin voit vaikeuttaa liikettä..’ samalla kun mä olin ihan äärirajoilla siitä helposta perusliikkeestäkin jo! Niin se vaan tuntuu sytojen jälkeen huonokuntoiselle erilaiselta, kuin pitemmälle treenanneille. Heti tämän puolituntisen jälkeen menin Pirsyn sivuilta kattoon, että mitä ne muut kurssit olikaan ja mietin, että oikeesti voisin kiinnostua niistä kaikista. Tää oli ehkä haastavimmasta päästä kuitenkin ja muut olis lepposampia. (Oletan.) Samalla tajusin, että voin ihan hyvin osallistua myös siihen ”Rytmin viemää”-kurssiinkin, koska kukaan ei näe! Se on zumban kaltaista liikuntaa ja cardioo, johon en muuten menis suurin surminkaan, mutta jos kukaan ei näe, niin miksikäs ei…

Sain raivattua jumppatilan ruokailuhuoneen lattialle siirtelemällä muutaman laatikon pois tieltä. Kylläpä oli muuten pinkkiä tunnelmaa tuolla harmaalla (ite kudotulla) matolla! Jos jotakuta kiinnostaa, niin sellasia liikkeitä siinä käytiin läpi kuten esim ihan ekana pään taivutusta sivulle, sitten paikoillaan marssia, askelkyykkyjä, käsien nostoa ylös käsipainojen kanssa ja samalla vuoron perään toinen jalka koukkuun, Y-askeleita, sekä lopuksi selin koukkumakuulla lantion nostoa ja pyöräilyä. Vauhti oli ihan nopsa, niin että syke todellakin nousi! Ihan mahtavaa, että Pirsy järkkää tällasia kursseja meille! Iso kiitos!!

Suunnitelmia

 

Menin ja ostin treenimaton! Käy jumppaan ja joogaan. Tosin se on hitusen ohut (0,4cm) mutta luulen, että se on ihan passeli kuitenkin. Nythän mulla alkaa se Pirsyn eka kurssi ’Syke ja voima’, eikä mulla ollu mitään minkä päällä jumpata. Ostin tietty pinkin maton, koska olen niin leidi. Nyt on hieno matto, mutta ei paikkaa missä jumapata. Sängyn päällä ei oikein voi ja missä muualla olis tilaa niin paljon… en tiedä! Keittiössä? Pitää ehkä pikaraivata joku kohta kodista tätä varten. 

Tulin ajatelleeksi, että en tiedä kannaattaako mun mennä siihen työttömien liikuntajuttuun mukaan, koska jos käyn joka tapauksessa Treella Pirsyn salilla kerran viikossa ja sen lisäksi kerran viikossa vesijumpassa ja sitten osallistun kevätkaudellakin Pirsyn etäliikuntaan, niin siinähän on jo vähintään kolme päivää viikossa kun minä treenaan. Se on jo aika paljon, kun nyt olen ollut nollalinjalla puoli vuotta. Luulen, ettei kannata väsyttää itseään kokonaan. Mutta ehkä mä kuitenkin selvitän mitä kaikkea kunnalla olis ylipäätään tarjolla työttömille. Mähän en edes tiedä kauanko olen työtön. Saikku loppuu joka tapauksessa joskus alkuvuodesta (vaikka hakisin sitä vähän lisää nyt) ja jos saan heti vanhan työpaikan takaisin, niin olen osa-aikatyöläinen. Onko se sama kuin työtön tässä tapauksessa? Ei mitään hajua!

Etäliikuntatunnille jess!

Meillä on sellainen sanonta, että ’onhan tässä kevättä’! Se naljailee sillä ajatuksella, että herää johonkin asiaan vasta kun se on jo melkein ohi. Kesällä mietin, että joo, sitten kun Pirsyn kesäloma loppuu ja pääsen johonkin osallistumaan, niin heti menen. No sinne salillehan piti varata aika jos halusi sen henkilökohtaisen ohjauksen, joten sain ajan vasta lokakuulle. Ja sitten meni miehen selkä. Mutta onhan tässä vielä syyslukukautta! Tällä viikolla sitten aloin selata niitä Pirsyn etäliikuntamahiksia (joita oisin voinu harrastaa jo heti elokuusta lähtien!) ja innostuin. Valittavana on kahdeksan erilaista liikuntajuttua, joita voi tehdä kotona Teamsin kautta. On sellaista kuin ’Lymfajumppa’, ’Syke ja voima’, ’Fascia Method’, ’Lihasvoimaa lempeästi’, ’Rentoutus’, ’Jooga’, ’Rytmin viemää’ ja ’Pilates’! Huh, ihan hengästyttää lukeakin! Ihan mahtava tarjonta. Ja näitä on siis maanantaista torstaihin klo 17.00-19.45 aikavälillä. Osa on vain puolen tunnin juttuja, toiset pitempiä.

Ajattelin, että ilmoittaudun ensin yhdelle kurssille ja katson onko se kivaa ja kokeilen sitten vaikka nostaa kurssimäärää yksi kerrallaan. Että onhan tässä kevättä. Sitten aloin hirveästi makustella, että millä kurssilla haluaisin aloittaa, että olisiko se jotain tosi nopeatempoista vai ihan rauhallista, tuttua vai jotain uutta. Että nautiskelen siitä sitten koko loppuvuoden, ai että kun kunto kohenee! Ja samalla huomaan, että kurssit toteutetaan aikavälillä 1.9.-21.11… (kesken voi siis ilmoittautua myös). Että mikäs päivä ja kuukausi se nyt taas olikaan, ahaa nyt eletään marraskuuta jo! Käytännössä siis mulla on aikaa harrastaa näitä tasan kaksi viikkoa! Että se siitä piiitkästä ihanasta syyslukukaudesta! No, nyt vaan toivon, että kurssit jatkuu tammikuussa ja pääsen ilmoittautumaan uudellen.

Toistaiseksi olen siis ilmoittautunut nyt kahdelle kurssille; ’syke ja voima’ sekä ’Rentoutus’ (rentoutuminen on aina tärkeää, vaikkei mitään olisi tehnytkään!). Mutta odotan innolla näitä ja koetan pidätellä itseäni, etten ilmoittautuisi kaikille heti, koska (itseni tuntien) se johtaa stressitilaan ja siihen, etten sitten käy millään kurssilla kuin kerran tai pari. Näiden lisäksihän voi käydä siellä Pirsyn kuntosalilla myös ja sitten heillä on olemassa viisi kuntoutusvideota, joita voi katsoa ja tehdä koska tykkää, vaikka hemmetti jouluyönä. Ja näiden lisäksi on vielä paikan päällä järjestettäviä kursseja, esim ’Tanssi-liiketerapeuttinen kurssi’. Että kyllä niitä piisaa. Jos asuisin Tampereella, voisin kyllä käydä myös siellä Pirsyn tiloissa järjestettävillä tunneilla, mutta koska ne on aika iltapainotteisia, en pääse bussilla sujuvasti kulkemaan kotiin. Ja ihan oikeasti netti on täynnä videoita, joita voin tehdä kotonakin, että tämä on nyt vain saamattomuudesta ehkä kiinni. Mutta hienoa, että mahiksia on!

Jos jotakuta kiinnostaa, niin Pirsyn liikuntatarjontaa voi selata täältä.

Fyssarilla ja uimahallissa

 

Olin tässä eilen taas fyssarilla. Selkeesti kroppa ei ole ollenkaan niin jumissa kuin vaikkapa kaks viikkoa sitten. Tai no, onnistuin saamaan oikeaan leukaniveleeni päiväkausiksi jonkun ihmeen toljahduksen, niin että joka kerta kun laitoi suun kiinni, leuasta kuului aikamoinen ääni ja samalla vähän sattui. Että jos selkä ei olekaan jumissa enää niin paljon, niin nyt on leuka! Onneksi se on hellittänyt jo selkeesti ja nyt rutisee ja paukkuu vain ajoittain. Taas tuli kyllä mukava käsittely selälle ja jaloille ja käsille. Pidän fyssarilla käynnistä ja saan siitä jotenkin aina pontta kuntoutumiseeni.

No, fyssarin jälkeen suuntasin jälkikasvun kanssa uimahalliin, jossa en olekaan käynyt ehkä vuoteen! Pidän aika paljon Pyynikin uimahallista ja nyt siellä oli jopa uusi poreallas, jota tietysti piti testailla useaan kertaan. Täytyy sanoa, että se taisikin olla ensimmäinen poreallaslojumiseni ikinä. No jaa, ei hassumpaa! Jonkun verran jaksoin uida (ehkä 15 metriä) ja kävellä vedessä ja heilutella raajoja räsynukkemaisesti. Ja huomashan sen sitten, kun nousi altaasta, että voimat oli huvenneet siinäkin jo aika hyvin.

Eniten tykkään kuitenkin notkua saunassa. No Pyynikillähän on kaksi saunaa, iso ja pieni. Menimme summanmutikassa ensin isoon saunaan ja istuimme siellä mukavasti lämpöisessä jonkun aikaa. Kunnes ovesta punkes sisään pari mammaa, jotka asettui kiukaan viereen (alarm!) ja eipä aikaakaan, kun toinen heistä alkoi viskoa vettä kiukaalle. Kolmen kauhallisen jälkeen sanoin hänelle, että äläpä heitä enempää, mulla on huono olo kovassa löylyssä. Mamma narahti jotain ’njaaa…’ ja sitten alkoi ohjeistaa, että tuo toinen sauna on matalamman lämmön sauna. Ai jaa? No menenpä sinne sitten ensi kerralla, vastasin siihen. Ja taas alkoi löylyn heitto! Oli pakko poistua kesken, sillä jaksaminen tosiaankin valui johonkin lauteiden alle. Siirryimme pikkusaunaan ja totesimme, että sepä vasta kuuma paikka on!! Sitä paitsi missään uimahallin ohjeistuksissa ei ollut mainintaa siitä, että joku sauna olisi toista viileämpi. Siis ihan mammelin omaa keksintöä koko juttu, jotta voi kiskoa kiukaalle kuutioittain vettä. Yleensä julkisissa saunoissa sitä paitsi kysytään muilta, että voiko heittää löylyä, mutta täällä kukaa kyselly mitää. Mammaterrori vallalla, enkä oikeen tykänny. Jälkikasvu sanoikin hänelle tiukan palautteen ja hyvä niin. 

Puistojoogaa

Tänään olen kokeillut ensimmäisen kerran elämässäni puistojoogaa! Mukavaa oli, vaikka osanottajia olikin vain kourallinen. Pari asanaa koin niin haastaviksi että horjuin aloillani pienen siunaaman hetken ennekuin rysähdin takaisin ketoon. Mutta en anna sen ollenkaan masentaa, päinvastoin. Nyt jo suunnittelen uutta osallistumista :)

Kuvan miehellä oli ihan oma ohjelmansa Tallinnan taidemuseo Kumun pihassa viime kesänä. Oli taas pakko suunnata kamera kiinnostavaan suuntaan...