Nekalab - kulttuuritalo vanhassa koulussa

 

Nekalab on yksi Tampereen hienoimmista kulttuuritiloista!

Se sijaitsee Nekalan vanhassa koulussa, jossa on myös kirjasto ja ravintola. Tapahtumia ja työhuoneita.

Pihan terassi on aika kutsuva!

Puhumattakaan puun alla olevista oleskelutiloista.

Jo ulkona huomaa miten kokonaisvaltaisesti aluetta on mietitty.

Nekalabin ravintola ei ole mikään kouluruokala!

Vaan viihtyisän ja kutsuvan oloinen ruokapaikka!

Hauskaa kierrätystä.

Viihtyisiä nurkkauksia.

Taidetta!

Ja jotenkin kaikki sopeutuu yhteen.

Paikka on aika suosittu, enkä voinut ottaa tämän laajempaa yleiskuvaa kuvaamatta ihmisiä.

Pääovesta astutaan sitten varsinaisiin kulttuuritiloihin.

Ja täällä minun silmiäni hivelevät arkkitehtoniset yksityiskohdat!

Eläviä viherkasveja unohtamatta!

Tarkkaan harkitut huonekalut!

Jopa vanha piano on jostain pelastettu.

Voisin vain istua tässä ja katsella tätä kaikkea!

Kun kaikki on alunperinkin tarkkaan mietitty, eikä niitä ole sittemmin tuhottu.

Monitoimitilassa oli harkittuja kauniita huonekaluja.

En oikeastaan ymmärrä miksi Lielahdessa on niitä koulun vanhoja huonekaluja, kun tänne ne sopisi!

Täällä on ihanasti tilaa!

Viihtyisää!

Ja kaikki jotenkin linjassa keskenään.

Harmoniaa.

Monta kerrosta harmoniaa!

Kaiteissa minua huvittivat nuo pienet nykämät… jotta lapset eivät laskettele?

Myös taidetta oli vähän esillä. Ja käytävien varsilla on työhuoneita.

Koska kaupunki mutisee kartanolla meidän vanhoista sohvista, että onko ne palosuojattu, niin mietin, että mahtaako nämäkään muka olla…

Onhan tässä jotain melkein japanilaista.

Ja kun rappujen välitasoillakin voi istahtaa!

Minusta tämä paikka yksinkertaisesti toimii! Erittäin hyvin rakennettu systeemi. Työhuoneisiin ei tulisi mieleenkään kurkistella, ne on suljettujen ovien takana olevaa taiteilijatilaa. Toisin kuin kartanolla, kun asia ei ole oikein selvä. Veikkaan myös, ettei täällä seinät ole niin paperia kuin meillä. Jonkinlainen annoskateus minut valtaa tahtomattanikin täällä. Miksi tämä on niin hyvin hoidettu paikka, niin hyvin linjassa, niin kutsuva ja viihtyisä? Väitetään, että tämä on rahalla rakennettu, mutta mitäs helvettiä, kun tori ja roskalavat pullistelee nykyään ilmaista antiikkia, niin mihin helvettiin sitä rahaa siinä sisustuksessa niin tarvitaan?! Minusta se on ollut kaikkein ontuvin peruste.

Lounas Bertelissä

 

Katsastin uudehkon Ravintola Bertelin, joka sijaitsee Haarlan tehtaan sisäpihalla vanhassa pannuhuoneessa. Tämä ei siis huom ole siellä Haarlan palatsin lähellä koskipuistossa, vaan rantatien varressa, parhaiten saavutettavissa ratikalla esim Särkänniemen tai Tulitikkutehtaan pysäkeillä pois hyppiessä. (Google maps on aina hyvä apuri.)

Ravintola avattiin viime keväänä. Se avaa ovensa jo klo 8.30, jolloin sieltä saa erilaisia täytettyjä leipiä, makeita leivonnaisia, kahvia, teetä ja virvokkeita. Arkisin kello 10.30-14.30 tarjolla on buffetlounas, jonka kävin nyt testaamassa.

Salaattipöytä oli tosi monipuolinen ja kaikki oli maukasta! Varsinainen lämpimien ruokien osasto oli myös hyvän kokoinen; joka päivälle on tarjolla eri ruokia, mutta pääsääntöisesti aina joku perunaruoka, joku kasvisruoka, joku juuresruoka, joku kanaruoka ja vielä joku kala/nauta/tai possuruoka. Viikottain vaihtuva ruokalista on esillä heidän nettisivuillaan.

Voin ilman miettimistä julistaa, että nyt löytyi yksi Tampereen parhaista lounaspaikoista! Vähintään top- vitoseen sijoitan tämän paikan. Ja sen kyllä huomasi, sillä paikka oli aika täynnä. Muita erittäin hyviä mainittavia paikkoja ovat Ravintola Tampella, intialainen Nanda Devi, kauppahallin Mummola ja keskustorin Ståhlberg. Siinä sarjassa painii nyt tämä uusi tulokas ja hyvin onnistuu! Myöskin palvelu oli ystävällistä. Jos jonkun miinuksen väkisin kaivan esiin, niin paikan sisustus ei ole mikään kovin hääppönen; jäin kaipaamaan näissä tiloissa joskus olleen La Famille-bistron antiikkihuonekalujen kauneutta. (He pitävät nykyään Taalintehtaalla hotelliravintola Ullman’s Villaa. Jos kurkkaat sitä sisustusta, niin ymmärrät.) Mutta ehkä sekin puoli kehittyy täällä vielä. Saavutettavuus on ehkä inansa haasteellisempi kuin ydinkeskustan paikoissa, mutta se on sen arvoista!

Saskia

 

Pitkästä aikaa tuli käytyä Galleria Saskiassa! Ei tämä huono näyttely ollut, vaikka pikkuisen odotin lopputöiltä jotain vielä huikeampaa räiskyvää raikkautta. Eniten pidin Pihlajamäen astia-tauluista.

Tämä oli Lapin yliopiston kuvataiteen aineopintojen päättötyönäyttely.

Viia Marinka Pihlajamäki; Emännän linnut

Viia Marinka Pihlajamäki; Päiväkahvit

Viia Marinka Pihlajamäki; Maitokahvi

Tämä ei ehkä ollut teos, mutta koriste ikkunalaudalla kuitenkin. Ainakaan en löytänyt sen lähettyviltä teosnumeroa.

Titta Ylönen; Kotiinpalaaja

Pirjo Leinonen;

(vasemmalta oikealle) Juhlan aika, Luonnottoman rauha, Arkipäivän abduktio, Luvattiin kevyttä lumisadetta

Jonna Rantala; Voimaa ja valoa-sarja

Esperanza Márquez; Herwood

Raita Vaha; Pleasure garden

Susanna Seinelä; Kastelukanavat, Vesipuutarha, Sademetsä, Kuivuus ja eroosio, Keidas, Meriliikenne

Traaginen Idmanin huvila

Oon koko kevään ja kesän odottanut, että pääsisin Idmanin huvilaan sisälle. Siitä uutisoitiin, että kesällä se aukee ja sitten uutisoitiin että juhannuksen jälkeen se aukee. No eipä ole auki vieläkään ja viimeinen uutinen koski sitä, että heillä on haasteita saada ravintolatilaan hyväksytty ilmanvaihto. Talossa on näet painovoimainen ilmanvaihto, kuten vanhoissa taloissa yleensäkin, mutta se ei riitä, jos tiloissa on suuri määrä ihmisiä. Nostan kyllä hattua omistajalle, joka ei haluaisi puhkoa seinään reikiä ja tehdä jotain kamalan näköistä koneellista systeemiä sinne. (Kunpa Lielahdessakin olisi ajateltu niin.) He koettavat löytää kompromissin ja saada paikan auki viimeistään ensi vuonna. Uusi omistaja on näet Levy-yhtiö Lördag oy, joka osti huvilan Tampereen kaupungilta 500 000 € hintaan keväällä 2025.

Huvila on uusgoottilaistyyliseksi rakennettu vuonna 1898 ja se on arkkitehti C.S.Gripenbergin käsialaa. Huvilan rakennutti pankinjohtaja Nils Idman perheelleen asunnoksi. Hän omisti myös Hatanpään kartanon, jonka puistossa huvila sijaitsee. Huvila laitettiin myyntiin 1913 Idmanin henkilökohtaisten talousongelmien seurauksena, jolloin Tampereen kaupunki osti huvilan sekä kartanon keväällä 1913. Idmanin huvila muutettiin sotasairaalaksi 1916. Vuonna 1918 Bertel Strömmer suunnitteli rakennukseen muutoksia ja siitä tuli kirurginen sairaala. Vuonna 1932 rakennukseen alettiin jälleen tehdä muutoksia psykiatriseksi sairaalaksi. Kuitenkin vielä 1940-luvulla se toimi jonkin aikaa sotasairaalana. 1990-luvulla huvilaan tuli kaupungin virastoja. 2008 rakennukseen muutti Tampereen kaupungin hyvinvointipalveluiden kehittämisyksikkö.

Nils Idman syntyi Messukylässä 1859. Surullista kyllä, hänet tunnetaan Suomen suurimpiin kuuluvasta kavallusjutusta. Vuonna 1912 paljastui, että Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorin johtajana hän oli kavaltanut valtavan rahasumman; 8,6 miljoonaa markkaa, joka vastaisi nykyrahassa yli 30 miljoonaa euroa. Summa vastasi lähes kymmentä prosenttia Suomen Suuriruhtinaskunnan silloisesta budjetista. Oikeudenkäynnissä hänelle vaadittiin rangaistusta peräti 72 syytekohdasta. Rangaistuksena oli aluksi 10 vuotta kuritushuonetta, joka kuitenkin muutettiin hovissa 15 vuodeksi. Tuo pankkikonttori sijaitsee Kauppakatu 10:ssä, joka on tunnettu myös ylioppilastalona. Talo valmistui vuonna 1901 ja kavallukset alkoivat vuonna 1902. Idman kärsi rangaistuksensa Helsingin kuritushuoneessa, joka tunnetaam myös nimellä Sörkkä.

 Nils Idman piti kuitenkin itseään hyväntekijänä, joka halusi tukea köyhiä ja rahoittaa ahdinkoon joutuneiden liikemiesten investointeja yhteisen edun nimissä. Hän kuvaa itseään yhteiskunnallisesti kunnioitettuna ja kanssaihmistensä luottamuksen voittaneena avuliaana hyväntekijänä. Hän myös kuvaili itseään liiallisen kunnianhimonsa ja sosiaalisuutensa vaivaamaksi, hermostuneeksi ja jopa masentuneeksi, koska ymmärsi, että oli ottanut liiallisia riskejä ja tehnyt vakavia rikoksia. Idman myönsi suurimman osan rikoksistaan. Idmanin onneksi hän joutui lopulta istumaan vain noin 7 vuotta, sillä rangaistus lyheni keisarillisen julistuksen ja joukkoarmahduksen ansiosta. Idman oli huhujen mukaan kuluttanut kavallusrahat mm tämän huvilan rakennuttamiseen, joka summa vastasi puolet Tampereen tuomiokirkon hinnasta. Rahoja kului arveluiden mukaan myös keinotteluun ja taidehankintoihin.

Teko vaikutti muihinkin pankinjohtajiin ja mm POP:n pääjohtaja erosi ja sen Tampereen konttorin johtaja ja G.A.Serlachius Ab:n johtokunnan puheenjohtaja Albert Snellman teki itsemurhan. Serlachiuksen toimitusjohtaja Gösta Serlachius joutui eroamaan Kymi Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Aamulehti kirjoittaa 10.12.1912: ”Pankinjohtaja Albert Snellman löydetty kuolleena. Viime sunnuntaina klo 1 aikaan päivällä löydettiin pankinjohtaja Snellman kuolleena Santalahdesta rouva Hakulinin talon aidan vierestä. Hän oli ampunut Browning-revolverilla suuhunsa ja oli kuula tunkeutunut ulos pään takaosasta. Tavattaessa oli vainaja istuvassa asennossa, pää kallellaan vasemmalle puolelle ja revolveri vasemmassa kädessä. - - - Itsemurha lienee tapahtunut klo 2.15 lauantain vastaisena yönä. - - - Vainajan taskussa olleesta lompakosta löydettiin monien muiden paperien joukosta hänen puolisolleen osoittama sulettu kirje. - - - Kirjeessä ilmoitti vainaja lopettavansa itsensä ja mainitsi samalla itsemurhan syyt.”

Kuten historiassa monesti, kaikki liittyy kaikkeen ja ympäri käydään. Hieman aikaisemmin Pälkäneen kirkkoherran poika Nils Johan Idman (1781-1851) omisti Hatanpään kartanon ja perusti kahden muun miehen kanssa Haverin kaivoksen malmia käyttäneen masuunin Tammerkosken rantaan 1844. Se ei kuitenkaan kannattanut ja masuuni myytiin G.A.Wasastjernalle, joka perusti masuunin yhteyteen konepajan 1856, josta sai alkunsa Tampereen pellava- ja rautateollisuus Oy, tutummin Tampella. Gustaf August Wasastjernasta kirjoitin hiljattain täällä. Traagisia kohtaloita ja monimutkaisia verkostoja. Ilman näitä kahta miestä ei Tampere olisi nykyisenlainen. Miten pienet historian käänteet voivatkaan muuttaa kaiken ihan toiseksi! Toki toivon, että Nils Johan Idmanin jälkeläinen ja kaima, Nils nuorempi olisi valinnut toisin ja rakennuttanut vaikka vähän pienemmän huvilan, ollut keinottelematta ja väärentämättä ja lainaamatta ja niin poispäin. Miten hänen sitten vankilan jälkeen kävi? Nils vapautui vankilasta huhtikuussa 1920. Hän eli vielä 24 vuotta ja hänen vaimonsa Anna pysyi hänen rinnallaan loppuun saakka. Myös herrat Haarla ja Liljeroos pysyivät Idmanin ystävinä kaiken jälkeenkin.

Polku jota kuljemme -ravintola tekee vaikutuksen

 

Päätin eräänä päivänä käydä vihdoin lähes salaperäiseltä tuntuvassa Polku jota kuljemme-ravintolassa Tampereen keskustassa. Se sijaitsee osoitteessa Näsilinnankatu 21 A. Sen ohi voi huomaamatta jopa kävellä! Minäkin löysin sen kerran, vain koska kuljeskelin kiireettömästi keskustassa ja jäin ihmettelemään, että mikä on tämä liiketila, jonka ikkunoissa on tekstiä; runoja tai jotain ajatelmia. Googletin. Ravintolasta löytyy joitakin arvosteluita ja instasivut, joista en näe somettomana mitään paitsi yhden kuvan ja seuraajamäärän.

Tepastelin siis sisään ja sanoin ’Hei! En ole koskaan käynyt täällä. Miten täällä toimitaan (en nähnyt buffetpöytää missään); tilaanko jotain listalta?’ Kyllä, he vastasivat, tilaus tapahtuu tuolta listalta, joka on seinällä. Siinä luki isolla parillisia numeroita (hinnat) ja kustakin kolme vaihtoehtoa (esim lohi) ja tämän simppelin listan tarjoilija vielä selitti minulle. Tilasin 10€ hintaisen lohi-sushi-annoksen. Ja alkupalaksi sain ottaa sivupöydästä misokeittoa ja teetä. Hipsautin misokeittoon pikkuisen kevätsipulinrenkaita ja chiliä (olettaisin). Ja se maistui!

Leipälautaselle kokosin tuoretta inkivääriä (jota rakastan) ja tuollaisen vähän styroxia muistuttavan keksin ja jotain kuivia lastuja, jotka mielestäni olivat kuivattua inkivääriä. Ah, olisin voinut syödä niitä vaikka kuinka! Istahdin pöytään ja katselin ympärilleni. Mitenkään erityisen viihtyisäksi paikkaa ei oltu laiteltu, mutta toisaalta se vaikutti helposti lähestyttävältä - paikka johon voi mennä tarvitsematta jännittää, että osaanko minä nyt kaikki sushitaiteen säännöt.

Ja se kympin annos oli sitten tällainen! Pari erilaista lohiversiota ja avocadoversio, plus pari muuta. (En ole mikään sushitietäjä, joten tämmöiseltä se sitten kuulostaa, mutta kuva kertoo kyllä niille, jotka tietävät susheista enemmän.) Vaan tärkeintähän tässä oli se maku! Jotain kertoo ehkä se, että pois lähtiessä kävin sanomassa tarjoilijalle, että nämä oli ehkä parhaat sushit ikinä. Todellakin, nam! En juuri upottanut niitä soijaan - ehkä pari pisaraa tipautin kunkin sushin päälle ja wasabiakin käytin ihan vain riisinjyvän kokoisina kokkareina. Mutta lohi oli pehmeän suussasulavaa ja lämmintä! Teki mieli syödä hitaasti nautiskellen. Seuraavalla kerralla testaan ehkä kahdeksan euron annosta jonain muuna versiona. 

Suosittelen, jos haet jotain muuta kuin ketjuravintolaa, jossa on pursuava sushibuffet. (Jotenkin ne on niin nähty, musta tuntuu.)