.

.

31.3.2021

Syrjäkarein Sibeliuksilla


Aina joskus, kesällä, kun on sopivasti aikaa, tykkään mennä käymään Tuusulanjärven ympäristön museoissa. Tunnelmoimassa, katselemassa miten he elivät ja kuvittelemassa, että minä asunkin tässä juuri nyt. Odotan sellaista hetkeä, kun paikalla ei ole tungosta. On helpompi kuvitella. Katse kiinnittyy kaikkeen epäolennaiseen, kaikkeen pieneen, vähän niinkuin syrjäkarein, hieman viistoon. Mutta kuitenkin. Näin he elivät, tuossa on hattu ja tuossa keppi. Voisin ihan hyvin jatkaa tästä ja sipaista kepin käteeni, kulkea ulos katsomaan yli lentäviä joutsenia. Pistää saunan lämpiämään, jauhaa kahvinpavut ja keittää iltapäiväkahvit. Ottaa lehden, istua kirjaston toppatuoliin ja torkkua vähän...

















 

30.3.2021

Äitin juurilla Hammaslahdessa


Olen jakanut sukuni osioihin, jäsentämisen helpottamiseksi. On siis isän puolelta paapan suku ja mumman suku ja äidin puolelta papan suku ja mamman suku. Eniten olen tutkinut papan sukua ja toiseksi eniten paapan sukua. Molemmissa taitaa vilahdella porukkaa vähän laidasta laitaan, torppareista aatelisiin. Nyt kun olen vihdoin päättänyt tilata sen DNA-testin, selviää onko tutkimus mennyt oikein. 



Kaikkein vähiten olen tutkinut mamman sukua. Ensinnäkin heihin on pidetty melko vähän yhteyttä ja he ovat asuneet kaukana. Mamma ei ollut myöskään kovin puhelias, enkä muista hänen koskaan sanoneen sanaakaan suvustaan. Yksi todella kultainen isotäti siinä suvussa kuitenkin oli ja haluan joka tapauksessa penkoa nekin juuret. Mammalle on varmasti ollut aikamoista asua ensimmäiset 20 vuottaan Viipurissa, Suomen kulttuuripääkaupungissa, ja muuttaa 1920-luvulla maalle, vanhempien juurille Joutsaan.



Noin kymmenen maalaisvuoden jälkeen mamma muutti yhtäkkiä Tampereelle ja tapasi papan ja kaikki oli sitä myöten selvää. Syntyi rautatieläisperhe, joka muutti ensimmäiset 12 vuotta isän työn perässä ympäri Suomea. Kankaanpäähän, Sortavalaan, Hammaslahteen... Hammaslahdessa äitini kävi jo koulua. Tietääkseni äiti ei koskaan palannut Hammaslahtea katsomaan aikuisella iällään. Minä siis päätin kerran mennä kurkkaamaan millainen paikka se oikein on!



Löysin rautatien ja Hammaslahden aseman. Löysin monia rautatieläisrakennuksia aseman kupeesta. Vähän surullisin fiiliksin katselin niiden kohtaloa. Täällä äiti on taapertanut joitakin vuosia elämästään 1940-luvulla. Tuota samaa rataa katsellut ja varonut junia. Tuota samaa asemaa katsellut ja kävellyt näitä pieniä maalaisteitä. Pieni tyttö leikkinyt täällä sisartensa kanssa. Täällä mamma on paimentanut laumaansa niinkuin kanaemo. Kulkenut topakasti kori käsivarrellaan ja suu supussa. Ehkä tiennyt, että tämäkin on vain välivaihe perheen elämässä?



Kotiin palattua yritin turhaa ottaa yhteyttä Hammaslahtelaisiin. Olisi ollut mukava nähdä joku vanha luokkakuva, jossa äitinikin on mukana. Perheen albumit katosivat sodan aikana monissa muutoissa. Nyt minä yritän kursia kasaan tarinaa, johon on hyvin vähän aineksia valmiina. Koetan tehdä salapoliisintyötä ja hahmottaa melkein sadan vuoden takaisia asioita. Eikä siitä niin kauan ole! Mamman nuoruus oli sata vuotta sitten. Tuntuu kuin voisi ottaa kädestä sadan vuoden takaisia aikoja. Usein minua hirvittää katsella miten ihmiset marittavat innoissaan kaiken "turhan" pois. Miten siellä menee paljon suvun vaiheita suoraan kaatopaikalle. Tuskin kovin moni vaivautuu etsimään uuden omistajan niille muistoille. Jonkun tulevan tutkijan on aloitettava taas nollasta.

 

29.3.2021

Minäkuva


Vuodet vierii ja joka kymmenellä on oma ikäkriisinsä. Niin nytkin.
Olen vuoden ajan piristänyt itseäni huulipunalla joka päivä. Muuten en tapaa enää meikata. Jollei nyt parfyymiä lasketa siihen kategoriaan... eli eipä kai. Olen myös päättänyt, että nyt jos koskaan on aika tutkiskella elämää ja omaa suhdetta siihen. Että miten meni niinku omasta mielestä. Ja miten sen soisi tästä jatkuvan.



Olen päätynyt myös sellaiseen lopputulemaan, että materiaalisesti minulla on kutakuinkin kaikki mitä tarvitsen. Jos jotain hankin, niin se olkoon laadultaan hyvää ja täyttäköön muutkin kriteerit helposti. "Kun se oli niin halpa" ei ole enää kriteeri. Ei sillä, ettäkö olisin yhtäkkiä rikas, mutta niinhän se Helvi Hämäläinenkin totesi, että köyhän ei kannata hankkia halpaa, ja siinä hän oli mielestäni harvinaisen oikeassa. Nämä on useimmiten puhtaasti järjestelykysymyksiä.



Nyt ollaan myös siinä pisteessä, että on pakko pitää itsestään huolta, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siksi olen juoksennellut cross trainerilla tänä vuonna lähes joka päivä. Ostanut kilon painojen jälkeen kahden kilon painot ja kokeillut jo viisikiloisiakin. Tehnyt päivittäin selkäjumppaa, vatsalihasliikkeitä, allijumppaa ja taijita. Mielen harjoituksia unohtamatta. Tällä hetkellä meneillään on itämainen Lojong-harjoitusjakso.



Olen lopulta päässyt elämässäni siihen pisteeseen, että itseeni panostamisessa arvostan eniten elämyksiä ja erilaisia palveluiden ostoja. Hakeutumista kauniisiin maisemiin. Menemistä hotelliin ilman mitään erityistä syytä. Käymällä ravintolassa vaikka ihan tavallisena arkipäivänä. Ostamalla kukkia kotiin, niin ettei kukatonta päivää ole. Käymällä kampaajalla, hierojalla tai vaikka akupunktiossa. Elämä ei saa olla suorittamista, vaan kasvamisen ohella myös nauttimista!

 

28.3.2021

Vintagepitsejä sunnuntain kunniaksi


Katsokaa näitä pitsejä, tätä silkkiä...!
Tästä tulee todellinen sunnuntaiolo.
Ollapa siellä jossakin menneessä, näissä upeissa pitseissä...







 

27.3.2021

Kellokoskella


En ole varmasti ainoa, johon Kellokosken Prinsessa on tehnyt vaikutuksen. Ainakin elokuvan katsottuaan. Eräänä kesäpäivänä teimme retken sairaalan alueelle. Haimme pari geokätköä, valokuvasimme ja fiilistelimme. Prinsessan muistomerkki ei valitettavasti ollut mielestäni oikein vaikuttava. (Kuva kolme.)







 

26.3.2021

Giljotiini ja innostus

 

Eilen huomasin, miten paljon lumi on laskenut pihassa ja jää sulanut joka puolelta ohuemmaksi. Kukkatarhakin on jo osittain näkyvissä! Ajattelin "auttaa" vähän kevättä ja lapioida jäätä pois rautalapiolla ja samalla sipaisin pari lapiollista hankea matalammaksi kukkatarhan päältä, mutta se oli virhe! Sain aikaiseksi nipun katkenneita lumikelloja. Lapiohan oli kuin sivusuunnassa hyökkäävä giljotiini, joka katkaisi puolet nousseista kukista. Toin kukkaparat sisälle vesikulhoon kellumaan ja siinä ne nyt ovat kauniina ja hauraina koko pienen elämänsä loppuajan.

Aamulla herään nykyään innostuneena toistaiseksi melko aikaisin (ennen kesäaikaa, joka sotkee kaikki rytmit) ja avaan parvekkeen oven, kuuntelen lintujen laulua ja katselen pihaa; ihan pian se on NIIN kesäinen! Kun pääsen alakertaan, singahdan katsomaan miltä kukkatarha näyttää. Voi miten paljon siellä onkaan alkuja! Eilen tein jo ensimmäisen ostoslistan taimistoihin, niistä kasveista jotka on "pakko saada" ja ensimmäisenä listalla komeilee magnolia! Tiedän kyllä, että kasvuvyöhyke on hiukan liian pohjoinen monille kasveille, mutta toisaalta sopiva paikka pihassa voi hyvin kumota kasvuvyöhykkeen korkean lukeman.





Kuvissa kukkia mökiltä, mutta ei tokikaan tältä vuodelta.

25.3.2021

Skumpalla Miltsussa


Muistelin tässä erästä ihanaa päivää, kun kävin Milavidassa nauttimassa kesästä!
Ostin museokaupasta Ambiente-vihkosen ja pienen penaalin silmälaseja varten. Ja sitten makoisan piristävän skumpan, jonka menin nauttimaan ulkoterassille. Melkein tekisi mieli sanoa "voi niitä aikoja" - ihan kuin siitä olisi kymmenen vuotta tai enemmän! Vaikka se taisi olla 2019.

 Huvittuneena katselen tuota penaalia ja sen värimaailmaa. Tismalleen samat värit, joista kudoin elämäni ensimmäiset lapaset ala-asteella. Ja voi miten paljon sainkaan oudoksuvia kommentteja, että onpas erikoinen väriyhdistelmä... Minä pidin siitä väriyhdistelmästä silloin ja pidän siitä yhä! Ja ne lapaset minulla on yhä käytössä, hieman korjailtuna tosin.

Miltsussa en pysty kulkemaan kuvittelematta, että asuisin siellä itse. Tampereen parhaalla paikalla olevassa palatsissa, joka pullistelee historiaa, kauneutta, rauhaa ja myös kummituksia...






 

24.3.2021

Kokkailuikävä


Vaikka keittiörempan, töiden, uupumuksen ym takia en ole kokkaillut keittokirjoistani mitään aikoihin, niin silti teen tietysti viikottain kaikenlaista pientä tyyliin "mitä kaapista löytyy". Sävellän siis mieleni mukaan peruspatoja tai muuta simppeliä.

Nyt kuitenkin se iso ja oikea kokkailuikävä on alkanut nostaa päätään!

Siksipä pengoin vähän keittokirjapinojani konttorin lattialta, jossa ne yhä odottavat omalle paikalle palauttamista, ja valitsin puoliksi summanmutikassa muutaman testattavaksi. Ensinnäkin, koska pakastimessa on vielä useita hirvenkimpaleita, täytyy tsekata "Hirvikeittokirja" sekä "Riistaherkkuja Suomesta". Ja uusina kokeilukirjoina hyppysiin tarttui: "Suuri kastikekirja", "Syö hyvin ja elä lyhyesti - paheellinen keittokirja" sekä "Hiprakkaruokaa - keittokirja".



 

23.3.2021

Kermanväristä söpöyttä


Olen vähän hassu, mutta jopa nuo vanhat hakaset ovat mielestäni ihastuttavia. Puhumattakaan luisista napeista, erilaisista pitseistä jne. Oletteko koskaan katsoneet miten erilaisia nuppineulat ovat olleet entisaikoina? Tai vetoketjut? Painonapit? Nastat? Kun sanon "ennen kaikki oli paremmin", tarkoitan lähinnä todellakin muotoilua, materiaaleja ja laatua. Ihan kaikenkattavasti!








 

22.3.2021

Valoa pilkottaa


Olin vielä puoliunessa tänä aamuna, kun kuulin moottorisahan murinaa ulkoa. Heräsin innostuneena; joko vihdoinkin meidän kadun puut on saaneet lähtöpäivän? Vuosi sitten kävi nimittäin niin, että kun oli se kova myrsky (joka ei loppujen lopuksi ihan niin kova ollutkaan kuin ennustettiin), niin heräsimme rysäykseen. Meidän kadun yksi vanha koivu oli katkennut ja rysähtänyt pihaamme. Ihan siihen asuntoauton ja veneen väliin! Mutta sen verran se sai vahinkoa kuitenkin aikaan, että repäisi pyörätelineen asuntoauton seinästä pois, rikkoen samalla sen telineen.

No, voisi luulla, että joku sen korvaakin, vaan ei. Tämä katkennut puu oli kunnan maalla ja hienosti se kunta pesikin kätensä koko jutusta. Sanoi vain, että eikö ollut odotettavissa myrsky? Siis mitä hittoa?? Nämä ovat koivuja, joilla oli ikää ainakin 60 vuotta, ja joiden kaatamista olimme pyytäneet jo useita vuosia, sillä ne olivat silminnähden huonokuntoisia. Oma kotivakuutus ei korvaa, koska puu oli naapuripihassa. Ja naapuri ei tietenkään, koska tuo tienvarren maakaistale on juurikin kunnan maata...

Tästä nousi aikamoinen häly. Katumme useat ihmiset ovat raivoissaan, sillä puita on molemmin puolin katua ja kaatuessaan ne voivat katkaista sähkölinjat, rysähtää talojen päälle, murskata ulkorakennuksia, lytätä autoja tai pahimmillaan mäjähtää ohikulkijan päälle. Tämähän ei siis ollut kunnalle mikään yllätys, että puu kaatuu näistä riveistä. Kadunvarren puita on kaatunut laskujeni mukaan jo ainakin 6 kohdasta ennen tätä kertaa. Ja kaikki ovat olleet lahoja sisältä. Mutta NYT! Nyt tuolla vihdoin hyörii ammattilaistiimi, joka pistää koivut sileeksi.







Tämä vaikuttaa vähän aamuaurinkoon, joka nyt pääsee kesällä ensisäteitään hipsuttelemaan sisälle ihan uudella tavalla. Myöskin kesän ilta-aurinko tulee kajastelemaan hitusen paremmin tälle puolelle taloa. Myöskin keittiö muuttui heti valoisammaksi jo nyt, vaikka puissa ei ole vielä edes hiirenkorvia. Taidankin tanssia iloisen koivunkaatotanssin päivän kunniaksi!

P.S. Valoisat kuvat on otettu Vänrikki Stoolin tuvalla, joka on siis museo Kurussa. "Vänrikki Stoolin" esikuva oli vänrikki Karl Gustaf Polviander, jota nuori Runeberg usein haastatteli. Ja Polviander on myös esiäitini sisaren avioliiton kautta sukupuussani.

 

21.3.2021

Sunnuntaiajatuksia


Nykyisellään, kun käymme koronan takia kerran viikossa ruokakaupassa, kauppalistaan kuuluu itsestäänselvästi kukkakimppu. Tänään poimin mukaani sekavärisen tulppaanikimpun.
Silti, tai ehkä juuri sen vuoksi, kesä vetää puoleensa kukkineen kaikkineen ihan hurjasti! Kävin taas läpi siemenpusseja ja valitsin seuraavat kylvettävät. Maissi, kurkku, pari kurpitsaa... Tuijotan kalenteria, montako viikkoa vielä kesään. Ja ensimmäiset "kesä on pian ohi"-ahdistuksetkin on jo mielessä itäneet.

Viikonloppu mökillä. Pari saukkoa jäällä juoksentelemassa ja touhottamassa. Ihastuttavaa, sillä harvoin sielläkään villieläimiä onnistuu näkemään - noh, joutsenia lukuunottamatta. Riistakameran kuvissa kuitenkin usein kömpii supikoiria ja vilahtelee kettuja. Kerran törmäsin kesäiltana huussiin mennessä kettuun. Se oli tumma varjo pimeydessä. Palasin varovasti nuotiopiiriin ja yllätyin, kun kettu tuli muutaman metrin päähän kurkkimaan. En voinut olla heittelemättä sille makkaranpaloja, jotka se kyllä ahmi innokkaasti.

Kotiinpaluu jännittyneenä; mikään itusista ei ollut kuollut, mutta muutama uusi papaija ja tomaatti on itänyt. Uuden sarjan aloitus eilen mökillä ja loppuun ahmiminen tänään kotona; Ivalo! Huikean koukuttava ja minulle melkein liian jännittävä. Mutta pakko katsoa. Ja miten se osattiinkin tehdä vuosi ennen koronaa? Tarina viruksesta, joka leviää lapissa ja uhkaa koko ihmiskuntaa...