.

.

3.3.2021

Kirpputorilöydöt


Kuvassa viime kesän kirppislöytöjä. Olen koko aikuisikäni ollut himokirppistelijä! Siksipä koti ehkä tursuaakin kaikenlaista vanhaa tavaraa? Näistä tosin kotiin ei kulkeutunut muuta, kuin tuo sairaan juottomuki, muut jäivät lapsuudenkotiin, jossa minulla on pieni pesäkolo edelleen.

Kirppistelyä on vähentänyt tavaraähky ja ahdistus, joka on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana. Siihen on johtanut muutenkin täyden kotimme täyttäminen vielä molempien vanhempien jäämistöillä ja kaiken on sitten sekoittanut keittiöremppa. Joskus kävin kirppiksellä joka päivä, viimeisen vuoden aikana olen käynyt ehkä 10 kertaa?

Mieli tekisi kirppiksille eniten aina silloin, kun katson muiden löytöjä. Mutta sitten järki kuiskuttaa olkapäällä, että katso ensin mitä unohtuneita aarteita omista laatikoista löytyy! Sitä paitsi olen vihdoin oppinut kuljeskelemaan kirpparilla nauttien kaikesta näkemästäni, mutta ostamatta mitään. Se on kyllä ollut pitkän ajan harjoittelun tulos!




P.S. Olen nykyään antanut itselleni luvan ostaa jotakin erittäin harvinaista. Jotakin, jota ei koskaan ole myynnissä. Mutta sille pitää olla tarvetta ja paikka kodissa. Ei koriste-esineitä. Myös joskus menen sillä mielellä kirpputorille, että mukaan takertuu mieluiten vain joku hyvin pienikokoinen juttu, kuten postikortti, pahvipohja-valokuva, koru...

 

2 kommenttia:

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Oli mukava lukea ajatuksiasi kirppistelystä. Minä en ole käynyt kirppiksellä aikoihin. Kesäisin meillä on ollut tapana käydä rompetoreilla, mutta viime kesä jäi väliin - koska korona, niin pysyttiin kotona :)

Thilda kirjoitti...

Kiitos Tarja! Ooo...Rompetorit onkin mahtava juttu! Meidän ensitreffitkin oli rompetorilla! :D Olin melkein vihainen, kun kukaan ei aiemmin ollut kertonut minulle että sellaisiakin on olemassa. Viime kesä jäi tosiaan väliin. Mutta toivo elää, ehkä vielä joskus! Missä rompetoreilla eniten tykkäätte käydä? Meidän suosikki oli Restaurantapäivät, silloin kun ne vielä järjestettiin Kangasalla. Forssan rompetorit on hyviä myös!