Melkein kipeenä

Aamulla herätys ennen viittä. Luen vähän Heli Laaksosen runoja ja siemaisen pienen kupin kahvia, ennen kuin lähden pimeyteen. Tähtitaivas! Pakko seisahtua portaille tirkistelemään tuttuja kuvioita. On jotenkin niin lohdullista, kun samoja tähtiä on ihastellut ja ihmetellyt jo lapsena. Keksinyt itse nimiä kuvioille, joita ei muuten tunnista. Lempparini on edelleen "Poliisimestarin napit" - suoraan muumikirjojen Hemulin takista tempaistuna. Naurattaa aina vähän kun bongaan sen kuvion.

Yöllä oli vähän kylmä, matkalla oli kylmä ja töissä oli kylmä. Yskää, aivastuksia ja pää kuin Haminan kaupunki. Väinönputken siemeniä ja buranaa. Ja nyt illalla vasta muistin, että kellarissa on monta pulloa itse tehtyjä herukkamehuja juuri tällaisia tilanteita varten! Ehkä ei pitäisi enää tehdä 10 tunnin työpäiviä?

Keittiön kuivauspuhallin hurisee yötä päivää jo kolmatta viikkoa. Tiistaina piti tarkastajan tulla mittaamaan kosteutta rakenteista. Vaan ketään ei näkynyt; viettää varmaan hiihtolomaa ja tulee kunhan kerkee. Vaikkakin erityisherkän pinnaa vähän alkaa jo kiristää se ääni tämän iänikuisen tinnituksen päälle. Ja se, ettei kotona voi oikein tehdä mitään. Keittiö kun on hyökyaallon lailla levinnyt ympäri kämppää. Vaikka luulinkin urheasti tepastelevani kesään asti retkimoodilla, niin kyllä tämä kuulkaa alkaa aika pian tympiä!

Vaan tuo armas aurinko saa mielen piristymään. En suoraan sanottuna ole koskaan voinut käsittää miksi ihmiset masentuu keväällä. Minä kun olen sellainen pöljä, että odotan kevättä kuin toista joulua, suorastaan riehaannun kun tajuan miten pian on toukokuu ja sitten kesä! Miten monta kertaa olen jo mielessäni kylvänyt kaikki uudet hassut netistä tilatut siemenet, tehnyt sadonkorjuun ja purkittanut kellarin entistä täydemmäksi. Jeah, kesä!!

Elämästä nauttimisen taito

Olen innostunut kaikenlaisista elämänoppaista ja ohjekirjoista aina Marie Kondon vaaleanpunaisesta monenlaisiin Mindfulness-oppaisiin ja kaikkea siltä väliltä. Tälle on ollut tilausta jotenkin näin nelikymppisen elämässä. No, parikymppisenä tämäntapaisia kirjoja ei edes ollut ja jos olisi ollut, niin en olisi niitä raaskinut ostaa. Vaikka toisaalta kohti keski-ikää kasvaessa on sisäinen tyyneys ja oman itsensä balanssin löytyminen ollut yhä lähempänä, niin että oppaita tarvitaan vähemmän kuin nuorempana. Mutta koska luonteeni on sen verran "sininen" (käyttäytymiskirjan "Idiootit ympärilläni" mukaan), - se siis tarkoittaa aikamoista nillittäjää, pilkunviilaajaa, nysvääjää ja ylipäänsä tarkkaa ihmistä - niin rakastan listojen tekemistä ja analyysejä milloin mistäkin. Yhtä paljon kuin mielikuvittelua ja haaveitakin. Siinä kai syy kiinnostukseen edellämainittuja kirjoja kohtaan.

Mutta se mihin tällä kaikella mielestäni pyritään, on elämästä nauttiminen. Parempaan pyrkiminen. Kasvaminen. Kehittyminen. Ja nimenomaan juuri nyt, eikä sitku. Unohda mutkut ja muut tekosyyt. Uskon siihen, että AINA positiivinen asenne parantaa tilannetta. On surullista nähdä pessimististä elämänasennetta. Ja on ihanaa kun oppii olemaan letkeämmin ja nauttimaan ihan vaan pienistä jutuista ympärillään. Joskus kuvaan muurahaista tai puolukankukkaa ja nautin niistä ihan niin kuin suurista linjoistakin. Ruskasta, hiirenkorvista, hiljaisesta lumisateesta, tähtitaivaasta, revontulista, tuulessa huojuvasta viljapellosta, pitkospuista suolla. Tärkeää on oppia näkemään myös pienet asiat ja nähdä se kauneus, joka niihinkin sisältyy.

Tykkään myös sekoittaa luxusta arkeen. Rippilahjaksi saatu hopelusikka päivittäisen teekupin ohessa. Harvinainen parfyymi kyynärtaipeeseen suhautettuna. Juuri se oikeanlainen sateenvarjo tai käsilaukku. (Elin 15 vuotta ilman sateenvarjoa, kun se oikea oli vielä löytymättä. Nyt niitä on jo muutama.) Pientä pilkettä pitää siis olla. Ei överiä bling blingiä -  tai jokaisellahan on se oma rajansa mikä on överi. Pääasia on, että elät juuri sinun mieleistäsi kaunista elämää niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Raha ei ole se pääasia tässä, sillä olen koko aikuisikäni notkunut kirppareilla, dyykannut roskiin menevää tai siellä jo olevaa, pelastellut sitä sun tätä sieltä sun täältä. Eli olen unohtanut tekosyyn "köyhyys"!

Yllä oleva kuva on Turun Luostarinmäen museosta. Siinä on mielestäni juuri se oikea levollinen ja kotoisan nautinnollinen tunnelma. Aurinko, harmonia, erityisen kauneuden pilkahdus yksityiskohdissa, levollisuus. Istahdanpa tuohon kiikkustuoliin ja vaivun mielikuvituksen pilvitarhoihin...

Runebergi joulun viepi?

Meillä ei olla niin turhantarkkoja siitä, miten kauan joulu lepää kodissa. Tai siitä ollaan kyllä tarkkoja, ettei loppiaisena lopeteta vielä mitään.

Tilanne on nyt siis se, että joulukuusi kököttää edelleen olohuoneessa sohvan jatkeena. Tosin kaikki koristeet on siitä riisuttu pois siinä vaiheessa, kun kuusi alkoi kasvattaa kerkkiä. Koristeita ei paljon ollutkaan; ainoastaan punaisia lasisydämiä, tuohesta leikattuja sydämiä ja lopuksi keraamisia lumitähtiä. Valot siinä kyllä vielä roikkuu. Siis todellakin roikkuu, sillä kiepautimme kuusen rungon ympärille sellaisen modernin valosarjan, jonka lamput muistuttavat 1800-luvun hehkulamppuja. Niitä on vähän ja ne roikkuu alaspäin ja näyttää juuri sopivan omalaatuiselta! Ihan meidän näköinen siis.

Nyt kun keittiöremppa on repinyt kodin mullin mallin, jäi joulu siinä tavaroiden levittelykiireessä ihan jalkoihin, sananmukaisesti. Joululiinat ja vähäiset koristeet, kynttilät ja kalenterit on jossain siellä alimmaisena, juuri niin kauan kuin voin purkaa keittiön sisällön takaisin paikalleen, eli suunnilleen juhannukseen saakka. Emme tiedä vieläkään kosteusvaurion laajuutta, joten kaikki aikamääreet on arvioita, mutta realistisesti arvelen juhannusta. Ainut jouluun liittyvä, jonka nyt voisi heittää ovesta hellästi kohti alapihaa, on tuo hupaisa kuusiparka. Vaan ehkä sitä vielä voi pikkuisen katsella.

Muutaman kerkän taitoin eilen mukaani töihin ja keitin niistä teetä. Ei se kyllä kovin hyvää ollut, niin että en suosittele. Kuusenkerkkäsiirappi toukokuisella kuistin ikkunalla tekeytyneenä on päinvastoin oivallista. Mutta teepä tähän nyt toukokuu! Ei ole tarpeeksi lämpöä ikkunalla, vaikka terminen talvi piileskelee ties missä. Olisi hauska tietää koska viimeksi on ollut vastaava säätilanne näillä korkeuksilla. Olisiko 1800-luvulla, vai 1600-luvulla, vai kivikaudella...?

Runebergia on juhlittu jo monen tortun voimalla, mutta joulua se ei kyllä meiltä vie, ainakaan tänä vuonna.