Kotisisustusta vaihteeksi

 

Kotikuvia onkin tullut vähemmän julkaistua viime aikoina.

Mies löysi huutokaupasta Raatikaisen taulun, johon ihastuin syvästi minäkin! (Kuvassa vain yksityiskohta.) Meillä on aika paljon tauluja. Osa odottelee paikkaansa lattiantasossa nojallaan seinää vasten.

Näistä peltirasioista tulen hyvälle mielelle. Basilurin tee-rasia on Virosta. Voi, poden vakavaa Viro-ikävää nykyään.

Olen ostellut tänä vuonna suloisia tiskirättejä kaiken maailman museokaupoista ja muista. Kotityöt muuttuu jännästi heti paljon siedettävämmiksi, kun kätösissä on joku söpö siivousväline!

Nukketalolaiset on tällä hetkellä komerossa, mutta rottinkituoli ja 8-kulmainen pöytä ovat kuin kopioita omista isoista huonekaluistani. Se iso pöytä on papan tekemä ja siksi tämä miniatyyri on nyt papan runon päällä hetkellisesti esillä. (Oikean papan tekemän pöydän päällä.)

Tuon palikka-kuvasarjan ostin Ranskasta joskus yli 15 vuotta sitten. Sitä kääntelemällä saa esiin monta eri kuvaa.

Olen vieläkin ihan hykertynyt tästä konttorin uudesta tapetista!

Mutta se mitä meillä ei vielä ole liikaa, eikä edes tarpeeksi, on viherkasvit!

Oikeastaan Loviisan avoimet talot inspiroi mua suuresti! Sain energiaa tehdä muutoksia omassakin elinpiirissäni. Jo oli aikakin! (Esimerkiksi joulukaapin järjestäminen - ennen kuin koittaa uusi joulu…!)

Suomen kaunein koti

 

Voi luoja, mä voisin katella ’Suomen kaunein koti’-ohjelmaa päivät pääksytysten! Vaikka oon kyllä ihmetelly tuomareiden intoa jaella kymppejä lähes kaikelle. Oikeastiko ne tykkää siis kaikesta? ”Täällä oli kyllä todella tyylikkään väljää” ja sitten ”täällä oli ihana runsaus!” Whaat? No olkoon. Ite katton kriittisenä ihmisten tekstiilien käyttöä. Joka ikinen kerta muistan sanoa vieressäni sohvalla kököttävälle miehelle, että ’kato! Tuollakaan ei oo verhoja!’ Ja se kuulostaa melkein syytökseltä. Mä jakelen pisteitä kotisohvalta kodikkuuden perusteella. Nykyään on hyvin tavallista laittaa vanhakin koti liiaksi karsimalla ihan jonkun gallerian näköiseksi. Ei isoja pisteitä. Saan myös syyhyn joka kerta kun huomaan, että koti on kuin toisinto tuhannesta sisustuslehdestä. Kaikki samat klisheet kuin jo kymmenen vuoden ajan jokaisella trenditietoisella. Suurimmat puistatukset tulee siitä, että ihanat vanhat talot onkin sisältä pilattu moderneiksi. Se on kuolemansynti! Pistämättömällä vainulla hokaan heti, kun koti on kodikas ja siellä on lämmin tunnelma. Sillä tavalla mummolatyyliin; kerroksellisesti eri aikoina perittyjä, saatuja, hankittuja ja dyykattuja huonekaluja ja esineitä. Semmoisessa kodissa ei ole vitriinin täytteenä 24 hengen astiastoja, tuskin edes neljän. Mutta sen sijaan löytyy elämän hehkua. Sellaista, kun työpäivän jälkeen tulee kotiin, niin voi käpristyä sohvalle fällyihin ja tulee lämmin pelkästään jo kotia katsellessa. Oliskohan meillä mahkuja…?

Sunnuntain raukeutta

 

Voisin elää ikuisesti viikonloppua! Miten ihanaa onkaan nukkua sunnuntaina niin pitkään kuin huvittaa. Notkua vaikka koko päivä pyjamassa ja ottaa rauhallisesti. Syödä vaikka kotiin tilattua pizzaa, katsella elokuvia aamusta iltaan, lojua sohvalla ja kuunnella jazzkanavaa nettiradiosta, lueskella ja vain olla!

Vuosi lopuillaan

 Taas on yksi vuosi kulunut loppuun!

Kaikenkaikkiaan aika erilainen ja rankka vuosi koko maailmalle. Mutta loppuun on kunnialla päästy ja nyt voidaan katsoa vain eteenpäin.

Oma vuoteni oli myös rankka, mutta olen löytänyt myös hyvää matkan varrelta. Olen kiinnostunut Japanilaisuudesta ja Buddhalaisesta filosofiasta. Se matka on vasta alussa. Mutta silti se tuntuu balsamilta sielulle, kaiken tämän sekavan ja hektisen nykyajan keskellä.

Toivotan teille kaikille sydämellisen hyvää vuotta 2021!

Kuvakavalkadi kotoilusta, puutarhasta, luonnosta ja vähän suvustakin

Tämä vuosi on ollut alkupuoliskonsa osalta täysin erilainen kuin koskaan aikaisemmin! Niin yleisesti kuin yksityisestikin. 

Olen tehnyt todella paljon etätöitä, viettänyt tosi paljon viikonloppuja kotona, panostanut paljon puutarhaan (rahallisesti ja ajallisesti), matkaillut "pienesti" aika lähellä kotimaakuntaa, viettänyt juhannuksen kotona, pohtinut vakavissani keräilyn älyttömyyttä, tutkaillut sukua ehkä vähemmän kuin ikinä (ehkä sekin voidaan laskea minulle outoon vuodenviettoon!), nauttinut luonnosta ehkä enemmän kuin minään kesänä ja kipuillut uusia ruokarajoitteitani - vehnä ja muut kotimaiset viljat, valkosipuli, chili jne - kaikki suuria herkkujani!

Olen viettänyt parvekkeella lokoisia iltoja riippumatossa, tiiraillen pilviä ja kuunnellen lintuja. Varsinaista luxusta on juoda parvekkeella kaffeet jonkun hauskan kirjan kera.

Olen surrut myyrän syömiä tulppaanejani; ehkä sadasta sipulista nousi noin viisi! Sotakirves on jo hiottu ensi vuotta varten.

Olen järjestellyt hitaasti mutta varmasti konttoriksi kutsumaani huonetta, joka varmaankin TÄNÄ vuonna valmistuu...

Olen miettinyt mitä ihmettä teen kymmenillä vanhoilla (ja uusilla) peltipurkeilla! Etenkin kun suurin osa niistä on vain piilossa kaapissa - ja tyhjinä!

Olen vihdoin päässyt raivautumaan lempikaappini luo keittiörojujen siirtyessä takaisin keittiöön ruokailuhuoneesta.

Olen käynyt bongaamassa kameran kanssa jo muutaman kerran rakasta Isoniemen kartanoa, jossa suvun juuret osittain ovat vaikuttaneet.

Olen haaveillut "salaisesta" puutarhakäytävästä omenapuun kautta takapihalta etupihalle. Ja suunnitellut minkälaisia köynnöksiä sen rakenteisiin istuttaisin (sitten kun rakenteet tulevat)...

Olemme ajelleet lähes joka viikonloppu johonkin maaseudulle katselemaan ihania maisemia ja vanhoja taloja. Isompi matkailu ei oikein ole kiinnostanut - sattuneesta syystä - juuri tänä vuonna.

Olen ihastellut luonnossakin kaikkea pientä ja huomaamatonta, nähnyt arkisissa asioissa ennennäkemätöntä kauneutta.

Olen nauttinut maaseudun näkymistä monissa pitäjissä.

Olen jättänyt puutarhaan myös luonnonkukkia ja ihastellut niitä yhtä lailla kuin istutettuja kasveja.

Olen tykästynyt hassuihin ja kauniisiin tavaroihin, joitka on vain livahtaneet kotiini vuosien kuluessa ja päättänyt etten koskaan marita niitä pois.

Olen pohtinut nykyaikaa ja sen muutoksia. Patsaiden siirtoa, menneiden arvostelua. Sukupuuta liippaa tämäkin suurmies, jota kyllä kunnioitan ajan hengestä huolimatta.

Olen nauttinut kesästä, lukuisista vapaapäivistä ja lyhyistä etäpäivistä, jolloin aikaa jää kauneuden tunnusteluun.

Olen kaivannut sitä, että voisin taas leipoa vaikkapa vain raparperipiirakkaa, saati jotain ihanaa kakkua!

Olen nähny toivoa ja värejä, vaikka maailma näyttäytyykin aika ankeana monelle juuri nyt.

Olen käynyt rakkailla kotikonnuilla ja huomannut, että sen viljavat peltolakeudet tuntuvat vuosi vuodelta enemmän rakkailta!

Olen taas tarttunut kameraan ja katsonut maailmaa sillä silmällä - kuvitellun ja todellisen linssin takaa. Joskus asiat jäävät tauolle, pulpahtaakseen jälleen aktiiviseen elämänkulkuun mukaan, kun on sen aika.

Runebergi joulun viepi?

Meillä ei olla niin turhantarkkoja siitä, miten kauan joulu lepää kodissa. Tai siitä ollaan kyllä tarkkoja, ettei loppiaisena lopeteta vielä mitään.

Tilanne on nyt siis se, että joulukuusi kököttää edelleen olohuoneessa sohvan jatkeena. Tosin kaikki koristeet on siitä riisuttu pois siinä vaiheessa, kun kuusi alkoi kasvattaa kerkkiä. Koristeita ei paljon ollutkaan; ainoastaan punaisia lasisydämiä, tuohesta leikattuja sydämiä ja lopuksi keraamisia lumitähtiä. Valot siinä kyllä vielä roikkuu. Siis todellakin roikkuu, sillä kiepautimme kuusen rungon ympärille sellaisen modernin valosarjan, jonka lamput muistuttavat 1800-luvun hehkulamppuja. Niitä on vähän ja ne roikkuu alaspäin ja näyttää juuri sopivan omalaatuiselta! Ihan meidän näköinen siis.

Nyt kun keittiöremppa on repinyt kodin mullin mallin, jäi joulu siinä tavaroiden levittelykiireessä ihan jalkoihin, sananmukaisesti. Joululiinat ja vähäiset koristeet, kynttilät ja kalenterit on jossain siellä alimmaisena, juuri niin kauan kuin voin purkaa keittiön sisällön takaisin paikalleen, eli suunnilleen juhannukseen saakka. Emme tiedä vieläkään kosteusvaurion laajuutta, joten kaikki aikamääreet on arvioita, mutta realistisesti arvelen juhannusta. Ainut jouluun liittyvä, jonka nyt voisi heittää ovesta hellästi kohti alapihaa, on tuo hupaisa kuusiparka. Vaan ehkä sitä vielä voi pikkuisen katsella.

Muutaman kerkän taitoin eilen mukaani töihin ja keitin niistä teetä. Ei se kyllä kovin hyvää ollut, niin että en suosittele. Kuusenkerkkäsiirappi toukokuisella kuistin ikkunalla tekeytyneenä on päinvastoin oivallista. Mutta teepä tähän nyt toukokuu! Ei ole tarpeeksi lämpöä ikkunalla, vaikka terminen talvi piileskelee ties missä. Olisi hauska tietää koska viimeksi on ollut vastaava säätilanne näillä korkeuksilla. Olisiko 1800-luvulla, vai 1600-luvulla, vai kivikaudella...?

Runebergia on juhlittu jo monen tortun voimalla, mutta joulua se ei kyllä meiltä vie, ainakaan tänä vuonna.

Blogisynttärit 10v

Ensimmäisen blogini "Kesakko" aloitin tasan 10 vuotta sitten!

Aika hurjaa miten aika on kulunut. En ole katunut päivääkään, päin vastoin.

Tämä on antanut paljon ja on ihanteellisen sosiaalista introvertillekin.

Kiitos kun luette näitä. Toivottavasti jatkoa seuraa vielä pitkän aikaa!

(Kesakon linkki löytyy blogin oikeasta sivupalkista.)

Loman loppumetrit

Tänä iltana vietämme yhteisen joululoman viimeisiä hetkiä.

On ollut tunnelmallinen, kaunis, jouluinen, rauhallinen ja elämyksellinen loma! Ihan hirveästi en ole koristellut kotia tällä kertaa, mutta joulukuusi, jouluvalot, joulukukat, joululiinat, joulumusiikki ja jouluruoka ovat kyllä ajaneet asian ihan hyvin. Tästä siis puuttuu laatikkokaupalla koristeita!

Eilinen -11,5 pakkanen on yön aikana vaihtunut lämpöasteiksi. Se näkyy heti luonnossa; lehtipuiden kaunis kuura on tiessään ja muutenkin kaikki on aika märän näköistä. Eilen kävimme loimuttamassa lohta laavulla ja tänään valokuvaamassa Karhukoskea toisella laavulla. Luonnon merkitys on vuosi vuodelta suurempi! Iloitsen auringonpaisteesta ja ainakin sen odotuksesta, sillä tokihan se JOSKUS taas paistaa, mutta vielä enemmän eläinelämyksistä. Vaikkakin tänään näimme vain lukuisia hirvenjälkiä.