Suomen kaunein koti

 

Voi luoja, mä voisin katella ’Suomen kaunein koti’-ohjelmaa päivät pääksytysten! Vaikka oon kyllä ihmetelly tuomareiden intoa jaella kymppejä lähes kaikelle. Oikeastiko ne tykkää siis kaikesta? ”Täällä oli kyllä todella tyylikkään väljää” ja sitten ”täällä oli ihana runsaus!” Whaat? No olkoon. Ite katton kriittisenä ihmisten tekstiilien käyttöä. Joka ikinen kerta muistan sanoa vieressäni sohvalla kököttävälle miehelle, että ’kato! Tuollakaan ei oo verhoja!’ Ja se kuulostaa melkein syytökseltä. Mä jakelen pisteitä kotisohvalta kodikkuuden perusteella. Nykyään on hyvin tavallista laittaa vanhakin koti liiaksi karsimalla ihan jonkun gallerian näköiseksi. Ei isoja pisteitä. Saan myös syyhyn joka kerta kun huomaan, että koti on kuin toisinto tuhannesta sisustuslehdestä. Kaikki samat klisheet kuin jo kymmenen vuoden ajan jokaisella trenditietoisella. Suurimmat puistatukset tulee siitä, että ihanat vanhat talot onkin sisältä pilattu moderneiksi. Se on kuolemansynti! Pistämättömällä vainulla hokaan heti, kun koti on kodikas ja siellä on lämmin tunnelma. Sillä tavalla mummolatyyliin; kerroksellisesti eri aikoina perittyjä, saatuja, hankittuja ja dyykattuja huonekaluja ja esineitä. Semmoisessa kodissa ei ole vitriinin täytteenä 24 hengen astiastoja, tuskin edes neljän. Mutta sen sijaan löytyy elämän hehkua. Sellaista, kun työpäivän jälkeen tulee kotiin, niin voi käpristyä sohvalle fällyihin ja tulee lämmin pelkästään jo kotia katsellessa. Oliskohan meillä mahkuja…?

Sunnuntain raukeutta

 

Voisin elää ikuisesti viikonloppua! Miten ihanaa onkaan nukkua sunnuntaina niin pitkään kuin huvittaa. Notkua vaikka koko päivä pyjamassa ja ottaa rauhallisesti. Syödä vaikka kotiin tilattua pizzaa, katsella elokuvia aamusta iltaan, lojua sohvalla ja kuunnella jazzkanavaa nettiradiosta, lueskella ja vain olla!

Vuosi lopuillaan

 Taas on yksi vuosi kulunut loppuun!

Kaikenkaikkiaan aika erilainen ja rankka vuosi koko maailmalle. Mutta loppuun on kunnialla päästy ja nyt voidaan katsoa vain eteenpäin.

Oma vuoteni oli myös rankka, mutta olen löytänyt myös hyvää matkan varrelta. Olen kiinnostunut Japanilaisuudesta ja Buddhalaisesta filosofiasta. Se matka on vasta alussa. Mutta silti se tuntuu balsamilta sielulle, kaiken tämän sekavan ja hektisen nykyajan keskellä.

Toivotan teille kaikille sydämellisen hyvää vuotta 2021!

Kuvakavalkadi kotoilusta, puutarhasta, luonnosta ja vähän suvustakin

Tämä vuosi on ollut alkupuoliskonsa osalta täysin erilainen kuin koskaan aikaisemmin! Niin yleisesti kuin yksityisestikin. 

Olen tehnyt todella paljon etätöitä, viettänyt tosi paljon viikonloppuja kotona, panostanut paljon puutarhaan (rahallisesti ja ajallisesti), matkaillut "pienesti" aika lähellä kotimaakuntaa, viettänyt juhannuksen kotona, pohtinut vakavissani keräilyn älyttömyyttä, tutkaillut sukua ehkä vähemmän kuin ikinä (ehkä sekin voidaan laskea minulle outoon vuodenviettoon!), nauttinut luonnosta ehkä enemmän kuin minään kesänä ja kipuillut uusia ruokarajoitteitani - vehnä ja muut kotimaiset viljat, valkosipuli, chili jne - kaikki suuria herkkujani!

Olen viettänyt parvekkeella lokoisia iltoja riippumatossa, tiiraillen pilviä ja kuunnellen lintuja. Varsinaista luxusta on juoda parvekkeella kaffeet jonkun hauskan kirjan kera.

Olen surrut myyrän syömiä tulppaanejani; ehkä sadasta sipulista nousi noin viisi! Sotakirves on jo hiottu ensi vuotta varten.

Olen järjestellyt hitaasti mutta varmasti konttoriksi kutsumaani huonetta, joka varmaankin TÄNÄ vuonna valmistuu...

Olen miettinyt mitä ihmettä teen kymmenillä vanhoilla (ja uusilla) peltipurkeilla! Etenkin kun suurin osa niistä on vain piilossa kaapissa - ja tyhjinä!

Olen vihdoin päässyt raivautumaan lempikaappini luo keittiörojujen siirtyessä takaisin keittiöön ruokailuhuoneesta.

Olen käynyt bongaamassa kameran kanssa jo muutaman kerran rakasta Isoniemen kartanoa, jossa suvun juuret osittain ovat vaikuttaneet.

Olen haaveillut "salaisesta" puutarhakäytävästä omenapuun kautta takapihalta etupihalle. Ja suunnitellut minkälaisia köynnöksiä sen rakenteisiin istuttaisin (sitten kun rakenteet tulevat)...

Olemme ajelleet lähes joka viikonloppu johonkin maaseudulle katselemaan ihania maisemia ja vanhoja taloja. Isompi matkailu ei oikein ole kiinnostanut - sattuneesta syystä - juuri tänä vuonna.

Olen ihastellut luonnossakin kaikkea pientä ja huomaamatonta, nähnyt arkisissa asioissa ennennäkemätöntä kauneutta.

Olen nauttinut maaseudun näkymistä monissa pitäjissä.

Olen jättänyt puutarhaan myös luonnonkukkia ja ihastellut niitä yhtä lailla kuin istutettuja kasveja.

Olen tykästynyt hassuihin ja kauniisiin tavaroihin, joitka on vain livahtaneet kotiini vuosien kuluessa ja päättänyt etten koskaan marita niitä pois.

Olen pohtinut nykyaikaa ja sen muutoksia. Patsaiden siirtoa, menneiden arvostelua. Sukupuuta liippaa tämäkin suurmies, jota kyllä kunnioitan ajan hengestä huolimatta.

Olen nauttinut kesästä, lukuisista vapaapäivistä ja lyhyistä etäpäivistä, jolloin aikaa jää kauneuden tunnusteluun.

Olen kaivannut sitä, että voisin taas leipoa vaikkapa vain raparperipiirakkaa, saati jotain ihanaa kakkua!

Olen nähny toivoa ja värejä, vaikka maailma näyttäytyykin aika ankeana monelle juuri nyt.

Olen käynyt rakkailla kotikonnuilla ja huomannut, että sen viljavat peltolakeudet tuntuvat vuosi vuodelta enemmän rakkailta!

Olen taas tarttunut kameraan ja katsonut maailmaa sillä silmällä - kuvitellun ja todellisen linssin takaa. Joskus asiat jäävät tauolle, pulpahtaakseen jälleen aktiiviseen elämänkulkuun mukaan, kun on sen aika.

Runebergi joulun viepi?

Meillä ei olla niin turhantarkkoja siitä, miten kauan joulu lepää kodissa. Tai siitä ollaan kyllä tarkkoja, ettei loppiaisena lopeteta vielä mitään.

Tilanne on nyt siis se, että joulukuusi kököttää edelleen olohuoneessa sohvan jatkeena. Tosin kaikki koristeet on siitä riisuttu pois siinä vaiheessa, kun kuusi alkoi kasvattaa kerkkiä. Koristeita ei paljon ollutkaan; ainoastaan punaisia lasisydämiä, tuohesta leikattuja sydämiä ja lopuksi keraamisia lumitähtiä. Valot siinä kyllä vielä roikkuu. Siis todellakin roikkuu, sillä kiepautimme kuusen rungon ympärille sellaisen modernin valosarjan, jonka lamput muistuttavat 1800-luvun hehkulamppuja. Niitä on vähän ja ne roikkuu alaspäin ja näyttää juuri sopivan omalaatuiselta! Ihan meidän näköinen siis.

Nyt kun keittiöremppa on repinyt kodin mullin mallin, jäi joulu siinä tavaroiden levittelykiireessä ihan jalkoihin, sananmukaisesti. Joululiinat ja vähäiset koristeet, kynttilät ja kalenterit on jossain siellä alimmaisena, juuri niin kauan kuin voin purkaa keittiön sisällön takaisin paikalleen, eli suunnilleen juhannukseen saakka. Emme tiedä vieläkään kosteusvaurion laajuutta, joten kaikki aikamääreet on arvioita, mutta realistisesti arvelen juhannusta. Ainut jouluun liittyvä, jonka nyt voisi heittää ovesta hellästi kohti alapihaa, on tuo hupaisa kuusiparka. Vaan ehkä sitä vielä voi pikkuisen katsella.

Muutaman kerkän taitoin eilen mukaani töihin ja keitin niistä teetä. Ei se kyllä kovin hyvää ollut, niin että en suosittele. Kuusenkerkkäsiirappi toukokuisella kuistin ikkunalla tekeytyneenä on päinvastoin oivallista. Mutta teepä tähän nyt toukokuu! Ei ole tarpeeksi lämpöä ikkunalla, vaikka terminen talvi piileskelee ties missä. Olisi hauska tietää koska viimeksi on ollut vastaava säätilanne näillä korkeuksilla. Olisiko 1800-luvulla, vai 1600-luvulla, vai kivikaudella...?

Runebergia on juhlittu jo monen tortun voimalla, mutta joulua se ei kyllä meiltä vie, ainakaan tänä vuonna.

Blogisynttärit 10v

Ensimmäisen blogini "Kesakko" aloitin tasan 10 vuotta sitten!

Aika hurjaa miten aika on kulunut. En ole katunut päivääkään, päin vastoin.

Tämä on antanut paljon ja on ihanteellisen sosiaalista introvertillekin.

Kiitos kun luette näitä. Toivottavasti jatkoa seuraa vielä pitkän aikaa!

(Kesakon linkki löytyy blogin oikeasta sivupalkista.)

Loman loppumetrit

Tänä iltana vietämme yhteisen joululoman viimeisiä hetkiä.

On ollut tunnelmallinen, kaunis, jouluinen, rauhallinen ja elämyksellinen loma! Ihan hirveästi en ole koristellut kotia tällä kertaa, mutta joulukuusi, jouluvalot, joulukukat, joululiinat, joulumusiikki ja jouluruoka ovat kyllä ajaneet asian ihan hyvin. Tästä siis puuttuu laatikkokaupalla koristeita!

Eilinen -11,5 pakkanen on yön aikana vaihtunut lämpöasteiksi. Se näkyy heti luonnossa; lehtipuiden kaunis kuura on tiessään ja muutenkin kaikki on aika märän näköistä. Eilen kävimme loimuttamassa lohta laavulla ja tänään valokuvaamassa Karhukoskea toisella laavulla. Luonnon merkitys on vuosi vuodelta suurempi! Iloitsen auringonpaisteesta ja ainakin sen odotuksesta, sillä tokihan se JOSKUS taas paistaa, mutta vielä enemmän eläinelämyksistä. Vaikkakin tänään näimme vain lukuisia hirvenjälkiä.

Vuoden masentavin kuukausi on ohitse!

Blogimaailma on jossain taustalla. Tiedätkö sen tunteen, kun on joku kiva tekeminen, jota ei kuitenkaan saa tehdyksi ajanpuutteen vuoksi? Sitä tämä nyt on. Tai oikeastaan tärkeysjärjestyksen muuttaminen olisi asia, joka korjaisi kaiken, tai ainakin paljon! Facebookin imeminen kohtuullisen erilaiseen ja rumaan maailmaansa, on nykyajan suuri ongelma. Tai muun somen, riippuen miten aktiivinen (tai minkä ikäinen) on. Sitä vastaan on taisteltava ihan tieten tahtoen, jotta saa elämänsä takaisin.

Mitä minulle kuuluu? Kokkailen harvakseltaan edelleen. Kotoilen niin paljon kuin mahdollista. Minulle se on viikonloppujenkin viettämistä kotona (aina kun voi), puuhastelua arjenkin töiden tuoksinassa ja vaikkapa istahtamista portaille kesäaikaan ennen töihinlähtöä ja lintujen laulusta nauttimista. Talvella se on lyhtyjen sytyttelyä, joulu (tai talvi-) valojen asentamista, kakluunitulien virittelyä, hiljaisen musiikin kuuntelua, loppumatonta järjestelyä, kaikenlaisen piristävän suunnittelua ja uusimpana puutarhan hyötymaan luomista uudelleen.

Olenkin todennut, että alan olla yhä enemmän jo edesmenneen äitini kuva, ainakin siltä osin kun katsoo mitä kumpikin eniten tahtoo tehdä. Puutarhaa, käsitöitä, lukemista, matkustelua, kokkailua. Olen myös miettinyt, miten hauska olisi tietää mitä kaikkia ulkonäöllisiä piirteitä ja muita luonteenpiirteitä on perinyt kaukaisemmilta esi-isiltä ja -äideiltä. Äidin isän äidin äiti on vanhin, josta on valokuva vanhalta ajalta, vuodelta 1862. Mutta entäs hänen edeltäjänsä ja muut juurihaarat? Onko esimerkiksi Jaakko Ilkalta enää perittynä rahtuakaan tässä polvessa? Voi olla, että geenitekniikka etenee suuntiin, joita ei osaa vielä edes kuvitella ja saamme tulevaisuudessa vastauksia mitä moninaisimpiin hauskoihin asioihin.

Vuoden ankein kuukausi on mielestäni marraskuu. Kun sen yli pääsee, tuntuu että kevät on ihan tuossa joulun takana. Ja jouluhan se aina tulee ihan liian pian! Lapsuudesta 70-80-luvuilta kaipaan lumisia ja kylmiä talvia. Siksi olen erityisen innoissani tästä hetkestä, kun joulukuu on alkanut ja lunta on pihassa ja pakkastakin aamulla lähes 10 astetta. Seurailin minttukaakao kädessäni aamupäivän aurinkoa ja lumista maisemaa. Voi miten alas aurinko huipullaankin ollessaan jää! Vastapainona meillä on toki ihanat tähtitaivaat ja lumen narskuminen askelten alla. Vedän pakkasta syvälle henkeen ja nautin täysin siemauksin tästä hetkestä!

Kun kesä on jo auttamatta takana ja talvi ei ole vielä lähelläkään

Nyt on se epävakaa aika vuodesta, kun voisi olla värikästä ja kuulasta ja taivaalla lentäisivät suunnattomat kurkiaurat haikeana kohti kaukomaita. Tai sitten on kuten nyt; sadetta niin että kaikki tukehtuu märkyyteen, harmautta, flunssaa ja kaipuuta pois jonnekin. Tälläisinä päivinä ei voi kuin levätä sairaus pois, keittää kannukaupalla ihastuttavaa jasmiiniteetä, tepastella värikkäsissä villasukissa ja kietoutua flanellipyjamaan, villatakkiin ja shaaliin. Sohva on oikea paikka rakentaa pesä näille hetkille. Valittavana on suunnattomat pinot ihania lehtiä, intohimoisesti kiinnostavia kirjoja tai vatsanpohjaa kutkuttavia leffoja.

Jos vahingossa avaakin television niin, että juuttuu kanaville, voi kuolaten karsoa Jamie Oliverin kokkauksia tai Masterchef Australiaa. Heti tulee sellainen olo, että on pakko itsekin päästä kalisuttamaan kattiloita. Tai sitten saa jännittää mitä aarteenmetsästäjät löytävät milläkin reissullaan. Maailma on täynnä aarteita! Voi myös matkustaa mielessään Nykkiin ihailemaan Sohon vanhoja taloja ja upeita luksusasunnoista avautuvia suurkaupunkimaisemia ja kahlata ohjelmia toisensa perään arkkitehtuurin saralla. Miettiä minkä talon itse ostaisi tai miten remppaisi ne kaikki ummehtuneet kolot, joissa ihmiset asuvat.

Ei tämä ole oikeastaan hullumpaa, jos vaan särky pysyy loitolla ja malttaa olla tarpeeksi paikoillaan, jotta voimat eivät valahda lattialautojen rakoihin ennenaikojaan. Nauttikaa siitä mitä on ja luokaa päivälle merkitys!

Hauskaa Joulunaikaa Kaikille!