13-vuotiaan puhelimen käyttöönotto

 

Tää puhelin on julkastu kesäkuussa 2010. NOKIA C3-00, harvinainen QWERTY-malli jossa siis näppäimet on ylärivissä vasemmalta (kuten kirjoituskoneissakin monesti) järjestyksessä q-w-e-r-t-y…

Saas nähdä miten opin tätä näppäimistöä käyttämään, vaikka en paljon tekstareita enää käytäkään. Puhelin on muuten ihanan helppotajuinen ja isonäyttöinen. Vanha kullanvärinen leidimalli josta jupisen täällä, on nyt viimein menossa vanhojen puhelinten laatikkoon, (jonka kyljessä lukee ”puhelinkojeita”) koska en vaan jaksa tihrustaa sen pölysumun läpi, (voishan sen putsauttaa, mutta olen muutenkin suivaantunut siihen puhelimeen) että mitä viestissä lukee tai paljonko kello on… vaikka minähän käytän siis koko ajan myös rannekelloa. Paitsi eilen, kun sen patteri loppui. No nyt on patteri vaihdatettu ja kello käy taas.

Palataanpa Qwertyyn. Vaihdoin siihen jo omanlaiseni taustakuvan. Olen sitä mieltä, että puhelimen pitää olla personoitu ja kaunis! Rakastan tämän puhelimen yksinkertaisuutta, ilman että se on suunniteltu aivan nollatason käyttöön. Tässä on näytön vasemmassa alareunassa teksti ”siirry” ja sen takaa voi selata seuraavia kohtia; Esittely, Herätyskello, Laskin, Profiilit, Saapuneet viestit, Bluetooth-valikko, Selain ja Aloitusnäyttö. Koska ostin puhelimen kirppikseltä, sen muistissa näkyy olevan vielä jotain sivuhistoriaa, ups.

Näytössä alareunan keskellä taas lukee ”Valikko” ja siitä pääsee seuraaviin kohtiin; Viestit, Osoitekirja, Internet, Valokuvat, Yhteisöt, Kalenteri, Musiikki, Asetukset, Pelit, Kauppa, Sähköposti ja Sovellukset. Ihan nyt lyhyesti näistä sen verran, että viestien alla on jopa chat, peleissä on Nokia.mobi, Bounce Tales, Monopoly Deal ja Sudoku. Sovellusten alta löytyy mm Flickr, Muunnin, Tehtäväluettelo, Muistikirja, Ajastin ja Sekuntikello.

Oikeastaan vähän ylimääräisiäkin juttuja mun tarpeisiin, mutta ei haittaa. Ehkä joskus kokeilen pelata sudokua? Joka tapauksessa olen aika innoissani. Eilen olin jo aivan totaalisen kyllästynyt vanhoihin puhelimiin, mutta nyt olenkin tämän myötä taas innostunut. Eilen ajattelin, että ostan kohta sellaisen uuden mallin, joita markkinoidaan eläkeläispuhelimiksi. Ehkä simpukkadoron? No jaa, voinhan sen ostaa joka tapauksessa odottamaan, siltä varalta että tämä rikkoutuu. Se älykännykän hankinta siirtyy taas vuosia eteenpäin. Katsotaan kauanko voin elää ilman sitä! Ehkäpä loppuelämän?

Kasvihuoneprojekti etenee

Sain kasvihuoneen pari kuukautta sitten. Mutta kaikkihan tietää, että siitä hetkestä menee vielä aika X ennen kuin siellä mitään kasvatellaan. Ei haittaa, olen tottunut hauduttelemaan asioita perinpohjin!

Aloimme suunnitella paikkaa kasvihuoneelle ja aika pian se olikin selvää; vanhan grillikatoksen paikalla olisi tasaista, siinä olisi sopivasti tilaa ja se olisi sopivan lähellä keittiöstä, mutta ei kuitenkaan ihan heti ulko-oven edessä. No siihen tosin paistaa koko päivän ajan… että sen kanssa voi helteillä olla haastetta.

Alettiin miettiä, että mistä aloitetaan. No, purettiin se rikkinäinen grillikatos, joka viimeiset vuodet on toiminut vain jouluvalotelineenä, hävitettiin yksi pensas ja monta vadelmaa, raahattiin rikkinäinen grilli pois alueelta, heiteltiin vanha puinen ritilälattia peräkärryyn. (No lahohan se oli, niin että jalka meni läpi monessa kohdassa.) Hilattiin milli milliltä kivipöytä uuteen paikkaan. Sitten kutsuttiin piharakennustyyppi paikalle ja pyydettiin ylätasanteen laatoituksesta pohjatöineen tarjous. Eipä kuulunut. Siis mikä näitä vaivaa? Jo toinen ohari.

Tällä hetkellä alue on tyhjä, mutta maata pitäisi varovasti kuoria, laittaa pohjalle joku juurimatto, tuoda tilalle kerros hiekkaa ja asetella ne laatat. Siis edes sen kasvihuoneen alle. Ei ole kauhean montaa neliöö, sillä huone on pieni ja tosi hyvä niin! Suunnitelma on tämä; mies on vuokrannut Avantin lauantaiksi ja katotaan mitä saadaan aikaan … tosin näen eläväisesti sieluni silmin, miten hän rouhii maata kieli poskessa ja into silmissä ympäri pihaa, samalla kun minä juoksen kädet taivasta kohti sojottaen ja huudan suoraa huutoa. No, ehkä ei ihan näin. Mutta ainakin joku asia etenee. Näen jo selkeesti, miten kasvattelen huoneessa kaikkea hauskaa. Ananaspuita ja mangrovetiheikköjä. Vain taivas on rajana… ja tämä epämääräinen eteneminen.

Mystiikkaa vai sattumaa?

 

Minä olen taipuvainen katselemaan maailmaa vähän mystiikan silmälasien läpi. Tai ajattelen ainakin, että kaikella on merkityksensä ja sattumaa ei ehkä olekaan?

Helsingissä meille sattui tapaus, joka sai minut haltioihini. Ja vaikka suurin osa ajattelisi, että höpön löpöä koko juttu, niin haluan kertoa sen kuitenkin.

Voivottelin nimittäin sisarelleni jokaisen kauppakeskuksen uumenissa, että ”voi kun ihana kukkakauppa, mutta ei täältä asti viitsi raahata kukkia… jospa hotellin vieressä olisi joku kauppa, niin ostaisin sitten sieltä pienen kukan meille huoneeseen!”

Kun kierros oli tehty ja palasimme rautatientorin metroasemalle ja aloimme kävellä asematunnelin ja asemahallin läpi, muistelimme menneitä ja puhuimme siitä miten ihania kemuja äiti aina järjesti ja miten notkuvat pöydät hän loihti pohjalaiseen tapaan supervieraanvaraisesti. Siinä samassa olimme kompastua asematunnelin remppasokkelossa tähän kielokimppuun! Ja oikeastaan vastaantulija ahtaassa käytävässä meinasi jo astua sen päälle. Sisareni sieppari kimpun ja otimme sen hämmentyneinä mukaamme. Olimme noin 10 metrin päässä aseman kukkakaupasta, josta olisin ehkä sitten ostanut jonkun kukan huoneeseemme. 

Hetken olimme sanattomia ja sitten meni kylmät väreet, kun aloimme ihmetellä asiaa; tämä oli kuin äitin meille heittämä kielokimppu, koska hänen morsiuskimpussaan (1950-luvun pikkukaupungissa tammikuussa se ei ollut helppo juttu!) oli kieloja! Hän tykkäsi kieloista kauheasti ja nyt hän oli meidän kanssamme täällä seikkailemassa ja viskasi kimpun meidän eteemme, ihan vain koska niin kuolleet rakkaat voivat tehdä. Tiedän kyllä, että muutamat myyvät kielokimppuja, mutta tuo oli ahdas ja tosi vilkas käytävä, eikä kielon myyjää näkynyt missään, eikä kukaan ollut astunut kimpun päälle… ja outo juttu kaiken kaikkiaan juuri tuolla tietyllä hetkellä.

Minä haluan ajatella, että se oli ihana tervehdys äitiltä! Kielokimppu ilahdutti meitä valtavasti ja sen huumaava tuoksu leijui huoneessa koko hotellivierailun ajan. Lopulta jätimme kimpun tähän ikkunalle kiitoslapun kera, koska sitä olisi ollut mahdoton kuljettaa täyteen sullotuissa laukuissa. Ehkä joku kerrossiivooja vielä ilahtui ja nuuhki tätä suloista kukkapilveä… 

Seikkailuja Helsingissä IV

Yhden yön piipahdus Helsingissä on toki hirmu lyhyt, mutta olimme silti suunnitelleet käyvämme kaikki varteenotettavat metrolinjan varrella olevat kauppakeskukset läpi. Aloitimme matkan mukavasti junassa kahden hengen hytissä (kuva 1), jossa ehkä olisi pamahtanut ahtaanpaikankammo päälle, ellei oviseinä olisi ollut lasia ja tehnyt kopperoa tilavamman oloiseksi. Mutta rauhallinen se hytti oli ja varmaan käytän sitä toistekin, vaikka pieni lisämaksu siihen kuuluukin. Kerran näet istuin junassa matkalla Helsinkiin, kun vaunuun ryntäsi mies ase kädessä ja silloin päätin, että näihin ”villin linjan vaunuihin” en enää jalallani astu! Siinä me sitten jännitimme muutaman pysäkinvälin, että poliisi pääsi tilanteen tasalle ja sai miehen pois vaunusta. Ei ole mun juttu kököttää vaunussa peläten milloin minkäkin tilanteen takia. Maalla sellaseen ei ole oikein tottunut, eikä pitäisi olla kaupungissakaan!

Ihan ensimmäisenä päätimme katsastaa Itä-Helsinkiä, koska en ole varmaan ikinä mennyt Herttoniemeä idemmäksi. Täytyy myöntää, että olin aika ennakkoluuloinen Itiksen suhteen. Ajattelin, että siellä notkuu narkkareita ja jengejä 24/7. Yllätyin, kun ensinnäkin metro oli rauhallinen ja lähes tyhjä, ehkä koska oli vasta aamupäivä. Mutta Itis oli myös aika tyhjä ja rauhallinen. Mahtavaa! Saimme siis rentoutua ja katsella mitä aioimmekin katsella. Mosa interiors oli ainut kauppa, jonka valitsimme tsekattavaksi, koska olimme päättäneet, että yhteen kauppakeskukseen ei juututa ja että menemme vain sellaisiin liikkeisiin, jotka on ennestään tuntemattomia. Pikaisen läpikäynnin jälkeen siirryimme lounaalle Momento Loungeen (josta kuvat 2 & 3 pizza+salaatti) ja totesimme, että palvelu oli hyvää ja ruoka monipuolista ja maukasta. Tänne voisi jopa palata, jos nyt ylipäätään palaamme Itikseen… ehkä ei. Siellä ei varsinaista vetonaulaa kuitenkaan ollut.

Itiksen jälkeen sujahdimme Kalasataman Rediin. Sinne olin merkinnyt ainoastaan pari tsekattavaa liikettä, mutta koska menimme ihan sekaisin jo ensimmäisessä, niin jätimme sen toisen suosilla pois. Se, jossa sekosimme, oli tottakai Second Hand Market! Ensin katselin sitä ekaa hallia (se taisi olla jonkun muun niminen liiketila, en ole varma?) ja olin vähän kyllästynyt. Sitten huomasin jotain kiinnostavaa toisessa hallissa, onneksi! Siellähän oli rekkikaupalla vintagevaatteita ja siis painotan vintagea eikä mitään 90-lukua!! Tehtaan paketissa olevia käyttämättömiä kenkiä, mitä ihanimpia vaatteita, koruja, hattuja, hansikkaita ja sitten tietenkin ne käsilaukut!! Sekosin. Sisareni myös. Huh! Siihen liikkeeseen on aivan PAKKO palata aina kun mahdollista! Ja minähän siis ostin kaksi laukkua (kuvat 4 & 5) ja sisareni yhden. Mieli olisi tehnyt ainakin kymmentä, mutta sain oltua jossain järkevyyden rajoissa sentään.

Kolmanneksi stoppasimme Kampissa. Siellä tsekkasimme Moody Mondayn, (joka ei tehnyt suurta vaikutusta), NT-bagsin (jossa on iso valikoima!) ja lopuksi Mujin. No Muji on kyllä tuttu entuudestaan, mutta koska sitä ei täällä meillä päin ole, niin sinne menimme mielellämme. Mujissa on minusta paljon tyylikkäitä perusvaatteita, kiinnostavia piensisustusratkaisuja ja tuoksuja. Mukaan tarttui muutaman kynän ja pinnin lisäksi tuoksukynttilä. Jos tarvitsisin vaatteita, olisin ehkä tehnyt ostoksia Mujissa. Etenkin ne hamppuvaatteet ilahduttivat materiaalinsa vuoksi. Mutta olkapäälläni istuu nykyään vahdissa pieni hahmo, joka muistuttaa koko ajan että ”kuule et tarvii vaatteita!”

Kampin jälkeen suuntasimme edelleen länteen. Ensimmäisenä hypähdimme ulos metrosta Espoon Tapiolassa ja menimme tutkimaan kauppakeskus Ainoaa. Olin hahmotellut tsekattavaksi Olivaa, Cafelatte lifestylea (josta mukaan tarttui taas tuoksukynttilä), Sostrene Grene ja The Huone, josta oli pakko ostaa vähän riisiteetä ja milky oolongia. Kävimme myös Kaisan kahvilassa, koska oli jo vähän kakkunälkä. Paikka oli tosi likainen ja meluisa, mutta se vadelmakakku oli hyvää. Myöhemmin kuljimme Tarinakahvilan ohi ja harmittelimme, että emme löytäneet sitä ensimmäisenä. Tarinassa olisi ollut paaaaljon kakkuja ja selkeesti siistimpi ilme! Täällä voisin palata teekauppaan ja samalla haluaisin tsekata arkkitehtonisesti kiinnostavaa lähiympäristöä.

Aika uuvuksissa jatkoimme matkaa Espoon Matinkylän Isoon omenaan. Oli tarkoitus vaan käydä Bypias-liikkeessä, mutta emmepä löytäneet sitä! Kahdesti tutkimme kauppakeskuksen omaa infonäyttöä ja karttaa, mutta näytti siltä, että liike on hävinnyt. Ehkäpä se on muuttanut muualle? Harmi, sillä juuri se liike olisi kiinnostanut molempia aika paljon! Muuten emme jaksaneet enää kovinkaan paljon innostua kauppakeskuksista ja ihan vaivoin raahauduimme seuraavaan kohteeseen…

…joka oli Espoonlahden Lippulaiva. Jalkoihin sattui ja kiinnostus kauppakeskuksia kohtaan alkoi laskea nollaan. Täällä tsekkasimme Minyn, Sinsayn ja Unelmakoti shopin. En tosin tiedä mitä olin kuvitellut nettiä etukäteen tutkiessa, sillä näissä kohteissa tuli sellainen olo, että mitä ihmettä… eihän nämä ole meidän juttuja kyllä ollenkaan. Vaikka juuri olimme todenneet, että yllättävän hyvin näissä kauppakeskuksissa pysyy kartalla, emmekä ole eksyneet koko päivänä kertaakaan, niin täällä ehkä jo väsymys teki tepposet ja olimme hetken aikaa ihan hukassa. Metroa odotellessa huvituimme ajatuksesta, että vaikka metro on tosi nopea, niin joudumme vielä kököttämään siinä noin puoli tuntia ennen kuin olemme taas ydinkeskustassa! Tänne ei jäänyt mitään mitä kaipaisin nähdä uudelleen.

Tuo kaikki tapahtui siis tulopäivänä. Lähtöpäivänä kiepuimme sitten siellä Kansallisteatterissa, Kuokkasella, Fenniassa, Oodissa, Ateneumin kaupassa ja Rosebudissa. Oodi (kuvat 6 & 7 & 8) on kummallinen paikka. Tykkään paljon sen arkkitehtuurista, mutta sen idea on ristiriidassa minun käsitykseni kanssa kirjastosta. Kaupunkilaisten olohuoneena se on kai ihan jees. Mutta onhan se nyt kirjastoksi ihan … no, surkea. Mutta näin se maailma muuttuu. Minä olen aina rakastanut kirjastoja ja etenkin niitä kirjoja! Kirjojen tuoksua ja niiden tuntua ja ulkonäköä ja sitä, että on loputtomiin kirjarivejä jossakin ihanassa miljöössä. Sitä paitsi täällä Oodin pienessä kirjaosastossa on yllättävän kova meteli. Tai eihän se yllätä, koska niin se on nykyään kaikkialla. 

Ateneumin näyttelyyn en ehtinyt, mutta olen sitä mieltä, että aina kantsii tsekata kuitenkin se museokauppa, missä sitten liikkuukin. Täällä shoppasinkin oikein kunnolla. (Just kun olin ällistellyt miten vähän rahaa Helsingissä kului, sainkin loput rahat sujuvasti menemään Ateneumin kauppaan!) Ostin runokirjan, silmälasikotelon, Anna Kortelaisen Tulirinta-kirjan ja tiskirätin. Rosebudissakin olisin seonnut, jollen olisi pitänyt varaani. Se vaan on lempikirjakauppani! Siis mun mielestä kirjakauppassa ei kuulu myydä lankoja ja saippuaa ja ties mitä kaikkea ihme sälää. Vihot ja kynät kuuluu asiaan, ja Rosebudin pieni valikoima korviksia katsotaan läpi sormien. Monesta paikasta on luotu nykyään varsinainen sillisalaatti. Ajatteleeko kauppiaat, että jos vaikka yhtäkkiä kirjojen lomassa haluaa ostaa ruohonleikkurin….? (No niitä nyt ei onneks vielä ole kirjakaupoissa!) Eikä pidäkään olla! Kauppiaat ja muut palveluntarjoajat ei kai hoksaa, että erikoistuminen olis sitä plussaa. Että keskitytään siihen omaan alueeseen, eikä yritetä olla supermarketteja.

Lopuksi singahdin takaisin junaan ja sisareni jäi vielä vähän ihmettelemään Helsinkiä. Junassa olin tällä kertaa lisämaksullisessa ekstra-luokassa (kuva 9). Se on hiljainen tila (kunhan ne tärkeät liikemiehetkin sen muistaisivat tai käyttäisivät ainakin sitä osastossa olevaa puhelukoppia!) ja siellä saa ilmaiseksi kahvia tai teetä matkan aikana. Helsinkiin aion palata, ehkä jo piankin. Sitä paitsi siellä(kin) on lukuisia ihmisiä, joita olisi mukava nähdä toisella kertaa ajan kanssa, koska nyt oli vähän hektistä.

Seikkailuja Helsingissä III

 

Silmäys menneen ajan loistohotelli Fenniaan!

Kuljimme sisareni kanssa Fennian ohi ja silloin pälkähti päähän, että pakkohan meidän on vilkaista myös sisälle, jos sinne nyt ylipäätään (nykyään) pääsee. Yllätys oli aikamoinen, kun ovi aukesi ja pääsimme aulaan saakka! Juttelimme mukavan naisen kanssa, joka istui vastaanottotiskin takana ja saimme luvan valokuvata aulaa, mutta luonnollisesti yläkerroksiin meillä ei ollut mitään asiaa. Tai onhan minulla aina asia vaikka mihin, mutta pääsyä ei.

Fennian talo valmistui 18988 ja Fennia avattiin 1899 ja ihan alun alkaen se todellakin oli loistohotelli. Hotellit Kämp ja Seurahuone olivat vielä vanhempia loistohotelleja ja ainoastaan Kämp on enää olemassa - sekin kerran (1960-luvulla) puretussa ja uudelleen rakennetussa talossa. Mutta takaisin Fenniaan; Fennian rakennuttajakaartiin kuului kauppaneuvoksia (mm Sinebrychoff, jonka taidekokoelmasta sai alkunsa taidemuseo), siirtomaatavaroiden maahantuoja, leipurimestari, sekä ravintola Kappelin ravintoloitsija.

Rakennuksesta tuli loistelias ja moderni. Siellä oli mm sähköllä toimiva hissi. Käytävillä ja katoissa oli kattomaalauksia. (Ja mietinkin, että onko niistä yksikään jäljellä…) Mutta varsinainen loisto alkoi, kun ruotsalainen ravintoloitsija Jonsson osti Fennian ja muutti nimeksi ”Grand Hotel Fennia”, jonka upeat avajaiset järjestettiin alkuvuodesta 1909. Rakennukseen tehtiin uudistuksia ja laajennuksia ja sen sisäpihalla oli mm pyramidinmuotoisella lasikatolla katettu talvipuutarha, jonka keskellä oli värikkäästi valaistu suihkulähde, jonka suihku nousi kahdeksaan metriin.

Fennian ravintola oli kaupungin ensimmäinen kabareeravintola ja kaupungin suurin juhlahuoneisto. Luonnollisesti siellä järjestettiin suihkuseurapiirin merkittävimpiä kekkereitä, kuten Ida Aalbergin 40-vuotistaiteilijajuhla 1914 ja Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotissyntymäpäiväjuhlat vuonna 1915. Suomen kenraalikuvernööri Seyn piti Fenniassa kenraalikuvernööriviraston satavuotisjuhlat 1909. Fennian katolla kuvattiin Teuvo Puron ”Sylvi” 1911 (yksi ensimmäisiä elokuviamme), koska ensinnäkin Fennian katto oli tasainen ja koska sen ajan elokuvien sisäkohtauksiin tarvittiin niin paljon valoa, että ne täytyi kuvata ulkona.

Vuoden 1918 sisällissodassa Fennia toimi punakaartin sotilassairaalana, mutta myös jonkin aikaa valkoisten päämajana. Hauska yksityiskohta on, että Suomen lipun lopullinen ulkoasu sai täällä muotonsa, koska Yleisesikunnan piirustuskonttori sijaitsi Fenniassa. Hotellia uudistettiin 1920-luvulla rakentamalla lisää huoneita ja mm sen huoneisiin asennettiin puhelimet, äänieristys, sekä lämmin ja kylmä vesi.

Hotellitoiminta päättyi 1942, kun Kulutusosuuskuntien keskusliitto osti rakennuksen päätoimipaikakseen. Ravintolatoiminta jatkui kuitenkin edelleen. Omistajanvaihdoksia tuli ja meni, mutta ravintolatoiminta säilyi. 1983 Fennia myytiin rakennusliike Hakalle. Viimeisenä ravintolana talossa toimi tanssiravintola Fennia, joka meni konkurssiin 1995. Omistussuhteiden ja ravintoloiden vyyhti reilun sadan vuoden ajalta on kaiken kaikkiaan melko sekava, mutta yhden asian haluan vielä kertoa sieltä loisteliaalta ravintola-ajalta. Mennään ajassa taaksepäin sinne 1960-luvulle. 

Edesmennyt lankoni oli tuohon aikaan nuorukainen. Hän oli töissä ravintola Fenniassa ’vessapoikana’ - en tosin tiedä mikä se virallinen termi oli - mutta olettekos ennen kuulleet sellaisesta työstä? Sellaista palvelua ei saa Suomessa enää mistään edes rahalla. Mutta ennen osattiinkin olla loisteliaita! Hänen tehtävänsä oli ojentaa asiakkaalle saippua ja sitten pyyheliina ja samalla ehkä sipaista harjalla vähän olkapäiltä hilsettä… kuvitelkaas! On iso harmi, etten itse koskaan älynnyt ja ehtinyt häntä haastatella aiheesta. Mutta semmoista se oli; mennyt maailma. Jotenkin minä kaipaan sitä aikaa, vaikka en ole edes elänyt 60-lukua.

Laukkuja, osa 9

Tämä ihanan pehmeä nahkainen Jousilaukun valmistama käsilaukku (noin 1950/60-luku) on eräs kokoelmani suosikkeja! Laukku on yllättävän tilava ja sopii sekä arkeen, että hiukan juhlavampaankin tilanteeseen. Näitä on tehty eri värisinä, sillä sisareni osti juuri Helsingistä täysin samanlaisen toffeenvärisenä. Laukussa on vihertävä kangasvuori ja vain yksi sivutasku. (Joskus liian monta taskua tekee laukusta yllättävän sekavan, johon onnistuu hukkaamaan ihan kaiken.) Laukku on tosi miellyttävän tuntuinen pehmeytensä takia kädessä. Laukussa on pientä kulumaa, mutta käytön jäljet on ihan jees.

Seikkailuja Helsingissä II

Kansallisteatterin lippukassassa ja Kuokkasella. 

Olimme nykineet Kansallisteatterin ovea jo edellisiltana, mutta näyttää ne näyttelijät jo lähteneet lomille. Onneksemme lippukassa oli vielä toisena Helsinkipäivänämme auki ja sinnehän me poukkasimme innosta pinkeenä. Menimme höpisemään lippukassan työntekijöille ja huokailimme Tarmo Mannin maskeerausvälinevitriinin äärellä. Kyllähän tähän teatteriin on aivan pakko tulla vielä katsomaan joku näytelmäkin! Harmi vaan, että ne vanhat Suomi-Filmiläiset on suurelta osin siirtyneet jo taivaalliselle näyttämölle. Haluaisin nähdä Ella Erosen, Emmi Jurkan, Eino Kaipaisen, Jussi Jurkan, Martti Katajiston, Joel Rinteen, Tauno Palon…!

Olen ollut suuri filminäyttelijäfani jo 80-luvulta saakka ja teatteri vei pauloihinsa 90-luvulla. Olen lukenut aika määrän alan kirjallisuutta (elämäkertoja, muistelmia, kaskuja, näytelmiä, historiikkeja, ym) ja siitäpä varmaan Kuokkasen peruukkiliikekin on tullut tutuksi. Kävin täällä jo 90-luvulla ”pyhiinvaellusmatkalla” ja nyt päätimme ottaa selvää vieläkö Kuokkanen on olemassa.

Kyllä vaan, siellähän se on Kansallisteatterin takakulmilla Itäisellä Teatterikujalla! Ulko-ovella soitimme summeria ja sitten tupsahdimme ensimmäisen kerroksen liikkeeseen (kuva 1), jossa myydään peruukkeja. Eihän meillä mitään peruukkienostamisajatusta ollut, mutta halusimme nähdä liikkeen ja vähän jutustella myyjien kanssa. Olimme onnekkaita, sillä eläköitynyt rouva, jonka isoisä on perustanut Kuokkasen peruukkiliikkeen yli 100 vuotta sitten, oli myös paikalla! Nykyään rouvan poika on liikkeen johdossa. Tämä on siis perheyritys, neljännessä polvessa nykyään. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja tästä seikkailusta jäi oikein hyvä fiilis!

Meille myös sanottiin peruukkipuolella, että menkää toisen kerroksen maskeerauskauppaankin (samaa Kuokkasta sekin), koska siellä näette vanhoja huonekaluja ja koette vanhan liikkeen henkeä. Kolmannessa ja neljännessä kerroksessa heillä on kuulemma sitten vielä työtilat. Eipä tarvinnut kahdesti käskeä!

Maskeerauspuolella meidät otettiin yhtä ystävällisesti vastaan kun täysverisinä turisteina toljotimme suu auki kaikkea upeaa vanhaa ja uutta rekvisiittaa. Ajatella, että kaikki Tauno Palot ja muut suuruudet on täällä asioineet elokuvan kultaisilla vuosikymmenillä 1940-50-luvuilla! Missähän nyt oltaisiin ilman 1960-luvun suurta näyttelijälakkoa ja sen tuomaa monen vuoden notkahdusta elokuvantekoon? Oikeastaan elokuva alkoi toipua hitaasti vasta joskus 70-80-lukujen myötä, mutta ei ole koskaan saavuttanut sitä samaa gloriaa kuin suurina vuosina!

Sitä paitsi elokuvassa ja teatterissa näytellään nykyään pitkälti omilla hiuksilla, mitään peruukkeja ei juuri tarvita. Onneksi ooppera on vielä perin vanhoillinen ja sillä tavalla näyttävä taidemuoto peruukkeineen! Toivon Kuokkaselle ainakin vielä seuraavat sata vuotta upeaa tulevaisuutta! 

Pää pyörällä ja ajatukset menneen ajan glamourissa lähdimme hymyillen kohti uusia seikkailuja.

Toukokuun kooste

 

Kuten arvelinkin, toukokuu kului vielä nopeammin kuin huhtikuu! Toukokuussa oli kuitenkin jotenkin eläväisempi fiilis ja tein kaikenlaista ihanaa. Otimme sähköpyörät esiin (joilla emme voineet miehen sairauden takia ajella viime kesänä ollenkaan) ja ajoimme vähäsen. Pyöräilin tavallisella pyörälläkin aika paljon.

Kävin sisareni kanssa syömässä Kajossa (esittely täällä.) Kävin sukulaisen uudessa kodissa, maalasin seiniä pikakäynnillä lapsuudenkodissa, aloin vähennellä turhia kalorimääriä, aloitin tukisukkien käytön ja eniten itselleni yllätyksenä voin todeta, että tykkään niistä hurjasti! Jalat on simpsakan oloiset ja viileät ja sukkikset pysyy jalassa niiden päällä paljon paremmin kuin ilman niitä.

Tein puutarhajuttuja eli pääasiassa perkasin melkein koko pihan yhtä tarhaa lukuunottamatta. Purin myös vanhan grillikatoksen puulaatat pois ja leikoin omenapuista sateenvarjomaisia ja kiskoin joka puolelle ryöppyäviä vadelmia pois. Ajelimme myös paljon pitkin maaseutua, jossa kuvailimme ja ihastelimme luontoa.

Söin kansainvälisellä ruokatorilla kameliburgerin! Se maistui oikein hyvältä; jotenkin pehmeältä ja yllättävän miedolta. (Viimeksi vastaavassa tilaisuudessa söin krokotiiliburgeria ja siinä oli vähän ikävä kalainen jälkimaku.) Kävin piiiiitkästä aikaa taidenäyttelyssä Nuutajärven lasikylässä ja voi että…! Minä niin rakastan lasia! Olen itsekin puhaltanut muutaman lasijutun, niin että tiedän miten vaikeaa se on.

Ennätin toukokuussa myös vaipua huoliin ja alakuloonkin. Valvoin yön tunteina ehkä enemmän kuin aikoihin. Huolta aiheuttaa ylipäätään elämän ohi lipuminen ja se, että kaikki vanha, johon olen niin kiintynyt, tuntuu valuvan pois (otan esimerkiksi aika raskaasti monet uudet kaavoitussuunnitelmat ja talojen tuhopoltot, kuten Tampereen Breitensteinin huvilan palon.)

Seikkailin lopuksi Helsingissä siskoni kanssa ihan antaumuksella! Päätimme kiertää metrolinjan varrella olevat kaikki vähänkin kiinnostavat kauppakeskukset ja kuuden sellaisen pikakelaus väsytti kyllä ihan totaalisesti! Nyt tiedämme minne ei enää kannata palata ja mihin palaamme varmasti. Fifty-fifty siinä kävi, eli puolet voidaan jättää jatkossa ihan unholaan. Niiden lisäksi ehdimme toki vaikka mitä muuta… mutta siitä enemmän joku toinen päivä.

Seikkailuja Helsingissä I

 

Eilen lähdimme siskoni kanssa Helsinkiin. Halusimme testata minkälainen hotelli olisi asemalla oleva uudehko GrandCentralHelsinki, siis se joka on Valtion Rautateiden vanhaan konttorisiipeen (vuodelta 1909) avattu, ja ainakin nettitietojen mukaan silmää miellyttävä paikka.

Varatessani huonetta, toivoin vanhan osan ylintä kerrosta, eli sitä, jossa on kaari-ikkunat. Ja sellaisen huoneen toki saimmekin. Näkymää en sen kummemmin toivonut, koska ajattelin, että samapa tuo, jokainen suunta on kiinnostava.

Huone oli yllättäen Kansallisteatterille päin ja vanhana teatterifanina nautin illalla vielä juuri ennen nukahtamista siitä näystä, kun kuu paistoi kansallisteatterin lipputasanteen takorauta-aidan läpi ja saatoin mielikuvituksessani sijoittaa kaikki vanhat ”Suomi-Filmi”-tähdet tuohon jylhään vanhaan teatterirakennukseen. Tämmöistä näkyä ei useinkaan saa katsella suoraan sängystä!

Hotelli oli sijainnista huolimatta rauhallisen oloinen. Yllätyimme kuitenkin siitä, miten uskomattoman laaja tämä hotelli oikeasti on! Se vain tuntui jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan! Melkein eksyimme huonetta etsiessämme.

Arvostan sitä, miten rakennuksen vanhoja huonekaluja on säilytetty osana hotellin kalustoa! Käytävillä oli monenlaisia vanhoja huonekaluja. Kuulin sivusta, miten joku asiantuntija kertoi toiselle, että suurin osa viraston huonekaluista oli jo ehditty myydä, mutta noin satakunta saatiin kuitenkin säilytettyä vanhassa rakennuksessa.

Lamput ovat kuulemma Tynellin klassisia aarteita! (Ei ihan jokainen, mutta moni.)

Henkäisimme ihastuksesta jo sisäänkäynnin kohdalla! Kaikkialla oli ”vanhan Suomen” henkeä ja jokainen pienikin juttu näytti olevan hyvällä maulla ja tarkkuudella valittu.

Mutta se klassinen kauneus ei jäänyt pelkästään aulaan, vaan jatkui kautta linjan joka paikassa! Je mehän kolusimme jokaisen mahdollisen kolkan hotellissa, sillä mitä muutakaan seikkailija muka tekisi?

Baari oli sekin hienosti sisustettu ja aamupalalla sinnekin saattoi mennä syömään. Aamupalasta puheen ollen; harvoin on ollut niin hyvää ja monipuolista aamupalaa tarjolla! Ja aamupalan voi tilata halutessaan lisämaksusta myös huoneeseen.

Yleisissä wc-tiloissakin oli ihasteltavaa.

Aulan vieressä oleva lounge oli kaunis ja viihtyisä. Kävimme koeistumassa yhdet tuolit lähtöaamuna.

Olisi kiva suunnitella sisustus tämmöiseen vanhaan rakennukseen avattuun hotelliin! Minä toisin tänne paljon enemmän antiikkia! Tätä tosin ei oltu pilattu tunkemalla joka paikkaa täyteen sälää.

Loungen nurkassa häämötti vanhan kassakaapin ovi - siis kuvittelin, että se saattoi olla ehkä meidän makuuhuoneen kokoinen säilö kaikelle arvokkaalle? Ja kuka sitäkin on hallinnut aikoinaan? Sata vuotta sitten!

Näitä yleisiä wc-tiloja löytyi useampia, tottakai näin isosta rakennuksesta! Ihan rakastuin noihin pikkuruisen lasitetun tiilen näköisiin seinälaattoihin!

Jollain tavalla täällä myös tuli mieleen Hohto-elokuva! Luojan kiitos en ollut täällä ypöyksin. Olisin varmaankin paennut koko rakennuksesta pois!

Ja voi tuota vanhan maailman yksityiskohtien määrää! Kaikkialla oli kauneutta.

Täällä oli loputtomasti portaikkoja (hissikammoinen voi elellä täällä oikein hyvin!) ja käytäviä ja kulman takana uusia mittaamattomia käytäviä.

Kaikki tämä on hotellia! Ja myös sisäpiha on tehty kauniiksi istutuksineen! Monissa keskikaupungin sisäpihoissahan on asfalttia seinästä seinään, täällä ei.

Ja näitä huonekaluja piisasi! Olin käsilaukkuineni ja hansikkaineni ja vintagemekkoineni kuin Juurakon Hulda, joka on muuttanut maalta kaupunkiin jonkun asessorin kotiapulaiseksi. Ja tuollaisen pöydän ääressä sitä voisi vähän järjestellä asessorin tärkeitä papereita ja kirjoittaa koneella puheita puhtaaksi.

Nämä pöydät ja kaapit sijaitsivat aina käytävän päässä, suurten ikkunoiden edessä.

Ja kun kaappiin sitten kurkistaa, voi löytää valtion inventointileiman… Eliel Saarinen!

Käytävien seiniin oli onneksi ja riemuksi jätetty monenlaisia tekstejä ja fragmentteja!

Oli myös muistoja kansalaissodasta nimitaulujen muodossa…

… ja ammuskelun jälkien muodossa. Hieman ikävää, mutta minusta ikävää historiaa ei missään nimessä pidäkään poistaa kokonaan!

Hotelli saa meiltä korkeat pisteet! Tämä kyllä singahtaa hopeasijalle heti Kämpin jälkeen. Kaikki tuntui moitteettomalta ja hotellin asiakaspalvelu oli todella ystävällistä. Ainoastaan hotellin ravintolassa saimme ala-arvoista asiakaspalvelua mennessämme eilen illalla sinne syömään. Asiakaspalvelijan ei kuulu väännellä kasvojaan asiakkaan kysymyksille ja kuulostaa ylimieliseltä ja osoittaa kaikin tavoin miten typeriä kysymyksiä he esittävät! Jätimme asiasta tänään reklamaation hotellin respaan. Muuten muistimme kyllä kehua paikkaa vuolaasti. Harmittaa tosin, että liian myöhään tajusimme, että täällä olisi voinut käydä myös saunassa! Ensi kerralla sitten - koska aika varmasti tulemme tänne uudelleen.