Tammikuussa tapahtui

Kaikkien kunnon himoshoppaajien tavoin minäkin olen tuntenut sen ihanan tyydytyksen, kun uusi asia on päätynyt kotiin kaupasta tai kirppikseltä ja minun tapauksessa tietysti useimmiten juuri kirppikseltä. Mutta myös se kääntöpuoli, eli äkkikrapula on iskenyt yhä useammin; miks mä tän ostin?! Ei tää oikeestaan ees sovi mun kotiin, voi ei. Hyvän olon tunne haihtuu joka tapauksessa äkkipikaa.

Tästä alustuksesta johtaa suorat langat kuluneeseen tammikuuhun. Välissä oli vain vuosikymmenen keräily yksin, muutto yhteen toisen keräilijän kanssa, rompepäivähaalimiset yhdessä, molempien vanhempien kuolinpesien läpikäymiset ja lopulta uuvuttava tavaraähky. Ja nyt tammikuussa tapahtui käänne itsensä tavaroilla palkitsemisen ajattelussa.

Oikeastaan käänteestä on kiittäminen vähän jo vanhaa työpaikkaa ja loppuunpalamista siellä. Muistan selvästi yhden erityisen uuvuttavan ja vittumaisen jakson joskus neljä vuotta sitten, kun kesken työpäivän tartuin puhelimeen ja soitin siskolleni; ”Lähekkö Kämppiin mun kanssa kesällä?” Sisko oli heti mukana ja sen ajatuksen voimin jaksoin sen kevään. Siitä kylväytyi joku siemen mielen pohjalle ja nyt vihdoin sain kaiken kirjattua selkeänä taulukkona ylös. Tästä alkaa uusi elämä! Hyvän olon elämä!

• Tammikuuhun kuului paljon mökkeilyä! Ihanaa rauhaa ja zen-oleilua.
• Selvittelin myös uusia työkuvioitani, jotka osoittautuivat aika sekaviksi tietämättäni.
• Podin hartiakipua yhä enemmän ja enemmän. Diagnoosi; kiertäjäkalvosinoireyhtymä!
• Sain uutta työtä, lisänä edelliseen, josta iloitsen aivan valtavasti! Juuri tästä unelmoinkin.
• Käyn erilaisilla hierojilla ja mietin, näin kuuluu elää! Lisää hierojia ja Spa:ta elämään…
• Ostimme moottorisängyt, joka on iso muutos vesisänkyelämään. Parannus todellakin.
• Vähensimme sähkönkulutuksen kotona niin minimiin kuin vain voi. Ja onnistuimme!
• Laadin yksityiskohtaisen suunnitelman elämyselämästä tavaraelämän sijaan. Innostavaa!
• Tilasin omia lasitteita keramiikkaani varten. Olen syvällä tässä aiheessa ja nyt itsenäisempi.
• Aloitin pitkän tauon jälkeen avantouinnin. Se on hyytävän ihanaa! Mielen voimat apuna.
• Keräsin joulukoristeet pois harvinaisen aikaisin. Keväinen olo hiipii tilalle.
• Kävin lääkärissä ja verikokeissa; odotettua paremmat tulokset lähes kaikessa.

Aloittelin tammikuussa jo elämyselämää, koska tarkka aikataulu ja suunnitelma alkaa kuitenkin vasta helmikuusta. Kertaan sen verran, että olen jokaiselle kuukaudelle varannut aikaa ja rahaa hierojakäynnille, joko Spa-käynnille tai vaihtoehtohoitoon, kampaajakäynnille, ravintolakäynnille, johonkin pieneen matkaan, johonkin pieneen hankintaan ja kukkien ostoon. Jokaiselle aihepiirille on varattu maksimisumma, joiden lisäksi on varattu ruokakauppaan tietty summa ja laskuihin oma summansa. Ällistyttävää kyllä, voin sen kaiken tehdä! Entisellä asenteella (”elän tässä arkea ja katon kuun lopussa mitä jää käteen”) ei oikeastaan saanut ikinä mitään. Kyse ei ole palkan suuruudesta (minullakin on palkka heitellyt aika paljon), koska kaikki menee mitä tulee, näin on näreet! Less is more. Tällä hetkellä saan vähän rahaa ja silti elän herroiksi. Asenne ja suunnittelu on avainsanoja! Olen myös vähentänyt kuluja. Viimeksi eilen lopetin erään ammattilehden tilaamisen. Ja nyt mietin, lopettaako Taito- lehden tilaus vai ei… se on tullut minulle ehkä 15 vuotta. Olenko ikinä palannut lehden juttuihin ekan lukemisen jälkeen? En! Olenko ikinä tehnyt mitään lehden ohjeiden mukaan? En! Jestas… mutta pidän siitä lehdestä kuitenkin.

Olen miettinyt viimeisen parin vuoden ajan paljon omaa hyvinvointiani ja etenkin sitä henkistä puolta. Vatsaoireeni, jotka äityivät lopulta niin pahoiksi (ripuli suunnilleen heti kun astuin kotiovesta ulos) ovat parantuneet ja olen ymmärtänyt, että kyseessä oli hyvin paljon psykosomaattinen juttu. Voin pahoin niin pitkään ja monella tavalla (suurin syy vanha työpaikka) että lopulta olin aivan rauniona. Muistan erään kerran, kun olin mennyt Helsinkiin ja mietin siellä katuja kulkiessani vain yhtä asiaa; missä on lähin kahvila ja vessa! Mietin, että tätäkö on koko loppuelämä? Enkö enää koskaan voi lähteä mihinkään? Jopa lähikaupassa käyminen pelotti niin, että kädet tärisi. Psyykkasin itseäni, loin mielessäni lyhyen helpon kauppalistan, jota hoin koko matkan kauppaan; tomaattia, kahvia, hedelmiä… ja suunnittelin lyhimmän mahdollisen reitin kaupassa niiden välille. Hain ostokset ja hoin itselleni koko ajan, että ei hätää, voin koska tahansa mennä vessaan kesken kaiken! Kolmen kerran jälkeen ei pelottanut enää niin paljon, koska aloin hiljaksiin luottaa itseeni vähän. Ja samaan aikaan olin myös heivannut stressaavimmat asiat elämästäni hittoon. Nyt ollaan tässä, olen taas vapaa ja vatsa ei määräile kaikkea. Suuri kiitos kuuluu myös miehelleni, joka ymmärsi joka vaiheessa minua, eikä koskaan etenkään nauranut tälle kaikelle.

Tammikuussa tehty elämän uuden suunnan suunnitelma on siis isommassa roolissa, kuin heti arvaisikaan. Tarkoitus on ennen kaikkea vähentää stressiä, jota aina salakavalasti jostain kuitenkin pääsee kertymään. Tarkoitus on muuttaa koko ajattelutapaa. Rahan käyttäminen tavaran sijasta elämyksiin ja palveluihin. En myöskään ”marita” hulluna kotiani tyhjäksi, koska se ei ole ekologisin tie. Pyrin ajattelemaan niin, että minulla on mahdollisimman kattavasti kaikkea tulevankin varalle, eikä vain tälle hetkelle. Silti en halua kompastua tavarapinoihin. On oltava joku fiksu keskitie! Ja sitä kohti mennään!

Ihanaa helmikuuta kaikille! Minä olen nyt päättänyt pitää keskiviikkoisin blogivapaata, joten huomenna huitelen teillä tietymättömillä. Nähdään!

Tammikuun vaatehankinnat

 

Musta tuntuu, että nyt on jotenkin *pop* miettiä vaatehankintoja tai hankintojen suitsimista ja samalla vaatepoistoja. Mutta koska tää mun juttu on alkanut jo vuosia sitten ja se tuntuu olevan kiinnostava aihe, niin menköön.

Tammikuussa ostin 5 vaatetta. Kirppikseltä mukaan jotenkin puolivahingossa itsensä ylipuhui ihana punainen villakangastakki, joka sopi täydellisesti ja jonka hinta oli vain 18€. Takki on vähän A-linjainen ja kauluksessa on mustaa karvaa. Pidän punaisesta ja punainen takki piristää ihan kummasti. Hyvä ostos! Tosin, en varsinaisesti tarvitse uutta takkia ja mietin kauan, että ostanko sen, vai enkö osta ja jos kuitenkin ostan, niin minkä vanhan takin poistaisin. Melkein jo lupasin itselleni poistaa yhden Sjödenin mustan villakangastakin, mutta sitten kotona aloin taas empiä. Joka tapauksessa; ihana uusi takki, jota varmasti pidän todella paljon enemmän kuin sitä Sjödeniä!

Pitkän harkinnan tuloksena käytännönläheiset muut ostokset olivat aluspaita Prismasta, hintaan 5,90€ ja kolmen alushousun setti Cittarista 14,99€. Muuta ei mieleen tullut, enkä esim kirpputoreillakaan vilkuillut kauheasti vaatteita. Saattaa olla niin, että mulla nyt vaan on tarpeeksi vaatetta, eikä tunnu siltä, että olis pakko hankkia jotain lisää. Aika mahtavaa! Seuraava vaatteidenostoaika koittaa heinäkuussa. Katsotaan onko siihen mennessä ilmestynyt jotain uusia tarpeita. Poistoja varmaan kuitenkin teen jonkun verran kesään mennessä.

Ikea, Kukkatalo, kirppis…

 

Viikonlopun kaupunkikierros; Hurrikaani, Ikea, K-rauta, Kukkatalo, kirppis… Tämä oli ehkä kolmas kerta kun menin Ikeaan. Siellä on hauska katella niitä interiöörejä, en kiellä! Mutta koska aivoni toimivat niin, että kiinnitän huomiota epäolennaisuuksiin, niin Ikeassa ihastelin vain niitä huoneiden muka ”ikkunanäkymiä”! Ne oli tietenkin valotauluja, joiden päälle oli laitettu kuvia Tampereelta. Huisaa! Aloin heti miettiä millaisia maisemia haluaisin omille seinillemme ikkunoiksi… No ainakin Lielahden kartanon, Pispalan kesäaamuna, pohjalaistalon, lakeuden usvaisena kevätiltana, latoja, järvimaiseman juhannuksena muutaman mainitakseni! Harmi vaan, meillä ei ole tilaa seinillä yhdellekään valotaululle. Mutta tässä nyt niitä Ikean ikkunoita sitten.

Taidan olla ainut ihminen joka voi kävellä läpi Ikean yksi ostos kainalossaan, enkä edes kuolannut mitään muuta. Se yksi oli ergonomiatyyny Rosenskärm (olen muuten aina tähän asti lukenut sen näin: ”Rosenkräm” eli ruusuvoide ja aprikoinut miten se liittyy tyynyyn). Ostin sen koska poden aina tämän tuosta päänsärkyjä, jotka johtuvat niska mutkalla nukutuista öistä, eli oikeesti paskoista tyynyistä! Ja koska Tempur on toooosi kallis, päätin kokeilla Ikean versiota. Verrokkina hain saman tien Hurrikaanista kympillä toisen ergonomiatyynyn. Tarvitsenhan mökille sellaisen myös (mökillä vasta paskat tyynyt onkin!) Nyt on sitten Hurrikaanin tyyny testattu yhden yön ja mukavalta se tuntui! Vaikka vähän outo aluksi. Uni tuli kuitenkin hyvin ja nukuin kuin possu koko yön.

K-raudasta ja Kukkatalosta mukaan takertui pikkuruisia viherkasveja! (Kevät!!!) He ovat: Kääpiöbanaani, Viirivehka, Huonekumipuu ja Anopinkieli. Oih, Kukkataloon on aivan pakko palata!! Sinne jäi niin monta sööttiä viherkasvia ja NIIN ihania leikkokukkia myös! Kirpparille menin katsastamaan kukkaruukkutilannetta, sillä pian on se aika. Ainuttakaan vanhaa kukkaruukkua ei siellä ollut, mutta yhden sinertävän uudehkon kelpuutin. Oon aika nirso kukkaruukkujen suhteen, enkä tykkää monistakaan uusista. Tosin keramiikkakurssilla voisin ehkä tehdä jonkun kyllä.

Koulukiusaaminen - taas kerran!

 

Katsoin eilen illalla Arman Alizadin ohjelmaa koulukiusaamisesta. Se sai kyllä taas niin kuohuksiin ja päätin ottaa asian jälleen puheeksi, vaikka olen sitä ennenkin täällä blogissa käsitellyt.

Olen itsekin ollut jonkin verran kiusattu, lähinnä ala-asteella, kun olin vielä liian kiltti puolustautumaan. Myöhemmin kävin joskus jopa purevasti käsiksi tilanteisiin, jossa kiusaamisen näkeminen ylitti sietokykyni. Oikeudenmukaisuus on kai pohjalaisessa luonteessa useimmiten aika syvällä? Enpä kiellä, etteikö muillakin olisi, mutta olenpa vain törmännyt siihen kuohahtavaan pohjalaiseen sisuun niin paljon elävässä elämässä ja elokuvissa, sekä kirjoissa, että linkitän sen vahvana ominaisuutena maakunnan mielenmaisemaan.

Nämä kuvat on otettu 1930- ja 1940-luvuilla siinä samassa kyläkoulussa, jota itsekin aikanaan kävin. Ja tiedän, että kiusaamista oli jo silloin sata vuotta sitten, edelleen minun aikanani ja on yhä edelleen. Kiusaaminen tapahtuu välitunneilla ja etenkin koulumatkoilla, kun lapset kävelevät ja pyöräilevät koteihinsa. Se on niin surullista! Se saa minut niin vihaiseksi! Ja etenkin se vaikuttaa tavalla tai toisella ihmiseen koko loppuelämän.

Sen verran tunnen päiväkotitätejä ja opettajia, että voin sanoa (harmi kyllä), että iso syypää tähän kaikkeen, möllöttää siellä vanhempien joukossa! Tajusin sen jo lapsena, että kotona olevat tilanteet vaikuttivat siihen, että joku ryhtyi kipuilemaan kiusaajana. Ja sitten on se pirullinen osa ihmisistä, jotka vaan on luonteeltaan ihan kusipäitä. Aina sanotaan, että lapsi ei synny pahana, mutta silloin tällöin lapsi syntyy esim psykopaattina ja siitä ei olekaan iso askel ihan hemmetin pelottavaan ja julmaan loppuelämään. Siis muille julmaan.

Ja oikeastaan eilen tulin ajatelleeksi sellaistakin asiaa, että onko termi ”koulukiusaaminen” vähän liian rajattu? Että muuttuuko ne pienet pirut fiksuiksi aikuisiksi murrosiässä? Epäilen! Edelleen ollaan aika kaukana siitä, että puhuttaisiin kunnolla työpaikkakiusaamisesta. Ne samat pahimmat kusipäät jatkaa sitä samaa vinoutunutta käytöstä muita kohtaan siellä työpaikoilla. Ja arvatkaas mitä? On eräs asia mistä ei julkisuudessa puhuta lainkaan; nimittäin vanhainkotikiusaaminen! Voi naurattaa, mutta ei pitäisi. Se on selvä jatkumo siihen koulukiusaamiseen ja työpaikkakiusaamiseen. Enkä nyt puhu kuutamolla olevista muistisairaista, vaan ihan tolkuissaan olevista, jotka vaan on vittumaisia toisiaan kohtaan.

Minulla itselläni on jo edesmennyt läheinen, joka oli näiden kaikkien kiusaamismuotojen uhri. Ei hän siitä numeroa tehnyt, mutta vanhainkodissa hän alkoi todella väsyä. Oli surullista katsella miten iloisesta ihmisestä tuli elämän loppuvaiheessa hapan ja katkera. Sitten helpotti, kun vaihdettiin vanhainkotia! Hän oli ihminen, jonka en koskaan kuullut sanovan mitään pahaa kenestäkään. En koskaan nähnyt häntä vihaisena. Hän koetti aina kääntää kaiken hyväksi, vaikka elämässä oli hänellekin vastusta roppakaupalla. Silti hän oli aina ystävällinen kaikkia kohtaan. 

Mulla ei ole mitään ratkaisua tähän asiaan. Ja etenkin jos vanhemmat on se juurisyy, niin mitä voi odottaa penskoilta? Mutta sen verran muuttaisin esim lakia, että ainakin rikosoikeudellinen vastuuikä laskettaisiin siitä 15:stä vuodesta alemmas. Ja sitten voisi säätää omat rangaistuskäytännöt näille nuorille. Tai toimisiko se, että vanhemmat saisivat lapsen sijaan sen rangaistuksen, vai pahentaisiko se vaan tilannetta? Enpä toisaalta usko, että kiusaaminen ikinä loppuu, mutta erikoisen raakoihin sfääreihin se on jo mennyt Suomessakin. Mietin, että montako lasta tai nuorta pitää vielä kuolla, ennen kuin mikään muuttuu?

Ja etenkin vituttaa ne loputtomiin ymmärtävät lässyttäjät. Että ”onkos tää nyt sovittu ja lyödäänpäs kättä päälle! Että eihän kukaan nyt halua tulla erotetuksi koulusta, eihän?” kun se on oikeesti niille kiusaajille vaan mukavaa lomaa, kun ei tarvii kouluun raahautua! Ei kaikki elä samoilla säännöillä, se pitäis tajuta. Vähän ku lähtis Ukrainaan sotimaan takapihan inkkarileikkien säännöillä. Se on kumma kun sitä ei kaikki tajua. Ei ole niitä yhteisiä oikeuskäsityksiä, ei yhteistä tajunnankuvaa, että maailman pitäis toimia näin. Toinen elää aivan eri tasolla ja sille ei vaan toimi samat sormen heristykset, kuin kilteimmille. Kun kaikki ei vaan ole kilttejä ja pyri hyvään. Kaikki ei pidä ohjenuoranaan sitä, että tee muille niin kuin haluaisit itellesi tehtävän.

Supersankari mielen voimana

 

Eilen menin avantoon kahden talven tauon jälkeen. Aika hirvittävää! Mutta arvatkaas mitä mielen voimia käytin rohkaisuna?

Lapsenahan välillä kuvittelin olevani Tarzan. Se auttoi, kun esim ruoka ei oikein maistunut. Perunasoppa naudanlihoineen oli puuduttavaa, kunnes keksin kerran, että leikin olevani Tarzan ja kuvittelen, että olen itse kaatanut sen karibun, jota syön. Se auttoi! Ruoka maistui yllättäen aivan erilaiselta.

Kuvittelin olevani Tarzan myös silloin, kun lapsena astuin ulos ja jo portailla kylmä tuuli hipoi käsivarsia. Silloin seisahduin portaille ja ajattelin. ”Olen suuri viidakon Tarzan, eikä Tarzan tunne kylmää!” Silloin kylmyys muuttui vain tuuleksi.

Eilen tartuin vanhaan metodiin. Kuvittelin jälleen olevani Tarzan, joka hiipii viidakossa. Eteen tulee maan alta syöksyvä jääkylmä vuoripuro, joka kuhisee piraijoja. Sen poikki on kahlattava rauhallisesti ja päättäväisesti. Ja se auttoi! Pystyin siihen ja se tuntui todellakin kylmältä vuoripurolta, jonka läpi kahlaus kesti vain hetken, kunnes matka taas jatkui lämpöisemmissä merkeissä.

Kannattaa kokeilla! Ei tarvii olla Tarzan, voi olla vaikka mikä supersankari. Vaikka muumipeikko, jos se auttaa tilanteen hallintaan. Mielen voimat on mittaamattomat. Kunpa muistaisin käyttää tätä metodia useamminkin nyt aikuisena!

Tästä tulee värikäs päivä!

 

Päivän värikkyys ja tapahtumarikkaus alkoi jo eilen, kun huomasin aamupäivällä, että se perhanan vesisänky vuotaa sittenkin lattialle! Onneksi vaan yhdestä kulmasta. Vati alle ja sitten tiesinkin mitä tekisimme illalla... Kaks tuntia poran avustuksella pumpattiin vesipatjaa tyhjäksi, kunnes lopulta se sitten jämähti kokonaan. Siis vesi ei vaan enää suostunu tuleen sisärakenteesta ulos. Patja ei kuitenkaan ollu vielä mikään tyhjä tai kevyt. Mutta koska mikään ei auttanu, niin vyörytettiin se patja lopuksi laidan yli rullana lattialle (koska ei jaksettu nostaa) ja työnnettiin lattiaa pitkin suoraa parvekkeelle. Onneks patjan alla ei ollu mitään kamalaa vesivahinkoa! Vain se yks kulma oli siististi alkanu eilen vuotaa.

Ja sitten tietty haalittiin jotain säälittäviä ohuita vieraspatjoja esiin ja saatiin jopa nukuttuakin yllättävän hyvin. Herätys kuudelta, kuitenkin liian lyhyitten yöunien jälkeen ja kampeutuminen kohti uutta päivää. Ja koska tänään pääosa tapahtumista sijoittuu kaupunkiin, niin tulin tänne cityn sykkeeseen heti aamusta. Tänään on verikokeet (jotka ehdottomasti haluan kaupunkilabrassa; se meidän lähin labra on kidutuspaikka!) ja sen vuoksi en saa syödä, enkä paljon juodakaan vielä muutamaan tuntiin. Huh, se ottaa kyllä koville. Kahvilassa voi onneksi tilata vain kuuman veden, eikä siitä ystävällisesti veloitettu mitään. Ostaisin nälissäni vaikka puolet tuon tiskin tuotteista ja joisin tynnyrillisen erilaisia trendikahveja, jos yhtäkkiä saisin luvan.

No, kuitenkin ennen labraa mulla on ihana vuoden ensimmäinen Spa-käynti! Hemmottelua aamutuimaan! Oon odotellu sitä kovasti ja nyt se on sitten käsillä, jeeeee! Varasin kolmen hieronnan hemmottelupaketin, jossa hierotaan pää ja kädet ja niska-hartiaseutu. Span rauhallinen tunnelma, lämpö, äänimaailma ja tuoksut, ne on iso osa sitä elämystä totta kai myös!

Verikokeitten jälkeen tapaan jälkikasvua, mennään johonkin haukkaamaan pikaisesti jotain kevyttä ja sitten suunnataan avantoon! Avannnossa käynti jäi harmillisesti koronan myötä pariksi talveksi kokonaan. Siksipä sekin on elämys, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Ilma ei tosin ole ihanteellinen; on liian lämmintä ja kosteaa ja tuulista. Parasta olis, jos olis jotain 15 astetta pakkasta, eikä tuulisi tai sataisi ollenkaan. Semmosen avantokäynnin jälkeen on aina ihanan lämmin! Avannon jälkeen alkaakin olla jo ilta ja päivä taas pulkassa ainakin kaupungin osalta. Ihania juttuja siis pääosin tulossa tänään! Mukavaa päivää itse kullekin!!

”Kivut kuuluu elämään”

 

”Kivut kuuluu elämään” sanoi lääkäri mulle eilen. Kun mun mielestä taas kipu on elimistön alarm, silloin kun kaikki ei ole kunnossa. Se ei ole normaalitila. Ja ajattelen vieläpä niin poskettomasti, että jos menee lääkärille ajoissa, niin asialle voidaan tehdä aina paljon enemmän, kuin jos menee sitten kun kaikki on jo kroonista. Hän selvensi vielä, että eipä nyt ylidiagnosoida. Että lääkärin näkökulmasta tässä ei ole mitään tehtävissä, jos kipu tulee ja menee. (Olisko vaikka semmonen asia, että tutkittais, että mistä kaikki johtuu?!) Mutta lääkäri selvästi oli aivan eri linjoilla mun kanssa. Arvauskeskuksessa, missäpä muualla.

Nyt kerrankin olin tehnyt ajoissa listan vaivoistani. Valitin siis tätä akuuttia olkapääkipua (joka hetkellisesti mökillä parani, kun kurkottelin taaksepäin. Kuului vain pieni lumpsaus olasta ja kipu oli tiessään! Kunnes onnistuin nukkumaan taas huonosti käden päällä ja kipu palas) ja muutamia muita. Esim syyspuolella pahaksi äitynyttä lonkkakipua, joka hävisi inkiväärishotilla ja palasi taas kun en muistanutkaan juoda inkivääriä. Ja häipyi taas kun join. Ja noin 30 vuotta vaivannutta sormien nivelsärkyä, joka arvoituksellisesti tulee ja menee. Sormet ei turpoa, mutta on tosi kipeet päiväkausia, kunnes kipu häipyy ja saattaa olla poissa kuukausia tai jopa vuoden. Ja sitten taas *tsadam* palaa ilman mitään linkkiä mihinkään asiaan.

Joskus vihlasee pahasti polvesta, jos tekee jonkun äkkinäisen kääntöliikkeen. Tuntuu siltä, kuin polvi rusahtaisi rikki. Suvussa on EDS:ää ja tämä voi olla yksi sen oire. (Mainitsin lääkärille.) Silloin tällöin oikea nilkka tulee yhtäkkiä niin kipeäksi, että ei pysty kunnolla kävelemään. Kipu katoaa minuuteissa tai päivissä. Alkanut noin 20 vuotta sitten. Tosi epämääräistä ja omituista. En yleensä juokse lääkärillä valittamassa. Päin vastoin. Koetan välttää lähikontaktia lääkärikuntaan ja jos on oikein paha tilanne, niin otan buranan. Sitä tapahtuu ehkä kerran viidessä vuodessa. Että nyt kun olin kirjoittanut listan ja selitin kaiken tinnituksesta lähtien, niin mitä sain? Reseptin buranaan. Ja neuvon, että sitten kun kipu on päivittäistä, niin sitten voi tulla uudelleen. Siis tyyliin sitten kun olen 145-vuotias? Onneksi unohdin mainita sen hölmön jalkakutinan, joka tulee muutaman kerran vuodessa polven yläpuoliseen lihakseen. Sinne jalan sisään jonnekin. Raaps raaps ja se on poissa. Aina samaan kohtaan samalla tavalla. Siinä kohtaa lääkäri olis varmaan sanonut, että kuulkaas rouva luulosairas, menkääpäs nyt kotiinne täältä kuluttamasta oikeitten sairaitten aikoja.

Mutta yksi asia meni kuten toivoinkin; sain lähetteen verikokeisiin! Yksinkertaisesti katoin excelistä mitkä verikoetulokset sakkaa ja mitä kannattaa seurailla. (Tehkää excel, josta on helppo vertailla kokeiden kehitystä!) Tein listan (14 koetta) jonka annoin lääkärille ja sanoin että nämä haluan lähetteelle. Mulla olis ollu perustelutkin joka ikiselle kokeelle, että en mä niitä hatusta arponu. Lääkäri vilkaisi paperia ja sanoi, että nämähän onkin hyviä katsoa. Erävoitto! Suosittelen napakkaa otetta lääkärien kanssa. Tosin maininta dna-testin alttiuksiin (reumaattiset sairaudet) ei tehnyt vaikutusta, vaikka koetin olla napakka. Eikä inkiväärin mainitseminen. Saan kuulemma juoda sitä jos haluan, mutta tieteellistä näyttöä siitä ei ole, että se auttais nivelkipuihin. Jahas. Nyt taitaa taas kulua aikaa, ennen kuin seuraavan kerran vapaaehtoisesti lääkärille tepastelen.

Kirjahyllyt projektissa

Olen päättänyt käydä kirjahyllyt läpi. Pirun hidasta koettaa lukea kaikki, mutta tavoitteena on saada joku käsitys jokaisesta opuksesta, jotta voin päättää, säilytänkö vai pistänkö kiertoon. Anni Polvan romaanit kahlasin viime vuoden puolella ja poistoon meni kolmea lukuunottamatta kaikki. Niitä kolmea vielä pohdin, että haluanko ikinä uudelleen lukea niitäkään. Sitten luin Vonnegutin ”Jumala teitä siunatkoon herra Rosewater”. Muistan jostakin 30 vuoden takaa olleeni hyvin vaikuttunut Vonnegutin teoksista, mutta enää ne eivät näköjään tee samanlaista vaikutusta. En halua lukea Rosewateria uudelleen, sillä niin hyvä se ei ollut. Nyt on meneillään Salingerin tuotanto.

Ja Salinger se vasta tökkii! ”Sieppari ruispellossa” ihastutti nuorena, mutta nyt se lähinnä haukotuttaa. Etenkin ihmetyttää Saarikosken suomennos, joka on vanhanaikainen ja epäilenpä, että kukaan ei ole käyttänyt tuollaista kieltä edes silloin! ”Yhdeksän kertomusta” oli vielä pahempi ja nyt olen juuttunut ”Franny ja Zooey:iin” kuin kärpänen liimapaperiin. Ei huvita lukea 50 sivua pitemmälle. Mietin silti parantuuko teksti, kuten joskus kirjoille tässä kohtaa käy. Kamalaa! Pakko viedä nämä divariin. Kafka odottelee ja pelkään pahinta, sillä siitäkin pidin aikoinaan. Tintit odottavat, enkä ole yhtään varma mitä niistä tykkään nykyään. Kolme Tarzania muistuttavat hyllyssä niistä ihanista lapsuuden kesistä, kun kaikki oli vielä seikkailua. Palaan niihin kesän kynnyksellä, jos saisin niistä edes yhtään samaa fiilistä aikaan, kuin 80-luvulla. Annat luin loppuun vuosi sitten ja sen jälkeen Annan fanikirjat jäivät jumiin yöpöydälle. Siis jaksanko lukea mitä muut ovat tykänneet Annoista… en ole varma. Varsinaiset Annat tietenkin säästän, koska ne ovat rakkaita teoksia!

Jossain vaiheessa olen hullaantunut Japanikirjoihin, elämäntaito-oppaisiin ja erilaisiin kevyisiin romaaneihin. Rakastan silti erityisesti Merete Mazzarellaa ja Mika Waltaria! Mutta miksi hylly tursuaa kaiken maailman sekasotkua? Siihen on saatava joku tolkku. Kirjojen poistaminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Etenkin jos vien ne divariin ja vaihdan johonkin parempaan. Neljästä kirjasta saa vaihdossa ehkä kaksi, joten ne vähenevätkin samalla järkevästi. Jos kuolen huomenna, paljonko hyllyssä on lukemattomia kirjoja? Veikkaan, että satoja. Eihän siinä ole mitään järkeä. Uusia kirjoja ostan nykyään harvoin ja maltilla, mutta kuitenkin uusien pinoja huojuu hyllyn ulkopuolella liikaa. Emme voi muuttaa mitään toista huonetta lisäkirjastoksi, joten inventointi poistoineen on ainoa mahdollisuus.

 

Keramiikan uudet kujeet

Varmaan jo vihjaisinkin syksyllä, että mielessä on keramiikan ihan uudet koristelut. Tässä ne tulee, eli kuviokaulin ja etenkin tuo kirjoitus on se, jota syksyllä jo suunnittelin! Miehen kätköistä löytyi vanhoja kirjasimia, joilla ryhdyin kokeilemaan tekstin luomista. Kyseessähän on siis Edith Södergranin runon ”Tähdet” alkuosa. Oli vaikea arvioida paljonko saveen mahtuu tekstiä, joten kokeilu menköön tällä versiolla.

Ihan täysin en ole tyytyväinen kirjainten tikkukirjaintyyliin, enkä siihen, että kirjasinpohjan ympyrä jää saveen näkyviin niin helposti. Siksipä tilasin juuri ihan omat kirjasimet ja ensi kerralla kokeilen sitten niillä.

Tämän kuviollisen tarjoilulaudan idean apinoin Kotonasi-blogista. Kiitos Annukka! Kuvio on vähän erilainen ja reunat on mulla paljon töhryisemmät, mutta idis on sama! Yhtään en vielä tiedä millä lasitteella näitä sitten lasitan. Takataskussa on paljon ideoita tekstityyppisille keramiikkakuvioille. Omia lasitteitakin tilasin näin alkuun neljä kappaletta samalla ja odotan tosi innolla, miten niiden kanssa työskentely sujuu!!

Harmoniaa vielä hetki

 

Nyt lähes viikon kestänyt mökkiharmonia on pian loppumassa. Lähdemme huomenna aikaisin aamulla täältä pois. Olen suurimmaksi osaksi vain oleillut. No, toki olen hionut kalenteria helmikuun osalta, (niin että tyhjiä päiviä ei arkisin ole montaakaan), lueskellut blogeja ja katsellut Netflixiä. Ja kuten näkyy, pari valokuvaakin olen mennyt ulos ottamaan. Mielessä kyllä kävi jo, että voisin olla täällä vaikka huhtikuulle, jos työt sen vain sallisivat, mutta en voi. Tulemme sen sijaan käymään kyllä, aina kun voimme.

Van Cleef & Arpels

 

Van Cleef & Arpels: California Reverie.

Tuoksu, jonka tilasin itselleni joululahjaksi kahden muun tuoksun kanssa. Fragrantica sanoo tästä tuoksusta näin, sen tuoksumaailmaa on valkoinen kukkaisuus, sitruksisuus, kukkaisuus, trooppisuus, mehiläisvahaisuus, raikkaus, hunajaisuus… ja tämän perusteella tein tilaukseni. Siinä viehätti etenkin trooppisuus, mehiläisvaha ja hunaja. Tuoksunuoteiksi mainitaan suurimmasta alkaen neroli, mandarin orange, jasmine sambac… lupaavaa! Kestoisuus on keskivertoa, eikä tuoksun vahvuus hyökkää kimppuun. Hyvä. Mutta tässä kohtaa olisi pitänyt hälytyskellojen kilahtaa, kun tuoksu on äänestetty hyvin vahvasti naisten tuoksuksi, sillä minähän pidän unisex-tuoksuista!

Ennestään omistan tältä merkiltä Ambre Imperial-tuoksun, joka on mielestäni tosi ihana! Sekin painoi vaakakupissa tilausta tehdessäni. Ja siksipä olikin suuri pettymys, kun nuuhkaisin tätä tuoksua ranteestani; alku oli hyvin kukkainen! Siis kukkainen, mitä hittoa?! Pahinta melkein, mitä parfyymimaailmassa voi olla. (Lukuunottamatta appelsiininkukka ja jasmiini!) Sellainen tätimäinen, vanhanaikaisen tympeä, vahva ja imelän tunkkainen kukkainen. Ihan kylmät väreet menee! Odotan tietysti alun haalistumista ja sitä, että loppu pelastaa kokonaisuuden. No ei varsinaisesti. Se kamala kukkaisuus kyllä häipyy, mutta mitään ihanaa ei tule tilalle. Ainoastaan siedettävä mehiläisvaha ja hunaja.

Tätä pystyy käyttämään, mutta mikään suosikki tämä ei nyt valitettavasti tosiaankaan ole. Hutiostos, täytyy myöntää! Säästelin pullon avaamista oikein joulun välipäiviin, että se olisi mukava uuden vuoden ylläri itselleni. Sellainen tulevan vuoden varalle tehty löydös. No hah hah. Joskus se vanhakin kissa iskee käpälänsä paskaan, ei voi mitään. Inhoan sitä, että Suomessa ei voi kävellä laajaan parfyymikauppaan testaamaan tuoksuja kunnolla. Täällä on niin pienet markkinat, pienet valikoimat ja vain yksi hyvin rajatulla valikoimalla varustettu parfyymikauppa muutaman marketin lisäksi. (Vai onko Helsingissä vielä joku?) Muistelen edelleen nautinnolla sitä, miten kerran löysin Tallinnasta upean ison parfyymikaupan, jossa sain ensiluokkaista palvelua ja jossa silmää räpäyttämättä maksoin monta sataa muutamasta ihanasta pullosta! Siitä on jo kauan, mutta kaipaan sinne koko ajan. Vinkatkaa, jos asia on muuttunut ja täällä on salaa joku ihana parfyymikauppa, josta en tiedä mitään!

Aistien valtakunta

 

Ääni: kellon raksutus, närhen raakaisu, takkatulen ritinä, tuulen humina.

Valo: aamuhämärä, talvinen valo, punertava hetki, sininen hetki, yön pimeys.

Maku: aamukahvi, jogurttiin paloiteltu persimmon, salaatti, uunilohi, takassa paistettu makkara.

Liike: kipittäminen ulkohuussiin, takkatulen sytyttäminen, puiden haku, kirjoittaminen, lukeminen.

Ajatus: päiväkirja, kalenteri, yhteydenpito, mennyt, tuleva, nyt.

Tuntemus: aamun viileys, tuuli, sade, villashaali, tulen lämpö, villasukat, täkki.

Kokonaisuus: rauhallinen, runollinen, yksinkertainen, luonnollinen, hidastempoinen, zen.

Kokkauskirjahimo

Että semmoinenkin sitä on meikäläiseen joskus iskenyt; kokkauskirjahimo! Onneksi osasin taltuttaa sen sittemmin. Viime vuonna hankin ainoastaan yhden kokkauskirjan ja saimme yhden joulupukilta. Parhaina vuosina olen rohmunnut useita kirjoja viikossa. Kääk. Mutta kokkailijat ja kirjaihmiset kyllä ymmärtävät tämänkin hullutuksen! Tässäpä siis kuvina lähes kaikki kokkauskirjat. Ihan kaikkia ei voinut kuvata ilman raivausta, jota en innostunut tekemään.