Näinä päivinä kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta perusfiilis on onnellinen. (Sain hartiasäryt talttumaan buranalla ja ylihuomenna menenkin sitten jo hierojalle.) Vaikka sähkötilanne pistää perusarkea hiukan toisenlaiseksi, olen tästä jotenkin enemmän innostunut kuin huolestunut. Vaikka liiton kassa on edelleen tahmainen, eikä rahoja kuulu. (Normaalitilassa olisin saanut ansiosidonnaiset jo kaksi viikkoa sitten! Nyt en tiedä yhtään koska ne rahat tulee.) Silti mieli on tyyni.
Voi olla, että osasyy on sillä, että sain töitä lisää! Aloitan helmikuun alusta ja olen aivan tohkeissani! Tämä oli juttu, jota odotin lokakuun alusta lähtien, mutta kaikenlaisten itsestä riippumattomien tapausten vuoksi asia vain venyi ja venyi. Maanantaina sain sitten varmistuksen. Olen edelleen osa-aikainen, enkä lähelläkään täysviikkotunteja, mutta se sopii minulle paremmin kuin hyvin. Voin joka viikko pitää ”pitkän viikonlopun” ja töitä teen keskellä viikkoa. Nekin päivät on lyhyitä, niin että koko elämä ei tunnu kuluvan pelkkään työpakkopullaan, kuten niin usein on aiemmin käynyt. Ihanaa!!
Olen ryhtynyt taas vähän kokkailemaan. Oikeastaan vain siksi, että rahaa säästyisi ja saisimme pakastimia tyhjemmiksi. Mutta kokkausinnostus herää ja vie mukanaan kaikesta huolimatta. Tein toissapäivänä makaroonilaatikkoa ja tänään aion tehdä jauhelihakeittoa, lihapataa ja salaattia. Meillä tehdään pahuksen harvoin salaattia, vaikka molemmat siitä tykätään. Laiskuus on varmaan se avainsana.
Kumma kyllä, mielessä on käynyt jo joulunkin purkaminen. Meillä joulu kestää yleensä kuukausia, mutta nyt pilkon kuusen ehkä kakluuniin lähipäivinä. Oikeastaan odotan aivan sikana niitä aurinkoisia kevättalven päiviä, kun tekee mieli vaihtaa verhoja, vaihtaa kukkamultia ja kylvää siemeniä itämään. Olenpa jo kertaalleen ruksaillut Korpikankaan kuvastoakin. Sellaista vähäeleistä, hiljaista, perusonnellista kotoilua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti