Mitä mielessä liikkuu

 

Näinä päivinä kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta perusfiilis on onnellinen. (Sain hartiasäryt talttumaan buranalla ja ylihuomenna menenkin sitten jo hierojalle.) Vaikka sähkötilanne pistää perusarkea hiukan toisenlaiseksi, olen tästä jotenkin enemmän innostunut kuin huolestunut. Vaikka liiton kassa on edelleen tahmainen, eikä rahoja kuulu. (Normaalitilassa olisin saanut ansiosidonnaiset jo kaksi viikkoa sitten! Nyt en tiedä yhtään koska ne rahat tulee.) Silti mieli on tyyni.

Voi olla, että osasyy on sillä, että sain töitä lisää! Aloitan helmikuun alusta ja olen aivan tohkeissani! Tämä oli juttu, jota odotin lokakuun alusta lähtien, mutta kaikenlaisten itsestä riippumattomien tapausten vuoksi asia vain venyi ja venyi. Maanantaina sain sitten varmistuksen. Olen edelleen osa-aikainen, enkä lähelläkään täysviikkotunteja, mutta se sopii minulle paremmin kuin hyvin. Voin joka viikko pitää ”pitkän viikonlopun” ja töitä teen keskellä viikkoa. Nekin päivät on lyhyitä, niin että koko elämä ei tunnu kuluvan pelkkään työpakkopullaan, kuten niin usein on aiemmin käynyt. Ihanaa!!

Olen ryhtynyt taas vähän kokkailemaan. Oikeastaan vain siksi, että rahaa säästyisi ja saisimme pakastimia tyhjemmiksi. Mutta kokkausinnostus herää ja vie mukanaan kaikesta huolimatta. Tein toissapäivänä makaroonilaatikkoa ja tänään aion tehdä jauhelihakeittoa, lihapataa ja salaattia. Meillä tehdään pahuksen harvoin salaattia, vaikka molemmat siitä tykätään. Laiskuus on varmaan se avainsana.

Kumma kyllä, mielessä on käynyt jo joulunkin purkaminen. Meillä joulu kestää yleensä kuukausia, mutta nyt pilkon kuusen ehkä kakluuniin lähipäivinä. Oikeastaan odotan aivan sikana niitä aurinkoisia kevättalven päiviä, kun tekee mieli vaihtaa verhoja, vaihtaa kukkamultia ja kylvää siemeniä itämään. Olenpa jo kertaalleen ruksaillut Korpikankaan kuvastoakin. Sellaista vähäeleistä, hiljaista, perusonnellista kotoilua!

Ihan tavallista arkea

Tavallista arkea vaan, niin suhteellistan kuin se onkin, mutta minun arkeani. Rutiineja, paljon kahvia, kirjoittamista, kuvien läpikäymistä. Koko ajan taustalla työelämän miettimistä. Mietin mihin suuntaudun, miten ja koska. Minulla on työelämään liittyvä ammattimentori nykyään ja hän on saanut asioita päässäni hiukan selvemmäksi. Hän on osannut antaa konkreettisia ohjeita ja innostanut minua.

Mietin myös päivittäin terveyttäni. Tässä iässä ei ole enää varaa elellä silmät kiinni ja mättää suuhunsa ihan mitä sattuu ja niin paljon kuin huvittaa. Viimeisen 20 vuoden huolettomuus näkyy nyt kropassa ja teen kovasti töitä uuden suunnan eteen. Siinä olen hyvällä tiellä kyllä. Mietin myös henkistä hyvinvointia ja koen sen ehkä kaikkein tärkeimmäksi asiaksi juuri nyt. Aika pitkälti juuri sen vuoksi olen ollut kotona koko tämän vuoden. Sen vuoksi olen myös jättäytynyt pois somesta ja keskittynyt minua kiinnostaviin asioihin kaikessa rauhassa.

Koetan myös oppia asioita itsestäni. Kukas minä oikein olenkaan. Ja mitä minä haluaisin olla. No ainakin olen rauhallisempi. Sydän kiittää! Olen myös juuri nyt kiinnostunut geneettisistä jutuista. Siitä, mihin minulla on alttius. Olen kyllä tiennyt lapsesta saakka sukumme sydän- ja verisuonisairauksien painolasteista. Sittemmin myös syöpäalttiuksista ja viimeksi vielä muistisairausksista, joita suvussani ja lapsuusmaisemissani on hyvin paljon. Mutta kiinnostavinta on huomata, että moni muukin asia on geeneissä. Sellaiset asiat, joita olen luullut vain ohimeneviksi. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Mietittekö te koskaan onnellisuutta? Sitä oletteko te onnellisia elämässänne? Minä mietin sitä usein. En siksi, että olisin onneton, mutta ehkä siksi, että ihmettelen miten voi olla lähes koko ajan perusonnellinen. Kauhean iso ikäkriisikään ei hyökännyt kimppuun tänä vuonna. Vertailen itseäni harvoin muihin, ehkä se johtuu siitä. Ainahan on massoittain niitä, joilla menee loistavasti vaikka mihin verrattuna. Ehkä runsas mielikuvitusmaailma auttaa myös. Miten te koette omalla kohdallanne?

 

Onnellisesti blogimaailmassa

Ah, olen niin onnellinen tähän blogimaailmaan palaamisesta! Tämä on niin paljon kauniimpi, harkitumpi, kiltimpi ja mukavalla tavalla verkkaisempi maailma, kun muu some. En tiedä lasketaanko tätä edes someksi, ei kai.

Mutta on tämä muuttunutkin. Kun aloitin ensimmäisen blogini "Kesakko" talvella 2010, blogeja oli vilisemällä. Ja kaikissa oli peruskaavana suunnilleen tämä sama, jossa postaukset rullaavat alaspäin, uuden ilmestyessä aina ylimmäksi. Nykyään tämä taitaa olla jo hyvinkin vanhanaikainen muoto. Monissa blogeissa näkymänä on nyt joukko kuvia ja jonkinlainen ingressi tai otsikko, josta klikkaamalla pääsee lukemaan koko tekstin. Muuten näkymä on hektisemmän oloinen. Ainakin lukijalta selaus vaatii muutaman klikkauksen enemmän. Monet ovat siirtyneet blogeista faceen tai instaan. Minua ne mediat eivät viehätä.

Itselleni blogimaailma on ennen kaikkea pieni yhteisö ja kauneuden ja inspiraation lähde. Rakastan harkitusti valittuja kuvia, jokaisen omaa tyyliä, tekstejä, jotka ovat joko pitkiä ja syväluotaavia tai sitten ihan pientä muutaman sanan kuvausta hetken tunnelmista. Huomaan pitäväni siitä, kun ihmiset antavat itsestään paljon. Ei ole väliä, onko joku omalla nimellään vai tekaistulla bloginimellä liikkeellä. Mutta oman itsensä rehellinen esiintuominen tekstissä on niin mielenkiintoista luettavaa!

Oma blogini on aaltoillut eri aikoina eri suuntiin. Aivan aluksi perustin blogin, koska halusin saada kuviani jonnekin julki. Sitten aloin vähitellen kirjoittaa jotain mukaan. Alussa kuvat olivat pieniä, sitten vähän isompia ja nyt jo isoja. Välillä tekstiä oli paljonkin, ehkä jopa liikaa. Välillä elämäntilanteet vaikuttivat siihen, että blogi jäi taustalle ja jouduin ikäänkuin syväjäähän koko asian kanssa. Koetin silti aina joskus käydä heittämässä elonmerkkiä itsestäni, jotta en vallan joudu unholaan.

Jossain välissä innostuin kokkailuista niin paljon, että blogini muuttui lähes pelkäksi kokkausblogiksi, joka ei kyllä ollut tarkoitus. (Kokkailu ei silti ole elämästäni mihinkään kadonnut.) Nyt olen jälleen herätellyt aktiivista blogiminääni ja kerännyt luonnoksiin ison kasan materiaalia, jotta kiireisenäkin aikana voin julkaista melko tiheästi jotakin uutta. Olen palannut omimpaan olotilaani ja julkaisen asioita, jotka kullakin hetkellä tuntuvat olevan mielen päällä.

Kaikki käyttämäni kuvat ovat minun ottamiani. Monissa kuvissa ideana on vain tunnelma, ei niinkään kirjaimellisesti juuri se paikka tai asia, josta kirjoitan. Kuvia olen ottanut kotona, museoissa, luonnossa, eri kaupungeissa ja jonkun verran Suomen rajojen ulkopuolellakin. Välillä kuvat ovat sellaisia fiilistelynäkökulmasta otettuja. Eivät niinkään suoraan 'tästä tuonne', vaan ikäänkuin sivusilmällä luotuja katseita. Tykkään myös kuvata ihan pieniä juttuja enemmän kuin laajoja maisemia. Takerrun yksityiskohtiin. 

Ja sille matkalle mukaan toivotan lämpimästi sinutkin!