Levotonta liikehdintää

Oikeestaan kun kattelen kalenteria, niin joka viikolla on aika paljon sinkoilua sinne tänne. Uimahallia, kaupunkikäyntejä, hierojalle menoa… Ihan mielettömän ihanaa, että jaksan sitä nyt! Oon aika paljon kaivannu sellasta vapaata liikuskelua, joka terveelle on itsestäänselvyys ja josta ei ikinä tajunnu olla kiitollinen, ennenku oma liikkuminen rajoittui huonon kunnon ja toipilasajan takia aika pieneksi hyvin moniksi kuukausiksi. Mutta joka viikko pitää olla myös lepopäiviä, kun ei tarvii lähtee kotoo mihinkään. Näillä tuulisilla keleillä en oo vääntäytyny ees kävelylenkille. Vaikka kuuma tulee helposti ilman mitään ponnisteluja, niin kylmäkin tulee tosi helposti. Jos yöllä ei oo ihan tosi tarkasti pukeutunu, niin kylmä tunkee uniinkin. Ja jos pukee yhtään liikaa, niin sitten tulee kuumuuskohtaus. Rasittavaa kyllä. Viime yönä olin pipo päässä ja yösukat jalassa, mutta vaihteeksi hiukan pienempi yöpaituli päällä ja kylmähän siinä tuli. Kun sitten aamulla laitoin ranteenlämmittimet käsiin, niin kuumuus hyökyi ylle alle minuutissa.

Ystävänpäiväkukkasia lukijoille!

Tänään olen menossa hierojalle. Tilasin lyhyen hieronnan ja ekstralämmön siihen lisäksi, elikkä se tarkottaa lämmitettyjä pyyhkeitä selkään ennen hierontaa. Sitten heti sen jälkeen vielä pieni päähieronta. Ei mikään intialainen, vaan joku ihan tavallinen. Mulla on yks aika ikävä kokemus intialaisesta päähieronnasta. Menin Tampereella kauan sitte mielijohteesta sellaseen, kun en ollu ikinä käyny. Se oli varmaan joku urheilijanuorukainen, joka sen teki ja tekikin voimalla. Kun tuli semmonen kohta, että päätä puristetaan sivuilta molemmin käsin aika kovasti (en tiiä kuuluuks se oikeesti niihin liikesarjoihin ees!), niin musta tuntu että kallonmuoto vaihtui ja pelkäsin että kohta aivot läsähtää kattoon. En tietenkää siinä mitää sanonu, kun eihän suomalainen sano ikinä mitää huonoo palautetta heti. Kärsin vaan hiljaa itekseni ja pää oli kipee viel seuraavana päivänäkin. Että siks nyt vaan ihan tavallinen päähieronta, kun tukkakin on vielä ihan beibi. Ja ripset ne kuulkaa beibit onkin! Ihan hulvattoman hauskat lyhykäisyydessään.

 

Lokakuista arkea

Minulta on kysytty viime päivinä paljon, että miten voin. Kiitos kysymästä, voin itse asiassa yllättävän hyvin! Neuropatiakin on hellittänyt viimeisen hyökkäyksensä ja oikeastaan ainut ero normaaliin on hengästyminen ja yleinen väsyminen aika helposti. En juurikaan käy ulkona, vaikka ehkä pitäisi. Mutta olen jaksanut tehdä ruokaa, suunnitella sisustusta ja poistoja, kanniskella tavaroita, jopa huonekaluja. Kantamiskieltohan poistui jo syyskuun alussa.

Iltaisin ahmin japanilaisia juttuja. Vähän japanilaista filosofiaa ja ajatusmaailmaa, sitä miten he kunnioittavat toisia ihmisiä, tapoja, esineitä, tekemistä. Mietin miten soveltaisin (ja useassa kohdassa sovellankin jo) sitä omaan elämääni. Japanilainen uskonnollis-filosofinen ajatusmaailma on minusta kiehtova; he elävät monen uskonnon arkea. Syntymäjuhla, häät, hautajaiset voidaan kaikki juhlia eri uskonnon rituaalien mukaan. He eivät vaikuta tiukkapipoilta. En tiedä riitelevätkö he somessa, niin kuin monet muut (ehkäpä), mutta heistä on fiksua kuunnella ja antaa toiselle tilaa, vaikka olisivat aivan eri mieltä asioista. Sellaista kaipaisin esimerkiksi politiikkaan ja moneen muuhun tilanteeseen. Entä jos elokapinalaiset toteaisivat, että sinulla autoilija on varmasti tosi hyvä syy ajaa tässä, minä lähden opiskelemaan, jotta voimme tulevaisuudessa tehdä tieteen kautta paremman maailman?

Tämän päivän aloitin käymällä läpi kaikki seitsemän joulukeittokirjaani. Ajattelin, että niissä voisi olla poistovaraa, mutta eipäs ollutkaan. Ne kaikki olivat edelleen yhtä kiinnostavia kuin aina ennenkin. Säilöntäkirjat kävin myös läpi, eikä niissäkään ollut nokan koputtamista. Ajattelin vielä vähän silmäillä kriittisesti konttorin kirjahyllyn keittokirjoja ja sitten raivautua henkarikaapin takimmaisen tangon vaatteisiin. Ne vaatteet olen laittanut johonkin ihmeelliseen odotustilaan, enkä käytä niitä ollenkaan. Voi olla mielenkiintoisia löytöjä luvassa ja mahdollisesti poistoja riemullinen määrä. Komeroon olisi joka tapauksessa hyvä saada tilaa, jotta saan tyhjättyä konttorin liinavaatekaapiston. Sanomattakin on selvää, että käyn niitäkin kriittisesti läpi.

Helmiä arkeen

No maanantai on kyllä inhokkipäiväni, ollut aina! Mutta tämä nimenomainen maanantai aloittaa kieltämättä kivan viikon. Ajattelin ihan aluks mennä kampaajalle. Eipä siitä olekaan kuin… (öööö yli vuosi?) kun kävin viimeks kampaajalla. Annan kampaajalle vapaat kädet, mutta toivon, että tulos ei ole lötkö laiskan letti, jonka pinnit leviävät pitkin mantuja jo ennen kuin pääsen takaisin kotiin, kuten viimeksi. Mietin myös mitä tekisin illalla keramiikkatunnilla. Asioita, joita haluaisin tehdä, on kymmenittäin, mutta savea on vain muutamaan pieneen työhön ja aikaa niiden väsäämiseen yhtä vähän. Siis pinnistys; mitä todella haluan tehdä?!

Moottorisängyt on asennettu paikoilleen vanhan vesisängyn kehikkoon. Mutta me nukutaan edelleen olkkarin ja ruokailuhuoneen välimaastossa lattialla, ilmapatjoista ja vanhoista ohuista patjoista kyhätyillä sängyillä, koska se vaan tuntuu niin mukavalta! Lämmin kakluuni lähettyvillä ja tähtitaivas vain vilkaisun päässä. Ja koska matkan paras hetki on suunnittelu, on moottorisängynkin paras hetki just nyt. Ehkä lähdemme sitten öisin kruisailemaan niillä läpi kylien, kuka ties, emmekä nouse enää ikinä ylös? Prum prummm…

Meillä on nykyään myös oma luontokanava. Riistakamera napsii kuvia joka yö rusakosta, joka joogaa pihassamme. Olen hengessä mukana rusakko, olen hengessä mukana! Pari kevyttä kädenliikettä, kuin Tai Chi:ssa, aamu-usvaisessa kiinalaispuistossa, sallithan? Liityn seuraasi kun ilma vähän lämpiää.

 

Ihan tavallista arkea

Tavallista arkea vaan, niin suhteellistan kuin se onkin, mutta minun arkeani. Rutiineja, paljon kahvia, kirjoittamista, kuvien läpikäymistä. Koko ajan taustalla työelämän miettimistä. Mietin mihin suuntaudun, miten ja koska. Minulla on työelämään liittyvä ammattimentori nykyään ja hän on saanut asioita päässäni hiukan selvemmäksi. Hän on osannut antaa konkreettisia ohjeita ja innostanut minua.

Mietin myös päivittäin terveyttäni. Tässä iässä ei ole enää varaa elellä silmät kiinni ja mättää suuhunsa ihan mitä sattuu ja niin paljon kuin huvittaa. Viimeisen 20 vuoden huolettomuus näkyy nyt kropassa ja teen kovasti töitä uuden suunnan eteen. Siinä olen hyvällä tiellä kyllä. Mietin myös henkistä hyvinvointia ja koen sen ehkä kaikkein tärkeimmäksi asiaksi juuri nyt. Aika pitkälti juuri sen vuoksi olen ollut kotona koko tämän vuoden. Sen vuoksi olen myös jättäytynyt pois somesta ja keskittynyt minua kiinnostaviin asioihin kaikessa rauhassa.

Koetan myös oppia asioita itsestäni. Kukas minä oikein olenkaan. Ja mitä minä haluaisin olla. No ainakin olen rauhallisempi. Sydän kiittää! Olen myös juuri nyt kiinnostunut geneettisistä jutuista. Siitä, mihin minulla on alttius. Olen kyllä tiennyt lapsesta saakka sukumme sydän- ja verisuonisairauksien painolasteista. Sittemmin myös syöpäalttiuksista ja viimeksi vielä muistisairausksista, joita suvussani ja lapsuusmaisemissani on hyvin paljon. Mutta kiinnostavinta on huomata, että moni muukin asia on geeneissä. Sellaiset asiat, joita olen luullut vain ohimeneviksi. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Mietittekö te koskaan onnellisuutta? Sitä oletteko te onnellisia elämässänne? Minä mietin sitä usein. En siksi, että olisin onneton, mutta ehkä siksi, että ihmettelen miten voi olla lähes koko ajan perusonnellinen. Kauhean iso ikäkriisikään ei hyökännyt kimppuun tänä vuonna. Vertailen itseäni harvoin muihin, ehkä se johtuu siitä. Ainahan on massoittain niitä, joilla menee loistavasti vaikka mihin verrattuna. Ehkä runsas mielikuvitusmaailma auttaa myös. Miten te koette omalla kohdallanne?