Elokuun yhteenveto

Apua, aina vaan kuukaudet kuluu nopeammin ja nopeammin!

Elokuu (kuten heinäkuukin) on ollut täynnä suuria juttuja ja merkityksellisiä tapahtumia. Näin jälkeenpäin ajateltuna kesäkuussa vedin henkeä ja keräsin voimia kaikkeen siihen tapahtumavyöryyn, jota loppukesä toi tullessaan.

Elokuussa olen:

Aloittanut yhden työn ja lopettanut sen vielä nopeammin,

aloittanut toisessa työpaikassa ja kokenut voittaja-fiiliksen!

Tavannut lukuisan määrän ystäviä pitkästä aikaa,

kieltäytynyt työstä vanhassa paikassa (joka on minulle kyllä todella suuri asia; olin melkein 19 vuotta jees-jees-nainen, joka teki aina kaiken pyydetyn ja voi lopulta pahoin),

tutustunut erääseen ihastuttavaan sukulaiseen, johon olisi pitänyt tutustua jo vuosia sitten!

Häärännyt puutarhassa marjojen ja omenoiden kanssa ja mehustanut hiki hatussa,

kellunut järvellä ihastellen juuri sopivan lämpöistä iltaa ja tähtien syttymistä taivaalle,

kokenut voimakasta intuitiota, joka on tueksi, lohduksi tai varoitukseksi,

mieltäni on suuresti lämmittänyt ja tsempannut uudessa työssäni saatu kiitos,

järjestänyt sisareni kanssa kekkerit lapsuudenkodissa ja nauranut enemmän kuin vuosiin yhteensä,

ja aivan lopuksi saanut kuolinuutisen ihmisestä, joka on merkinnyt minulle paljon.

Siis tosi isoja asioita. Paljon kokemuksia. Isoja tunneskaaloja. Aavistelen, että syyskuusta tulee myös aika isojen juttujen kuukausi. Suunnittelutasolla on kolme juttua, mutta en usko sen jäävän siihen. Intuitiolla on ehkä hiukan sormensa pelissä.

 

Innostuksia

Tyttäreni kysyi kerran, että mihin kaikkiin juttuihin olen hurahtanut vuosien varrella. Ryhdyin pohtimaan asiaa ja tein oikein jonkinlaista listaakin aiheesta. Nyt kun minut on vallannut uusi innostus, voin hiukan katsella taaksepäin ja pohtia aihetta. 

Tällä kertaa olen hyvää vauhtia menossa virkkaamisen syövereihin! Olen virkannut viimeksi ala-asteella ja nyt innostus on vasta vallannut minut uudelleen. Katselen lankakauppojen nettisivuja, haeskelen omista käsityölaatikoistani virkkaukseen liittyviä juttuja, selaan nettikirjakauppojen kirjavalikoimaa aiheena virkkaus, imen itseeni pinterestin upeita virkattuja tekstiilejä ja kuvittelen ymmärtäväni niistä jotakin! Siis oikeasti luulen muka osaavani tehdä niistä vaikka mitä, vaikka ihan realistisesti osaan nippa nappa ketjusilmukan, kiinteän silmukan ja pylvään. En oikein osaa vielä lukea ohjeita, enkä tajua mitään monimutkaisista jutuista. Silti sitä vaan kuvittelen jo olevani lähes pro-tasolla! Tyypillistä pohjalaista itsetuntoa?

Minua suitsii ainoastaan se, että tajuan hyvin, ettei ihminen tarvitse esim sataa paria villasukkia taikka useita kymmeniä neulepaitoja. Minulla kun on niitä molempia sekä myös lapasia ja huiveja kutakin kymmenittäin. Näen selvästi, että huojun taas niillä rajoilla, mikä on liian vähän ja mikä on ahdistavan paljon! Sujahdan niin helposti johonkin ääripäähän, yleensä siis siihen överipaljouteen. Olen oppinut tiedostamaan tämän lähivuosina ja hillitsemään itseäni hankinnoissani.

Virkkauksen lisäksi käsityökategorian alle voin listata muitakin innostuksia, jotka jo vaanivat nurkan takana. Kutominen (se mitä muu Suomi sanoo neulomiseksi, vaikka sitä ei tehdäkään neulalla! Höh..), lautanauhat, pirtanauhat, nyplääminen, neulakintaat, huovutus, kirjominen, verkonkudonta, värjäys, kangaspuilla kutominen, kehrääminen ja aika moni muu juttu… näitä edellisiä olen siis tehnyt innoissani joskus yli 15 vuotta sitten. Ja sittenhän on kaikenlaisia vanhan ajan tekniikoita, kuten käpypitsit ja sen sellaiset, joita en ole koskaan kokeillutkaan. NEKIN vaanivat jo nurkan takana!

Muissa kategorioissa innostuksia on olleet saippuan teko, kokkailu, helmikorujen ja hopeakorujen teko, valamalla tehdyt korut (hiekkavalu ja alipainevalu), lasinpuhallus, valokuvaus, kirjansidonta, paperinteko, pajutyöt jne jne. No olen innostunut myös parfyymeistä, huulipunista, hiusväreistä, piirtämisestä, kirjoittamisesta, sukututkimuksesta, arkeologiasta, historiasta, puutarhasta, keräilystä, vihreästä teestä, lukemisesta, elokuvista, luonnosta, liikunnasta… ja huh huh vaikka mistä! Sanoinkin eilen tyttärelleni, että tämä menee varmaan taas överiksi; löydän itseni 200 virkkauskirjan keskeltä ja kahden kuukauden päästä olen jo väsynyt koko juttuun. Hän sanoi onneksi, että ei se haittaa! Pääasia on, että juuri nyt on kivaa. Ja niinhän se onkin! Kunhan hiukan muistan suitsia itseäni.

Mistäs sinä olet innostunut?

Kiirettä ja hyvää mieltä

Jos jollakulla muullakin sattuu olemaan puutarhassaan pari marjapuskaa ja jokunen omena, niin arvaahan sen varmaan mihin elokuun päivät juoksevat! Olen hiljattain nyhtänyt yhden mustaherukan juuriltaan ja istuttanut tilalle kaksi mustikkapensasta, joiden luvataan tuottavan jopa litrakaupalla satoa! Päätin nimittäin, että neljä mustaherukkaa on meille ihan ylimitoitetusti. Etenkin, kun haluaisin muitakin marjoja säilöttäväkseni. Seuraavaksi tartun omenoiden kimppuun, sitten tulevat yrtit, viimeiset kitkemiset ja ruukkujen pesut ja sen sellainen. Ehkä joku uusi sipulikin kätkeytyy maahan…

Kaiken kotikiireen keskellä kipaisin lapsuudenkotiin valmistelemaan pieniä kekkereitä. Pää on vähän sotkussa ja tekemistä olisi enemmän kuin jaksaa edes ajatella. Silti aloitan tänne asettumiseni tuttuun tapaan Katri Helenan klassikoilla, jotka vievät fiilikseni varhaislapsuuteen.

Hyvää mieltä koin eilen töissä. Olin kehuskellut itseäni työhakemuksessa ihan ennenkuulumattomalla tavalla, joka ei ole itselleni ominaista ollenkaan. Mieluummin pienennän itseäni kuin suurentelen. Mutta nyt kävi niin, että sain töissä kiitosta kahdelta taholta ihan ällistelyjen kera. Sain kuulla olevani luonnonlahjakkuus yhdessä täysin uudessa asiassa, jota olen nyt opetellut. Se voisi olla erikoistumissuuntaukseni uudella alalla. Ainakin se on jo nyt vahva plussa CV:ssäni.

Töissä ällistelin myös sitä, mihin ihminen oikein kykeneekään, jos vain oikein yrittää. Kuukausi sitten en todellakaan olisi uskonut, että osaan tehdä sitä mitä olen nyt tehnyt. Oppia en ole saanut keneltäkään, ainoastaan netistä olen katsonut ohjeistuksia. Ja yhtäkkiä olen aivan innostunut! Näin käy minulle aina; innostun siitä duunista johon paneudun ja johon pistän itseni likoon. Olen siis kahdessa eri asiassa suorastaan ylittänyt itseni kuukauden sisällä ja tunnen siitä aivan valtavaa hyvää oloa.

Elämä on niin hassua! Jos on tyytymätön niin siinä saa kyllä kellua vaikka lopun ikäänsä, jos ei ryhdy toimeen. Mutta kun ottaa yhden reippaan askeleen uuteen suuntaan, niin palkintoja alkaa sadella. Eikö elämä olekin ihanaa?

Rekkamiehen annos Välimerenruokaa

Toinen ravintolakäynti; Onni ja Leo, Rautatienkatu 14, Tampere. Junalla tullessa ravintola on ihan kulmittain Rautatienkadun ja Hämeenkadun risteyksen toisella puolella. Pienempään päivänälkään voi syödä lounaan aina klo 15 saakka ja sen jälkeen isoonkin nälkään saa vastinetta koko illan ajan.

Alkupaloiksi saimme (pyytämättä) kokin tervehdyksenä Bulgursalaatin. Se oli mukava aloitus Välimerelliseen maailmaan. Maku ei ollut liian mausteinen ja annos oli sopivan kokoinen. Annos ei tietysti maksanut mitään.

Seuraavaksi saapuivat varsinaiset alkupalat, joiksi seurueemme kaikki kolme jäsentä valitsivat Mezet. Niitä tuotiin siis pöytään mausteisen leivän kera 14 kulhollista! (Kulhojen määrä riippuu tilaajien määrästä; mitä enemmän pöytäseuruetta, sitä enemmän erilaisia kulhoja.) Tässä kohdassa olin ensimmäisen kerran vähän järkyttynyt, sillä vaikka olin himmaillut syömisten kanssa jo edellisen päivän, niin mezejä oli niin paljon, että jo pelkästään se olisi riittänyt tavalliseen nälkään. Makumaailma niissä oli Suomalaiselle sopiva, eli ei liian tulinen, mutta kuitenkin mukavan mausteinen. Hinta 14€ per henkilö. 

Pääruoka; Uunilammas. 12 tuntia uunissa haudutettua ja punaviinissä marinoitua lampaanpaistia, välimerensalaattia, tzatziki, ezme-salsaa ja talon lohkoperunat. Voi hyvä tavaton, tässä kohtaa järkytyin todella, koska ruokaa oli NIIN paljon! Jostain syystä kuvassa se ei näytä ollenkaan niin isolta annokselta, kuin se oikeasti oli. Ja ravintolan omilla sivuilla annoksen kuva on paljon kevyempi. Lautasella siis tarkalleen ottaen on (lampaan, perunoiden ja soossien lisäksi) paahdettuna tomaattia, sipulia, paprikaa, kesäkurpitsaa, chiliä ja halloumjuustoa. Se kaikki oli erittelemättä hyvää! Ainahan minä rakastan tulisuutta ja soosseja ja niitä tässäkin oli. Mutta älä säikähdä, sillä tulisuus majaili chilin sisällä. Muuten annoksen voi syödä vaikka kuinka miedon ruoan ystävä. Annoksen hinta 27€.

Jälkiruoaksi valitsin Baklavan jäätelön ja pistaasikermavaahdon kera. Annos oli helpottavan pieni ja jäätelö viilensi mukavasti vatsaa. Maku oli herkullinen! Hinta 8,90€.

Ravintola sijaitsee vilkkaan kadun varressa, mutta sisällä oli intiimi tunnelma ja isoista ikkunoista huolimatta kaksi pientä huonetta tuntui varsin kotoisalta ja rauhalliselta. Tarjoilu oli nopeaa ja ystävällistä. Lista on monipuolinen; valmiita menuita on kolme. Alkuruokia löytyy loputon mezevalikoima ja etanat. Pääruokia on uunilampaan lisäksi moussakaa, karitsaa, pari kalaruokaa, viisi varrasta, kolme kasvisruokaa, kaksi salaattia ja lopuksi vielä kolme jälkiruokaa. Erityispiirre on välimerenruoka.

Meistä kolmesta kukaan ei jaksanut syödä kaikkea ja koska inhoamme ruoan jättämistä ja roskiin heittämistä, pyysimme voisiko loput saada mukaan. Se onnistui hyvin ja niinpä kaikilla kolmella oli kassi jämiä mukanamme kun poistuimme ravintolasta. Minun jämistäni mieheni sai seuraavan päivän eväät töihin. Hän ihmetteli, enkö ollut syönyt siitä ravintolassa MITÄÄN, mutta sehän vain kertoo annoksen koosta. Mietimme, että täällä voisi seuraavan kerran ehkä jakaa yhden annoksen kahdelle, taikka sitten valita jonkun selkeästi kevyemmän vaihtoehdon ja jättää alkupalat pois, jos vatsa ei vedä isoa määrää.

Vahva suositus!

Kesän lopun kiireitä

 

Oikeastaan elokuu on jo minulle vähän syksyn alkua, vaikka kesäistä onkin. Syyslannoite on heitelty pitkin pihoja (rehellisesti sanoen ihan ensimmäistä kertaa eläissäni hoksasin sen tehdä), viimeiset taimistokäynnit on tehty ja pari muhkeaa mustikkapensasta tarttui mukaan. Klapeja tehty ja ainakin kuusi kuutiota puita viskottu kuivumaan säkkeihin. Punaherukoita kerätty, ikkunoita pesty (viime kesänä se taisikin jäädä kokonaan väliin), verhoja pesty, ulkoruukkuja tyhjäilty, syksyn sipulitilauksia pähkäilty kataloogista silmät viiruina ja ensi kesän taimihankintojakin on jo mietitty. (Loputon loputon suo!)

Olen ilmoittautunut myös keramiikkakurssille! Eli nyt toteutan kymmeniä vuosia hautomaani haavetta. Pitkästä aikaa voin harrastaa töitten jälkeen jotain! Se on mahdollista uuden työn takia, kun työmatka on murto-osa vanhasta ja työpäiväkin lyhyempi. Löysin kyllä monia muitakin kivoja kursseja, mutta ajatuskin niin monesta kurssista samaan aikaan uuvuttaa. Taidan silti tehdä listan harrastuksista, joita aion vielä toteuttaa. Ne kaikki painottuvat käsityöhön tai liikunnallisuuteen. (Kuvassa on muuten itse kasvatetun chilin kera itse kudottu liina ja itse punottu pajutyö.)

Mitäs sinun elokuuhusi ja alkusyksyysi kuuluu?

Intuitiosta

Intuitioni on vahvistunut viime aikoina. Tiedättehän sen tunteen, kun joku sisäinen ääni sanoo hyvin vahvasti, että jotakin tapahtuu, joku asia on toisin kuin väitetään, joku ihminen valehtelee tai muuta sellaista, ja sitten huomaa, että se tunne oli oikeassa. Intuitio, kuudes aisti, vaisto.

Intuitioni on ollut jo lapsena vahva, tai oikeastaan varsinkin silloin! Teininä ja nuorena aikuisena ote vähän lipsui sen suhteen, mutta aikuisena se on tullut takaisin ja nyt se on erityisen vahva. Oikeastaan pitäisi sanoa, että kuuntelen sitä herkemmin.

Tällä viikolla olen kokenut intuition olevan oikeassa ainakin kolme kertaa. Joku haluaa ehkä kuulla tarkemmin? Sanoin miehelleni yhtenä aamuna, että koskahan eräs x soittaa ja hän soitti muutaman tunnin kuluttua. (Me emme siis soittele edes vuosittain.) Ajattelin eilen erästä kaukaisempaa henkilöä, johon tutustuin alkuvuodesta. Olemme olleet yhteyksissä viimeksi neljä kuukautta sitten, enkä ole ajatellut häntä sen koommin. Illalla sain häneltä meiliä. Yhtenä iltana minulla oli vahva tunne, että eräs asia peruuntuu, vaikka minulle vakuuteltiin, että ei se peruunnu, ja seuraavana päivänä se peruuntui. En tiedä onko osassa kyse sittenkin telepatiasta, mutta minä nimitän sitä intuitioksi.

Tällä hetkellä minulla on eräs vahva tunne, joka on hyvin ikävä. Toivon, että se ei toteudu. Ja sitten on kaksi sellaista tunnetta, joissa eri ihmiset sanovat jotakin ja minä tunnen, että he valehtelevat. Joku skeptikko sanoisi, että näen sen mikroilmeistä, mutta en ole nähnyt kumpaakaan vähään aikaan. Miten minä suhtaudun sanoihin, jotka tiedän valheiksi? Minä odotan. Ei minun tarvitse riidellä niitä vastaan, ei tarvitse todistella mitään, ei tarvitse pahoittaa kenenkään mieltä, minä vain tiedän ja se riittää minulle. Joskus saan kyllä tietää totuuden. Yleensä se siis ratkeaa ennemmin tai myöhemmin, enkä reagoi siihenkään mitenkään. Ei ole tarvetta sanoa ”mitäs minä sanoin”. Tunnen myös vahvoja skeptikkoja ja kuulen heidän äänensä mielessäni, että kaikki voidaan selittää. Mutta minusta kaikkea ei voi selittää, ei järjellä ja tieteellä tai sattumalla.

Olisi tosi kiinnostavaa kuulla teidän kokemuksia aiheesta! Onko intuitio vahva? Uskotteko edes moiseen? Onko ehkä jotain kokemuksia, jotka haluatte jakaa?

Aurinkoisissa fiiliksissä

Pujahdin jälleen vanhoille kotikonnuille, nuuskimaan syksyn tuoksuja pelloilla ja ihailemaan lakeuden tähtitaivasta. Olen tosi hyvissä fiiliksissä! Olen tajunnut miten mahtava mahdollisuus uusi työni on! Kuukauden sisällä jo neljä ihmistä on yrittänyt saada minut tekemään enemmän työtä, kuin tällä hetkellä teen. Haluan kuitenkin ottaa pehmeän aloituksen alaan ja haluan välttää uuden työuupumuksen. Tuntuu tosi hassulta, sillä minulla ei ole yhtään alan koulutusta, eikä kokemusta. Edellistä työtäni olisin voinut tehdä vain muutamassa paikassa koko Suomessa ja nyt - vain taivas on rajana! Moni pitää tätä alaa paskana ja palkkaa erityisen paskana. No, minä en juoksekaan palkan perässä; en ole ikinä tehnyt työtä siltä kannalta, vaan intohimosta ja sisäisestä palosta. Eilen hoksasin, että tällä alalla on niin paljon töitä, että voin vain valkata parhaat sopparit päältä.

Nyt kun olen osa-aikatyöläinen, haen siis yhtä työpaikkaa per kolme kuukautta. Se on kyllä aikamoinen porras täystyöttömään, joka hakee neljää paikkaa per kuukausi. Mutta taas olen oppinut jotain uutta; työkkärin mukaan olet työtön, jos teet alle neljää tuntia viikossa, mutta jos teet neljä tuntia tai yli, niin olet osa-aikatyöntekijä. Jos taas teet 80% alan kokoaikatyöstä, olet vielä nippa nappa osa-aikainen. Sehän tekee keskimäärin neljä kahdeksan tunnin päivää viikossa. Eli pähkinänkuoressa; viikkotuntimäärällä 4-32 olet osa-aikatyöntekijä. Tämäkin lukema kannattaa ottaa huomioon taiteillessa omien etuuksien ja oikeuksien kanssa, koska myös tästä asiasta mutu-tuntuma on ihan eri kuin mitä pykälät sanoo.

No se pykälistä ja laskelmista. Olen saanut myös työtarjouksen vanhasta työpaikasta. En ole koskaan kieltäytynyt työstä aiemmin, mutta eilen oikeastaan jouduin kieltäytymään jopa kahdesta eri työtarjouksesta! Olipa hyvin hassu tunne. Jotenkin tosi voimaannuttava; uudella tiellä vahvasti ollaan. Ihana uusi elämä, täältä tullaan!

 

Ihastuin kyläpuotiin

Ajelimme eilen Ikaalisten Iso-Röyhiöön ja olihan se pakko pysähtyä kyläpuodille! Edellisestä kerrasta taitaa olla ehkä pari vuotta ja omistajatkin ovat vaihtuneet tässä välissä. Vaan paikka on yhä tolkuttoman suloinen!

Puodilla voi ihastella vanhaa kauppamiljöötä, ostaa aivan nykypäiväisiä mutta puotiin sopivia tuotteita, juoda kaffeet tai vaan jutustella omistajien kanssa. Kauppa käsittää neljä huonetta ja ne kaikki ovat näkemisen arvoisia. Suosittelen!

Kauppaa vastapäätä lähtee myös pienempi tie kauniin Iso-Röyhiön kylänraitin läpi. Jos ajaa vielä pitemmälle opasteita seuraten, voi kipaista samaan hengenvetoon vaikka linnavuorella.

Ensimmäinen ravintolakäynti; Puisto

Tästä lähtee ravintolakäyntien arvostelu.

Ensimmäinen kohde; Puisto (ala carte-ravintola on kahvilan alakerrassa) Tampereen Hämeenkadun varressa, Hämeensillan pielessä.

Menimme Puistoon heti lounasajan jälkeen, koska halusimme nimenomaan ala carte-listan ruokaa, pitkän kaavan kautta. Eli aloitimme alkupaloilla; Lohi, piparjuurikreemi ja pikkelöity kurkku. (Jätin Frex-perunat pois annoksesta, koska pelkäsin annoksen olevan liian iso. No ei olisi ollut.) Hinta 11,90€. Maukas monella tapaa ja kevyt ruoka! Annoin hyvän palautteen.

Pääruoka; Kyrösjärven kuhaa, sitruunainen piimäkastike, fenkolipyree ja Frex-varhaisperunat. Hinta 27,90€. Kalassa oli vähän ruotoja, annos maistui oikeastaan vain sitruunalta. Kaipasin enemmän makujen leikittelyä, mutta aneemiseksi jäi. Hienoinen pettymys. Mainitsin tästä tarjoilijalle.

Jälkiruoka; Minttupannacotta, raparperia, mansikoita. Hinta 9,50€. Pannacotta tuotiin pienessä hillopurkissa ja annoksen päälle oli ripoteltu vähän kypsennettyjä raparperinpaloja ja mansikanlohkoja, keksi, sekä mintunverso. No, minähän inhoan raparperin suutuntumaa tuossa muodossa, joten nappasin ne äkkiä suuhuni ennen muuta annosta. (Periaatteesta en halua jättää ruokaa lautaselle.) Kun pelkkä pannacotta oli jäljellä, siinä maistui raparperi, mansikka ja minttu selvästi. Oikeastaan paloja ei olisi tarvinnut olla annoksen päällä, vaan tilkka niiden mehua olisi riittänyt. Pannacotta itsessään oli hyvä!

Ravintola on ihan nätillä paikalla Tammerkosken vieressä puistossa ja sen ikkunat avautuvat koskimaisemaan. Yleisilme oli ravintolassa siisti, palvelu ripeää ja ystävällistä. Hälyä oli ehkä hiukan liikaa ja siksi pidänkin enemmän looshimaisista ravintolapöydistä, kuin avoimesta tilasta.

Listan monipuolisuus oli keskinkertainen. Jokaiselle vähän jotakin; löytyi kalaa, kanaa, salaattia, possua ja härkää, keittoa, hampurilaista, pizzaa ja vegeä. Mutta kuitenkaan lista ei ollut hengästyttävän pitkä, josta kiitos! Erityispiirteinä voisi kai mainita, että paikassa saa ainakin osittain paikallisista raaka-aineista tehtyä ruokaa.

Suosittelen, jos haluat käydä syömässä perusjuttuja, mutta jos haluat jonkun huikean kulinaristisen elämyksen, niin sitten voisi katsella muita paikkoja. Itse en varmaankaan mene tähän ravintolaan toiste, koska keskusta on täynnä tarjontaa, jota haluan testata ja jonka uskon olevan elämyksellisempää.

 

Heinäkuun yhteenveto

Tuntuu, että kesä on jo ohi. Tai ainakin se varsinainen kesä. Sadonkorjuu on edessä ja sitten on varsinainen syksy. Näin se vaan on. Mun on vaikea hyväksyä sitä, että aika menee eteenpäin näin nopeasti!

Mutta nyt on aika hitusen vielä katella heinäkuun puolelle ja tehdä jotain yhteenvetoa:

Olen ollut vanhan kirjallisuuden päivillä,

taimistossa,

tehnyt työhakemuksia ja käynyt haastatteluissa,

viettänyt kaupunkipäiviä,

veneillyt,

ollut lapsuudenkodissa,

tutustunut uusiin ihmisiin,

kävellyt, pyöräillyt,

viettänyt mukavan viikonlopun Mathildedalissa,

riidellyt ja sopinut,

pitänyt kissan hautajaiset,

ollut mökillä,

fiilistellyt esivanhempia heidän kotitanhuvillaan,

ollut hotellissa Helsingissä,

hengaillut Lapinlahdessa,

kävellyt hiljaksiin Hietaniemessä,

ja viettänyt tavallisia kotipäiviäkin siinä sivussa.

Elokuun alkamiseen suhtaudun toisaalta pirteästi, sillä uudet työkuviot on alkaneet! Pienistä vastoinkäymisistä ja takkuamisista on päästy ja nyt olen ihanassa paikassa osa-aikatyössä, joka sopii mulle varsin hyvin just nyt! Olen erittäin motivoitunut ja inspiroitunut ja pääsen tekemään just sitä, mistä tykkään! Samalla mukana on pieniä haasteita, luovuutta ja rauhallista tahtia. Siis todellakin sydän on mukana tässä koko painollaan.

Niistä vastoinkäymisistä sen verran, että yhden työsuhteen aloitin ja lopetin samana päivänä. En voi kertoa enempää, mutta työkkärille jouduin tekemään siitä tietysti selvityksen. Omasta mielestäni (ja aika monen muunkin mielestä) mun syy lopetukseen oli painava, mutta on täysin epävarmaa onko työkkärin päättävä lautakunta samaa mieltä. Jos he päätyy siihen, että olen toiminut väärin, niin edessä on ainakin kuukauden karenssi. Jos niin käy, niin sanonpahan vaan, että pitäkää hikiset pennosenne! Sissus vieköön! Puhuin eilen TE-toimiston virkailijan kanssa ja hän oli kyllä täysin mun puolella. Ja lohdutti sillä, että ennen lakimuutosta karenssi olisi ollut kolme tai neljä kuukautta!